Haipakkaa

Vanha keltapönttöinen Ski-Doo kiitää hillittömästi kylänraittia. Ei mikään Ockelbon  työkelkka, vaan sellainen kapeatelainen poromiesten menopeli. Pikkupojatko siellä opettelevat vai...? Ei, ihan raavas mies siellä polvillaan ajaa, ja hirmuinen on vauhti. Siellä täytyy olla kopan alla joku aivan muu voimanpesä kuin alkuperäinen Kohlerin seitsemänheppainen.

* * *

Ylä-Lapin maanomistuksiin liittyvää kiistaa on nyt vängätty neljännesvuosisadan, ja ILO-sopimus on ollut tapetilla kohta ylimuistoisista ajoista lähtien. Mikä ihmeessä tällaiset kiistat pitää hengissä?

Olisiko selitys niinkin karu kuin että kiista sinänsä on toisille hyödyksi? Vaikka syvempää kiistaa ei alun perin olisikaan, niin kyllä sellainen on synnytettävissä aivan samoin kuin märätkin puut voi saada syttymään. Isketään jostain alkukipinä, sytytetään liekki tai tuodaan kekäle, sitten puhalletaan ja kohta lietsotaan, ja lopulta on synnytetty roihu.

Voi olla että olen ennakkoluuloinen ja ajattelen tässä kohdin saamelaisia stereotyyppisesti, mutta ettei tässä nyt vain olisi kyse ikivanhan pyytö- ja paimentolaiskulttuurin jäsenille ominaisesta karjan, laidunmaan, kala-vesien ja muiden tämänkaltaisten rikkauden lähteiden ja merkkien haalimisesta omalle klaanille, sukuyhteisölle ja perheelle? Jos näin on, on aika pitkälti kyse anakronismista, ikään kuin vanhasta muistista päälle jääneestä vaihteesta, jo menneen ajan jäänteestä. Lapin kyliin ja erämaiden asumuksiin on levitetty ILO-sanomaa, ja sen profeettojen antamien lupausten luomassa autuaan tulevaisuuden hurmassa on unohdettu, että elämme jo kaikki järjestyneessä oikeusvaltiossa, jossa moni asia on mahdollinen, mutta ei kuitenkaan ihan mikä tahansa

* * *

Aitosaamelaisten ja "tekolappalaisten" (nimitys on aitosaamelaisten keksimä) keskinäisessä polemiikissa lentävät nyt vastavuoroiset syytökset siitä että toiset ovat profeettojen villitsemiä hurmahenkiä jotka tavoittelevat maanpäällistä taivasta. Tämä on Lapissa ja varsinkin saamelaisten joukossa vähän arka asia tietyistä uskonnollis-historiallisista syistä, johon en nyt tässä mene. Saamelaisten poliittiset johtajat levittävät käsitystä jonka mukaan "lappalaiset" polveutuvat suomalaisista, vaikka nämä väittävät olevansa kalastaja- ja metsäsaamelaisia. Tunnettu saamelaistohtori ja hänen linjaansa tukeva dosentti tekevät parhaansa osoittaakseen että metsäsaamelaisia ei ole koskaan ollutkaan, koska heidän olemassaolonsa ei ole tieteellisesti todistettavissa. Sitä paitsi metsäsaamelaiset ovat kuolleet sukupuuttoon jo ammoisina aikoina. Tämä teesi huomioi hienosti saamelaisen mytologian. Jos "lappalaiset" pitävät kiinni siitä että he ovat metsäsaamelaisten joukkokuntaa, silloinhan he väittävät olevansa tuon manalaiskansan väkeä, oikeaa jaapmia, ja sehän on saamelaiselle kauhistus jonka rinnalla Harry Potterin kuolonsyöjätkin kalpenevat. 

* * *

Kansantieteilijät osaavat kertoa että naapureiden leimailu on ikivanha ilmiö, esimerkiksi jossakin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoissa voi olla loputon määrä sanontoja, ivallisia luonnehdintoja ja pilkkalauluja naapurikylien likoista ja pojista – vastavuoroisuusperiaatteella. Jokainen meistä tietää, että tällaista on tullut joskus harjoitettua. Tällainen naljaileva leimailu on kuitenkin jonkinlaista arkielämän halpaa ja ikävää roinaa. Viimeistään aikuisiässä pitää tajuta, että omaan nilkkaan osuminen kuuluu pilkan vakio-ominaisuuksiin. Se joka ottaa tällaiset luonnehdinnat tosissaan on ikään kuin jäänyt kiinni alakoulun ilmapiirin kielteisempiin kerrostumiin. Se joka peräti tekee niistä poliittista käyteainetta, yllyttäen väestöryhmiä halveksimaan, pelkäämään ja vihaamaan toisiaan, ja pahimmillaan käymään toistensa kimppuun, on törkeä ja vaarallinen populisti.

* * *

Oikeudellisesti Saamelaiskäräjien maa- ja valtahanke on lujuudeltaan verrattavissa korttitaloon, koska lappalaisten oikeuksia on luovuttamassa aitosaamelaisille Suomen valtio, jolla ei ole näyttöä siitä että sillä olisi laillista saantoa Lapissa oleville maanomistuksilleen. On mahdottomuus, että kyseessä olisi alkuperäinen saanto, koska kruunun ylipäätänsä astuessa kuvaan satoja vuosia sitten maat eivät suinkaan olleet isännättömiä, vaan ne olivat lapinkylien omaisuutta.

* * *

Nyt teemme syvyyspsykologisen sukelluksen. Hypoteesini on, että porosaamelaisessa kollektiivisessa syvyyspsykologiassa metsä- ja kalastajalappalainen edustaa hänelle hävettävää menneisyyttä, sitä, mitä porosaamelaiset esivanhemmat olivat ennen muuttumistaan tunturisaamelaiseksi, täksi ylämaiden vapaaksi herraksi jonka rinnalla metsä- ja kalastajalappalainen oli kotijärviään kiertävä köyhimys, ja talolliseksi alkanut metsä- ja kalastajalappalainen alhainen sonnansotkija. Tältä pohjalta nousee porosaamelaisen psykologinen tarve "hävittää" lappalainen. En uskalla sotkeutua syvemmälle freudilaisiin sokkeloihin, mutta heitänpä kuitenkin ajatuksen että kyse on oidipaalisesta kompleksista jossa saamelainen tuntee vahvaa vetoa Suomi-äidin päähän ja käsivarteen, ja jossa hän falliselle vaiheelle tyypillisessä omnipotenssissaan haluaa saavuttaa intohimonsa hämärän kohteen lappalaiseen kohdistuvan symbolisen isänmurhan kautta. Mikäli kompleksi ei saa kehittyä luonnollisten vaihteittensa kautta se siirtyy aikuisiälle sisäiseen lappalaiseen kohdistuvana kompleksina, joka projisioidaan ulkoisiin lappalaisiin. Kompleksin seurauksena lappalaiset koetaan vahvana uhkana saamelaisuudelle.

* * *

Saamelaiskäräjien soveltamat ja sitä ohjaavat tavat ja käsitykset – joita eräät sen johtajat myös levittävät – poikkeavat merkitsevällä tavalla ei vain pääväestön perinteisistä oikeuskäsityksistä vaan myös perinteisistä saamelaisista oikeuskäsityksistä. Näytelmä "Loista, tähti, loista" kertoo tapahtumista pienessä kylässä jossain päin Venäjää vallankumouksen, vastavallankumouksen ja interventiosotien pyörteissä. Näytelmästä on parin muun kohdan lisäksi jäänyt mieleen kunnioittavasti ja ilman ironian häivääkään lausuttu repliikki "Toverit työtätekevät mustalaiset! Teidän on perinpohjaisesti tarkistettava periaatteellinen suhtautumisenne toisten omistamiin hevosiin!" Jos vielä eläisimme sitä aikaa jolloin saamelaisaate vasta oli radikalisoitumassa Suomessa, olisi ehkä ollut paikallaan sanoa: "Toverit saamelaiset! Teidän on perinpohjaisesti tarkistettava periaatteellinen suhtautumisenne toisten perintömaihin!" Tai no niin, ajathan olivat silloin toiset ja mutkat vedettiin suoriksi. Minustakin on kuva jossa seison eduskuntatalon edessä kannatellen kylttiä jossa lukee "Maanomistus kuuluu keskiaikaan". Olin hyvin ylpeä iskulauseesta, jonka olin itse kehittänyt, niin kuin muutaman muunkin siinä isossa mielenosoituksessa jossa vaadittiin pääkaupunkiseudun asuntokysymyksen ratkaisemista ottamalla tavoitteeksi asuntojen rakentamisen ihmisten tarpeisiin, sen sijaan että rakentamista ohjasivat gryndereiden voitontavoittelu. Jos minulta olisi silloin kyselty, olisin tietenkin jakanut valtion Lapissa olevat maat saamelaisille sen sileän tien. Tuon ajan jälkeen on virrannut runsaasti vettä erinäisissä joissa, eikä samaan veteen voi eikä tarvitse astua uudelleen. Olen yrittänyt välttää sellaista takinkääntämistä jossa olisin sanoutunut täysin irti nuoruuden ihanteista, ja ennemminkin kehittyä ja kypsyä laajempaan, monipuolisempaan ja syvällisempään ymmärtämiseen – tiedä sitten olenko onnistunut. Kuten sanottua saamelaisliike oli tuolloin vasta ottamassa vauhtia. Hetkittäin minusta tuntuu että jotkut ovat jääneet lotraamaan vuosikymmenten takaiseen virtaan, tai olisiko akanvirtaan, sen sijaan että olisivat ohjanneet veneensä ajan virtaan. Ei ehkä rohkeasti, vaan kuitenkin. Mutta tämä meni jo kovin runolliseksi.

* * *

Väite, jonka mukaan saamelaiskäräjien politiikka ei kaikilta osiltaan vastaisi saamelaisiakaan oikeusperinteitä, on epäilemättä kovin outo, enkä tiedä onko siinä perää. Tällaisia olen kuitenkin kuullut. Tämä selittyisi sillä, että eräässä murrosvaiheessa malttamattomat, välittömiä tuloksia tavoittelevat ja silloin vielä nuoret aktivistit syrjäyttivät perinteiden kantajana toimivan vanhemman aktivistisukupolven. Aika pitkälti ole kyse sinipaitailmiön toistumisesta saamelaisväreissä. Nämä radikaalit nuoret nousivat itse saamelaisliikkeen johtoon, ja nyt jo eläkeikäisinä vanhoina jäärinä he ohjailevat yhä saamelaiskäräjien politiikkaa taustalta.

* * *

Autokoulunopettajat osaavat kertoa oppilailleen, että ihmisen näkökenttä kapenee vauhdin kovetessa. Näin on käynyt saamelaiskäräjille tässä asiassa. Kun katse on kiinnitetty vain ILO-sopimukseen, kaikki muu näkökentässä on muuttunut sumeaksi. Jos hiukan malttaisi hellittää kaasua, sieltä näkökentän laidasta alkaisi tarkentua muitakin asiassa vaikuttavia sopimuksia, kuten YK:n ihmisoikeuksien julistus ja kaiken rotusorron vastainen sopimus. Ihmisten yhteiselo vaatii että kiistoissakin huomioidaan kaikki asiassa vaikuttavat lait ja kansainväliset sopimukset. Järjestyneessä oikeusvaltiossa eläminen on yhteispeliä aivan kuin liikenne.

Otetaanpa tähän pieni vertaus. Saamelaiskäräjien käyttäytyminen maaoikeuskiistassa tuo mieleen ikivanhan Skiidon. Aikoinaan tuokin kelkka oli uljas uutuus, mutta tänään se on auttamattomasti rämä. Kylässä toimii kuitenkin vanhojen pappojen kerho, jonka jäsenet oppivat poikasina miten tuollaisten pelien moottori viritettiin huippuunsa tai tarvittaessa vaihdettiin tehokkaampaan myllyyn, vaikkapa rotaxiin. Enimmät papat ovat saamelaissukuisia, mutta onpa joukkoon hyväksytty ihan suomenmiehiäkin, ja vuosien mittaan näille entisille viikareille on kertynyt korkeitakin oppiarvoja. Mutta pojat ovat poikia. Eivät jaksa papat pitää sormiaan erossa menopeleistä, vaan niitä pitää päästä rassailemaan vielä vanhoillakin päivillä. Kerholla, johon halajavat uudet jäsenet eivät niin vain pääsekään, on kerhotilana iso liiteri, jota kyläläiset leikillään sanovat "saamelaiskäräjiksi ", koska papoilla on moottoreita ropatessaan tapana panna maan ja varsinkin saamelaisten asiat kuntoon. Jonkinlainen pappamopokerhon puoliarktinen versio siis, tosin aika lailla ilman huumoria, puhumattakaan iloisesta itseironiasta.

Jo pitkän aikaa työn alla on ollut tämä sama vanha skiidonrämä, johon nämä aikamiespojat ovat kerta kaikkisesti tykästyneet. Kun se oli vielä jotenkuten kelvollinen ajopeli, papat istuttivat siihen ILO-merkkisen supermoottorin. Tuontitavaraahan se oli, made in Canada. Itse papat eivät enää vuosiin ole uskaltautuneet sarviin, vaan ovat yllyttäneet ajajan paikalle nuorempansa. Nyt tämä isäntä ajaa tällä aikansa eläneellä pelillä vanhojen patujen kestämättömiä vaatimuksia, painellen kylänraittia muun liikenteen seassa, täyttä vauhtia neljän tuulen lakki silmillä ja nauhat vain perässä liehuen. Vauhtia riittää, näkökenttä on kapea kuin neulansilmä. Papat myhäilevät vajansa nurkalla, vanhat lappalaiset yrittävät varjella itseään, suomalaisperäiset kyläläiset kääntävät selkänsä, vanha kolttamuori tekee ristinmerkin – hurjia nämä saamelaiset!

Mutta mikä porukka se siellä Sajoksen luona vilkuttaa, yllyttää ja huutaa "Hurra! Hurra!", jotenkin vähän vierasperäisesti korostaen. No mutta sehän on oikeusministeriön valtuuskunta, on Majaa, Camillaa, Riitta-Leenaa – hela glada hopen!

Tähän istuu hyvin vanha ruotsinmaalainen sanonta: "Det går så länge som det går – och sen går det inte alls". Muun muassa tulitikkukuningas Ivar Kreuger oppi karvaasti tämän läksyn. Karun elämänviisauden voisi suomentaa: "Kyllä se sujjuu niin kauan kuin se sujjuu, ja kun se tyssää niin ei suju ollenkaan".