Tenon lohta ja ILO-lientä

Norjan suurkäräjät hyväksyi eilen 28.3.2017 Tenon kalastusta koskevan valtiosopimuksen Suomen kanssa luvuin 59‒49. 

Esityksen puolesta äänestivät Höyre (oikeistopuolue), (Edistyspuolue, lähinnä saamelaisen itsehallinnon vastustaja) sen Finnmarkista valittua edustajaa lukuun ottamatta, sekä hallitusta tukevat Kristillinen kansanpuolue ja Venstre (suom. Vasemmisto, nimestään huolimatta lähinnä liberaalinen puolue). Vastaan äänestivät Arbejderpartiet (sos.dem. työväenpuolue), yksi edistyspuoluelainen (Jan-Henrik Fredrikson Finnmarkista), Senterpartiet (Keskustapuolue), Sosialistisk Venstreparti (sosialistinen vas. puolue) ja vihreiden ainoa edustaja.

Finnmarkin kansanedustajista 4 vastusti ja 1 kannatti. Vastustajapuolueiden edustajista poissa oli 23, kannattajapuolueiden 35. Suunnilleen tasaisesti jakautunut suurempi läsnäolo olisi siis vain vahvistanut hallitusrintamaa. 

* * *

Äänestystä edelsi tiukka periaatteellinen keskustelu, jossa rajalinjat suhtautumisessa saamelaisiin ja yleensä Finnmarkin asukkaisiin piirtyivät selkeästi. Äänestystulos vahvisti keskustelussa ilmenneen näkemysjaon jossa voittanut näkemys ilmensi Finnmarkin asema Etelä-Norjasta hallittuna "siirtomaana" ja saamelaisten asemaa "kolonisoituna" kansana. Edistyspuolueen ainoa vastaan äänestänyt edustaja, Jan-Henrik Fredriksen Finnmarkista, aloitti muiden vastustajien tavoin toteamalla, että Tenon lohikantojen suojeleminen on luonnollisesti välttämätöntä. Hän totesi kuitenkin, että suuri osa pohjoisen väestöstä kokee itsensä ylikävellyksi ja on suivaantunutta. Fredriksenin mukaan Norjan hallitus on hylännyt Tenon sopimuksen kohdalla kaikki julistamansa paikallisen myötävaikuttamisen periaatteet ja valinnut vastakkainasettelun ajaakseen tässä asiassa läpi oman tahtonsa. Hän muistutti, että absoluuttisesti kaikki vesistöalueella toimivat asiaan liittyvät organisaatiot valtakunnanrajan molemmin puolin ovat ottaneet ehdotetuun sopimukseen kielteisen kannan: Suomen ja Ruotsin saamelaiskäräjät, kaikki vesistöalueen kunnat niin Norjan kuin Suomen puolella, Tenon Norjan puoleinen hallintokunta, Finnmarkin maaherra ja maakuntakäräjät ja useimmat Finnmarkin kansanedustajat. Esitys rikkoo Norjan suurkäräjien vuonna 2014 yksimielisesti hyväksymän n.s. Tenon lain määräykset, joiden mukaan Tenon kalastusta koskevat Norjan ja Suomen välisten neuvotteluiden tulee tapahtua Tenon kalastushallintokunnan ja Norjan saamelaiskäräjien myötävaikutuksella. "Tämä on suoraan sanoen demokraattisten periaatteiden pilkkaamista", luonnehti puhuja sopimusesityksen syntyprosessia.

Tähän ei ole vaikea yhtyä. Oslon ja Helsingin hallitukset ovat ajaneet tahtonsa läpi. Ennen Norjan suurkäräjiä Tenon uuden sopimuksen ehti hyväksymään Suomen eduskunta. Suomessa ei juuri käyty laajempaa periaatekeskustelua, vaan puheenvuoroissa valiteltiin lammasmaisen alistuvasti että kyseessä oli kansainvälinen sopimus eikä Norjan kanssa parempaa neuvottelutulosta voitu saada, joten oli tyydyttävä siihen mitä voitiin saada. Eduskunnassa ei ilmennyt että saamelaiskäräjien ja kalastusoikeuksien omistajien sivuttaminen olisi laajemmin koettu minkään luokan ongelmaksi, vaikka hallinnon julkisuus ja saamelaiskäräjien kuulemisvelvollisuus perustuvat Suomen lainsäädäntöön.

* * *

Myös sopimuksen arvostelijat niin Norjassa kuin Suomessa ovat tuoneet esille sen, että lohikantojen suojelu on välttämättömyys. Ongelma ei tietenkään ole siinä, että lohia suojellaan ja että suojelun toteuttamistavoista on neuvoteltava ja että tämä edellyttää kompromisseja. Ongelma on siinä, että sopimuksen syntyprosessi on räikeästi sivuttanut saamelaiskäräjät ja kalastusoikeuksien omistajat rajan molemmin puolin, rikkoen molempien valtioiden lainsäädännössä olevia, näiden tahojen myötävaikutusta edellyttäviä selvääkin selvempiä säännöksiä.

Kalakantojen suojelu pääkaupungeista käsin annetuilla ukaaseilla ei ole hedelmällinen eikä nykyaikaa edustava lähestymistapa. Fredriksenin sanoin joillakin näyttää edelleenkin olevan vallalla se käsitys että pohjoiselle väen kanssa ei puhuta, vaan sille puhutaan.

Kolonialismi-sanan käyttäminen tässä yhteydessä ei ole liioittelua. Uskon, että Tenon sopimuksen prosessi olisi noudattanut lain ja hyvän hallintotavan kaavoja huomattavasti tarkemmin, jos Suomen saamelaisten itsehallinto- ja edustusjärjestelmä olisi kunnossa. Jospa se, sen sijaan, että on sitonut voimavaransa statuksettomien saamelaisten torjuntaan, olisi ottanut nämä mukaan yhteiseen etupolitiikkaan. Parhaassa tapauksessa ‒ parhaassa ainakin saamelaiskäräjien näkökulmasta ‒ se olisi jo aikoja sitten johtanut siihen, että Suomi olisi Norjan tavoin ratifioinut ILO-sopimuksen. Nyt on odotettavissa, että ensisijaisesti Norjan saamelaiskäräjät on se toimija, joka tulee viemään Tenon sopimuksen ILO:n käsiteltäväksi.

Olen suhtautunut ILO-sopimuksen ratifiointiin pääosin torjuvasti, koska olen tullut siihen ymmärrykseen että sopimus ei sovellu Suomen kaltaiseen maahan ja täällä vallitseviin olosuhteisiin. Olen katsonut myös, että sopimus toisi enemmän ongelmia kuin mitä se ratkaisisi. Ennen kaikkea olen kuitenkin katsonut, että ILO-sopimusta ei missään nimessä auta mennä ratifioimaan puhtaasti saamelaiskäräjien ehdoilla, koske se syventäisi entisestään käräjien vaaliluetteloon hyväksymisellä virallistettujen saamelaisten harjoittamaa, statuksettomiin saamelaisiin suunnattua syrjintää.

Merkille pantavaa on, että saamelaiskäräjät olisi voinut saavuttaa tavoittelemansa ILO-sopimuksen ratifioinnin. Se olisi kylläkin vaatinut paria asiaa. Ennen kaikkea käräjien olisi tullut aloittaa neuvottelut statuksettomien saamelaisten kanssa siitä, miten näiden oikeusasema järjestetään ja miten erityisesti inarinsaamelaisten syrjinnälle saamelaiskäräjien sisällä saadaan pantua piste. Kieliperustainen saamelaismääritelmä olisi pitänyt poistaa saamelaiskäräjälaista, ja päätösvalta siitä, kuka on katsottava saamelaiseksi, olisi pitänyt siirtää eri saamelaisyhteisöjen tasolle. Lisäksi ILO:n sopimuksen hyväksyntä olisi pitänyt ankkuroida lujasti saamelaisalueen ei-saamelaisen väestön keskuuteen, mikä taas olisi edellyttänyt sen konkretisointia mitä sopimus toisi mukanaan. Vakuuttelut siitä että ILO-sopimus ei muuta mitään ei vakuuta ketään.

Käräjien johto on kuitenkin kieltäytynyt kaikesta tästä ja jatkanut sopimuksen ratifioinnin vaatimista lähinnä huutamalla yhä lujempaa. Lisäksi on tähänastisen kokemuksen perusteella syytä epäillä, että edellisten ratifiointiyritysten kokit ovat toimintatyylilleen uskollisina keittäneet kasaan uuden sopan jossain oikeusministeriön kähmintäkeittiössä. Sieltä se tulee putkahtamaan ilmoille ehkäpä piankin.

* * *

 Edessä saattaa olla tapahtumarikas kalastuskausi Tenolla. Parhaassa tapauksessa Tenon sopimuksen uudelleenneuvottelua vaativa, rajan molemmin puolin lähtevä alueellinen ja saamelaisiin painottuva liike voisi muodostua prosessiksi joka johtaisi sivutuotteena myös siihen, että Suomi ratifioisi ILO-sopimuksen. Tämä, niin kuin Teno-sopimuksen neuvotteluprosessin ankkurointi paikallistasolle, edellyttää kuitenkin edellä mainitsemieni edellytysten lisäksi myös tiettyjen jakolinjojen railoiksi avautumisen ennalta ehkäisyä. Ajattelen toisaalta saamelaisen ja ei-saamelaisen väestön jakolinjoja, toisaalta Suomen ja Norjan puolten väestöjen jakolinjoja, mukaan lukien Norjan ja Suomen saamelaiskäräjien väliset osin eroavat käsitykset siitä mikä on oikea tapa jakaa kalastuskiintiöt ja suojelurajoitukset. Jos näiden jakojen yli ei päästä, ”kolonialistien” perinteinen hajota-ja-hallitse -politiikka on onnistunut Tenollakin. Norjan ja Suomen maanomistus- ja kalastusoikeusjärjestelmissä on määrättyjä eroja, joiden olemassaolo on hyväksyttävä ja olemus ymmärrettävä. Oikeudenmukaiseen hyödyn ja suojelutaakan jakamiseen tähtäävän sovittelun on huomioitava nämä erot, muuten sorrutaan lapsenomaiselle ”miks toi saa kun mää en saa” -tasolle. Tähän viittaavia äänenpainoja oli kuultavissa suurkäräjien keskustelussa.

Jos olen ymmärtänyt oikein, perinteinen Utsjoen lohirieha jää tänä vuonna järjestämättä nimenomaan Tenon sopimusasiaan liittyvien aikatauluongelmien vuoksi. Jos ennustukseni siitä, että Tenon kalastuskesään tulee tästä huolimatta liittymään värikkäitäkin tapahtumia, osuu oikeaan, ehdotan vanhana sensaatiolehtitoimittajana että tapahtumia nimitetään Lohikapinaksi. Tämä Läskikapinan ja Nivalan Konikapinan nimiperinnettä jatkaen. Jos ”kapina” tuntuu liioitellulta ‒ yleensähän kapinanimikettä ovat viljelleet viranomaiset ja syyttäjät ‒ ehkä ”Tenon lohirieha 2017” riittää.



P.S. Mitä tapahtuneekin, jos ylipäätänsä mitään, näkemykseni on että mahdollisen siviilivastarinnan on perustuttava Gandhin väkivallattomaan strategiaan. Vaikka metsähallituksen Utsjoen opastustuvan palon syttymissyy on tätä kirjoitettaessa vielä selvittämättä, on ehkä paikallaan todeta, että väkivallattomuus kattaa lähtökohtaisesti myös sen ettei omaisuuttakaan tuhota. Jos Utsjoen palo osoittautuu "jumalten teoksi" eli vaikkapa sähkölaitteesta lähteneeksi, uskaltaa ehkä kuitenkin sanoa että sillä oli vahva vertauskuvallinen merkitys ja että jumalat osasivat ajoittaa sen kuta kuinkin osuvasti.