Uusi toimikunta, vanhat kujeet

Saamelaiskäräjälaki taas kerran puoskaroitavana –
edellisten kanssa samansuuntaisen toimikunnan voidaan ennakoida
tuottavan samansuuntaisen esityksen kuin edeltävät rimanalitukset.

Saamelaiskäräjälain (974/1995) uudistamishanke on jälleen pyöräytetty käyntiin, ties monennenko kerran. Aivan kuten aikaisempien, tyrittyjen yritysten kohdalla lakiuudistusta nyt valmistelevan toimikunnan kokoonpano ei tiedä hyvää, vaan päinvastoin määrättyihin saamelaisiin muiden saamelaisten taholta kohdistetun syrjinnän jatkumista ja kovenemista. On kuitenkin olemassa ratkaisulinja, joka täyttäisi Suomen perustuslain ja Suomea sitovien kansainvälisten sopimusten velvoitteet – niiden joukossa syrjinnän kieltävät määräykset – ja joka samalla täyttäisi YK:n ihmisoikeuskomitean vaatimukset saamelaiskäräjälain uudistamiseksi. Siitä tämän pitkän kirjoituksen lopussa.

 

Tämän kirjoituksen aiheena on saamelaiskäräjälain muutoshanke, taustettuna aikaisemmilla, toteutumatta jäänneillä samaisen lain muutosyrityksillä. Kirjoitus on olemukseltaan kantaa ottava journalistinen artikkeli yhteiskunnallisista asioista ja niissä toimivista toimijoista. Lajityyppinsä mukaan kirjoitus sisältää kirjoittajan henkilökohtaisia tulkintoja ja kannanottoja aiheesta, mikä peittelemättä näkyy niin otsikoinnista kuin kirjoittajan esittämien kommenttien paikoin siveltävästä kielenkäytöstä. Tästä huolimatta artikkelin tavoitteena ei ole siinä mainittujen henkilöiden tai ryhmien loukkaaminen, vaan yhteiskunnallisten asioiden käsittely luomalla edellä luonnehdituin journalistisin keinoin yksityiskohdissaan täsmällinen ja kokonaisuutena analyyttinen kuva aiheestaan. Kirjoituksen tarkoitus ei liioin ole vihan lietsominen siinä mainittuja henkilöitä tai ryhmiä kohtaan tai niiden kesken, vaan päinvastoin edistää ihmisten ja ihmisryhmien välistä sopua ja yhteiskuntarauhaa siinä käsityksessä ja toivossa, että vastuullinen, toisasioihin perustuva vapaa julkinen keskustelu edesauttaa niiden esteenä olevien epäkohtien ja vääryyksien poistamista, ja että ajoittain tässä keskustelussa tarvitaan myös herättävää ravistelua.

 

 

Oikeusministeriö asetti 23.11.2020 uuden toimikunnan valmistelemaan saamelaiskäräjälain muutosta. Toimikunnan toimikaudeksi määriteltiin 12.2020–15.5.2021. Hanke oli lisätty eduskunnan istuntokauden suunnitelmaan 20.8.2020, ja hallituksen on arvioitu esittelevän esityksensä saamelaiskäräjälain muuttamiseksi eduskunnalle ensi vuonna, siis 2021, viikolla 33, joka on elokuun 3. viikko.

Oikeusministeriö nimesi omat edustajansa toimikuntaan silmiinpistävän myöhään, ottaen huomioon että muutostyön aloittamisen suuntaviivoista oli sovittu saamelaiskäräjien hallituksen ja oikeusministeri Henrikssonin välisissä keskusteluissa jo elokuussa 2019.

Saamelaiskäräjien hallitus olikin nimennyt saamelaiskäräjien edustajat toimikuntaan jo kesällä 2020, tarkemmin ottaen 6.7.2020. Asian kauaskantoisuudesta huolimatta käräjien hallitus ei vienyt asiaa yleiskokoukseen vaan nimesi edustajat itse. ”Aikataulullisista syistä asiaa ei ollut mahdollista viedä saamelaiskäräjien kokoukseen”, perusteli puheenjohtaja Tuomas Aslak Juuso elokuussa. Käräjien hallitus näki selvästikin saamelaislakitoimikunnan kiireellisyyden vähän toisessa valossa kuin koronakriisin kuormittama oikeusministeriö.

Omien kesäkiireidensä keskellä saamelaiskäräjien hallitus nimesi toimikuntaan viisi jäsentä ja heille varajäsenet. Nimetyt jäsenet olivat Tuomas Aslak Juuso, Anne Nuorgam, Pirita Näkkäläjärvi, Martin Scheinin ja Kalle Varis. Varajäseniksi nimettiin Juha-Petteri Alakorva, Anni Koivisto, Veikko Feodoroff, Piia Nuorgam ja Sarita Kämäräinen. Lisäksi Siiri Jomppanen nimettiin toimikuntaan Saamelaiskäräjien osalta asiantuntijaksi.

Panemme merkille, että käräjien lakia valmistelevan toimikunnan varsinaiseksi jäseneksi nimeämä professori Martin Scheinin ei ole saamelaiskäräjien jäsen eikä edes saamelainen, vaan hän on mukana asiantuntijuutensa perusteella. Scheinin on kansainvälisesti arvostettu ihmisoikeusjuristi, joka nuoruusvuosinaan ajoi saamelaisten asiaa n.s. Angelin metsäkiistassa läheisessä yhteistyössä tulevan presidentti Tarja Halosen kanssa. Siitä asti Scheinin näkyy tunteneen vahvaa lukkarinrakkautta saamelaisasioihin, kuten saamelaisten maaoikeuksien tunnustamiseen, vahvistamiseen ja laajentamiseen. Etenkin YLE Sápmin ja muiden saamelaisasioita enemmin esittelevien uutis- ja politikointivälineiden seuraajat tuntevat professorin kannanotot, joissa mutkat saamelaisten rajaamisessa ja saamelaisten maaoikeuksissa vedetään suoriksi, antamatta merkitystä laajaan asiavyyhtiin liittyviin ongelmiin ja tosiasioihin nojaavaan saamelaisten asutushistoriaan.

 Kalle Varis on saamelaiskäräjien vs. lakimiessihteeri.


Puolueiden edustajat

 
Kaikki viisi hallituspuoluetta ovat nimenneet toimikuntaan kukin yhden edustajansa ja tälle varaedustajan. SDP: Raimo Piirainen, varalle Mikkel Näkkäläjärvi. Keskusta: Juha Joona, varalle Eeva-Maria Maijala. Vihreät: Jenni Pitko, varalle Mirka Soininkoski. Vasemmistoliitto: Veronika Honkasalo, varalle Anni-Sofia Niittyvuopio. RKP: Eva Biaudet, varalle Mats Löfström.

Alla hajahuomioita näistä puolueiden nimeämistä henkilöistä:

- SDP:n varaedustaja Mikkel Näkkäläjärvi on Pirita Näkkäläjärven serkku. Tällä huomautuksella ei ole muuta tarkoitusta kuin tuoda esille miten pieniä ja tiiviitä saamelaisyhteisöt ovat.

- Keskustan Juha Joona väitteli oikeustieteen tohtoriksi aiheenaan Lapin asutushistoria. Lapissa olevien kiinteistöjen muodostusoikeuteen erikoistunut tutkija toimikunnan jäsenenä voidaan nähdä pienenä valonpilkahduksena ja jopa vastapainona professori Scheininin laveammalla pensselillä maalaamalle historiankuvalle.

- Joonan varahenkilö varatuomari Eeva-Maria Maijala Savukoskelta lukeutuu metsälappalaiseksi. Hän haki 2015 pääsyä saamelaiskäräjien vaaliluetteloon, mutta vaalilautakunta hylkäsi hänet. Maijala valitti päätöksestä KHO:lle, mutta KHO katsoi että hänellä ei ollut esittänyt riittävää näyttöä päätöksen muuttamiseksi. Maijala istui eduskunnassa kaksi kautta Keskustan edustajana, mutta ei päässyt jatkolle vuoden 2019 vaaleissa. Hän on vuodesta 2015 toiminut Kalatalouden keskusliiton puheenjohtajana.

- Vihreiden Jenni Pitko on Oululainen arkkitehti ja eturivin kunnallispoliitikko, joka valittiin eduskuntaan 2019. Hänen varahenkilönsä Mirka Soininkoski on niin ikään ensi reissun kansanedustaja, Hämeen vaalipiiristä. Koulutukseltaan hän on anestesialääkäri.

- Vasemmistoliiton Veronika Honkasalo on valtiotieteen tohtori joka nousi eduskuntaan 2019 Helsingin vaalipiiristä. Hänen varahenkilönsä Anni-Sofia Niittyvuopio on Suomen saamelaiskäräjien nuorisoneuvoston puheenjohtaja.

- RKP:n edustaja Eva Biaudet on jo muutaman kauden istunut, ministerikokemustakin saanut kansanedustaja ja nykyinen perustuslakivaliokunnan jäsen. Biaudet toimi vähemmistövaltuutettuna 2010–2015, profiloituen saamelaisasioissa siinä ettei hän kertaakaan nostanut ääntään tai laittanut tikkua ristiin saamelaisten sisäiseen vähemmistöön kohdistuvaan syrjintään puuttuakseen. 

Tämä puuttumattomuuspolitiikka ei estänyt Biaudetiä tukemasta oikeusministeriön ja saamelaiskäräjien ILO169-ratifiointihanketta julkaisemalla helmikuussa 2014 viran puolesta asiakirjan ”99 KYSYMYSTÄ JA VASTAUSTA ILO 169 -SOPIMUKSESTA”. Eräiden esteiden vuoksi kommentoin Biaudetin kirjoitusta vasta jälkijättöisesti 4.11.2014 julkaisemassani blogikirjoituksessani "Noin 99 kommenttia vähemmistövaltuutetulle". Kirjoitus vie hiukan harhapoluille nykyasioista, mutta jos joku haluaa lukea vanhan kirjoitukseni vaikka jälkeenpäin, se löytyy täältä.

Biaudetin varahenkilö Mats Löfström on toiminut Ahvenanmaan vaalipiirin kansanedustajana vuodesta 2015 alkaen. Ahvenanmaan kansanedustaja kuuluu perinteisesti ruotsalaiseen eduskuntaryhmään. Ahvenanmaan edustajan asettaminen jäseneksi saamelaiskäräjälain uudistamista valmistelevaan toimikuntaan on sikäli mielenkiintoinen valinta että Ahvenanmaan itsehallinnollinen asema on varsin vahva. Toisaalta juuri tämä herättää kysymyksen, miksi kansanedustaja, joka edustaa itsehallinnollista maakuntaa, on suostunut – edes varajäseneksi – toimikuntaan, jonka tehtävänä on toisen kansalaisryhmän itsehallinnon kehittäminen. Ahvenanmaan edustajan kuuleminen asiantuntijan ominaisuudessa olisi ehkä ollut luontevampi ratkaisu. Toisaalta, onhan toimikunnassa muitakin jäseniä, jotka ovat mukana ensisijaisesti tai pelkästään asiantuntijuutensa perusteella. Tosin useilla heistä on pitkäaikainen kokemus nimenomaan saamelaisasioista, tai saamelaisiin liittyvistä asioista.

Yliaikainen lakihanke

Laki saamelaiskäräjistä tuli voimaan 1996. Edeltävän saamelaisvaltuuskuntalain puutteita oli uudessa laissa korjattu m.m. lisäämällä lain saamelaismääritelmään n.s. lappalaisperuste, jonka perustella saamelaisvaalien vaaliluetteloon saattoivat hakeutua sellaisetkin saamelaiset, joiden esivanhemmat olivat menettäneet saamenkielensä varhaisemmin kuin mitä siihenastinen laki salli.

Vuosien myötä oli kertynyt muitakin muutostarpeita, mutta ennen kaikkea kiista lappalaisperusteen poistamisesta tai säilyttämisestä on jarruttanut uudistamista yli kaikkien kohtuullisten rajojen. Venymisennätyksiä tavoitteleva hanke lain uudistamiseksi on ollut leimallisesti oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (ruots.) kovia kokenut poliittinen kummilapsi, jonka poliittinen isoäiti oli presidentti Tarja Halonen. Halonen oli jo ennen presidentiksi valitsemistaan aktiivinen hankkeissa, joiden päätavoitteeksi voi kiteyttää ”Saamenmaa saamelaisille”. Johtoajatuksena oli "Saamenmaan" "palauttaminen" saamelaisille. Hankeen ydinongelmaksi osoittautui että palauttamista vaativat voimakkaimmin sellaiset saamelaiset, joiden esivanhemmille oli kuulunut korkeintaan osa vaadituista alueista ja vesistä, ja että merkitsevä osa heidän vaatimistaan  maista ja vesistä eivät olleet kuuluneet heille kuin muutamien sukupolvien ajan, ja että he vaativat niitä itselleen, eikä niille saamelaisille, joiden esivanhemmille ne olivat kuuluneet iät ja ajat. Tämä kieroutunut perustasetelma ei ole hävinnyt minnekään vaan jatkuu yhä, muodastaen  saamelaiskäräjälain uusimisen ydinongelman, jonka olemassaolon niskan päällä olevat muuttajat, saamelaiskäräjät ja oikeusministeriö, vastoin parempaa tietoaan jyrkästi kiistävät.

Oikeusministeri Henriksson ei voi olla tästä ydinongelmasta tietämätön, vaikka hän toimii ja puhuu niin kuin sitä ei olisi.

Henriksson oli ensimmäisen kerran oikeusministerinä Kataisen hallituksessa (22.6.2011–24.6.2014). Kataisen hallituksen hallitusohjelman mukaan ”Saamelaisten kulttuuri-itsehallinnon ja saamelaiskäräjien toimintaedellytyksiä kehitetään”.

Oikeusministeriön toimeksiannosta laadittiin keväällä 2012 selvitys saamelaiskäräjälain muutostarpeista. Selvityksessä arvioitiin saamelaiskäräjälain nykyistä sääntelyä saamelaiskäräjävaaleissa äänioikeutetun saamelaisen määritelmästä, vaalijärjestelmästä, saamelaiskäräjien tehtävistä ja toimivallasta, saamelaiskäräjien päätöksenteosta, lain ja saamelaiskäräjien työjärjestyksen välisistä suhteista, viranomaisten neuvotteluvelvoitteesta sekä kirjanpidosta ja tilintarkastuksesta. Oikeusministeriö sai myös saamelaiskäräjien alustavan kannanoton saamelaiskäräjälain kiireellisimmistä muutostarpeista.

Oikeusministeriö asetti 28.6.2012 työryhmän, jonka tehtävänä oli laaditun selvityksen ja saamelaiskäräjien alustavan kannanoton pohjalta selvittää saamelaiskäräjistä annetun lain muutostarpeita ja valmistella ehdotus lain tarkistamiseksi tarvittavilta osin.

Työryhmän puheenjohtajana toimi entinen eduskunnan oikeusasiamies, oikeustieteen lisensiaatti Riitta-Leena Paunio.

Työryhmä luovutti oikeusministeriölle mietintönsä 30.10.2013.

Henriksson jatkoi oikeusministerinä Stubbin hallituksessa (24. 6 2014–29. 5.2015). Stubbin hallitus antoi käräjälain muuttamista koskevan ehdotuksensa HE 167/2014 eduskunnalle 26.9.2014. Hiukan myöhemmin, 27.11.2014, hallitus antoi eduskunnalle ILO 169 -sopimuksen ratifiointia koskevan ehdotuksen HE 264/2014 vp, täydelliseltä nimeltään ”Hallituksen esitys eduskunnalle itsenäisten maiden alkuperäis- ja heimokansoja koskevan yleissopimuksen hyväksymisestä sekä laeiksi yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja Metsähallituksesta annetun lain muuttamisesta”.


Tavoitteina maanhallinta
ja syrjinnän laillistaminen


Saamelaiskäräjien suurhanke, jota Henriksson kätilöi Kataisen ja Stubbin hallitusten oikeusministerinä, oli siinnyt jo kauan ennen nykyisen ILO-sopimuksen syntymistä.

Hanke tähtää saamelaiskäräjälain uudistamiseen saamelaiskäräjien vaatimaan suuntaan, ydinkohtina saamelaiskäräjien jo vuosikymmeniä ajamien maaoikeusvaatimusten läpiajaminen ja saamelaismääritelmän rajaaminen niin että se vastaisi käräjien ja sen vaalilautakunnan voimassa olevasta laista järjestelmällisesti poikkeavaa tulkintaa, joka käytännössä on merkinnyt eräiden saamelaisten sulkemista virallisen saamelaisuuden ulkopuolelle.

Näiden tavoitteiden saavuttamisen turvaamiseksi lakiehdotuksen valmistelu tapahtui oikeusministeriön siipien suojassa julkisuudelta suljettuna hankkeena, jonka ulkopuolelle varsinkin saamelaiskäräjien vaaliluettelostaan torjumat saamelaiset oli tarkasti suljettu. Saamelaiskäräjälain muuttaminen ja ILO-sopimuksen ratifiointi liittyivät eduskuntakäsittelyssä tiiviisti yhteen, vaikka olivatkin valtio-oikeudellisten menettelytapasäännösten mukaan kaksi eri asiaa, ja prosessiputki niiden kesken hiukan erilainen. Ero oli siinä, että saamelaiskäräjälain muuttaminen (HE 167/2014) koski kansallista lainsäädäntöä, ILO-ratifiointi (HE 264/2014 vp) kansainvälistä sopimusta.


”Henrikssonin malli”:
ILO169 selitysosalla

Helpottaakseen ILO-sopimuksen ratifiointiesityksen läpimenoa eduskunnassa, oikeusministeri Henriksson rakensi – niin kuin YLE Sápmi uutisoi asian 8.12.2014 –

”yhdessä saamelaiskäräjien kanssa mallin, jonka mukaan Suomen ILO-ratifioinnin yhteydessä ei tarvitsisi koskea saamelaisalueen maaoikeuksiin.

Saamelaiset eivät tule omistamaan maita ja vesiä, mutta pääsevät paremmin mukaan päätöksentekoon.

Mallista on sovittu hallituksen ja saamelaiskäräjien kesken niin kutsutussa selitysosassa.”

YLE Sápmi julkaisi selitysosan pitkän tekstin kokonaisuudessaan, ja toistan sen tässä. Kiireinen lukija voi hypätä sen yli, mutta suosittelen sen lukemista asiaan paneutumaan pyrkivälle lukijalle:

”Suomen hallitus ja saamelaiskäräjät Suomessa, jotka

• ottavat huomioon Yhdistyneissä Kansakunnissa tehdyn kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen, taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen, kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevan yleissopimuksen, lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen ja kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista koskevan kansainvälisen yleissopimuksen sekä Euroopan neuvostossa tehdyn yleissopimuksen ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi, uudistetun Euroopan sosiaalisen peruskirjan, kansallisten vähemmistöjen suojelua koskevan puiteyleissopimuksen ja alueellisia kieliä tai vähemmistökieliä koskevan eurooppalaisen peruskirjan sekä Wienin valtiosopimusoikeutta koskevan yleissopimuksen
• ottavat huomioon myös Yhdistyneiden Kansakuntien julistuksen alkuperäiskansojen oikeuksista,
• toteavat saamelaisilla olevan omia kulttuurisia, oikeudellisia ja historiallisia käsityksiä saamelaisten kotiseutualueen muotoutumisesta, nautinnasta, alueen omistuksesta ja hallinnasta,
• toteavat Suomen hallituksen sitoutuvan itsenäisten maiden alkuperäis- ja heimokansoja koskevan yleissopimuksen määräysten ja velvoitteiden täytäntöönpanoon,
• ovat kirjanneet seuraavan yhteisymmärryksen yleissopimuksen ja erityisesti sen 14 artiklan määräysten täytäntöönpanon pohjaksi
• Saamelaiset ovat Suomen ainoa alkuperäiskansa. Saamelaisilla on oma kieli, kulttuuri, elinkeinojen harjoittamisen muodot, kulttuuriset tavat ja perinteet. Suomessa on kolme saamen kieltä ja kulttuurimuotoa: inarin-, koltan- ja pohjoissaamen kieli- ja kulttuuriryhmät.
• Saamelaisilla on Suomen perustuslain mukaan saamelaisten kotiseutualueella kieltään ja kulttuuriaan koskeva itsehallinto sen mukaan kuin lailla säädetään. Tähän itsehallintoon kuuluvia tehtäviä varten saamelaiset valitsevat vaaleilla keskuudestaan saamelaiskäräjät, joka edustaa saamelaisia tehtäviinsä kuuluvissa asioissa kansallisissa ja kansainvälisissä yhteyksissä. Kolttasaamelaisilla on omat edustukselliset elimensä.
• Saamelaisten kotiseutualueesta ja siihen kuuluvasta koltta-alueesta on säädetty lailla.
• Saamelaisten kotiseutualue on pinta-alaltaan 35 000 neliökilometriä eli yli 10 prosenttia koko Suomen pinta-alasta. Kotiseutualueesta noin 90 prosenttia on valtion maa- ja vesialueita, joista suurin osa on lainsäädännöllä eri tavoin suojeltuja luonnonsuojelu- ja erämaa-alueita. Kotiseutualueen maa- ja vesialueista noin kymmenen prosenttia on yksityisten henkilöiden omistuksessa.
• Asutus on saamelaisten kotiseutualueella yhteiskunnallisista ja maantieteellisistä syistä muodostunut vuosisatojen aikana sellaiseksi, että saamelaiset ja muu väestö ovat asuttaneet osin samoja alueita ja harjoittaneet osin samoja elinkeinoja. Saamelaisilla on perinteisiin saamelaiselinkeinoihin liittyvää perinteistä tietoa, omia kulttuurisia tapoja ja perinteitä.
• Suomen hallitus ei yleissopimuksen johdosta puutu saamelaisten kotiseutualueella olevien yksityisten henkilöiden, yhteismetsien eikä kuntien tai muiden julkisyhteisöjen maa- ja vesialueiden omistus-, hallinta- tai käyttöoikeuksiin. Saamelaisten kotiseutualueella olevia yksityisten henkilöiden, yhteismetsien taikka kuntien tai muiden julkisyhteisöjen omistamia tai hallitsemia maa- ja vesialueita ei siten yleissopimukseen sitoutumisen vuoksi siirretä pois alueiden nykyisiltä omistajilta tai haltijoilta. Saamelaisten yksityishenkilöiden oikeus omistaa maata on turvattu.
• Suomen hallitus ei yleissopimuksen johdosta puutu jokamiehenoikeuksiin eikä muihin omistuksesta riippumattomiin käyttöoikeuksiin saamelaisten kotiseutualueella.
• Suomen hallitus ei yleissopimuksen johdosta puutu saamelaisten kotiseutualueella olevien valtion maa- ja vesialueiden omistus-, hallinta- tai käyttöoikeuksiin eikä valtion omistamia tai hallitsemia maa- ja vesialueita siten siirretä pois valtion omistuksesta tai hallinnasta, turvaten ja kehittäen joka tapauksessa saamelaisten oikeuksia käyttää näitä alueita saamelaiskulttuurin harjoittamiseen, ylläpitämiseen ja edistämiseen.
• Suomen hallitus turvaa saamelaisille oikeuden osallistua ja vaikuttaa saamelaisten kotiseutualueella olevien valtion maa- ja vesialueiden käyttöä koskevaan suunnitteluun ja päätöksentekoon saamelaisten alkuperäiskansaoikeuksien turvaamiseksi ja edistämiseksi samoin kuin käyttää näitä alueita saamelaiskulttuurin harjoittamiseen, ylläpitämiseen ja edistämiseen sekä harjoittaa näillä alueilla saamelaisten perinteisiä elinkeinoja, kuten poronhoitoa, metsästystä ja kalastusta. Suomen hallitus arvioi yhteisymmärryksessä saamelaiskäräjien kanssa säännöllisesti yleissopimuksen määräysten ja velvoitteiden täytäntöönpanoa. Suomen hallitus jatkaa työtä saamelaisten alkuperäiskansaoikeuksien toteuttamiseksi sekä yleissopimuksen määräysten ja velvoitteiden täysimääräiseksi täytäntöön panemiseksi kehittämällä lainsäädäntöä ja hallintoa yhteisymmärryksessä saamelaiskäräjien kanssa.

"Selitysosa" on mielenkiintoinen dokumentti siinä, että se esittää ennemminkin molempien neuvotteluosapuolien tavoitteita kuin aitoa yhteisymmärrystä. Tuntematta tarkkaan asiakirjan syntyhistoria uskallan olettaa, että se syntyi pääosin oikeusministeriön painostuksen seurauksena.

Syöksykierteessä
kohti maaliviivaa

Saamelaiskäräjälain muutoshanke ja ILO-sopimuksen ratifiointihankkeen kaksoiskuolonspiraali yhtyi maaliskuussa 2015 vaalikautensa lopussa olevan eduskunnan ja väistyvän hallituksen loppukiriin todelliseksi hurlumheiksi, jonka sekä saamelaiskäräjät että ministeri Henriksson epäilemättä mieluiten haluavat unohtaa.

Pitkälti salailevan ja piilottelevan lainvalmisteluprosessin seurauksena eduskunnalle esitelty hallituksen esitys saamelaiskäräjälain muuttamiseksi oli jäänyt sisältämään kohtia joihin perustuslakivaliokunta edellytti 5.3.2015 valmistuneessa mietinnössään muutoksia, joita saamelaiskäräjät taas vuorostaan ei hyväksynyt.

https://www.eduskunta.fi/FI/Vaski/sivut/trip.aspx?triptype=ValtiopaivaAsiakirjat&docid=pevm+12/2014

Mitä heikommiksi lain läpimenoedellytykset eduskunnassa kävivät, sitä epätoivoisemmiksi kävivät oikeusministerin ja lopulta myös eräiden saamelaisaktivistien toimet hankeen läpiviemiseksi.

Puhuessaan eduskunnan edessä, tosin sillä hetkellä melkein tyhjälle salille, ministeri Henriksson vakuutteli, pistellen puheeseensa pieniä kuvaannollisia varaumalappusia, että ratifioinnilla on saamelaiskäräjien tuki.

Saamelaiskäräjien silloinen puheenjohtaja Klemetti Näkkäläjärvi oli kuitenkin jo edellisen vuoden loppupuolella, 30.11.2014 – pari päivää siitä kun hallituksen esitys ILO-sopimuksen ratifioimiseksi oli ilmoitettu eduskunnalle täysistunnossa – todennut blogissaan saamelaiskäräjien verkkosivustossa:

"Mikäli saamelaismääritelmä muuttuisi eduskunnassa vastoin saamelaiskäräjien tahtoa – mitä epäilen – tai mikäli vaaleja koskevat säännökset eivät astu voimaan seuraavissa saamelaiskäräjävaaleissa – saamelaiskäräjien tuki Ilo 169-sopimuksen ratifioinnille poistuu."

9.3.2015 eduskunta hyväksyi ensimmäisessä käsittelyssä lakiehdotuksen ILO-sopimuksen ratifioimiseksi ehdotuksen sisällön mietinnön mukaisena. Tämä tarkoitti esityksen tekstin lukkoon lyömistä, mutta ei vielä esityksen varsinaista, lopullista hyväksymistä laiksi.

Eduskunta päätti 10.3.2015 äänin 162–28 vastoin hallituksen esitystä, että saamelaiskäräjälain muutosehdotukseen sisältyvää saamelaismääritelmää ei tiukenneta saamelaiskäräjälain vaatimalla tavalla. Voimassa olevan lain määritelmä oli siirtymässä muutettuun lakiin sellaisenaan. Tämä merkitsi että saamelaiskäräjien silmätikkuna oleva ”lappalaisperuste” tulisi sisältymään muutettuun lakiin vanhan lain mukaisena. Äänestystulos oli murskatappio oikeusministerille, hallitukselle ja saamelaiskäräjille.

11.3.2015 saamelaiskäräjien puheenjohtaja Klemetti Näkkäläjärvi erosi protestina sille että eduskunta ei ollut hyväksynyt hallituksen ja saamelaiskäräjien pitkällisten neuvottelujen tuloksena syntynyttä ehdotusta saamelaismääritelmän tiukentamisesta. Samassa yhteydessä Näkkäläjärvi toi esille, että hän ei tästä syystä seiso ILO 169 -sopimuksen ratifioinnin takana.

Kun osoittautui, että saamelaiskäräjälain muutosesityksellä ei ollut edellytyksiä läpimenolle sen enempää kasvavan vastustuksen kuin eduskunnan vaalikauden aikataulun puolesta, hallitus peruutti esityksensä 12.3.2015, kaksi päivää ennen valtiopäivien viimeistä täysistuntoa.

Samana päivänä päiväjärjestykseen sisältyi myös ILO-ratifiointiesityksen toinen käsittely. Asia poistettiin esityslistalta ja siirrettiin seuraavan päivän päiväjärjestykseen.

Eduskunnan vaalikauden ja sen mukana hallituksen toimikauden päättymisen jo kolkutellessa Arkadianmäen kivilinnan ovia hullunmylly kiihtyi. Perjantaina 13.3.2015 mäen luokse kiemurteli Suomen Saamelaisnuoret r.y.:n ILO 169-mielenosoituskulkue ”Musta raito”. Mustiin verhoutuneet ja kasvonsa valkaisseet mielenosoittajat halusivat osoittaa ”tyytymättömyyttään saamelaiskäräjälain käsittelyyn ja vastustaa tapaa, jolla saamelaisten omat näkökannat ovat suurelta osin jääneet valiokunnissa ja eduskunnassa ei-saamelaisten lobbareiden jalkoihin.”

Eduskunnan oli määrä saman päivänä äänestää ILO-sopimuksen ratifioinnista. Mielenosoittajat toivoivat – täysin vastoin protestina eronneen käräjäpuheenjohtajan linjaa – että eduskunta ratifioisi sopimuksen vielä meneillään olevien valtiopäivien aikana, vaikka ehdotus saamelaiskäräjälain muuttamiseksi oli jo vedetty pois.

Luottamuspula eduskunnan ja saamelaiskäräjien välillä oli sillä välin saanut uuden kolahduksen. Saamelaistaholta oli vuodatettu julkisuuteen tieto saamelaisaktivistien keskuudessa leviävästä – arvatenkin Pohjoismaisen saamelaisneuvoston oikeudellisen osaston suunnalta liikkeelle lähteneestä – neuvosta. Neuvon mukaan eduskunta oli hintaan mihin hyvänsä saada ratifioimaan ILO 169, ja saamelaisten oli tätä varten hyväksyttävä lisäselityskirjaus, jonka oikeusministeriö oli painostanut saamelaiskäräjät hyväksymään ratifioinnin ehtona. ILO-sopimus ei mahdollista minkäänlaisia varaumia, mutta oikeusministeriö Henriksson oli eduskunnan edessä kertonut olleensa henkilökohtaisesti yhteydessä korkeaan YK-virkailijaan, joka ministerin mukaan oli – tosin hiukan pyörein sanoin – ilmoittanut että Suomen ratifiointiin liitettävälle lisäselitykselle ei ollut estettä. Salaiseksi tarkoitettu, mutta kriittisellä hetkellä vuodatettu oikeudellinen neuvo saamelaisaktivisteille oli hyväksyä selitysasiakirja. Kunhan Suomi olisi ratifioinut sopimuksen, se olisi irtisanottavissa aikaisintaan 10 vuoden kuluttua. Sopimuksen oltua Suomen osalta vuoden, olisi ”vuositarkastuksen” aika, jolloin saamelaiskäräjät kirjelmöisivät YK-komitealle, joka sitten toteaisi että selitysasiakirja olisi mitätön.

Tämän juonikkaan tavoitteen osalta Musta raito kiemurteli turhaan. Dramaattisen tapahtumasarjan tuonkertainen osa päättyi siihen, että ratifiointiehdotus poistettiin päiväjärjestyksestä juuri 13.3.2015.

Olen kuvannut noita saamelaispolitiikan Hulluja Päiviä blogikirjoituksessani. Kirjoitus on, vaikka sen itse sanon, sekä – kohteensa mukaan –hullunhauska että opettavainen, koska se antaa aavistuksen siitä minkä luokan tempauksia ja kiepsahduksia meillä voi olla edessä myös nyt ajankohtaisen lakitoimikunnan työn ja tulosten tiimoilla.

Sillä välin: koukkaus
YK-komitean kautta

Saamelaiskäräjien ja Suomen valtion välisiä suhteita ei oikeastaan voi kuvata ja ymmärtää sivuttamalla saamelaiskäräjien ja KHO:n välistä oikeudellista kissanhännänvetoa. Tässä muutenkin pitkässä kirjoituksessa joudun kuitenkin ohittamaan tämän aivan keskeisen tapahtumaketjun muutamilla maininnoilla.

Saamelaiskäräjät kääntyi useamman kerran heikolla menestyksellä KHO:n puoleen saadakseen KHO:n purkamaan eräitä saamelaiskäräjien vaaliluetteloon ottamista koskevia päätöksiään.

2.10.2015 saamelaiskäräjien puheenjohtajana ensimmäistä vuottaan toimiva Tiina Sanila-Aikio, professori Martin Scheininin edustamana, teki itsensä ja Suomessa asuvien saamelaisten puolesta ja saamelaiskäräjien puheenjohtajan ominaisuudessa YK-ihmisoikeuskomitealle valituksen, jonka mukaan KHO:n 6.9.2011, 30.9.2015 tekemät päätökset saamelaiskäräjien vaaliluetteloon ottamista koskevat päätökset rikkovat hänen henkilökohtaisia ja saamelaisten yhteisiä oikeuksia. Jatkokirjelmässä Sanila-Aikio lisäsi listaan myös KHO:n 13.1.2016 tekemät päätökset.

23.3.2016 Saamelaiskäräjien entinen puheenjohtaja Klemetti Näkkäläjärvi ja 24 muuta saamelaista valittivat Sámi Árvvut -yhdistyksen edustamina Kansainvälistä kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen toteutumista valvovalle YK:n ihmisoikeuskomitealle pääosiltaan samansisältöisen valituksen.

Näkkäläjärven y.m valituskirjelmän eräässä kohdassa valittajat perustelevat valitustaan kohdistamalla komitean huomion – nimeä mainitsematta – yhteen henkilöön: ”- - - useimmat saamelaiskäräjien jäsenet eivät tunnusta yhtä jäsenistä saamelaiseksi. Kyseinen henkilö hyväksyttiin vaaliluetteloon korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä vuonna 2011, ja hänet valittiin saamelaiskäräjille vuoden 2015 vaaleissa.” Kaikki asiaa vähänkin tuntevat tietävät, että valituksessa ”kyseisellä henkilöllä” tarkoitetaan Kari Kyröä, josta oli tullut piikki valittajien ja muiden saamelaismääritelmän kaventamista ajavien lihassa, koska hänet oli valittu saamelaiskäräjien jäseneksi kolmanneksi korkeimmalla äänimäärällä heti KHO:n määrättyä hänet otettavaksi vaaliluetteloon. Numerot osoittivat että Kyröllä oli vankka tuki saamelaisten keskuudessa, vaikka saamelaiskäräjät ja sen vaalilautakunta teki kaikkensa – YK-valitusta myöten – saadakseen hänen saamelaisuutensa muodollisen tunnustamisen estetyksi.

Leimallista YK:n ihmisoikeuskomitean työtavoille oli, että komitea ei antanut mitään merkitystä Kyrön saamalle vaalikannatukselle, jolle ei löydy muuta selitystä kuin että hänen äänestäjiensä pääjoukon on täytynyt olla saamelaiskäräjien saamelaisiksi hyväksymiä henkilöitä. Tätä tosiasiaa ei ollut komitealle olemassa, koska kukaan ei ollut huomannut tai halunnut tuoda sitä sen tietoon.

YK:n ihmisoikeuskomitea tekee päätöksensä ensisijaisesti kirjelmien (engl. ”communications”) pohjalta, paneutuen ensin valittajan kirjelmään ja sitten valtio-osapuolelta pyytämäänsä vastineeseen. Valitusta on mahdollista laajentaa lisäkirjelmin, ja osapuolten kirjelmöinti komitean suuntaan soi sisältää useita vuoroja. Osapuolen väitteen, johon vastapuoli ei ota kantaa, komitea toteaa kiistattomaksi ja se otetaan päätöstä kehiteltäessä tosiasiana. Tämän kautta esim. valittajan esittämä väite, jota Suomen valtio ei vastineessaan kiistä, tai jonka valtio kiistää ilman perustelua tai perustelulla jota komitea ei pidä pätevänä muuttuu prosessissa faktaksi. Valittajan sen enempää kuin valtio-osapuolen ei siis tule erehtyä luulemaan että komitea ottaa jonkin asian huomioon vain siksi että se on Suomessa yleisesti tunnettu tai selviö. Komitealle sellaista asiaa tai väitettä ei periaatteessa ole olemassa, ellei se sisälly kirjelmään.


Farssiksi meni,
ei tosin naurata

Sipilän hallituksen (29.5.2015–6.6.2019) hallitusohjelmassa ei saamelaisia mainittu. Saamelaisasioita hoiteli oikeusministeri Antti Häkkänen (kok). Koska ILO 169-ratifiointiesitys koski kansainvälistä sopimusta, Sipilän hallitus peri sen edeltäjältään.

Sipilän hallituksen aikana oikeusministeriö asetti 23.10.2017 toimikunnan valmistelemaan saamelaiskäräjälain muutosta. Puheenjohtajansa mukaan toimikuntaa kutsuttiin yleisesti Hallbergin toimikunnaksi. Toimikunta oli valittu kapealta pohjalta ja sen työskenteli julkisuudelta piilossa sen kuningasajatuksen pohjalta että saamelaiskäräjälain muuttaminen saamelaiskäräjien vaatimaan ja oikeusministeriön virkamiesten hyväksymään lopputulokseen saataisiin tehokkaimmin aikaiseksi kun lakiehdotus valmisteltaisiin näiden kahden osapuolen välisenä kabinettityönä ilman ulkopuolisten puuttumista.

Tämä perusajatus – joka ikävä kyllä todennäköisesti tulee toistumaan paraikaa käynnistyvän uuden toimikunnan kohdalla – vei siihen, että Hallbergin hanke karahti täysin kivelle. Oikeampi kielikuva olisi ”Osui ja upposi”, ja osuma tarkoitti tässä että toimikunta ajoi omaan miinaansa, joka oli juuri tuo mainittu salaileva työtapa. Kauan pitänyt sopu osapuolten yhteisen peiton alla päättyi todelliseen lainvalmistukselliseen räjähdykseen – ja nimenomaan kielteisessä mielessä – kun saamelaiskäräjien yleiskokous puheenjohtajansa Tiina Sanila-Aikion ehdotuksesta hylkäsi 24.9.2018 toimikunnan mietinnössä muotoillun ehdotuksen saamelaiskäräjälain muuttamiseksi, jonka käräjien edustajat puheenjohtajansa johdolla olivat olleet toimikunnassa yksimielisesti hyväksymässä. 

1.11.2018, karkeasti kaksi kuukautta tämän neuvottelukulttuurin pohjanoteerauksen jälkeen, YK:n ihmisoikeuskomitea antoi päätöksensä Tiina Sanila-Aikion valituksen johdosta. Komitean päätös Klemetti Näkkäläjärven y.m. valituksen johdosta tuli seuraavan päivänä, 2.11.2018. Päätöksen mukaan Suomen valtion Korkein hallinto-oikeus, laajentaessaan alkuperäiskansaryhmän itsehallintoelimen vaaleissa äänioikeutettujen ja vaalikelpoisten joukkoa, rikkoi valittajien yksilöllisiä ja saamelaisten yhteisiä oikeuksia poliittiseen osallistumiseen ja oikeutta omaan kulttuurinsa. 

Samaan aikaan kuin saamelaiskäräjien puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikio osallistui Hallbergin toimikunnassa saamelaiskäräjälain uudistamisen valmisteluun ja oli työn lopuksi mukana toimikunnan esityksen yksimielisessä hyväksymisessä, hänen valituksensa siis eteni kohti valmistumistaan YK:n ihmisoikeuskomiteassa.

Pohjois-Amerikan alkuperäisasukkaiden klassisen lauseen mukaan "valkoinen mies puhuu kaksihaaraisella kielellä". Tämä viittaus käärmeen kielellä tarkoitti ensisijaisesti sitä, että valkoihoiset valloittajat saarnasivat hyvyyttä mutta harjottivat pahuutta, ja että valloittajien päälliköt puhuivat neuvotteluissa rauhasta, samaan aikaan kuin heidän sotajoukkonsa valmistautuivat alkuperäisasukkaiden pakkosiirtämiseen tai tuhoamiseen. Suomessa nähtiin 2018, että kaksihaaraisella kielellä puhuminen saattaa olla koko lailla yleisinhimillinen ominaisuus.

 

YK-komitean ukaasi
piiskaa valmisteluun

Päätöksensä lopuksi Ihmisoikeuskomitea painottaa, että Suomen ”valtio on velvollinen muun muassa korjaamaan saamelaiskäräjälain 3. lukua sen varmistamiseksi, että saamelaiskäräjien vaaliluetteloon ottamisen perusteet määritellään ja sovelletaan tavalla joka kunnioittaa saamelaisten oikeutta saada harjoittaa sisäistä itsehallintoaan. Valtio-osapuoli on myös velvoitettu ryhtyäkseen kaikkiin tarpeellisiin toimenpiteisiin estääkseen samanlaiset loukkaukset tulevaisuudessa ”.

Selviä ja kovia sanoja. Vaikka YK-komitean Suomen valtioon kohdistamia moitteita ja vaatimuksia ei ole suoraan mainittu oikeusministeriön nyt asettaessa taas uutta työryhmää saamelaiskäräjälain uudistamiseksi, ne ovat uudistamistyön uudelleen käynnistämisen taustalla vaikuttava merkitsevä tekijä. Toimikunnan asettamista koskevassa tiedotteessaan oikeusministeriä muotoilee:

”Muutostyön perustana ovat perusoikeudet ja muut perustuslain asettamat velvoitteet, Suomea sitovat kansainväliset ihmisoikeussopimukset, YK:n alkuperäiskansojen oikeuksien julistus sekä muu oikeuden ja kansainvälisen oikeuden kehitys sekä viimeaikaiset ratkaisut.” (Korostus GP).

”Viimeaikaiset ratkaisut” lienee ensisijaisesti häveliäs peiteilmaisu YK:n ihmisoikeuskomitean Näkkäläjärvi- ja Sanila-Aikio -päätöksille, jossa komitea näpäytti viivottimellaan Suomen näpeille. Lisäksi ilmaisun "viimeaikaiset ratkaisut" on syytä tulkita viittaukseksi Ruotsissa annettuihin sikäläisten saamelaisten maaoikeuksia koskeviin tuomioistuinten päätöksiin, joiden Suomen saamelaiskäräjien ja Pohjoismaisen saamelaisneuvoston käsitysten mukaan tulisi voida toimia oikeudellisena ohjenuorana myös Suomessa.

Vaikka Y:n ihmisoikeuskomitea siis vaatii, että Suomi muuttaa saamelaiskäräjälakia tavalla jossa YK-komitean päätökset huomioidaan, edeltävien yritysten kohtalot ovat osoittaneet vakuuttavasti, että Suomen saamelaiskäräjälain muuttamisen läpivieminen on kaikkea muuta kuin helppo nakki.

Saamelaiskäräjien yleiskokouksen hylättyä Hallbergin toimikunnan yksimielisen ehdotuksen saamelaiskäräjälain muuttamiseksi Sipilän hallitus ei antanut esitystä eduskunnalle ja lainuudistushanke raukesi siltä kertaa.

Saamelaiskäräjien manööveri Hallbergin toimikunnan työn tulosten kanssa oli omiaan syventämään käräjien profiilia oikukkaita tuloksia tuottavana toimijana, joka ei noudata vakiintuneita neuvottelu- ja sopimuskäytäntöjä, ei vaikka ministeri ja sen virkamiehistö ovat heittäytyneet jo vuosia sitten sokeaksi – ja sellaisina pysyneet – saamelaiskäräjien ja sen vaalilautakunnan laintulkinta- ja soveltamislinjan ja käräjien lainvalmistelutavoitteiden sisältämälle syrjinnälle.

Sipilän hallitus kaatui kuukautta ennen eduskunnan vaalikauden päättymistä. YK:n ihmisoikeuskomitean velvoiteukaasi siirtyi perintönä Marinin hallitukselle.


Monen rakastama ILO 169
on haudattu hiljaisuudessa

Tähän väliin nopea tilannetarkistus siitä missä mennään ILO-ratifioinnissa:

Palautamme mieleen edellä lainatun, oikeusministeriön tiedotteen kappaleen ”Muutostyön perustana ovat – – – Suomea sitovat kansainväliset ihmisoikeussopimukset, YK:n alkuperäiskansojen oikeuksien julistus sekä muu oikeuden ja kansainvälisen oikeuden kehitys sekä viimeaikaiset ratkaisut.”

Tarkka lukija huomaa, että luettelosta puuttuu tällaisiin mantroihin jo kauan sisältynyt Pohjoismainen saamelaissopimus, mutta ennen kaikkea ILO 169. Vuoden 2020 keväällä toimineen esivalmistelevan työryhmän – josta myöhemmin lisää – asettamispäätöksessä molemmat asiakirjat vielä mainittiin, samoin tuon esivalmistelevan työryhmän raportissa.

Itse asiassa ILO-sopimus mainitaan kuin mainitaankin oikeusministeriön 23.11.2020 päivätyssä asettamispäätöksessä VN/5875/2019, jolla nyt ajankohtainen saamelaiskäräjälain muutosta valmisteleva toimikunta asetettiin. Asettamispäätöksessä ministeriö mainitsee yksityiskohtaisin tunnistein ensinnäkin YK:n ihmisoikeuskomitean kaksi Suomea koskevaa ratkaisua saamelaiskäräjien vaaliluetteloon hyväksymistä koskevissa valitusasioissa. Tämän jälkeen teksti jatkuu "YK:n alkuperäiskansojen julistuksen 3 artikla toteaa, että alkuperäiskansoilla on itsemääräämisoikeus". Hiukan edempänä asettamispäätöksessä sanotaan "Työssä otetaan huomioon myös parafoitu Pohjoismainen saamelaissopimus sekä ILO 169 -sopimus. Lisäksi sanotaan "Toimikunta tarjoaa mahdollisuuden keskusteluun työn etenemisestä saamelaiskäräjien (ilmeisesti tästä kohdin ministeriön tekstiä on jäänyt uupumaan sana "ja") eduskunnan yhteistyöryhmälle ja voi tehdä yhteistyötä YK:n ihmisoikeusneuvoston alaisen neuvoa-antavan asinatuntijamekanismin (EMRIP) kanssa.

"Saamelaiskäräjien ja eduskunnan yhteistyöryhmällä" tarkoitettaneen eduskunnan ja saamelaiskääräjien yhteistyöryhmää, jollaisen perustamisesta sovittiin pääministeri Sipilän ja saamelaiskäräjien välisissä neuvotteluissa toukokuussa 2017.

Mitä tulee ILO 169:n periaatteisiin, ne voidaan varmaankin ottaa huomioon vasta käynnistyvässä saamelaiskäräjälain uudistamistyön yhtenä perustana. Voi myös olla, että Suomi voi ratifioida ILO-sopimuksen, mikäli saamelaiskäräjälain uudistamishanke viedään päätökseen tavalla, joka täyttää sopimuksen vaatimukset. Mutta kun tällä hetkellä puhutaan Suomessa ILO169:stä, puhutaan valtiosopimusoikeudellisesta vainajasta, jota nyt ilmeisesti ollaan manaamassa henkiin.

Kuinka niin? No näin: Esitys ILO:n alkuperäiskansasopimuksen ratifioimiseksi oli viettänyt hiljaiseloa – ilmestyen eduskunnalle vasta 24.1.2019 kalpeana muistona nuoruutensa kiihkon vuosista, mittäin pääministeri Juha Sipilän allekirjoittaman ja oikeusministeri Häkkäsen varmentaman peruutuskirjelmän muodossa:

Hallituksen kirjelmä eduskunnalle hallituksen esityksen (HE 264/2014 vp) peruuttamisesta

Eduskunnalle 27 päivänä marraskuuta 2014 annettu hallituksen esitys n:o 264/2014 vp itsenäisten maiden alkuperäis- ja heimokansoja koskevan yleissopimuksen hyväksymisestä sekä laeiksi yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja Metsähallituksesta annetun lain muuttamisesta peruutetaan.


Helsingissä 24 päivänä tammikuuta 2019

Pääministeri
Juha Sipilä

Oikeusministeri
Antti Häkkänen

Voimme noteerata että Sipilän hallitus peruutti ILO-ratifiointiesityksen vajaa kaksi kuukautta siitä kun YK:n ihmisoikeuskomitea oli tehnyt Suomen menettelyjä moittivat päätöksensä saamelaiskäräjien entisen puheenjohtajan Klemetti Näkkäläjärven ja silloisen istuvan puheenjohtajan Tiina Sanila-Aikion valitusten johdosta.

Peruutuskirjelmän koruttomuus ja lyhyys noudatti vakiintunutta kaavaa, mutta toi tässä asiassa mieleen vanhan kirkkolain mukaisen itsemurhaajan hautauskaavan: hautaus toimitettiin hiljaisuudessa, ilman minkäänlaisia menoja, puheita, saarnaa ja kellojen soittamista, ainoastansa ”likinäisimpäin omaisten” läsnä ollessa. Tässä tapauksessa viimeksi mainitut loistivat poissaolollaan. Saamelaiskäräjien ja sen aktivistien taholta myrskyisimmät vaatimukset ILO-sopimuksen ratifioimisesta ovat laantuneet. Vaikka ILO-intohimot saattavatkin edelleen kyteä, vaatimuksissa on vedottu ensisijaisesti muihin kansainvälisiin sopimuksiin ja julistuksiin ja tuoreempaan kansainväliseen tapaoikeudelliseen alkuperäiskansaoikeuteen.


Taas toimeen tartutaan

Vuoden 2019 eduskuntavaalien jälkeen 6.6.2020 nimitetyn Rinteen hallituksen ohjelmaan kirjattiin ”Jatketaan työtä saamelaiskäräjälain uudistamiseksi.” Oikeusministerinä toimi jälleen – Anna Maija Henriksson. Pesti oikeusministerinä jatkui 6.6.2019 nimetyssä Sanna Marinin hallituksessa. Koska Marinin hallitus jatkoi Rinteen hallituksen hallitusohjelman pohjalta, kirjaus ”Jatketaan työtä saamelaiskäräjälain uudistamiseksi” oli yhä voimassa.

Marinin hallitus ei kuitenkaan hoppuillut saamelaiskäräjälain uudistamiseksi.

Tervehdyksessään Saamelaisten kansallispäivänä 6.2.2020 väistyvä saamelaiskäräjien puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikio kertoi, että saamelaiskäräjät oli jo elokuussa 2019 sopinut oikeusministerin [Anna-Maja Henriksson, rkp] kanssa, että uudistamistyötä jatketaan nopeassa aikataulussa. Sanila-Aikio totesi kuitenkin tervehdyksessään että ”esivalmisteleva työryhmä” oli aloittanut työnsä vasta tammikuussa 2020. Hanke hyväksyttiin eduskunnan istuntokauden suunnitelmaan 4.2.2020.

 

ESIvalmisteleva
työryhmä 2020

ESIvalmisteleva työryhmä oli sekin mielenkiintoinen tapaus.

Pyyntö nimetä edustaja lakiuudistusta esivalmistelevaan työryhmään valmistui oikeusministeriössä 27.11.2019. Pyyntö pantiin jakeluun saamelaiskäräjille ja hallituspuolueille: Suomen Sosialidemokraattinen puolue, Suomen Keskusta, Vihreä liitto, Vasemmistoliitto ja Suomen ruotsalainen kansanpuolue.

Pyynnön mukaan edustajat tuli nimetä viimeistään 11.12.2019.

Esivalmistelevan työryhmän koostumus oli seuraava: 

Puheenjohtajan toimi oikeusministeriön demokratia- ja julkisoikeusosaston osastopäällikkö, ylijohtaja Johanna Suurpää. Hänellä on taustaa mm. vähemmistövaltuutettuna 2007–2010 ja Suomen Demokraattisten Lakimiehet ry:n, nykyisin Oikeuspoliittinen yhdistys Demla ry:n puheenjohtajana 1990. Tämän kirjoituksen johtoteeman kannalta merkille pantavana pienenä yksityiskohtana voimme noteerata että Martin Scheinin hoiti samaa tointa vuonna 1989.

Andersson, Otto, oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin (ruots.) erityisavustaja

Juuso, Tuomas Aslak. nimityshetkellä vaaleja edeltävän saamelaiskäräjien 2. vpj, ja tuleva saamelaiskäräjien pj. Valinta saamelaiskäräjille toimikaudeksi 2020–2023 oli tiedossa työryhmän asettamisajankohtana, mutta ei valinta käräjien puheenjohtajaksi; Juuso sain vaaleissa 127 ääntä, hänen edelleen menivät Inarista Kari Kyrö (220 ääntä), Anu Avaskari (183) ja Veikko Feodoroff (134), Utsjoelta Anne Nuorgam (167), Anni Koivisto (160) ja Asko Länsman (145). Tuomas Aslak Juuson valmistelevaan työryhmään nimittämisen puolesta puhui ilmeisesti se, että hän oli kerännyt kokemusta käräjien vpj:nä ja että hän oli ollut mukana myös 2017 nimetyssä edeltävässä, edellistä, kaatunutta lainmuutoshanketta valmistelleessa työryhmässä.

Laaksonen, Emilia, sisäministeri Maria Ohisalon (vihr.) erityisavustaja.

Orjala, Juho, sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekosen (vas.) erityisavustaja.

Paltto, Heikki, saamelaiskäräjien 1. vpj edeltävällä kaudella. Oli jättäytynyt saamelaiskäräjiltä 2019, mikä oli tiedossa työryhmän asettamisajankohtana.

Ruotsala-Kangasniemi, Pia, saamelaiskäräjien hallintopäällikkö.

Sanila-Aikio, Tiina, saamelaiskäräjien pj edeltävällä kaudella. Oli jättäytynyt saamelaiskäräjiltä 2019, mikä oli tiedossa työryhmän asettamisajankohtana. Oli ollut mukana myös 2017 nimetyssä edeltävässä, edellistä, saamelaiskäräjien edustajien neuvotteleman, mutta sen yleiskokouksen puheenjohtajan (Tiina Sanila-Aikion) esityksestä 24.9.2018 hylkäämän lainmuutoshanketta valmistelleessa työryhmässä.

Säkkinen, Teppo, maa- ja metsätalousministerin erityisavustaja.

Vainio, Tiina, ulkoministerin erityisavustaja.

Varis, Kalle, saamelaiskäräjien lakimiessihteeri.

Oli ollut mukana myös 2017 nimetyssä edeltävässä, edellistä, kaatunutta lainmuutoshanketta valmistelleessa työryhmässä.

Työryhmän sihteeristönä ja yhteyshenkilöinä koostui kahdesta oikeusministeriön neuvottelevasta virkamiehestä. Nämä olivat Johanna Hautakorpi ja Yrsa Nyman.

Esivalmistelevan työryhmän mandaatti päättyi asettamispäätöksen mukaan 31.3.2020. Nykyisen saamelaiskäräjien järjestäytymiskokous pidettiin 27.–28.2. 2020. Valmistelevan työryhmän mandaatti jatkui siis vielä kuukauden sen jälkeen, kun uusi, vaalien jälkeinen saamelaiskäräjät oli aloittanut työnsä. Vuonna 2019 pidettyjen saamelaiskäräjävaalien tulos oli ollut tiedossa lähtien. Merkille pantavaa on, että oikeusministeri Henriksson oli 13.1.2020 nimennyt lakimuutoskomitean työtä valmistelevaan työryhmään kaksi henkilöä, jotka eivät nimitysajankohtana enää edustaneet saamelaiskäräjiä, mutta jättänyt työn ulkopuolelle kaksi käräjävaaleissa vankan kannatuksen saanutta inarinsaamelaista. Miten tämä oli perusteltua jää arvoitukseksi.

Esivalmistelevan työryhmän asetettiin 13.1.2020. Sen tehtäväksi annettiin esivalmistella alun perin keväällä 2020 asetettavaksi tarkoitetun varsinaisen lainmuutosta valmistelevan toimikunnan työtä käymällä läpi vuonna 2018 n.s. Hallbergin toimikunnan työn pohjalta laadittu hallituksen esitysluonnos ja tunnistaa siitä muokkausta edellyttävät osat, sekä todeta tuon esitysluonnoksen valmistelun jälkeen tapahtuneet muutokset.

 Esivalmistelevan työryhmän muistio valmistui 25.5.2020.

 

Valmistelevasta työryhmästä
varsinaiseen työryhmään…

Valmistelevan työryhmän oli määrä valmistella keväällä 2020 asetettavan lainuudistuskomitean työtä. Alkuperäisen aikataulun mukaan varsinaisen – ei siis esivalmistelevan – työryhmän esityksen tuli olla valmiina kuluvan vuoden 2020 lopussa, viikolla 50, joka alkaa 7.12. Lakia valmisteleva työryhmä eli komitea oli määrä asettaa jo keväällä, mutta koronaepidemia sotki suunnitelmat – tai ainakin sain aluksi tämän käsityksen. Kesäkuussa oikeusministeriön suunnasta tuli tieto, että hallitus tuskin tulee antamaan eduskunnalle esitystä saamelaiskäräjälain uusimiseksi tämän vuoden puolella.

5.8.2020 hankkeesta käytiin kuitenkin saamelaiskäräjälain 9 § mukaiset neuvottelut. Neuvottelut toteutettiin etäyhteyksien kautta. Ministeri Henriksson avasi kokouksen, mutta joutui poistumaan hallituksen iltakouluun, minkä jälkeen valtiosihteeri Malin Brännkär toimi neuvottelujen puheenjohtajana. Neuvottelussa keskusteltiin toimikunnan asettamisesta ja koko hankkeen aikataulusta.

Osapuolet sopivat ja neuvottelupöytäkirjaan kirjattiin, että oikeusministeriö ei vie toimikunnan esitystä eteenpäin ilman saamelaiskäräjien hyväksyntää. Neuvoteltiin luonnoksesta toimikunnan asettamispäätökseksi ja sovittiin alustavasti, että päätöksen tausta-kohtaan lisätään maininta YK:n ihmisoikeuskomitean 1.2.2019 antamista ratkaisuista sekä maininta YK:n alkuperäiskansasopimuksen 3 artiklan mukaisesta alkuperäiskansan itsemääräämisoikeudesta. Lisäksi sovittiin alustavasti seuraavista muutoksista:

- lisätään maininta mahdollisuudesta pyytää lisää näkemyksiä EMDRIP:ltä

- saamelaiskäräjien ja eduskuntaryhmien yhteistyöryhmän nimi korjataan
(kirjoittajan huomautus:  ryhmä, josta sovittiin pääministeri Sipilän ja saamelaiskäräjien      välisissä neuvotteluissa toukokuussa 2017, on siis tämän perusteella olemassa ja toiminnassa)

Toimikunnan suunniteltuun kokoonpanon ei neuvotteluissa ehdotettu muutoksia, mutta todettiin, että puheenjohtajan valinnasta neuvotellaan joka tapauksessa ennen asettamispäätöksen tekemistä.
(kirjoittajan huomautus: mikä kokoonpano tässä vaiheessa oli, ei neuvottelupöytäkirjassa mainita)

Puheenjohtaja ilmoitti neuvottelujen alussa, että neuvottelujen jälkeen oli tarkoitus  keskustella toimikunnan asettamisesta hallituksen sisällä. Neuvottelujen loppupuolella puheenjohtaja kertoi, että hallituksen sisäisen keskustelun jälkeen selviää, onko tarpeen jatkaa (saamelaiskäräjälain 9 §:n mukaisia) neuvotteluja.

23.11.2020 päästiin niin pitkälle, että oikeusministeri asetti lainmuutosta valmistelevan varsinaisen toimikunnan. Oikeusministeriö oli siis nimennyt omat edustajansa 26.11.2020 – vihdoinkin, voisi lisätä, siihen nähden että samainen ministeriö pyysi jo 26.6.2020 saamelaiskäräjiä ja puolueita nimeämään näiden omat edustajat, ja että saamelaiskäräjien hallitus oli pyynnön mukaisesti nimennyt käräjien edustajat kiireellisesti jo 6.7.2020. Vaikka oikeusministeriö oli itse laatinut aikataulun, sen juna saapui siis asemalle tarkasti, nimittäin jokseenkin tarkasti viisi kuukautta myöhässä.

Kuten sanottua käsitin asian aluksi niin, että koronakiireet olivat olleet ilmeinen syy viivästykseen. Koronaepidemia oli myös se hankkeen etenemisen visvästymisen syy, jonka mininsteri Henriksson esitti 5.8.2020 käytyjen etäneuvottelun alussa. Tuoreemman tiedon mukaan koronaepidemia, jos ihmishenkiä julmasti ja tehokkaasti niittävästä tartuntataudista uskaltaa näin heittää, oli tässä toimikunta-asiassa ennemminkin klassinen poliittinen flunssa.

"Saadun tiedon" mukaan viivästyminen olisi johtunut koronan lisäksi Juha Joonan nimeämisestä toimikunnan jäseneksi. Tämä oli saamelaiskäräjille kuin punainen vaate sonnille. Käräjien taholta ilmoitettiin ministerille että jos Joona tulee, niin saamelaiskäräjät ei tule. Vahvistamattoman tiedon mukaan ministeri Henrikssonin kerrotaan ehdottaneen ministerivirkasiskoilleen ja -veljilleen – liekö ollut avustajiensa tunnusteluilla tai hallituksen sisäisissä neuvotteluissa – että Keskusta vaihtaisi Joonan tilalle... Katri Kulmunin. 

Tällöin Keskustan suunnalta olisi – kuvaannollisesti – kuulunut luja pillin rääkäisy, jolla peli vihellettiin poikki. Hyvin olivat kymmenen vuoden takaisen maanpuolustuskurssin perusopit ministerillä selkärangassa. Hän veti – edelleen kuvaannollisesti – maihin tai ainakin päänsä hartioiden väliin ja luopui Joona=>Kulmuni -operaatiosta. Missäpä noitakeittiössä lienee sekin kuningas- tai paremminkin kuningataridea keitelty. Katri Kulmunilta oli menneet puurot ja vellit sekaisin tavalla, jonka takia hän joutui eroamaan ministerin paikalta 5.6.2020. Suomen Kuvalehti paljasti, että Kulmuni oli maksattanut parilla ministeriöllä 56 000 euron edestä esiintymiskoulutuksia, joiden katsottiin pääosin tai kokonaan hyödyttäneen vain häntä henkilökohtaisesti. Asiasta npusseen kohun seurauksena Kulmuni maksoi koulutusmenot takaisin valtiolle ja ilmoitti eroavansa ministerinä.

Kulmuni oli ollut eduskuntavaaleissa Lapin vaalipiirin äänikuningatar, tai enemmän alkiolaisittain ilmaisten, ääniharava. Suosio äänestäjien keskuudessa ei kuitenkaan riittänyt korvaamaan hänen kokemattomuuttaan. Olisiko ministeri Henriksson laskenut sen varaan, että jos Kulmunilta puuttui kokemusta, niin hän olisiko kuitenkin tuonut toimikuntaan aimo annoksen tuoretta esiintymisvarmuutta. Tai ehkä Henriksson hallituksen tyttöjengin vanhimpana jäsenenä vain tahtoi antaa porukan nöösitytölle lohdutuspestin.

Vakavasti sanoen oli aika ainutlaatuista, että ministeri vaati toista hallituspuoluetta vaihtamaan tämän edustajan komiteassa toiseen henkilöön. Toisaalta vaatimus edusti keskustan hallitusyhteistyöhön tuomaa uutta, poliittisen hygienian vastaista tapaa vaatia hallituskumppanipuoluetta vaihtamaan ministerinsä toiseen henkilöön. Voitaisiinko ministereiden kesken puhua, ellei sitä ole jo tehty, että "Hei, sovittaisko että tästlähin  kukaan jengist ei niinku vaiha toisen puolueen ministereitä kun se ei oo niinku sillee hygieenistä, you know. Joo ja sit yx juttu, sovittaisko kaa et kukaan ei niinku vaiha toisen puolueen edustajaa vaikka jossain toimikunnas tai sillee. Eikä varsinkaa sovi joittenki muitten porukoiden kaa et joo mää hoidan tän et se joku edustaja lempataan v- - - eiku vex. Ja yx juttu... ei ku ei mitään. Ketä lähtee saunaa? No Majsan, älä ny käy spiidaa vaa tuu sääki vaan messiin."

Huono käytäntö oli päässyt pujahtamaan eduskuntaan, olisko karjakeittiön kautta, ja paha oli pantu kiertämään. Olihan Keskusta ollut juuri Katri Kulmunin suulla julkisesti vaatimassa SDP:tä vaihtamaan pois peräti pääministerinsä Antti Rinteen. Seuraavaksi Kulmuni sai nopeasti maistaa omaa lääkettään, ja jos Henriksson olisi saanut tahtonsa läpi, peli olisi jatkunut kuin domino ikään sillä, että Kulmuni olisi kaatanut kumoon Juha Joonan toimikunnan kokoonpanopelissä. Tällä siirrolla Joonan ylivoimaisen vahva tietämys Suomen puoleisen Lapin asutushistoriasta olisi toimikunnassa  vaihdettu Kulmunin – no, antaa luonnehdinnan olla, toivoen että ehkäpä vuodet kartuttavat nuorelle entiselle ministerille niin tietoa, näkemystä kuin hallitustasolla vaadittua korrektia poliittista käytöstä.

Keskustan vahva reagointi Joonan vaihtamishankkeeseen on ymmärrettävissä täysin vasta kun ymmärtää hänen roolinsa paljon laajemmassa pelissä. Keskustapuolueen mandaatin lisäksi hän edustaa painavalla tietämyksellään tavallaan myös kokoomusta ja perussuomalaisia, kahta puoluetta jotka keskustan ohella edustavat Lapissa maanomistajia, mutta myös kilpailevat näiden äänistä. Kiinteistöikeudelliselta ja -historialliselta tietämykseltään raskaampiin sarjoihin nousseen  Joonan vaihtaminen työryhmässä tällaisen tietämyksensä puolesta ehkäpä kärpässarjaan luokiteltavaan Kulmuniin olisi pelannut suoraan kokoomuksen ja perussuomalaisten pussiin. Joona edustaa toimikunnassa myös saamelaisia siinä mielessä, että varsin monet saamelaiset, niin saamelaiskäräjien vaaliluetteloon kuuluvat luin sen ulkopuolelle suljetut, omistavat kokonaan tai osuuksina jonkun tilan, tilanosan tai näistä muodostetun kiinteistön. Näiden saamelaisstatuksen omaavien tai sitä vaille jätettyjen saamelaisten lailliset saannot näihin kiinteistöihinsä ovat kiinteistöoikeudellisesti keskenään samanarvoiset, ja he vierastavat vahvasti kaikkia hankkeita joiden loppupäässä häämöttävät näkymät saamelaisten kollektiivisista, saamelaiskäräjien hallitsemista maa- ja vesioikeuksista.

Korrektista poliittisesta käyttäytymisestä hallitus- ja ministeritasolla puheen ollen on vielä sanottava, että jos epäviralliset, mutta kuitenkin hevosmiesten tietotoimistoa luotettavammista lähteistä peräisin olevat tiedot ministeri Henrikssonin aktiivisuudesta Joonan vaihtamiseksi pois toimikunnan jäsenyydestä ovat totta, Henriksson siis toimitti saamelaiskäräjien asiaa muille ministereille ministeritason juoksutyttönä.  Kyse ei ymmärtääkseni ole lähelläkään mistään valtakunnanoikeuden koolle manaamista vaativasta asiasta, vaan enemminkin hallituksen sisäisestä perheskandaalista.

Saamelaisasiat kuuluvat oikeusministerin vastuualueesee, totta, ja saamelaiskäräjät on  osoittatunut vaativaksi ja voisiko omalaatuiseksi neuvottelukumppaniksi. Siksi ministeriä ei ehkä pitäisi lainkaan moittia vaikka hän seisoisi päällään lakihankeen saamiseksi kunniakkaaseen päätökseen. Ongelmana vain on se, että kumartaessaan saamelaiskäräjien suuntaan ministeri kääntää selkänsä eräille perustuslain ja kansainvälisen alkuperäiskansaoikeuden periaatteille, ja niille saamelaisille joita saamelaiskäräjät eivät saamelaisiksi hyväksy. Ministeri Henriksson tahtoisi epäilemättä monen muun tavoin panna pisteen saamelaiskäräjien ja Suomen valtion aivan liian kauan jatkuneeseen kärhämöintiin ja käräjöintiin, joka närästyksen lailla tuon tuostakin nousee KHO:n ja YK:n tasolle. Tällä saavutuksella ministerin sitkeät, vuosia kestäneet pyrkimykset tuottaisivat hänelle ja hänen puolueellen sulan hattuun. Ministerin tässä asiassa valitsema tie ei kuitenkaan ole se lääke, joka "muuttaa hapot vedeksi ja luonnollisiksi aineiksi".

Ministereiden toimintahygieniasta vielä. Vaikka saamelaiskäräjät ei ole tavallinen etujärjestö, sillä on kuitenkin merkittäviä etujärjestönomaisia piirteitä. Vaikka lainvalmistelun rutiineihin kuuluu, että erilaiset etujärjestöt vaikuttavat vahvasti, tai ainakin yrittävät vaikuttaa, niiden etuja koskeviin tai sivuaviin lakihankkeisiin, tasavallan tapoihin ei kuulu että niiden sallittaisiin ottaa lainsäädäntöhankkeen johtaminen omiin käsiinsä. Lapsikin ymmärtää, että kun kritisoin saamelaiskäräjien harjoittamaa politiikkaa tai sitä miten käräjien ja ministerin yhteydet hoidetaa, en luonnollisestikaan tarkoita, etteikö saamelaiskäräjien olisi sallittua ja korrektia vaikuttaa saamelaisia koskeviin lakeihin tai että ministeri ei saisi pitää käräjiin yhteyttä. Toimijoiden roolit on kuitenkin pitää selvillä, ja niissä tulee pitäytyä. Korrektiusvaatimuksen voisi tässä kiteyttää sanoihin "Pientä rajaa, pliis", ja ministerille voisi Joonan vaihto-operaation johdosta hallituksen perhepiirissä sanoa: "Maija-Lisa! Sånt gör man bara inte".

Tai enhkäpä tämä jo tehtiin selväksi? Heikkoa poliittista arvostelukykä osoittava yritys heittää Joona yli laidan nostatti ilmeisesti myrskyntapaisen, joka osaltaan myötävaikutti siihen että uuden toimikunnan puheenjohtajaksi tuli   oikeusministeriön kansliapäällikkö Pekka Timonen. Siitä, neuvoteltiinko puheenjohtajan valinnasta saamelaiskäräjien kanssa, ei ole kirjoittajan tiedossa.

Oikeusministeriön osastopäällikkö, ylijohtaja Johanna Suurpää on mukana toimikunnassa ministeriön asettamana asiantuntijana, ja sihteereinä neuvotteleva virkamies, esikuntapäällikkö Johanna Hautakorpi ja neuvotteleva virkamies Yrsa Nyman.

Oikeusministeriön edustus toimikunnassa on siis vankka, ja purren peräsinvarsi tiukasti ministeriön kansliapäällikön otteessa – täysin riippumatta siihen minne kurssi tällä kertaa otetaan. Itsensä kansliapäällikön asettaminen toimikunnan johtoon ilmentää  joka tapauksessa lujaa tahtoa pitää asiat hanskassa ja ohjata lainsäädäntöhanke haluttuun lopputulokseen. Niin moni nimistä toimikunnan kokoonpanolistassa on kuitenkin tuttu aikaisemmista, kivikkoon karahtaneista lainuudistusyrityksistä että ministeriönkin edustajien osalta voi liioittelematta todeta ”Vanha jengi koolla taas”. Ja mikäli pursi suuntaa saamelaiskäräjille epämieluisaan suuntaan, kapina laivassa tuskin tulee kenellekään yllätyksenä.

 

Kiireitä riittää

Mitä saamelaiskäräjien hallituksen ja työryhmän kiireisiin tulee, ne tulevat kyllä jatkumaan. Toimikunnan toimikaudeksi määriteltiin alun perin edustajien nimeämispyynnössä 1.8.2020–31.1.2021, työ piti siis saattaa valmiiksi kuudessa kuukaudessa. Työ ei kuitenkaan käynnistynyt, koska ministeriö panttasi edustajiensa nimeämistä. Nyt toimikausi on määritelty uusiksi, 1.12.2020–15.5.2021.

Huomaamme, että aikataulua on kiristetty neljään ja puoleen kuukauteen. Olisiko nyt tarkoitus sellainen että lähes ikiaikaiseksi luonnehdittava lainmuutoshanke viedään läpi valtiokaappauksille ominaisella aikataululla. Ehkäpä toimikunta ottaa tyylioppia itsenäisyyspäivänä 6.12. esitettävästä Tuntematon sotilas -elokuvasta, jossa kapteeni Kaarna neuvoo: ”Ai... jaaai, poojaat poojaat. Ei sotaa näin käydä... Ei tämmöisestä sodasta tule niin mitään. Mennäänpäs mokoman suon yli, että heilahtaa."

Taasko ryminällä
päin Lapin honkaa?

Anna-Maja Henriksson (ruots.) on siis aikaisempien hallitusten oikeusministerinä ollut kätilöimässä kahta yritystä saamelaiskäräjälain muuttamiseksi. Molemmat yritykset ovat olleet katastrofeja kokoonpanoltaan, toimintatavoiltaan ja lopputulokseltaan. Kaksi perättäistä saamelaiskäräjien puheenjohtajaa on rakentavassa vuorovaikutuksessa ministeri Henrikssonin kanssa kahdessa Henrikssonin asettamassa lakia valmistelevassa toimikunnassa saanut valmisteltua pitkälti tavoitteittensa mukaisen ehdotuksen. Ja kumpikin oli karauttanut loppumetreillä kivikkoon.

Sama oikeusministeri, pitkälti samat oikeusministeriön virkamiehet ja samanhenkiset saamelaiskäräjien edustajat ovat nyt lähteneet kolmanteen yritykseen. Toimintatyylin voi odottaa toistavan näiden toimijoiden syvälle pinttyneitä tapoja – ehkä sillä erotuksella, että nyt on tarkoitus hoitaa homma kotiin rynnäköllä niin kuin ratsuväki konsanaan.

Nähtäväksi jää, onnistuuko Henriksson ja nämä muut sisko- ja velikullat viemään eduskunnassa läpi saamelaiskäräjälain sellaisin muutoksin joiden voimin merkitsevä osa inarinsaamelaisia ei ainoastaan jätetä edelleenkin saamelaiskäräjien vaaliluettelon ulkopuolelle, vaan myös KHO:n luetteloon otettaviksi jo määräämät puhdistetaan siitä pois. Sallikaa minun epäillä ettei tämäkään komitea onnistuu tuottamaan sellaista saamelaiskäräjien harjoittamaa saamelaisten rajaamiskäytäntöä ja -linjaa palvelevan lakiesityksen, että se myös menisi eduskunnassa läpi sellaisenaan, eli ilman että siihen tehtäisiin korjauksia joiden avulla laista siivottaisiin pois perustuslakia ja Suomea sitovien kansainvälisten sopimusten vastaiset syrjintää edustavat ainekset.

Mutta jos niin käy, että nyt tuore toimikunta saa saamelaisia eriarvoistavan lakiehdotuksen valmiiksi ja että eduskunta sen läpi päästää, voin vain onnitella Henrikssonia ja käräjien enemmistöä ja ihailla heidän sitkeyttään. Ja lisätä siihen: Jumala saamelaisia varjelkoon tuollaiselta saamelaiskäräjien poliittiselta voitolta.

Ydinvirhe, strateginen
avain ja uusi suunta

Pohjimmainen syy tähänastisten lainmuutosyritysten epäonnistumisiin, samoin kuin siihen, että saamelaiskäräjät on lähtenyt sotajalalle eduskuntaa ja KHO:ta vastaan YK:n kautta koukaten on siinä, että saamelaiskäräjät haluaa vimmatusti oikeuttaa ja laillistaa harjoittamansa tiettyjen saamelaisten sulkemisen saamelaisuuden ulkopuolelle ja tavoitella alkuperäiskansa-asemaansa vedoten kollektiiviseen hallintaansa alueita, jotka ovat noiden syrjittyjen perintömaita. Tämä tavoite edustaa yhteiskunnallista vääryyttä, jollaista valtiovallan ei tule tukea myönnytyksillä ja päänsilittelyllä. Palautan lukijan mieleen, että edellä lainattu oikeusministeriön tiedotteen kappale alkaa näin: ”Muutostyön perustana ovat perusoikeudet ja muut perustuslain asettamat velvoitteet – – –”

Rakentavat ratkaisut joiden puitteissa valtion ja saamelaiskäräjien suhteet voisivat palata terveisiin uomiin löytyvät suunnalta, missä kullakin saamelaisella kieli- ja kulttuuriryhmällä on oma, lakisääteinen eli julkisoikeudellinen itsehallintonsa ja näillä yhteistoimintaelimensä. Tämä toteuttaisi sekä perustuslain ja Suomea sitovien kansainvälisten sopimusten määräykset tasa-arvosta ja syrjimättömyydestä että YK:n ihmisoikeuskomitean vaatimuksen saamelaiskäräjälain uudistamisesta.

Ajatus ei ole uusi. Lainaan tähän omaa kommenttikirjoitustani Veikko Väänäsen ”Kollumeilta koilliseen” -blogissa 11.2.2019. Kommentoitavana asiana oli YK-komitean käräjäpuheenjohtajien Tanja Sanila-Aikion ja Klemetti Näkkäläjärven ja eräiden muiden saamelaisten komitealle lähettämien valitusten johdosta antama päätös, jossa komitea antoi Suomen valtiolle moitteet KHO:n valittajiin kohdistamien menettelyjen johdosta. Näin kirjoitin silloin:

"Suomessa asuvien alkuperäiskansaryhmien, olivatpa nämä erilaisten perusteiden mukaan enemmän tai vähemmän "aitoja", tasavertaisen kohtelun nimissä porosaamelaisilla täytyy olla oikeus määrätä omien perinteidensä mukaisesti kuka heihin kuuluu, ja järjestäytyä itseään koskevaan itsehallintoon ilman että KHO määräisi heidän joukkoonsa otettavaksi henkilöitä, joita he eivät itse porosaamelaiseksi hyväksy (ellei kyse ollut syrjinnästä tai asiaa koskevien sääntöjen ja perusteiden rikkomisesta). Sama oikeus määrätä itse jäsenistään ja omasta itsehallinnostaan kuuluu kuitenkin yhtä lailla Suomessa asuville muille (sanan laajemmassa merkityksessä) saamelaisille. Näiden asioiden järjestely saamelaiskäräjälain perinpohjaisen uudistamisen yhteydessä on täysin mahdollista, mutta se edellyttää että porosaamelaiset luopuvat asemastaan kaikkien Suomessa asuvien saamelaisten (sanan laajemmassa merkityksestä) edustajina, jonka aseman he pitävät hallussaan lukumääräisen enemmistönsä voimin. Muistelen Klemetti Näkkäläjärven ja hänen yhdistyksensä esittäneen samansuuntaisia ajatuksia lausunnossaan saamelaiskäräjälain uudistamisehdotuksesta. Se on suunta ja aukko josta tie rakentaville ratkaisuille voisi käydä."

Tässä on strateginen avain tarjolla yhtä lailla sekä saamelaiskäräjille että pääministeri Marinille ja hänen oikeusministerilleen.

Henrikssonin toimintaa saamelaisasioissa Kataisen ja Stubbin hallituksissa leimasi saamelaiskäräjien naiivi myötäily, ja oli vaikea sanoa, kumpi loppujen ohjasi ministeriä enemmän, saamelaiskäräjät vai ministerin virkamiehistö. Vuosien mittaan Henriksson on selvästi jämäköitynyt. Seuraan pelko kurkussa, mutta silti pientä toivoa elätellen, että hänen tähänastiset kokemuksensa saamelaiskäräjälain muutosyrityksissä olisivat kartuttaneet myös hänen viisauttaan niin että hän ymmärtäisi tehdä asiassa tarvittavan suunnanmuutoksen

 

Itsenäisyyspäivänä 6.12.2020
Gunnar Pettersson
Toimittaja (eläkkeellä)

 

P.S. Samma på svenska. Å ti ärade justitiemimistern sku ja sej: Maja-Lisa, ja har ennu ein Olvi kvar i kylskååpi. Du ska få den när du far fixa ein nyer saamitingslag och eenaresaamina har sitt ofentlirettsliga självstyyri. Å så om du ännu kan si till i samma veeva att skolttanas heimtinge får samma staatusen som i gamla goa tider, nu så e de redusert ti å vara bara ”neuvoa antava”. När du får den här Olvin så lovar ja ti å vara heilt tyst ifall saamina igen ger dig en renkalv till, ele fast två, och ja hoppas att di kalvar å, för då har du redit fyrtjeena din lilla renjord.