Kirjoittaja Gunnar Pettersson on eläkkeellä oleva suomenruotsalainen toimittaja. Kirjoittaja pitää kiinni oikeudestaan muuttaa, korjata, kehitellä ja parantaa omia kirjoituksiaan uuden ja paremman tiedon ja kypsemmän näkemuksen mukaisiksi siitä erikseen mainitsematta.
Oikaisu- ja vastinepyynnöt pyydetään tekemään blogin kommenttitoiminnolla. Kommentit on moderoitu ja niitä julkaistaan toimitusaikataulun puitteissa.

torstai 23. lokakuuta 2014

Mihin ministeriöön?

Lopetin edellisen blogikirjoitukseni sanoihin: "Muuten olen sitä mieltä, että saamelaisasiat olisi siirrettävä pois niitä jo kyllin suhmuroinneesta oikeusministeriöstä vaikkapa sisäasiainministeriöön, ehkäpä vähemmistövaltuutetun vastuualuelle"

Kun olin jo kirjoittanut tuon lauseen kuulin saman päivän saamelaisuutisista että Ruotsissa saamelaisasioita ollaan hajottamassa eri ministeriöille. Niiden kuuluminen oikeusministeriölle on ollut Suomen oma ratkaisu, ja perustunee lähinnä siihen että oikeusminsiteriö hoitaa muutkin vaaliasiat, ja niinpä se sai aikoinaan hoitaakseen myös saamelaisten vaalit. Norjassa ja Ruotsissa saamelaisasiat ovat olleet sijoitettuina aivan toisiin ministeriöihin, Ruotsissa ensisijaisesti maatalousministeriöön, kai sillä perusteella että Ruotsin valtio on hallinnoinut saamelaisuutta poroelinkeinon ehdoilla, mikä ei suinkaan aina ole tarkoittanut saamelaisten ehdoilla.

Vaikea sanoa, onko "saamelaisasioiden" sijoittaminen vain yhteen ministeriöön, olkoot tämä mikä tahansa, hyvä ratkaisu. Toisaalta se korostaa alkuperäiskansan sisäistä itsehallintoa, mutta samalla se korostaa myös alkuperäiskansan klientti-asemaa (riippuvaisuutta joka estää  itsevastuun kehittymisen) tuoden mieleen Pohjois-Amerikan Intiaaniasiain toimiston (The Bureau of Indian Affairs) ja sitä kautta reservaatit ja kaiken niihin liittyvän.

Sanalla "integrointi" (lomaan liittäminen, sulauttaminen) lienee tänä päivänä hyvin paha kaiku saamelaisissa aktivistipiireissä, sen alle kootaan kaikki se pahaksi nähty sulauttaminen valtakulttuuriin jota on harjoitettu vuosisatojen aikana. Asia ei kuitenkaan ole aivan näin yksioikoinen. Ajateltavissa olevien kehitysskenarioiden yhtenä vastakkaisena ääripäänä voidaan nähdä mahdollisimman pitkälle desintegroitu, siis segregoitu eli erotettu saamelaisyhteisö, joka elää omaa suljettua elämäänsä saamelaisalue-reservaatissaan oman heimohallituksensa johdossa.

Näiden välissä on kuitenkin ajateltavissa tie, jossa saamelaiset harjoittavat itsehallintoa joka on laajempi kuin tämänhetkisen saamelaiskäräjälain lakitekstin ilmaisema kulttuuri-itsehallinto", mutta joka ei eristä vaan kytkee saamelaiset mahdollisimman monella tasolla muuhun yhteiskuntaan, tavalla, jossa saamen kielet ja tavat tulevat huomioiduksi. Tätä kutsuisin itse myönteiseksi integraatioksi; omiin yhteisöihinsä kuulemisen lisäksi saamelaisen täytyy halutessaan voida osallistua laajemman, yhteisen yhteiskuntamme asioihin tinkimättä identiteetistään ja, oman valintansa mukaan, sen ulkoisista tunnusmerkeistä enemmän kuin on välttämätöntä. Heitän tässä esimerkkinä että neljän tuulen lakkia voinee hyvinkin ajatella  raitiovaunun kuljettajalla, samoin saamelaista naisten päähinettä kunhan sivuläpät eivät peitä näkyvyyttä. Leikkaussalin henkilöstöllä päähineet eivät nykyisellään sovi. Jos tämä kuitenkin koettaisiin jonkun yksilön tai ryhmän taholta toivottavana tai välttämättömänä, mikäpä estää suunnittelemasta steriloitavissa olevan saamelaisen miehen tai naisen päähineen. Ajatus on vapaasti käytettävissä, mutta olisin kiitollinen jos ajatuksen alkuperä mainitaan. Ideoita sopii hakea kansainväliseltä kentältä lastensairaaloiden mallistoista. Vaikkapa täältä:

http://www.uniformadvantage.com/pages/dpt/pediatric-prints.asp

Ei kun saamelaiset tuottajat suunnittelemaan ja mallikappaleita tekemään!

Jos saamelainen itsetunto on kyllin vahva yksilöistä ja perustason ryhmistä alkaen, ja jos kaikki erilaiset saamelaisryhmät tuntevat että ne saavat äänensä selvästi kuuluviin ja tarpeensa huomioitua, se voisi viedä pohjan siltä kapean näkökentän etnonationalismilta joka toistaiseksi leimaa erityisesti Suomen saamelaisliikkeen näkyvintä osaa ja sen kautta saamelaiskäräjiä. Lainaan Matti tähän Saanion valokuvia sisältävän teoksen nimen "Yhteinen elämä". Meillä on elettävän vain tämä yksi elämä, ja pohjoisessa, jossa asukkaita on harvassa, tämä korostuu erityisesti. Erilaisuus ei ole vain voimatekijä vaan myös ilon lähde. Tämä edellyttää että kaikille ryhmille ja yksilöille täytyy löytyä tilaa elää ja kasvaa, ilman syrjintää ja ilman että ketään pakotetaan itselleen vieraaseen muottiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti