Saamelaisen itsehallinnon uudistamisesta

Tämän kirjoituksen aiheena on saamelaiskäräjälain uudistamista valmisteleva n.s. Hallbergin toimikunta. Kirjoituksen I osassa käsittelen ensisijaisesti toimikunnan kokoonpanosta seuraava ilmiselvää kallistumaa. Kirjoituksen II osassa tarkastelen toimikunnan puheenjohtajan saamelaispoliittisia kytkentöjä vuoden 2005 saamelaisten maankäyttöoikeuksia koskevan muistion valossa. Osassa III kommentoin osaa Hallbergin toimikunnan esityksestä annetuista lausunnoista.
Jos suuntaamme katseen eteenpäin, tämän kirjoituksen tärkein anti on sen osa IV, jossa käsittelen kysymystä siitä, miltä suunnalta olisi löydettävissä vaihtoehtoinen tapa ratkaista saamelaista itsehallintoa koskeva ongelmavyyhti. Tällainen ratkaisu on selvästi ilmassa, mutta siihen ei toistaiseksi ole osattu tarttua tosissaan.

Kirjoituksen ulkoasusta sen verran, että käyttämäni kirjoitusohjelma ei ole
täysin yhteensopiva blogin ohjelman kanssa. Tämä selittää oudon pitkät ja
vaihtelevat kappalevälit. Yritän tehdä jotain asialle ajan myötä, mutta työ
on piinallisen hankalaa kun ohjelmat potkivat koko ajan vastaan. Asiaan:

Oikeusministeriö asetti 23.10.2017 toimikunnan valmistelemaan saamelaiskäräjälain muutosta. Puheenjohtajansa mukaan toimikuntaa kutsutaan yleisesti Hallbergin toimikunnaksi. Toimikunta on saanut jatkoaikaa 31.8.2018 asti. Sen mietintö on valmistunut ja lähetetty lausuntokierrokselle rajoitetulle määrälle vastaanottajia. Viimeinen lausunnonantopäivä oli eilen 27.7.2018.


I Hallbergin toimikunnan kokoonpanosta
ja siitä seuraavasta neutraalisuusvajeesta 

Saamelaiskäräjälain muutosta valmistelevan toimikunnan jäseninä on oikeusministeriön virkamiehiä, valittuja kansanedustajia ja saamelaiskäräjien edustajia. Jälkimmäisistä heti aluksi lyhyesti muutama kommentti: 

Tiina Sanila-Aikio. Saamelaiskäräjien pj. Kolttasaamelainen, Inari. 

Tuomas Aslak Juuso, saamelaiskäräjien II varapj. Pohjoissaamelainen, Enontekiö. Saamelaiskäräjien entisen puheenjohtajan Klemetti Näkkäläjärven perustaman aitosaamelaisen Sámi árvvut  -yhdistyksen perustajajäsen. 

Oula Antti Labba. Saamelaiskäräjien asiantuntija. Pohjoissaamelainen. Sanomalehti Lapin Kansan entinen saamelaistoimittaja. Julkaissut vasta pro gradu -tutkielman jossa katsoo KHO:n saamelaismääritelmää koskevissa päätöksissään soveltaman kokonaisharkinnan olevan lakiin perustumaton [1].

Kalle Varis. Saamelaiskäräjien lakimiessihteeri.

Petra Magga-Vars. Saamelaiskäräjien hallituksen jäsen. Tiina Sanila-Aikion varajäsen. Pohjoissaamelainen, Sodankylä. Saamelaiskäräjien entisen puheenjohtajan Klemetti Näkkäläjärven perustaman aitosaamelaisen Sámi árvvut -yhdistyksen perustajajäsen ja varapj 2015. 

Pentti Pieski. Saamelaiskäräjien hallituksen jäsen. Tuomas Aslak Juuson varajäsen. Citysaamelaiset r.y:n pj. Pohjoissaamelainen, Helsinki. 

Pekka Sammallahti. Edustaa saamelaiskäräjiä. Kalle Variksen varajäsen. Professori emeritus. Ansioitunut saamenkielten tutkijana. Saamelaiskäräjien vakituinen asiantuntija. Ei ole itse saamelainen, mutta kylläkin intohimoinen saamelaispoliitikko joka ajaa kiihkeästi lappalaisperusteen poistamista saamelaiskäräjälain saamelaismääritelmästä [2]. 



Olen pahoillani jos olen antanut jonkun henkilön kohdalla väärää tietoa.
Korjauspyyntöjä voi lähettää blogin kommenttitoiminnolla.

Nopea laskelma näyttää että toimikunnan varsinaiset saamelaisjäsenet jakaantuvat eri saamelaisryhmien osalle seuraavasti:

- pohjoissaamelaiset 4
- kolttasaamelaiset 1
- inarinsaamelaiset 0
- metsäsaamelaiset /keminsaamelaiset 0

Pohjoissaamelaisista ainakin kaksi ovat saamelaiskäräjien entisen puheenjohtajan Klemetti Näkkäläjärven aitosaamelaisen Sámi árvvut -yhdistyksen perustajajäseniä.

II Toimikunnan puheenjohtaja Hallberg
ja Hallbergin y.m. vuoden 2005 muistio 

Toimikunnan puheenjohtaja, jonka mukaan toimikunta on saanut kutsumanimensä, on korkeamman hallinto-oikeuden (KHO:n) entinen puheenjohtaja, oikeustieteen tohtori Pekka Hallberg. Oikeusministeriön nimeämisasiakirjassa Hallbergin asema on merkitty ”Ulkopuoliseksi asiantuntijaksi”

Hallberg voi kyllä olla ulkopuolinen siinä mielessä, että eläkeläisenä hän ei ole sen enempää oikeusministeriön virkamies kuin saamelaiskäräjien jäsen, asiantuntija tai työntekijä, eikä liioin kansanedustaja. Kun on kyse saamelaiskäräjälain keskeisimmästä kysymyksestä, kenellä on katsottava olevan oikeus tulla merkityksi saamelaiskäräjien vaaliluetteloon, Hallberg on kuitenkin kaikkea muuta kuin ulkopuolinen.

Veikko Väänänen julkaisi 17.11.2017 ”Kollumeilta koilliseen” -blogissaan kirjoituksen otsikolla ”Saamelaiskäräjälakitoimikunnan puheenjohtaja Pekka Hallbergilla etnopoliittinen sidos?” Kirjoituksessaan Väänänen muistutti: 

”Nimitys pistää väkisinkin silmään kun muistaa Hallbergin vuonna 1999 johtaman KHO:n saamelaiskäräjälaista tekemää poliittista linjapäätöstä hylätä peräti lähes 1 100:n statuksettoman saamelaisen hakemukset päästä saamelaiskäräjien vaaliluetteloon.” 


Vuoden 2005 muistio 
Lisäksi Väänänen nostaa kirjoituksessaan esille mielenkiintoisen asiakirjan, jonka ensimmäinen allekirjoittaja oli Pekka Hallberg. Kyseessä on silloiselle pääministerille Matti Vanhaselle vuonna 2005 osoitettu ja toimitettu saamelaisten maankäyttöoikeutta koskeva muistio. Muistiossa petaillaan asiaa pitkästi pyöritellen saamelaisten maavaatimuksia – siis asiaa, joka on ollut Suomen valtion ja saamelaiskäräjien pitkäaikaisen kissanhännänvedon ydin ja tulikuuma peruna. Saamelaismääritelmästä muistiossa ei puhuta suoraan, mutta siinä kylläkin painotetaan täyspaimentolaisuuteen perustuvan saamelaisen poronhoidon merkitystä.

Tulen tässä kirjoituksessa ruotimaan vuoden 2005 muistiota tarkkuudella joka voi vaikuttaa suhteettomalta, ottaen huomioon että asiakirjan julkaisemisesta on kulunut reilusti yli kymmenen vuotta. Katson kuitenkin muistion näinkin tarkan analysoinnin tarpeelliseksi useastakin syystä. Ensinnäkin nyt ajankohtaisen saamelaiskäräjälain muuttamishankkeen keskeisin ja kiistanalaisin kysymys koskee saamelaisen määrittämistä, eikä tätä asiaa voida erottaa muistion aiheesta, saamelaisten maankäyttöoikeuksista. Toisekseen aktiivisina ovat edelleen osin samat henkilöt, keskeisimpänä Pekka Hallberg.

Veikko Väänänen on julkaisuun pitkän muistion varsinaisen tekstin alusta loppuun blogissaan. Oma analyysini ei kohdistu muistiossa esitettyihin ehdotuksiin ja niiden perusteluihin, vaan muistion olemukseen asiakirjana ja sen laatimisen ja pääministerille toimittamisen valtio-oikeudelliseen tarkasteluun. Suosittelen lukemaan Väänäsen kirjoituksen kokonaisuudessaan, muistio ja blogikirjoitukseen tehdyt kommentit mukaan lukien.

Väänäsen kirjoitus löytyy täältä:
http://veikkovaananen.blogspot.com/2017/11/saamelaiskarajalakityoryhman.html 

Vaikka Väänänen on siis julkaissut muistion tekstin kokonaisuudessaan – josta kiitos – ja jopa asiakirjaa julkisuuslain perusteella vuonna 2006 pyytäneen henkilön saaman saatekirjelmän, minua jäi askarruttamaan mikä tuon muistion olemus oli. Niinpä hankin käsiini – ihan laillista tietä, koska kyseessä on julkinen asiakirja – muistion saatekirjelmän sekä sen ensimmäisen ja viimeisen sivun. 

Katsaus KHO:ta koskevien
säädösten historiaan 
Tämän väliotsikon alla oleva kokonaisuus edustaa omaa työpaperiani, joka syntyi yrittäessäni hahmotella itselleni miten säädökset KHO:sta ja etenkin tasavallan presidentille tai valtioneuvostolle tehtävät esitykset lainsäädännöllisistä tarpeista on ollut määrä tehdä eri aikakausina. Halusin säilyttää tämän osuuden ellei muuta niin itseäni varten. Pykälien historiasta kiinnostumaton lukija voi hypätä vapaasti tämän osuuden yli. 

Vuonna 1918 säädettiin ensimmäinen Laki Korkeimmasta hallinto-oikeudesta (74/1918). Lain 7 § kuului:

”Korkeimman hallinto-oikeuden tulee antaa Hallitukselle lausuntoja hallintoa koskevista lainsäädäntökysymyksistä.
Korkeimman hallinto-oikeuden asia on, kun se katsoo hallintoa koskevan lain tai asetuksen muuttamisen tai selittämisen tarpeen vaatimaksi, tehdä siitä esitys Hallitukselle.”

Ensimmäinen momentti tarkoitti hallituksen pyytämiä lausuntoja, toinen KHO:n itsensä tarpeellisiksi katsomia esityksiä.

Vuoden 1919 Hallitusmuodon (94/1919) 58 § kuului:

”Korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden asia on, kun katsovat tarvittavan lain taikka asetuksen muutosta tai selitystä, tehdä tasavallan presidentille esitys sellaiseen lainsäädäntötoimeen ryhtymisestä.”

Panemme merkille että lain mukaan esitystä ei tullut tehdä hallitukselle tai pääministerille, vaan tasavallan presidentille. Esityksen tekijäksi säädettiin nimenomaan tuomioistuin, ilman että hallitusmuodossa olisi annettu tarkentavia määräyksiä siitä, missä kokoonpanossa KHO:n tuli tällaisesta esityksestä päättää.

Vuoden 1919 hallitusmuoto kumosi ”kaikki muiden lakien ja asetusten säännökset, jotka ovat ristiriidassa tämän hallitusmuodon kanssa.” Vaikka hallitusmuodon 58 §:ään sisältyi tuoreempi säädös KHO:n tekemistä lainsäädännöllisiä tarpeita koskevista esityksistä, vuonna 1918 säädetyn KHO-lain (74/1918) 7 §:n säädöksen 7 §:n sisältävän säädöksen samasta asiasta ei ilmeisesti katsottu olleen tämän kanssa ristiriidassa, koskapa KHO-laki jäi voimaan myös tämän pykälän osalta.

Lähdeaineistoni rajallisuuden vuoksi en osaa tähän hätään sanoa, milloin purettiin lakitekstiin mahdollisesti jäänyt ristiriita siinä, että vuoden 1918 KHO-lain 7 §:n mukaan esitys tuli tehdä hallitukselle, kun se tuoreemman, ja perustuslain korkeamman aseman omaavan hallitusmuodon 58 §:n mukaan tuli tehdä tasavallan presidentille. Tasavallan varhaisvuosina kehittyneen valtiosääntöoikeudellisen käytännön tutkailu vaatisi kohtalaisen ponnistuksin, joka ei ole perusteltu vain tätä kirjoitusta varten. Huomioiden hallitusmuodon korkeampi asema ja sen 95 §:ään sisälletty, kaikenkattava mutta samalla summittainen, muihin lakeihin ja asetuksiin sisältyvien perustuslain kanssa ristiriidassa olevien säädösten kumoamissäännös, pelkän tätä kirjoitettaessa käsillä olevan lakitekstin perusteella näyttäisi siltä, että KHO:n lainsäätämistarvetta koskevat esitykset tuli tehdä presidentille.

Myöskään vuoden 1918 KHO-lain 7 §:ssä sen enempää kuin lain muissa osissa ei annettu tarkempaa määräystä siitä, missä kokoonpanossa päätös esityksestä tuli tehdä. Lain 15 § sisälsi kuitenkin asetuksenantovaltuutuksen, joka oli muotoiltu näin:

”Ne tarkemmat määräykset, jotka tämän lain täytäntöönpanemista varten ovat tarpeen, annetaan hallinnollisella asetuksella.”

Tätä kirjoitusta laatiessani käytettävissäni ei ollut KHO-asetusten varhaisia versioita. Myöhemmin KHO:sta ei annettu hallinnollisia asetuksia, vaan oikeusistuimen itsenäisyyttä korostettiin sillä, että KHO laati ja vahvisti itse oman työjärjestyksensä. 

Vuonna 1999 annettu, täysin uudistettu Suomen perustuslaki (731/1999) kumosi vuoden 1919 Hallitusmuodon, ja sen mukana hallitusmuodon määräykset KHO:sta . Vuoden 1918 laki korkeimmasta hallinto-oikeudesta muutoksineen jäi kuitenkin toistaiseksi voimaan.

Vuoden 1999 perustuslain (11.6.1999/731) myötä KHO:n toimesta tehtävistä, lainsäädännölliseen toimeen ryhtymistä tarkoittavan esityksen tekemisestä säädettiin nyt perustuslain 99 §:ssä. Lainkohdan mukaan KHO, joka käyttää hallintolainkäyttöasioissa ylintä tuomiovaltaa, voi tehdä valtioneuvostolle esityksiä lainsäädäntötoimeen ryhtymisestä. Tämä säännös on edelleen voimassa. 

Voimassa oleva lainsäädäntö 
Vuonna 2006 annettiin uusi Laki korkeimmasta hallinto-oikeudesta (1265/2006).
Laki tuli voimaan 1.1.2007. Vasta sen mukana kumottiin vuonna 1918 annettu Laki korkeimmasta hallinto-oikeudesta (74/1918) siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen.

Uuden KHO-lain 4 §:n mukaan

”Korkein hallinto-oikeus voi tehdä valtioneuvostolle esityksiä lainsäädäntötoimeen ryhtymisestä.

Lain 8 §:ssä säädettiin tarkemmin:

”Edellä 4 §:n 2 momentissa tarkoitetut lainsäädäntöaloitteet käsitellään täysistunnossa.”
Mielenkiintoinen havainto on, että lainsäädäntöasiat ovat ainoa asia, joka lain tasolla säädetään ratkaistavaksi täysistunnossa. Lain 8 § 2. mom. mukaan muut 3 ja 4 §:ssä tarkoitetut asiat ja muut hallinnolliset asiat käsitellään täysistunnossa tai kansliaistunnossa sen mukaan kuin työjärjestyksessä määrätään. Lakiin ei sisälly asetuksenantovaltuutusta. Työjärjestyksestä säädetään 19 §.ssä, että KHO vahvistaa työjärjestyksen itselleen. KHO:n asemaa vahvistettiin sillä, että työjärjestystä ei alisteta minkään muun tahon vahvistettavaksi. 19 § 2. mom. mukaan KHO:n työjärjestys julkaistaan Suomen säädöskokoelmassa.

Ensimmäinen uuden, vuoden 2006 KHO-lain mukainen työjärjestys julkaistiin 2007 (193/2007). Työjärjestyksen 16 §:ssä täysistunnossa ratkaistavaksi säädettiin joukko hallinnollisia asioita. Ensimmäisenä näiden joukossa mainitaan lainsäädäntötoimeen ryhtymistä koskevat esitykset. Tällaista, milloin kyseessä on periaatteellinen tai laajaa yhteiskunnallista merkitystä omaava asia, syvemmältä luonteeltaan valtio-oikeudellisen esityksen niputtaminen otsikon ”hallinnolliset asiat” alle kuvastanee jollain tavoin omaa aikaansa. Ryhmittely säilyi vuosien 2010, 2013, 20015 ja 2016 KHO:n työjärjestyksessä.

Tällä hetkellä voimassa olevan Korkeimman hallinto-oikeuden työjärjestyksen (2.12.2016/1206) 18 § mukaan esityksen tekemiset lainsäädäntötoimeen ryhtymisestä tulee joka tapauksessa ratkaista KHO:n täysistunnossa. Säädös toistaa samansisältöisen säädöksen KHO-lain (1265/2006) 8 §:ssä. 

Hallbergin y.m. maaoikeusmuistion
tekoaikana voimassa olleet säädökset 

Kun Hallberg ja muut jättivät 1.12.2005 päivätyn muistionsa pääministeri Vanhaselle, voimassa oli kuitenkin edeltävän – käytännön pakosta vajaaksi jäävän – tarkastelun valossa seuraavat asiaan liittyvät säännökset:

1999 annettu, täysin uudistettu Suomen perustuslaki (731/1999)

1918 annettu Laki korkeimmasta hallinto-oikeudesta (74/1918) siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen.

Asetus korkeimmasta hallinto-oikeudesta (702/1977).
Nykyisin kumotun asetuksen 6 §:n 7-kohdan mukaan asiat, jotka koskivat korkeimmasta hallinto-oikeudesta 22 päivänä heinäkuuta 1918 annetun lain 7 §:ssä tarkoitetun lainsäädännöistä tarvetta koskevan esityksen tekemistä tuli ratkaista täysistunnossa, jollei asiaa päätetty siirtää kansliaistunnon ratkaistavaksi. Mikään myöhempi, vuosien 1977 ja 1989 välillä tehty muutos KHO-asetukseen (155/1977, 18/1985, 435/1987, 227/1988 tai 170/1989), ei muuttanut tätä säännöstä.

Hallitusmuotoon (vanha nimike perustuslaille) tehtiin 17.7. 1995 kaksi muutosta, jotka koskivat erityisesti saamelaisia. Kumpikin muutos tehtiin omalla lailla. Koska kyseessä oli perustuslain muutoksista, molemmat lait säädettiin perustuslain säätämisjärjestyksessä.

Lailla Suomen Hallitusmuodon muuttamisesta (969/1995), joka tuli voimaan 1.7.1995, hallitusmuodon 14 §:ään lisättiin 3. momentti, joka lyhennettynä kuului:

”Saamelaisilla alkuperäiskansana - - - on oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan. Saamelaisten oikeudesta käyttää saamen kieltä viranomaisessa säädetään lailla. - - -”

Lailla Suomen Hallitusmuodon muuttamisesta (973/1995), joka tuli voimaan 1.1.1996, hallitusmuotoon lisättiin uusi 51 a §, joka kuului:

”Saamelaisille alkuperäiskansana turvataan saamelaisten kotiseutualueella omaa kieltään ja kulttuuriaan koskeva kulttuuri-itsehallinto sen mukaan kuin lailla säädetään.”

Samana päivänä annettiin myös laki saamelaiskäräjistä (974/1995).

Alkuperäisessä asussaan lain 1 § kuului:

”1 § Lain tarkoitus
Tämän lain mukaisesti turvataan saamelaisille alkuperäiskansana omaa kieltään ja kulttuuriaan koskeva kulttuuri-itsehallinto. Kulttuuri-itsehallintoon kuuluvia tehtäviä varten saamelaiset valitsevat vaaleilla keskuudestaan saamelaiskäräjät. Saamelaiskäräjät toimii oikeusministeriön hallinnonalalla.”

Sellaisena kuin pykälä oli voimassa vuonna 2005 muutoksen 2002/1279 jäljiltä, lain 1 §:n 1. mom. kuului:

”Saamelaisilla alkuperäiskansana on saamelaisten kotiseutualueella omaa kieltään ja kulttuuriaan koskeva itsehallinto sen mukaan kuin tässä laissa ja muualla laissa säädetään. Tähän itsehallintoon kuuluvia tehtäviä varten saamelaiset valitsevat vaaleilla keskuudestaan saamelaiskäräjät.”

Saman pykälän 2. mom mukaan saamelaiskäräjät toimii oikeusministeriön hallinnonalalla. Tämä selittänee osaltaan, miksi KHO:n presidentti ja saamelaiskäräjien puheenjohtaja olivat ottaneet kokoamaansa työryhmään mukaan oikeusministeriön edustajan.

1999 annettiin täysin uudistettu Suomen perustuslaki (731/1999). Lain 17 § mukaan saamelaisilla on alkuperäiskansana oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan. 121 §:n mukaan saamelaisilla on saamelaisten kotiseutualueella kieltään ja kulttuuriaan koskeva itsehallinto ”sen mukaan kuin lailla säädetään”. Perustuslakia säädettäessä tuollaisia lakeja oli jo olemassa, eli kyseessä oli takautuva viittaus edellä mainittuun saamelaiskäräjälakiin (974/1995) ja saamen kielilakiin (15.12.2003/1086).

Saamelaiskäräjälain 9 §:ssä asetetaan viranomaisille velvollisuus neuvotella saamelaiskäräjien kanssa ”kaikista laajakantoisista ja merkittävistä toimenpiteistä, jotka voivat välittömästi ja erityisellä tavalla vaikuttaa saamelaisten asemaan alkuperäiskansana ja jotka koskevat saamelaisten kotiseutualueella”. Pykälässä erikseen lueteltujen, neuvotteluvelvollisuuden piiriin kuuluvien asioiden joukossa mainitaan kodassa 2 valtionmaan, suojelualueiden ja erämaa-alueiden hoitoa, käyttöä, vuokrausta ja luovutusta ja kohdassa 4 saamelaisten kulttuurimuotoon kuuluvan elinkeinon lainsäädännöllistä tai hallinnollista muutosta. Tällaiset asiat, tai niihin liittyvät asiat ja näkökohdat, muodostavat muistion olennaisen sisällön. 

Vuoden 2005 muistion valtio-oikeudellisen olemuksen
analyysiä asiakirjan ulkoisen tarkastelun perusteella 

Muistion kansisivu näyttää tältä:

Tittelisivullaan asiakirja on nimetty seuraavasti:

”Saamelaisten maankäyttöoikeutta koskeva muistio”.

Lisäksi sivun alalaidassa on merkintä ”2005”.

Muistion saatesivu:

 
 Vastaanottajan kohdalle on saatteessa merkitty

            ”Pääministerille”.

Vastaanottaja on siten merkitty asemansa perusteella – hänen nimeään ole ilmaistu. Tämä korostaa sitä, että muistio on osoitettu valtiolliselle instituutiolle, pääministerille. Instituutiona pääministeri on sekä poliittinen että valtio-oikeudellinen.

Muistion laatijat on saatteessa ilmoitettu seuraavasti:

”Muistion on laatinut työryhmä, jonka ovat koonneet korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Pekka Hallberg ja saamelaiskäräjien puheenjohtaja Pekka Aikio, ja johon ovat kuuluneet lainsäädäntöneuvos Eero J. Aarnio oikeusministeriöstä, saamelaiskäräjien lakimiessihteeri Heikki J. Hyvärinen ja hallintoneuvos Pekka Vihervuori korkeimmasta hallinto-oikeudesta.”

Korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Pekka Hallbergin ja saamelaiskäräjien puheenjohtajan Pekka Aikion nimeäminen muistiotyöryhmän kokoajiksi, voidaan tulkita ilmaisevan, että kyseessä on KHO:n ja saamelaiskäräjien yhteishankkeesta.

Saatesivun alaosa:

Saatteen tekstissä KHO:n presidentti Hallberg ja hallintoneuvos Vihervuori KHO:sta ovat merkinneet virka-asemansa KHO:ssa edellä sanotun mukaisesti. Nimikirjoitukset on ryhmitelty niin, että työryhmän kokoajana ensimmäisenä mainittu Hallberg on ensimmäisellä allekirjoitussijalla ylhäällä vasemmalla, ja toisena kokoajana mainittu Aikio toisella sijalla ylhäällä oikealla. Loput allekirjoitukset on ryhmitelty näiden alle niin, että Hallbergin alle ovat nimensä kirjoittaneet Aarnio ja Vihervuori ja Aikion alle Hyvärinen. Näin muodostuu kaksi riviä, jossa vasemmanpuoleiset nimet edustavat taustaltaan ja virka-asemaltaan KHO:ta ja oikeusministeriötä, ja oikeanpuoleiset nimet saamelaiskäräjiä.

Saatetekstistä ilmenee että muistio on tarkoitettu ehdotukseksi lainsääntätoimiin ryhtymisestä.

Tämä toistetaan muistion viimeisen sivun lopussa:

Yllä olevasta kuvasta näkyy myös muistiossa esitetty konkreettinen ehdotus yhteishallintoelin, joka allekirjoittajien käsityksen mukaan olisi avain lukossa olevan tilanteen aukaisemiselle. Yhteishallintoelimen tuli muistion mukaan olla yhteishallintoelin, jonka puitteissa saamelaiskäräjien asema tulisi maankäytön hallinnassa eislle korostetusti. Tulot valtion metsämaan taloudellisesta käytöstä oli määrä ohjata rahastoon, käytettäviksi alueiden kehittämiseen ja metsänhakkuiden ja muun maankäytön saamelaiselinkeinoille aiheuttaman haitan ja vahingon korvauksiin. Muistion mukaan rahaston päätöksentekoa järjestettäessä oli syytä erityisesti korostaa saamelaiskäräjien asemaa  "ottaen samalla huomioon paikallisen yhteisön asianmukainen kuulemin".

Laajasta johdattelusta huolimatta muistio ei siis sisältänyt mitään täysin mullistavaa. Siinä ehdotettu yhteishallinto oli hiukan eri muodossa noussut esille jo aikaisemmin.

Selvitysmies Pekka Vihervuoren esitys vuoden 1999 lopulla sisälsi ehdotuksen yhteishallintoelimestä ja rahastosta. Marraskuussa vuonna 2000 saamelaiskäräjät päätyi  MTV:n uutisen mukaan (https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/saamelaiskarajat-saamelaisalueen-oikeuksissa-puutteita/1828082#gs.OSWdvVc ) kantaan, jonka mukaan saamelaiskäräjät ei hyväksynyt ajatusta maiden käyttöä valvovasta maaoikeusneuvostosta, jossa olisi käräjien ja kuntien edustus. Sen tilalla voisi saamelaiskäräjien mukaan mieluummin toimia saamelaiskäräjät yksin.

Oikeusministeriön lainvalmisteluosaston 28.8.2000 päivätyn, Eero J. Aarnion laatimassa lausunnossa arvioidaan Vihervuoren ehdotuksista annettuja lausuntoja.  Varauksettoman myönteisesti yhteishallintomalliin, maaoikeusneuvostoon, suhtautuivat vain puolustusministeriö ja eduskunnan oikeusasiamies. Eräiden muiden valtiollisten tahojen lausunnot Aarnio tulkitsi varauksellisen myönteisiksi. ­Kaikki muut lausun­nois­saan asiaan kantaa ottaneet tahot joko olivat ainakin jossakin määrin enemmän varauk­sellisia ehdo­tuk­sen toteutta­mi­sen suhteen tai suhtautuivat siihen kielteises­ti.

Myös n.s. Pokan toimikunta oli vuoden 2001 lopussa ehdottanut metsähallituksen Ylä-Lapin luonnonhoitoalueesta muodostettavaksi "saamelaisten kotiseutualueen luonnonhoitoalue" ja sen johtoon johtokunta, jossa olisi  saamelaiskäräjien ja muun paikallisen väestön edustus.

Aikaa myöten kaikki ehdotukset erimallisista yhteishallintoelimistä raukesivat.  Miten ja miksi tämä tapahtui ei ole tämän kirjoituksen aihe. Palatkaamme muistion tarkasteluun. 


Lisähavaintoja 

Muistio on laadittu neutraalille paperille, ei siis KHO:n paperille.

Tämä on sinänsä luonnollista, koska muistiota ei ole laadittu KHO:ssa eikä KHO:n päätöksenä, vaan se on syntynyt useiden osapuolten edustajista kootuista henkilöistä. Koska lähettävänä tahona ei ole KHO, oikeusministeriä, saamelaiskäräjät tai muu muodollisesti virallinen taho, asiakirjalle ei myöskään ole annettu lähetysvaiheessa diaarinumeroa, eikä sitä siten ole kirjattu mihinkään diarioon eli lähtevien ja saapuvien asiakirjojen luetteloon. Diaarinumeron muistio sai vasta kun asiakirja kirjattiin saapuneeksi valtioneuvoston kansliaan.

Saatteen mukaan

”Ratkaistavia kysymyksiä ei muistiossa - - - on hahmoteltu ratkaisun suuntaviivat, joiden pohjalta tarvittaviin lainsäädäntötoimiin voidaan ryhtyä”. (Korostus GP).

Muistion johdannossa sanotaan:

”Edellä tarkoitetut ratkaisut edellyttävät lainsäädäntötoimia. Tässä muistiossa on hahmoteltu ratkaisun perusteet ja suuntaviivat, joiden pohjalta tarvittava(an – lisäys GP) lainvalmisteluun voidaan ryhtyä.

Näiden mainintojen ja muistion koko sisällön perusteella oli kyse vuoden 1999 perustuslain (731/1999) 99 §:n 2. mom:ssa tarkoitetusta esityksestä lainsäädäntötoimeen ryhtymisestä. Mainittu perustuslakiin sisälletty säädös määrittelee kyseisessä kohdassa valtiovallan jakoa koskevaa erästä yksityiskohtaa; oikeudenkäyttövaltaa edustavat korkeimmat yleiset tuomioistuimet eli KKO ja KHO voivat tehdä toimeenpanovaltaa edustavalle valtioneuvostolle esityksiä lainsäädäntötoimeen ryhtymisestä. Jos valtioneuvosto katsoo ehdotuksen edellyttämät toimet tarpeellisiksi, se voi käynnistää lainvalmistelun, jonka tulokset valtioneuvosto vuorostaan antaa lainsäädäntövaltaa edustavalle eduskunnalle hallituksen esityksen muodossa.

Perustuslain (731/1999) 99 §:n mukaan ylimmät tuomioistuimet valvovat lainkäyttöä omalla toimialallaan. Tällä perusteella hallintolainkäytön valvominen kuuluu KHO:n tehtäviin. Kun saman momentin toisessa säädetään edellä sanotun mukaisesti, että KKO ja KHO voivat tehdä valtioneuvostolle esityksiä lainsäädäntötoimeen ryhtymisestä, lainkohtaan ei ole enää erikseen lisätty mainintaa ”oman toimialaansa liittyvissä asioissa” t.m.s. Säädös lienee kuitenkin ymmärrettävä niin, että hallintokäyttökäyttöasioihin liittyviä lainsäädäntötarpeita koskevien esitysten tekeminen valtioneuvostolle kuuluu ensisijaisesti KHO:n tehtäviin.

Kaikki rippikoulun käyneet muistavat toki kahdeksannen käskyn ja tohtori Lutheruksen siihen antaman ”Mitä se on” -selityksen.  Nehän piti kaikki oppia ulkoa. Keltä ne ovat unohtuneet, siltä pitäisi naimalupa pois otettaman. Siltä varalta että joku lukija ei muistaisi, se meni näin:

”Älä sanoa väärää todistusta lähimmäisestäsi. Mitä se on? Meidän tulee pelätä ja rakastaa Jumalaa niin, ettemme valehtele lähimmäisestämme emmekä häntä petä, panettele tai saata huonoon maineeseen, vaan puolustamme häntä, ajattelemme ja puhumme hänestä hyvää ja käännämme kaiken parhain päin.”

Äärimmäisen hyvätahtoiseksi venytettyä tulkinta soveltaen voisimme nähdä vuoden 2005 muistiossa kömpelön yrityksen toteuttaa saamelaiskäräjälain 9 §:ssä asetettu neuvotteluvelvollisuus. Liekö noilta vuosilta muita esimerkkejä siitä, että korkeimman oikeusistuimen presidentti ja ulkopuolisen tahon edustaja kokoavat yhdessä työryhmän, joka tekee yhdessä, ilman toimeksiantoa, omissa nimissään yhteisen ehdotuksen pääministerille yhteisen muistion muodossa? Minulla ei ole tietoa siitä, miten yleisiä tällaiset muistiot esim. pääministerille olivat vuoden 2005 molemmin puolin. Asian selvittäminen kuulunee lähinnä valtio-oikeudellisesti painottuneen poliittisen historian alalle, eivätkä voimavarani riitä asian selvittämiseen käsillä olevaa kirjoitusta varten.

Näin jälkikäteistarkastelussa keskeinen kysymys on, mikä olisi voinut vapauttaa KHO:n presidentin seuraamasta lainsäädäntötoimeen ryhtymistä koskevaa ehdotuksen käsittelyjärjestystä koskevaa säännöstä, jonka mukaan tällaiset ehdotukset oli käsiteltävä KHO:n täysistunnossa. Hiukan laajempi kysymys on, onko muistion aloitteentekijän ja ensimmäisen allekirjoittajan asema KHO:n presidenttinä ollut sellainen, että hänen olisi sen takia tullut pidättäytyä kutsumasta kokoon työryhmää, johon kuului muita kuin KHO:n jäseniä, ja jonka oli määrä luovuttaa muistio pääministerille, mikä myös toteutui.

Tarkastellen vuoden 2005 muistiota lakisidonnaisemmasta näkökulmasta, olisin taipuvainen näkemään siinä vähintään suhteellisen vakavan toimintatapoihin kohdistuvan valtio-oikeudellisen faux-pas’in eli tyylirikkeen. 


Muistion ajoittuminen suhteessa KHO:n saamelaisuuspäätöksiin

ja muihin saamelaisia koskeviin merkittävin tapahtumiin

Hallbergin y.m. muistio ei käsittele kysymystä siitä kenet on katsottava saamelaiskäräjälain tarkoittamaksi saamelaiseksi, vaan saamelaisten maaoikeuksia. Silti muistion tarkastelun tässä vaiheessa on syytä tarkistaa mitä mahdollisia aikataulullisia yhtymäkohtia sillä ehkä olisi KHO:n saamelaisuutta koskevien päätösten kanssa.

Ensimmäiset vaalit vuoden 1995 saamelaiskäräjälain mukaisen saamelaiskäräjien valitsemiseksi uuden lain mukaisesti järjestettiin vasta 1999. Tällöin saamelaiskäräjät hylkäsi yli 1128 vaaliluetteloon n.s. lappalaisperusteella hakenutta henkilöä sillä perusteella, että nämä olivat suomalaisia eivätkä saamelaisia. Näistä 656 haki päätökseen muutosta valittamalla KHO:een. Valittaneista KHO määräsi 7 (seitsemän) merkittäviksi vaaliluetteloon hyläten loput 649 hakemusta. Näin KHO tulkitsi lainmukaiseksi sen saamelaiskäräjien linjauksen, jolla käräjät oli hylännyt noin 1 120 hakijaa.

KHO:n tulkinnan pohjalta saamelaiskäräjät jatkoi hyljintälinjaansa vuosien 2003 ja 2006 vaalien alla, ja KHO tuki linjaa uusilla sille tehtyjen valitusten hylkäämisellä. On kuitenkin vaikeaa ellei peräti mahdotonta nähdä aikataulullista yhteyttä muistion ja KHO:n saamelaispäätösten välillä. Myöskään saamelaisten maaoikeuksia koskevien oikeustapausten esilläolo vaikkapa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa ei osu yhteen saamelaisten maaoikeuksia koskevan muistion kanssa.

Sen sijaa löytyy ainakin yksi toinen ajallinen yhteenosuma. Hallbergin y.m. työryhmän muistio on päivätty 1.12.2005. Suomalais-norjalais-ruotsalais-saamelainen asiantuntijaryhmä oli luovuttanut luonnoksensa pohjoismaiseksi saamelaissopimukseksi 27.10.2005, siis noin kuukautta aikaisemmin. Suomen saamelaiskäräjiä asiantuntijaryhmässä edusti käräjien lakimiessihteeri Heikki J. Hyvärinen, yksi vuoden 2005 maankäyttöoikeusmuistion allekirjoittajista. Vuoden 2005 luonnos pohjoismaiseksi saamelaissopimukseksi mainitaan myös muistion tekstissä, kuitenkin vain yhtenä monien muiden asiakirjojen joukossa. Ajallisesta yhteenosumasta huolimatta vuoden 2005 muistion ja vuoden 2005 saamelaissopimusluonnoksen silmäily rinnakkain ei ainakaan ensivilkaisulla tuo esille yhteneviä ilmaisuja.

Ehkä mielenkiintoisin ja ilmeisin ajallinen yhteenliittyminen löytyy Hallbergin y.m. muistion ja Inarin saamelaisia koskettavien metsäkiistojen[3] välillä. Kiista kehittyi vuodesta 1987 ja roihusi valtoimenaan vuoden 2005 aikana – eli samana vuonna, jona Hallbergin y.m. muistio toimitettiin pääministerille. Kiista koski maan käyttämistä, ja samoin muistio. Saamelaisneuvosto antoi taustatukea kiista-alueen hakkuita vastustaville paliskunnille. Greenpeace lisäsi kiistan dramatiikkaa mm. pysäyttämällä kiista-alueelta puuta ostaneen StoraEnson paperia kuljettavan Antares-laivan kaksi kertaa, ensin Veitsiluodon satamassa, sitten Lyypekissä, ja järjestämällä mielenosoituksen ensin Suomen Saksan suurlähetystön luona ja sitten kiista-alueen puuta käyttävällä StoraEnson paperitehtaalla Hollannissa. Viimeksi mainittu mielenosoitus järjestettiin tiistaina 29.11.2005, ja muistio on päivätty 1.12.2005, joka oli saman viikon torstai. Muistion pitkän tekstin laatimisen voidaan arvioida kestäneen ainakin muutaman päivän.

Eräs ennenaikainen uutinen

Vuoden 2005 muistio ei johtanut lainsäädäntötoimiin, mutta sen jonkinlaisena jatkona julkaistiin sellaisenaan paljastava uutinen.

MTV:n 31.5.2006 julkaisema uutinen [4] oli otsikoitu:

”Saamelaisten maankäyttöoikeus pian lakiin”.

Uutisessa kerrotaan:

”Saamelaisten maankäyttöoikeudet turvataan pian lakitekstissä. Lain tavoitteena on vihdoinkin poistaa esteet ILO:n alkuperäiskansasopimuksen ratifioimisen tieltä. Loppusuoralla olevassa laissa ei puututa vuosikymmeniä puhuttaneeseen saamelaisten maanomistusoikeuteen.”

Vaikka uutisen mukaan ei siis ollut tarkoitus puuttua saamelaisten maanomistusoikeuteen, siinä mainitun lakiuudistuksen keskeisenä tarkoituksena oli siis ottaa saamelaisten maankäyttöoikeus lakiin. Vuoden 2005 muistio oli koskenut nimenomaan samaa asiaa. Uutisen mukaan

” Lakiehdotusta ovat viime syksystä työstäneet oikeusministeriön lainsäädäntöneuvos Eero J. Aarnio ja saamelaiskäräjien lakimiessihteeri Heikki J. Hyvärinen.”

Molemmat kuuluivat maankäyttöoikeusmuistion allekirjoittajiin.

Uutinen kertoo, että

”Saamelaisalueelle hahmotellaan Norjan kaltaista yhteishallintomallia, jossa ovat mukana sekä saamelaiset että muut paikalliset asukkaat. Lakiehdotuksen mukaan viranomaisen tulisi maankäyttöä koskevissa asioissa pyytää tältä saamelaisalueen hallintoelimeltä lausuntoa.”

Aarnion tuolloinen ulostulo MTV:n uutisessa näyttää olleen ennenaikainen. Oikeusministeriön vuonna 2000 asettama, yleisesti Pokan toimikuntana tunnettu saamelaistoimikunta oli valmistellut Ylä-Lapin maaoikeuskysymysten ratkaisua selvitysmies Pekka Vihervuoren vuonna 1999 tekemien ehdotusten pohjalla. Vihervuori, joka seurasi Hallbergiä KHO:n presidenttinä, oli KHO:n oikeusneuvoksen ominaisuudessa yksi Hallbergin y.m. vuoden 2005 maankäyttöoikeusmuistion allekirjoittajista.

Selvitysmateriaalia laajennettiin vielä oikeustieteen tohtori Juhani Wirilanderin 2001 selvityksellä saamelaisalueen maanomistusolojen kehityksestä ja oikeusministeriön Oulun ja Lapin yliopistoilta tilaamat tutkimukset Lapin asutuksesta ja maaoikeuksista. Professori Vahtolan johtaman maaoikeustutkimusryhmän tulokset julkistettiin 24.10.2006. Tulokset olivat kuitenkin sen verran epämieluisia saamelaiskäräjille että ne haudattiin sillä perusteella, että ne olivat ”ristiriitaisia”. Pokan toimikunta luovutti mietintönsä 4.12.2006. Jo tätä ennen, lokakuun alkupäivinä, oikeusministeri Johannes Koskinen oli ennakoinut julkisuudessa, ettei ministeriö tule antamaan lakiesitystä Pokan toimikunnan mietin pohjalta sen saaman ristiriitaisen lausuntopalautteen vuoksi.

31.5.2006 päivätty MTV-uutinen kertonee oikeusministeriön lainsäädäntöneuvos Eero J. Aarnion ja saamelaiskäräjien lakimiessihteeri Heikki J. Hyvärisen olleen suorittamassa jonkinlaista noiden tutkimustulosten ohitusta ennen niiden julkistamista. Kaksikon ehdotus ei kuitenkaan edennyt eduskuntakäsittelyyn asti vaan ikään kuin putosi reestä syksyn 2006 kuluessa.

Toukokuun viimeisenä päivänä 2006 julkaistussa MTV:n uutisessa Aarnio oli vielä erinomaisen optimistinen, todeten että maanomistuskysymyksen ohittaminen mahdollistaa nyt asian pikaisen ratkaisun. Myttyyn mennyt monessa solmussa olevan asian pikaratkaisuyritys muistuttaa menettelynä kaikin tavoin Hallbergin toimikunnanajankohtaista ehdotusta ”ohittaa” kiistanalainen saamelaismääritelmä ja keskittyä lakiesityksessään vain sen määrittämiseen, kenet otetaan saamelaiskäräjien vaaliluetteloon. (Todellisuudessa toimikunnan lakiesitys sisältää kuitenkin saamelaismääritelmän.)  Olisiko tämä ohitusajatus Eero J. Aarnio perintöä joka on jäänyt elämään oikeusministeriöön? Pääministeri Sipilän poliittinen avustaja, valtiosihteeri Paula Lehtomäki heitti ajatuksen ilmaan 8.12.2017 Inarissa järjestetyissä kuulemis- ja tapaamistilaisuuksien yhteydessä. [5] Veikko Väänänen kirjoittaa asiasta blogissaan:

Hän kysyi miltä kuulostaisi jos jatkossa saamelaisuutta ei määriteltäisi millään lailla, vaan se määräytyisi itse kenenkin henkilön samastumisen eli itseidentifikaation kautta. Samaan hengenvetoon hän kuitenkin jatkoi, että ainoastaan se määriteltäisiin lailla kuka voi äänestää saamelaiskäräjävaaleissa.

Että mitä?

Nyt tämä ajatus on siis sisällytetty Hallbergin toimikunnan ehdotukseen.

Mistä moinen ajatus?

Hallbergin toimikunta esittää siis jonkinlaista saamelaiskäräjälain saneerausta sellaisella pienellä leikkauksella, että siitä – muka – nipsaistaisiin tulehtuneen umpisuolen tavoin pois saamelaismääritelmä, jonka ympärille on muodostunut kroonistunut tulehtunut keskustelu. Kun mätäpesäke leikataan pois ja sitä ympäröivä kudos huuhdellaan, elimistö saa mahdollisuuden parantua.

Ajatuksessa on jotain tuttua paitsi lääkinnällisen myös oikeustieteellisen ajattelun puolelta.  Esityksen ydinajatus on, että saamelaisiksi luetaan ne henkilöt, jotka ovat merkityt saamelaiskäräjien vaaliluetteloon – ja sillä sipuli. Tämä vastaa oikeudellisen ajattelun puolella esiintyvää käsitystä – joka oli vallitseva Hallbergin ja hänen juristipolvensa opiskeluaikana ja näiden uran nousuvaiheessa – jonka mukaan oikeutta on se, mitä lakiin on kirjoitettu, eikä muulla ole oikeustieteeseen perustuvassa pohdinnassa merkitystä.

Tämän filosofista positivismia edustavan ajattelumallin omaksunut haluaa nähdä oikeudellisen ajattelun ja kaikenlaisen ideologian välillä eräänlaisen palomuurin. Kaikki mikä ei ole lakia, saman tien kaikki ideologia ja muukin ajatusryönä – kuten moraali – leikataan irti oikeudellisesta ajattelusta sille vieraana ainesosana ja passitetaan palomuurin toiselle puolelle. Omalle puolelle jää vain puhdas oikeusoppi [6], jonka maailmankuvassa kaikki oikeusnormit ovat kauniissa hierarkkisessa järjestyksessä.

Kun tätä oikeustieteen puolelta lainattua tieteellisen ajattelun saneerausmallia yritetään siirtää kansantieteen puolelle – niin kuin Hallbergin toimikunta perusteluissaan esittää tekevänsä vaikka saamelaismääritelmä sen lakiesityksessä onkin – syntyy ilmeisiä ongelmia. Operaation ongelmallisuus näyttäytyy sitä ilmeisempänä, kun monenkirjava todellisuus yritetään pakottaa asettumaan puhtaan oikeustieteen ihanteen mukaiseen ideaalikaavaan. Suomen alueella asuvien saamelaisten kulttuurien ja henkilöiden saamelaisuuden monimuotoisuus ja siihen liittyvä problematiikka ei häviä Hallbergin toimikunnan esityksen avulla minnekään. Se ei tule häviämään senkään kautta, että esityksen kautta on määrä tehdä loppu aitosaamelaisia nationalisteja vuosikymmeniä häirinneestä monimuotoisuudesta laillistamalla näiden samoin vuosikymmeniä harjoittama etninen syrjintä. Toimikunnan esittäessä puhtaan oikeusopin mukaista ideologiasta vapaata ratkaisua saamelaismääritelmän ongelmaan se ei avaa takaovea saamelaisnationalistiselle ideologialle, vaan haluaa avata pääportin salliakseen tämän ideologian tunkea paraatimarssissa Suomen lainsäädäntöön.

Mikä ongelma vuoden 2005
muistiossa nyt sitten on?

KHO:n presidentti Hallbergin ja yksi KHO:n oikeusneuvos laativat siis saamelaisten maaoikeuksiin koskevan lainsäätöehdotusmuistion yhdessä saamelaiskäräjien kanssa. Saamelaiskäräjät oli ollut yksi osapuoli käräjien vaaliluetteloon merkitsemistä koskevissa jutuissa, jotka Hallbergin johtama KHO oli ratkaissut saamelasikäräjien eduksi. Muistiota seuraavina vuosina KHO tulisi ratkaisemaan uusia vaaliluetteloon ottamista koskevia juttuja. Metsäkiistoja puitin kylläkin käräjäoikeuksissa, joten ylin oikeusaste niiden kohdalla olisi ollut KKO.

Näkisin että ryhtymällä KHO:n oikeuden presidenttinä käynnissä olevan maaoikeuskiistan aikana maankäyttöoikeusmuistion kehittäneen työryhmän kokoajaksi ja ensimmäiseksi allekirjoittajaksi Pekka Hallberg tuli osoittaneeksi vähintäänkin puutteellista harkintakykyä. Koska KKO:n antamat lainsäädäntötoimiin ryhtymistä tarkoittavt ehdotukset olisi vuonna 2005 voimassa olleen lainsäädännön mukaan pitänyt käsitellä KHO:n täysistunnossa, tämän määräyksen ohittaen toteutettu muistiohanke on KHO:n silloisen presidentin kohdalla merkinnyt KHO:ta ja sen presidenttiä sitovien oikeusnormien noudattamatta jättämistä. Toisin sanoen: KHO:n päätökset lainsäädäntötarpeita koskevista esityksistä valtioneuvostolle kuului voimassa olleiden (ja edelleen voimassa olevien) oikeusnormien mukaan tehdä KHO:n täysistunnossa, jonka johtajana KHO:n presidentti toimii. Koska esitystehtävä kuuluu KHO:n virkatehtäviin ja edustaa merkittävää valtio-oikeudellista tointa, korkean viran haltijan olisi käsitykseni mukaan ollut syytä pidättäytyä tällaisen esityksen tuottamisesta KHO:n ulkopuolisessa kokoonpanossa.

Tämän periaatteen vastainen muistion tuottamiseen osallistuminen sen aloitteentekijänä ja ensimmäisenä allekirjoittajana ja muistion toimittaminen pääministerille oli sitäkin arveluttavampaa, kun se tapahtui yhdessä saamelaiskäräjien puheenjohtajan ja lakimiessihteerin kanssa. Saamelaiskäräjät oli ollut KHO:n sen eduksi ratkaisemien, saamelaiskäräjien vaaliluetteloon ottamista koskevien valitusten kohteena muistion tekemistä edeltävinä vuosina, ja tuli olemaan valitusten kohteena myös muistion julkaisuvuoden 2005 jälkeen. Pekka Hallbergin johtama KHO tuli myötäilemään saamelaiskäräjien linjaa vaaliluetteloasiassa aina vuoteen 2011.

Olennaisesti, mutta ei täysin muuttunutta linjausta edustava KHO:n päätös annettiin 26.9.2011. Pekka Hallbergin seuraaja KHO:n presidenttinä, Pekka Vihervuori, nimitettiin virkaansa 20.1.2012. Vihervuori oli yksi vuoden 2005 muistion allekirjoittajista. En ole perehtynyt oman virkakautensa loppuun nyt tulleen Pekka Vihervuoren toimintaan sen laajemmalti että tiedän hänen toimineen mm. saamelaisten maaoikeuksia tutkailleena selvitysmiehenä 1999–2000. Hänen toimintansa saamelaisasioissa ei kuulu tämän kirjoituksen piiriin, vaikka hänen tuloksiaan mainitaankin vuoden 2005 muistiossa laajasti.

Pekka Hallbergin tausta saamelaispolitiikassa ja hänen asemansa saamelais-

käräjälain uudistamista valmistelevan toimikunnan puheenjohtajana 

Pekka Hallberg on siis

1 - Ollut KHO:n presidenttinä niinä vuosina, kun KHO laillisti saamelaiskäräjien vaaliluetteloon ottamisessa sovelletun syrjintäkäytännön, jolla yli tuhat vaaliluetteloon hakeutunutta syrjäytettiin summittaisessa menettelyssä.

2 - Ollut KHO:n presidenttinä niinä vuosina, kun KHO jatkoi samaa syrjintälinjaa.

3 - KHO:n presidenttinä rikkoen KHO:ta koskevia säädöksiä koonnut

työryhmän laatimaan yhdessä saamelaiskäräjien kanssa saamelaisten maankäyttöoikeuksia koskevan lainsäädännön kehittämistä koskevan ohjelmallisen esityksen, ja allekirjoittanut ensimmäisenä pääministerille
osoitetun ja toimitetun muistion.

Tässä luettelossa käyttämästäni käsitteistä ja ilmaisutyylistä huolimatta en tarkoita, että kysymys olisi mistään rikoksesta – ja voihan olla, että tällaiset ylimpien oikeusistuinten presidenttien muistiot pääministerille ovat olleet vuonna 2005 – ja ehkä sitä ennen ja jälkeenkin – maan tapa. Edellä sanotun perusteella pidän kuitenkin selvitettynä, että Pekka Hallbergin valinta saamelaiskäräjälain uudistamista koskevan toimikunnan puheenjohtajaksi on edustanut periaatteellisesti väärää lainvalmistelutyötä, koska hänen ennakkoasenteensa on selkeä rasite. Minulla ei ole mitään perusteita, pätevyyttä tai tarvetta kyseenalaistaa Hallbergin pätevyyttä tai yleistä rehellisyyttä. Huomioiden Hallbergin aikaisemmassa asemassaan KHO:n presidenttinä ja vuoden 2005 saamelaisten maankäyttöoikeuksia koskeneen muistion alullepanijana ja ensimmäisenä allekirjoittajana muodostunut osallisuutensa saamelaisasioissa, hän ei kuitenkaan ole edustanut sellaista puolueettomuutta, jota tehtävä lain uudistamista valmistelevan toimikunnan puheenjohtaja olisi yleisen edun nimissä edellyttänyt.

Hallbergin asema saamelaiskäräjälain uudistamista valmistelevan toimikunnan puheenjohtajana yhdistettynä toimikunnan muuhun kokoonpanoon

Kun lisäksi kaikki toimikunnan saamelaiskäräjiä edustavat jäsenet edustavat aivan määrättyä linjaa saamelaisten sisäisessä, etnisyyspohjaisessa kiistassa, lainvalmistelun uskominen näin kokoonpannulle toimikunnalle ei edustanut ainoastaan heikkoa harkintaa, vaan jotakin huomattavasti pahempaa: valtiovallan, ennen kaikkea oikeusministeriön suosionosoitusta ja vallan luovuttamista etnisen konfliktin yhdelle, toista syrjivälle osapuolelle. Syrjivällä osapuolella on kaksi, toisiinsa liittyvää päätavoitetta: 1) Saamelaisalueella olevien valtionmaiden saattaminen saamelaiskäräjien hallintaa 2) Suomen Lapin läsnäolonsa ja periytymisensä puolesta kiistattoman alkuperäiskansan – inarinlappalaisten ja keminlappalaisten sulkeminen saamelaisen maanhallinnan ulkopuolelle sulkemalla nämä saamelaiskäräjien ulkopuolelle, siten kuin Hallbergin toimikunta esittää.

Oikeusministeriön päätöksen Hallbergin toimikunnan asettamisesta (OM 12/021/2017) ovat allekirjoittaneet oikeusministeri Antti Häkkänen ja kansliapäällikkö Asko Välimaa, joita molempia on koskenut velvollisuus vannoa virkavala tai antaa virkavakuutus [7].

Maallikkona olen siinä käsityksessä, että Hallbergin toimikunnan puheenjohtajan ja jäsenten valinta ja nimittäminen eivät ole olleet ainakaan kovin kauniisti täyttäneet virkavalassa tai virkavakuutuksessa annettua sitoumusta siltä osin kuin näissä luvataan toimia puolueettomasti kansalaisten ja yhteiskunnan parhaaksi.

Hallbergin toimikunnan puheenjohtajan edellä selostetun ongelmallisen aseman ja työryhmän Suomen Lapin alkuperäiskansoja edustavan yksipuolisen kokoonpanon ja saamelaisryhmiin nähden vajavaisen edustavuuden vuoksi työryhmän esityksiin ei voi eikä tule suhtautua puolueettoman asiantuntijuuden tuotoksena, vaan ensisijaisesti vuoden 2005 muistion kaltaisena yksipuolisena saamelaispoliittisena kannanottona, joka ei ota huomioon sen enempää valtakunnan kokonaisetua, yleistä etua tai kaikkien saamelaisten etuja.

III  Kommenttini Hallbergin toimikunnan esitysluonnoksesta annetuista lausunnoista

Tänään, 28.7.2018, Hallbergin toimikunnan esitysluonnoksen kommentointiaika on siis umpeutunut. Lausuntopyynnöt oli suunnattu rajoitetulle joukolle toimijoita. Lausuntopyynnöt jaettiin oikeusministeriön ylläpitämän ja tuottaman sähköisen lausuntopalvelu.fi -verkkopalvelun kautta. Vain ne, jotka olivat saaneet lausuntopyynnön lausuntopalvelu-järjestelmän kautta, pystyivät ylipäätään antamaan lausunnon kyseistä järjestelmää käyttäen. Lausuntopyynnöt oli kirjoitettu suomeksi, ruotsiksi, ja kolmella Suomessa käytetyllä saamenkielellä.

Toimikunnan varsinainen ehdotus hallituksen lakiesitykseksi eli ”pykälä” julkaistiin suomeksi, ruotsiksi ja kolmella saamenkielellä. Sen sijaan toimikunnan esityksen perustelut julkaistiin vain suomeksi. Muiden kielien osalta lausunnonantajan täytyi tässä vaiheessa tyytyä suomenkielisenä versiona 70-sivuisen perusteluosan kohdalla kuusisivuiseen yhteenvetoon. Lisäksi vain suomenkielinen lausuntokierrokselle annettu versio sisälsi 23-sivuisen esityksen, jossa nykyinen laki ja toimikunnan ehdottamat muutokset olivat vertailtavissa rinnakkain.

Lausuntopyynnöissä tähdennettiin

”Tämän viestin liitteenä saamanne linkki on organisaatio-/henkilökohtainen, joten ettehän jaa sitä edelleen. Kaikki annetut lausunnot ovat julkisia ja ne julkaistaan lausuntopalvelu.fi:ssä”.

Tämä julkaisulupaus näyttäisi kuitenkin koskeneen vain lausuntopalvelun kautta annettuja lausuntoja, jotka aukevat tämän sivun alaosasta:
https://www.lausuntopalvelu.fi/FI/Proposal/Participation?proposalId=4a99582c-a41d-4fbd-9b78-a1b77fc0da35

Perinteisempiä menetelmiä, kuten paperilla ministeriöön lähetetyt tai sinne sähköpostitse toimitetut lausunnot joututu etsimää käsiinsä seuraavan linkin takaa löytyvän sivun otsikon "Asiakirjat" alta:
https://oikeusministerio.fi/hanke?tunnus=OM077:00/2017

Klemetti Näkkäläjärvi toteaa omassa lausunnossaan:

”Lausuntopalvelun käyttö on hyvin kankea ja rekisteröityminen voi olla vaikeaa erityisesti iäkkäille. Lausuntopalvelu rajaa vastausmahdollisuuden vain henkilöille, joilla on suomalaiset verkkopankkitunnukset. Toimikunnan esityksellä on vaikutuksensa Ruotsin ja Norjan saamelaisiin, koska siinä viitataan pohjoismaiseen saamelaissopimukseen. Edelleen, Suomen saamelaisia asuu myös ulkomailla ja esitys vaikuttaa myös heidän oikeuksiinsa. Kaikilla ei ole tasa-arvoista mahdollisuutta lausua esityksestä. Lausuntopalvelun vastausrakenne on viranhaltijoille helppo, mutta rajaa lausunnon antajana mahdollisuuksia tuoda näkemyksensä esille parhaalla katsomallaan tavalla. Rakenne myös hankaloittaa lausuntojen kokonaiskuvan hahmottamista. Rakenne myös hajottaa kokonaisuuden. Esimerkiksi toimikunnan esittämä 3 § vaikuttaa kaikkiin lain keskeisiin pykäliin, niiden toimeenpanoon ja tulkintaan.”

Viimeksi mainitulla huomautuksellaan Näkkäläjärvi viittaa lausuntopalvelun tapaan palastella annetut lausunnot ja sitten ryhmittää nämä palaset lakiesityksen noudattaman logiikan mukaisten otsikoiden alle, kuten Yleiset säännökset / Saamelaiskäräjien tehtävät, Toimikausi, toimielimet ja toiminta, Saamelaiskäräjien vaalit, Muutoksenhaku. Menetelmä on sinänsä kätevä ja säilyttämisen arvoinen ominaisuus lausuntopalvelu-järjestelmässä, mutta omiaan myös rikkomaan lausuntojen loogisen ja retorisen rakenteen, tehden niille suoranaisesti väkivaltaa. Onneksi palveluun on sentään sisällytetty mahdollisuus päästä sen kautta käsiksi myös palastelemattomiin lausuntoihin. Sikäli kuin ymmärrän, lausuntojen kokonaisuus ei näinkään näy sellaisena kuin lausunnon antaja on lausuntonsa laatinut. Kuten sanottua, tämän kautta ei myöskään pääse lukemaan niitä lausuntoja, jotka on annettu lausuntopalvelu-järjestelmän ulkopuolella

Missä mennään?
Olen lukenut kaikki lausuntopalvelun kautta annetut ja julkaistut lausunnot nopeasti läpi, samoin useimmat järjestelmän ulkopuolella annetut. Sanottakoon heti aluksi, että lausuntojen kokonaisuus saattoivat minut syvän murheen valtaan.

Saamelaiskäräjien nuivaa linjaa kannattavien yhdistysten ja muiden tahojen lausunnot pitivät odotetusti lappalaisperusteen poistamista kaikin puolin hyvänä ja kannatettavana. Näissäkin lausunnoissa huomautettiin toimikunnan esityksessä olevista ristiriitaisuuksista ja outouksista. Näistä terävin on Suomen saamelaisnuorten lausunnossaan esille nostama kysymys, onko lakiesityksen muotoilussa virhe vai onko muotoilu tarkoituksella näin: ”Saamelaiskäräjät valitsee äänioikeutettujen saamelaisten keskuudesta hallitukseen kaksi varajäsentä.” Perusteluosasta ilmenee tosiaankin, että toimikunta ehdottaa juuri tällaista uudistusta, jossa hallituksen varajäsenten ei välttämättä saamelaiskäräjien jäseniä, kuten puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja hallituksen varsinaisten jäsenten. Hallituksen varajäseneksi saamelaiskäräjät voisi valita kenet tahansa, joka on merkitty saamelaiskäräjävaalien vaaliluetteloon. Toimikunta ei perustele tätä ehdotustaan millään lailla. Järjestely olisi mm. omiaan vähentämään vaalien merkitystä kun hallituksen päätöksentekoon voisi päästä osallistumaan varajäsenenä ilman vaaleissa saatua luottamusta. Se on myös askel pois parlamentarismista, jota koskevaa ehdotusta toimikunnan esitys ei kylläkään sisällä. Sinällään käräjävaaleissa saadulla, luottamusta osoittavalla äänimäärällä ei ole tähänkään asti ollut minkäänlaista painoarvoa hallituksen vaaleissa, joten uudistus olisi vain yksi askel lisää samaan suuntaan.

Lappalaisperusteen poistamista vastustavat lausunnonantajat olivat harvassa.

Inarinmaan Lapinkyläyhdistys ry vaatii lausunnossaan lappalaisperusteen pysyvää säilyttämistä saamelaiskäräjälaissa, painottaen polveutumista ainoana täysin selkeönä alkuperäiskansaan kuulumisen kriteerinä:
"Polveutuminen alkuperäiskansasta ja alueensa pitkäaikainen asuttaminen ovat kansainvälisen lain mukaan maailmanlaajuisesti keskeisin peruste ja kriteeri alkuperäiskansan määrityksessä ja alkuperäiskansaan kuulumisessa (YK). Kun Suomen Lapissa elänyt ihminen on saanut Oulun maakunta-arkistosta todistuksen, jonka mukaan hänen tiedetään kiistatta polveutuvan alueensa alkuperäisestä, saamenkieltä koti- ja ensimmäisenä kielenään puhuneesta lappalaissuvusta, ja kun hän lisäksi edelleena suu alueella ja on säilyttänyt sukunsa kulttuurin mukaisen elämäntavan ja sen erityispiirteet, kuuluu hän kansainvälisesti hyväksyttyjen normien mukaan alueensa alkuperäiskansaan. - - - Edellä mainittujen edellytysten täyttyessä henkilö on, hänen niin halutessaan saamelaisena hyväksyttävä saamelaiskäräjien vaaliluetteloon."

Kansanedustaja Eeva-Maria Maijalan lausunnossa erityistä huomiota herättää huomautus, että lakiesityksen valmistelun varten asetettu parlamentaarisen seurantaryhmän työ on täysin estynyt. Seurantaryhmän tehtävänä on tukea saamelaiskäräjistä annetun lain muutosten valmistelua sekä välittää eduskuntaryhmille oikea-aikaista tietoa lain valmistelusta ja siten edistää asiantuntevaa ja kokonaisvaltaista keskustelua aiheesta. Maijala, joka oli seurantaryhmän toinen puheenjohtaja, toteaa lausuntonsa yhteydessä että ministeriö ja toimikunta ovat laiminlyöneet velvollisuutensa antaa seurantatyöryhmälle mahdollisuutta toimia. Toimikunta oli aloittanut työnsä ja oli jo toiminut pari kuukautta ennen kuin Maijala sai vaatimuksestaan tietää mitään toimikunnan työstä. Hän toteaa toimikunnan valmistelutyön ollen koko ajan niin salaista, ettei hän seurantaryhmän puheenjohtajana ole saanut mitään olennaisia tietoja käyttöönsä, jotta hän olisi voinut työnsä tehdä.  Maijalan mukaan seurantatyöryhmä ei ole voinut osallistua lain valmistelutyöhön käytännössä millään tavalla, koska toimikunta on estänyt seurantatyöryhmän toiminnan ja mahdollisuuden sille määrättyyn osallistumiseen muutosten valmisteluun. Seurantatyöryhmä on estetty jakamasta tehtävänsä mukaisesti oikea-aikaista tietoa lain valmistelusta, kun se ei ole saanut sitä edes itselleen käyttöön. 

Inarinsaamelaiset ry esittää saamelaismääritelmän säilyttämistä nykyisellään, mm. koska vain sen kautta toteutuu ILO 169-sopimuksen periaate syntyperän ja polveutumisen merkityksestä. Inarinsaamelaisten asema ja oikeusturva edellyttää, yhdistyksen mukaan, että alkuperäiskansana Inarinsaamelaiset määrittää jäsenensä. Yhdistys perustelee laajasti vaatimuksiaan kuntakohtaisten kiintiöiden korjaamisesta vastaamaan saamelaisten määrää. Inarinsaamelaiset ry:n muistuttaa yhdistyksen esittäneen jo vuosia, että inarinsaamelaiset tarvitsevat oman lainsäädännön ja oma kotialueen. Yhtenä perusteluna tälle lausunnossa selostaessaan, miten inarinsaamelaisia on määrätietoisesti syrjitty nyt ajankohtaisen lakiesityksen valmistelussa. 

Kulttuuriyhdistys Aanaar Sämmiliih ry, joka vaatii lappalaisperusteen poistamista, ehdottaa kuntakohtaisten kiintiöiden tilalle perinteiseen siida-jaon pohjalta valittuja kyläkohtaisia edustajia, niin että erityisesti otettaisiin huomioon inarinsaamelaisten ja kolttien oikeus omiin edustajiinsa. Palaan tähän teemaan alempana. Seuraavaksi kommentteja valtion viranomaisten lausunnoista.

Eduskunnan oikeusasiamies 
Eduskunnan oikeusasiamies ei lausuntonsa mukaan näe ongelmaa lappalaisperusteen poistamisesta vaan tyytyy toteamaan:

”Luonnoksen mukaan ehdotettu säännös vastaisi pitkälti Ruotsissa ja Norjassa voimassa olevia vastaavia säännöksiä”.

Oikeuskansleri 
Valtioneuvoston oikeuskansleri toteaa lausunnossaan:

”Määritelmän rajaaminen äänioikeuteen selkeyttää nykyistä tilannetta, mutta saamelaismääritelmää koskeva ongelma jää ratkaisematta ja tältä osin oikeudellinen epävarmuus jatkuu. Sillä on jo sellaisenaan kielteinen vaikutus saamelaisten asemaan. Esityksen perusteluissa todetaan, että saamelaisille alkuperäiskansana kuuluvista oikeuksista ja niiden kehittämisestä tullaan säätämään muualla lainsäädännössä. Perusteluissa ei kuitenkaan tarkemmin kerrota, missä ja milloin näistä oikeuksista on tarkoitus säätää, ja onko esimerkiksi saamelaismääritelmä tarkoitus luoda jossain muussa lainsäädännössä. Määritelmäsäännöksen perusteluita olisi syytä tältä osin tarkentaa. On mahdollista, että nyt esitettävä määritelmä tulee tosiasiallisesti saamaan yleisen saamelaismääritelmän aseman.”

Yhdenvertaisuusvaltuutettu 
Yhdenvertaisuusvaltuutettu on oikeusministeriön yhteydessä toimiva itsenäinen ja riippumaton viranomainen, jonka tehtävinä on yhdenvertaisuuden edistäminen ja syrjintään puuttuminen. Yhdenvertaisuusvaltuutettuna toimii vuodesta 2016 Kirsi Pimiä. Ennen häntä samankaltaisia tehtäviä ovat hoitaneet vähemmistövaltuutettuina Johanna Suurpää (2007–2010)  ja Eva Biaudet (2010–2015).
Syrjinnän määrittelyä ja esimerkinomaista kuvailua löytää parhaiten yhdenvertaisuusvaltuutetun omilta verkkosivuilta osoitteesta
https://www.syrjinta.fi/mika-on-syrjintaa- 

Yhdenvertaisuusvaltuutettu ei kuitenkaan ole löytänyt mitään syrjinnän tapaista saamelaiskäräjien tai sitä koskevan lain uudistamishankkeesta. Henkilökohtaisesti pidän tätä kauan jatkunutta ja ilmeisesti korkean viran haltijasta riippumatonta – kuvaannollista – toispuoleista sokeutta eräänä Suomen ihmisoikeusvalvonnan pohjanoteerauksena ja häpeäpilkkuna. 

Yhdenvertaisuusvaltuutettu ei siis näe saamelaiskäräjien tähänastisessa toiminnassa tai Hallbergin toimikunnan esityksessä syrjintää. Päinvastoin, yhdenvertaisuusvaltuutettu ilmoittaa lausunnossaan Hallbergin toimikunnan esityksestä pitävänsä ”tärkeänä, että saamelaiskäräjistä annetun lain muutoksilla voidaan vahvistaa saamelaisten itsemääräämisoikeutta ja itsehallintoa.”

”Valtuutettu katsoo, että ehdotettu 3 §:n mukainen määritelmä vaalioikeutetuista henkilöistä yhdistää onnistuneesti kieleen perustuvan edellytyksen sekä vanhemmuuteen perustuvan historiallisen yhteyden saamelaisuuteen.

Valtuutettu katsoo kuitenkin, että 3 §:lle ehdotettu myöhennetty voimaantulosäännös on epäonnistunut ja voi johtaa saamelaisten itsehallinnon vaarantumiseen ja jopa uhata saamelaisten olemassaoloa alkuperäiskansana Suomessa. Valtuutettu painottaa, että seuraavat saamelaiskäräjävaalit tulee järjestää nyt esitetyssä 3 §:ssä määritellyn äänioikeuden mukaisesti. ”

Yhdenvertaisuusvaltuutettu ei kajoa kysymykseen saamelaisten erilaisista kulttuurisista ryhmistä ja yhteisöistä, vaan on huolissaan ainoastaan kaikkien kolmen Suomessa käytetyn saamenkielen tasavertaisuudesta saamelaiskäräjien toiminnasta.

Ihmisoikeuskeskus 
Ihmisoikeuskeskus on verkkosivujensa mukaan itsenäinen ja riippumaton asiantuntijavirasto, joka edistää perus- ja ihmisoikeuksiin liittyvää tiedotusta, koulutusta, kasvatusta ja tutkimusta sekä perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista yleisesti. Keskuksen yhteydessä toimii ihmisoikeusvaltuuskunta. Eduskunnan oikeusasiamies asettaa ja nimittää valtuuskunnan ja sen puheenjohtajana toimivan Ihmisoikeuskeskuksen johtajan, mutta toiminnallisesti valtuuskunta on itsenäinen ja riippumaton. Valtuuskuntaa kuuluu m.m. yhdenvertaisuus-, tasa-arvo- ja lapsiasiavaltuutetut sekä saamelaiskäräjien edustaja. Vuonna 2018 valtuuskunnan jäseniä ovat mm. seuraavat:

Maija Sakslin, eduskunnan oikeusasiamies.

Tiina Sanila-Aikio, saamelaiskäräjien puheenjohtaja

Leena Heinämäki, OTT, vanhempi tutkija, Lapin yliopiston Arktinen keskus, Pohjoisen ympäristö- ja vähemmistöoikeuden instituutti (PYVI). [8] 

Elina Pirjatanniemi, valtiosääntöoikeuden ja kansainvälisen oikeuden professori, Åbo Akademin ihmisoikeusinstituutin johtaja.[9], [10] 

Ihmisoikeuskeskus ei käsittele kanteluita eikä muita yksittäistapauksia. Ihmisoikeuskeskusksen lausunnon on allekirjoittanut ihmisoikeusvaltuuskunnan sihteeri Leena Leikas, joiden tehtäviin kuuluu ”seuranta”. Keskusken verkkosivujen mukaan seurannalla luodaan ja ylläpidetään tietopohjaa perus- ja ihmisoikeuksien tilasta Suomessa ja identifioidaan puutteita perus- ja ihmisoikeuksien toteuttamisessa. Keskuksen vuoden 2018 priotiteettiteemoihin sisältyy ”Alkuperäiskansojen ja vähemmistöjen oikeudet, ml. kielelliset oikeudet, ovat ajankohtaisia teemoja sekä kansainvälisen sopimusvalvonnan että kotimaisten lainsäädäntöhankkeiden näkökulmasta”.

Ihmisoikeuskeskuksen 17.7.2018 julkaisemassa lausunnossa Hallbergin toimikunnan lakiesityksestä ei mainita inarinsaamelaisia sen enempää kuin Inaria. Siinä ei myöskään esiinny sana syrjintä. Ihmisoikeuskeskus ei ota esille Suomen alueen saamelaisten kolmesta kulttuurista ja pääyhteisöstä, vaan näkee ne ainoastaan kielinäkökulmasta todetessaan:

”Suomessa on käytössä kolme saamelaiskieltä. Kaikkien kieliryhmien edustus esitetyn uudistuksen mukaisesti vaalilautakunnassa on tärkeää. Vaikka kielikysymykset eivät suoraan kuulukaan saamelaiskäräjälain alaan, Ihmisoikeuskeskus haluaa nostaa esiin kaikkien kolmen saamen kielen edistämisen ja ylläpidon tärkeyden myös saamelaiskäräjälain soveltamisessa ja käräjien ja sen toimielinten toiminnassa.
Lisäksi tulisi varmistaa kaikkien kieliryhmien mahdollisuus saada tietoa omalla kielellään saamelaiskäräjien toiminnasta, ajankohtaisista kysymyksistä sekä yhteistoiminta- ja neuvotteluvelvollisuuden toteuttamisprosessissa olevista suunnitelmista ja hankkeista ja soveltuvin osin osallistua näihin käyttämällä omaa kieltään.”

Saamelaismääritelmän supistamiseen ihmisoikeuskeskus suhtautuu myönteisesti:

” Lakiehdotuksen 3 §:n määritelmä henkilöistä, joilla on oikeus tulla vaaliluetteloon merkityksi vastaa tarkoitustaan. Sillä määritellään äänioikeus saamelaiskäräjien vaaleissa, eikä sitä, kuka on saamelainen.”

Sen sijaan määritelmään liittyvään siirtymäsäännöksen ihmisoikeuskeskus näkee ongelmalliseksi:

”Määritelmään liittyy siirtymäsäännös, jonka mukaan vaaliluetteloon merkityksi haluavilla on mahdollisuus hakeutua vaaliluetteloon nykyisessä laissa olevilla ja nyt poistettavaksi ehdotetuilla perusteilla aina 31.12.2019 asti. Siirtymäsäännös on sinällään ymmärrettävä yksilön oikeusturvan näkökulmasta. Se ei kuitenkaan oleongelmaton ja odotettavissa onkin, että määräajan kuluessa vaalilautakunnan käsiteltäväksi tuleekin suuri määrä poistuviin vaaliluetteloon hyväksymisen perusteisiin vetoavia hakemuksia.”

 IV Saamelainen alkuperäiskansa-
itsehallinto siidajärjestelmän pohjalta?

Kaikki jotka ovat seuranneet Hirvasrumpu-blogiani tietävät, että milloin olen
siellä maininnut Suomen saamelaiskäräjien entisen puheenjohtajan Klemetti
Näkkäläjärven, en ole suoranaisesti jakanut hänelle ruusuja. Vaikka tiedän,
ettei hän piittaa arvioistani – olivatpa nämä suuntaan tai toiseen – toivon
kuitenkin, että minun tässä antamani tunnustus ymmärrettäisiin tärkeäksi
juuri siksi, että sitä ei anna kritiikitön ihailija.
Niitähän Klemetti Näkkäläjärvellä riittää.  

Minulla on kuitenkin kauan ollut tunne siitä että olemme
Näkkäläjärven kanssa osittain samoilla linjoillasiitä, miltä
suunnalta saamelaisen itsehallinnon rakennuspalikat ovat
löydettävissä. Näkkäläjärven lausunto Hallbergin toimikunnan
esityksestä todistaa persoonallisesta ajattelusta.
Tämä pukee entistä käräjäpuheenjohtajaa, joka
nykyään toimii Lapin yliopiston arktisten alkuperäiskansojen
tutkimuksen tukijatohtorina.

Toki Näkkäläjärvi ei petä tälläkään kertaa siinä, että hän on täysin suvaitsematon ”lappalaisten” halveksija. Asenne nousee ymmärtääkseni siitä, että pohjimmiltaan Näkkäläjärvi suostuu pitämään saamelaisina ainoastaan kaltaisiaan porosaamelaisia, ja jonkinlaisesta poliittisesta pragmatismista lisäksi korkeintaan kolttasaamelaisia. Inarinsaamelaisista ovat saaneet armon korkeintaan yhteistyöhaluiset. Hallbergin toimikunnaan esitystä koskevassa lausunnossaan Näkkäläjärvi luonnehtii Hallbergin toimikunnan ehdotuksen mukaan saamelaiskäräjien ulkopuolelle suljettavia henkilöitä näin:

”Esiin noussut metsälappalaisliike, ns. statukseton saamelaisuus ja uuslappalaisuus ovat 1990-luvulta voimistunut liike, jota yhdistää poliittisuus, valta-aseman haluaminen ja yksilöiden menneisyyden ja historian uudelleen rakentaminen. Liike pohjautuu suomalaiskulttuuriin ja sen tapoihin, mutta se on tehokkaasti yhdistänyt sukututkimusta, eri tieteenalojen tutkimustuloksia, saamen käsityön tapoja ja perinteitä, Suomen historiaa ja uhriutumissymboliikkaa toiminnassaan, käyttäen saamelaisten esiintuomia historiallisia epäkohtia ja valtion assimilaatiotoimia selityksenä omalle toiminnalleen. Liikkeellä on hyvin paljon jäseniä ja se on institutionalisoitunut, koska se saa toimintaansa Suomen valtion varoja ja se otetaan saamelaishankkeisiin mukaan lainvalmisteluun. [11]Tieteellisessä mielessä liike on suomalaiskulttuurin alakulttuuri ja yhteiskunnallinen ryhmä, joka luomillaan tunnusmerkeillään ja poliittisilla toimenpiteillään on luonut kuvitellun yhteisön ja oman historiankirjoituksen ja käsityksen omasta taustastaan. Alakulttuurin sijasta toinen termi voisi olla paikalliskulttuuri, koska liike on rakentunut alueellisesti yhdistäen tutkimus- ja perimätietoa alueen historiasta.”

Antropologiaan suuntautunut tutkijatohtori jatkaa:

”Antropologia on tieteenalana tutkinut ja identifioinut alakulttuureja, jotka ovat yleisesti yhden sukupolven aikana kehittyneitä ryhmittymiä, joita yhdistävät esim. samat elämänvalinnat, tavat, kuten esimerkiksi hevimusiikki tai tatuoinnit, ja on myös syntynyt ns. new age-uskonnollisia liikkeitä. Alakulttuurit ovat valtakulttuurista erkaantuneita tapojen kokoelmia, jotka voivat olla hybridisiä, yhdistäen tapoja, uskomuksia ja perinteitä eri kulttuureista. Alakulttuurit ovat nopeasti syntyviä, kestävät monesti vain yhden sukupolven ja ne ovat ennen kaikkea keinoja rakentaa omaa paikkaansa maailmassa, identiteettiä, korostaa erilaisuutta ja luoda ystävyyssuhteita ja järjestystä omaan maailmaan. Alakulttuuri on ennen kaikkea valinta, kehittelyn tulos ja se muuttuu ja kehittyy alakulttuurin jäsenten myötä.”

Ja edelleen:

”On selvää, että Suomessa omaksi etniseksi ryhmäkseen ei määritettäisi hevifaneja heidän musiikkimakunsa, vaatetuksen tai tapojen perusteella tai närpiöläisiä heidän omaleimaisen murteensa ja paikalliskulttuurin johdosta. Ei myöskään shamanismin harjoittajia määritettäisi omaksi etniseksi ryhmäkseen, joille annettaisiin erityinen asema ja oikeuksia. Suomalaiskulttuurin ja asiakirjalähteiden perusteella yhdessä sukupolvessa rakennettua metsäsaamelaisia ei voi kutsua etniseksi ryhmäksi, vaan kyseessä on alakulttuuri ja kuviteltu, fiktiivinen yhteisö.”

Ja aina vaan:

”Metsälappalaisuus on alakulttuuri, joka on luotu yhden sukupolven aikana. On vaikea ennakoida, kehittyykö alakulttuurista oma kulttuurinsa satojen vuosien päästä, mutta tällä hetkellä on viitteitä siitä, että liike joko unohtuu uuden sukupolven myötä tai sulautuu osaksi virallista saamelaisuutta, mikäli saamelaiskäräjälakitoimikunnan esitys hyväksytään.”

Näkkäläjärvi osoitti jo puheenjohtajakaudellaan ehtymätöntä sanavalmiutta lappalaisiksi tai metsälappalaisiksi/metsäsaamelaisiksi itseään nimittävien henkilöiden nimittelyssä.  Hänen ei ainoastaan kiistä että metsälappalaisia olisi edelleenkin olemassa, vaan ikään kuin varmuuden vuoksi ettei niitä ole milloinkaan ollut. Jos tohtori Näkkäläjärven tätä opinkappaletta on uskominen – mutta miksi olisi – nykyisen Suomen alueella ei olisi koskaan ollut muita saamelaisia kuin porosaamelaiset, jotka ovat muuttaneet alueelle sitä myöten kuin mannerjää väistyi, ja asuneet siitä lähtien täällä harjoittaen suurimittakaavaiseen poronhoitoon perustuvaa kulttuuriaan.

Tämä metsälappalaisten olemassaolon absoluuttinen kiistämisen suoranainen vimma lienee tohtorintasoiselta antropologilta outo veto. Toisaalta, antropologeja on aina vainonnut eräs ammattiongelma, kohdeyhteisöönsä niin pitkälle samaistuminen että kokee itsensä sen jäseneksi, puolestapuhujaksi ja ääritapauksessa jonkinasteiseksi messiaaksi. Näitä on nähty nousseen myös saamelaisia tutkineiden tiedemiesten keskuudessa – jätetään nyt nimet mainitsematta. Klemetti Näkkäläjärvi edustaa toista kehityssuuntaa, hän on ottanut tutkittavakseen sen yhteisön, jossa on itse kasvanut. Tähänkin näkyy liittyvän omat, samantyyppiset ongelmansa. Vaikka Näkkäläjärvi saattaa olla oikeassa siinä, ettei mikään saamelais- tai lappalaisryhmä ole nimittänyt itseään omalla tai millään muullakaan kielellä juuri metsälappalaisiksi, aivan kaikki saamelaisia kansanryhmiä tutkineet eivät ehkä kuitenkaan allekirjoita hänen teesiään siitä, että metsälappalaiset olisivat  vain nykyaikainen alakulttuuri, ja kuviteltu, fiktiivinen yhteisö, joka olisi rakennettu yhden sukupolven aikana jne jne. Se voisi jopa päteä nykyajan metsälappalaisliikkeeseen, mutta asiaa ratkeaa tutkimuksilla eikä sillä kuka huutaa lujimmin vastaan ja keksii raflaavimmat herjanimitykset.

Omasta näkökulmastaan asiaa tarkastellen Näkkäläjärvi on kuitenkin oikeassa, vaikka en ymmärrä miksi hän katsoo välttämättömäksi sen todistaminen vaatii metsälappalaisten "todistamisen" olemattomiin. Mutta Näkkäläjärvi on oikeilla jäljillä myös minun ymmärrykseni mukaan. Tämä aukeaa, jos hetkeksi hyväksymme aitosaamelaisuuden kirjoittamattoman  ensimmäisen käskyn "Porosaamelaiset ovat saamelaisia, eikä sinulla pidä muita saamelaisia oleman". Jos saamelaisuus-nimitystä ei tämän mukaisesti voitaisi käyttää yleisempänä käsitteenä, vaan katsotaan sen tarkoittavan vain Näkkäläjärven itsensäkin edustamia porosaamelaisia, niin eiväthän heihin todellakaan kuulu kaikenmaailman kemin- ja metsälappalaiset, eivätkä edes Inarin kalastajalappalaiset tai koltat. Jos näiden, ja aivan erityisesti ”suomalaisen paikalliskulttuurin” tunkeutuminen saamelaiskäräjien vaaliluetteloon on saamelaiskulttuurin perikatoa tietävä uhka, niin hyvä on. Jospa sovittaisiin ainakin Suomen alueen osalta, että tohtori Näkkäläjärvi on mullistanut tieteen tähänastisen käytännön jonka mukaan käsitettä ”saamelaiset kansat” voidaan käyttää myös yleisnimikkeenä. Olisiko porosaamelaisten, tai ainakin heidän etunaistensa ja -miestensä kokeman uhantunteen lieventämiseksi ja ihan linnarauhan saavuttamiseksi,  laadittava laki, jonka mukaan vain porosaamelaiset ovat Suomessa saamelaisia, ja vain he saavat äänestää ja tulla valituiksi saamelaiskäräjien vaaleissa. Minusta se olisi ihan hyvä ratkaisu, ihan tai ainakin lähes aikuisten oikeasti. [12] 

Eri asia sitten on, että niille väestöryhmille, jotka voivat esittää kestävät perustelut sille että he polveutuvat suoraan siitä väestöstä, joka on asuttanut heidän aluettaan ensimmäisenä, ja että he ovat asuneet siellä katkeamattomasti ja säilyttäneet perinteisen kulttuurinsa sen uusiin olosuhteisiin sopeutuneissa muodoissa, tulee heidän näin halutessa vahvistaa virallinen asema alueensa alkuperäiskansana. Eikä aidoilla saamelaisilla – käsitteen suppeassa merkityksessä – pitäisi olla siinä nokan koputtamista. Mitä nyt jostain alueiden rajaamisista voi tulla keskustelua, mutta eiköhän niille löydy ratkaisut kun rauhassa puhutaan.

                                                              * * *

 

Olikohan edes yllätys, että Klemetti Näkkäläjärvi päätyy lausunnossaan Hallbergin toimikunnan esityksestä siihen, että toimikunnan esitystä ei voi hyväksyä. Yhteenvedossaan Näkkäläjärvi toteaa:

”- - - saamelaiskäräjälakitoimikunnan esitys on erittäin epäonnistunut ja johtaisi toteutuessaan saamelaisten institutionaaliseen assimilaatioon. Se vahvistaa vain valtion oikeuksia ohjata ja säädellä saamelaisuutta, saamelaiskulttuuria ja saamelaisten edustamista. Ehdotuksella ei ole yhtymäkohtia saamelaiskulttuuriin, historiaan eikä saamelaisuuteen ja ehdotus palvelisi toteutuessaan vain Suomen valtion etuja. Saamelaisyhteisön tulevaisuuden kannalta on ratkaisevan tärkeää, että saamelaisyhteisö rejektioi aktiivisia sulauttamispyrkimyksiä, kuten käsillä olevaa toimikunnan esitystä, ja etsi keinoja turvata oman kulttuuri itsenäisesti, kulttuurisiin perinteisiin pohjautuen ja ilman valtion totaalista määräysvaltaa.”

Lutherin sanoin kysymme: ”Mitä se on”? Vastaus on poimittavissa lausunnosta:

”Saamelaiskäräjien rooli ja asema tulisi rakentaa kokonaisuudessaan uudelleen siten, että saamelaiskäräjät voi hoitaa perustuslailliset velvoitteensa, turvata saamelaisen alkuperäiskansa-aseman ja saamelaiskäräjät nauttii saamelaisyhteisön luottamusta. Saamelaiskäräjät ja sen tehtävät tulee rakentaa saamelaiskulttuurin käsitteen ja kulttuurin kasvamiseen eli enkulturaation pohjautuen saamelaisen siidajärjestelmän takaaman edustuksellisuuden avulla.”

Sámi Árvvut rs, Klemetti Näkkäläjärven perustama yhdistys  (joiden jäsenistä ainakin kaksi istuu Hallbergin toimikunnassa) nostaa sekin esille siidan, joskin hahmottaen asetelman sellaiseksi että siidat toimisivat saamelaiskäräjien rinnalla:

”Käytännössä vain kolttasaamelaisilla on osittainen oikeus omien perinteiden mukaiseen hallintojärjestelmään, vaikkakin päätösvalta on monin paikoin hyvin rajattu ja nimellinen. Saamelainen perinteinen hallintojärjestelmä, siida, ei ole lainsäädännössä tunnustettu eikä tuettu hallintojärjestelmä.” - - - ”Mikäli saamelaiskäräjälakitoimikunnan esitys toteutuu, perinteisten elinkeinojen – poronhoito, kalastus, metsästys, käsityö ja keräily –  asemaa tulee kehittää siidajärjestelmää vahvistamalla lainsäädännössä ja hallinnossa itsehallinnoksi.” - - - ” Saamelaiskäräjien toimintaa kehittäisi huomattavasti malli, jossa saamelaisyhdistykset ja siidat voisivat asettaa ehdokkaansa vaaleihin ja valvoa ja edistää parlamentarismin toteutumista saamelaiskäräjillä.”

Käsivarren paliskunta on omassa lausunnossaan samankaltaisilla linjoilla:

”Enontekiön saamelaisilla poronhoito perustuu siitajärjestelmään, se ohjaa porotyötämme ja jokaisella siidalla on omat laidunalueensa. Siitajärjestelmä on saamelaisten perinteinen hallintajärjestelmä ja meidän poronhoidolle ja kulttuurillemme hyvin tärkeä. Siitajärjestelmä on kulttuurisesti hyvin tärkeä ja turvaa poronhoidon menestymisen alueellamme.” - - - ”Vaadimme, että toimikunnan esitystä ei hyväksytä. Vaadimme lisäksi, että etnisille saamelaisille annetaan mahdollisuudet ja resurssit edustaa itseään omien kulttuuristen tapojen mukaisesti. Vaadimme saamelaisen siidajärjestelmän tunnistamista lainsäädännössä ja resurssien antamista siitojen edunvalvontaan ja toimintaan. Me haluamme mahdollisuuden edustaa oman alueelle saamelaisia ja sen perinteitä omien kulttuuristen tapojemme mukaisesti.”

Kulttuuriyhdistys Aanaar Sämmiliih ry toteaa lausunnossaan – vastustaessaan Inarin kuntakiintiön nostamista – seuraavasti:

”Kuntakohtaisten paikkojen sijaan esitämme tilalle perinteiseen siida-jakoon pohjautuvat kyläkohtaiset edustajia, joissa otetaan erityisesti huomioon inarinsaamelaisten ja kolttien oikeus omiin edustajiinsa”.

                                                               * * *

Suomen saamelaiskäräjien nuorimpiin jäseniin kuuluva Aslak Holmberg ei näemmä ole antanut lausuntoa Hallbergin toimikunnan esityksestä (ainakaan lausuntopalvelu-järjestelmässä). Kansainvälisen alkuperäiskansaliikkeen foorumeilla aktiivisesti liikkunut ja Tenon protestiliikkeestä tunnettu Holmberg on kuitenkin tuonut esille siida-ajatuksiaan Lapin Kansassa 13.1.2018. [13] Saamelaisen ihanneyhteiskuntansa pohjaksi hän ottaisi perinteisen siida- tai lapinkyläjärjestelmän, jossa suvut ja perheet päättäisivät alueistaan itse, kunhan aluksi olisi selvitetty millä alueilla milläkin saamelaisella suvulla voidaan katsoa olevan perinteisiä nautintaoikeuksia. Valtion ideaa vieroksuvan Holmbergin mukaan vanhaa lapinkyläjärjestelmää ei voida palauttaa sellaisenaan, mutta saamelaisen yhteiskunnan voisi rakentaa samoista lähtökohdista.

Noita Holmbergin ajatuksia referoivassa ja kritisoivassa kirjoituksessaan pitkäaikainen saamelaisparlamentaarikko Jouni Kitti toteaa:

”Siidoja maanomistuksen tai omistuksen kaltaisen hallinnan yksikköinä karsastaisin kollektiivisen omistuksen muotona, mutta jos omistus olisi yksityistä yksilöittäin tai perheittäin ja yhteisiä asioita hoidettaisiin siidan puitteissa, asiaa voisi pohtia. Siida/lapinkyläjärjestelmän ottaminen saamelaiskäräjien edustus- ja organisaatiomalliksi on ajatus, jota olen itsekin joissakin kirjoituksissani pohtinut. Perusajatus on oikean suuntainen, edellyttäen että kaikki saamelaisryhmät, eikä vain porosaamelaiset, saisivat järjestää oman itsehallintonsa ja edustuksensa juuri heille sopivan mallin mukaisesti. Samalla poistuisi syrjintä.”

Omassa lausunnossaan Hallbergin toimikunnan esityksestä Jouni Kitti kirjoittaa:

"Suomen alkuperäiskansaongelma on ratkaistavissa rakentavasti, takaamalla kullekin saamelaisryhmälle oma, muiden saamelaisryhmien kanssa tasavertainen itsehallinto elvytettävän lapinkylä-saamelaiskylä-kolttakylä jne -rakenteen perustalta. Mikäli samaan saamelaiskulttuurin ryhmään kuuluisi useampi kylä, näiden perustason itsehallinnollisten yksiköiden seuraava ylempi järjestäytymistaso olisi saamelaiskulttuurikohtainen itsehallintoelin – porosaamelaisille,

kolttasaamelaisille, inarinsaamelaisille, keminsaamelaisille ja mahdollisesti Utsjoen jokisaamelaisille, kunkin yhteisön toiveiden mukaisesti. Valtiovallan vastuulla olisi nimenomaan tällaisen julkisoikeudellisen itsehallinnollisen järjestäytymisen mahdollistavan, eri alkuperäiskansaryhmiin ja -yhteisöihin nähden neutraalin puitelain säätäminen.” 

Näillä Jouni Kitin ajatuksilla päätän tämän pitkän kirjoituksen ja jätän nämä ajatukset siida-pohjaisesta alkuperäiskansa-itsehallinnosta painumaan jokaisen lukijan ja erityisesti kaikkien kansanedustajien mieleen. Myös oikeusministeriön virkamiehet, Hallbergin toimikunnan jäsenet ja erilaiset ihmisoikeuksia virkansa puolesta tai vapaan kansalaistoiminnan puitteissa valvovat voisivat vielä miettiä tällaista vaihtoehtoista etenemissuuntaa. Oikeastaan ei tarvita kuin aloite saamelaiskäräjillä ja siitä lähtevä saamelaiskäräjien aloite tuonsuuntaisen lainsäädäntötyön valmistelun liikkeelle panemiseksi. Hallbergin toimikunta voisi tässä tehdä suurtyön – olipa toimikunnan esitys sitten yksimielinen, niin kuin sen toimeksiannossa edellytetään – tai päätyipä toimikunta sitten siihen, ettei yksimielisyys ole saavutettavissa.

                                                               * * *

Kunpa voisin vielä lisätä tähän ”Hirvasrumpu päättää lähetyksensä tähän”. Tämä ajatus edustanee valitettavasti vain omaa toiveajatteluani. Huomaan seuranneeni, ruotineeni ja kommentoineeni täysin ulkopuolisena Suomessa harjoitettua saamelaispolitiikka yli viisi vuotta. Tämä on toki lyhyt aika verrattuna tämän ihmisoikeustaiston todellisiin veteraaneihin barrikadien molemmilla puolilla. Hetkittäin minut valtaa pessimismi joka panet minut uumoilemaan että saamelaispolitiikka tulee rämpimään nykyisessä suossaan vielä vuosia tai vuosikymmeniä siksi, että kukaan tai ketkään eivät tajua tai uskalla tehdä aloitetta kriisin purkamiseksi. Mitä tulee nykyisen kalkkeutumaan lyötävään ensimmäiseen säröön, olisin taipuvainen asettamaan toiveeni luottamuksellisille keskusteluille eräiden keskeisten vanhemman ja nuoremman polven saamelaisten ja lappalaisten välillä. Osaisin jopa nimetä ne henkilöt, joiden tulisi istua alas ja avata keskinäinen keskustelu julkisuuden ulkopuolella. Joka tapauksessa olisi aika murtaa nykyiset, kuvaannolliseen asemasotaan jumiutuneet asetelmat ja aloittaa rauhantahtoiset neuvottelut rakentavasta ratkaisusta – kun sellainen kerran on täysin mahdollinen. Uuden tien yleissuunta on tiedossa. Hanke odottaa tarkemman linjauksen suunnittelijoita, raivaajia ja rakentajia.

Pekka Hallbergille on varattu tilaisuus kommentoida tähän kirjoitukseen sisältävät häntä ja vuoden 2005 muistiota koskevia osia ennen kirjoituksen julkaisemista, jotta mahdolliset artikkeliin jääneet asiavirheet olisi voitu oikaista ja hänen kommenttinsa olisi hänen niin pyytäessä julkaista samanaikaisesti kirjoituksen kanssa. Hallberg ei ole vastannut kommenttipyyntöön. Kaikki joilla on esittää näkökohtia kirjoitukseen voivat ottaa yhteyttä kirjoittajaan tämän blogin kommenttitoiminnon kautta. Asialliset kommentit julkaistaan toimittajan harkinnan mukaan ja toimitusaikataulun puitteissa. Kommentit voivat myös  johtaa tekstin korjaamiseen, etenkin siihen hiipineiden ja jääneiden virheiden osalta.

---

[1] Labba, Oula-Antti: Kokonaisharkinta korkeimman hallinto-oikeuden vuosikirjapäätöksissä koskien saamelaismääritelmän tulkintaa. Pro gradu -tutkielma , Lapin yliopisto 2018. http://lauda.ulapland.fi/handle/10024/63353

[2] https://faktalavvu.net/2018/02/10/lapinkylavaki-saamelaisina-esiintyvia-suomalaisia/

[3] Matti Liimatainen on Greenpeacen puolesta laatinut lyhyen historiikin ja kattavan kronologian aiheesta: https://www.greenpeace.org/finland/Global/finland/Dokumentit/Julkaisut/inarin_metsakiistan_historiikki_10122010_v2.pdf

[4] https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/saamelaisten-maankayttooikeus-pian-lakiin/1921264#gs.KVh6kqE

[5] Kts: http://veikkovaananen.blogspot.com/2016/12/saamelaismaarittelyssa-yha-syvemmalle.html

[6] Kelsen, Hans, laitos  Puhdas oikeusoppi. WSOY, Porvoo, Helsinki 1968.
Alkuteos Reine Rechtslehre, Deuticke, Leipzig/Wien 1934. Täysin uudistettu laajennettu laitos Deuticke, Wien 1960.

[7] Kts. apulaisoikeuskanslerin päätös Dnro OKV/1107/1/2017

[8] Kts: http://jounikitti.fi/suomi/maaoikeudet/rajatietoa.html

[9] Pirjatanniemen edeltäjä instituutin johtajana oli Martin Scheinin.
Kts: http://hirvasrumpu.blogspot.com/2013/04/lohisoppaa.html

[10] Kts: http://jounikitti.fi/suomi/maaoikeudet/saamelaisselvitys2.html

[11] Tekee mieli kysyä, mitkä Hallbergin toimikunnan jäsenistä edustavat metsälappalaisliikettä, ns. statuksettomia saamelaisia ja uuslappalaisuutta – kts. tämän kirjoituksen osa I, Hallbergin toimikunnan kokoonpanosta ja siitä seuraavasta neutraalisuusvajeesta.

[12] Olen itsekin hahmotellut puolivakavissani ja puolileikilläni tuonsuuntaista ratkaisua.
Kts: http://hirvasrumpu.blogspot.com/2017/01/vaatimaton-ehdotus.html
Tänä päivänä suosittelisin yleisempää puitelakia, joka kattaisi kaikki Suomessa esiintyvät alkuperäiskansayhteisöt, kuten inarinlappalaiset, keminlappalaiset,  (poro)saamelaiset ja koltat.

[13] Jouni Kitin referaatti ja kritiikki Holmbergin ajatuksista kts: http://jounikitti.fi/suomi/politiikka/aslakholmbergille.html