Sylttytehtaasta kajahtaa

Tämän päivän (17.1.2017) Oððasat (saamenkieliset uutiset) oli lähes kokonaisuudessaan omistettu pohjoismaiselle saamelaissopimukselle. Norjan, Ruotsin ja Suomen yleisradioiden saamelaistoimitukset valottivat aihetta usean kenttäreportterin voimin. Kokonaisuutta piti NRK Sápmin uutisstudiossa rutinoidusti kasassa toimittaja Thor Thrane. Etteivät arvoisat kollegat pahastuisi, korostan heti aluksi, että en suinkaan, tai no, ainakaan tällä kertaa tarkoita sylttytehtaalla saamelaistoimituksia, vaan jossakin taustalla vaikuttavaa epävirallista, ehkä ääriviivoiltaan häilyvää saamelaispoliitikkojen ja heidän neuvonantajiensa ryhmää tai verkostoa. Tietoisena vainoharhan riskistä saanen märistä fiktiivisen Gollum/Klonkku-hahmon tyyliin: Rrrrryhmä, rrryyhmä, ryhmääää. Onko se ryhmä, eikö se ole ryhmä? Onko se saamelaisneuvoston oikeudellisen osaston suunnalla, vai eikö se ole?

No huh-huh, äkkiä takaisin asialliselle aallonpituudelle! Aloitan referoimalla saamelaissopimusta koskevan osuuden Oððasatin lähetyksestä mahdollisimman puoleettomasti, kääntäen kaiken suomeksi. Suluissa olevat lisäämäni sanat ja välihuomautukseni on tarkoitettu vain puhujien sanoman selventämiseksi.Tämä on yleinen käytäntö jonka tarve johtuu siitä että ihmiset, myös puheen ammattilaiset, puhuvat usein vaillinaisin lausein, minkä lisäksi eri kielet käyttävät omia rakenteitaan, ilmaisujaan ja sanojaan jotka eivät aina käänny helposti tai yksiselitteisti. Mutta aloitetaan:

* * *

Oððasatin lähetyksen aluksi toimittaja toteaa, että monet saamelaiset ovat tyytymättömiä sopimusehdotuksen sisältöön. Ehdotusta kommentoiva NRK Sapmin reportteri Piera Balto palauttaa mieliin että saamelaisneuvosto kehitti idean pohjoismaisesta saamelaissopimuksesta 30 vuotta sitten.

YLE Sápmin reportteri Kaisa Aikio haastatelee Oððasatissa Suomen saamelaiskäräjien edustajaa sopimusneuvotteluissa, juristi Anne Nuorgamia. Aikion mukaan Nuorgam on tyytyväinen ehdotukseen. ”Neuvottelut olivat vaikeita, sillä saamelaisten ja valtioiden tavoitteet eivät aina käyneet yksiin. Neuvottelutulos on tässä suhteessa kompromissi. Nämä ovat ne oikeudet jotka valtiot ovat valmiit antamaan saamelaisille tällä hetkellä. ”

Toimittaja Kaisa Aikio toteaa, että tärkeimmät kysymykset Suomen puolella ovat saamelaismääritelmä ja elinkeinot. Suomessakin (saamen)kielen taito kolme sukupolvea taaksepäin otettaisiin saamelaismääritelmään. Näin kolmella pohjoismaalla olisi samat säännöt. Suomessa n.s. lappalaispykälä poistettaisiin. Määritelmän uudistaminen on hänen mielestään tärkeää, sanoo Aikio Nuorgamia tarkoittaen. Nuorgam: ”Olisi suuri askel saamelaiselle yhteiskunnalle Suomen puolella että sillä olisi yhteispohjoismainen määritelmä vaaliluetteloa varten. Se olisi parannus Suomen puoleiselle saamelaiselle yhteiskunnalle.

Seuraavaksi toimittaja Aikio sanoo, että sopimus ei ota kantaa maihin ja vesiin, joten siltä osin mikään ei muutu. Mutta jos sopimus hyväksytään, tuki saamelaiselinkeinolle Suomessa paranisi.

Nuorgam: ”Valtioiden tulee (sopimuksen mukaan) tukea saamelaisia elinkeinoja. Se tarkoittaa, että valtiot velvoitetaan tukemaan saamelaisia elinkeinoja taloudellisesti. (Saamelaiset) elinkeinot ovat tällöin kaikki perinteiset elinkeinot, ja duoddjihan (käsityötuotanto) on yksi sellainen”.

Kaisa Aikio selostaa sopimusprosessia tästä eteenpäin: ”Pohjoismainen saamelaissopimus menee seuraavaksi kaikkien saamelaiskäräjien käsiteltäväksi. Kun (sopimuksen) sisältö lopultakin tuli yleisön tietoon, ilmeni heti siihen kohdistettua kritiikkiä. (Suomen) Saamelaiskäräjien puheenjohtaja on varovaisen optimistinen.”

Tiina Sanila-Aikio (SVT 2:n haastattelemana): ”Olen iloinen siitä, että saamelainen yhteiskunta saa käsitellä luonnosta kunnolla. Saamme kuulla mitä mieltä osapuolet ovat siitä ja (kaikkien) saamelaiskäräjien näkökohdat.

Seuraavaksi Oððasatissa esiintyy professori Mattias Åhrén NRK:n Tromssan studiosta käsin. NRK Sápmin toimittaja: ”Olet ollut mukana tässä työssä vuodesta 2003. Miksi teitä ei ole kuunneltu?”

Professori Åhren: ”Tuopa on tosi hyvä kysymys. Siinä (alkuperäisessä) ryhmässä istui sellaisia henkilöitä kuin Carsten Smith, Hans Danélius, Martin Scheinin, Jon-Bernard Henriksen. Voin itse olla sitä mieltä että on vaikea ymmärtää, että ei olla, erityisesti saamelaiset neuvottelijat eivät ole kuunnelleet suuremmassa määrin sen tyyppisiä henkilöitä.”

NRK Sápmin toimittaja: ” Mihin sopimuskohtiin olet eniten tyytymätön?”

Åhrén: ” Olen tyytymätön aika moneen määräykseen, itsemäärämisoikeuteen, oikeuten määritellä kuka on saamelainen… Eniten minua ehkä kuitenkin häiritsee määräys jossa sanotaan, että vaikka sopimus hyväksyykin että saamelaisilla on oikeus maihinsa ja vesiinsä joita he ovat perinteisesti käyttäneet, sopimus sanoo samassa lauseessa. että valtioilla on oikeus lunastaa tämä oikeus maksamalla niin paljon kuin valtiot itse päättävät. (GP: Sopimuksen 30. artiklan 2-kohdan mukaan korvaus määräytyy ”niin kuin kansallisessa lainsäädännössä tarkemmin säädetään.”)

Toimittaja: ”Miksi neuvot saamelaiskäräjiä olemaan hyväksymättä sopimusta”

Åhrén: ”No…, yksinkertaisesti sen takia, että tämä sopimus… siis saamelaisilla alkuperäiskansana… on oikeuksia tällaisena alkuperäiskansana. Tämä sopimus asettaa tason niin paljon alemmaksi kuin ne oikeudet mitä meillä jo on kansainvälisen oikeuden mukaan. Jos saamelaiset allekirjoittavat tämän (sopimuksen), saamelaistenhan pitää allekirjoittaa tämä, siis konkreettisten saamelaiskäräjien, annamme pois oikeuksia joita meillä jo on.

Seuraavaksi NRK:n toimittaja esittelee ”yhteiskunnallisesti aktiivisen henkilön joka suuntaa ehdotukseen terävää kritiikkiä ehdotukseen pohjoismaiseksi saamelaissopimukseksi mitä tulee saamelaisten itsemääräämisoikeuteen. Hän vaatii että (kaikki) saamelaiskäräjät sanovat ei ehdotukselle.

Kuvassa näkyy artikla 4:n toinen kappale, jonka mukaan saamelaista itsemääräämisoikeutta harjoitetaan itsehallinnolla (ruots. ”självstyre” = suom. ”itsehallinto, itsemääräämisoikeus”) sisäisissä asioissa ja neuvotteluilla (ruots. ”konsultationer” = suom. neuvottelut, kuulluksi tuleminen) asioissa, jotka voivat tulla erityisen merkitseviksi saamelaisten kannalta.

SVT Sápmin reportteri Anna-Karin Niia: ”Tämä on yksi kappaleista ehdotuksessa pohjoismaiseksi saamelaissopimuksessa, joka sain hänet reagoiman. Saamelainen itsemäärääminen ei ole kuulluksi tulemista, sanoo Helena Omma.”

Tutkija Helena Omma (esiintyen skype-yhteyden kautta saameksi:) ”Koko kappaletta nimitetään itsemääräämisoikeudeksi, mutta eihän se sitä ole. Sehän on (ehdotuksen tekstissä) kuulluksi tulemista.”

Reportteri: ”On tehty paljon kompromisseja, pystytkö ymmärtämään sen?

Omma: ”Kyllä, olen kuullut perustelut että tässä on kyseessä antamisesta ja ottamisesta. Mutta saamelaiset ovat antaneet. Olemme antaneet 400 vuoden ajan. Ja valtiot ovat ottaneet. Nyt heidän on aika alkaa antaa. Olemme jo antanet kielemme, maamme, uskontomme ja kulttuurimme”.

Reportteri Niia kertaa sopimuksen syntyhistoriaa: ”Vuonna 2005 käynnistyi työ joka tähtäsi pohjoismaiseen saamelaissopimukseen, jonka tavoite oli vahvistaa saamelaisten asemaa ja saamelaismääritelmää valtakunnasta riippumatta, yhteistyössä valtioiden kanssa. Ruotsin saamelaiskäräjien edustajan Lars-Anders Baerin mukaan sopimusteksti on kolmen valtion kompromissi. Omma on pettynyt ja vaatii nyt, että kaikki saamelaiskäräjät hylkäävät ehdotuksen. Myös saamelaisneuvosto ja nuorisojärjestö Sáminuorra vastusta ehdotusta. Oððasat on tuloksitta yrittänyt saada yhteyden (Ruotsin) saamelaiskäräjien hallitukseen.”

Reportteri oli tavoittanut vain Josefina Lundgren Skerkin, joka sanoi että hän ei voinut kommentoida asiaa sinä päivänä.

Omma: ”Odotan että he eivät allekirjoita, sillä se (sopimusehdotus) on sellainen, ettei sitä voi hyväksyä. Jos se nyt hyväksytään, valtiot voivat perustella että saamelaiset ovat itse hyväksyneet sopimuksen ja suostuneet siihen. Enkä minä kannata sitä. He eivät saa edustaa minua ja allekirjoittaa sitä.”

Seuraavaksi NRK:n toimittaja antaa puheenvuoron NRK:n kommentaattorille Magne Ove Varsille. Toimittaja: ”Ehdotus on juuri julkaistu. Ovatko saamelaiset tyytyväisiä ehdotukseen?”

Varsi: ”Saamelaissopimus on herättänyt pettymystä. Nämä kolme valtiothan ovat johtajia maailmassa kamppailussa ihmisoikeuksien puolesta. Ne ovat myös olleet johtavia kun on kyse alkuperäiskansojen oikeuksista. Saamelaissopimus ei edusta edes alkuperäiskansaoikeuksien kansainvälistä minimitasoa.”

Toimittaja: ”Itsemääräämisoikeutta koskeva luku tuntuu kohtaavan vastustusta. Miksi on näin?”

Baer: ”Sopimuksessa (sanotaan että) kansallisten edustuselinten (GP: parlamenttien; eduskunnan) enemmistö(väestön?) johtajien vallassa on päättää missä asioissa (eri maiden) saamelaiskäräjillä tulee olla itsemääräämisoikeus. Itsemäärääminen rajoitetaan kuulluksi tulemisiin ja neuvotteluihin, mikä on kaukana kansainvälisestä tasosta.”

Toimittaja: ”Onko muita kohtia jotka voivat olla vaikeita (eri) saamelaiskäräjille, kun niiden tulee hyväksyä sopimus ennen kuin maiden viranomaiset (GP: tarkoittanee parlamentteja) tekevät sen?”

Baer: ”Kysymykset maa- ja vesioikeuksista tulevat olemaan suuria haasteita. Jos sopimus hyväksytään tämänpäiväisessä asussaan, rikotaan myös tämän suhteen saamelaisten oikeuksia.

* * *

Näin pitkälle siis Oððasat. Kirjoitukseni otsikko lupailee vähemmän puolueettomia kommentteja, ja nyt on niiden aika. Puolueettomuusmoodi pois, kommentaattorin ilkeilymoodi päälle.

Kaisa Aikio sanoo lähetyksessä,  että ”sopimus ei ota kantaa maihin ja vesiin, joten siltä osin mikään ei muutu”. Hän mahtaa puhua vastoin parempaa tietoaan tai sitten ruotsinkielinen sopimusteksti tuottaa hänelle vaikeuksia. Se ei sinällään ole synti eikä häpeä, mutta asian vakavuus huomioiden hänen ammatillinen velvollisuutensa olisi ollut pyytää jotakuta auttamaan sopimustekstin ymmärtämisessä. Puhuvathan monet ohjelmakokonaisuudessa haastatelluista henkilöistä näistä saamelaisten maa- ja vesioikeuksista.

Sopimuksen johdanto-osassa valtiot tunnustavat ”että saamelaisilla ‒ kuten muillakin ‒ ovat saattaneet luoda (ruots. ”upparbetat”, suom. suunnilleen ”luoda panoksellaan”, ”luoda työn kautta”) vakiintuneen käytön kautta niin kollektiivisella kuin yksilöllisellä pohjalla sekä omistus- että käyttöoikeuksia”. Seuraavassa johdannon lauseessa on toimittaja Aikion mahdollisesti ylitulkitsema toteamus, jonka mukaan sopimus varmistaa (ruots. ”säkerställer”, suom. varmistaa, vahvistaa) mutta ei muuta saamelaisilla alueilla luotuja (ruots. ”upparbetade”) oikeuksia. Aikiolta on saattanut mennä ohi tai hän jättää kertomatta uutisen: vakiintuneen käytön luomat oikeudet olisivat uusi ilmiö Suomen nykyaikaisessa oikeusjärjestelmässä. Tämä huomioiden väite, jonka mukaan ”mikään ei muutu” on objektiivisesti ottaen harhaanjohtava. Se edustaa kuitenkin riemastuttavaa jälleennäkemistä siltä ajalta kun Yle Sápmi toimi saamelaiskäräjien äänitorvena ILO-sopimuksen ratifiointikampanjassa, levittäen ”mikään ei muutu” -mantraa.

Siltä varalta että YLE Sápmin toimitukselta on mennyt ohi, kerrottakoon tässä että sopimuksessa on maa- ja vesioikeuksista oma lukunsa, luku IV eli neljä, johon sisältyy artiklat 27‒33. Näissä toistuu edellä mainittu periaate käytöllä luoduista oikeuksista. Oððasatin haastattelemat saamelaispoliitikot jotka pitivät sopimuksen maa- ja vesioikeusmääräyksiä riittämättöminä arvostelivat sitä, että sopimuksen mukaan valtioiden tulee taata että saamelaiset voivat tutkituttaa ja vahvistuttaa tuollaiset oikeutensa oikeudellisesti sitovassa menettelyssä. Ilmeisesti nämä kriitikot katsovat että hallitusten olisi pitänyt oitis tunnustaa nämä oikeudet suoraan itse sopimuksessa, vieläpä yleistäen koskemaan kaikkia saamelaisia ja kaikkia saamelaisten käyttämiä alueita, mitään sen enempiä tutkimatta.

* * *

 Hyvä on, saatan olla vainoharhainen eräiden saamelaispoliitikkojen manövrointien suhteen. Vaan onpa siihen syynsä. Jotkut ovat osoittaneet olevansa valmiit suoranaisiin poliittisiin saltomortaaleihin, hiuksia nostattaviin ja kuolemaa uhmaaviin leiskauksiin, jossa kyseiset henkilöt ovat valmiit laittamaan itsensä vaikka solmulle kunhan asiat menevät heidän ajamaansa suuntaan. Hyvässä muistissa on miten Suomen saamelaiskäräjät Klemetin hallituskauden lopussa harjoitteli poliittista toimintatyyliä jota tavataan kutsua brinkmanshipiksi eli jyrkänteen reunalla taiteiluksi. Vaadittiin ILO-sopimuksen ja saamelaiskäräjälain muuttamista, sitten taas vedettiin tuki pois ja vastustettiin olan takaa, Klemetti erosi protestina. Ja sitten käräjät yritti viime hetkellä ennen jyrkännettä kääntää kelkkansa. Ja kuka vetosikaan lähes itku silmissä suoraan oikeusministeriin sen puolesta, että tämä toimisi sen puolesta että eduskunta sittenkin ILO-sopimuksen? Anne Nuorgam.

Samalla tämä politikoiva saamelainen oikeusoppinut kuitenkin sitä itse tajuamatta tuli iskeneeksi ainakin siltä erää viimeisin naulan ILO-sopimuksen ratifioinnin ruumisarkkuun, kun hän luottamuksellisesta lähteestä saadun tiedon mukaan välitti sisäpiirille tiedon (Åhrénilta?) saamastaan neuvosta: ILO 169 pitää ensin saada ratifioitua hintaan mihin hyvänsä, vaikka se vaatisikin valtion siihen vaatiman maaoikeuksia koskevan lisäselityksen hyväksymistä. Ensimmäistä YK:lle tehtävää vuosiraporttia varten saamelaiskäräjät moittisi lisäselitystä, ja YK toteaisi että kyseessä on varaus, jollaisia tähän sopimukseen ei saa tehdä. Lisäselitys mitätöityisi, mutta itse ratifiointi ei. Se jäisi sitomaan Suomen valtiota vähintään seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi.

Aika kälmi suunnitelma, mutta se kaatui omaan näppäryytensä: suunnitelma vuoti julki aina eduskunnalle asti. Nopeat, toisiaan seuraavat suunnanuutokset olivat saaneet saamelaiskäräjien reen tai paremminkin ILO-pulkan heittelemään, niin että sen suunnan vaihtaminen viime hetkellä johti vain siihen että koko komeus lensi rakettina jyrkänteeltä ja rojahti mäkeen.

Mutta eipä auta saamelaispoliitikon jäädä tuleen makaamaan eikä jäädä kovin pitkäksi aikaa haavojaan nuolemaan. Nyt on revanssin aika. ILO-sopimus saa odottaa, nykyään salamapuheluitakin nopeammin eli sähköpostina leviävä Päivä Posti on epäilemättä tiedottanut saamelaispolitiikan kuvitteellisen keskuskomitean ohjeen nostaa tunnukseksi ”Pohjoismainen saamelaissopimus saatava!”.  Mutta ei suoraan, ei suinkaan suoraan, vaan ovelasti kuin ujo morsio kieltäytymisen kautta koukaten ja muutama mukka heittäen. Siitä se on tie paras mistä se kulkee. 

P.S. 19.1.2017
Sinänsä, yleisesti ottaen sopimuksia sorvattaessa ja solmittaessa rutiinia on että eri osalpuolten neuvottelijat hoitavat neuvottelut, mutta lopullisesta sopimuksesta päättävät niiden päättävät elimet. Aina päättävä elin ei hyväksy sopimusta. Näinhän kävi Suomessa kun edellinen hallitus ja saamelaiskäräjät olivt neuvotelleet ILO-sopimuksen ratifioinnista ja saamelaiskäräjlain muuttamisesta. Tapahtumien kulkuun liittyi useampi tanssivuoro piruetteineen, mutta lopputulos oli ettäneuvoteltu diili kaatui.

Ihan oikean, valtioiden välisen diplomatian puolella neuvottelijat on evästetty etukäteen ohjeilla siitä mitä valtio tavoittelee, mistä se voi luopua, mitä etua voi vaihtaa mihinkin yhteisymmärrystä haettessa, miten edut on priorisoitu, ja heille on annetu neuvotteluvaltuudet mennä tiettyyn pisteeseen asti myönnytyksissä. Neuvottelujen aikana diplomaatit ovat lisäksi yhteydessä omaan ulkoministeriöönsä, jossa voi olla takapiruryhmä seuraamassa neuvottelujen etenemistä ja tekemässä taktisia päätöksiä,

Neuvottelut pohjoismaisesta saamelaissopimuksesta eivät ole olleet aivan perusmallin neuvotteluja. Valtiosopimuset neuotellaan ja solmitaan valtioiden välillä, mutta saamelaissopimuksesta solmittaessa vankkureilla on ollut ei vain yksi lisäpyörä, vaan peräti kolme, nimittäin kolmen maan saamelaiskäräjät. Olisiko mahdollista, että saamelaisedustajat on vanotettu niin kovsti nouattamaan täydellistä salassapitoa (mikä sinänsä ei ole ainakaan Suomen lain tai tällaisia sääntöjä koskevien neuottelujen kohdalla pakollista), että he eivät ole neuvottelujen kuluessa ja varsinkan niiden loppuvaiheessa lainkaan raportoineet omille saamelaiskäräjilleen tai niiden johdolle, eivätkä saaneet näiltä ohjeistuta? Tämä on hyvin vaikea uskoa, mutta oikeastaan vain se selittäisi miten saamelaiset ovat saamelaiskäräjiensä kautta olleet mukana sopimusneuvotteluissa, mutta sitten kun sovittu sopimusteksti julkaistaan, he sanoutuvatkin siitä irti, tai ainakin harkitsevat tekevänsä näin?

Nythän ollaan tilanteessa, jossa saamelaiskäräjät ovat ottamassa valmiiksi neuvotellun sopimuksen käsittelyynsä. Saamelaispuolella on käsitys että heillä on oikeus siihen, vasta sen jälkeen hallitukset voivat esittää sopimuksen ratifioitavaksi, kukin omalle parlamentilleen. Juuri tällä hetkellä sopimuksen hyväksyminen saamelaiskäräjillä näyttää synkältä, Norjan NRK:n kommentaattori on sanonut että sopimuksen allekirjoittaminen on saamelaisille kuolemaksi?

Ovatko siis pääväestöjä edustavat hallitukset menneet ja muuttaneet tekstiä, niin että se ei enää ole sama kuin se, joka lyötiin yksimielisesti lukkoon saamelaisedustajien ollessa vielä mukana neuvotteluissa?

 

VAATIMATON EHDOTUS

Saatteeksi

Asetan lukijoiden arviotavaksi tämän, pelkäänpä pahoin, vielä epäkypsän yöllisen uurastukseni hedelmän. Pyydän arvoisaa lukijaa suhtautumaan tähän harjoitelmaani suopeasti, koska puolustukseni minun on sanottava, vaikkakin olen suureen vaatimattomuuteen taipuvainen, olen sentään muutamassa päivässä ja yössä tehnyt sen, mihin kolmen valtakunnan virkamieskomiteoilta ja kolmen maan saamelaiskäräjiltä ja näiden yhteisiltä neuvottelukunnilta kului yli kymmenen vuotta ja H:ra yksin tietää kuinka monta housuntakamusta ja kahvikuppia. Nimittän synnyttääkseen pohjoismaisen saamelaissopimuksen. Toisaalta, olivathan he tämän osittain kivikkoisen saran ensiraivaajia, kun minun aurani alla oli jo raivattu ja syvään kynnett maa.

Pohjoismaisten pioneerien viitoittamaa uraa seuraten olen rohjennut ottaa työni pohjaksi noiden ahkerien uurastajien epäilemättä tarkoin hiotun esityksen, kehittääkseni sitä hiukan toiseen suuntaan, niin kuin tarkkaavainen lukija kyllä tulee huomaaman. Niin vaikuttunut kuin olenkin näiden tahattomien edeltäjieni sopimusesityksestä, olen kuitenkin ollut huomaavinani siinä paitsi periaatteellisia, ennen kaikkea Suomen oikeusjärjestelmälle täysin outoja virheellisyyksiä ja jopa aivan yksinkertaista toistoa. Pienen osan näistä olen siivonnut pois. Minusta näyttää myös, että sopimuksen lukuja ja artikloja järjestettäessä koko teksti on jossain vaiheessa leikattu liuskoiksi. Liekö ovi tai ikkuna auennut sopimattomasti ja ristiveto puhaltanut liuskat niin sekaisin että niihin ei myöhemminkään osattu tai jaksettu luoda täyttä loogista järjestystä. Tuohan sopimus, jonka varassa kolmen valtakunnan saamelaisten oloja nyt pitäisi kohentaa, peräti mieleen komitean, ei, useiden komiteoiden leikkaaman ja ompeleman puvun takkeineen, housuineen ja liiveineen. Tässä ajatus tietenkin tahtoo karata vanhaan satuun ”Kissa hiirellä räätälinä”, mutta se olisi jo todellinen ajatuksen sivupolku. Minä olen kuitenkin ollut siinä edullisessa asemassa että olen räätälöinyt esitykseni ihan itse, keneltäkään neuvoa tai mielipidettä kysymättä. Jos kyseessä olisi koulun puutyöt, joissa en suoranaisesti loistanut, voisi ylpeänä sanoa, että tein sen ihan omasta päästä, ja puuta jäi vielä tähteeksi.

Vakavasti sanoen tajusin kyllä jo työn aikana että sormeni suolsivat myös aivan turhaa yksityiskohtiin menevää tekstiä. Toivon kuitenkin lukijan ymmärtävän, että itsekin näen tämän vaatimattoman esitykseni vain luonnoksena, josta toisten on toivottavasti hyvä jatkaa.

Toisaalta pelkään, että tämä työ ei etene tämän pitemmälle. Siksi, arvoisa lukija, pysähdy hetkeksi ajattelemaan että kädessäsi on ainoa luonnos lakiesitykseksi, jota ei tulla koskaan antamaan.

Jos taas haluat työstää luonnosta eteenpäin, toivottavasti yhtä totiselta pohjalta kuin minä, kukaan ei olisi iloisempi kuin minä. Mitä tulee iloon ja totisuuteen minun on sanottava, että en tiennyt pitäisikö minun itkeä vai nauraa kun näin esikuvanani olleen sopimustekstin. Päätin pysyä asiallisena, ja huumorin olen yrittänyt rajoittaa tähän saatteeseen. Esikuvanani, tai suorastaan sapluunanani  olleen sopimustekstin rakenteen ja tekstin olen säilyttänyt niin pitkälle kuin suinkin mahdollista, hyvässä ja pahassa.

Eräs asia vielä: Otin vapauden muuttaa sopimustekstin lakiesitykseksi.

 Sulkeudun suosioonne, alati teidän jne jne jne

Gunnar Pettersson
Toimittaja (eläkkeellä)

 

VAATIMATON EHDOTUS

 Lappalaisoikeudet

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi lappalaisten oikeuksista

Yleisperustelut

– HE 167/2014:n mukaisesti

 ”Saamelaisilla on perustuslain 121 §:n 4 momentin mukaan saamelaisten kotiseutualueella kieltään ja kulttuuriaan koskeva itsehallinto sen mukaan kuin lailla säädetään. Perustuslain 17 §:n 3 momentissa saamelaisille turvataan oikeus alkuperäiskansana ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan. Perustuslain säännökset muodostavat saamelaisten kulttuuri-itsehallinnon perustan. Tarkemmin asiasta säädetään saamelaiskäräjistä annetulla lailla, jäljempänä saamelaiskäräjälaki, joka tuli voimaan 1. päivänä tammikuuta 1996.”

Eduskunta hylkäsi lopullisessa äänestyksessä poikkeuksellisen selvin luvuin hallituksen esityksen josta lainaus on otettu. Yhtenä ja ehkä keskeisimpänä taustalla vaikuttaneesta syystä esityksen hylkäämiseen oli saamelaisten jo toteutuneeseen itsehallintoon liittyvät ongelmat. Niiden kohdalla voi perustellusti puhua valuvioista, jotka ovat periytyneet mm. saamelaiskäräjien vaaliluettelon pohjana alun perin olleeseen väestölaskentaan, joka oli monessa kohdin puutteellinen, nykysilmin katsottuna suorastaan harrastelijatasoa.

Saamelaista itsehallintoa Suomessa rakennettaessa oli vahvasti vallitsevana käsitys, jonka mukaan saamelaiset voitiin ja tuli määritellä kieliperusteella. Tämä määrättyjä saamelaisia suosiva oppi elää edelleenkin vahvana, ja sen seurauksena luotua saamelaismääritelmää pyritään jopa kaventamaan, viimeksi salassa neuvotellussa ja eduskunnalle tapahtuneena tosiasiana esitellyssä pohjoismaisessa saamelaissopimuksessa.

Vajavaisen väestölaskennan pohjalta luotua saamelaiskäräjien vaaliluetteloa on myöhemmin täydennetty kapean saamelaismääritelmän mukaan. Täydentämistä on hallinnut vajavaisen väestölaskennan kautta syntynyt saamelaisjoukko, käyttäen kapeaa määritelmää ja sitäkin omaksi edukseen valikoiden. Tämän kautta Suomen Lapin tosiasiallinen alkuperäiskansa on suljettu ratkaisevasti saamelaisen itsehallinnon ulkopuolelle.

Tätä Suomessa saamelaisuuden ulkopuolelle suljettua saamelaisryhmää on kutsuttu statuksettomiksi saamelaisiksi. Syistä jotka selviävät alempana, heitä kutsutaan tässä laissa lappalaisiksi.

– Lappalaisilla Suomen Lapin alkuperäiskansana on oma kulttuurinsa ja yhteiskuntaelämänsä sekä omat kielensä. Tämän lain ja siihen viittaavien lakien piirissä lappalaisilla tarkoitetaan historiallisesti Suomen historiallisella tai nykyisellä alueella pääasiassa jo ennen vuoden 1852 rajasulkua elänyttä väestöryhmää, jonka pääasialliset toimeentulokeinot ovat tuolloin olleet kalastus, metsästys ja pienimuotoinen poronhoito, riippumatta siitä olivatko tähän väestöryhmään kuuluvat silloin tai myöhemmin antaneet perustaa sukumailleen tilan tai tulleet muulla tavoin uudistilallisiksi, kruununtorppariksi tai vastaavaksi. Lappalaisilla tarkoitetaan historiallisesti niin verolappalaisia kuin tilattomia lappalaisia. Lappalaisia on lappalaisia ja saamelaisia koskevissa tutkimuksissa ja muussa kirjallisuudessa elämäntapansa ja elinkeinojensa perusteella kutsuttu metsälappalaisiksi, kalastajalappalaisiksi ja metsästäjä- ja kalastajalappalaisiksi. Kalastajalappalais-nimikkeen kohdalla on huimattava tehdä ero merenrannan ja sisävesistöjen lappalaisten välillä.

Lappalaisille tunnusomainen poronhoito on ollut pienimuotoista, poroja pidettiin perhettä kohden vain muutama, käytettäviksi ajokkaina ja vetojuhtina sekä houkutus- ja hiivintäeläiminä villipeurojen pyynnissä. Lappalaisten joukossa on tiettävästi ollut myös runsaammin poroja omistaneita. Näillä porojen määrä laskettiin sadoissa. He kiersivät poroelonsa kanssa keskipitkää vuodenkiertoa kesä- ja talvilaidunten välillä.

Saamelais- ja lappalaisnimitysten suhde on monimutkainen. Lappalais-nimitys oli vuosisatojen ajan ruotsalaisen ja suomalaisen pääväestön käyttämä nimitys kaikista väestöryhmistä joita tänään heidän omasta toivomuksesta nimitetään saamelaisiksi. Norjalaisten entinen nimitys oli ”finn”, usein erilaisilla lisämääreillä. Kirjallisista lähteistä tiedetään, että ainakin Ruotsin nykyisellä alueella pääväestön lappalaisiksi kutsuma väestö on käyttänyt itsestään nimeä ”sápmelas”. Kirjoittaessaan ruotsiksi saamelaiset käyttivät ”lappalaiset”-nimitystä vielä 1900-luvun varhaisvuosina, mutta siirtyivät sitten käyttämään ”saamelaiset”-nimitystä myös ruotsiksi. 1960-luvulta varsinkin etnopoliittisesti aktiiviset saamelaiset alkoivat painottaa että he kokevat ”lappalainen”-nimityksen halventava, ja että korrekti nimitys on ”saamelainen”. Vuosia kestäneen siirtymäajan jälkeen ”saamelainen”-nimitys siirtyi yleiskieleen, myös Suomessa, ja ”lappalainen”-sanaa käytettiin yhä harvemmin paitsi lainattaessa vanhoja tekstejä. Merkille pantavaa on, että inarinlappalaiset (inarinsaamelaiset) eivät perinteellisesti ole käyttäneet itsestään sen enempää ”lappalaiset”- kuin ”saamelaiset” -nimitystä, vaan nimitystä ”anarash”, suomeksi yksinkertaisesti ”inarilaiset”. Nimitys periytyy ajalta, jolloin inarinlappalaisten omalla alueella ei asunut muuta väestöä kuin korkeintaan nimeksi.

Syistä, jotka selitetään tarkemmin alempana, tässä laissa on kuitenkin selvyyden vuoksi palattu käyttämään vanhaa lappalais-nimitystä, joita kaikki inarinsaamelaiset eivät tiettävästi ole lakanneet käyttämästä. ”Lappalaiset”-nimityksen käyttö on perusteltua siksi, että muuten on vaikea tehdä ero Suomen Lapin alkuperäisen saamelaisväestön ja pääasiassa vuoden 1852 rajasulun jälkeen (pääosin vuosian 1864‒1910) Suomen alueelle muuttaneen saamealaisväestön välillä. Molemmat väestöryhmät luetaan tieteellisesti ja yleisesti laajaan, neljän valtion alueella asuvaan saamelaiseen alkuperäiskansaan. Suomen saamelaisten (sanan suppeammassa merkityksessä) ja lappalaisten kohdalla on kuitenkin kyse saamelaisten (sanan laajassa merkityksessä) kahdesta alaryhmästä, jotka eroavat merkitsevästi niin kulttuurinsa, kielensä kuin Suomen aluetta koskevan asutushistoriansa puolesta.

Strömstadin Rauhassa sovitun Tanska-Norjan ja Ruotsi-Suomen rajan käynti saatettiin loppuun 19.2.1768. Enontekiön ja Utsjoen silloiset poro- ja jokilappalaiset ovat asuneet näillä alueillaan, joista myöhemmin tuli osa nykyisen Suomen aluetta, kun rajat on sovittu rajasopimuksin (1751) ja merkitty maastoon (loppuunsaatettu 1768). Venäjä, joka hoiti autonomisen Suomen ulkopolitiikkaa, sanoi irti Strömstadin sopimuksen lappalaiskodisillin Norjan kanssa vuonna 1852. Käytännössä tämä merkitsi, että Norjan ja Suomen välinen raja suljettiin laidunkierrolta vuoden 1852 lopussa. Ruotsin ja Suomen välinen raja suljettiin vastaavasti laidunkierrolta 1889. Rajasulkujen seurauksena ennestään Enontekiöllä ja Utsjoella asuneiden poro- ja jokisaamelaisten lisäksi porosaamelaisia muutti pysyväisluonteisesti poroineen Norjasta ja Ruotsista Suomeen vuosina 1852–1911, muuttoliikkeen painottuessa 1860-luvun alkupuolen ja 1880-luvun alkupuolen väliseen aikaan. Tulokkaat, jotka harjoittivat elinkeinonaan suurimittakaavaista poronhoitoa, asettuivat mm. Enontekiölle, Inariin, Kittilään ja Sodankylän kunnan pohjoisosaan. Heitä on kutsuttu useilla nimikkeillä: pohjoislappalaiset/saamelaiset, porolappalaiset/saamelaiset, paimentolaislappalaiset/saamealaiset, tunturilappalaiset/saamelaiset, ylilappalaiset/saamelaiset.

Rajasulun jälkeen Suomeen pysyvästi muuttaneiden saamelaisten pääelinkeinona oli laajamittainen poronhoito. Heidän poroelonsa laskettiin tuhansissa, ja heidän muuttonsa Suomen puolelle kaksinkertaisti Lapin poroluvun yhden ainoan vuoden aikana. Villipeuran metsästys ja poronhoito eivät erinäisistä konkreettisista syistä voi menestyä samoilla alueilla. Näin porosaamelaisten muutto Suomeen pani lopullisen pisteen lappalaisten harjoittamalle, hiipumassa olleelle peuranpyynnille. Tämän seurauksena osa lappalaisista siirtyi harjoittamaan laajamittaisempaa poronhoitoa.

Tulokassaamelaisten ja metsä- ja kalastajalappalaisten elämänmuoto erosi aluksi selkeästi. Lappalaiset eivät olleet nomadeja eli paimentolaisia, mutta siirtyivät kuitenkin n.s. lyhyen vuodenkierron puitteissa sukumaidensa sisällä sen mukaan miten luonto oli missäkin hyödynnettävissä. Pysyvin oli talvipaikka, jossa asumuksina oli aluksi pysyvät hirsikodat tai turvekammit, myöhemmin, erityisesti tilanmuodostusten jälkeen, vaatimattomat hirsitalot.

Porosaamelaiset olivat nomadeja eli paimentolaisia. Sata- tai tuhatpäistä porotokkaa ei voi pitää kauan samassa paikassa, koska poroilta loppuu syötävä. Niinpä porosaameaiset siirtyivät porojaan paimentaen talvi- ja kesälaidunten välillä n.s. pitkän vuodenkierron puitteissa. Asuntona toimi siirrettävä kota. Alkuaan kierto oli ulottunut Jäämeren rannan ja metsämaiden välille. Rajasulkujen jälkeen kiertokuviot supistuivat Suomen rajojen sisäisiksi, ja aikaa myöten myös porosaamelaiset hankkivat itselleen tiloja talvipaikkojensa läheltä ja rakensivat näille hirsitaloja.

Porosaamelaiset ja Suomen alkuperäiset lappalaiset erosivat myös kieleltään. Porosaamelaiset toivat mukanaan oman pohjois-saamen kielensä, joka edustaa saamenkielten suurinta kieliryhmää. Suomen lappalaiset puhuivat inarinsaamea ja keminsaamea. Keminsaame hävisi 1800-luvulla ja inarinsaamen puhujat siirtyivät kirkon ja valtion toimien seurauksena puhumaan suomea. Tämä kielenvaihdos kiihtyi Suomen itsenäistyttyä samalla kuin suomalaisperäinen asutus lappalaisten alueella lisääntyi. Porosaamelaisten eristyneempi elämänmuoto johti siihen, että heidän keskuudessaan saamenkieli säilyi kauemmin. Tällä hetkellä pohjoissaame on selkeästi hallitseva Suomessa puhuttujen saamenkielten (pohjoissaame, inarinsaame, koltankieli) joukossa. Tämä ei ole estänyt sitä, että huolimatta erinäisistä tukitoimista yhä pienempi osuus Suomen (pohjois)samelaisista hallitsee tätä oman saamenkieltään.

Erinäisistä eroista huolimatta lappalaisella ja saamelaisella väestöllä ja heidän kulttuureillaan on niin paljon kosketuskohtia että lappalaisten ja saamelaisten välille ei voida vetää tarkkaa rajaa. Useiden perheiden ja yksilöiden kohdalla olisi sinänsä perusteltua että henkilö voisi olla täysivaltainen sekä saamelaisen että lappalaisen itsehallinnon piirissä, mikäli nämä eriytettäisiin. Oikeudellisen selkeyden vuoksi on kuitenkin suotavampaa, että henkilön on valittava, kumpaan alkuperäiskansaan hän katsoo kuuluvansa.

Suomen saamelaiset ovat saamelaiskäräjien kautta jatkuvasti ja yhä jyrkemmin ilmaisseet että he eivät katso lappalaisten olevan saamelaisia, ja koska Suomen saamelaiskäräjät ovat tällä perusteella vastustaneet lappalaisten ottamista saamelaiskäräjien vaaliluetteloon, on perusteltua tunnustaa lappalaisten asema alueensa vanhimpana alkuperäiskansana ja luoda lappalaisille lainsäädännössä mahdollisuus muodostaa oma alkuperäiskansa-itsehallinto. Saamelaiskäräjien johdon toimesta on toistuvasti tuotu esille käsitys jonka mukaan saamelaisten itsehallinto olisi liukumassa saamelaisten käsistä, sen kautta että Korkein hallinto-oikeus määrää käräjien vaaliluetteloon merkittäväksi henkiöitä, joita käräjät eivät katso saamelaisiksi. Tässä saamelaiskäräjät on nähnyt saamelaiskulttuurin kuolemaan vievän uhan. Siltä osin kuin saamelaiskäräjien käsityksellä KHO:n päätöksistä on tosiasioita vastaava, tällä lakiesityksellä on tarkoitus poistaa tämä uhka, ja siltä osin kuin uhka ei ole todellinen, esityksellä on tarkoitus poistaa turha pelko. Siitä, minkälaiset muutostarpeet nyt säädettävä laki mahdollisesti aiheuttaa edelleen voimaan jäävään saamelaiskäräjälakiin, hallitus jää odottamaan saamelaiskäräjien näkökantoja.

Mitä tulee lappalais-nimitykseen suomen saamelaiset (sanan suppeassa merkityksessä) ovat kaikella selkeydellä tuoneet esille että he eivät halua tulla nimitetyiksi lappalaisiksi. Saamelaisten keskuudessa lappalaiset-sanaa käytetään nykyään halventavana nimityksenä Suomen alkuperäisistä saamelaisista/lappalaisista, joiden saamelaiset väittävät olevan suomalaisperäisten uudisasukkaiden jälkeläisiä, jotka vain väittävät olevansa saamelaisia. Inarinsaamelaiset ja muut Suomen alkuperäisestä saamelaisväestöstä polveutuvat eivät sen sijaan ole täysin ja lopullisesti torjuneet lappalais-nimityksen käyttämistä. Tästä syystä ja nimenomaan käsitteellisen ja oikeudellisen selkeyden vuoksi lakiesityksessä on päädytty käyttämään Suomen alkuperäisestä saamelaisväestöstä polveutuvasta nykyisestä väestöryhmästä nimitystä lappalaiset. Sanomattakin on selvää, että tällä ei millään tavoin haluta loukata tätä väestöä. Tulevaisuus saa näyttää, minkälaisia nimityksiä eri ryhmät haluavat itsestään ja toisistaan käyttää, ja mitkä nimitykset vakiintuvat yleiskielessä.

– Lappalaisten yleiset oikeudet ja alkuperäiskansaoikeudet turvataan Suomen perustuslaissa, muissa laeissa ja kansainvälisissä ihmisoikeus- ja alkuperäiskansasopimuksissa. Viimeksi mainituista keskeisin on Kansainvälisen työjärjestön (ILO) vuonna 1989 solmittu itsenäisten maiden alkuperäis- ja heimokansoja koskeva yleissopimus nro 169, jonka Suomi on hyväksynyt, mutta ei toistaiseksi ratifioinut.

– Yhdistyneet kansakunnat hyväksi vuonna 2007 alkuperäiskansojen oikeuksia koskevan julistuksen, jonka puolesta Suomen valtio äänesti. Alkuperäiskansojen oikeuksia koskevalle julistukselle annettu tuki toistettiin Yhdistyneiden kansakuntien alkuperäiskansojen maailmankongressin loppuasiakirjassa vuonna 2014.

– Yhdistyneiden Kansakuntien yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevat ohjaavat periaatteet ja OECD:n monikansallisille yrityksille asettamat suuntaviivat antavat elinkeinoelämälle ihmisoikeuksien, mukaan lukien alkuperäiskansojen oikeuksien, kunnioittamista koskevan erityisvastuun ja painotavat että valtioilla on vastuu teollisuuden ohjeistamisesta kunnioittamaan näitä oikeuksia.

– Lappalaisten oikeusasemaa vahvistettaessa on erityisesti otettava huomioon, että historian saatossa lappalaisia ei ole kohdeltu yhdenvertaisena kansana pääväestön kanssa ja että heitä on tuolloin kohdeltu myös epäoikeudenmukaisesti niin kansana kuin yksilöinä. Lappalaisten syrjintää ei ole harjoittanut ainoastaan Ruotsin kruunu ja sen seuraaja Suomen valtio, vaan myös Suomen saamelaiskäräjät mitä tulee lappalaisten ottamiseen saamelaiskäräjien vaaliluetteloon.

– Lappalaiset haluavat ja tahtovat ottaa vastuun oman tulevaisuutensa rakentamisesta, ja heillä on myös siihen oikeus.

– Suomen valtio ottaa huomioon lappalaisten itsemääräämisoikeuden täyttäessään velvoitteitaan heitä kohtaan.

– Lappalaisilla on alkuperäiskansana oikeus itse ratkaista kenet he katsovat lappalaiseksi sekä millä perusteilla ja millä menettelyllä asia ratkaistaan.

– Lappalaisalueet ja lapinkylät niiden osana voidaan rajata eri tavoin eri kysymysten kohdalla, mutta tämä tapahtuu lappalaisten historiallista ja nykyaikaan liittyvää läsnäoloa kunnioittaen siten, että tavoitteena on vahvistaa ja lujittaa lappalaista kulttuuria, lappalaisten saamen kieliä ja lappalaisten yhteiskuntaelämää, lappalaisen alkuperäiskansan itsemääräämisoikeuden nojalla.

– Lappalaiselinkeinoilla ja lappalaisten luonnonvarojen käytöllä tarkoitetaan sellaisia perinteisiä elinkeinoja ja sellaista perinteistä luonnonvarojen käyttöä joka ylläpitää ja kehittää lappalaista kulttuuria, lappalaisten saamen kieltä ja lappalaisten yhteiskuntaelämää. Perinteinen käyttö ei estä uusien toimintamuotojen käyttöönottoa.

– Poronhoidolla, kalastuksella ja muulla lappalaisten perinteisellä luonnonvarojen käytöllä on erityinen merkitys lappalaisen kulttuurin, lappalaisten saamen kielen ja lappalaisten yhteiskuntaelämän ylläpitämisen ja kehittämisen kannalta.

– Lappalaisilla naisilla on keskeinen asema lappalaisen kulttuurin, lappalaisten saamen kielen ja lappalaisten yhteiskuntaelämän ylläpitämisessä ja kehittämisessä.

– Lappalaisilla on oltava mahdollisuus käyttää maata ja vettä lappalaisen kulttuurin, lappalaisten saamen kielen ja lappalaisten yhteiskuntaelämän perustana.

– Lappalaislailla ei muuteta olemassa olevia eikä luoda uusia maa- tai vesialueisiin kohdistuvia omistus- tai hallinta-oikeuksia. Kaikkien näitä koskevien muutosten tulee perustua laillisiin sopimuksiin tai tuomioihin.

– Valtioilla on erityinen vastuu selvittää puolueettomasti ja pohjiaan myöten lapinkylän alueella olevien maa- ja vesialueiden omistuksen ja käyttöoikeuksien synty ja muutokset, mukaan lukien valtion ominaan hallitsemien ja mahdollisesti edelleen siirtämien maiden ja vesien omistus ja käyttöoikeudet, sekä palauttaa mahdollisesti muun kuin laillisen omistajan haltuun joutuneet maat ja vedet niiden oikealle omistajalle maakaaren edellyttämällä tavalla. Mahdollisesta väärän omistajan ja tämän saamamiehen alueelle tuottaman vahingon ja siitä saamansa hyödyn valtio korvaa lailliselle omistajalle täysimääräisesti korkoineen. Milloin oikean omistajan perillisiä ei voida jäljittää, näiden tilalle maiden oikeana omistajana ja korvausten saajana astuu elvytetty historiallinen lapinkylän tai sen alueelle perustettu uusi lapinkylä. Valtio sitoutuu siihen, että sen hyvässä uskossa olleet luovutuksensaajat saavat valtiolta täysimääräiset korvaukset maa- ja vesialueiden nykyarvon mukaisesti niistä alueista joita valtio maa- ja vesioikeusselvityksen seurauksena mahdollisesti joutuu palauttamaan oikeille omistajilleen.

– Valtio varmistaa että lappalaiset saavat osansa lappalaisalueen luonnonvarojen tuottamasta arvosta, ottaen huomioon vaikutus, joka luonnonvarojen varaan rakentuvalla tuotannolla on ollut ja on lappalaisalueilla lappalaisten elinkeinoihin, lappalaiseen kulttuuriin ja perinteiseen elämänmuotoon.

– Valtio sitoutuu luovuttamaan kohtuullisen osan lapinkylän alueella harjoitettavan, sen alueen luontoarvoihin ja lappalaiskulttuuriin perustuvasta matkailuelinkeinosta kertyvistä nettotuotoista lapinkylän hyväksi. Tuotot on määriteltävä toiminnan tosiasiallisen sijoittumisen ja toiminnan laajuutta kuvaavilla määritearvoilla niin, ettei toiminnasta kertyvää verotuottoa voida vähentää tai siirtää lapinkylän ulkopuolelle konsernin sisäisillä varallisuussiirroilla tai vetoamalla yrityksen tai konsernin kotipaikan sijaintiin lapinkylän, lappalaisalueen tai Suomen ulkopuolella.

– Valtio sitoutuu luovuttamaan kohtuullisen osan lapinkylän alueella harjoitettavan peli- ja uhkapelitoiminnan tuotoista käytettäväksi lappalaisten sosiaali- ja terveyspalvelujen tukemiseen ensisijaisesti lappalaisalueella ja tarkoituksiin jotka palvelevat ensisijaisesti lappalaisten erityistarpeita. Valtio vastaa pelimonopolinsa kautta peli- ja uhkapelitoiminnan pyörittämisestä. Peli- ja uhkapelitoiminnan yhteydessä ei ilman lapinkylän suostumusta saa käyttää lappalaisia tai lappalaiselinkeinoja esittäviä kuvia tai lappalaiskulttuuriin liittyviä tai viittaavia symboleita, olkoot oikeita, väärennöksiä tai mukaelmia, kuten lappalaislippua, lappalaista kansallisasua tai sen keskeisiä tunnusmerkillisiä osia, tai väriyhdistelmiä tai ornamentteja joiden ilmeisenä tarkoituksena on kiertää tätä kieltoa.

– Valtio tunnustaa lappalaisten itsehallinnollisten yhteisöjen aktiivisen roolin neuvotteluissa ja niiden osallistumisen niihin.

Yhteenvetona edellisestä voidaan sanoa, että lappalaiset, joita tällä lailla tarkoitetaan, ovat tieteellisesti ja yleisen näkemyksen mukaan erityinen alkuperäiskansaryhmä laajemman saamelaisen alkuperäiskansan sisällä. Hallitus toivoo, että lappalaisten ja saamelaisten itsehallintoelimet löytävät tulevaisuudessa rakentavan yhteistyön kohteita ja muotoja, jotka heijastavat tätä yhteenkuuluvuutta. Hallituksen käsityksen mukaan näiden kahden alkuperäiskansaryhmän itsehallinnon eriyttäminen tulee tervehdyttämään väestöryhmien välejä myös paikallistasolla. Vaikka lappalaiset ovat saamelaisten alaryhmä, se ei merkitse, että saamelaisella itsehallinnolla olisi moraalista oikeutta hallita lappalaisia, sen enempää kuin oikeus sulkea lappalaiset näille kuuluva alkuperäiskansa-aseman ulkopuolelle. Suomeen saamelainen itsehallintojärjestelmä ei ole olemassaolonsa aikana kyennyt ratkaisemaan ongelmaa joka on seuraus mm. siitä että pohjoissaamelaisilla on lukumääräinen enemmistö Suomen saamelaisväestössä ja sen seurauksena enemmistö saamelaiskäräjillä. Saamelaiskäräjät on vakiinnuttanut tavan, jonka mukaan sen hallitus on enemmistöhallitus. Tämän seurauksena lappalaisedustajia on suljettu hallituksen ulkopuolelle huolimatta siitä että nämä ovat saaneet vaaleissa korkean, jopa korkeimman äänimäärän. Samalla tavalla pohjoissaamelaiset ovat pitäneet hallussaan saamelaiskäräjien vaalilautakunnan enemmistöä. Tämä on johtanut lappalaisten selkeästi havaittavaan syrjintään vaaliluetteloon ottamisessa, mistä KHO:n päätökset kertovat omalta osaltaan.

Suomen valtiota sitovat useat kansainväliset ihmisoikeussopimukset. Jo ilmankin näitä valtion oikeudelliseen perinteeseen ja linjaan ei kuulu syrjinnän edistäminen, vaan sen vastustaminen. Tämä on linjassa myös kansainvälisen alkuperäiskansaoikeuden kanssa, vaikka Suomi ei lekaan toistaiseksi ratifioinut ILO:n alkuperäiskansasopimusta. Suomi ei voi, ei halua eikö aio kauemmin katsella Lapin alkuperäiskansan, lappalaisten, syrjintää.

Edellä olevilla perusteluilla hallitus esittää eduskunnan säädettäväksi seuraavan lain:

Laki lappalaisten oikeuksista

1. luku: Lappalaisten yleiset oikeudet

1. §: Lain tarkoitus

Tämän lain tarkoituksena on varmistaa ja vahvistaa lappalaisten alkuperäiskansaoikeudet siten, että lappalaiset voivat säilyttää, harjoittaa ja kehittää kulttuuriaan, kieliään ja yhteiskuntaelämäänsä paitsi tasavertaisina Suomen kansalaisina myös erityisaseman ja erityistarpeita omaavana alkuperäiskansana.

2. §: Vähimmäisoikeudet

Tämän lain turvaamat oikeudet ovat vähimmäisoikeuksia. Ne eivät estä valtiota laajentamasta lappalaisten oikeuksia tai ryhtymästä kattavampiin toimiin, eikä tämän lain perusteella voi rajoittaa sellaisia lappalaisten oikeuksia, jotka johtuvat lappalaisten yksityisoikeudellisista oikeuksista, muista säännöksistä tai kansainvälisistä sitoumuksista.

3. §: Lappalaisten oikeudet

Lappalaiset ovat historiallisen asuinalueensa alkuperäiskansa. Lappalaisilla on oikeus säilyttää, harjoittaa ja kehittää kulttuuriaan, kieltään ja yhteiskuntaelämäänsä, oman valintansa mukaan, niin sen perinteisissä kuin nykyaikaisissa muodoissaan.

Valtio turvaa lappalaisten oikeudet tehokkaasti ja ryhtyy tarvittaessa erityistoimiin, jotta lappalaiset voivat nauttia näistä oikeuksista helpommin.

4. §: Itsemääräämisoikeus

Lappalaisilla on alkuperäiskansana itsemääräämisoikeus. Lappalaisten itsemääräämisoikeus toteutuu itsehallintona sisäisissä asioissa ja neuvottelujen kautta asioissa, joilla voi osoittautua olevan erityistä merkitystä lappalaisille. Itsemääräämisoikeuden nojalla lappalaiset saavat vapaasti määrätä sisäisistä, itseään alkuperäiskansana ja lappalaisaluetta koskevista asioistaan, kaikkien sen asukkaiden yksityisomaisuutta kunnioittaen, taloudellisesta, yhteiskunnallisesta ja kulttuurisesta kehityksestään, siten kuin tässä laissa tarkemmin säädetään.

Lappalaisilla on myös oikeus määrätä kuulumisestaan laajempaan alkuperäiskansaan. Suomen valtiolla säilyy yksinoikeus valtioiden välisten kansainvälisten sopimusten, tai tasoltaan tai edes osittaiselta sisällöltään vastaavien sopimusten solmimiseen. Sopimuksista joilla on tai saattaa olla tämänkaltainen luonne lappalaisten on neuvoteltava Suomen oikeus- ja ulkoministeriön kanssa. Mikäli ulkoministeriö katsoo että kysymyksessä on kokonaan tai edes osin valtioidenvälinen kansainvälinen sopimus, ulkoministeriö vastaa sopimusneuvotteluista ja sillä on lopullinen valta päättää sopimuksen sisällöstä ja sanamuodosta. Lappalaisten tullee tällaisessakin tapauksessa saada osallistua sopimusneuvotteluihin ja sopimuksen sisällön ja sanamuodon valmisteluun lappalaisia koskevalta osiltaan. Tällainen sopimus astuu voimaan vain Suomen eduskunnan ratifioitua sen. Ennen ratifiointia lappalaisilla on kantansa perustellen oikeus ilmoittaa eduskunnan perustuslakivaliokunnalle etteivät he hyväksy sopimusta kokonaisuutena tai sen määrättyjä osia.

5. §: Naisten ja miesten tasa-arvo sekä lasten asema

Valtio edistää lappalaisten naisten ja miesten sekä lappalaisten tyttöjen ja poikien välistä tasa-arvoa. Tavoitteena on lappalaisten naisten ja miesten välisen tasa-arvon saavuttaminen.

Valmisteltaessa asioita ja tehtäessä päätöksiä lappalaisalueilla on valtion selvitettävä ja otettava huomioon toimenpiteen vaikutukset lappalaisten naisten ja miesten kannalta.

Tässä sopimuksessa mainittujen vapauksien ja oikeuksien käyttäminen on turvattava ilman sukupuoleen perustuvaa syrjintää. Sukupuolella tarkoitetaan tässä laajasti biologista ja sosiaalista sukupuolta, sukupuolista samaistumista ja käyttäytymistä.

Valtio kiinnittää erityishuomiota lappalaislasten tarpeisiin ja oikeuksiin täyttäessään tämän sopimuksen mukaisia velvoitteitaan. Lappalaislapsilla on oikeus vaikuttaa itseään koskeviin asioihin ikänsä ja kypsyytensä mukaisesti. Lapsen etu on kaikissa lappalaislapsia koskevissa toimenpiteissä ensisijainen.

6. §: Lappalaisten oikeudet

Valtion tulee erityisesti edistää lappalaisten oikeutta kunkin osaltaan ja yhdessä muiden lappalaisten kanssa säilyttää, harjoittaa ja kehittää kulttuuriaan, kieltään ja yhteiskuntaelämäänsä.

7. §: Syrjimättömyys

Lappalaisille taataan suoja lappalaisuuteen liittyvää syrjintää vastaan.

Valtio ryhtyy tehokkaisiin toimenpiteisiin ehkäistäkseen lappalaisten syrjintää ja ennakkoluuloja heitä kohtaan sekä edistääkseen keskinäistä kunnioitusta ja ymmärrystä lappalaisten, saamelaisten ja muun väestön välillä. Tätä tarkoitusta varten kouluopetukseen, erityisesti lappalaisalueelle painottaen mutta ei siihen rajoittuen, sisällytetään eri opetusaineisiin integroituna opetusta eri väestöryhmistä, kuten niiden historiasta, tavoista ja kielistä, tavalla joka on omiaan lisäämään niin kunkin ryhmän jäsenten itsetuntemusta ja itsekunnioitusta kuin toisten ryhmien ja niiden jäsenten tuntemusta ja kunnioitusta.

Mikäli valtion tietoon tulee lappalaisiin liittyvää syrjintää tai kiihotusta tai lappalaisten ja jonkin toisen väestöryhmän etnisyyteen liittyviä konflikteja, valtio ryhtyy aktiivisiin toimiin syrjinnän ja kiihotuksen lopettamiseksi ja konfliktien syvenemisen estämiseksi ja purkamiseksi.

8. §: Kieli

Lappalaisten kielellä tarkoitetaan tässä laissa kaikkia lappalaisten omana kielenään puhumia saamen kieliä.

9. §: Perinnäistavat

Valtion tulee kunnioittaa asiaankuuluvasti lappalaisten oikeuskäsityksiä, oikeudellisia perinteitä ja perinnäistapoja. Tätä tarkoitusta varten oikeusistuimet hankkivat yhdenkin osapuolen näin vaatiessa tai oikeuden omasta aloitteesta mahdollisimman hyvän selvityksen asiaan vaikuttavasta lappalaisesta oikeudellisista perinteistä ja perinnäistavoista, ja mikäli tällaisia ei saada selvitettyä, lappalaisten asiassa vaikuttavista oikeuskäsityksistä.

Valmistellessaan lainsäädäntöä aloilla, joilla saattaa olla lappalaisia perinnäistapoja valtio selvittää, onko tällaisia tapoja olemassa ja tulisiko ne siinä tapauksessa turvata tai ottaa muuten huomioon lainsäädännössä.

10. §: Saamelasiyhteistyö ja valtionrajat ylittävä yhteistyö

Lappalaiset ovat historiallisesti monella tasolla sukua Suomessa, Norjassa, Ruotsissa ja Venäjällä asuvien, eri alaryhmiin kuluvien saamelaisten kanssa. Suomen valtio tukee lappalaisten itsehallinnon ja saamelaisen itsehallinnon salliessa näiden kahden väestöryhmän ja niiden itsehallintojärjestelmien välistä lähentymistä ja yhteistyötä, niin kansallisesti kuin valtionrajojen yli, ja pyrkii poistamaan esteitä, jotka johtuvat kansalaisuudesta tai asuinpaikasta.

Valtio edesauttaa lappalaisen kulttuurin, kielen ja yhteiskuntaelämän säilyttämistä, harjoittamista ja kehittämistä tarvittaessa myös yli valtionrajojen. Tässä tarkoituksessa valtio erityisesti helpottaa lappalaisten elinkeinon harjoittamista yli näiden rajojen sekä kehittävät lappalaisten mahdollisuuksia saada opetusta, terveydenhoitoa ja sosiaalipalveluja toisessa näistä valtioista silloin, kun tällainen ratkaisu on tarkoituksenmukaisempi.

11. §: Symbolit ja tunnettuus

Valtio kunnioittaa lappalaisten oikeutta määrätä mahdollisen lappalaislipun ja muiden lappalaissymbolien käytöstä sekä edistävät näiden näkyvyyttä. Valtio edistää yhdessä lappalaisten kanssa lappalaisen alkuperäiskansan tunnettuutta Suomessa ja kansainvälisesti.

2. luku: Itsemääräämisoikeus

12. §: Lapinkylät ja niiden yhteistoimintaelin

 a) Lapinkylät

Lappalaisten paikallistason itsehallintoeliminä toimivat lapinkylät, joiden jäsenistö koostuu täysi-ikäisistä lappalaisista. Lapinkylällä on määritelty alueensa, jonka alueella se harjoittaa itsehallintoaan.

Historiallisen lapinkylän elvyttäminen tai uuden lapinkylän perustaminen edellyttää paikallisen väestön oikeusministeriölle osoittamaa aloitetta. Aloitteen tekijöiden, joita on oltava vähintään kolme, on osoitettava millä perusteilla heitä on pidettävä oikeutettuina alueella toimineen historiallisen lapinkylän elvyttämiseen tai uuden lapinkylän perustamiseen. Harkitessaan, onko aloitteen tekijöitä katsottava polveutuvan lappalaisesta alkuperäiskansasta, oikeusministeriön tulee noudattaa vastaavaa harkintaa kuin 13. artiklassa käsitelty harkinta jota lapinkylä noudattaa päättäessään kenet voidaan hyväksyä sen jäseneksi. Ensimmäisenä askelena kohti lapinkylän mahdollista elvyttämistä tai perustamista oikeusministeriö päättää erillisellä päätöksellä, voidaanko aloitteentekijät katsoa polveutuvan historiallisista lappalaisista sillä alueella, jota heidän aloitteensa alustavasti koskee. Mikäli päätös on myönteinen vähintään kolmen henkilön kohdalla, nämä henkilöt muodostavat ministeriön päätöksen perusteella perustettavan lapinkylän väliaikaisen hoitokunnan, joka vastaa kylän perustamishankkeesta ministeriöön päin. Hoitokunnalla on oikeus ottaa uusia jäseniä sillä edellytyksellä että ministeriö katsoo heidän polveutumisensa perusteilla olevan lapinkylän historiallisista lappalaisista selvitetyksi kuten alkuperäisten aloitteentekijöiden kohdalla. Jos aloitteentekijöitä on enemmän kuin kolme, nämä valitsevat keskuudestaan yhden yhdyshenkilön ja tälle kaksi apulaista toimimaan yhdessä kaikkien aloitteentekijöiden yhdyshenkilönä ja edustamaan yhdessä kaikkia aloitteentekijöitä ministeriöön päin.

Tarkemmat yleiset ja tapauskohtaiset määräykset siitä millä menettelyllä lapinkylä voidaan elvyttää tai perustaa ja sen alue määritellä antaa oikeusministeriö, joka vastaa siitä että perustaminen toteutetaan asialliselta pohjalta ja ilman että järjestelyihin liittyy suosimista tai syrjintää. Oikeusministeriö vastaa perustamisjärjestelyjen kustannuksista.

Vireille pantua lapinkylän elvyttämistä tai perustamista koskeva ilmoitus on kuulutettava julkisesti oikeusministeriön toimesta. Ilmoituksessa on tiedotettava että ministeriö ottaa vastaan hanketta koskevia kannanottoja, lausuntoja ja huomautuksia rajoituksitta kaikilta henkilöiltä ja tahoilta, ja että ministeriö päättää asiasta itsenäisesti saamansa ja hankkimansa selvitysten pohjalta. Kaikki asiaan liittyvät kuulutukset on tehtävä ja niistä on tiedotettava niin, että ne tavoittavat alueen kaikki asukkaat mahdollisimman kattavasti ja tehokkaasti.

Kun oikeusministeriö on tehnyt lapinkylän perustamista ja sen aluetta koskevan päätöksensä, oikeusministeriö kuuluttaa asiasta julkisesti ilmoittaen mihin päätökseen tyytymättömät voivat osoittaa valituksensa. Kun valitukset on käsitelty ja päätös on pidetty voimassa, kumottu tai muutettu, oikeusministeriö kuuluttaa asian julkisesti.

Kun päätös lapinkylän elvyttämisestä tai perustamisesta on muuttunut lainvoimaiseksi ja oikeusministeriö on hyväksynyt lapinkylät ensimmäiset säännöt, oikeusministeriö merkitsee lapinkylän lapinkylien rekisteriin, johon merkitään, otetaan ja arkistoidaan lapinkylät, niiden perustajat, jäsenet, valitut elimet ja niiden jäsenet, toimihenkilöt, säännöt, pöytäkirjat, talousarviot ja tilit ja kaikki muut tiedot ja asiakirjat jotka ministeriö, lapinkylä tai lapinkylien yhteistoimintaelin katsoo tarpeelliseksi. Kylä voi aloittaa varsinaisen toimintansa vasta saatuaan ministeriöltä ilmoituksen siitä että sen säännöt on hyväksytty ja että se ja sitä koskevat tiedot on merkitty rekisteriin.

Saatuaan edellä mainitun ilmoituksen oikeusministeriön tulee kustannuksellaan julkaista kylän nimessä tehty ja kylän perustajien allekirjoittama kuulutus siitä ketkä ovat oikeutettuja hakemaan kylän jäseniksi ja miten tämä tapahtuu. Jos kylän perustajia on enemmän kuin kolme, kuulutuksen allekirjoittaa kolme perustajien keskuudestaan valitsemaa henkilöä.

Lapinkylät ovat julkisoikeudellisia alkuperäiskansa-itsehallinnon elimiä. Kylän sääntöjensä mukaan valitsemat, asettamat ja oikeusministeriölle ilmoittamat toimihenkilöt ja toimielimet ja niiden jäsenet rinnastetaan oikeudellisesti valtion virkamiehiin. Heitä koskee eliminä ja niiden jäseninä virkavastuu ja he nauttivat lain virkamiehelle antamaa suojaa.

Kukin lappalainen voi olla jäsen vain yhdessä lapinkylässä, mutta lappalaisella on läsnäolo- ja puheoikeus myös toisen lapinkylän kokouksessa milloin häntä koskevaa asiaa käsitellään.

Lapinkylä päättää itse sisäisestä hallinnostaan, jonka tulee perustua demokratiaan, yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen, tasa-arvoon ja syrjimättömyyteen. Kylän päätökset tehdään yleisessä kokouksessa. Kylän puitteissa voi sen jaostona tai jaostoina toimia maanomistajien, vesialueiden ja kalastusoikeuksien sekä poronomistajien neuvottelukunta, joko kukin erikseen tai yhdistettyinä. Vastaavasti kylän yhteydessä voi sen jaostona toimia sellaisten jäsenten neuvottelukunnat, joilla ei kyseisiä omaisuusmuotoja ole lainkaan tai merkitsevässä määrin. Neuvottelukuntien tarkoituksena on toisaalta edistää näitä omaisuusmuotoja omistavien ja niihin liittyvien elinkeinojen harjoittajien keskinäistä yhteistyötä, toisaalta edistää kylän kaikkien jäsenten keskinäistä ymmärrystä ja joustavaa yhteistoimintaa maa- ja vesioikeuksiin sekä maa- ja vesialueiden käyttöön liittyvissä kysymyksissä.

Yllämainitut neuvottelukunnat voivat voimassa olevia lakeja ja jokamiesoikeuksia kunnioittaen halutessaan luoda sääntöjä siitä miten ja mitä korvauksia vastaan niiden hallinnoimia luonnonvaroja saadaan käyttää. Tässä yhteydessä säännöt ja korvaukset voivat olla kohtuullisessa määrin erilaiset riippuen siitä kuuluuko käyttäjä kyseisen omaisuuslajin omistajiin tai ei, asuuko hän kylän alueella tai ei ja minkä ikäinen hän on. Neuvottelukunnan tulee tällaisessa asiassa kuulla kylän mielipidettä. Neuvottelukunta voi myös siirtää päätöksentekonsa kylälle tai alistaa tekemänsä päätöksen kylän edelleen päätettäväksi, jolloin kylälle muodostuu valta muuttaa päätöstä. Neuvottelukunta voi vetää tällaisen alistuksen takaisin ilmoittamalla siitä kylälle.

Lapinkylä luo itselleen säännöt, jotka oikeusministeriö vahvistaa kylän yleisen kokouksen pyynnöstä. Oikeusministeriö valvoo kylän pyynnöstä että kylä noudattaa lakeja, omia sääntöjään ja olosuhteisiin ja toiminnan laajuuteen nähden hyvää hallintotapaa. Valvontapyynnön voi tehdä yksikin kylän jäsen.

Lapinkylän kannasta riippumatta yksittäisellä lappalaisella on oikeus yksin tai yhdessä muiden lappalaisten kanssa kääntyä suoraan etujensa valvonnassa tai näkemystensä esilletuomiseksi lapinkylien yhteistoimintaelimen, valtion ja sen elinten, kunnan ja muiden tahojen puoleen, noudattaen mitä kussakin laissa tällaisesta säädetään.

b) Lapinkylien yhteistoimintaelin

Lappalaisten korkeimpana itsehallintoelimenä toimii lapinkylien yhteistoimintaelin, jonka nimestä lapinkylät päättävät keskenään. Yhteistoimintaelin edustaa lappalaisia.

Lapinkylillä ja niiden yhteistoimintaelimellä tulee olla sellaiset vastuualueet ja sellaisia tehtäviä, että ne voivat tehokkaasti huolehtia lappalaisten itsemääräämisoikeuden toteutumisesta.

Yhteistoimintaelimen keskeisimmät tehtävät vahvistetaan asetuksessa. Yhteistoimintaelin päättää itsenäisesti muista asioista, joiden parissa se haluaa työskennellä ja joista se haluaa antaa lausuntoja.

Kukin lapinkylä valitsee keskuudestaan yhteistoimintaelimen yhtä monta edustajaa, tai suhteessa jäsenmääräänsä, sen mukaan kuin lappalaiset keskenään päättävät yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen perustuvassa äänestyksessä.

Yhteistoimintaelin päättää itse hallinnostaan ja säännöistään, minkä jälkeen oikeusministeriö vahvistaa säännöt asetuksella yhteistoimintaelimen yleiskokouksen pyynnöstä. Oikeusministeriö valvoo yhteistoimintaelimen pyynnöstä että yhteistoimintaelin noudattaa lakeja, omia sääntöjään ja olosuhteisiin ja toiminnan laajuuteen nähden hyvää hallintotapaa. Valvontapyynnön voi tehdä yksikin lapinkylä.

Riippumatta yhteistoimintaelimen kannasta lapinkylällä on oikeus yksin tai yhdessä muiden lapinkylien kanssa kääntyä kylän ja sen jäsenten etujen valvonnassa tai näkemysten esilletuomiseksi suoraan valtion ja sen elinten, kunnan ja muiden tahojen puoleen.

13. §: Lappalaiset

Nykyaikana lappalaisilla tarkoitetaan historiallisista lappalaisista polveutuvia henkilöitä ja näiden puolisoita, jotka nykyinen lapinkylä on hyväksynyt jäsenekseen siten kuin tässä laissa, siihen sisältyvissä siirtymäsäännöissä ja tämän lain perustella vahvistetuissa lapinkylien säännöissä määrätään.

Kylä päättää itse säännöissään, millä perusteilla ja millä menettelyllä jäsenyydestä päätetään. Lappalaisperäisen henkilön osalta jäseneksi hyväksymistä harkittaessa on otettava huomioon kaikki asiassa vaikuttavat seikat, painottaen sitä mikä puhuu lappalaisuuden ja kylän jäsenyyden myöntämisen puolesta. Päätöksessä ei saa päästää vaikuttamaan mitään asiaan liittymätöntä seikkaa, eikä ketään saa suosia tai syrjiä sellaisten perusteella. Tällaisia seikkoja ovat syrjimiskieltoihin yleensä liittyvistä seikoista sellaiset kuten kansalaisuus, kieli, uskonto, vakaumus, mielipiteet, poliittinen suuntaus tai toiminta, ammattiyhdistystoiminta, terveydentila, vammaisuus, seksuaalinen suuntautuminen tai muut henkilöön liittyvät syyt. Syrjintä on kielletty riippumatta siitä, perustuuko se henkilöä itseään vai jotakuta toista koskevaan tosiseikkaan tai oletukseen.

Lapinkylällä on oikeus päättää säännöissään, hyväksyykö kylä jäsenikseen lappalaista syntyperää olevien jäsentensä puolisot ja avopuolisot. Tällaisia puolisoita ei hyväksytä yksilöittäin heidän lappalaisuuttaan arvioiden, vaan heidät on otettava jäseniksi omasta pyynnöstään, jos kylän säännöt niin yleisesti määräävät.

Täysi-ikäisyyden saavuttanut henkilö, jolla ainakin toinen biologisista tai sosiaalisista vanhemmista on tai on ollut lapinkylän jäsen, on oikeus tulla pyynnöstään otetuksi kylän jäseneksi.

Muiden hakijoiden on itse esitettävä asiasta päättävien hyväksymä näyttö niistä perusteista joilla hänet tulisi omasta mielestään hyväksyä kylän jäseneksi. Arvioitaessa sitä, polveutuuko henkilö lappalaisista, voidaan antaa merkitys biologisille seikoille kuten geneettisille näkökohdille, mutta ennemminkin tulee painottaa sosiaalista ja kulttuurista polveutumista. Hakijan, hänen vanhempiensa tai esivanhempiensa syntyperä ja perhesuhteet saadaan ja tulee ottaa huomioon vain siltä osin kuin sillä on merkitystä sen arvioimiseksi, polveutuuko henkilö lappalaisista ja historiallisesta lapinkylien väestöstä biologisesti, sosiaalisesti tai kulttuurisesti, molempien vanhempiensa tai toisen vanhempansa puolesta, tai kaukaisemmista esivanhemmista joko äiti- tai isänlinjojen, tai molempien puolesta.

Henkilön omalle, hänen vanhempiensa tai esivanhempiensa saamenkielelle tulee antaa myönteinen painoarvo, mutta henkilön omaa, hänen vanhempiensa tai esivanhempiensa saamenkielen taitoa ei tule pitää vaatimuksena eikä sen puuttumiselle tule antaa kielteistä painoarvoa, koska kielen vaihtumiselle on ollut historialliset syynsä joiden vuoksi sen ei tule sallia vaikuttaa suvun, perheen tai yksilön vahingoksi.

Henkilön yhteyksille lappalaiselinkeinoihin ja lappalaiskulttuuriin voidaan antaa merkitys.

Henkilön kuuluminen saamelaiskäräjien vaaliluetteloon kertoo hänen lukeutuvan nykyajassa suurimittakaavaista poronhoitoa harjoittaneiden saamelaisten jälkeläisiin tai kolttasaamelaisiin, eikä lappalaisiin. Siksi kuuluminen saamelaiskäräjien vaaliluetteloon on pääsääntöisesti katsottava esteeksi lapinkylän jäsenyydelle, ellei henkilö hakemuksessaan kerro että hän välittömästi tultuaan hyväksytyksi lapinkylän jäseneksi ilmoittaa saamelaiskäräjille että hän haluaa tulla poistetuksi saamelaiskäräjien vaaliluettelosta. Tällaisessa tapauksessa lapinkylän jäsenyys voidaan myöntää ehdollisena niin että se edellyttää että asiasta päättäville esitetään saamelaiskäräjien päätös hakijan poistamisesta saamelaiskäräjien vaaliluettelosta.

Olennaisin seikka päätettäessä onko yksilö katsottava lappalaisen alkuperäiskansan jäseneksi, on henkilön oma käsitys asiasta, mutta tämän lisäksi on huomioitava puhuvatko yllä mainitut seikat tai vastaavat asiat myönteisen päätöksen puolesta.

Päätös siitä, otetaanko henkilö lapinkylän jäseneksi, tulee perustella ottamalla erikseen kanta kaikkiin hakijan esille tuomiin perusteluihin. Päätöksen tulee kuitenkin perustua kaikkien asiassa esille tulleiden seikkojen kokonaisharkinnalle.

Lapinkylän päätökseen, joka koskee henkilön ottamista sen jäseneksi, saadaan hakea muutosta sillä perusteella että päätös on syntynyt väärässä järjestyksessä tai lappalaisten päättämien perusteiden vastaisesti, päätös on asiassa esitetyt seikat huomioiden sisällöltään ilmeisen väärä ja loukkaa asianomaisen oikeutta tai rikkoo olennaisella tavalla asiassa huomioitavia kansainvälisiä ihmisoikeus- tai alkuperäiskansasopimusta tai näistä johdettua periaatetta.

Kielteisen päätökseen saanut ja kuka tahansa kyseisen lapinkylän jäsen saa hakea päätöksen oikaisua kylän yleiskokoukselta, jonka päätöksenteon tueksi kylä pyytää lapinkylien yhteistoimintaelimen tai sen osoittaman asiantuntijan tai asiantuntijaryhmän lausunnon. Kielteisen päätöksen edelleen saanut saa valittaa lapinkylän päätöksestä Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen ja Korkeimpaan hallinto-oikeuteen, mikäli tämä myöntää valitusluvan.

Kerran todettu tai myönnetty lapinkylän jäsenyys voidaan peruuttaa vain kyseisen henkilön omasta pyynnöstä.

14. §: Yhteistoimintaelimen oikeus itsehallintoon

Lapinkylien yhteistoimintaelin tekee itsenäisiä päätöksiä asioissa, joista se kansallisen lainsäädännön mukaan on vastuussa, sekä muissa käsittelemissään asioissa. Lapinkylien edustajilla on jokaisen päätöksen kohdalla oikeus ilmoittaa eriävä mielipiteensä ja saada se perusteluineen merkityksi pöytäkirjaan, mistä sitä ei saa poistaa missään vaiheessa, ei myöskään laadittaessa kyseistä päätöstä koskeva ote pöytäkirjasta tai toimitettaessa muuten tieto päätöksestä toiselle taholle.

15. artikla Yhteistyö

Lapinkylien yhteistoimintaelin voi tehdä yhteistyösopimuksia muiden alkuperäiskansojen sekä kansallisten, alueellisten ja paikallisten tahojen kanssa.

16. §: Yhteiset toimielimet

Valtion tulee edistää lapinkylien yhteistoimintaelimen mahdollisuutta tehdä yhteistyötä ja muodostaa yhteisiä toimielimiä, tarvittaessa yli rajojen. Jos kansallinen lainsäädäntö sen sallii, voidaan yhteisille toimielimille antaa julkisia hallintotehtäviä.

17. §: Neuvottelut

Valtio neuvottelee lapinkylien yhteistoimintaelimen kanssa säädettäessä lakeja, tehtäessä päätöksiä sekä ryhdyttäessä muihin toimiin, joilla voi olla erityinen merkitys lappalaisille. Neuvottelut käydään hyvässä hengessä, ja niissä tulee pyrkiä yksimielisyyteen tai yhteisymmärrykseen lapinkylien yhteistoimintaelimen kanssa ennen päätöksentekoa. Valtion on ilmoitettava lapinkylien yhteistoimintaelimelle mahdollisimman pian, kun ne aloittavat työskentelyn tällaisissa asioissa.

18. §: Neuvottelut muiden lappalaisia edustavien tahojen kanssa

Säädettäessä lakeja, tehtäessä päätöksiä sekä ryhdyttäessä muihin toimiin, joilla voi olla erityinen merkitys muille lappalaistahoille kuin lapinkylien yhteistoimintaelimelle, kuten lapinkylille tai lappalaisjärjestöille, valtion tulee, jos siihen on syytä, myös neuvotella näiden tahojen edustajien kanssa.

19. §: Kansainvälinen edustus

Valtio edistää lappalaisten itsenäistä edustusta kansainvälisissä organisaatioissa ja kokouksissa, joissa käsitellään asioita, joilla on erityistä merkitystä lappalaisille.

Valtio osallistaa aktiivisesti lapinkylien yhteistoimintaelintä kansainvälisissä yhteyksissä, käsiteltäessä asioita, joilla on erityistä merkitystä lappalaisille.

3. luku: Kieli ja kulttuuri

20. §: Oikeus kieleen ja kulttuuriin

Lappalaisilla on oikeus harjoittaa, käyttää, kehittää, säilyttää ja tuleville sukupolville välittää kieliään ja kulttuuriaan. Valtio kunnioittaa, edistää ja suojelee näitä oikeuksia.

21. §: Saamen kielen käyttö

Lappalaisilla on oikeus käyttää henkilönnimiään lappalaisten nimikäytäntöjen mukaisesti myös virallisissa yhteyksissä.

Lapinkylän alueella on voitava hyväksyä ja käyttää alueellisen saamenkielen mukaisia maantieteellisiä nimiä, siinä muodossa kuin lapinkylä parhaaksi katsoo.

Lappalaisilla on oikeus käyttää omaa saamenkieltään tuomioistuimissa ja asioitaessa viranomaisten kanssa lappalaisalueella.

Valtio edistää lappalaisten mahdollisuutta käyttää omaa saamenkieltään sosiaali- ja terveydenhuollossa lappalaisalueella. Erityisesti valtio turvaa tämän oikeuden toteutumisen käytännössä kun on kyse lapista, vanhuksista ja muista henkilöistä joille oman kielen käyttäminen on erityisen tärkeää iän, terveyden, ruumiillisen kunnon ja henkisten kykyjen johdosta. Valtio helpottaa lappalaisten saamen kielen käyttöä myös lappalaisalueen ulkopuolella.

Sosiaali- ja terveydenhuollon alalla valtio huomioi kielen lisäksi muitakin lappalaiskulttuuriin liittyviä seikkoja.

22. §: Lappalainen kulttuuriperintö, lappalaiset kulttuuri-ilmaukset sekä lappalaisten perinteinen tieto

Valtio ottaa huomioon lappalaisten kulttuuriperinnön, kulttuurinilmaukset ja perinteisen tiedon lappalaisia ja heidän ympäristöään koskevassa päätöksenteossa.

Lappalaisten aineellinen kulttuuriperintö suojellaan lailla. Valtio edistää lappalaisten immateriaalisen kulttuuriperinnön turvaamista. Lapinkylien yhteistyöelin, tai viranomaiset yhteistyössä sen kanssa, lappalaista kulttuuria säilövät ja esittelevät museot tai muut laitokset vastaavat lappalaista kulttuuriperintöä koskevista asioista yhteistyössä lapinkylien ja niiden yhteistyöelimen kanssa.

Valtion tai muun julkisen laitoksen hallussa olevan lappalaisen kulttuuriperinnön hallinnointi kuuluu lapinkylille, niiden yhteistyöjärjestöille taikka museoille tai laitoksille yhdessä edellä mainittujen kanssa.

Valtio edistää lappalaisen kulttuuriomaisuuden palauttamista ja hallinnointia kolmannen kappaleen ja kansainvälisten sopimusten ja suositusten mukaisesti.

23. §: Opetus

Lappalaisilla on peruskoulussa tai vastaavalla kouluasteella oikeus oman saamen kielen ja saamenkieliseen opetukseen lappalaisalueella. Muilla alueilla valtio takaa lappalaisille mahdollisuuden saada opetusta omassa saamenkielessään sekä edistävää mahdollisuuksia lappalaisten saamenkielellä tapahtuvaan opetukseen.

Valtio ryhtyy toimenpiteisiin koulutuksen alalla, jotta lappalaisten asemaan ja oikeuksiin alkuperäiskansana sekä heidän historiaansa, kieleensä ja kulttuuriinsa liittyvä tietämys ja kunnioitus lisääntyisivät. 

Valtio neuvottelee lapinkylien yhteistyöjärjestön kanssa 17 artiklan mukaisesti tai valtio voi määrätyissä puitteissa kehittää opetuksen sisältöä lappalaisia erityisesti koskevissa aineissa ja lappalaisten historiaan, kulttuuriin, perinteisiin elinkeinoihin ja yhteiskuntaelämään liittyen.

Valtio tarjoaa tarvittaessa vaihtoehtoisia opetusmenetelmiä käytettäväksi alueilla, joilla ei ole lappalaisten käyttämiä saamenkieliä hallitsevia opettajia ja joilla lappalaisia oppilaita on vähän.

24. §: Tutkimus

Valtio luo hyvät edellytykset lappalaisen alkuperäiskansan ja sen yhteisöjen kannalta merkittävälle tutkimukselle ja tutkimusyhteistyölle. Tällaista tutkimusta harjoitettaessa on otettava huomioon vakiintuneet tutkimuseettiset säännöt sekä kansainväliset periaatteet, joita noudatetaan alkuperäiskansoihin liittyvässä tutkimuksessa.

25. §: Tiedotusvälineet

Valtio edistää lappalaisten omaehtoista ja madollisimman laajasti lappalaisten käyttämällä saamenkielellä toteutettavaa saamenkielistä mediatarjontaa.

Ottaen huomioon tiedotusvälineiden riippumattomuuden valtioiden tulee mahdollisimman hyvin huolehtia, että lappalaisille annetaan mahdollisuus luoda ja käyttää erilaisia tiedotusvälineitä, sekä omaomisteisia että muiden tiedotusvälineiden ja näiden toimitusorganisaatioiden osana tai puitteissa.

26. §: Valtionrajat ylittävä yhteistyö

Valtio edistää lappalaisten käytämän saamen kielen tutkimusta ja kielenhuoltoa, mukaan lukien valtionrajat ylittävää yhteistyötä erityisesti määriteltäessä kielellisiä normeja ja terminologiaa.

Valtio edistää valtionrajat ylittävää yhteistyötä kysymyksissä, jotka koskevat lappalaisten käyttämän saamen kielen koulutusta ja opetusta, lappalaisiin liittyvää saamenkielistä koulutusta ja opetusta sekä lappalaisten historiaa, kulttuuria ja kieltä koskevaa koulutusta ja opetusta.

Lisäksi valtio edistää lappalaisten käyttämällä saamenkielellä tuotetun oppimateriaalin ja lappalaisten historiaa, kulttuuria ja kieltä koskevan oppimateriaalin kehittämistä koskevaa valtionrajat ylittävää yhteistyötä.

Valtio edistää lappalaisen kulttuuriperinnön ja lappalaisten perinteisen tiedon dokumentointiin, suojeluun ja käyttöön liittyvää valtionrajat ylittävää yhteistyötä.

Valtio rohkaisee mahdollisuuksien mukaan ja tiedotusvälineiden riippumattomuutta kunnioittaen valtionrajat ylittävää lappalaisten, saamelaisten ja muiden alkuperäiskansojen yhteistyötä sekä mediatarjontaa, joka lisää näiden kansojen välisten yhtäläisyyksien ja erojen ymmärtämistä.

4. luku: Maa ja vesi

27. §: Oikeus maahan ja veteen

Alueet, joita lappalaiset ovat perinteisesti käyttäneet, ovat perustana sille, että lappalaiset voivat säilyttää, harjoittaa ja kehittää kulttuuriaan, kieliään ja yhteiskuntaelämäänsä.

Valtio selvittää pohjiaan myöten lapinkylän alueella toteutetut tilanmuodostukset ja -jaot, n.s. liikamaiden siirtyminen pois mahdollisilta aikaisemmilta omistajiltaan, tilojen ja niihin liittyvien oikeuksien siirtymisen uusille omistajille, kaikkien saantojen laillisuuden ja ylipäätänsä kaikki mikä maa- ja vesioikeuksista on selvitettävissä ja jäljitettävissä. Selvityksen tulee tapahtua lappalaisten perinnäistapoja kunnioittaen ja turvata lappalaisille todellinen mahdollisuus saada kansallisen oikeusjärjestelmän kautta tunnustettua ja tuomiolla vahvistettua maaoikeudet alueilla jotka oikeudenmukaisesti kuuluvat heille. Täydellisen historiallisen selvityksen perusteella tai sijasta lapinkylä voi yksityisiä maanomistusvaatimuksia esittäneiden jäsentensä suostumuksella suostua myös pitkäaikaiseen sopimukseen, jossa valtio asettaa ominaan hallitsemansa maat ja vedet, tai osan niistä, lapinkylän yhteiseen hallintaan.

28. §: Maahan ja veteen kohdistuvien oikeuksien turvaaminen

Valtio ryhtyy toimenpiteisiin turvatakseen lappalaisten oikeuden niihin luonnonvaroihin, joita he ovat perinteisesti käyttäneet lappalaisalueella, ja mahdollisuudet käyttää näitä luonnonvaroja.

Valtio varmistaa, että kansallisessa lainsäädännössä on asianmukaiset menettelytavat, joilla voidaan sitovasti vahvistaa lappalaisten oikeudet maahan ja veteen.

Tällaisten oikeuksien olemassaolon arvioinnissa huomioidaan kaikkien saatavien asiakirjojen ohella, ettei lappalaisten harjoittamasta maan tai vesien käytöstä useinkaan jää pysyviä jälkiä luontoon.

29. §: Keskinäinen kunnioitus

Valtio huolehtii siitä, että oikeudenomistajat ja kaikki muut maiden ja vesien käyttäjät osoittavat keskinäistä kunnioitusta toistensa intressejä kohtaan ottamalla huomioon mikä merkitys lappalaisten vesien ja maiden käytöllä on lappalaisten saamen kielelle, lappalaiselle kulttuurille ja lappalaisten yhteiskuntaelämälle.

30. §: Luonnonvaroihin kajoaminen tai niiden muuttunut käyttö

Harkitessaan lappalaisalueen ja lapinkylään luontoon ja luonnonvaroihin kajoamista tai niiden käytön muuttamista koskevaa päätöksentekoa tai luvan myöntämistä tällaiselle kajoamiselle tai käytölle, valtio kiinnittää erityistä huomiota siihen, että kajoaminen tai muuttunut käyttö ei saa aiheuta ilmeistä haittaa lappalaisten saamen kielelle, lappalaiselle kulttuurille tai lappalaisten yhteiskuntaelämälle. Kun kajoamisen tai muutoksen sallittavuutta koskevan asian ratkaisemista harkitaan, valtio huolehtii tässä tarkoituksessa siitä, että eri toimenpiteiden kokonaisvaikutus lappalaisten kulttuuriin, lappalaisten saamen kieleen ja lappalaisten yhteiskuntaelämään alueella huomioidaan. Valtio vastaa siitä että päätöksenteossa punnitaan vastakkain toimenpiteillä saavutetut hyödyt ja luonnolle ja lappalaisille aiheutuvat vahingot ja haitat, huomioiden että lappalaiset ovat uhanalainen alkuperäiskansa joka on erityisen riippuvainen ympäristönsä luonnosta. Viimeksi mainittu huomioidaan myös arvioitaessa niiden täysiarvoisten korvausten tasoa, jotka valtio maksaa menetyksistä, haitoista ja vahingoista jotka ovat seurausta sitä että valtio on myöntänyt tai vastedes myöntää ulkopuolisille omistus- tai hyödyntämisoikeuksia kajoten lappalaisten yksityiseen tai lapinkylän omistus- tai käyttöoikeuteen. Valtio maksaa nämä korvaukset menetyksen tai vahingon kärsineelle lappalaisille tai lapinkylälle, perien sen edelleen siltä kenelle valtio on luovuttanut omistus- tai käyttöoikeuden. Milloin valtio on myöntänyt tällaisen oikeuden ennen tämän lain voimaantuloa, ja korvaus on katsottava huomattavasti alimitoitetuksi, valtio ryhtyy maksamaan menetyksen tai vahingon kärsineille lappalaisille tai lapinkylälle edellä kuvattua täyttä tasoa vastaavan korvauksen, perien sen harkintansa mukaan hyödynsaajalta kun tämä on oikeudellisesti mahdollista. Lisäksi valtio maksaa tällaisessa tapauksessa lappalaisille tai lapinkylälle korkoa sille määrälle, joka näiltä on täyden hinnan, vuokran tai muun valtion hinnoittelusta riippuneen korvauksen alimitoituksen vuoksi jäänyt saamatta.

31. §: Lappalaisten oikeus harjoittaa kulttuuriaan, kieliään ja yhteiskuntaelämäänsä

Kajoamalla luonnonvaroihin ja muuttamalla niiden käyttötarkoitusta ei saa kieltää lappalaisiltaa heidän oikeuttaan alkuperäiskansana harjoittaa heidän omaa kulttuuriaan, omia kieliään ja omaa yhteiskuntaelämäänsä.

32. §: Luonnonvarojen hallinnointi

Ottaen huomioon, että lappalaisten maahan ja veteen kohdistuvilla oikeuksilla on erityinen merkitys lappalaisen kulttuurin, lappalaisten saamen kielen ja lappalaisten yhteiskuntaelämän säilyttämisen kannalta, valtioiden ja muiden valtion omaisuutta hallinnoivien on mahdollisuuksien mukaan neuvoteltava lappalaisten kanssa kysymyksistä, jotka liittyvät lappalaisia koskevien luonnonvarojen hallinnointiin ja joihin 17 artiklan vaatimuksia ei sovelleta, tai muulla tavalla aktiivisesti osallistaa lappalaisia näihin kysymyksiin.

33. §: Luonnon- ja kulttuuriympäristö

Valtio edistää lappalaisalueen luonnon- ja kulttuuriympäristön kestävää käyttöä lappalaisten perinteistä tietoa kunnioittaen ja ottaen huomioon luonnon- ja kulttuuriympäristöjen erityismerkitys lappalaisen kulttuurin, lappalaisten saamen kielen ja lappalaisen yhteiskuntaelämän perustana.

5. luku: Elinkeinot

34. §: Lappalaiselinkeinot

Lappalaiselinkeinoilla on erityismerkitys lappalaisen kulttuurin, kielen ja yhteiskuntaelämän säilyttämisen, harjoittamisen ja kehittämisen kannalta.

Luontaiselinkeinoilla, kalastus, metsästys, pienimuotoinen eläintenpito ja luonnonvarojen talteenotto mukaan lukien, on pitkä lappalainen perinne lappalaisalueella, ja ne ovat vaikuttaneet kauan kieleen, kulttuuriin ja lappalaisten perinteiseen tietoon sekä asutukseen, kotitalouteen sekä käsityö- ja kotiteollisuustuotannon raaka-aineisiin.

Valtion tulee edistää lappalaiselinkeinoja.

Elinkeinoja ja luonnonvarojen käyttöä on edelleen pidettävä lappalaisen kulttuurin harjoittamisena, vaikka niissä yleisen yhteiskuntakehityksen myötä otetaan käyttöön uusia tarkoituksenmukaisia toimintamuotoja.

35. §: Kulttuurielinkeinot ja luovat elinkeinot sekä matkailu

Lappalainen kulttuuri, historia ja luonto ovat kulttuurielinkeinojen ja luovien elinkeinojen sekä matkailun voimavara lappalaisalueella. Valtio edistää sitä, että tätä voimavaraa hyödynnetään kestävällä tavalla ja lappalaisten saamen kieltä, lappalaisten kulttuuria ja lappalaisten yhteiskuntaelämää kunnioittaen.

36. §: Poronhoito

Valtio suojaa ja edistää erityisesti lappalaista poronhoitoa lappalaiselinkeinona ja perinnäistapaan perustuvana kulttuurinmuotona. Valtio edistä lappalaisten harjoittaman poronhoidon asemaa ja toimintaedellytyksiä ja kehittää eri väestöryhmien alueillaan tai samoilla alueilla harjoittamien ryhmäkohtaisten poronhoidon muotojen ja menetelmien keskinäistä sopeuttamista, tarpeen vaatiessa myös valtionrajat ylittävää yhteistyötä.

37. §: Merten ja mereen laskevien vesistöjen luonnonvarat

Valtio ottaa tutkittavakseen mitä mahdollisuuksia on yhteisen edun ja vastavuoroisuusperiaatteen mukaan edistää lappalaisten ja joki- sekä merisaamelaisten yhteistyötä meren ja siitä sisävesiin nousevien elollisten luonnonvarojen tutkimuksessa, sääntelyssä ja jakamisessa, kiinnittäen erityistä huomiota siihen millainen merkitys lappalaisten ja saamelaisten tavalla hyödyntää näitä varoja on saamelaiselle ja lappalaiselle kulttuurille, saamen kielelle ja saamelaisten ja lappalaisten yhteiskuntaelämälle.

38. §: Lappalainen käsityö ja taidekäsityö

Valtio edistää lainsäädännöllisin, hallinnollisin tai taloudellisin toimenpitein lappalaisten mahdollisuuksia elvyttää, säilyttää, suojella ja kehittää lappalaiseen käsityöhön liittyviä perinteisiä taitoja ja tapoja ja perinteistä tietoa sekä edellytyksiä harjoittaa tällaisia käsitöitä elinkeinona.

6. Luku: Lappalaisten itsehallinnon valvonta ja seuraamukset

39. Valvontajien harjoittajat

Lapinkylien yleinen valvontavelvollisuus- ja oikeus kuuluu niille itselleen ja lapinkylien yhteistöelimelle. Lapinkylien yhteistyöelinten yleinen valvontavelvollisuus ja oikeus kuuluu kylien valitsemille edustajille. Ylin vastuu siitä että lappalaisten itsehallinto noudattaa lakeja ja Suomea velvoittavia sopimuksia kuuluu oikeusministeriölle.

Lapinkylä valitsee keskuudestaan hallinnon, taloudenpidon ja tilien tarkastajat. Kylät voivat pyytää tarkastustoiminnassa asiantuntija-apua tai lausuntoja lapinkylien yhteistyöelimeltä tai muilta päteviltä henkilöiltä tai tahoilta.

Lapinkylien yhteistyöelin voi kylän pyynnöstä tai erityisestä syystä oman harkintansa mukaan asettaa kylälle yhden hallinnon, taloudenpidon ja tilien tarkastajat sekä suorittaa painavasta syystä erityistilintarkastuksen.

Lapinkylien yhteistyöelin valitsee lapinkylien edustajien keskuudesta tai asiantuntevien ja luotettaviksi tunnettujen lappalaisten keskuudesta vähintään kaksi hallinnon, taloudenpidon ja tilien tarkastajaa. Yhdeksi tarkastajaksi voidaan valita ammattipätevyyden omaava ulkopuolinen tilintarkastaja. Oikeusministeriö voi painavasta syystä toimittaa lapinkylien yhteistyöelimessä erityistilintarkastuksen.

Lapinkylä ja lapinkylien yhteistoimintajärjestö on velvollinen vuosittain toimittamaan oikeusministeriölle vuosikertomuksensa, toimintasuunnitelmansa, toteutuneen talousarvionsa ja taloussuunnitelmansa sekä hallinnon, taloudenpidon ja tilintarkastajien lausunnon ja oikeusministeriön pyytämät tilastotiedot. Lisäksi lapinkylä ja lapinkylien yhteistoimintaelin on velvollinen pyydettäessä toimittamaan vastaavat tiedot ja selvitykset oikeusministeriölle.

 

40. §: Seuraamukset sekä kylän purkaminen

Lappalaisen itsehallinnon luottamushenkilöt ja valitut toimihenkilöt toimivat virkavastuulla. Virkavastuusta ja virkarikoksista säädetään virkamieslainsäädännössä ja rikoslaissa.

Henkilö, jota lappalainen itsehallinto ei ole asettanut luottamusasemaan, mutta jolle on muuten uskottu vastuuta sisältävä tehtävä tai toimi, ja joka on sen ottanut vastaan, vastaa toimistaan ja mahdollisten laiminlyöntiensä ja huolimattomuutensa seurauksista yleisen sopimus- ja rikoslain mukaan.

Monijäsenisten luottamus- ja toimielinten jäsen vastaa lisäksi omasta ja toistensa puolesta yhdessä tehtyjen päätösten taloudellisista seurauksista, paitsi jos on ilmoittanut päätöksestä eriävän mielipiteensä ja pyytänyt sen merkitystä pöytäkirjaan perusteluineen.

Tarkastajien on ensi kädessä neuvoen ja opastaen tuettava tarkastettavanaan olevan toimintaa. Mikäli jokin yllämainituista tarkastajista saa tietoonsa lievän toimintaan tai taloudenpitoon liittyvän huolimattomuuden, epäkohdan tai väärinkäytöksen, hänen on yksin tai yhdessä muiden tarkastajien kanssa huomautettava asiasta asianomaiselle henkilölle tai elimelle ja lisäksi tiedotettava kanssatarkastajilleen asiasta, toimenpiteistään ja sitä onko asia korjaantunut. Asia voidaan tilintarkastajien yhteisen harkinnan mukaan mainita tai olla mainitsematta tilintarkastuskertomuksessa, huomautuksen antajan harkinnan mukaan ilman huomautuksen saaneen nimeä.

Mikäli tarkastaja saa tietoonsa tai hänelle syntyy epäilys tavallista vakavammasta tai laajemmasta toimintaan tai taloudenpitoon liittyvästä väärinkäytöksestä tai rikoksesta, hänen on harkintansa mukaan ilmoitettava asiasta kanssatilintarkastajilleen tai taholle jolla on oikeus toimittaa kohteessa erityistilintarkastus.

Mikäli oikeusministeriö seurannassaan havaitsee tai muuten saa tietoonsa, että lapinkylä tai lapinkylien yhteistoimintaelin tai näiden valitsema luottamuselin tai -henkilö tai toimihenkilö merkitsevässä määrin rikkoo tätä lakia, muita lakeja, ihmisoikeus- ja alkuperäiskansasopimuksia tai kylän omia sääntöjä, oikeusministeriö voi pyytää asianomaiselta elimeltä, henkilöltä, kylältä tai yhteistyöjärjestöltä selitystä.

Mikäli asia antaa selityksen jälkeenkin aihetta, oikeusministeriö voi antaa asianomaiselle elimelle tai henkilölle huomautuksen tai moitteen saattaen sen kylän tietoon. Huomautus tai moite voidaan antaa myös koko kylälle, jolloin ministeriö saattaa asian lapinkylien yhteistyöelimen tietoon. Huomautus tai moite merkitään myös lapinkylärekisteriin. Huomautuksesta tai moitteesta ei voi valittaa.

Mikäli huomautus tai moite ei johda asiantilan tai käytännön korjaantumiseen, oikeusministeriö voi antaa asianomaiselle henkilölle tai elimelle varoituksen uhkasakosta. Mikäli asia on alunperinkin tärkeä ja selkeä, varoitus uhkasakosta tai muusta seuraamuksesta voidaan antaa ilman huomautusta tai moitetta. Varoituksen saaneella on oikeus antaa asiassa vastineensa. Mikäli oikeusministeriö sen saatuaan katsoo edelleen olevan aihetta, ministeriö voi pyytää Pohjois-Suomen hallinto-oikeutta asettamaan uhkasakon.

Henkilö, luottamuselin, lapinkylä tai yhteistyöelin voi saattaa varoitukseen tai uhkasakkoon johtaneen kysymyksen 39. ja 40. §:ssä mainittujen seurantaelinten pohdittavaksi ja lausunnon saamiseksi. Hallinto-oikeus arvioi asian kiireellisyyden päättäen onko mahdollista jäädä odottamaan tällaista lausuntoa.

Mikäli oikeusministeriö havaitsee että huomautus tai moite ei ole johtanut tulokseen joka olisi välttämätön, oikeusministeriö voi asettaa luottamuselimelle tai -henkilölle, toimihenkilölle, koko kylälle tai yhteistyöjärjestölle uhkasakon.

41. §: Lapinkylän lakkaaminen ja lakkauttaminen

Mikäli lapinkylän toiminta lakkaa kaikilta olennaisilta osiltaan, oikeusministeriö voi hankittuaan asiassa selvityksen todeta kylän lakanneeksi. Selvityksen ajaksi kylän omaisuus ja varat asetetaan ministeriön määräämän selvittäjän hallintaan kylän laskuun.

Mikäli kylä toimii jatkuvasti olennaisissa asioissa vastoin tätä lakia, muita lakeja, ihmisoikeus- ja alkuperäiskansasopimuksia tai kylän omia sääntöjä, oikeusministeriö voi määrätä kylän lakkautettavaksi. Lakkautusuhkaa koskevan päätöksen jälkeen kylän omaisuus ja varat asetetaan selvityksen ajaksi ministeriön määräämän selvittäjän hallintaan kylän laskuun. Ministeriön tulee pyytää kylää osoittamaan, että kylä on ryhtynyt toimiin joiden perusteella ministeriö varmistuu siitä että kylä vastedes noudattaa tätä lakia, muita lakeja, ihmisoikeus- ja alkuperäiskansasopimuksia ja kylän omia sääntöjä. Jos kylä ei pysty tätä uskotavalla tavalla osoittamaan, oikeusministeriö voi määrätä lapinkylän lakkautettavaksi. Itsensä lakkauttamista vastustava lapinkylä tai kylänsä lakkauttamista vastustavat kylän jäsenet voivat valittaa päätöksestä Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen.

Lakkautetun lapinkylän mahdolliset yhteiset maat ja vedet, niihin liittyvät oikeudet ja muu varallisuus voidaan, milloin se on tämän lain tarkoituksen saavuttamiseksi tarkoituksenmukaista, siirtää toistaiseksi toisen lapinkylän suostumuksella tämän hoitoon lakkautetun lapinkylän laskuun erillisinä omaisuuserinä hallittaviksi, sen varalta että lakkautettu lapinkylä elvytetään tämän lain mukaisesti. Väliaikaista hallintoa valvoo ja sen kuluista vastaa oikeusministeriö. Hallinnan siirto ei koske yksityistä omaisuutta, ei edes vaikka lakkautetun lapinkylän yksityiset maa- ja vesialueiden omistajat olisivat solmineet kylän kansa niitä koskevia sopimuksia. Lakkautetun lapinkylän omaisuutta väliaikaisesti hallinnoiva lapinkylä ja sen kanssa sopimuksia tehneet yksityiset maa- ja vesialueiden omistajat spivat keskenään, haluavatko ne jatkaa sopimuksia väliaikaisen hallinnon ajaksi.

Ellei lakkautettua kylää elvytetä kymmenen vuoden kuluessa lakkauttamisestaan, kylän yhteiset maa- ja vesialueet siirtyvät valtion omistukseen käypää korvausta vastaan ja kylän mahdollinen muu yhteinen omaisuus realisoidaan oikeusministeriön toimesta. Kertyneet varat rahastoidaan. Rahaston tuotto asetetaan lapinkylien yhteistyöelimen jaettavaksi lappalaisten erityistarpeisiin.

7. luku: Lain aiheuttamat kustannukset ja lain täytäntöönpanon seuranta

42. §: Lappalaisten erityistarpeiden ja itsehallinnon kustannukset

Valtio vastaa lappalaisen itsehallinnon perustelluista hallinto- ja toimintakustannuksista valtion talousarviossa vuosittain osoitettujen määrärahojen puitteissa, mukaan lukien lappalaisten kansainvälinen toiminta ja toiminta lappalaisten tunnetuksi tekemiseksi niin maan sisällä kuin kansainvälisesti.

Lapinkylät ja lapinkylien yhteistoimintaelin esittävät vuosittain oikeusministeriölle ministeriön asettamaan määräaikaan mennessä toimintakertomuksensa ja toteutuneen talousarvionsa sekä toimintasuunnitelmansa ja tavoitteellisen talousarvionsa seuraavaksi toimintavuodeksi.

Valtion lappalaisille osoittamat määrärahat jaetaan toisaalta valtion ja kuntien eri hallinnonhaarojen ja laitosten lappalaistarkoituksiin käyttämät kuluihin huomioiden toiminnan laajuus ja lappalaisten tarpeet, toisaalta eri lapinkylien ja näiden yhteistyöjärjestön hallinto- ja toimintakuluihin sekä määrärahoihin jotka lapinkylät ja lapinkylien yhteistoimintajärjestölle osoitetaan jaettavaksi edelleen lappalaisten harjoittaman ja heidän hyväkseen tulevan toiminnan tukemiseen. Kylille tulevien ja niiden edelleen jaettavaksi osoitettuja varoja mitoitettaessa huomioidaan mm. kylien jäsenmäärä, eri ikäryhmien osuudet jäsenistössä sekä kylän toiminnan laajuus ja sen olosuhteet. Lisäksi harkinnassa huomioidaan lapinkylän tulolähteet ja niiden tuotto sekä lapinkylän varallisuus, siltä pohjalta että kylän yhteisiä varoja on hyvän taloudenpidon puitteissa käytettävä kylän yhteisiin tarpeisiin tämän lain tarkoituksen mukaisesti.

43. §: Lain täytäntöönpanon kansallinen seuranta

 Yhdenvertaisuusvaltuutettu, oikeusministeriö, Ihmisoikeuskeskus ja lapinkylien yhteistyöelin muodostavat säännöllisesti ja tarvittaessa kokoontuvan seurantaryhmän. Neuvoston tehtävänä on arvioida ja edistää tämän lain ja sen perusteella annettujen säädösten ja lapinkylien sääntöjen toteutumista, antaen siitä vähintään vuosittain raportti ja tarvittaessa ehdotuksia muutosten ja parannusten tekemisestä. Seurantaryhmällä on oikeus saada pyynnöstä viranomaisilta ja lappalaisten itsehallintoelimiltä tehtävänsä täyttämiseen tarvittavia tietoja, ja sillä on tätä tarkoitusta varten myös pääsy lappalaisrekisterin tietoihin. Seurantaryhmä voi pyytää lausuntoja ja kannanottoja asiaan liittyviltä tahoilta ja asiantuntijoilta ja kutsua näitä kuultavaksi. Seurantaryhmän raportit ovat julkisia, mutta yksittäisten, varsikin virkamiesasemaa omaamattomien henkilöiden nimien ja muiden tunnistetietojen perusteetonta julkaisemista raporteissa ilman asianomaisen suostumusta on vältettävä. Sama koskee nimen lisäksi muiden tunnistetietojen julkaisemista, huomioiden että ilman nimeäkin henkilö voi niiden avulla olla helposti tunnistettavissa omissa yhteisöissään.

44. §: Lain täytäntöönpanon pohjoismainen seuranta

Tämän lain täytäntöönpanon kansainvälisestä seurannasta huolehtii Pohjoismaiseen saamelaisasioiden virkamieskomiteaan NÄS:iin liittyvä työryhmä, edellyttäen että se ottaa tehtävän suorittaakseen. Työryhmässä on kuusi jäsentä, jotka edustavat valtioita ja kolmen pohjoismaan saamelaiskäräjiä. Kukin valtio nimittää yhden edustajan ja saamelaiskäräjät nimittävät kukin yhden edustajan. Käsiteltäessä tämä lain täytäntöönpanoa virkamieskomiteaa vahvistetaan kahdella edustajalla, joista toisen asettaa Suomen oikeusministeriä. Tämän edustajan, joka voi olla Suomen yhdenvertaisuusvaltuutettu, ei tule olla lapinkylän jäsen. Tämän lain seuranta työryhmässä perustuu ensisijaisesti 39 §:ssä säädetyn kansallisen seurantaryhmän raporttiin.

Lain seuranta tapahtuu vuoropuheluna työryhmässä olevien kaikkien kolmen valtion, niiden saamelaiskäräjien edustajien ja tämän 40 §:n 1-kohdassa mainittujen kahden suomalaisen edustajan kesken. Vuoropuhelun tavoitteena on määritellä haasteita sekä vaihtaa kokemuksia ja tietoa hyvistä käytännöistä sekä pyrkiä yhdessä yksimielisyyteen lain ja kansainvälisen alkuperäiskansa- ja ihmisoikeuslainsäädännön tavoitteita edistävistä ratkaisuista.

Työryhmä käsittelee temaattisia asioita sekä saamelaiskäräjiltä, 39 §:ssä mainitun seurantaryhmän ja muilta tahoilta tulleita raportteja siitä, miten saamelaisten ja lappalaisten oikeuksia toteutetaan tämän lain mukaisesti. Työryhmä voi tehdä yhteistyötä eri tahojen kanssa.

Edistääkseen lain tarkoitusta työryhmä voi esittää Suomen hallitukselle, oikeusministeriölle, lapinkylien yhteistyöelimelle ja yksittäiselle lapinkylälle kannanottoja ja ehdotuksia. Ellei kannanotosta tai ehdotuksesta saavuteta yksimielisyyttä, työryhmän jäsenet voivat jättää siihen erityishuomautuksia.

Työryhmä päättää säännöistään ja määrää niissä tarkemmin yllä mainitusta toiminnasta.

45. §: Lain laajempi kansainvälinen seuranta

Suomen valtio ryhtyy toimiin niin että tämän lain seuranta mikäli mahdollista liitetän ILOn alkuperäiskansoja koskevan yleissopimuksen numero 169 seurantajärjestelmään, riippumatta siitä että Suomi ei ole kyseistä sopimusta toistaiseksi ratifioinut, sillä poikkeuksella, että seurannan tuottamat mahdolliset huomautukset eivät ole Suomen osalta sitovia, vaan ainostaan suositusluonteisia ja ohjeellisia.

46. §: Lain seurannan kulut

Kulut, joita koituu tämän lain täytäntöönpanon seurannasta artiklan 40 mukaisesti, maksaa Suomen edustajien osalta Suomen valtio. Muut kulut jaetaan kolmen sopimusvaltion kesken näiden suostumuksella tasan tai erillisen sopimuksen mukaisesti.

8. luku: Lain muutokset, voimaan astuminen siirtymäsäännökset ja kieliversiot

47. §: Lain muutokset

Muutokset tähän lakiin tehdään yhteistyössä lapinkylien yhteistyöelimen nimeämien asiantuntijoiden ja asettamien lappalaisten edustajien kanssa.

48. §: Siirtymäsäännökset

Oikeusministeriön on viivytyksettä ryhdyttävä aktiivisiin, tarkoituksenmukaisiin toimiin lain tunnetuksi tekemiseksi erityisesti lain tarkoittaman lappalaisväestön keskuudessa, niin että mahdolliset paikalliset aloitteet lapinkylien elvyttämiseksi tai uusien perustamiseksi voidaan toteuttaa viimeistään kolmen vuoden sisällä lain voimaanastumisesta.

Lapinkylien elvyttäminen ja uusien kylien perustaminen on mahdollista myös tämän määräajan jälkeen.

Ne tehtävät, joita saamelaiskäräjälaissa on säädetty, siirtyvät lappalaisten osalta lapinkylille ja lapinkylien yhteistyöelimelle sitä myöten kun nämä perustetaan.

Oikeusministeriö tarkistaa viiden vuoden siirtymäajan päästä tämän lain voimaanastumisesta, että sama henkilö ei ole merkittynä sekä saamelaiskäräjien vaaliluetteloon että jonkin lapinkylän jäseneksi. Jos tällaisia henkilöitä löytyy, oikeusministeriö lähettää kyseiselle henkilölle, saamelaiskäräjien vaalilautakunnalle ja asianomaiselle lapinkylälle tiedustelun siitä, miksi tällaiseen on päädytty ja onko tilanne tarkoitus edelleen säilyttää.

Saman viiden vuoden siirtymävuoden päästä oikeusministeriö ryhtyy vuosittain tarkistamaan, onko sama henkilö enemmän kuin yhden lapinkylän täysivaltainen jäsen. Jos tällaisia henkilöitä löytyy, oikeusministeriö lähettää kyseiselle henkilölle ja kyseisille lapinkylille tiedustelun siitä, miksi tällaiseen on päädytty ja onko tilanne tarkoitus edelleen säilyttää.

Lapinkylän esitettyä tai vaadittua aluettaan koskevaa, 27 §:ssä tarkoitettu maa- ja vesioikeuksien perinpohjaista selvittämistä, oikeusministeriön on käynnistettävä tutkimus vuoden sisällä ja saatettava se loppuun viimeistään kolmen vuoden sisällä. Selvityksen toimittamisesta säädetään erikseen oikeusministeriön päätöksellä, lähtien siitä että selvitys ja siihen liittyvät toimitukset toteutetaan noudattaen soveltuvasti maanjakotoimituksissa noudatettuja hyviksi havaittuja menetelmiä asiantuntijoineen ja uskottuine miehineen, niin että selvityksen ja arvioiden puolueettomuus ja ulkopuolelle kaiken epäilyn.

49. §: Lain saatavilla pito eri kielillä

Tämä laki pidetään saatavilla paitsi suomeksi ja ruotsiksi myös Suomessa käytettävillä saamen kielillä sekä englanniksi.

50. §: Lain voimaan astuminen
Tämä laki astuu voimaan ###.