Tenotunarit vauhdissa

USA:ssa on olemassa kaksi synkkäa käsitettä, "hanging judge" ja "hanging jury". Näillä tarkoitetaan tuomaria tai valamiehistöä, joka tiedetään verenhimoiseksi, niin että voidaan ennakoida niiden päätyvän kuolemantuomion antamiseen. Kuvaannollisella tasolla Suomen eduskunnan perustuslakivaliokunta on Tenon sopimusta koskevalla lausunnollaam osoittanut olevansa saamelaisille ja varsinkin statuksettomille saamelaisille suorastaan hyvin vaarallinen. Kyse ei ehkä ole pahansuopuudesta vaan hyväntahtoisista ennakkoluuloista yhdistettynä aikaansaamisen tarpeeseen; nyt on aika lopettaa vatulointi ja osoittaa miten liikemiesmäinen johtajuus panee tuulemaan. Sinänsä kiitettävä pyrkimys, mutta pelotavaa, kun se on yhdistetty pinnalliseen asioihin perehtymiseen. Perustuslakivaliokunnan asema suomalaisessa oikeusjärjestelmä huomioiden tällaiseen ei kerta kaikkiaan olisi varaa. Perustuslakivaliokunnan lausuntoja ei yksinkertaisesti voi tuottaa painamalla välillä viisaalta kuulostavaa mutta lähemmin tarkastellen täyttä puppua olevaa liiba-laabaa tuottavan tekstigeneraattorin nappia. Näin näyttäisi kuitenkin käyneen.

Tenon kalastussopimusta koskevassa lausunnossaan perustuslakivaliokunta on nimittäin osoittanut eräiden keskeisten, saamelaisiin liittyvien asioiden kohdalla niin suurta asiaan perehtymättömyyttä että hiukset nousevat pystyyn. Tällä linjalla jatkaen perustuslakivaliokunta, kaikella kunnioituksella, on saamelaisten kohdalla kuin, no, tiedätte: ei voi tietää milloin sieltä tulee ja mitä sieltä tulee.

Tenojokivarren tilanomistajista suurin osa on saamelaisia. Heillä voi olla tilanmuodostuksen yhteydessä supistettuihin alueisiin kohdistuvia auki olevia vaatimuksia, mutta olennaista on että heidän ylimuistoiset kalastusoikeutensa on vakiinnuttetu tiloihin kuuluvina oikeusjärjestelmämme mukaiseen nykyiseen kiinteistöjärjestelmään. Perustuslakivaliokunta mainitsee tämän, mutta ei kuitenkaan anna sille mitään todellista painoarvoa, vaan näyttää vihreää valoa Norjan kanssa neuvotetulle uudelle Tenon kalastussopimuksen ratifioinnille, vaikka se on neuvoteltu saamelaisten, ja muidenkin, kalastusoikeuksien omistajien päiden yli. Menettelytyyli on ollut samaa isännän sanelua jota on noudatettu myöskin eduskuntaan ratifioitavaksi tuotavan pohjoismaisen saamelaissopimuksen kohdalla: salaiset valtiotason neuvottelut, joissa valtioiden edustajat toimivat kuin kalastusoikeus rajajoessa olisi sataprosenttisesti valtion jonkinlaisen regaalioikeuden perusteella. Näinhän ei ole, ja siksi menettelylle on pantava selkeästi piste. Uhattuina eivät ole vain kalastusoikeudet vaan myöskin kansanvalta, johon kuuluu olennaisesti valmistelun läpinäkyvyys ja niiden osallistaminen joita päätösten seuraukset koskettavat. Vai eivätkö kalastusoikeuksien muutokset kosketa oikeuksien omistajia? Onko vallassa jonkinsortin sosialistit? Kylläpä osasikin mennä vallanvaihdos ihan ohi, milloin se tapahtuikaan?
 
Täysin hakoteillä valiokunta on peräänkuulutaessaan kalastusoikeuksia muualla asuville saamelaisille pelkästään näiden etnisyyden ja alkuperäiskansa-aseman perusteella. Perusteluinaan tälle valiokunta mainitsee perustuslain 17 §:n maininnan saamelaisten oikeudesta harjoittaa kulttuuriaan, perustusvaliokunnan aikaisemmat lausumat saamelaisten kalastusoikeuksista sekä YK:n alkuperäiskansojen julistuksen. Aikaisemmat samoin kuin tuore lausuma perustuvat kuitenkin uudemman tutkimuksen vääräksi osoittamaan oletukseen, että saamelaisilla olisi joskus muinoin ollut oikeus metsästykseen ja kalastukseen riippumatta asuinpaikastaan, tai että nykyinen kansainvälinen alkuperäiskansaoikeus antaisi heille tällaisen oikeuden ja velvoittaisi valtion järjestämään sen toteutumisen kansallisen lainsäädännön tasolla. Jos valiokunta tarkoitti muualla asuvia, mutta kalastusoikeudet omistavia Tenon saamelaisia (joista hallitus puhuu esityksnsä perusteluissa), niin siinä on toki järkeä, mutta silloin valiokunta ei saanut sitä mietinnössään ilmaistua. Myös edustaja Anna-Maja Henrikssonin (ruots) eriävässä mielpiteessä jäi epäselväksi keitä tarkoitetaan kun puhutaan saamelaisten oikeuksista; tilan ja siihen kuuluvia kalastusoikeudet omistavia saamelaisia, vai sen lisäksi vielä kaikkia saamelaisia yleisesti. Jos kaikkia, niin kai siihen luetaan Suomen ja Norjan saamelaisten lisäksi myös Ruotsin ja Venäjän puolen saamelaiset? Muistammehan, että saamelaiset ovat neljän valtion alueella asuva yksi, yhteinen kansa.

Todellisuudessa saamelaisten kalastus- ja metsästysoikeudet ovat liittyneet lapinkylään kuulumiseen ja rajautuneet kylän alueelle, jossa perhekunnilla on ollut omat vakiintuneet pyyntipaikkansa. Pitkän vuodenkierron puitteissa liikkuvilla paimentolaissaamelaisilla on ollut omat oikeutensa, mutta eivät nekään ole riippumattomia heidän asuinpaikastaan ja laidunnusreitistään.

Professori Mattias Åhrén, joka on itse saamelainen ja kansainvälisen alkuperäiskansaoikeuden tuntija, korostaa omistusnäkökulmaa tässä lyhyessä SVT Sápmin jutussa. Åhrénin pohdinta liittyy Ruotsin tilanteeseen. Suomessa tiedetään hyvin, että poronhoito on Ruotsissa saamelaisten yksinoikeus. Meillä tiedetään myös, että Ruotsissa ajankohtaisessa oikeusjutussa oikeusistuin on tuominnut kalastus- ja metsästysoikeuden kuuluvan saamelaiskylälle eikä valtiolle. Suomessa kuitenkin tunnetaan huonosti se, että Ruotsissa poronhoidon harjoittamiseen ei riitä että on saamelainen, vaan lisäksi on oltava saamelaiskylän osakas. Ruotsin nykyiset saamelaiskylät vastaavat lähinnä meidän paliskuntia, eli ovat poronomistajien lakisääteisiä osuuskuntia. Saamelaiskylien nykyiset osakkaat taas torjuvat uusien osakkaiden ottamisen ellei ole kyse osakkaan lapsista. Kun oikeusistuin on tuominnut kalastus- ja metsästysoikeuden kuuluvan saamelaiskylälle, tämä ei siis tarkoita että oikeudet kuuluisivat nyt kaikille kylän alueella asuville saamelaisille, vaan että ne kuuluvat ainoastaan saamelaiskylän osakkaille eli poronomistajille.

Ainakin yksi Ruotsin saamelaiskäräjäpuolueista ajaa linjaa jonka mukaan kaikille saamelaiskylän alueella asuville saamelaisille, eikä vain saamelaiskylien osakkaille eli poronomitajille, tulee antaa tasavertaiset oikeudet kalastukseen ja metsästykseen kylän alueella. SVT Sápmin jutussa Åhrén nimenomaan kommentoi tätä ehdotusta sanoen, että se on vastoin kansainvälista oikeutta. Hän selittää että kyse on saamelaiskylän osakkaiden suojatusta omaisuusoikeudesta, eikä sitä voi ongelmitta jakaa muille, vaan jos asiassa halutaan edetä se edellyttää neuvotteluja ja sopimista saamelaiskylien kanssa.

Åhrén sivuuttaa täysin Ruotsin tilanteeseen liittyvät ristiriidat, joihin ei tässä voida mennä syvemmälle, mutta huomautettakoon kuitenkin, että kysymys metsästys- ja kalastusoikeuksien omistamisesta on Ruotsissakin hyvin vaikea, koska Ruotsin valtio on voimaperäisesti siirrellyt niin saamelaiskylien rajoja kuin niiden asukkaita, niin että nykyiset poronhoitajat ja kylien alueiden vanhojen saamelaisten omistajien perilliset ovat eri henkilöitä ja väetöä. Moni poroton saamelainen joka asuu esivanhempiensa mailla on saanut huomata niiden kuuluvan nyt valtion pakkopäätösten seurauksena mualta tulleille poronomistaja-saamelaisille, jotka vaativat niihin oikeuksia ja sulkevat alkuperäisten omistajien jälkeläiset näiden ulkopuolelle. Vakka Åhrén sivuuttaa tämän, hänen kannnanottonsa on kaikkea muuta kuin merkitystä vailla mitä tulee Suomen tilanteeseen ja ajankohtaiseen kysymykseen saamelaisten kalstusoikeuksista Tenon vesistössä. Olennaisia kysymyksiä Tenolla on toisaalta se, voiko valtio sivuuttaa tai rajattomasti säädellä tiloihin sidottuja saamelaisten kalastusoikeuksia, ja toisaalta, onko kaikilla saamelaisilla "asuinpaikasta riippumatta" kalastusoikeuksia Tenolla, ja tuleeko tai voiko valtio ajaa tällaisten yleissaamelaisten kalastusoikeuksien toteuttamista. Mistä tällaiset oikeudet olisivat peräisin, ja mistä valtio olisi saanut velvollisuude ja oikeudet säädellä tai sovitella omilla päätöksillään muualla asuvien saamelaisten ja Tenon kalastajasaamelaisten kalastusoikeuksien suhdetta?

Erittäin merkillepantavaa on, että kun hallituksen esityksessä puhutaan saamelaisista "asuinpaikasta riippumatta", näyttäisi kyse olevan Tenolaakson ulkopuolella asuvista saamelaisista kalastusoikeuden omistajista. Kun perustuslakivaliokunta puhuu saamelaisten kalastusoikeudesta "asuinpaikasta rippumatta", ei enää näyttäisi olevan kyse saamelaisista joilla on tilohin kuuluvia kalastusoikeksia, mutta jotka asuvat jokilaakson ulkopuolella. Ajatus tai muotoilut siitä että saamelaisille kuuluu kalastusoikeuksia ei vain riippumatta asuinpaikasta, vaan myäs riippumatta siitä onko heillä tilaan kuuluvia kalastusoikeuksia, näyttäisi siis ilmestyneen nimenomaan perustuslakivalikunnan käsittelyn kuluessa. Jokilaakson ulkopuolella asuvilla, kalastusoikeutta vailla olevilla kuntalaisilla riippumatta siitä ovatko saamelaisia tai ei on kylläkin ollut oikeus saada kalastuslupa Tenoon edullisemmin kuin ulkopaikkakuntalaiset. Olisi silti mielenkiintoista jäljittää ajatuksen alkuperä ja kulkureitti nyt ajankohtaiseen sopimuksen uusimiseen liittyen. 

Tenon kalastusoikeuksia ja osuuttaan kalastuksesta haluavat saamelaisten lisäksi vahvistaa ja laajentaa muutkin kuin saamelaiset, kuten valtio, ei-saamelaiset vapaa-ajan kiinteistöjen omistajat ja ulkopaikkakuntalaiset urheilukalastajat. Jokilaakson kalastajasaamelaisten ja muualla asuvien saamelaisten asetelmassa on kuitenkin kyse alkuperäiskansan sisäisestä asetelmasta, jota mutkistaa edelleen se että osa saamelaisista kalastusoikeuden omistajista asuu jokilaaksossa tai ainakin kunnassa, mutta osa muualla etelää ja ulkomaita myöten.

Missä konflikti on tilan ja siihen kuuluvien kalastusoikeuksien omistajien ja muualla asuvien kalastusoikeutta vailla olevien asetelmassa, se ei ole ratkaistavissa yksinkertaisesti sillä että valtio antaa tilattomille kalastusoikeuden tilanomistajien osuudesta ja kustannuksella. Valtio voinee jakaa omistaan, ja on tietenkin mahdollista että tilanomistajat luovuttavat oikeuksistaan osuuden tilattomille saamelaisille näiden asuinpaikasta riippumatta, vaikkapa valtion maksamaa korvausta vastaan. Sopimusten tulee kuitenkin olla vapaaehtoisia ja enemmistöpäätökset lienevät poissuljettuja. Kalastusoikeutta vailla olevien, muualla asuvien saamelaisten kalastusoikeuksien turvaaminen kalastusoikeudet omistavien saamelaisten kustannuksella ei liene aivan helposti katsottavisa yleiseksi eduksi, jollainen perustuslain mukaan riittäisi täyttä korvausta vastaan tapahtuvan pakkolunastuksen perusteeksi. Näin semminkin, kun kalastusoikeutta vailla olevat, muualla asuvat saamelaiset voivat ostaa kalastusluvan. Edellä tuli tosin jo sanottua, että nykyiseltä perustuslakivaliokunnalta voi näemmä odottaa mitä vain.

 On huomattava, että tiloille kuuluvat kalastusoikeudet eivät ole nautinta jonka kruunu tai Suomen valtio olisi lahjoittanut saamelaisille esim. kiinteistönmuodostuksen yheydssä, vaan ne ovat  syntyjään saamelaisesta yksityisestä omistuksesta tai vakiintuneista nautinnoista kiinteistönmuodostusta edeltäviltä ajoilta. Tiloille nyt kuuluvat ja kiinteistöjärjestelmään kirjatut kalastusoikeudet ovat olleet olemassa jo ennen tilojen muodostamista, vanhan saamelaisen oikeusjärjestelmän puitteissa. Se, että tiettyjä pyyntimuotoja on harjoitettu yhteistyössä, ei muuta kalastusoikeuksien yksityistä luonnetta. Kollektiivista tai yleistä, asuinpaikasta riippumatonta saamelaista omistus- tai käyttöoikeutta niihin ei tiettävästi ole ollut, eikä perustusakivaliokunnan  tai edes eduskunnan perustuslainmukainen valta riitä sellaisen luomiseen, varsinkaan ei tavallisen lain säätämisjärjestysessä säädettävällä lailla. Kalastusoikeus tosin on ollut eduskunnan hampaiden nakerrettavana jo vuosia, ja Tenolla on nyt käynnissä samansuuntainen yritys. Nykyinen porvarienemmistöinen eduskunta näyttää jatkavan edellisten hallitusten politiikkaa yksityisomaisuuteen kuuluneen kalastusoikeuksien tyhjäksi imijänä, vyöryttävän juoksuhautaa kun kärkimiehet kerran on sinne saatu. Eipä kepulaisista olisi uskonut.

Mitä tulee YK:n alkuperäiskansojen oikeuksien julistukseen se ei ole oikeudellisesti sitova vaan suuntaa-antava asiakirja. Lisäksi julistuksen samoin kuin ILO:n alkuperäiskansasopimuksen mukaan valtioiden on suojattava alkuperäiskansoihin kuuluvien maihin ja vesiin kohdistuvia omistus- ja käyttöoikeuksia eikä vietävä niitä ja jaeltava oikealle ja vasemmalle. Suomen valtion velvolisuus perustuslain ja mainittujen kansainvälisten sopimusten mukaan on tässä tapauksessa suojata ja kunnioittaa Tenon saamelaisten kalastusoikeuksien omistajien perinteisiä, ajanmukaiseen kiinteistöjärjestelmään kirjattuja oikeuksia.

Lohikantojen pelastaminen ja suojelu on välttämätöntä, ja siihen on löydettävissä ratkaisut tutkitun tiedon perusteella yhdessä kalastusoikeuksien omistajien kanssa valtakunnanrajan molemmin puolin. Tilattoman saamelaisväestön oikeuksien turvaamiselle on löytynyt kohtuullisia ratkaisuja tähänkin asti. Näiden hyvien asioiden varjolla, yhtä vähän kuin Tenon rajajokiluonteen perusteella, sen enempää perustuslakivaliokunnan kuin eduskunnan ei tule  mennä nakertamaan tai murtamaan Tenon jokisaamelaisten kalastusoikeksia.

Kansanedustajia sitoo eduskuntatyössä velvoite noudattaa totuutta ja Suomen lakia. He eivät siis voi marssia esimerkiksi omistusoikeuden yli, eivätkä jaella muiden laillisia, suojattuja aineellisia oikeuksia oikealle ja vasemmalle vain siksi että se tuntuu vähän niinku hyvältä jutulta kun kyse on alkuperäiskansasta.Itse asiassa valiokunnan huskaat huokailut kaikkien saamelaisten lohenkalastusoikeuksien puolesta edustaa saamelaisiin kohdistuvan, vaikkakin onnistuneesti peitellyn loukkauksen. Jos tämän kätketyn stereotypisoinnin kirjoittaisi ulos selväkielisesti, sen voisi muotoilla vaikkapa näin: "Nehän on jotain alkuperäiskansaa, eiköhän niillä kaikki omaisuus ole yhteistä".

Perustuslakivaliokunta ei voi luoda uusia omistus-, hallinta- tai käyttöoikeuksia, jotka syövät noiden suojattujen oikeuksien olennaisen sisällön niin että niiden laillisille omistajille jää käteen oikeutta osoittavat asiakirjat joilla ei ole merkitystä ja jotka kelpaavat lähinnä... no, kalan kääreeksi.

Valiokuntalausuntojenkin pitäisi kelvata johonkin muuhun. Niiden  sanamuodot eivät saa olla poliittista huttua jolla ei ole kytkentää  valiokunnan lausunnon loppupäätelmiin. Kun perustuslakivaliokunta ole olut tehtäviensä tasalla, mikä on sekä äärimäisen valitettavaa että tyrmistyttävää, jonkun on nähtävä vastuunsa. Kuuluisiko se mahdollisesti kansanedustajille? Jos ei valiokunta saa paikattua työnsä kehnot jäljet, niin miten olisi jos myös heikkoon esitykseen yhtyneet valiokunnan jäsenet korjaisivat tekonsa suuressa salissa? Ettei kävisi kuin Meksikon pikajunan rosvoille: "Muuten teistä kehno muisto jää...". Hävetkää ja tehkää kotiläksynne ensi kerraksi!