Päivitetty 18.7.2019

Vähemmistövaltuutettu julkaisi helmikuussa 2014 asiakirjan ”99 KYSYMYSTÄ JA VASTAUSTA ILO 169 -SOPIMUKSESTA”. Kyseessä on viran puolesta annettu vähemmistövaltuutetun tulkinta ILO-sopimuksesta 169 eli ILO:n alkuperäiskansasopimuksesta, ja vähemmistövaltuutetun virallinen kanta siitä, mitä sopimuksen soveltaminen Suomen olosuhteisiin merkitsee, miten se voi tapahtua, miten sen tulee tapahtua jne.

Terveydelliset ja muut kapasiteettisyyt estivät minua kommentoimasta asiakirjaa tuoreeltaan, mutta teen sen nyt jälkijättöisesti. Vähemmistövaltuutetun asiakirjan julkaisemisesta on siis jo kulunut jonkin verran aikaa ja eräät pienet asiat ILO-sopimuksen ratifiointirintamalla ovat muuttuneet, mutta perusasetelma on ennallaan.

Alla sisennetyt tekstit ovat vähemmistövaltuutetun. Kommentit ovat ilman sisäänvetoa, minkä lisäksi ne merkitty niitä edeltävällä sanalla ”Kommentti”. Lyhenne ”VV” tarkoittaa vähemmistövaltuutettua. Alkuperäisen asiakirjan alaviitteet on siirretty kukin kohdalleen tekstiin hakasulkeisiin, toivottavasti ilman suurempia erehdyksiä. Korostukset, kuten kursivoinnit ja lihavoinnit, ovat kommentaattorin.

VV:n asiakirja koostuu 99:stä VV:n itse, tai hänen taustavoimiensa, asettamasta kysymyksestä ja VV:n niihin antamista vastauksista. Kuten tulemme huomaamaan, vastaukset ovat pääsääntöisesti aika yksioikoisia, antaen kuvan siitä että ILO-sopimuksen ratifioinnista seuraavat ongelmat eivät olisi kovin monimutkaisia tai syvälle yhteiskunnan perusasetelmiin ja kansalaisten oikeuksiin meneviä. Tämä edustaa varsin yleistä käsitystä, mutta aivan erityisesti se edustaa saamelaiskäräjien ja Suomessa saamelaisasioita hoitavan oikeusministeriön kantaa, johon VV alla olevilla vastauksillaan pitkälti yhtyy.

Tätä käsitystä vastaan on kuitenkin esitetty julkisuudessa myös kriittisiä kantoja, joiden olisi suonut heijastuvan paremmin niin VV:n itselleen vastattavaksi asettamiin kysymyksiin kuin vastauksiin. Alkupuheessaan VV toteaa ”keskittyneensä niihin sopimuksen määräyksiin, jotka ovat synnyttäneet runsaasti keskustelua ja väärinkäsityksiä Suomessa”. Asenne on selvä: VV:n 99 vastausta edustavat oikeaa käsitystä, niillä joiden käsitykset poikkeavat tästä on väärinkäsityksiä. Tämä kaksijakoinen asetelma, jossa todellisuuden konfliktiasetelma ja toistaan eroavat, jopa vastakkaiset kannat teorian ja todellisuuden tasolla on pyyhitty olemattomiin, tuo mieleen kirjailija George Orwell aikoinaan romaanissaan ”1984” lanseeraamaan ”newspeakin” ja siihen sisältyvän käsitteen ”doublethinkin”. Mutta nyt käsiksi VV:n tekstiin!

Asiakirja alkaa vähemmistövaltuutetun alkupuheella:

Pääministeri Kataisen hallituksen tavoitteena on ratifioida Kansainvälisen työjärjestön ILOn yleissopimus itsenäisten maiden alkuperäis- ja heimokansoista (ILO 169 -sopimus). [International Labour Organization, C169: Convention concerning Indigenous and Tribal Peoples in Independent Countries, 1989 (No. 169).] ILO hyväksyi sopimuksen jo vuonna 1989, ja Suomessa on keskusteltu sen mahdollisesta ratifioinnista jo 25 vuoden ajan.

Tapaamisissani poliitikoiden, virkamiesten ja yksityishenkilöiden kanssa olen havainnut, että ILO 169 -sopimuksen ratifiointiin ja sen vaikutuksiin liittyy epätietoisuutta, itse sopimuksesta ja sen tarkoituksesta. Tämä julkaisu, joka sisältää 99 tavallista kysymystä ja vastausta on toivottavasti omiaan parantamaan tilannetta ja voi parhaimmillaan olla avuksi ratifioinnista käytävässä keskustelussa. Olen vakuuttunut siitä, että tieto hälventää myös aiheettomia pelkoja siitä, että sopimuksella pyrittäisiin parantamaan saamelaisten asemaa viemällä muilta heidän oikeuksiaan. Syvempi tietoisuus sopimuksesta edistää myös eri osapuolien mahdollisuuksia käydä ratifioinnista asiallista keskustelua.

Miksi ILO 169 -sopimukseen liittyminen on niin tärkeää? Suomi on sitoutunut moniin keskeisiin yleissopimuksiin, joiden tavoitteena on vähemmistöjen suojelu. Nykyisessä lainsäädännössämme on tärkeitä säädöksiä, joilla pyritään turvaamaan saamelaisten oikeudet. Jotkut niistä, kuten kielilainsäädäntö on hyvinkin edistyksellistä. Saamelaisten oikeuksien kokonaisvaltainen suojelu Suomen alkuperäiskansana ei kuitenkaan ole täysin toteutunut. ILO 169 -sopimuksen ratifiointi voisi edistää kokonaisvaltaista suojelua ja turvata saamelaisen kulttuurin ja elämäntavan säilymisen niin Suomessa kuin neljän valtion alueella elävänä kansana. Minusta se, miten yhteiskunta kohtelee vähemmistöjään, kertoo paljon siitä, miten yhteiskunta voi. Kun vähemmistöt kokevat olevansa yhdenvertaisessa asemassa eivätkä koe oikeutensa olevan uhattuja, niin heidän kulttuurinsa voi vahvistua ja kehittyä vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Se on omansa kulttuuri ja samalla yksi suomalaisen kulttuurin arvokas osa.

On toivottavaa, että Suomi mahdollisen pian hyväksyy sopimuksen, jonka laatimisessa se on ollut mukana ja joka on tärkeä saamelaisille. Sopimuksen ratifiointi on poliittisesti tärkeä kannanotto, joka viestii siitä, että alkuperäiskansojen oikeudet eivät ole tärkeitä pelkästään muualla maailmassa, vaan Suomi suojelee myös omaa alkuperäiskansaansa – saamelaisia – ja heidän oikeuksiaan. Lisäksi ratifiointi tarjoaa Suomelle hyvät edellytykset jatkaa meneillään olevaa pohjoismaisen saamelaissopimuksen valmistelutyötä.

Suomi osallistui alkuperäiskansojen oikeuksia koskevan YK:n julistuksen [United Nations Declaration on the Rights of Indigenous Peoples, General Assembly Resolution 61/295, Annex] laatimiseen ja hyväksyi sen vuonna 2007. Siten valtio on poliittisesti sitoutunut aktiivisesti toimeen panemaan ja valvomaan saamelaisten oikeuksien toteutumista lainsäädännössä, hallinnon päätöksissä ja myös käytännössä Suomessa. ILO 169 -sopimuksen ratifiointi tukee tätä työtä.

On syytä todeta, että joitakin osilta Suomi jo täyttää ILO 169 -sopimuksen ratifiointiedellytykset. Ratkaisematta ovat erityisesti maaoikeus- ja luonnonvara-asiat. Vähemmistövaltuutetun näkemys on, että ILO 169 -sopimuksen ratifioinnin lisäksi tai siitä riippumatta, olisi tarpeellista pohtia saamelaisten oikeuksien sekä elinvoimaisen saamelaisten kulttuurin ja elinvoimaisten elinkeinojen säilymisen edellytyksiä käytännössä. Suomella on kaikki edellytykset olla ihmisoikeuspolitiikan edelläkävijä myös oman alkuperäiskansamme elinvoimaisuuden turvaamisessa.

ILO 169 on laaja sopimus, joka koskee monia osa-alueita. Kaikki sopimuksen artiklat ovat tärkeitä, mutta olen päättänyt keskittyä tässä niihin sopimuksen määräyksiin, jotka ovat synnyttäneet runsaasti keskustelua ja väärinkäsityksiä Suomessa. Määräykset liittyvät positiiviseen erityiskohteluun, neuvottelujen ja osallistumisen laajuuteen sekä saamelaisten maaoikeuksiin ja luonnonvaroja koskeviin oikeuksiin. Näihin aiheisiin liittyvien monien kysymysten ja vastausten lisäksi pyrin käsittelemään myös yleisempiä määräyksiä, jotka koskevat esimerkiksi koulutusta, rajat ylittävää yhteistyötä ja perinteisiä elinkeinoja.

Aiheet on jäsennetty pitkälti samalla tavoin kuin sopimuksessa.

ILO 169 -sopimuksen tarkoituksena ei ole antaa saamelaisille uusia tai erityisiä oikeuksia vaan pikemminkin myöntää saamelaisten tarpeet sekä yksilöinä että kansana ja taata heille samat oikeudet, jotka muulla väestöllä jo on. Yksi sopimuksen keskeisistä tavoitteista on luoda menettelyjä ja mekanismeja, joiden avulla saamelaiset saavat äänensä kuuluviin, sekä saada aikaan valtion, saamelaisten ja muiden osapuolten välistä vuoropuhelua. Sopimus ei anna selviä vastauksia tai ratkaisuja, vaan se toimii puitteina sille, miten saamelaisten oikeudet – oikeudet, jotka muilla ryhmillä jo on – voidaan turvata.

Haluan erityisesti kiittää avustajaani Tove Holmströmiä tämän Q & A:n perusteellisesta valmistelusta. Kiitoksen ansaitsee myös vähemmistövaltuutetun toimiston henkilöstö, joka on ammattitaidollaan tukenut vähemmistövaltuutetun tehtävää.

Eva Biaudet

Vähemmistövaltuutettu ja YK:n alkuperäiskansojen pysyvän foorumin jäsen (2011–2013)

Helsingissä, helmikuussa 2014

Kommentti: VV toivoo esipuheessaan hänen asiakirjansa edistävän ”asiallista keskustelua” ILO-sopimuksen ratifioinnista. Saamelaiskäräjien käsityksen mukaan ratifiointi on kuitenkin puhtaasti saamelaiskäräjien ja Suomen hallituksen välinen asia, joten saamelaiskäräjät on kieltäytynyt käymästä keskustelua muiden kuin Suomen valtion edustajien kanssa.

Julkisuudessa on kysytty, mitä ovat ne oikeudet jotka muilla ryhmillä jo on, mutta jotka saamelaisilta puuttuvat, jonka vuoksi ne pitäisi turvata ILO-sopimuksella ja sen pohjalta luodulla erityislainsäädännöllä. Kysymys tahtoo jäädä vastauksetta, paitsi ehkä maaoikeuksien osalta. Saamelaiskäräjien päätavoite on ollut maan hallinta, tavalla tai toisella, mieluiten sen kollektiivisena omistajana. En usko, että olemme vielä päässeet tässä hankkeessa viimeiseen lukuun.

I. Yleistä tietoa Kansainvälisestä työjärjestöstä (ILO)

1. Mikä on ILO?

Kansainvälinen työjärjestö (International Labour Organization, ILO) on yksi YK:n monista erityisjärjestöistä. ILO perustettiin vuonna 1919 silloisen Kansainliiton alaisuuteen, ja se on siitä lähtien tehnyt työtä köyhyyden torjumiseksi sekä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja inhimillisten työehtojen edistämiseksi. Järjestö sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1969.

Kommentti: sen miten alkuperäiskansa-asiat ovat päätyneet juuri ILO:lle VV selittää auttavasti vasta kysymyksen 8 kohdalla. Selittämättä jää mille kaikille muille YK:n elimille alkuperäiskansa-asiat sen lisäksi kuuluvat, ja miten näiden ja ILO:n elinten yhteistoiminta tapahtuu.

2. Kuinka monta jäsenvaltiota ILOssa on?

ILOssa on tällä hetkellä (v. 2013) 185 jäsenvaltiota.

3. Kuuluuko Suomi ILOhon?

Suomi liittyi ILOn jäseneksi vuonna 1920.

Kommentti: Mainittakoon että Suomi hyväksyi ensimmäisen keskeisen ILO-sopimuksen vasta 1936. Kyseessä oli pakkotyötä koskeva sopimus numero 29. Seuraavaa ratifiointia Suomen toimesta saatiinkin sitten Suomelta odottaa vuoteen 1950, jolloin Suomi ratifioi vuonna 1948 solmitun työntekijöiden järjestö- ja järjestäytymisvapautta koskevan sopimuksen numero 87.

4. Kuka päättää ILOssa?

ILO on rakenteeltaan ainutlaatuinen YK:n järjestö, sillä hallitusten lisäksi siinä ovat edustettuina myös työmarkkinaosapuolet. ILOn perustana on kolmikantajärjestelmä, jossa hallitusten, työnantajajärjestöjen ja työntekijäjärjestöjen edustajat osallistuvat järjestön työhön ja päätöksentekoon tasavertaisina.

Kommentti: Se että ILO:n historiasta juontuva kolmikantajärjestelmä on säilytetty myös alkuperäiskanakysymyksissä tuntuu hyvin oudolta jäänteeltä; kun sopimuksen päätarkoitus on voimaannuttaa alkuperäiskansoja, näiden ei kuitenkaan katosta olevan kykeneviä tai kypsiä kommunikoimaan suoraan ILO:n elinten kanssa.

Voisi myös todeta, että ILO:n työskentely- ja päätöksentekoprosessi alkuperäiskansa-asioissa on lähes luotaamaton ja läpitunkematon, semminkin kun se vielä kytkeytyy ja lomittuu YK:n muiden ihmisoikeuksia käsittelevien elinten työhön. Tässä vyyhdessä todellinen vallankäyttö vetäytyy Suomen kansanvaltaiselle hallitusmuodolle vieraalla tavalla kontrollin ulottumattomiin, piiloutuen laajaan ja läpinäkymättömän organisaatioon joka koostuu vuosittain kokoontuvien elinten lisäksi pysyvistä komiteoista, sihteeristöistä, asiantuntijoista ja tarkkailijoista. Vuosittaisten kokousten ja mitä erilaisimpien foorumeiden ja konferenssien päätösasiakirjat valmistellaan yleensä ennalta näissä elimissä, eikä niitä hyväksyvillä laajoilla kokouksilla ole välttämättä aikaa ja muita resursseja asiakirjojen olennaiseen valmisteluun ja muokkaamiseen. Painostusryhmä- eli lobbytoiminnalla on tärkeä sija.

Myös Suomen kohdalla näkyy eräitä keskeisiä vaikutusmekanismeja: lopputulosten kannalta on pitkälti ratkaisevaa muun muassa kenet lähetetään Suomen edustajana kansainvälisiin kokoontumisiin, ja miten evästettynä, ketkä suomalalaiset toimivat nimellisesti puolueettomina asiantuntijoina, ketkä pääsevät isännöimään ja evästämään Suomeen tulevia tarkkailijoita ja ketkä pääsevät lopullisesti muokkaamaan Suomen lähettämät raportit. Tämä suo hyvin laajan työkentän toiminnalle, jota kansanomaisesti voisi nimittää suhmuroinniksi tai kähminnäksi.

5. Mitä ILO tekee?

ILOn tärkeimpiä tehtäviä on laatia kansainvälisiä sopimuksia (yleissopimuksia), joissa määritetään eri alojen vähimmäisvaatimukset, sekä valvoa niiden noudattamista. ILO antaa hallituksille ja muille osapuolille suosituksia ja teknisiä neuvoja yleissopimuksissa määritettyjen vaatimusten täytäntöönpanosta.

6. Kuinka monta sopimusta ILOlla on?

Tähän mennessä ILO on laatinut ja hyväksynyt yhteensä 189 yleissopimusta, jotka koskevat useita aihealueita, muun muassa pakkotyön ja lapsityövoiman kieltoa, yhdenvertaista kohtelua, syrjintää ja alkuperäiskansojen oikeuksia.

7. Kuka valvoo, miten ILOn sopimuksia sovelletaan?

Yleissopimusten soveltamista niihin sitoutuneissa maissa käsittelee riippumaton asiantuntijakomitea [ILO Committee of Experts on the Application of Conventions and Recommendations, CEACR]. Yleissopimukset ja ratifioitujen sopimusten soveltamista koskevat suositukset käsittelee ja hyväksyy ILOn kansainvälinen työkonferenssi, joka on järjestön ylin päättävä elin. Sopimusten soveltamista valvotaan niiden raporttien perusteella, joita sopimusten noudattamiseen sitoutuneet jäsenvaltiot toimittavat ILOlle, sekä työmarkkinaosapuolten ja YK:n järjestöjen antamien tietojen perusteella.

ILOn toiminta alkuperäiskansoihin liittyvien kysymysten parissa

8. Miksi ILO on työskennellyt alkuperäiskansoihin liittyvien kysymysten parissa?

ILO selvitti alkuperäiskansojen tilannetta jo vuonna 1921. Tuolloin taustana olivat alkuperäiskansojen huonot työolot Euroopan suurvaltojen hallitsemilla siirtomaa-alueilla. Vuonna 1930 laaditun yleissopimuksen nro 29 [ILO Convention C029 concerning Forced or Compulsory Labour (Forced Labour Convention), 1930 (No. 029)] tavoitteena oli lopettaa alkuperäiskansojen laajamittainen hyväksikäyttö halpana työvoimana sekä turvata niiden oikeus hyväksyttäviin työoloihin. Toisen maailmansodan päätyttyä ILO alkoi selvittää alkuperäiskansojen asemaa paitsi työntekijöinä myös erillisinä kansoina ja laati alkuperäis- ja heimokansoja koskevan yleissopimuksen nro 107. [ILO Convention C107 concerning the Protection and Integration of Indigenous and Other Tribal and Semi-Tribal Populations in Independent Countries (Indigenous and tribal populations Convention), 1957 (No. 107)]

Sopimus valmisteltiin yhteistyössä muiden YK:n järjestöjen [Yleissopimuksen nro 107 (ja myöhemmin myös yleissopimuksen nro 169) valmisteluun osallistuivat muun muassa YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö (UNESCO), YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö (FAO) ja Maailman terveysjärjestö (WHO). Niillä oli tärkeä osa myös sopimuksen täytäntöönpanon valvonnassa] kanssa ja hyväksyttiin vuonna 1957 koko YK-järjestelmän nimissä. Kyseessä oli ensimmäinen ja ainoa erityisesti alkuperäis- ja heimokansoja koskeva kansainvälinen sopimus. Yleissopimus nro 107 oli voimassa vuoteen 1989 saakka, jolloin se korvattiin yleissopimuksella nro 169.

9. Miksi yleissopimuksesta nro 107 luovuttiin?

Yleissopimus nro 107 perustui tuolle ajalle tyypilliseen käsitykseen, jonka mukaan alkuperäiskansat tulisi sulauttaa valtaväestöön ja valtioiden tulisi päättää alkuperäiskansojen kehityksestä. Alkuperäiskansat ympäri maailmaa kyseenalaistivat tämän käsityksen. Vuonna 1986 ILOn asettama asiantuntijakomitea totesi, että ”käsitys, jonka mukaan alkuperäiskansat tulisi sulauttaa valtaväestöön, on vanhentunut ja tällaisen periaatteen soveltaminen on haitallista nykymaailmassa.” [Programme to Promote ILO Convention No. 169 (PRO 169), International Standards Department, Handbook for ILO Tripartite Constituents: Understanding the Indigenous and Tribal Peoples Convention, 1989 (No. 169; 2013, 4.] ILO muokkasi yleissopimusta nro 107 perusteellisesti, ja tuloksena oli uusi yleissopimus nro 169, jonka tavoitteena on turvata alkuperäiskansojen oikeudet ja mahdollisuudet elää erillisinä kansoina.

10. Onko ILO 107 -sopimus edelleen oikeudellisesti sitova?

Sopimus ei ole enää ratifioitavissa, mutta se sitoo edelleen maita, jotka ovat ratifioineet sen eivätkä ole vielä irtautuneet siitä tai ratifioineet ILO 169 -sopimusta. [Angola, Bangladesh, Belgia, Dominikaaninen tasavalta, Egypti, El Salvador, Ghana, Guinea-Bissau, Haiti, Intia, Irak, Kuuba, Malawi, Pakistan, Panama, Syyria ja Tunisia. Näissä maissa yleissopimuksella nro 107 voidaan vielä taata alkuperäis- ja heimokansoille tiettyjen vähimmäisvaatimusten täyttyminen. ILO on kuitenkin kehottanut näitä 17:aa maata ratifioimaan ILO 169 -sopimuksen.]

11. Onko Suomi ratifioinut yleissopimuksen nro 107?

Ei, Suomi ei ole ratifioinut ILO 107 -sopimusta.

12. Onko ILOlla muita alkuperäis- ja heimokansoille tärkeitä yleissopimuksia?

ILO 169 on tähän mennessä ainoa ILOn sopimus, joka koskee erityisesti alkuperäis- ja heimokansojen oikeuksia. ILO on kuitenkin hyväksynyt muita alkuperäiskansoille tärkeitä sopimuksia, muun muassa yleissopimuksen nro 111 (yleissopimus työmarkkinoilla ja ammatin harjoittamisen yhteydessä tapahtuvasta syrjinnästä). Suomi ratifioi yleissopimuksen nro 111 vuonna 1970. Sopimuksen täytäntöönpanoa valvova ILOn asiantuntijakomitea on antanut valvontansa yhteydessä Suomelle suosituksia, jotka koskevat saamelaisia – Suomen alkuperäiskansaa – ja saamelaisten oikeutta harjoittaa perinteisiä elinkeinojaan. [ILO Committee of Experts, 2012 Direct Request, Convention No. 111, Finland: Access to traditional occupation of the Sami people”. ]

Kommentti: Asialla ei ehkä ole merkitystä, mutta viitteessä mainitun dokumentin ”ILO Committee of Experts, 2012 Direct Request jne” otsikoinnissa ”occupation” on monikossa, siis ”ockupations”. Ehkäpä kirjoittajalla on ollut niin vahva suuntautuminen nimenomaan poronhoitoon että ”elinkeinoista” monikossa on tullut ”elinkeino” yksikössä. Viiteasiakirjassa oli kylläkin pohjimmiltaan ensisijaisesti kyse saamelaisten oikeudesta päästä harjoittamaan perinteistä kulttuuriaan ja eritoten perinteisiä ammattejaan ja toimeentulomuotojaa, mutta polttopiste kohdistui ammatilliseen koulutukseen joka edistäisi tätä. Erityisesti kyse oli vaikeuksista joita ELY-keskuksella oli vuosina 2007–2009 ollut tarjota saamelaisalueella ammatillisia kursseja jotka valmensivat saamelaisia saamelaisen kulttuurin harjoittamiseen, erityisesti perinteisten saamelaisten elinkeinojen puitteissa.

ILO 169 -sopimus lyhyesti: yleinen tarkoitus ja tavoitteet

13. Mikä on ILO 169 -sopimus?

ILO 169 -sopimus on kansainvälinen yleissopimus alkuperäiskansojen oikeuksista. Kyseessä on tähän mennessä ainoa oikeudellisesti sitova sopimus, jossa määrätään erityisesti alkuperäiskansojen oikeuksia koskevista vähimmäisvaatimuksista. ILO hyväksyi sopimuksen vuonna 1989, ja se tuli voimaan vuonna 1991. Sopimuksen englannin- ja ranskankieliset versiot ovat todistusvoimaisia.

Kommentti: VV olisi voinut mainita että kyseessä on yhä ei vain alkuperäis- vaan myös heimokansoja koskeva sopimus. Ainakin Suomessa on tuotu esille, että heimo-näkökohta on vaipunut taka-alalle, niin että sopimus olisi nykyään lähinnä vain alkuperäiskansasopimus.

14. Kuinka monta valtiota on liittynyt ILO 169 -sopimukseen?

Tähän mennessä (v. 2013) 22 valtiota on ratifioinut sopimuksen. Viimeksi sen ratifioi Keski-Afrikan tasavalta (elokuussa 2010).

Kommentti: Niiden 22 valtion joukossa jotka eivät ole ratifioineet ILO 169 -sopimusta on niin huomattavan suuria kuin väkirikkaita valtioita. Ulkopuolelle ovat ainakin toistaiseksi jättäytyneet mm. Ruotsi, USA. Kanada, Venäjä, Intia ja Kiina. Kuten VV toteaa kysymyksen 10 kohdalla, Angola, Bangladesh, Belgia, Dominikaaninen tasavalta, Egypti, El Salvador, Ghana, Guinea-Bissau, Haiti, Intia, Irak, Kuuba, Malawi, Pakistan, Panama, Syyria ja Tunisia ovat aikoinaan ratifioineet ILO 169-sopimusta edeltävän, vuonna 1957 solmitun ILO:n yleissopimuksen numero 107, joka velvoittaa näitä maita kunnes ne mahdollisesti ratifioivat sopimuksen numero 169. VV toteaa aivan oikein, että sopimuksen numero 107 kautta voidaan vielä taata alkuperäis- ja heimokansoille tiettyjen vähimmäisvaatimusten täyttyminen, ja että ILO on kuitenkin kehottanut näitä 17:a maata ratifioimaan ILO 169 -sopimuksen. Sopimus 107 perustui nyt vanhentuneeseen näkemykseen, jonka mukaan alkuperäis- ja heimoväestöt edustuvat väistyvää ilmiötä, ja jonka mukaan yhteiskunnan velvollisuus oli edesauttaa näiden väestöjen integroimista pääväestöön. Monet maat jotka eivät ole ratifioineet ILO 169 -sopimusta soveltavat kuitenkin valikoiden monia sen periaatteita. Amerikan valtioiden yhteistoimintajärjestön puitteissa on kauan neuvoteltu koko mantereen kattavasta alkuperäiskansojen oikeuksien julistuksesta, jonka valmistelussa on yritetty välttää ristiriitoja ILO 169 -sopimuksen kanssa. Osa ILO-sopimuksen jo ratifioinneista eteläamerikkalaisista ja karibialaisista valtioista osallistuvat tähän hankkeeseen.

15. Ovatko Pohjoismaat ratifioineet ILO 169 -sopimuksen?

Pohjoismaista Norja (1990) ja Tanska (1996) ovat ratifioineet sopimuksen.

Kommentti: Käsitys jonka mukaan Ruotsi olisi ratifioinut ILO-sopimuksen näkyy olevan laajasti levinnyt Suomessa. Norjan ja Tanskan käytännön sovellukset ovat pitkälti perustuneet Finnmarkenin ja Grönlannin kaikkien asukkaiden voimaannuttamiseen ilman etnistä erottelua. Tätä VV ei juuri tuo esille.

16. Kuinka Kataisen hallitus suhtautuu ILO 169 -sopimukseen?

Kataisen hallituksen tavoitteena on hallituskauden aikana ratifioida ILOn alkuperäiskansoja koskeva yleissopimus 169. [Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelma, 22.6.2011, s. 20.] ILO 169 -sopimuksen ratifiointi on kirjattu tavoitteena myös Suomen kansalliseen perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelmaan 2012–2013 sekä Suomen arktiseen strategiaan (2013).

17. Mitä alkuperäiskansalla tarkoitetaan? Mitä ryhmiä ILO 169 -sopimuksella on tarkoitus suojella?

Kansainvälisellä tasolla ei ole hyväksytty muodollista alkuperäiskansan määritelmää. Sekä alkuperäiskansat että hallitukset ovat kuitenkin olleet yhtä mieltä siitä, että kansainvälinen määritelmä ei ole tarpeen, koska maailman alkuperäiskansat eivät ole homogeeninen ryhmä. Sen sijaan on sovittu tietyistä alkuperäiskansojen yleisistä tunnusmerkeistä. Nämä tunnusmerkit käyvät ilmi ILO 169 -sopimuksesta.

Kommentti: Tämä jää hiukan epämääräiseksi. Kun VV toteaa ”Kansainvälisellä tasolla ei ole hyväksytty muodollista alkuperäiskansan määritelmää” jää jäljelle mahdollisuus että muodollinen määritelmä on olemassa kansallisella tasolla. Sitten VV jatkaa: ”Sen sijaan on sovittu tietyistä alkuperäiskansojen yleisistä tunnusmerkeistä. Nämä tunnusmerkit käyvät ilmi ILO 169 -sopimuksesta.” Yleiset tunnusmerkit eli kriteerit siis löytyvät VV:n mukaan itse ILO 169-sopimuksesta. Uskallamme olettaa, että Suomen kansallisella tasolla soveltamat alkuperäiskansan tai sen jäsenyyteen ratkaisevasti vaikuttavat muodolliset määritelmät eivät ole ristiriidassa näiden kansainvälisellä tasolla sovittujen ja ILO 169-sopimukseen sisältyvien ”alkuperäiskansojen yleisten tunnusmerkkien kanssa”. Asia vaatisi kuitenkin kriittistä tarkastelua, sillä ainakin Suomessa lakiin otettu ja lakia sovellettaessa kärjistetty kielen käyttäminen keskeisenä alkuperäiskansaan kuulumisen tunnusmerkkinä ei näkyisi saavan minkäänlaista tukea itse ILO-sopimuksesta. Kieli on toki keskeinen kulttuurin sisältö, väline ja jopa usien tunnusmerkki, mutta ILO 169: tekstissä kieli loistaa poissaolollaan niiden "alkuperäiskansojen yleisista tunnusmerkeistä" jotka VV:n mukaan" käyvät ilmi ILO 169 -sopimuksesta.”

On myös vaikeahkoa nähdä, miten sopimuksessa mainittu tunnusmerkki alkuperäiskansan yhden tai useamman instituution säilyminen tarkoittaisi Suomessa. Tämä voi olla yksi selitys, miksi saamelainen perhe- ja sukuyhteisö on viime aikoina nostettu pinnalle; sen voi halutessaan nähdä säilyneenä saamelaisena instituutiona. Tosin perhe- ja sukuyhteisöjä on muillakin suomalaisilla, ja on myös jossain määrin ristiriitaista että yksi saamelaiskäräjien vahvimmin ajamista asioista on yksilön saamelaisuuden ratkaisemisasian keskittäminen saamelaiskäräjien vaalilautakunnalle, uuden ajan luomukselle, jota ei parhaimmallakaan tahdolla voi tulkita säilyneeksi saamelaiseksi instituutioksi. Jos perhe- ja sukuyhteisöt ovat niin keskeisiä ja säilyneitä, eikä yksilön saamelaisuuden ensisijainen ratkaiseminen luonnostaan lankeaisi niiden tehtäväksi, tai ainakin alkaisi tuolta tasolta?

Selitys lienee se, että saamelaissuvut kyllä tuntevat taustansa ja jäsenensä, mutta saamelaiskäräjien poliittinen johto tarvitsee vaalilautakuntaa omissa käsissään olevaksi totuusministeriöksi ratkomaan alkuperäiskansaan kuulumista ja saamelaisuutta alkuperäiskansan jäsenen statuksen sopivuuden varmistamiseksi. Sopivuus tarkoittaa että "saamelaiskandidaatti" tulevissa vaaleissa äänestää oikeita ehdokkaita ja on lojaali vallanpitäjille. Jos tämä lojaalisuus on varmaa, saamelaiseksi pääsee löyhinkin perustein, ellei ole, on päätös kylmästi: ”Hylätään”. Kun saamelaiskäräjät näin oman vaalilautakuntansa kautta valitsee omat äänestäjänsä kyeten puntaroimaan ja ennakoimaan näiden äänestyskäyttäytymistä, ollaan lähellä tilannetta johon istuvat Bertolt Brechtin Itä-Saksan vuoden 1953 kansannousun yhteydessä kirjoittamat rivit:

Kesäkuun 17. päivän kansannousun jälkeen
kirjailijaliiton sihteeri antoi jakaa
Stalinin puistokadulla lentolehtisiä,
joista oli luettavissa, että kansa
oli heittänyt menemään hallituksen luottamuksen,
ja että tämä oli nyt voitettavissa takaisin
vain kaksinkertaistamalla työpanos.
Eikö kuitenkin olisi yksinkertaisempaa
jos hallitus hajottaisi kansan
ja valitsisi uuden.

18. Mikä on ILO 169 -sopimuksen tarkoitus?

Sopimuksen tavoitteena on korjata alkuperäiskansoihin kohdistuvien aikaisempien sulauttamis- ja yhdistämispyrkimysten kielteiset seuraukset. Jo sopimuksen johdannosta käy ilmi, että alkuperäiskansoilla on oikeus säilyttää elämäntapansa, kielensä ja identiteettinsä kansana. Alkuperäiskansoilla on oikeus hallita kehitystään omilla ehdoillaan. Valtioiden on tunnustettava alkuperäiskansojen pyrkimykset hallita itse omia instituutioitaan ja kehitystään ja tuettava tätä työtä aktiivisesti. Sopimuksen yleisenä tavoitteena on myös luoda menettelyjä, joiden avulla alkuperäiskansat saavat äänensä kuuluviin, sekä saada aikaan alkuperäiskansojen ja muiden osapuolten välistä vuoropuhelua.

Kommentti: Korjaustavoitteen nostaminen ILO-sopimuksen kärkitavoitteeksi VV:n toimesta petaa tasa-arvoisuuden ja syrjimättömyyden vahvasta perusperiaatteesta poikkeavaa saamelaisten erityiskohtelua, ”positiivista syrjintää” silloinkin kuin siihen ei ole muuta, kansainvälisten sopimusten mukaista hyväksyttävää perustelua, kuten vammaisuus jne. Kansainvälisessä ihmisoikeus- ja alkuperäiskansaoikeudessa on kuitenkin tehty se erotus, että korjaavat (reparatiiviset) tai tasapainottavat (kompensoivat) erityistoimenpiteet poikkeavat olemukseltaan alkuperäiskansaoikeuksista.

Erityistoimenpiteitä ei katsota syrjiviksi niin kauan kuin niiden tavoitteena on tosiasiallisen yhdenvertaisuuden saavuttaminen ehkäisemällä ja lievittämällä syrjinnästä tai muusta epätasa-arvosta (esim. invaliditeetti) aiheutuvia seurauksia. Jotta tällainen n.s. positiivista erityiskohtelua ei voitaisi vuorostaan katsoa syrjiväksi, sen on oltava pyrityn tavoitteen kannalta oikeasuhteista ja tosiasiallisesti tarkoituksenmukaista. Erityistoimenpiteiden tulee täten tähdätä konkreettisten epätasa-arvon ilmentymien poistamiseen, ja niiden tulee olla ajallisesti rajattuja, niin että kun ja jos epäkohta tai puute korjaantuu, jos se on luonteeltaan korjautuva tai korjattavissa oleva, myös erityiskohtelu puretaan.

Tästä poiketen alkuperäiskansaoikeudet on katsottu luonteeltaan pysyviksi. Vaikka nämä kaksi oikeustyyppiä voivat ajoittain vaikuttaa rinnan, samaan henkilöön tai ryhmään, ne on syytä kyetä pitämään erillään vähintäänkin ajatuksellisesti. Aivan erityisesti vaatimus koskee vähemmistöasiamiestä, jonka erityisalaa tällaisen erittelevän hahmottamisen tulisi olla. ILO-sopimuksen ensisijainen tavoite on taata alkuperäiskansoille kaikin puolin tasa-arvoinen asema maan pääväestön kanssa, säilyttäen alkuperäiskansan oma kulttuuri ja tukien sen itseohjautuvuutta.

19. Onko ILO 169 -sopimus käännetty suomeksi?

Kyllä, sopimus käännettiin suomeksi vuonna 1990. Samaan aikaan eduskunnassa keskusteltiin, voisiko Suomi liittyä sopimukseen. Suomenkielistä käännöstä tarkistetaan parhaillaan saamelaiskäräjien ja ulkoasiainministeriön pyynnöstä muun muassa siksi, että tietyt aiemmassa käännöksessä käytetyt termit ovat vanhentuneita tai ne on käännetty väärin.

Kommentti: VV:n mainitsemien käännöstarkistusten tulosta olisi syytä kysellä perään. Perustuslain 2 § mukaan ”Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia.”. Biodiversiteettisopimuksen kohdalla on kuitenkin ilmenny käytäntö, jonka mukaan kansainvälisten sopimusten kohdalla lain sisällön ja tarkoituksen tulkinta ei perustu alkukielisestä sopimustekstistä sellaisenaan tehtyyn käännökseen, vaan käännökseen joka vastaa toimialaministeriön näkemystä siitä mitä milläkin sopimuskohdalla sen alkukielisestä sanamuodosta riippumatta tarkoitetaan. Milloin jonkin ilmaisun kansainvälinen soveltamiskäytäntö on muuttunut sopimuksen solmimisen jälkeen, toimialaministeriö soveltaa tätä, antamatta lain sanamuodon asettaa hallintotoimilleen estettä.

Biodiversiteettisopimukseen liittyvien Akwé Koon -suositusten kohdalla on ilmennyt myös, että milloin Suomen edustaja kansainvälisellä foorumilla on ehdottanut kansainvälisen sopimustekstin määrättyä muuttamista mutta ehdotus ei ole toteutunut, Suomessa toimialaministeriö katsoo kuitenkin että se voi noudattaa Suomen ehdotuksen mukaista linjausta täällä kotimaassa. Eli jos Suomen hallituksella tai toimialaministeriön edustajilla kansainvälisellä foorumilla on kansainvälisestä sopimuksesta kanta joka poikkeaa sopimustekstistä, Suomessa ei noudateta sopimustekstiä vaan Suomen ehdottamaa kantaa. Näin vaikka sopimustekstiä ei ole kansainvälisissä neuvotteluissa päästy yksimielisyyteen eikä Suomen ehdotus ole mennyt läpi. Samoin menetellään mikäli kansainvälisissä neuvotteluissa on päädytty siihen, että sopimusteksti jätetään ennalleen, vaikka sen tulkinta todetaan siinä määrin muuttuneeksi ettei se enää vastaa sopimustekstiä.

Kyseisissä tapauksessa ministeriön menettelytapa on perustunut näkemykseen ettei tällaista muutosta tarvitse tuoda Eduskunnan tietoon tai päätettäväksi. Oikeuskanslerin päätös Kari Kyrön kolmen lapinkyläyhdistyksen ja neljän muun yhdistyksen puolesta tekemään kanteluun biodiversiteettisopimuksen käännöksen johdosta osoitti, että oikeuskansleri ei (!) nähnyt vakavaa ongelmaa siinä, että Suomen- ja englanninkieliset sopimustekstit eroavat sanamuodoltaan kantelijan väittämällä tavalla siten, että suomenkielisessä versiossa käytetään sanaa alkuperäiskansa, jota ei englanninkielisessä tekstissä ole, eikä siinä, että suomenkielisestä käännöksestä puuttuu sopimuksen alkutekstissä oleva käsite ”paikalliset yhteisöt”. Kantelijat katsoivat alkutekstin ja käännöksen erojen muuttavan ratkaisevalla tavalla kyseisen sopimuskohdan sisältöä. OK toteaa: "Voidaan sanoa, että Suomen ja englanninkieliset sopimustekstit eroavat sanamuodoltaan toisistaan kantelijan väittämällä tavalla siten, että suomenkielisessä versiossa käytetään sanaa alkuperäiskansa, jota ei englanninkielisessä tekstissä ole." Käännösvirheen todettuaan OK jatkaa todeten että käännös ei ole ”ainakaan sillä tavoin virheellinen"....., "että se antaisi oikeudellisen perusteen toimenpiteisiini."

Perustelunsa tälle päätökselleen OK nosti suoraan toimialaministeriön selityksestä, jonka mukaan käännös vastaa sen näkemystä sopimuksen nykytulkinnasta paremmin kuin suora sopimustekstin käännös alkukielestä suomenkielelle. Näkemykseni mukaan ministeriö ja oikeuskansleri ottavat tässä itselleen eduskunnalle kuuluvaa valtaa; jos kansainvälisten sopimusten kotimaiset käännökset ja tulkinnat irtoavat alkukielisistä sopimuksista ei noudateta eduskunnan tahtoa ja eduskunnalle kuuluva valta lähtee seilailemaan ministeriön käytäville. Milloin eduskunta on hyväksynyt kansainvälisen sopimuksen ja se on saanut lain aseman, ja sopimuksen tulkintaa lähdetään soveltamaan sopimustekstistä irrottautuen tai peräti sen sanamuodon vastaisesti, rikotaan perustuslain 2 §:n selkeää määräystä, jonka mukaan ”Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia.”. Virkamiehet katsovat kuitenkin tietävänsä paremmin mitä laki, tässä tapauksessa kansainvälinen sopimus, ”oikeastaan” tarkoittaa, jaoikeuskansleri on tällä päätöksellään vahvistanut että käännös on oikein jos se on virkamiesten näkemyksen mukainen, sanottakoot alkukielisessä sopimuksessa toisin. Virkakoneisto pn tässä usurpoinut eli laittomasti ottanut itselleen eduskunnalle kuuluvan lainsäädäntövallan ja mahdollisesti myös oikeuslaitokselle kuuluvan laintulkintavallan, ja oikeuskansleri on vahvistanut tämän perustuslain vastaisen asetelman olevan ongelmaton.
(Kirjoitukseni aiheesta löytyy täältä.)

Lisäys 13.11.2014/GP: Käännösproblematiikan osalta viittaan hiukan tuoreempaan kirjoitukseeni
http://hirvasrumpu.blogspot.fi/2014/11/saamelaisterveiset-etela-koreasta.html

20. ILO 169 -sopimus on vuodelta 1989. Eikö se ole nykytilanteessa vanhentunut?

Sen jälkeen kun sopimus hyväksyttiin vuonna 1989, alkuperäiskansojen oikeuksista on käyty keskustelua kansainvälisessä oikeudessa. YK:n yleiskokous hyväksyi syyskuussa 2007 alkuperäiskansojen oikeuksia koskeva YK:n julistuksen. Julistuksella vahvistetaan ILO 169 -sopimuksessa määritettyjen periaatteiden merkitys. Suomi on hyväksynyt julistuksen, jonka artiklat määrittelevät alkuperäiskansojen oikeudet ehkä jopa vahvemmin kuin ILO 169. Siten Suomi on jo poliittisesti sitoutunut aktiivisesti toimeenpanemaan ja valvomaan saamelaisten oikeuksien toteutumista Suomessa. ILO 169 -sopimuksessa todetaan, että yleissopimuksella ei saa heikentää alkuperäiskansojen oikeuksia ja etuja, jotka perustuvat muihin yleissopimuksiin, suosituksiin, kansainvälisiin asiakirjoihin taikka kansallisiin säädöksiin, päätöksiin, tapoihin tai sopimuksiin. [ILO 169 -sopimuksen 35 artikla: ”The application of the provisions of this Convention shall not adversely affect rights and benefits of the peoples concerned pursuant to other Conventions and Recommendations, international instruments, treaties, or national laws, awards, customs or agreements.” Katso myös ILOn peruskirjan 19 artiklan 8 kohta: ”In no case shall the adoption of any Convention or Recommendation by the Conference, or the ratification of any Convention by any Member, be deemed to affect any law, award, custom or agreement which ensures more favorable conditions to the workers concerned than those provided for in the Convention or Recommendation.”]

Kommentti: Miten sitä, että Suomi on jo sitoutunut poliittisesti aktiivisesti toimeenpanemaan ja valvomaan saamelaisten oikeuksien toteutumista Suomessa voidaan käyttää perusteluna kielteiselle vastaukselle VV:n omaan kysymykseen ” ILO 169 -sopimus on vuodelta 1989. Eikö se ole nykytilanteessa vanhentunut”?

VV toteaa että Suomi on hyväksynyt alkuperäiskansojen oikeuksia koskeva YK:n julistuksen ”jonka artiklat määrittelevät alkuperäiskansojen oikeudet ehkä jopa vahvemmin” kuin ILO 169. Paitsi että ilmaisu ”ehkä jopa vahvemmin” on horjuva, se on myös epätarkka. Julistuksen sanavalinnat ja ilmaisut ovat kylläkin selvästi vahvempia kuin ILO 169-sopimuksen. VV sivuuttaa kuitenkin täysin sen, että YK:n säädöshierarkiassa ”yleissopimus” on vahvempi asiakirja kuin ”julistus”. Valtion ratifioima sopimus velvoittaa sitä oikeudellisesti, sen hyväksymä julistus ei. Tämä ero voisi sinänsä olla pätevä perustelu ILO 169:n ratifioimiselle siitä huolimatta että Suomi on jo hyväksynyt ”ehkä jopa vahvemman” alkuperäiskansojen julistuksen. Asiakirjahierarkiaa vierastetaan saamelaiskäräjäpiireissä ilmeisesti sen takia, että alempiasteisia julistuksia ja erinäisten kansainvälisten foorumeiden loppuasiakirjoja, julistuksia ja vaatimuksia on helpompi synnyttää, ja niihin sisältyviin pitemmälle meneviin vaatimuksiin hyvä nojautua ikään kuin kyse olisi korkeampiasteisesta kansainvälisestä sopimuksesta. VV:n ilmeinen tarkoitus tällä vastauksellaan on ollut madaltaa kynnystä ILO 169:n ratifioinnille. Hänen vastauksensa vois parodioiden muuttaa arkikieleksi vaikka näin; "No mutta eihän tämä ILO 160 nyt oikeastaan ole paljon mikään, kun Suomi on jo hyväksynyt sen Alkuperäiskansojen oikeuksia koskeva YK:n julistuksen vai mikä yleissopimus se on..." Myös oikeusministeri ja Saamelaiskäräjät ovat korostamasta päästyään korostaneet, ettei ILO 169 muuta yhtikäs mitää. Silti nämä tahot ovat olleet valmiit seisomaan vaikka päällään jotta ratifiointisi saataisiin toteutettua.

Pitkän englanninkielisen lainauksen sijoittaminen VV:n vastauksen yhteyteen on sekin vaikea ymmärtää. Kyseessä on ILO 169 -sopimukseen sisältyvä, YK-sopimuksiin rutiininomaisesti sisällytetty huonontamiskielto.

21. Onko ILO 169 -sopimus yhtä olennainen kaikkien maiden ja kaikkien alkuperäiskansojen kannalta?

ILO 169 -sopimuksen on tarkoitus koskea hyvin erilaisten maiden alkuperäiskansoja, jotka elävät hyvin erilaisissa poliittisissa, sosiaalisissa ja taloudellisissa oloissa. On tärkeää korostaa, että sopimus muodostaa puitteet kaikkien alkuperäiskansojen perusvapauksien ja -oikeuksien turvaamiselle riippumatta siitä, missä tai millaisissa oloissa ne elävät. Sopimus on siis yhtä tärkeä Suomen saamelaisille kuin esimerkiksi Meksikon intiaaneille.

Kommentti: Tässä VV tuo esipuheensa jälkeen ensimmäisen kerran käsitteen ”saamelaiset”, tarkentaen vielä ”Suomen saamelaiset”.

22. Mitä ILO 169 -sopimus sisältää?

Sopimuksessa on 34 keskeistä artiklaa, jotka on ryhmitelty aiheittain yleisten periaatteiden mukaisesti: maaoikeudet; työhönotto ja työehdot; ammattikoulutus, käsityöammatit ja maaseudun teollisuus; sosiaaliturva ja terveydenhuolto; koulutus ja viestintävälineet; yhteydenpito ja yhteistyö rajojen yli. Sopimuksen johdannossa esitetään sopimuksen yleinen tarkoitus. Sillä on merkitystä koko sopimuksen tulkinnan kannalta.

Kommentti: Sopimuksen johdannossa todetaan muun muassa että sillä halutaan edistää alkuperäis- ja heimokansojen pyrkimyksiä hallita omia instituutioitaan, elämäntapojaan ja taloudellista kehitystään, ja säilyttää identiteettinsä ja kehittää sitä sekä kieliään ja uskontojaan elinvaltioidensa muodostamissa puitteissa. Tämä soveltunee Suomen saamelaisiin. Sen sijaan huonommin istuu toteamus, että monessa osassa maailmaa alkuperäis- ja heimokansoilta puuttuu mahdollisuus nauttia perustavaa laatua olevista ihmisoikeuksistaan samassa määrin kuin pääväestö, kun taas toteamus että näiden kansojen lait, arvot, tavat ja perspektiivit ovat usein hiljalleen hajonneet (engl. eroded) pätee ehkä täälläkin. Toisaalta juuri viimeksi mainittuja seikkoja on käytetty säilyneen saamelaisuuden erityislaadun tunnusmerkkeinä, tai oikeammin ydinolemuksena.

23. ILO 169 -sopimus edellyttää erityisiä toimenpiteitä, jotta alkuperäiskansat saavuttaisivat yhdenvertaisen aseman. Eikö se syrji muita?

Sopimuksen lähtökohtana on, että alkuperäiskansoille on taattava samat oikeudet ja mahdollisuudet, jotka muilla kansalaisilla jo on. Jotta alkuperäiskansat olisivat yhdenvertaisia valtaväestön kanssa ja jotta aiemmin harjoitetun sulauttamispolitiikan kielteiset vaikutukset alkuperäiskansoihin voitaisiin korjata, tarvitaan paitsi syrjinnän kieltäviä sääntöjä myös erityisiä toimenpiteitä. Tällaisten toimenpiteiden ei pidä katsoa syrjivän muita kansalaisia vaan tunnustavan alkuperäiskansojen omaleimaisuuden ja erityistarpeet. Tämä on asia, josta ILO on erityisesti muistuttanut. [Katso esimerkiksi ILO 111 -sopimuksen (Suomi ratifioinut vuonna 1970) 5 artiklan 1 kohta: ”Special measures of protection or assistance provided in other Conventions or Recommendations adopted by the International Labour Conference shall not be deemed to be discriminatory.”]

Lisäksi Suomen yhdenvertaisuuslaki antaa mahdollisuuden positiiviseen erityiskohteluun tosiasiallisen yhdenvertaisuuden saavuttamiseksi syrjinnästä johtuvien haittojen vähentämiseksi. [Yhdenvertaisuuslaissa (20. 1. 2004/21) säädetään nimenomaisesti, että positiivista erityiskohtelua ei pidetä syrjintänä muita kohtaan (katso 7 §: Erilaisen kohtelun oikeuttamisperusteet (14.11.2008/690) ]

Kommentti: ILO:n sopimus 111 koskee syrjintää työhönottamisessa ja työelämässä. Sisällöllisesti pienet epätäsmällisyydet VV:n lainauksessa ovat vailla merkitystä, mutta todettakoon tässä kuitenkin että täsmällinen englanninkielinen lainaus kuuluisi: ”Special measures of protection or assistance provided for in other Conventions or Recommendations adopted by the International Labour Conference shall not be deemed to be discrimination.” Vaan kaipa se niin on, jos Oikeuskansleria on uskominen, että joka näitä käännöksiä ällätikulla lukkee, sitä tikulla silmään.

Erityiskohtelun ja alkuperäiskansaoikeuksien periaatteellista eroa on selvitelty jo edellä kysymyksen 18 kommentissa.

24. Ovatko ILO 169 -sopimuksen kaikki määräykset yhtä tärkeitä?

Kaikki sopimuksen artiklat ovat tärkeitä, mutta tietyillä artikloilla on erityistä merkitystä sopimuksen käytännön soveltamisessa. ILOn asiantuntijakomitea on huomauttanut useaan otteeseen, että 6 ja 7 artiklat ovat keskeisiä sopimuksen tulkinnan ja käytännön soveltamisen kannalta. Näissä artikloissa on tärkeitä määräyksiä, joiden avulla varmistetaan, että alkuperäiskansoilla on todelliset mahdollisuudet vaikuttaa omaan elämäänsä liittyviin kysymyksiin sekä hallita omaa taloudellista, sosiaalista ja kulttuurista kehitystään – mikä on sopimuksen tavoite.

25. Onko todennäköistä, että sopimuksen soveltaminen aiheuttaa lisäkustannuksia Suomelle?

ILO 169 -sopimuksessa ei määrätä, millaisia resursseja kriteerien täyttäminen vaatii. Eri maat ovat soveltaneet sopimusta eri tavoin, ja kustannukset määräytyvät sen mukaan, miten sitä sovelletaan.

Kommentti: ILO-sopimuksen 6. artiklan 1c-kohta määrää että hallitusten tulee ”soveltuvissa tapauksissa” (in appropriate cases) osoittaa resurssit joita tarvitaan alkuperäis- ja heimokansojen omien instituutioiden ja aloitteiden (hankkeiden) täysimittaiselle kehittämiselle. Vaikka muotoilu ”soveltuvissa tapauksissa” on pyöreä, se ei vapauta hallituksia kustannusvastuusta. Jonkinlainen kohtuusarvio on sallittua. Jos hanke on taloudellisesti ja ehkä muutenkin mieletön, valtion ei tarvinne sitä kustantaa, ja jos kansalla on varoja muutenkin, sanotaan jonkin raaka-aineresurssin pohjalta, voitaneen katsoa kohtuulliseksi että se rahoittaa omat instituutionsa ja hankkeensa tai ainakin osa niistä.

ILO 169 -sopimuksen asiasisältö

ILO 169 -sopimuksella edellytetään ennen kaikkea alkuperäiskansojen oikeuksia turvaavien menettelytapojen ja rakenteiden luomista. Sopimuksen yleisenä tavoitteena on, että alkuperäiskansat, tässä tapauksessa saamelaiset, voivat itse määrätä omasta tulevaisuudestaan. Saamelaisille on varmistettava todelliset mahdollisuudet vaikuttaa kaikkiin heitä koskeviin kysymyksiin.

Kommentti: VV EI tässäkään kohden mitenkään problematisoi käsitteen ”saamelaiset” liittyviä rajaamiskysymyksiä. Sama linja jatkuu kautta koko asiakirjan, aivan kuin VV olisi epätietoinen saamelaiskäräjien vaalilautakunnan käytäntöön liittyvään kritiikkiin, KHO:n tuoreimmasta linjauksesta ja saamelaiskäräjien reagoinnista siihen. Kun kyseessä on nimenomaan vähemmistöasiamies, puutetta voidaan pitää erinomaisen vakavana.

Yleiset periaatteet

26. Mitä ryhmiä voidaan pitää alkuperäiskansoina ILO 169 -sopimuksen mukaan?

Alkuperäiskansoilla tarkoitetaan itsenäisissä maissa eläviä kansoja, joita voidaan pitää alkuperäiskansoina, koska ne polveutuvat väestöryhmistä, jotka maan valloituksen tai asuttamisen tai nykyisten valtionrajojen muodostumisen aikaan asuivat maassa (tai maahan nykyään kuuluvalla maantieteellisellä alueella). Alkuperäiskansat ovat oikeudellisesta asemastaan riippumatta säilyttäneet kokonaan tai osittain omat sosiaaliset, kulttuuriset ja poliittiset instituutionsa. [ILO 169 -sopimuksen l artiklan 1 alakohdan b alakohta, vapaa käännös.] Keskeisenä kriteerinä sille, keitä voidaan pitää alkuperäiskansana, on sopimuksen 1 artiklassa mainittujen yleisten tunnusmerkkien lisäksi se, että kyseinen ryhmä pitää itse itseään alkuperäiskansana. [ILO 169 -sopimuksen 1 artiklan 2 kohta.]

Tärkeä alkuperäiskansakäsitteeseen liittyvä näkökohta on myös se, että kansalla on läheiset siteet perinteisiin maa-alueisiinsa ja luonnonvaroihinsa ja että ne ovat heidän elämäntapansa perusta.

Kommentti: VV muistuttaa ILO 169 -sopimuksen 1 artiklan 2-kohdasta, jonka mukaan väestöryhmän omaa käsitystä siitä että se on alkuperäis- tai hemokansa, on pidettävä perustavaa laatua olevana kriteerinä (Self-identification as indigenous or tribal shall be regarded as a fundamental criterion for determining the groups to which the provisions of this Convention apply.). Tällä perusteella Suomeen pääosin vuoden 1864 jälkeen muuttaneita porosaamelaisia on tosiaankin pidettävä alkuperäiskansana myös Suomessa, vaikka rajojen ja muuttojen dokumentoidun historian perusteella voidaankin kyseenalaistaa täyttävätkö he 1-artiklan 1b-kohdan alkuperäisyys/polveutumiskriteerin. 2-kohdan täyttymistä ei kenelläkään, myöskään tällä kommentaattorilla, liene nokan koputtamista. On kuitenkin merkille pantavaa ja avoimesti syrjivää, että samaa tarkastelua ja sopimuskohtaa (ILO 169, Artikla 1, kohta 2) ei yhtä lailla sovelleta niihin Suomen alueen saamelaisryhmiin, joiden saamelaisuuden saamelaiskäräjät kieltää epäämällä näihin ryhmiin kuuluvien saamelaisten/lappalaisten rekisteröitymisen saamelaiskäräjien vaaliluetteloon, eritoten kun näillä ryhmillä, toisin kuin porosaamelaisilla, näkyy täyttyvän myös artiklan 1b kriteerit. Kun asiakirjan on laatinut nimenomaan vähemmistöasiamies, järjestelmällinen silmien sulkeminen tuntuu sitä pahemmalta.

VV toteaa että on tärkeä näkökohta että (alkuperäis)kansalla on läheiset siteet perinteisiin maa-alueisiinsa ja luonnonvaroihinsa. Tässä VV sivuuttaa sen tosiasian että ne maa-alueet johon Suomen pohjois- eli porosaamelaiset tänään pitävät perinteisinä maa-alueinaan, ja ne luonnonvarat, joita VV kutsuu heidän luonnonvaroikseen, eivät suinkaan ole mainittujen saamelaisten perinteisiä maa-alueita eivätkä heidän luonnonvarojaan, vaan niiden saamelaisten/lappalaisten perinteisiä maita ja luonnonvaroja, jotka ovat asuttaneet maita ylimuistoisista ajoista, ja jotka asuivat siellä pohjois- eli porosaamelaisten saapuessa. Voi hyvinkin olla, että porosaamelaisille on muodostunut hyvinkin läheiset suhteet näihin maihin sen jälkeen kun heidän esivanhempansa alkoivat laiduntaa porojaan ja asumaan näillä mailla pääosin 1850-luvun puolenvälin jälkeen. Tämä ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että aluetta heitä ennen asuttaneilla saamelaisilla eli lappalaisilla on näihin maihin paitsi henkiset siteet myös omistusoikeus niin perinteisen kuin nykyaikaisen alkuperäiskansaoikeuden käsitysten mukaan, minkä lisäksi heillä on näihin maihin myös pääväestön oikeudessa tunnustetut yksityiset omistusoikeudet. Lisäksi VV toteaa tärkeäksi näkökohdaksi alkuperäiskansaa tarkoittaen myös sen, että maiden ja luonnonvarojen tulee olla heidän elämäntapansa perusta. Muualla asiakirjassa VV toteaa että yli 60 prosenttia saamelaisista asuu n.s. saamelaisalueen ulkopuolella. Tällöin maan rooli elämäntavan perustana toteutuu kovin vajavaisesti. Tapana on korostaa ”perinteistä saamelaista poronhoitoa” maavaateiden perusteena. Todettakoon, että vain hyvin pieni prosentti saamelaisista saa toimeentulonsa poroelinkeinosta.

27. Eikö alkuperäiskansaksi lasketa vain niitä, jotka olivat ensimmäisenä tietyllä alueella?

Tietyn maan valtaväestö ei ole alkuperäiskansa pelkästään, koska se on asunut samalla alueella aikojen alusta ja koska se on omaleimainen verrattuna naapurimaiden kansoihin. Olennaista on kulttuurinen jatkuvuus sosiaalisen elämän, elinkeinojen, kielen ja ulkoisten tunnusmerkkien (mm. vaatetus) tasolla. Alkuperäiskansa on alkuperäiskansa sillä alueella, missä heidän omaleimainen kulttuurinsa on syntynyt, kehittynyt ja vallinnut. [Professori Martin Scheinin lausunto koskien ILO 169 –sopimuksen ratifiointia ja toteuttamista Suomessa, 02/2013, 4.]

ILO 169 -sopimuksen alkuperäiskansakäsite perustuu myös relaatioon: alkuperäiskansa on alkuperäiskansa suhteessa valtaväestöön ja valtaväestön hallitsemaan valtioon. Jos ILO 169 -sopimukseen liittynyt valtio on ollut epävarma siitä, mihin kyseisen maan ryhmiin sopimusta on sovellettava (siis ketkä voidaan määritellä alkuperäiskansaksi kyseisessä maassa), ILOn asiantuntijakomitea on antanut valtiolle ohjeita ja neuvoja.

Kommentti: Ensinnäkin VV sivuuttaa täysin kysymyksen siitä Suomen Lapin todellisesta ei-suomalaisperäisestä alkuperäisväestöstä joka ovat asuneet alueella ”aikojen alusta” mutta ei edusta sen enempää suomalaisperäistä valtaväestöä kuin pohjoissaamelaisia, vaan väestökehityksen myötä vähemmistön asemaan joutunutta saamelais/lappalaista alkuväestöä.

Toiseksi, jos ”alkuperäiskansa on alkuperäiskansa sillä alueella, missä heidän omaleimainen kulttuurinsa on syntynyt, kehittynyt ja vallinnut” niin Suomen alueella nykyisin asuvat pohjois- eli porosaamelaiset ovat alkuperäiskansaa ensisijaisesti Norjassa ja Ruotsissa. ILO-sopimuksen 1 artiklan 2-kohta suo heille kylläkin oikeuden pitää itseään alkuperäiskansa myös Suomessa. Tätä käsittelin kohdan 26 kommenteissani.

Kolmanneksi, kiistämättä professori Martin Scheininin meriittejä erityisesti hänen uransa myöhemmällä osalla, on todettava että professorin lausunnot ja lausumat on punnittava ottaen huomioon hänen koko tähänastinen uransa saamelaisliikkeen ja saamelaiskäräjien asianajajana ja sen esikuntaan kuuluvana asiantuntijana. Tässä valossa kyseessä ei ole puolueettomista asiantuntijalausunnoista, vaan yhden osapuolen kannanotoista (ruots. partsinlaga).

Itselleni on mahdoton ymmärtää, mistä on peräisin poro- eli pohjoissaamelaisten oikeus ja valta päättää näiden muiden saamelais/lappalaisryhmien ja niihin kuuluvien yksilöiden saamelaisuudesta ja alkuperäiskansastatuksesta. Tämä sotii avoimesti ja jyrkästi YK:n alkuperäiskansojen julistuksen 9 artiklaa vastaan. Sen mukaan alkuperäiskansoilla ja ’alkuperäisyksilöillä’ (engl. indigenous individuals) on oikeus kuulua alkuperäiskansayhteisöön (community) tai -kansakuntaan (nation), kyseisen yhteisön tai kansakunnan perinteiden ja tapojen mukaan. Erityisesti todetaan, että tällaisen oikeuden käyttämisestä ei saa seurata minkäänlaista syrjintää. Käytäntö sotii myös julistuksen 33 artiklaa vastaan, jonka mukaan alkuperäiskansoilla on oikeus itse päättää omasta identiteetistään ja jäsenyydestään.

Asetelma ja tämänhetkinen tilanne on kuitenkin ongelmallinen. Alkuperäiskansayhteisöä (indigenous community) sen enempää kuin laajempaa alkuperäiskansa-kansakuntaa (indigenous nation) ei voi pakottaa ottamaan ketään jäsenekseen vastoin perinteitään ja tapojaan. Tältä pohjalta saamelaiskäräjät on reagoinut hyvin vahvasti KHO:n tuoreimpaan ratkaisuun jossa oli kyse siitä onko henkilö katsottava saamelaiseksi vai ei. Saamelaiskäräjät saattaa periaatteessa olla oikeassa siinä että asian päättäminen kuuluu alkuperäiskansalle itselleen, mutta on mielestäni väärässä siinä kun se katsoo päätösvallan kuuluvan keskitettyä valtaa harjoittavalle uusluomukselle, vaalilautakunnalle. ”Jäseneksiottamispolitiikan” linjasta ja menetelmistä päättäminen näkyisi kuuluvan saamelaiskäräjille, mutta perusteiden ja menetelmien tulisi olla linjassa kansainvälisen ihmisoikeus- ja alkuperäiskansa oikeuden kanssa. Saamelaiskäräjien tulisi siis muuttaa ”jäseneksiottamispolitiikkaansa” vapaaehtoisesti. Ellei tämä tapahdu, tervehdyttämisratkaisu saattaa löytyä pienempien saamelaisyhteisön konsolidoitumisen suunnalta.

28. Kuinka paljon maailmassa on alkuperäiskansoja?

Maailmassa arvioidaan olevan yli 5 000 alkuperäiskansaa. Niihin kuuluu yhteensä 370 miljoonaa ihmistä, jotka edustavat arviolta viittä prosenttia maailman koko väestöstä.

29. Ketkä lasketaan alkuperäiskansaksi Suomessa?

Saamelaiset ovat Suomen alkuperäiskansa. Saamelaiset täyttävät kaikki ILO -sopimuksessa esitetyt alkuperäiskansan tunnusmerkit. Saamelaiset asuvat yleisesti ottaen samalla alueella kuin siihen aikaan, kun Norjan, Ruotsin ja Suomen väliset nykyiset valtionrajat määritettiin. He ovat säilyttäneet useita omia sosiaalisia, taloudellisia, kulttuurisia ja poliittisia instituutioitaan, ja he pitävät itse itseään alkuperäiskansana. Saamelaisten oikeudellisesta asemasta alkuperäiskansana säädetään Suomen perustuslaissa. [Suomen perustuslain (11.6.1999/731) 17 §:n 3 momentti]

Kommentti: Tässä lähestytään perimmäisiä kysymyksiä. Kun VV toteaa summittaisesti ” Saamelaiset täyttävät kaikki ILO -sopimuksessa esitetyt alkuperäiskansan tunnusmerkit”, hän käyttää iso kauhaa ja lappaa sillä reippaasti. Yleisesti ottaen, pohjoismaalaisessa perspektiivissä, saamelaiset toki täyttävät alkuperäiskansan tunnusmerkit. VV puhuu ILO -sopimuksessa esitetyistä tunnusmerkeistä, joten joudumme muistuttamaan häntä siitä että hän on itse todennut että noita tunnusmerkkejä ei ole koottu vain mihinkään yhteen asiakirjaan. Muistamme, että ILO:n (ei pelkästään sopimuksen 169) mukaan alkuperäiskansan tunnusmerkkeihin kuuluvat m.m. 1) perinteinen elämäntapa 2) kulttuuri ja elämäntapa joka poikkeaa muun väestön kulttuurista ja elämäntavasta (esim. toimeentulonhankinta, kieli, tavat jne) 3) oma sosiaalinen organisaatio ja omat säilyneet poliittiset instituutiot ja 4) jatkuva asuminen määrätyllä alueella ennen kuin muut vallottivat tai tulivat alueelle.

Käsillä on kuitenkin kysymys nimenomaan Suomessa asuvista saamelaisista. Käsitys jonka mukaan pohjoissaamelaiset edustavat Suomen Lapin alkuperäisväestöä on laajalle levinnyt, ei vähiten oikeusministeriön ja yleisemminkin RKP:n keskuudessa. Pyöreällä ilmaisulla ”yleisesti ottaen” VV kuitenkin sivuuttaa tätä käsitystä vastaan esitetyt, konkreettiseen asutus- ja muuttohistoriaan nojaavat kriittiset näkökohdat. Koska kysymyksessä on nimenomaan vähemmistövaltuutetun asiakirja, ja koska kriittisiä ääniä on kuulunut ennen kaikkea Suomen Lapin alkuperäisten saamelaisten/lappalaisten jälkeläisten keskuudesta, asia olisi kaivannut tarkempaa erittelyä. Tässä muutama näkökohta:

VV: ”Saamelaiset asuvat yleisesti ottaen samalla alueella kuin siihen aikaan, kun Norjan, Ruotsin ja Suomen väliset nykyiset valtionrajat määritettiin.”

Kommentti: Tarkoitettaessa Suomen poro- eli pohjoissaamelaisia tämä ei pidä paikkansa. ”Yleisesti ottaen” pohjois- eli porosaamelaiset eivät asuneet nykyisellä saamelaisalueella Suomessa, vaan Norjassa ja Ruotsissa silloin kun valtionrajat määriteltiin.

Tarkastelkaamme asiaa yksityiskohtaisesti: Alustavat rajaneuvottelut ja niihin liittyvät maastoselvitykset aloitettiin 1734, ja rajakomissaarit nimitettiin 1735. Rajankäynti alkoi etelästä käsin 1738 jatkuen vuoteen 1740. Strömstadin rauha solmittiin 1751, ja rajankäynti maastossa aloitettiin 1.6.1752. Tanskan kalenterin mukaan Rajankäynti maastossa saatettiin loppuun 5.9.1766, jolloin raja oli koko pituudeltaan pyykitetty ja rajalinja raivattu siellä missä se ei noudattanut luonnonmuotoja kuten jokia. Ruotsin hallitseva kuningatar ja Tanskan ja Norjan kuningas hyväksyivät valtakuntien välisen rajankäynnin asiakirjat 19.2.1768. Tätä voitaneen pitää rajojen muodollisen vahvistamisen päivämääränä.

Norjan ja Suomen välinen raja suljettiin porosaamelaisten laidunkierrolta (mutta ei lopulliselta muutolta valtakunnasta toiseen) 1852 ja Ruotsin ja Suomen välinen raja 1889.

Porosaamelaisperheiden muutot on kirjattu yksilötasolla kirkonkirjojen sisäänmuuttaneiden luetteloissa. Vielä vuonna 1863 Inarissa ei ollut kirjoilla ainoatakaan porosaamelaisperhettä. Muuttoliike alkoi 1864, ja vuonna 1881 Inarissa oli kirjoilla jo 14 porosaamelaisperhettä. Porosaamelaisten Suomeen muutto painottui 1860-luvun alkupuolen ja 1880-luvun alkupuolen väliseen aikaan. Viimeisiä muuttoja lienee kirjattu 1911.

On väitetty, että alkuperäiskansa-nomadien kulkuja ja asumista seurattaessa ei pääväestön rajoilla ja kirjoilla ole niin sanotusti minkään valtakunnan merkitystä. Tämä on kuitenkin romantisoiva näkemys; porosaamelaiset nimenomaan ulottivat laidunkiertonsa uusille maille Suomen puolella vasta vähän ennen suurta muuttoaaltoa tai sen yhteydessä. Liikkeelle sysäävänä voimana oli että Pohjois-Norjan itäosista levinnyt yhä suurempimittakaavainen poronhoito oli aiheuttanut laidunmaiden ehtymistä ja tungosta niillä Norjan puolella. Täten, puhuttaessa Suomen pohjoissaamelaisista, VV:n väite ”Saamelaiset asuvat yleisesti ottaen samalla alueella kuin siihen aikaan, kun Norjan, Ruotsin ja Suomen väliset nykyiset valtionrajat määritettiin” ei pidä paikkansa edes suuressa mittakaavassa eikä ”yleisesti ottaen”.

Koska VV:n ilmaus on tulkinnanvarainen, on tarkasteltava kaksi vaihtoehtoa, eli viittaako ilmaisu ”yleisesti ottaen” alueisiin vai saamelaisiin. Jos on kyse siitä, missä Suomen nykyiset pohjois- eli porosaamelaiset asuivat, he asuivat siis rajoja vedettäessä ”yleisesti ottaen” rajojen toisella puolella, eivät nykyisillä asuinalueillaan. Jos on kyse siitä, asuiko heidän nykyisillä asuinalueillaan ”yleisesti ottaen saamelaisia”, on todettava että kyllä. Siellä ei kuitenkaan asunut poro- eli pohjoissaamelaisten esivanhempia eli nykyistä saamelaista ”alkuperäiskansaa”, vaan aivan toisista saamelaisista eli lappalaisista, nimittäin metsä- ja kalastajalappalaisista koostuva alkuperäiskansa, muun muassa inarinlappalaiset. Näiden saamelaisuuden Suomen porosaamelaiset kuitenkin kiistävät. Tämä kiistäminen tapahtuu porosaamelaisten dominoiman saamelaiskäräjien kautta estämällä pääsääntöisesti näiden todellisen alkuperäiskansan rekisteröiminen saamelaiskäräjien vaaliluetteloon. Vähemmistöasiamies ei tähän päivään mennessä ole herännyt näkemään tähän sisältyvää etnistä syrjimistä, vaan on muun muassa kommentoitavana olevalla asiakirjallaan tukenut tätä syrjintää.

Kysymykseen 28 antamassaan selityksessä VV toteaa ”ILO 169 -sopimusta sovellettaessa saamelaiset ovat Suomessa yksi alkuperäiskansa, riippumatta siitä, ovatko jotkut saamelaiset suvut aikanaan siirtyneet Suomeen tämän päivän rajojen yli.” Tämä ”täysvarmistus” tuntuu VV:n ajatusrakennelman kannalta hyvältä, mutta näyttäytyy loppujen lopuksi hiukan lapselliselta yritykseltä täysin sivuttaa todellinen ja dokumentoitu saamelainen asutushistoria Suomessa, ja korvata se romantisoidulla versiolla porosaamelaisesta alkuperäiskansasta joka on asuttanut Suomen maakamaraa ikiajoista lähtien. Ei ole kyse siitä, että ”jotkut” saamelaissuvut olisivat aikoinaan siirtyneet Suomeen tämän päivän rajojen yli”. Kyse on siitä, että tänä päivänä todellisia Suomen alueen alkuperäisiä saamelaisia/lappalaisia mitätöivät saamelaissuvut ovat dokumentoidusti pääasiallisesti siirtyneet Suomeen vasta sen jälkeen kun valtakuntien rajat oli sovittu, käyty ja lyöty lukkoon, jolloin he eivät täytä Suomessa alkuperäiskansan yhtä keskeisintä tunnusmerkkiä, sellaisena kuin se sisältyy nyt selitettävänä olevaan ILO:n sopimukseen numero 169. Tästä on kyse. Tämä ei olisi kenellekään ja kaikkein vähiten minulle ongelma, ellei tämä ”alkuperäiskansa” vaatisi tätä asemaa todellisen alkuperäiskansan kustannuksella ja tämän kieltäen. Hyväksymälä kritiikittömästi saamelais-etnonationalistisen väestöhistorian VV (siis vähemmistövaluutettu!) antaa täyden tukensa Suomen Lapin todelliseen alkuperäiskansaan kohdistuvaan etniseen syrjintään. Asetelma Lienee ennenkuulumaton.

Muistutan tässä, että alkuperäiskansatunnusmerkkeihin nähden ehkä riittämätön todellinen asutushistoria Suomessa ei estä Suomen pohjoissaamelaisia pitämästä itseään alkuperäiskansana ILO 169:n artiklan 1 kohdan 2 mukaisesti. Tämän kautta saavutettu alkuperäiskansastatus ei kuitenkaan muuta todellista asutushistoriaa eikä siten poista sitä tosiasiaa, että Suomen alkuperäiset saamelaiset/lappalaiset olivat täällä pohjoissaamelaisten muuttaessa tänne. ILO 169:n artiklan 1 kohdan 2 mukaisesti saavutettu alkuperäiskansastatus ei myöskään anna pohjoissaamelaisille yksinoikeutta muodostaa Suomen Lapin alkuperäiskansa, eikä oikeutta päättää siitä, ketkä Suomen Lapin alkuperäisistä saamelaisista/lappalaisista ovat kelvollisia saamaan alkuperäiskansajäsenen statuksen. Jos Suomen lainsäädäntö on tällaisen vallan antanut, lainsäädäntö ja tilanne on vastoin kansainvälisen ihmisoikeus- ja alkuperäiskansaoikeuden periaatteita, ja on niin oikeusministerin kuin vähemmistövaltuutetun velvollisuus olla aloitteellinen sen purkamiseksi.

Mitä tulee kolttien asutushistoriaan, en puutu tässä siihen sen enempää kuin että totean omalta osaltani että kolttien kohdalla on kysymys pienestä etnisestä sirpaleesta, jonka kohdalla Venäjän vallankumoukseen, tosiasialliseen kansallispolittiikkaan väestönsiirtoinen ja sortoineen sekä sotiin liittyvät kärsimykset edellyttävät että heidän kohdallaan on jätettävä tavallisesti suurempi sija myös humanitaarisille näkökohdille. Rauhanteon yhteydessä koltat valitsivat Suomeen siirtymisen, ja Suomen valtiolla on tämän seurauksena heistä moraalinen vastuu, joka ylettyy myös yksittäisten kansalaisten suhtautumiseen. Jos vastaava suhtautuminen leimaisi Suomen Lapin kaikkien väestöryhmien suhdetta toisiinsa, niin vähemmistövaltuutetun kirjoitus kuin minun kommenttini siihen olisivat turhia.

VV: ”He (saamelaiset) ovat säilyttäneet useita omia sosiaalisia, taloudellisia, kulttuurisia ja poliittisia instituutioitaan, ja he pitävät itse itseään alkuperäiskansana.

Kommentti: Se, että Suomen porosaamelaiset pitävät itseään Suomen ja koko Euroopan ainoana alkuperäiskansana on hyvin tiedossa (sen merkityksestä kts. kommentti yllä) mutta VV ei sanallakaan ilmaise mitkä heidän säilyneet sosiaaliset, kulttuuriset ja poliittiset instituutiot ovat.

VV: Saamelaisten oikeudellisesta asemasta alkuperäiskansana säädetään Suomen perustuslaissa.

Kommentti: Tämä jää kehäpäätelmäksi ja siten vaille todistusvoimaa. On toki sinänsä totta, että saamelaisten oikeudellisesta asemasta alkuperäiskansana säädetään Suomen perustuslaissa. Jos ja kun on kyse ILO 169-sopimuksen selittämisestä, odottaisi kuitenkin VV:n viitattava kyseiseen yleissopimukseen ja muihin kansainvälisiin asiakirjoihin sisältyviin tunnusmerkkeihin eikä Suomen perustuslakiin.

30. Kuka on saamelainen Suomessa?

Suomen lainsäädännössä saamelainen määritellään saamelaiskäräjistä annetussa laissa. [Laki saamelaiskäräjistä 974/1995.] Sen mukaan saamelaisella tarkoitetaan henkilöä, joka pitää itseään saamelaisena (itse- identifikaatio). Tämän lisäksi edellytetään, että yksi henkilön vanhemmista tai isovanhemmista on oppinut saamen kielen ensimmäisenä kielenään, tai että hän on sellaisen henkilön jälkeläinen, joka on merkitty tunturi-, metsä- tai kalastajalappalaiseksi maa-, veronkanto- tai henkikirjassa tai että ainakin yksi hänen vanhemmistaan on merkitty tai olisi voitu merkitä äänioikeutetuksi saamelaisvaltuuskunnan tai saamelaiskäräjien vaaleissa. Oikeusministeriö asetti vuonna 2012 työryhmän selvittämään saamelaiskäräjistä annettua lakia ja ehdottamaan siihen muutoksia. Työryhmä, joka arvioi muun muassa saamelaismääritelmän muutostarvetta, jätti mietintönsä oikeusministerille 30.10.2013. [Saamelaiskäräjälakityöryhmän mietintö, OM 55/2013, saatavilla kokonaisuudessaan osoitteissa http://oikeusministerio.fi/fi/index/julkaisut/julkaisuarkisto/1382513081296/Files/OMML_55_2013_MIETINTO_196_s.pdf))

Kommentti: Sinänsä on erinomaisen totta, että saamelaisten oikeudellisesta asemasta alkuperäiskansana säädetään Suomen perustuslaissa. Tässäkin VV on kuitenkin sivuttanut kokonaan asiassa vallitseva erimielisyyden ja siitä käynnissä olevan polemiikin. On silmiinpistävää että VV perustelee 99 itse asettamaansa kysymystä ja niihin antamaansa vastausta keskustelun saattamisella "asialliselle pohjalle", mutta samalla aina sivuuttaa hyvin tunnetut, ILO 169: ratifiointia problematisoivat kriittiset näkökohdat. Työryhmän mainitseminen itsessään ei todista mitään, ja sen kokoonpanon ja mietinnön saama kritiikki on sekin sivutettu. Tämä on sitä huolestuttavampaa. kun VV:n tulisi suojella myös saamelaisten vähemmistöjen etuja, jotka ovat tällä hetkellä erittäin vakavasti uhattuja.

31. Onko saamelaiskäräjälakityöryhmä ehdottanut muutoksia saamelaismääritelmään?

Kyllä, työryhmän jäsenet olivat yksimielisiä saamelaismääritelmän muutostarpeesta. Heidän mielestään määritelmää tulisi muuttaa niin, että henkilöä ei pidettäisi saamelaisena pelkästään maa-, veronkanto- tai henkikirjamerkintöjen perusteella. Kuten aiemminkin, työryhmän ehdotus sisältää sekä subjektiivisia että objektiivisia kriteerejä (Itseidentifikaatio, saamen kieli). Maa-, veronkanto- tai henkikirjaan merkitsemistä koskeva kriteeri on poistettu. Saamelaismääritelmään on ehdotuksessa lisätty, että saamelaisella tarkoitettaisiin henkilöä, joka on omaksunut sukuyhteisössään saamelaiskulttuurin ja ylläpitänyt yhteyttä siihen. [OM 55/2013, s. 17.]

Kommentti: On huomattava, että VV:n asiakirja on kirjoitettu ja julkaistu ennen kuin hallituksen lakiehdotusta kehiteltiin tältä osin”kompromissiksi”. Joka tapauksessa VV jättää millään tavoin avaamatta mitä ”lappalaisperusteen” poistaminen laista merkitsee eri väestöryhmiin kuuluville ja mistä ryhmistä on kyse. Tämä aktiivinen unohtaminen näyttäytyy erityisen tarkoitushakuiselta asiakirjassa, jonka väitetään avaavan ILO-sopimuksen numero 169 merkitystä Suomen olosuhteissa.

Mitä tulee saamen kieleen, se ei toki ole merkitystä vailla, mutta sen jatkettu käyttäminen yksilölle asetettavana saamelaisuuden pakollisena kriteerinä, myös lainmuutoksen jälkeen, ei miltään osin perustu ILO 169-sopimukseen. Se että VV jatkaa tätä kestämätöntä linjausta on pöyristyttävää, huomioiden mitä varten virka on luotu.

32. Onko Suomen nykyinen saamelaismääritelmä ILO 169 -sopimuksen kriteerien mukainen?

ILO 169 -sopimuksen ratifiointi ei suoraan velvoita Suomea muuttamaan nykyisessä saamelaiskäräjälaissa olevaa saamelaisen määritelmää. On kuitenkin selvää, että sopimuksen valvontaelimet tulevat kiinnittämään huomiota siihen, kuinka Suomen lainsäädännössä määritellään sopimuksen kohde (saamelaiset), sekä hyväksyvätkö saamelaiset kyseisen määritelmän. Mikäli saamelaiskäräjät on tyytymätön nykyiseen määritelmään, tämä epäilemättä johtaisi kysymyksiin ja kritiikkiin sopimuksen valvontaelinten taholta. [Professori Martin Scheinin lausunto koskien ILO 169 –sopimuksen ratifiointia ja toteuttamista Suomessa, 02/2013, 4.]

Kommentti: VV sivuuttaa tässä kirkkain silmin sen ydinasian, että saamelaiskäräjät on sulkenut ulkopuolelleen saamelaisia/lappalaisia. Samoin jää mainitsematta, että YK:n valvontaelinten kanta on ollut horjuva tai ristiriitainen tavalla joka on toistaiseksi jäänyt vaille selitystä. Toisaalta ne ovat pitäneet Suomen käytäntöjä osin syrjivinä, mutta KHO:n muutettua linjaustaan toivottuun suuntaan, seurauksena olikin uusi huomautus joka korosti että alkuperäiskansan oikeuteen määrittää itse jäsenensä ei saa puuttua.

33. Mikä on ollut saamelaiskäräjälain saamelaismääritelmän tarkoitus?

Saamelaiskäräjälain saamelaismääritelmän ensisijaisena tarkoituksena on ollut ratkaista kenellä on äänioikeus saamelaiskäräjien vaaleissa.

Kommentti: VV sivuuttaa sen hyvin tuntemansa tosiasian, että tämän lisäksi saamelaismääritelmän ja sen soveltamiskäytännön avulla ylläpidettyä vaaliluetteloa on vastoin lain nimenomaista kieltoa pidetty yleisenä”saamelaisrekisterinä”; vain vaaliluetteloon otetut ovat virallisesti saamelaisia, arkipuheessa esim. ”rekisterisaamelaisia”.Toisin ilmaisten, heillä on muodollinen saamelaisasema eli saamelaisstatus, muut saamelaiset/lappalaiset ovat "statuksettomia".

34. Määrittelevätkö Ruotsi ja Norja saamelaisen samalla tavoin kuin Suomi?

Sekä Norjan että Ruotsin saamelaiskäräjiä koskevissa laeissa peruskriteerinä on se, että henkilö pitää itseään saamelaisena. Saamen kieli on tärkeä tunnusmerkki. Ruotsin saamelaiskäräjiä koskevan lain [Sametingslag [1992: 1433), 2 §] mukaan saamelaisella tarkoitetaan henkilöä, joka pitää itseään saamelaisena, edellyttäen, että hänellä on ollut saame kotikielenä tai
jollakulla hänen vanhemmistaan tai isovanhemmistaan on ollut saame kotikielenä tai
hänellä on vanhempi, joka on tai on ollut merkittynä saamelaiskäräjien vaaliluetteloon.

Norjan saamelaiskäräjiä koskeva laki on Ruotsin mallin mukainen. Ainoana erona on, että se ulottuu yhden sukupolven pidemmälle. Norjan saamelaiskäräjiä koskevan lain [LOV 1987-06-12 nr 56: Lov om Sametinget og andre samiske rettsforhold , 2-6 § Sametingets valgmanntall] mukaan saamelaisella tarkoitetaan henkilöä, joka pitää itseään saamelaisena ja
jolla on vanhempi, isovanhempi tai isoisovanhempi, jolla on ollut saame kotikielenä tai
jonka on voitu katsoa olevan äänioikeutettu saamelaiskäräjien vaaleissa.

35. Kuinka paljon Suomessa on saamelaisia?

Suomessa arvioidaan olevan noin 10 000 saamelaista. [Vuoden 2011 saamelaiskäräjävaalien yhteydessä tehty tilasto.]
Suomessa puhutaan kolmea saamen kieltä: pohjoissaamea, inarinsaamea ja koltansaamea. Saamelaisia asuu koko maassa. Lähes 60 prosenttia Suomen saamelaisista asuu nykyään ns. saamelaisten kotiseutualueen (Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kunnat sekä Sodankylän kunnassa sijaitseva Lapin paliskunnan alue) ulkopuolella. Ratifioinnin jälkeen ILO 169 -sopimus koskee kaikkia kolmea saamen kieliryhmää ja kaikkialla Suomessa asuvia saamelaisia.

Kommentti: Kaipa VV olisi aivan hyvin voinut ottaa tähän viittauksen myös filosofian tohtori, dosentti Tapani Matala-ahon Oulun yliopiston Matemaattisten tieteiden laitokselta saamelaiskäräjien tilauksesta laatimaan asiantuntijalausuntoon mahdollisen saamelaismääritelmän muuttamisen vaikutuksista saamelaisten määrään Suomessa. Mikäli olen ymmärtänyt Matala-ahon laskelmat vähänkään oikein, n.s. lappalaisperusteen säilyttäminen saamelaiskäräjälaissa ja 1700-luvulla eläneen esivanhemman huomioiminen tietäisi hänen ja lausunnon tilanneen Saameklaiskäräjien mukaan että 512 000 henkilöä voisi hakeutua saamelaiskäräjien vaaliluetteloon, mikä tietäisi saamelaiskulttuurin äkkiloppua Suomessa. Näin siis jos laskelmaan ja sen tilaajaan ja julkaisijaan on uskominen. Toisaalta, miksi ei olisi, edustaahan laskija yliopistossaan korkeampaa matematiikkaa. Tämän hetken näkymän mukaan tuo n.s. lappalaisperuste säilyisi uudistetussa saamelaiskäräjälaissa. Jään mielenkiinnolla odottamaan tohtorin ennustamaa puolimiljoonaista ryntäystä saamelaisrulliin.

36. Kuka edustaa saamelaisia Suomessa?

Saamelaiskäräjät on saamelaisten vaaleilla valittu elin. Saamelaiskäräjälain mukaan Suomen saamelaiskäräjät edustaa saamelaisia tehtäviinsä kuuluvissa asioissa kansallisissa ja kansainvälisissä yhteyksissä. [Laki Saamelaiskärjistä 17/7 1995/974, 6 §, Saamelaisten edustaminen]. Vaalit pidetään joka neljäs vuosi, viimeksi vuonna 2011. Saamelaiskäräjien lisäksi kolttien kyläkokous edustaa kolttasaamelaisia. Kolttien kyläkokous on kolttasaamelaisten asioita hoitava elin, joka käsittelee esimerkiksi esitykset ja lausunnot kolttien elinkeinoja ja elinolosuhteita koskevissa asioissa. [Katso 24.2.1995/253 Kolttalaki, luku 8, pykälä 44. ]

ILOn asiantuntijakomitea on erityisesti korostanut, että sopimusta sovellettaessa on kehitettävä menettelytavat, joissa neuvotellaan niiden instituutioiden tai järjestöjen kanssa, jotka oikeasti edustavat kyseessä olevaa alkuperäiskansaa. Jos näin ei ole tapahtunut, niin neuvottelut eivät täytä ILO -sopimuksen kriteerejä. [ILO Governing body, 282nd session, November 2001, Representation under article 24 of the ILO Constitution, Ecuador, GB.282/14/2, para 44: “If an appropriate consultation process is not developed with the indigenous and tribal institutions or organizations that are truly representative of the communities affected, the resulting consultations will not comply with the requirements of the Convention.”]

Kommentti: Tässä VV toteaa ensin saamelaiskäräjien legaalisuuden, eli että laki toteaa että saamelaiskäräjät edustavat saamelaisia. Hiukan alempana VV sipaisee myös kuumaa ydinkysymystä saamelaiskäräjien edustuksellisuudesta eli legitimiteetistä, eli sitä, edustaako se todella kaikkia saamelaisia oikeasti eli autenttisesti. VV:n yllä siteeraama “If an appropriate consultation process is not developed with the indigenous and tribal institutions or organizations that are truly representative of the communities affected, the resulting consultations will not comply with the requirements of the Convention.” Tuo lausahdus kannattaa pitää mielessä esim. kun lukee Metsähallituksen, siis Suomen valtion edustajan, asettaman Hammastunturin Akwé Kon -työryhmän raporttia. Kyseisessä tapauksessa inarinsaamelaisilla ei ollut työryhmässä ainuttakaan heidän itsensä tai kenenkään muunkaan asettamaa edustajaa, joka aidosti olisi kuulunut tähän pieneen saamelaisyhteisöön.

37. Onko saamelaisia myös muissa maissa kuin Suomessa?

Saamelaiset ovat alkuperäiskansa, joka asuu neljän valtion alueella: Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Venäjällä. Näissä maissa arvioidaan asuvan yhteensä noin 80 000 saamelaista (noin 20 000 Ruotsissa, noin 2 000 Venäjällä, 10 000 Suomessa ja 50 000 Norjassa). Huomattakoon, että Suomen lisäksi myös Ruotsi ja Norja ovat vahvistaneet saamelaisten olevan alkuperäiskansa. Sekä Norjassa että Ruotsissa saamelaisia edustavat omat saamelaiskäräjät. Suomen, Ruotsin ja Norjan saamelaiskäräjät tekevät yhteistyötä Saamelaisessa parlamentaarisessa neuvostossa., jossa ovat mukana myös Venäjän saamelaisjärjestöt erillissopimuksen kautta. ILO 169 -sopimusta sovellettaessa saamelaiset ovat Suomessa yksi alkuperäiskansa, riippumatta siitä, ovatko jotkut saamelaiset suvut aikanaan siirtyneet Suomeen tämän päivän rajojen yli. [professori Martin Scheinin lausunto koskien ILO 169 -sopimuksen ratifiointia ja toteuttamista Suomessa, 02/2013, 4.]

Kommentti: Professorin sukunimi on Scheinin, joten genetiivimuoto on Scheininin. Professori Scheininin asiantuntija-asemaa tai täsmällisemmin jääviyttä tarjottaessa häntä puolueettomana asiantuntija Suomen saamelaisia koskevissa asioissa luonnehdin kysymyksen 27 kommentissa.

38. ILO -sopimus koskee myös heimokansoja (tribal peoples). Mitä ovat heimokansat?

ILO 169 -sopimus ei koske pelkästään alkuperäiskansoja vaan myös heimokansoja (tribal peoples). Heimokansoilla tarkoitetaan itsenäisissä maissa eläviä kansoja, jotka eroavat maan muusta väestöstä sosiaalisten, kulttuuristen ja taloudellisten olojensa puolesta ja joiden asema määräytyy kokonaan tai osittain niiden omien tapojen tai perinteiden tai erityislainsäädännön mukaan. [ILO 169 -sopimuksen 1 artiklan 1 kohdan a alakohta., vapaa käännös.] Myös sillä, että kyseinen heimokansa pitää itse itseään heimokansana, on keskeinen merkitys. ILO- sopimuksessa ei erotella heimokansojen ja alkuperäiskansojen oikeuksia, vaan niillä on sopimuksen mukaan samat vapaudet ja oikeudet.

39. Onko ILO- sopimuksen tarkoittamia heimokansoja Suomessa?

Ei, ILO 169 -sopimus viittaa esimerkiksi Afrikan nomadiheimoihin. Heimokansakäsitettä käytetään nykyisin harvoin. Esimerkiksi alkuperäiskansojen oikeuksia koskevan YK:n julistuksessa (2007) puhutaan vain alkuperäiskansoista.

Kommentti: VV olisi ehkä voinut selittää vielä tarkemmin miksi hän näkee että Suomen romanit eivät ole heimokansa. Taustalla lienee ensisijaisesti romaniväestön oma tahto ja lisäleimautumisen välttäminen.

40. Koskeeko ILO 169 -sopimus koko maata vai vain saamelaisten kotiseutualuetta?

Sopimus koskee koko maata, kun Suomi ratifioi sen. Saamelaisten oikeuksia maahan ja luonnonvaroihin koskevat määräykset rajoittuvat kuitenkin siihen maantieteelliseen

alueeseen, jota saamelaiset ovat perinteisesti asuttaneet ja käyttäneet. Suomen tulee

määrittää tämän alueen laajuus yhdessä saamelaiskäräjien kanssa.

Kommentti: Taas tämä "perinteisesti". Tämä lupaa mielenkiintoisia asetelmia tulevaisuudessa: tuleeko saamelaiskäräjät tulkitsemaan että luonnonvarat kaikilla alueilla Suomessa, jossa on joskus asunut saamelaisia, olkoot metsä- ja kalastajasaamelaisia, kuuluvat tämän päivän rekisterisaamelaisille, siis etupäässä pohjoissaamelaisille eli porosaamelaisille? Tähän tarkoitukseen metsä- ja kalastajasaamelaiset kelvannevat myös porosaamelaisille, vaikka eivät saamelaiskäräjien vaaliluetteloon kelpaakaan.

41. Sopimus edellyttää erityistoimenpiteitä saamelaisten elämäntavan ja kulttuurin säilyttämiseksi. Mitä erityistoimenpiteet voivat merkitä Suomen kannalta?

Kun Suomi ratifioi ILO 169 -sopimuksen, hallituksen velvollisuutena on yhdessä saamelaiskäräjien kanssa suunnitella ja panna täytäntöön erityissitoumuksia, joilla turvataan saamelaisten oikeus elämäntapansa ja kulttuurinsa ylläpitämiseen ja kehittämiseen heidän omilla ehdoillaan. Erityissitoumuksia tarvitaan, jotta Suomi voi täyttää ILO 169-sopimuksen vaatimukset tyydyttävällä tavalla. Käytännössä erityissitoumukset voivat merkitä sitä, että nykyiset lait, asetukset ja menettelyt saamelaisten elinehtojen kannalta tärkeillä aloilla [Tällaisia lakeja voivat olla esimerkiksi poronhoitolaki, kalastuslaki, metsästyslaki, metsähallitusta koskeva laki ja kaivoslaki. ] tarkastetaan ja korjataan tarpeen mukaan. Erityissitoumuksiin kuuluu myös se, että sopimuksen soveltamisen koordinointia, käytännön toteutusta ja valvontaa varten on mekanismeja ja että saamelaisille taataan oikeus osallistua heitä koskevaan päätöksentekoon. On tärkeää, että hallitus sekä saamelaiset ja saamelaisten vaaleilla valitsema saamelaiskäräjät selvittävät yhdessä saamelaisten tarpeet ja varmistavat niiden täyttämisen.

Kommentti: Tähän on hyvä ottaa VV:n kohdassa 66 mainitsema ILO:n asiantuntijakomitean lausuma, jonka mukaan maakysymystä ei saa ratkaista ottamalla muilta alueella asuvilta ryhmiltä tai yksilöiltä pois oikeuksia, joihin heillä on pitkäaikaisen käytön perusteella oikeus. "Pitkäaikainen käyttö" on ilmeisesti nostettu ennemminkin Norjan" kuin Suomen lainsäädännöstä. Norjassa maan häiriötön ja hyvässä uskossa tapahtuva pitkäaikainen (käytännössä voi riittää 20-vuotinen) käyttö, norjaksi "alders brug", tila- ja kylärajojen ulkopuolella (norjaksi "utmark"), luo tänäkin päivän vakiintuneen käyttöoikeiden. Suomessa näin ei enää ole − meillä pitkäaikaisen, luvattoman käytön havaitseminen loisi käyttäjälle lähinnä korvausvelvollisuuden, ellei käyttömuoto sisälly jokamiesoikeuksiin tai poronhoitajien oikeuksiin. Suomessa toisen maahan kohdistuva, kiinteistörekisteriin merkitty rasiteoikeus voidaan maanomistajan anomuksesta purkaa, jos se on käynyt ilmeisen tarpeettomaksi.Norjalan saamelaisille maan konkreettisia käyttöoikeuksia on reksiteröity juuri "pitkäaikaisen käytön perusteella". VV näkyisi haluavan kääntää asian Suomessa päälaelleen Norjan ILO 169-ratifiointinsa yhteydessä soveltamaan ratkaisuun nähden. Norjassa on selvitelty ja rekisteröity konkreettisia vakiintuneita käyttäoikeuksia. Jos VV saisi päätttä, Suomessa ilmeisesti saamelaiselle alkuperäiskansalle annettaisiin kaikki ne maaoikeudet joiden saamelaiskäräjät katsoo vastaavan saamelaisten tarpeita. Muille alueella asuville ryhmille tai yksilöille jäisivät ne oikeudet, jotka heillä on pitkäaikaisen käytön perusteella.

42. Antaako ILO 169 -sopimus saamelaisille veto-oikeuden?

Ei, sopimus ei anna saamelaisille veto-oikeutta päätöksenteossa. Sopimus antaa saamelaisille kuitenkin nykyistä laajemman oikeuden osallistua ja aidon mahdollisuuden vaikuttaa päätöksentekoon niissä asioissa, joilla voi olla vaikutusta heihin. Osallistuminen ja neuvotteleminen ovat koko sopimuksen läpäiseviä aivan keskeisiä periaatteita. Neuvottelut on käytävä vilpittömin mielin tavoitteena päästä yhteysymmärrykseen. Sopimuksen 6 ja 7 artikloissa korostetaan alkuperäiskansojen osallistumisoikeutta ja aitoa mahdollisuutta vaikuttaa päätöksiin, jotka vaikuttavat heihin ja heidän kulttuureihinsa.

Näillä artikloilla on keskeinen merkitys sopimuksen muiden määräysten soveltamisessa. Alkuperäiskansojen oikeuksien ja toiveiden huomioon ottaminen laeissa, asetuksissa ja menettelyissä luo hyvät edellytykset yhteisymmärryksen saavuttamiselle. Käytävien neuvottelujen tavoitteena on oltava asioista sopiminen, mutta alkuperäiskansojen ei ole pakko antaa asioihin suostumustaan. Samalla on tärkeää korostaa, että vaikka alkuperäiskansat eivät saa veto-oikeutta, tehtävät päätökset eivät saa loukata heidän sopimuksella turvattuja

oikeuksiaan, joihin kuuluvat muun muassa maaoikeudet. [Handbook: For ILO Tripartite Constituents. Understanding the C. 169, 2013, 16]

43. Onko ILO 169 -sopimuksessa vaatimuksia siitä, milloin neuvotteluja tulee käydä?

Saamelaisille on taattava todelliset mahdollisuudet osallistua tehokkaasti poliittisiin, hallinnollisiin ja lainvalmisteluprosesseihin sekä päätöksentekoon, joilla voi olla heihin välitön vaikutus. Saamelaisten kanssa on neuvoteltava järjestelmällisesti, ei vain satunnaisesti. ILOn asiantuntijakomitea on painottanut erityisesti, että neuvottelut alkuperäiskansojen kanssa sekä päätöksentekoon osallistumisen varmistaminen ovat tärkeä osa erityissitoumuksia, jotka hallitusten on tehtävä turvatakseen alkuperäiskansojen oikeuden ylläpitää ja kehittää elämäntapaansa ja kulttuuriansa, siten kuin he itse haluavat.

44. Asettaako ILO 169 -sopimus ehtoja tai sääntöjä neuvotteluille?

Neuvotteluosapuolina on oltava valtio ja alkuperäiskansojen omat edustuselimet – Suomen tapauksessa saamelaiskäräjät sekä kolttien kyläkokous kolttasaamelaisia koskevissa asioissa. Jotta neuvottelumenettelyt olisivat mahdollisimman tehokkaita, on tärkeää, että Suomi arvioi niitä säännöllisesti yhdessä saamelaiskäräjien kanssa ja tekee niihin muutoksia tarpeen mukaan. Kaikki neuvottelut on käytävä vilpittömässä mielessä. Neuvottelujen tavoitteena on oltava yhteisymmärryksen saavuttaminen tai suostumus ehdotettuihin toimenpiteisiin. [ILO 169, artikla 6.2]

Neuvotteluvelvollisuudesta saatuja käytännön kokemuksia ILO 169 –sopimukseen sitoutuneissa valtioissa: Norja

Norjan suurkäräjät ja Norjan saamelaiskäräjät tekivät vuonna 2005 sopimuksen valtion viranomaisten ja saamelaiskäräjien välisistä neuvotteluista. Sopimuksessa määrätään, millaisissa tapauksissa ja olosuhteissa valtion viranomaisten on neuvoteltava saamelaiskäräjien ja tietyissä tapauksissa myös muiden saamelaisten osapuolten kanssa – ensisijaisesti asioissa, jotka koskevat suoraan saamelaisten elinkeinoja, kuten poronhoitoa. Saamelaisilla on oltava todelliset mahdollisuudet osallistua neuvotteluprosesseihin ja vaikuttaa päätöksiin. Neuvottelujen tavoitteena on oltava yksimielisyyden saavuttaminen. Sopimus ohjaa koko valtionhallintoa. [Prosedyrer for konsultasjoner mellom statlige myndigheter og Sametinget, 2005]

45. Ovatko neuvottelut alkuperäiskansojen kanssa yhtä tärkeitä kaikissa asioissa?

Alkuperäiskansojen kanssa on tärkeää neuvotella ILO 169 -sopimuksen yleisestä soveltamisesta sekä kaikista sellaisista asioista, joilla voi olla välitön vaikutus heihin. Sopimuksessa korostetaan kuitenkin erityisesti, että alkuperäiskansojen kanssa on neuvoteltava seuraavissa tapauksissa: [ILO Indigenous and Tribal Peoples’ Rights in Practice – a Guide to ILO Convention 169, 61] alkuperäiskansoihin mahdollisesti vaikuttavien lainvalmistelu- tai hallinnollisten toimien yhteydessä; [ILO 169 -sopimuksen 6 artiklan 1 kohdan a alakohta] ennen alkuperäiskansojen perinteisillä alueilla olevien mineraalivarojen tai muiden luonnonvarojen tutkimista ja hyödyntämistä; [ILO 169 -sopimuksen 15 artiklan 2 kohta] suunniteltaessa ja päätettäessä alkuperäiskansojen mahdollisesti välttämättömästä siirrosta alueilta, joilla he ovat perinteisesti asuneet; [ILO 169 -sopimuksen 16 artikla.] harkittaessa alkuperäiskansojen perinteisten maa-alueiden luovuttamista muille osapuolille [ILO 169 -sopimuksen 17 artikla.];

ennen erityisesti alkuperäiskansoille tarkoitettujen ammattikoulutusohjelmien laatimista ja toteuttamista; [ILO 169 -sopimuksen 22 artikla.] sellaisten toimien yhteydessä, jotka liittyvät alkuperäiskansojen mahdollisuuteen oppia kirjoittamaan ja

lukemaan omia kieliään. [ILO 169 -sopimuksen 28 artikla.]

Nykyisen saamelaiskäräjälain mukaan saamelaiskäräjiä kuullaan näissä asioissa. [Katso 17.7. 1995/974, Laki Saamelaiskäräjistä, 9 §, Neuvotteluvelvoite]

46. Merkitseekö ILO 169 -sopimus sitä, että saamelaisten ei enää tarvitse noudattaa Suomen lakeja?

Sopimuksessa korostetaan, että alkuperäiskansojen tavat ja tapaoikeus tulee ottaa huomioon Suomen oikeusjärjestyksessä ja lainkäytössä. Tavat ja tapaoikeus eivät ole ensisijaisia kansalliseen lainsäädäntöön nähden, [Tämä käy ilmi samansisältöisestä ehdotuksesta, joka hylättiin yleissopimusta edeltäneissä keskusteluissa; katso International Labour Conference Provisional Record Seventy-Fifth Session, Geneva, 1988, para. 17.] vaan ne toimivat pikemminkin yleisinä laintulkintasääntöinä, jotka selventävät, että saamelaisten tavat ja tapaoikeus on otettava huomioon yleisten oikeusperiaatteiden mukaisesti. Esimerkkinä periaatteen soveltamisesta Norjassa voidaan mainita, että Norjan korkein oikeus on ottanut paikalliset saamelaiset tavat huomioon saamelaisten maan- ja vesienkäyttöoikeutta koskevien päätösten perusteena. Myös Ruotsin korkein oikeus on käyttänyt saamelaista tapaoikeutta tuomioiden perusteena maaoikeustapauksissa, vaikka Ruotsi ei ole ratifioinut ILO 169 -sopimusta.

Kommentti: Kun VV toteaa että Norjan korkein oikeus on ottanut paikalliset saamelaiset tavat huomioon saamelaisten maan- ja vesienkäyttöoikeutta koskevien päätösten perusteena, tästä ei voida vetää suoraan esim. sellaista johtopäätöstä, että maaoikeuskiistat saamelaisalueella voitaisiin nyt ja jatkossa ratkoa soveltamalla yksin saamelaista tapaoikeutta, paitsi milloin on kyse tapauksista joissa kaikki osapuolet ovat saamelaisia. Jos laiksi otettaisiin valtakunnallisen Norjan lain sijaan saamelainen tapaoikeus jos yksikin osapuoli olisi saamelainen, saamelaiskäräjät tai sen johdon esikuntaan kuuluvat luottotutkijat epäilemättä olisivat kärkkäitä tämän tapaoikeuden lainlukijoiksi, tulkitsijoiksi ja tuomareiksi.

47. Miksi ILO 169 -sopimuksen mukaan muiden rangaistusmuotojen kuin vankeusrangaistuksen pitäisi olla ensisijaisia määrättäessä rangaistuksia alkuperäiskansojen jäsenille?

Sopimuksen mukaan alkuperäiskansojen perinteiset rangaistusmenetelmät tulee ottaa huomioon rangaistusta määrättäessä sikäli kuin nämä perinteiset menetelmät ovat sopusoinnussa kansallisen oikeusjärjestelmän ja kansainvälisesti tunnustettujen ihmisoikeuksien kanssa. Sopimuksen mukaan muiden rangaistusmuotojen kuin vankeusrangaistuksen tulee olla etusijalla. Näiden määräysten tarkoituksen ymmärtämiseksi on tärkeää tuntea niiden tausta. Määräykset perustuvat siihen, että tiettyjen – etenkin Australiassa ja Kanadassa asuneiden – alkuperäiskansojen jäsenet eivät selviytyneet pitkään vankilaoloissa, ja vankien itsemurhat olivat hyvin yleisiä. Sopimukseen liittyneet valtiot voivat siksi lievemmissä rikoksissa ottaa huomioon alkuperäiskansojen omat valvontamekanismit ja rangaistusmenetelmät itsemurhalukujen pienentämiseksi.

48. Miten Norjassa on omaksuttu periaate, jonka mukaan alkuperäiskansojen rangaistusmenetelmät tulisi ottaa huomioon ja muiden rangaistusmuotojen kuin vankeusrangaistuksen tulisi olla ensisijaisia?

Norjan raporteista ja Norjan saamelaiskäräjien ILOlle antamasta lausunnosta käy ilmi, että saamelaisilla ei ole kansallisista rikoslaeista poikkeavia perinteisiä rangaistusmenetelmiä.[ ILO, Direct Request (CEACR) – adopted 1995, published 82nd ILC session (1995), Indigenous and Tribal Peoples Convention, 1989 (No. 169) – Norway (Ratification: 1990), para. 11.]

Yhdessäkään rikosasiassa ei myöskään ole vedottu saamelaisiin tapoihin.

Maa, alueet ja luonnonvarat

49. Miksi maa ja alkuperäiskansojen maaoikeudet ovat niin tärkeä osa ILO 169 -sopimusta?

Sopimuksen lähtökohtana on, että alkuperäiskansat ovat omaleimaisia kansoja, joilla on oma kulttuuri, perinteet, instituutiot, historia, kieli ja arvot, ja että heidän elämäntapansa ja identiteettinsä kansana ovat heidän perinteisten maa-alueidensa ja luonnonvarojensa muovaamia ja läheisesti sidoksissa niihin. Alkuperäiskansojen maaoikeuksia koskevien määräysten tarkoituksena on turvata näiden kansojen taloudellisen, sosiaalisen ja kulttuurisen kehityksen perusta ja niiden selviytyminen erillisinä kansoina. Oikeus maahan on koko sopimuksen kattava teema. [Maata, alueita ja luonnonvaroja korostetaan sopimuksen 4 artiklassa, 7 artiklan 1 ja 4 kohdissa sekä 14, 15, 16, 17, 18 ja 19 artikloissa.]

50. Mitä maalla tarkoitetaan?

Sopimuksessa korostetaan, että käsitteellä ”maa” tarkoitetaan siinä koko ympäristöä, jota saamelaiset ovat perinteisesti asuttaneet ja käyttäneet. Maahan kuuluvat siis maaperän lisäksi muun muassa metsät, joet, järvet, vuoret ja rannikkoalueet sekä maa-alueella olevat mineraali- ja luonnonvarat. [ILO Indigenous and Tribal Peoples’ Rights in Practice – a guide to ILO Convention No. 169, VII Land and Territories, 91]

51. Johtaako ILO 169 -sopimuksen maaoikeuksiin liittyvien määräysten soveltaminen konflikteihin?

Sopimuksen tavoitteena on luoda menettelyjä, joiden avulla alkuperäiskansat saavat äänensä kuuluviin, sekä saada aikaan alkuperäiskansojen ja muiden osapuolten välistä vuoropuhelua. Näin pyritään välttämään konfliktien syntymistä. [ILOn asiantuntijakomitea on korostanut lausunnoissaan, että sopimuksen edellyttämä valtion ja alkuperäiskansan välinen vuoropuhelu voi estää konflikteja (katso esimerkiksi Committee of Experts, 76th Session, 2005, Individual Direct Request, Bolivia, submitted 2006)]

Kommentti: VV jättää tyystin huomioimatta alkuperäiskansaryhmien välisten konfliktien mahdollisuuden, vaikka nämä ovat ilmassa tavalla jonka lapsikin osaa nähdä. Hallituksen ja alkuperäiskansan vuoropuhelu muiden väestöryhmienkanssa voisi sekin olla omiaan estämään konflikteja.

52. Miksi maa on niin tärkeä saamelaisille?

Saamelaisilla on pitkäaikaiset siteet perinteisiin maa-alueisiinsa ja luonnonvaroihinsa, ja saamelaisten kulttuuri on kiinteässä yhteydessä ja vuorovaikutuksessa luontoon. Sopimuksen maahan liittyvien määräysten tarkoituksena on turvata saamelaisten taloudellisen, sosiaalisen ja kulttuurisen kehityksen perusta ja heidän selviytymisensä erillisenä kansana. Suomen tulee tunnustaa saamelaisten oikeus perinteisesti asuttamilleen ja käyttämilleen maille ja suojella tätä oikeutta. Saamelaisten maaoikeudet ovat keskeinen edellytys saamelaisten kulttuurin ja perinteisten elinkeinojen säilymiselle ja ovat siten kiinteästi vuorovaikutuksessa myös saamelaisten oikeuteen hallita kehitystään ja tulevaisuuttaan.

Kommentti: VV tarjoaa tässä täysin epäkriittisesti pohjoissaamelaisen etnonationalismin historiasatua, jonka mukaan pohjoissaamelaiset, eivätkä ketkään muut, olisivat asuneet aikojen alusta Suomen Lapissa, eivätkä muuttaneet sinne pääosin vasta vuoden 1864 jälkeen. Näin tehdessään VV yhtyy etnonationalistiseen lebensraum-harhaan, jonka mukaan Suomen Lappi kuuluu sen ”alkuperäiskansalle”, pohjois- eli porosaamelaisille, eikä siellä ole koskaan muita saamelaisia ollutkaan. Saamelaiskäräjien julistusten mukaan itseään ”lappalaisiksi” kutsuvat y.m. eivät ole edes saamenkielensä menettäneitä saamelaisia, vaan kautta linjan puhtaasti suomalaisperäisten uudisasukkaiden jälkeläisiä. Koska nämä eivät saamelaiskäräjien mukaan ole eivätkä voi olla alkuperäiskansaa, heille ei kuulu myöskään alkuperäiskansaoikeuksia, kuten maaoikeuksia. Siis vielä kerran: VV yhtyy tähän käsitykseen, joka on vastoin todellista asutushistoriaa. Tässä voisi nähdä toteutuneen riskin siitä, että korkeaan ja vastuulliseen asemaan valitun kansalaisen kohdalla venytellään muodollisen pätevyyden rajoja.

53. Onko tällä hetkellä saamelaisten ja yksityisten maanomistajien välillä konkreettisia eturistiriitoja maanomistuksesta Suomessa?

Saamelaiskäräjien ja vähemmistövaltuutetun tiedossa ei ole eturistiriitoja maan omistukseen suhteen yksityisten maanomistajien kanssa. Tiedossamme on yksi erimielisyys saamelaiskäräjien ja yhden yksityisen maanomistajan kanssa kaavoituksesta ja muun lainsäädännön soveltamisesta. Erimielisyys ei siis koske itse maanomistusta. Saamelaiskäräjät on myös linjannut, että ILO 169 ratifioinnin tulee koskea vain valtion hallinnassa olevia maa- ja vesialueita. Yksityisomaisuuteen ei puututa.

Kommentti: VV toteaa siis ”Saamelaiskäräjät on myös linjannut, että ILO 169 ratifioinnin tulee koskea vain valtion hallinnassa olevia maa- ja vesialueita. Yksityisomaisuuteen ei puututa.” 1970-luvun saamelainen alkuperäiskansasosialismi on näemmä hiukan hellittänyt, kun ”yksityisomaisuuteen ei puututa”. Tästä voi kyllä lukea, että julkiseen omaisuuteen on tarkoitus puuttua. Nimeltä mainittuna kohteena on valtionmaat, kunnallisten ja seurakunnallisten maiden kohtalosta ei ole vielä mainittu. Valtion maanomaisuus Lapissa onkin sitten huomattava, siinä riittää ”palauttamista saamelaisille” eli etnonationalistista kollektivisointia saamelaisen alkuperäiskansakunnan yhteiseen hallintaan. Kukaan ei kuitenkaan pysty antamaan toiselle enempää oikeutta maahan, kuin mitä hänellä itsellään siihen on. Valtion hallinnassa on tiettävästi maita, joiden laillista saantoa Suomen valtio ei pysty osoittamaan. Näiden maiden alkuperäisiä omistajia eivät kuitenkaan ole saamelaiskäräjiä dominoivat pohjoissaamelaiset, vaan ne saamelaiset/lappalaiset jotka asuivat Suomessa ennen pohjoissaamelaisten maahanmuuttoa. Tämän VV sivuuttaa kevyesti.

Kommentti: Mitä tulee saamelaiskäräjien ja vähemmistövaltuutetun tiedossa oleviin ristiriitoihin maan omistuksen suhteen, omassa tiedossani ei ole että saamelaiskäräjillä tai jollakin sen johtoon kytköksissä olevalla lapinkylällä olisi tällä hetkellä käynnissä ainuttakaan maanomistuskannetta myöskään Suomen valtiota vastaan ”saamelaisilta viedyn maan palauttamiseksi saamelaisille” (ilmaisu on lainattu saamelaisilta etnoaktivisteilta). On merkille pantavaa että saamelaiskäräjät ei ainakaan tällä hetkellä ole turvautunut tähän prosessitiehen, joka muodostaa säännönmukaisen ja myös saamelaisten käytössä olevan oikeusturvakeinon.

54. Miksi juuri maahan liittyvistä määräyksistä on keskusteltu niin paljon?

Suuri osa Suomessa käydystä ILO 169 -sopimuksen ratifiointia koskevasta keskustelusta liittyy nimenomaan sopimuksen maata koskeviin määräyksiin ja niiden merkitykseen Suomelle. Maahan liittyville määräyksille ei ole yksiselitteistä tulkintaa, eikä niiden soveltamista varten ole yksiselitteistä, ”oikeaa” mallia. Monien muiden kansainvälisten sopimusten tapaan ILO -sopimus on laadittu niin, että se kattaa erilaisten maiden oikeudelliset olosuhteet. Monet sopimuksen määräykset ovat syntyneet kompromissin tuloksena. Määräykset ovat siksi yleisluonteisia, ja niiden sisältöä voidaan tulkita eri tavoin. Myös kansainvälisellä tasolla on käyty laajoja keskusteluja sopimuksen alkuperäiskansojen maaoikeuksia koskevien määräysten tulkinnasta. [SOU 1999:25, s. 122.]

ILOn valvontaelimen kannanotot sopimukseen liittyneille maille ohjaavat määräysten sisällön ymmärtämistä ja hyväksyttävää soveltamista käytännössä.

55. ILO 169 -sopimuksen mukaan Suomen tulee tunnustaa saamelaisten maaoikeudet. Mitä se tarkoittaa?

Sopimuksen 14 artikla edellyttää, että Suomi käynnistää prosessin määrittääkseen ja tunnustaakseen saamelaisten omistus- ja hallintaoikeuden [Sopimuksen englanninkielisessä versiossa, jolla on oikeudellista merkitystä, käytetään ilmausta alkuperäiskansojen ”rights of ownership and possession” (14 artiklan 1 kohta). Sana ”oikeus” on siis monikossa.] saamelaisilla perinteisesti olleisiin maihin – eli maihin, joita saamelaiset ovat yleisesti ottaen yksin käyttäneet tai jotka ovat olleet heidän määräysvallassaan. [SOU 1999:25, s. 15.] Suomen on myös tunnustettava saamelaisten oikeus käyttää alueita, joita he ovat käyttäneet yhdessä muiden ryhmien kanssa, ja soveltuvissa tapauksissa ryhdyttävä toimiin saamelaisten käyttöoikeuksien suojelemiseksi. Lisäksi Suomen on laadittava menettelyt mahdollisten maaoikeuksiin liittyvien kiistojen ratkaisemiseksi. Yksiselitteistä tulkintaa sille, mitkä oikeudet saamelaisille on tunnustettava 14 artiklan vaatimusten täyttämiseksi, ei ole. Sopimuksen ratifioinnin etuna on, että Suomi voi pyytää ILOlta teknisiä neuvoja ilman kustannuksia. ILO voi auttaa sopimuksen määräysten, muun muassa 14 artiklan, tulkinnassa ja mukauttamisessa Suomen olosuhteisiin.

56. Onko maaoikeuksille asetettu vähimmäistaso?

Keskusteluista, joita käytiin neuvoteltaessa ILO 169 -sopimuksesta ja sen maahan liittyvistä määräyksistä, käy ilmi, että sopimuksen omistus- ja hallintaoikeutta koskevat vaatimukset eivät täyty, jos tunnustetaan pelkästään alkuperäiskansojen oikeus käyttää maata. [Tämä selviää siitä, että neuvotteluissa tehty ehdotus käyttöoikeuden ja omistusoikeuden rinnastamisesta hylättiin. Lisäksi ehdotettiin, että alkuperäiskansoille tunnustettaisiin omistusoikeus tai hallintaoikeus omistusoikeuden ja hallintaoikeuden sijasta. Myös tämä ehdotus hylättiin, koska sen katsottiin heikentävän alkuperäiskansojen jo ILO 107 -sopimuksen nojalla saamia oikeuksia. Uudella sopimuksella oli siis määrä korvata tämä sopimus (International Labour Conference, Provisional Record, 76th session, 1989, para 145; lainaus selvityksessä SOU 1999: 25, s. 123).] Jotta sopimuksen maahan liittyviä artikloja voitaisiin soveltaa hyväksyttävällä tavalla, alkuperäiskansojen maaoikeuksille on – riippumatta siitä, miten niitä suojellaan – taattava niin vahva suoja, että se varmistaa oikeuksien säilymisen. [SOU 999:25, s. 125]

57. Onko Suomen ratkaistava maakysymys ennen ILO 169 -sopimuksen ratifiointia?

Sopimus ei anna selviä vastauksia tai ratkaisuja, vaan se toimii pikemminkin puitteina sille, miten saamelaisten oikeudet voidaan turvata. Kun Suomi ratifioi ILO 169 -sopimuksen, on käynnistettävä prosessi, jossa saamelaisten maaoikeuksien laajuus ja sisältö määritetään yhdessä saamelaisten kanssa.

Kommentti: ”Yhdessä saamelaisten kanssa” viittaa lähes toivottomaan asetelmaan niin kauan kun saamelaiskäräjät katsoo että valtionmaat on ”palautettava” saamelaisille eli saamelaiskäräjien sellaiseen hallintaan joka sisällöllisesti täyttäisi kaikki omistamisen tunnusmerkit. Omaisuuden suoja on Suomen perustuslain turvaama. Jos se kumoutuu ILO-sopimuksen maaoikeuskysymysten ratkaisemisyritysten myötä, asiaa säätelevät lait on säädettävä perustuslainsäätämisjärjestyksessä. Vaikka saamelaiskäräjät on esittänyt, että sen maaoikeusvaatimukset kohdistuvat vain valtion hallinnoimiin maihin, näiden joukossa voi olla sellaisia joihin kohdistuu yksityisten saamelaisten/lappalaisten (lepääviä) omistusvaateita, jotka perustuvat siihen että maa-alue on kuulunut määrätyn saamelaisen/lappalaisen omistamiin veromaihin tai vieläpä verotusta edeltäviin sukumaihin.

58. Norja ratifioi ILO 169 -sopimuksen ensimmäisenä maana vuonna 1990. Kuinka Norja on ratkaissut maakysymyksen?

Norjassa asetettiin vuonna 2005 ns. Finnmark-komissio, jonka tehtävänä on selvittää koko väestön – ei siis pelkästään saamelaisten, vaan myös muun vakituisen paikallisen väestön – oikeuksia Finnmarkin alueen maihin ja luonnonvaroihin. [Lov 17. juni 2005 nr.85 om rettsforhold og forvaltning av grunn og naturresursser i Finnmark fylke (Finnmarskloven): http://lovdata.no/dokument/NL/lov/2005-06-17-85]

Norja on näin käynnistänyt prosessin oikeuksien sisällön ja laajuuden selvittämiseksi. ILOn asiantuntijakomitea on katsonut, että Finnmark-laissa säädetyt, meneillään olevat kartoitukset oikeuksien selvittämiseksi, vastaavat sopimuksen vaatimuksia. Komitea on kuitenkin toivonut lisätietoja selvitysprosessin etenemisestä. [International Labour Conference, 99th Session 2010, Report of the Committee of Experts on the Application of Convention and Recommendations, part II.I. Observations concerning reports on ratified Conventions, Indigenous and tribal peoples (co, 169), Norway, 776 / Finnmarkskommisjonen, rapport felt 3, Söröya, 38]

Finnmark-alueen ulkopuolella maa- ja vesioikeuskysymys on vielä avoin

Kommentti: VV jättää mainitsematta, että Norjan maaoikeuslainsäädäntö poikkeaa eräiltä olennaisilta periaatteellisilta piirteiltään Suomen oikeudesta. Mainitsematta jää myös, että tehtävää varten perustettu erityistuomioistuin vahvistaa ainoastaan todisteellisia, konkreettisia kylärajojen ulkopuolisiin alueisiin kohdistuvia käyttöoikeuksia jo muodostuneen käytännön perusteella. Kyse ei siis ole yksin saamelaisille kuuluvista yleisistä maaoikeuksista. Yleisiä entiseen valtionmaahana, nykyiseen suunnattomaan Finnmarkseiendomen-kiinteistöön kohdistuvia oikeuksia on kylläkin annettu kaikille paikallisille asukkaille, mutta ilman etnistä erottelua. Seuraavan kysymyksen kohdalla viitataan Suomen ja Norjan eroihin.

59. Voiko Suomi ottaa mallia Norjasta?

Norja voi toimia mallina prosessia käynnistettäessä, mutta on huomioitava, että Norjan ja Suomen olosuhteet eivät ole samanlaisia. Tämä koskee sekä saamelaisten perinteistä maankäyttöä että käytön oikeudellista sääntelyä. Mitään auktoritatiivista lausuntoa siitä, mitä Norjan saamelaisten maaoikeuksien tulee konkreettisesti sisältää sopimuksen omistus- ja hallintaoikeutta koskevien vaatimusten täyttämiseksi, ei myöskään vielä ole.

60. Mitä Suomen aluetta saamelaisten maaoikeudet koskevat?

Saamelaisten maaoikeuksien tunnustamiseksi Suomen tulee käynnistää prosessi, jossa selvitetään saamelaisten pitkäaikaiseen käyttöön perustuvien olemassa olevien maaoikeuksien laajuus ja sisältö. ILO 169 -sopimuksen 14 artiklan soveltaminen ei merkitse ”uusien” maaoikeuksien luomista, vaan sen tunnustamista, että saamelaisilla on maan perinteisen käytön, omistuksen ja hallinnan perusteella oikeuksia kyseisiin alueisiin ja että nämä oikeudet ovat olemassa riippumatta siitä, onko valtio jo tunnustanut ne. Saamelaiskäräjät on todennut lausunnossaan, että nämä oikeudet koskevat saamelaisten kotiseutualuetta. On tärkeää huomata, että oikeuksien sisältö ja maantieteellinen laajuus määritellään tarkemmin kahden osapuolen eli saamelaiskäräjien ja valtion välisissä neuvotteluissa, sopimuksen neuvottelua ja osallistumista koskevien perusperiaatteiden mukaisesti.

Kommentti: Norjan esimerkki viittaa siihen, että paikallista ei-saamelaista väestöä ei voi syrjäyttää tai syrjiä, vaan että ratkaisujen on perustuttava kaikkien paikallisten asukkaiden tasa-arvoisuuteen ja syrjimättömyyteen. Suomessa alueellisen itsehallinnon kehittäminen avaa tähän uusia mahdollisuuksia.

61. Kuka omistaa saamelaisten kotiseutualueella olevat maat?

Saamelaisten kotiseutualueella olevista maista 90 prosenttia omistaa valtio, ja loput 10 prosenttia ovat yksityisomistuksessa. Valtion omistamia maita hallinnoi ja hoitaa Metsähallitus. Saamelaiset kiistävät omistusoikeuden ja katsovat että valtiolla ei ole saantoa saamelaisten kotiseutualueen maihin ja vesiin.

Kommentti: Ennen kaikkea Suomen Lapin tosiasiallista alkuperäiskansaa edustavat metsä- ja kalastajasaamelaiset katsovat ettei valtiolla ole laillista saantoa heidän entisiää suku- ja veromailla oleviin nykyisin valtion maihin ja vesiin. Lisäksi osa alkuperäisistä saamelaisista/lappalaisista kiistää, että porosaamelaisille olisi missään vaiheessa muodostunut alkuperäiskansaoikeus näihin maihin. Asetelmaa mutkistaa vielä se, että osa porosaamelaisille ja koltille edullisin ehdoin eri lakien perusteella luovutetuista asutustiloista valtion mailla sijaitsevat mailla, joilla valtion omistusoikeus voidaan kyseenalaista.

62. Miten Suomen tulee käytännössä menetellä saamelaisten maaoikeuksien tunnustamiseksi ja suojelemiseksi?

Suojellakseen tehokkaasti saamelaisten maaoikeuksia hallitusten on luotava menettelyt niiden maa-alueiden määrittämiseksi, joiden omistamiseen, hallintaan ja käyttöön saamelaisilla on oikeus, sekä turvattava saamelaisille nämä oikeudet. Tällaiset menettelyt voivat olla erilaisia eri maissa. Joissain tapauksissa niihin voi kuulua laillisten oikeuksien antaminen maihin, joiden rajat on määrätty. Toisissa tapauksissa taas valtio voi tunnustaa itsehallinnon tai ns. yhteishallintamallin (co-management) [Indigenous and tribal peoples’ rights in practice – a guide to the ILO convention No. 169, 95]

Suomen saamelaisille myöntämien oikeuksien konkreettinen sisältö on määritettävä ottaen huomioon saamelaisten tavat ja maan perinteinen omistus, hallinta ja käyttö sekä Suomen oikeusperinne. [ILOn asiantuntijakomitea on huomauttanut erityisesti, että saamelaisten tavat – se, miten saamelaiset ovat itse määrittäneet hallinta- ja käyttöoikeuden – on otettava huomioon saamelaisten oikeuksia selvitettäessä ja määritettäessä (International Labour Conference, 99th Session 2010, Report of the Committee of Experts on the Application of Conventions and Recommendations, part II.I. Observation concerning reports on ratified Conventions, Indigenous and Tribal Peoples (No. 169), Norway, p. 776).] Saamelaiskäräjät katsoo, että maakysymys voidaan ratkaista meneillään olevan Metsähallituksen hallinnonuudistuksen yhteydessä.

Kommentti: Saamelaiskäräjät saattaa hyvinkin katsoa, että maakysymys voidaan ratkaista meneillään olevan Metsähallituksen hallinnonuudistuksen yhteydessä. Eräät saamelaiset/lappalaiset, joista osa on suljettu saamelaiskäräjien ulkopuolelle, katsovat sen sijaan että maaoikeuskysymykset on ratkaistava säännönmukaisen maaoikeudellisin menettelyn puitteissa. Tilanne on monimutkainen sikälikin, että nomadisoiva, pitkää vuotuiskiertoaan kiertävä porosaamelainen ei välttämättä ole omistanut maataan samalla tavalla kuin keräilyä, kalastusta ja peuran ja muun riistan pyyntiä harjoittava metsä- ja kalastajasaamelainen. Porosaamelaisten liikkuvien, ilman täsmällisesti määrättyä olevien siidojen ja kalastaja- ja porosaamelaisten alueellisesti tarkoin määriteltyä alueita hallinnoinneiden siidojen oikeuskäsitykset ja -perinteet saattavat poiketa ja törmätä alueellisesti määriteltyjen vanhempien siidojen oikeuskäsityksiin, puhumattakaan Ruotsin valtakunnan ja Suomen maaoikeuskäytännöistä, joista Suomen metsä- ja kalastajalappalaiset hakivat maaomistukselleen turvaa jo 1700luvulta alkaen.

Kommentti: Tässä kohdassa tekstin muotoilu sisältää keskeisen tutun piilo-olettaman, jonka mukaan Suomen valtio olisi ottanut pois maata tai maaoikeuksia porosaamelaisilta, ja että nämä maat tulisi sen vuoksi ”palauttaa” ja nimenomaan tälle saamelaisryhmälle. Käytännön tasolla vaatimus on varsin pitkälle toteutettavissa myös "palauttamalla" maat Saamelaiskäräjien hallintaan, koska kyseinen elin on tukevasti pohjois- eli porosaamelaisten kontrollissa. Maanpalautusvaatimus on pohjoissaamelainen etnonationalistinen myytti, joka on yhtä sitkeä kuin se on lapsellisen röyhkeä. Jos Suomen valtio tai sen edeltäjä Ruotsin kruunu on ominut maaoikeuksia saamelaisilta, ne on luonnollisesti palautettava niiden jälkeläisille ja oikeudenomistajille joilta ne aikoinaan vietiin. Nämä henkilöt eivät ole Suomessa asuvat poro- eli pohjoissaamelaiset, vaan ne saamelaiset/lappalaiset, joista saamelaiskäräjät on sulkenut monet ulkopuolelleen.

63. Tuleeko saamelaisista maiden uusia omistajia, jos Suomi ratifioi ILO 169-sopimuksen?

Muodollinen omistusoikeus ei ole tarpeen ILO 169 -sopimuksen vaatimusten täyttämiseksi. Tätä on myös ILOn asiantuntijakomitea korostanut esimerkiksi valvoessaan sopimuksen soveltamista Norjassa. [Direct Request (CEACR) – adopted 1995, published 82nd ILC session (1995) Indigenous and Tribal Peoples Convention, 1989 (No.169) – Norway (Ratification: 1990).]

Asiantuntijakomitea on painottanut myös, että maakysymystä ei saa ratkaista ottamalla muilta alueella asuvilta ryhmiltä tai yksilöiltä pois oikeuksia, jotka heillä on pitkäaikaisen käytön perusteella. [Observation (CEACR) – adopted 2003, published 92nd ILC Session (2004), Indigenous and Tribal Peoples Convention, 1989 (No. 169) – Norway (Ratification 1990), para. 21] Toisin sanoen sopimuksen ratifiointi ei saa heikentää alueen muiden asukkaiden mahdollisuuksia elää alueilla ja harjoittaa elinkeinoaan. Maa-artiklojen kannalta on tärkeää, että Suomi laatii yhdessä saamelaiskäräjien ja kolttien kyläkokouksen kanssa menettelyn kyseisten alueiden ja oikeuksien määrittämiseksi ja näiden oikeuksien suojelumahdollisuuksien selvittämiseksi, ja että saamelaiskäräjät ja kolttien kyläkokous antavat tukensa sekä tälle prosessille että sen tuloksena syntyville ratkaisuille.

Kommentti: On pidettävä mielessä että valtion omistusoikeus sen Lapissa oleviin maihin on kiistetty tai ainakin kyseenalaistettu muidenkin kuin vain saamelaiskäräjien taholta. Maihin jota valtio ei omista, se ei voi antaa kolmannelle osapuolelle sisällöltään omistajan käyttö- ja hallintaoikeuteen rinnastuvia oikeuksia ilman että nämä purkautuisivat mikäli valtion omistus purkautuu.

Kommentti: Kun VV toteaa ”Asiantuntijakomitea on painottanut myös, että maakysymystä ei saa ratkaista ottamalla muilta alueella asuvilta ryhmiltä tai yksilöiltä pois oikeuksia, jotka heillä on pitkäaikaisen käytön perusteella.” on huomattava, että käsite ”pitkäaikainen käyttö” on Norjan maaoikeuteen liittyvä täsmällisen sisällön omaava käsite, jolla ei ole suoraa vastinetta Suomen maaoikeudessa. Käsite ja käytäntö on sukua meidän ylimuistoiselle nautinnalle, mutta Norjalaisessa versiossa huomattavasti lyhyempi tosiasiallinen määrätyn, kylän ulkopuolisen alueen hyödyntäminen kenenkään moittimatta määrättyyn konkreettiseen käyttötarkoitukseen, yhteen tai useampaan, esim. laitumena tai kulkutienä, luo oikeuden, joka on rekisteröitävissä meillä tunnettujen rasitteiden tavoin. Finnmarkkia varten on luotu erityinen elin, jonka nimenomaisena toimeksiantona on selvittää tällaisten vanhojen vakiintumisen kautta syntyneiden rasitteiden olemassaoloja sisältö ja vahvistaa ne. Kyseinen elin ei sen sijaan vahvista vanhoja tai jakele uusia yleisluonteisia oikeuksia maahan.

Kommentti: Jos ja kun kolttien kyläkokouksen oikeudet ja asema on tunnustettu, se luo edellytykset myös muiden saamelaisryhmien, kuten inarinsaamelaisten, vastaavien elinten oikeuksien ja aseman vaatimiselle ja tunnustamiselle. Miksi ihmeessä VV ei mainitse tätä, hänen kai pitäisi olla virkansa puiolesta kiinnostunut asiasta?

64. Jaetaanko maat saamelaisille?

KV- oikeudessa alkuperäiskansaoikeudet mielletään kollektiivioikeuksiksi erityisesti maa-, vesi- ja luonnonvarakysymyksissä. Saamelaisten kotiseutualueella 80 % on eri tavoin suojeltua, ja suojelun purkaminen ja siirtäminen yksityisomistukseen ei ole mahdollista.

Kommentti: Tämä on VV:ltä aika yksioikoinen kanta, joka saa uumoilemaan että tässä paistaa läpi Korpijaakko-Scheininiläinen tausta-asiantuntijakanta. Asia kannattaa tutkailla laajemmin ja syvemmin suoraan kasainvälisen alkuperäiskansaoikeuden lähteistä. Myös VV:n kanta suojelumääräysten ikuisuuteen tuntuu äkkinäiseltä, ei vähiten Akwe Kon -suositusten valossa. Jos ja kun saamelaiset ovat alkuperäiskansa, heillä lienee sanansa sanottavana suojelun laajuudesta ja sisällöstä.

65. Joutuvatko muut väestöryhmät kuin saamelaiset muuttamaan pois kodeistaan ja Lapista, jos Suomi ratifioi ILO 169 sopimus?

Ei. ILO 169 -sopimus ei edellytä, että saamelaisille siirretään muodollinen omistusoikeus heidän asuttamilleen mailleen, eikä se myöskään edellytä, että saamelaisille annetaan yksinomainen maa-alueen omistusoikeus tai hallintaoikeus. Saamelaiskäräjät on myös linjannut, että ILOn keskeinen maanomistusartikla (14.1) koskee vain valtion hallinnassa

olevia maa-alueita, eikä sopimuksen ratifioinnilla puututtaisi yksityiseen maanomistukseen.

Kommentti: Vaikea sanoa ketä meidän tulisi siunata ja kiittää, VV:tä vaik SK:ta, kun saamme tämän rauhoittavan tiedon jonka mukaan edessä ei ole esimerkiksi Intian jakoa Intiaan ja Pakistaniin noudattava tilanne. Sivupiirteenä kannattaa huomioida, että tässä kysymyksessä sanotaan vielä ”jos Suomi ratifioi ILO 169 sopimus”. Monessa muussa kohdassa käytetään ilmaisua ”kun” Suomi ratifioi. Lisäksi muotoilu ”jos Suomi ratifioi ILO 169 sopimus?” tässä kysymys-vastaus -parissa kielii siitä että kirjoittajan äidinkieli ei ole ollut suomi, onhan kohtaan saatu mahtumaan sijamuotovirheen lisäksi yhdysviivavirhe”. No, olen itsekin ruotsinkielinen ja teen runsaasti kieli- ja lyöntivirheitä, ja voihan ihmisen äidinkieli Suomessa olla myös vaikkapa jokin kolmesta saamenkielestämme.

66. Heikentääkö sopimuksen ratifiointi saamelaisten kotiseutualueen muiden asukkaiden oikeuksia?

Sopimuksen ratifiointi ei heikennä alueen muiden asukkaiden mahdollisuuksia elää alueella ja harjoittaa elinkeinojaan Suomen lainsäädännön mukaisesti. On huomion arvoista, että Norjan kohdalla, ILOn asiantuntijakomitea on nimenomaan lausunut, että maakysymystä ei saa ratkaista ottamalla muilta alueella asuvilta ryhmiltä tai yksilöiltä pois oikeuksia, joihin heillä on pitkäaikaisen käytön perusteella oikeus. [Observation (CEACR) – adopted 2003, published 92nd ILC Session (2004), Indigenous and Tribal Peoples Convention, 1989 (No. 169) – Norway (Ratification 1990), para. 21. ]

Kommentti: Huomionarvoista on myös, että Norjan ”pitkäaikainen käyttö” (lang tids bruk eli alders tids bruk) on aivan määrätyn sisällön omaava termi oikeutta luovalle pitkäaikaiselle häiriöttä tapahtuneelle käytölle, jollaista Suomen nykylainsäädäntö ei tunne.

67. Voiko ILO toimia tuomioistuimena ja vaatia, että Suomi antaa tietyt maa -alueet saamelaisille?

Ei. ILOn asiantuntijakomitea on tehnyt selväksi, ettei se voi ratkaista, missä tietyllä alkuperäiskansaryhmällä on oltava maaoikeuksia tai millaisia näiden oikeuksien on oltava sopimukseen liittyneissä valtioissa. ILOn asiantuntijakomitean tehtävänä on pikemminkin tutkia, onko maakysymys ratkaistu ILO 169 -sopimuksessa määrättyjen menettelytapojen avulla (neuvottelu ja osallistuminen). [Report of the Committee Set Up to Examine the Representation Alleging Non-observance by Denmark of the Indigenous and Tribal Peoples Convention, 1989 No. 169, Made Under Article 24 of the ILO Constitution by the National Confederation of Trade Unions of Greenland (SIK) (adopted by the Governing Body), ILOLEX 162000DNK169 (2001).] ILO sopimus ei siis määrittele, onko Suomessa maa- alueita joihin saamelaisilla on omistusoikeus, vaan edellyttää oikeudenmukaisen menettelytavan aikaansaamista asian selvittämiseksi. Menettelyjen tuloksista ei ole kuitenkaan säädetty sopimuksessa.

Kommentti: Ensisijaisesti oikeustienä tulee mieleen säännönmukainen maaoikeuskanne.

68. Onko Suomen perustettava erityistuomioistuimia saamelaisten maaoikeuksien ratkaisemiseksi?

ILO 169 -sopimus velvoittaa Suomea laatimaan kansallisen oikeusjärjestelmän puitteissa menettelytavat, joilla varmistetaan, että saamelaisilla on todelliset mahdollisuudet saada takaisin maat, joihin heillä on oikeus, tai saada korvausta menetetyistä maista. [SOU 1999:25, s. 176.] Asia voidaan ratkaista eri tavoin sen mukaan, millaiset ovat kyseisen maan oikeudelliset olosuhteet ja saamelaisten tilanne. Norjan saamelaisoikeuskomitean (Samerettsutvalget) tulkinnan mukaan Norjan ei tarvitse perustaa erityistuomioistuimia. Sopimuksen vaatimuksen täyttämiseksi riittää, että suhteessa valtionhallintoon perustetaan riippumaton menettely, jonka avulla otetaan kantaa saamelaisten maaoikeuksiin. [SOU 1999:25, s. 176.]

ILO 169-sopimusta ja Ruotsin liittymismahdollisuuksia koskevan ruotsalaisen selvityksen mukaan saamelaisilla on oltava mahdollisuus ajaa kannetta yleisessä tuomioistuimessa sillä edellytyksellä, että tuomioistuin kykenee ottamaan kantaa tällaiseen oikeusprosessiin liittyviin historiallisiin oikeussuhteisiin. [SOU 1999:25, s. 177.]

Kommentti: VV:n ilmaisu ”että saamelaisilla on todelliset mahdollisuudet saada takaisin maat, joihin heillä on oikeus, tai saada korvausta menetetyistä maista” sisältää jo tutun piiloväittämän, jonka mukaan Norjasta Suomeen pääosin vuoden 1864 jälkeen muuttaneet poro- eli pohjoissaamelaiset ovat menettäneet Suomessa maita joita heillä olisi siksi oikeus saada takaisin tai saada niistä korvaukset. Suomen valtio-oikeudessa on perinteisesti karsastettu erityistuomioistuimia, mutta on niitä toki perustettukin. Olipa oikeustie säännönmukainen tai perustuipa se erityistuomiostuimeen, tuomioistuimen on todellakin kyettävä ottamaan kanta oikeusprosessiin liittyviin historiallisiin oikeussuhteisiin. Ruotsiin viitattaessa on kuitenkin huomioitava erilainen historia ja konkreettiset muuttoliikkeet. Ruotsin saamelaiset ovat oman käsitykseni mukaan hyvinkin voineet omistaa n.s. verotunturinsa samalla oikeudella kuin muut maaveroa maksaneet alamaiset, mutta tämä historiallinen omistus ei muodosta omistusoikeutta Suomen Lapissa oleviin maihin Suomeen Norjasta ja Ruotsista muuttaneille pohjoissaamelaisille. Jos historiallinen suku- ja veromaiden omistusoikeus tunnustetaan nykyajassa yhä päteväksi, se kuuluu Suomen Lapin todelliselle alkuperäiskansalle eli metsä- ja porolappalaisille. Näiden oikeiden omistajien mahdolliset vaateet voivat kohdistua pääosin valtionmaihin, mutta myös niihin maihin joita valtio on luovuttanut edelleen muun muassa asutuskäyttöön ja maamyyntien yhteydessä. Kiintoisaksi nousee myös kysymys valtion usurpaatioaikanaan maista saamista tuotoista jne. Kysymyksen valtavien ajallisten, alueellisten, taloudellisten jne ulottuvuuksien vuoksi näen itse ratkaisuna jonkinlaisen Norjan Finnmarkslovenin tapaisen ratkaisun, ilman etnistä erottelua. Lienee kuitenkin mahdotonta ajatella että Suomen alkuperäiset lappalaiset sijoittaisivat maaomaisuutensa tai esimerkiksi luopuisivat toistaiseksi ajamasta maaoikeusvaateitaan valtiota kohtaan ilman että kokonaisratkaisuun sisältyisi heidän alkuperäiskansa-asemansa tunnustaminen ja siihen liittyvän itsehallinnon ja edustuksen rakentaminen, ja vastaavasti pohjoissaamelaisten aseman, itsehallinnon ja edustuksen järjestely tavalla joka tyydyttää niin pohjoissaamelaisia itseään kuin metsä- ja kalastajalappalaisia, unohtamatta muuta väestöä ja eritoten ILO:a. Missään nimessä en kuitenkaan pidä tällaista kokonaisratkaisua mahdottomana, vaan näen siinä tien eteenpäin. Se edellyttää kuitenkin myyttien ja valheiden purkamista, tietämättömyyden tai heikon tietämyksen korvaamista valistuksella, syrjinnän lopettamista ja hyväntahtoisen keskustelun avaamista. Kun VV ei ole kyennyt purkamaan nykyistä kärjistyvää konfliktia, eikä juuri paljon yrittänytkään, vaan on ennemminkin ollut mukana sitä kehittelemässä, vähimmäistoimenpiteenä voisi olla viran haltijan vaihtaminen. Tehtävän suorittamisen perusedellytyksiä voitaisiin vahvistaa siirtämällä saamelaisasiat oikeusministeriöstä juuri vähemmistövaltuutetulle, niin kuin olen jo muutamissa yhteyksissä ehdottanut.

69. Kuka vastaa mahdollisista oikeudenkäyntikuluista?

Sopimuksessa ei ole määräyksiä asiasta. Ruotsalaisen selvityksen mukaan, mahdollisuuksista ratifioida ILO 169 -sopimus, [SOU 1999: 25.] todettiin, että saamelaisten olisi saatava taloudelliset edellytykset viedä asiansa tuomioistuimen ratkaistavaksi ja että myös vastapuolen oikeudenkäyntikulut olisi korvattava, koska sopimukseen liittynyt valtio on velvollinen

selvittämään sekä saamelaisten oikeuksien laajuuden että niiden sisällön. [SOU 1999:25, s. 179] Sopimusvaltiot ratkaisevat itse, millä tavoin tarkoituksenmukainen menettely alkuperäiskansan maahan liittyvien vaatimusten ratkaisemiseksi järjestetään.

70. Onko saamelaisilla omistusoikeus kaikkiin heidän alueellaan oleviin luonnonvaroihin? Eikö kaikkien luonnonvarojen luovuttaminen saamelaisille ole Suomelle erittäin kannattamatonta?

Suomen liittyminen ILO 169 -sopimukseen ei merkitse, että saamelaiset saavat täyden ja vapaan hallintaoikeuden luonnonvaroihin heidän alueellaan. Sopimuksen mukaan alkuperäiskansoilla – Suomen tapauksessa saamelaisilla – on oikeus osallistua luonnonvarojen käyttöön, hallintaan ja suojeluun, mutta sopimus ei määrittelee kuinka laajat nämä oikeudet ovat. Sopimuksen mukaan valtiolla on oikeus säilyttää luonnonvarat omistuksessaan mutta samalla on selvitettävä, ko. alkuperäiskansan kanssa, jos, ja missä määrin, luonnonvaroihin kohdistuvat hyödyntämisohjelmat haittaavat alkuperäiskansojen etuja. Saamelaisilla on oltava aito mahdollisuus vaikuttaa heidän alueellaan olevien luonnon-, mineraali- ja maanalaisten varojen mahdolliseen hyödyntämiseen. Jos valtio päättää hyödyntää näitä luonnonvaroja, saamelaisten on päästävä mahdollisuuksien mukaan osallisiksi tällaisen toiminnan tuottamasta hyödystä. Mahdollisista haittavaikutuksista on maksettava korvausta.

Kommentti: Jotenkin ymmärsin aikaisemmasta että saamelaisalueella olevat, valtion tällä hetkellä hallinnoimat ja omaisuudekseen katsottavat luonnonvarat siirtyvät saamelaiskäräjien hallintaan ja mahdollisesti omistukseen. Ehkä minun on tarkistettava mitä oikeastaan luin. Entä kaivoslain määräykset – kenelle kuuluvat maanalaiset luonnonvarat? Valtioko määrää saako niitä hyödyntää? Täytyypä kerrata kaivoslaki... Siellä sanotaan: "Tämän lain mukaisen toiminnan yleinen ohjaus, seuranta ja kehittäminen kuuluvat työ- ja elinkeinoministeriölle. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto toimii tässä laissa tarkoitettuna kaivosviranomaisena". Valtioneuvosto voi myöntää kaivosaluelunastusluvan, joka antaa oikeuden käyttää toiselle kuuluvaa aluetta kaivosalueena

71. Onko olemassa jokin tietty malli, miten saamelaiset pääsevät osallisiksi hyödyntämisen tuottamista voitoista? Kuinka suuri osuus voitoista saamelaisilla on oikeus saada?

ILO 169 -sopimuksessa ei ole ehdotonta vaatimusta, jonka mukaan saamelaisten olisi päästävä osallisiksi sellaisten luonnonvarojen voitoista, joihin valtiolla on omistusoikeus. Sen sijaan sopimuksessa todetaan, että saamelaisten on päästävä osallisiksi voitoista mahdollisuuksien mukaan. ILOn asiantuntijakomitean mukaan kaikkien maiden olosuhteisiin sopivaa hyötyjen jakomallia (benefit-sharing) ei ole olemassa. Komitea on todennut, että sopiva malli on kehitettävä tapauskohtaisesti ja siinä on otettava huomioon kyseisen alkuperäiskansan tilanne. [Observation (CEACR) – adopted 2009, published 99th ILC session (2010) Indigenous and Tribal Peoples Convention, 1989 (No.169) – Norway (Ratification: 1990).]

Kommentti: Hyötyjen jakomallit ovat siis erilaisia eri maissa ja eri tilanteissa. Tärkeää on, että menettelylle on kyseisen valtion ja alkuperäiskansan hyväksyntä. Kyseeseen voivat tulla esimerkiksi valtion ja saamelaiskäräjien ja kolttien kyläkokouksen väliset erityissopimukset tai verojen ja tuottojen uudelleenjako saamelaisten omien aloitteiden tukemiseksi. [Indigenous and Tribal Peoples’ Rights in Practice – a guide to ILO Convention No. 169, 108]. VV kirjoittaa "sopimuksessa todetaan, että saamelaisten on päästävä osallisiksi voitoista mahdollisuuksien mukaan". Tuskinpa ILO:n sopimuksessa mainitaan erikseen nimenomaan saamelaisia. Ellei s-sana taas ole lipsahtanut johonkin suomenkieliseen käännökseen (kts. kommentti kohtaan 19).

72. Mitä ILO 169 -sopimuksessa tarkoitetaan luonnonvaroilla? Onko saamelaisilla oikeus osallistua vain mineraalivarojen hyödyntämiseen?

Luonnonvarat liittyvät sopimuksen mukaan koko saamelaisten perinteisen asuma-alueeseen. Kyse on siis sekä alueista, jotka ovat perinteisesti olleet saamelaisten hallussa, että alueista, joita he ovat käyttäneet muulla tavoin. [ILO 169 -sopimuksen 13 artiklan 2 kohta.]

Luonnonvaroja ovat kaikki näillä alueilla olevat, sekä uusiutuvat että uusiutumattomat luonnonvarat, muun muassa mineraalivarat, kasvisto, eläimistö, joet, järvet ja metsät. Tämä käy ilmi sopimuksen laatimisen yhteydessä käydyistä keskusteluista. [SOU 1999:25, s. 182]

Muun muassa kaivoslakia, metsälakia ja metsähallitusta koskevaa lakia olisi mahdollisuus täydentää siten, että ne vastaisivat sopimuksen vaatimuksia hyötyjen jakamisesta mahdollisuuksien mukaan, ja oikeudenmukaisten korvausten maksamisesta.

73. Onko saamelaisten oikeus osallistua alueidensa luonnonvarojen käyttöön, hallintaan ja suojeluun riippuvainen maaoikeuksien laajuuden ja sisällön määrittämisestä?

Ei. Suomi on velvollinen suojelemaan saamelaisten oikeuksia luonnonvaroihin riippumatta siitä, onko maakysymykset ratkaistu. Oikeus luonnonvaroihin koskee koko sitä aluetta, johon alkuperäiskansoilla on omistus-, hallinta- ja käyttöoikeus riippumatta siitä, mitä maaoikeuksia ne ovat saaneet. [Comments made by the Committee of Experts on the Application of Conventions and Recommendations, 1995, para. 2.]

Sopimuksen mukaan alkuperäiskansoilla on siis oikeus luonnonvaroihin siitä riippumatta, mitä 14 artiklan mukaisia oikeuksia alkuperäiskansoille on tunnustettu. Valtio, eivät yksityiset toimijat tai luonnonvaroja hyödyntävät yhtiöt, on vastuussa siitä, että saamelaisia kuullaan ja heidän osallistumisensa luonnonvarojen käyttöön, hallintaan ja suojeluun turvataan

Ammattikoulutus, käsityöammatit ja maaseudun teollisuus

74. ILO 169 -sopimuksessa mainitaan alkuperäiskansojen kannalta tarkoituksenmukaisten koulutusohjelmien merkitys. Eivätkö Suomen nykyiset koulutusohjelmat ole sellaisenaan riittävän tarkoituksenmukaisia saamelaisten kannalta?

Sopimuksessa edellytetään, että olemassa olevissa koulutusohjelmissa otetaan huomioon saamelaisten tarpeet. Jos olemassa olevat koulutusohjelmat eivät täytä saamelaisten tarpeita tyydyttävällä tavalla, sopimuksessa edellytetään erityiskoulutuksen (ja -mahdollisuuksien) suunnittelemista ja toteuttamista yhteistyössä saamelaisten kanssa. Tällaisen koulutuksen on perustuttava saamelaisten taloudellisiin, sosiaalisiin ja kulttuurisiin oloihin sekä käytännön tarpeisiin. Jos saamelaiset haluavat, heille on annettava mahdollisuus vastata kokonaan koulutusohjelman järjestämisestä ja toiminnasta. Saamelaiskäräjien mukaan Suomessa nämä vaatimukset voivat merkitä sen selvittämistä, vastaako saamelaisalueen koulutuskeskus saamelaisten tarpeita koko saamelaisten kotiseutualueella.

75. Miksi vain saamelaisille tulee antaa lisätukea heidän perinteisiä elinkeinojaan varten, jos myös muut suomalaiset harjoittavat näitä elinkeinoja?

Sopimuksessa korostetaan, että saamelaisen kulttuurin säilymisen kannalta on välttämätöntä turvata saamelaisten todelliset mahdollisuudet perinteisten elinkeinojen – muun muassa käsityöammattien, kalastuksen, metsästyksen, pyynnin ja poronhoidon – harjoittamiseen ja itsensä elättämiseen niillä. Kyse on siis saamelaisten oikeudesta kulttuurinsa

ylläpitämiseen ja kehittämiseen kansana. Tämän kulttuurin keskeisiä osia ovat muun muassa metsästys, kalastus ja poronhoito. Saamelaiset tarvitsevat tukea, jotta heidän kulttuurinsa ylläpitäminen ja kehittäminen olisi mahdollista. (Myös muut sopimukset kuten YK:n KP sopimus ja TSS sopimus edellyttävät että saamelaisten perinteiset elinkeinot turvataan.)

Kommentti: Yhdysviivojen puuttumisen lisäksi tässä menee ammattislangin puolelle. VV olisi voinut avata että ”YK:n KP sopimus” on YK:n kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskeva yleissopimus ja ”TSS sopimus” Taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus vuodelta 1966. Jos taas ammattislangia halutaan lisätä, viimemainitusta sopimuksesta olisi voitu puhua vain sen kansainvälisellä lyhenteellä ICESCR, sen kummemmin selittämättä.

76. Mitä saamelaisten elinkeinojen lisätuki voi merkitä Suomen kannalta?

Suomessa kyseeseen voi tulla erityislainsäädäntö ja elinkeinopoliittisten tukien lisääminen. On tärkeää huomata, että monet saamelaisten elinkeinot – sekä perinteisistä elinkeinoista poronhoito ja käsityöammatit, että uusista elinkeinoista matkailu ja jalostustoiminta – perustuvat saamelaisten kulttuurin luontosidonnaisuuteen.

Sosiaaliturva ja terveydenhuolto

Maailman terveysjärjestön (WHO) määritelmän mukaan terveys on fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tila. Terveys ei siis merkitse pelkästään sitä, että ihminen ei ole sairas tai voimaton, vaan kyse on fyysisen, psyykkisten ja sosiaalisen hyvinvoinnin kokemisesta. [Constitution of the World Health Organization, 1946] Alkuperäiskansojen terveyden määräävät tekijät liittyvät usein läheisesti kulttuuriseen eheyteen ja kulttuurin perustan (maa, alueet ja luonnonvarat) turvaamiseen.

77. Mitä ILO 169 -sopimuksessa todetaan saamelaisten terveyspalveluista?

Kun Suomi on ratifioinut ILO 169 -sopimuksen, valtio on velvollinen suunnittelemaan ja hallinnoimaan saamelaisille tarkoitettuja terveydenhuoltopalveluja yhdessä saamelaiskäräjien kanssa. Palvelujen lähtökohtana on oltava saamelaisten tarpeet, ja saamelaisten perinteinen terveyttä ja hoitoa koskeva tietämys tulee hyväksyä ja sitä tulee tukea. Valtion on tuettava näitä palveluja riittävin taloudellisin resurssein, jotka vahvistetaan ja turvataan esimerkiksi lainsäädännössä.

[Vuonna 2010 säädetty terveydenhuoltolaki (1326/2010) turvaa saamelaisten oikeuden omakielisiin terveydenhuoltopalveluihin saamelaisten kotiseutualueella. Sosiaali- ja terveysministeriö on selvittänyt kielellisten vähemmistöjen mahdollisuuksia saada omakielisiä terveydenhuoltopalveluja. Selvityksessä todettiin, että omakielisten palvelujen saannissa on ongelmia Suomessa, vaikka oikeudet omakieliseen hoitoon on turvattu perustuslaissa ja kielilainsäädännössä. Tilanne oli kaikkein vaikein saamelaisalueella (Lukkarinen Margita, Omakielisten palveluiden turvaaminen sosiaali- ja terveydenhuollossa, Helsinki, 2001. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja, ISSN 1236-2050; 2001:2). Valtionavustus saamenkielisten sosiaali- ja terveyspalvelua varten on vuodesta 2004 ollut 600.000 euroa. Vuosittainen avustustarve on 1,8 miljoona euroa. Saamelaiskäräjät ovat pyytäneet, että sosiaali- ja terveispalvelujen rahoitustasoa nostetaan, ja että rahoituksen määrääminen säädettäisiin laissa]

78. Tuleeko saamelaisista sairaampia, jos he eivät saa heidän kielensä ja kulttuurinsa huomioon ottavaa hoitoa?

Eräästä norjalaisesta selvityksestä ilmenee, että saamelaisilla on prosentuaalisesti enemmän vammoja ja sairauksia kuin muulla väestöllä ja että väärät diagnoosit johtuvat usein kulttuurisen osaamisen ja saamen kielen taidon puutteista. [Norjan saamelaisväestön terveydenhuoltopalveluja koskeva suunnitelma (NOU 1996:6).]

Kieli sekä hoidon laatu ja oikeus yhtä hyvään hoitoon liittyvät toisiinsa. Sen vuoksi on tärkeää, että terveyspalveluja voidaan tarjota saamen kielellä ja palvelujen lähtökohtana ovat saamelaisten tarpeet. Meneillään oleva kuntauudistus vaikuttaa terveyspalvelujen kehitykseen. Uudistuksen yhteydessä on tärkeä ottaa huomioon saamelaisten tarpeet ja oikeudet.

Koulutus ja viestintä

79. Miksi ILO 169 -sopimuksessa korostetaan oikeutta koulutukseen? Eikö saamelaisilla ole jo nyt samanlainen oikeus koulutukseen kuin muillakin suomalaisilla?

Pohjoismaat harjoittivat aiemmin saamelaista kulttuuria sortavaa politiikkaa, joka näkyi muun muassa koulutusjärjestelmässä. Saamelaislapsia sijoitettiin pitkään sisäoppilaitoksiin, ja heitä kiellettiin puhumasta saamen kieltä. Sopimuksessa korostetaan, että saamelaisilla on oikeus saada yhtä laadukasta koulutusta kuin maan muu väestö, mutta myös koulutusta, jossa otetaan huomioon heidän tarpeensa, omaleimaisuutensa ja toiveensa. Tarkoituksena on näin korjata vahinkoja, joita aiemmin harjoitettu politiikka on aiheuttanut saamelaisille sekä yksilöinä että kansana. Sopimuksen 27 artikla heijastelee sopimuksen yleistä tavoitetta suojella ja tukea saamelaisten oikeutta kulttuurinsa, elämäntapansa, perinteidensä ja tapojensa ylläpitämiseen ja kehittämiseen sekä olemassaoloon suuremman kansallisen yhteisön osana.

80. Miksi koulutus on niin tärkeää saamelaisille?

Saamelaisten tarpeet huomioon ottava koulutus, jonka suunnitteluun ja toteuttamiseen saamelaiset ovat itse osallistuneet, on tärkeää siksi, että näin voidaan korjata Suomen aiemmin harjoittaman koulupolitiikan kielteisiä vaikutuksia. Samoin koulutustasolle mahdollistetaan saamen kielen ja kulttuurin siirtyminen sukupolvelta toiselle. Koulutus on myös keskeinen osa saamelaisten oikeutta päättää itse asioiden tärkeysjärjestyksestä ja hallita omaa sosiaalista, kulttuurista ja taloudellista kehitystään. Saamelaisilla on oikeus saada koulutusta, jossa otetaan huomioon heidän tarpeensa ja joka heijastaa heidän historiaansa, tietämystään, tekniikkaansa, arvojaan sekä sosiaalisia, taloudellisia ja kulttuurisia pyrkimyksiään. Suomessa saamelaisten oikeus osallistua saamelaisoppilaiden koulutuksen suunnitteluun ja toteutukseen voi käytännössä merkitä esimerkiksi sitä, että saamelaiskäräjille annetaan suuremmat mahdollisuudet osallistua ja tosiasiallisesti vaikuttaa opetussuunnitelman muodon ja sisällön suunnitteluun ja toteutukseen.

81. Antaako ILO 169 -sopimus saamelaisille oikeuden määrätä itse koulutuksestaan?

Kyllä. Sopimuksen mukaan Suomen tulee antaa saamelaisille vastuu saamelaisille tarkoitettujen koulutusohjelmien hallinnasta, jos he näin haluavat. [ILO 169 -sopimuksen 27 artiklan, 2 kohta.] Saamelaiset saavat halutessaan myös perustaa omia oppilaitoksia ja luoda omia koulutusjärjestelmiä, edellyttäen että ne täyttävät vähimmäisvaatimukset, jotka toimivaltaiset viranomaiset ovat määritelleet. Suomen tulee myöntää tätä varten riittävästi varoja. [Research on Best Practices for the Implementation of the Principles of ILO Convention No. 169, Case Study: 7, Key principles in Implementing ILO Convention No. 169 by John B. Henriksen, 2008, Programme to Promote ILO Convention No. 169, 52.]

82. Koskevatko ILO 169 -sopimuksen koulutukseen liittyvät määräykset vain saamelaisia, vai hyödyttävätkö ne myös muita?

Kun Suomi liittyy ILO 169 -sopimukseen, on tärkeää käydä läpi ja päivittää yleinen opetussuunnitelma ja oppimateriaali, jotta ne antavat sekä valtaväestölle että saamelaisille oikeudenmukaisen ja todenperäisen kuvan saamelaisista. Sopimuksessa korostetaan valtaväestön saamelaisiin kohdistuvien ennakkoluulojen ja väärinkäsitysten aktiivista ehkäisemistä. Koko Suomen väestöllä on siis oikeus saada lisää tietoa sekä entistä todenmukaisempaa ja oikeudenmukaisempaa tietoa saamelaisista ja heidän kulttuuristaan!

Kommentti: Pohjoissaamelaisten keskuuteen levitettyjen ja tämän väestön matalan koulutustason omaavissa kerroksissa hyvän kasvualustan saaneiden ennakkoluuloisten käsitysten hälventämiseksi myös pohjoissaamelaisilla on oikeus saada oikeudenmukainen ja todenperäinen kuva kaikista saamelaisista, niin omasta ryhmästään kuin niistä saamelaisista joita pohjoissaamelaisten ideologiset johtajat eivät tunnusta vaan kutsuvat suomalaisten uudisasukkaiden jälkeläisiksi, wannabe-saamelaisiksi, tekosaamelaisiksi jne. (”Toki historian saatossa on voinut olla metsä- tai peltosaamelaisiksi tai vaikka kenkäheinäsaamelaisiksi itseään kutsuvia ryhmiä, mutta sitä emme voi koskaan tieteen avulla selvittää”, toteaa saamelaiskäräjien puheenjohtajan blogikirjoituksessaan jossa hän ei ainoastaan todistele metsälappalaiskulttuuria kuolleeksi, vaan kiistä että sellainen olisi koskaan ollut olemassakaan, tai jos on, sitä ei hänen mukaansa voida tieteellisin menetelmin todistaa. Kirjoitus julkaistiin 26.12.2013 saamelaiskäräjien verkkosivuilla ja löytyy osoitteesta http://klemetti.blogspot.fi/search?updated-min=2013-01-01T00:00:00%2B02:00&updated-max=2014-01-01T00:00:00%2B02:00&max-results=38)

83. Mitä ILO 169 -sopimuksessa todetaan saamen kielistä?

Sopimuksessa korostetaan, että alkuperäiskansalapsilla, tässä tapauksessa saamelaislapsilla, on oikeus oppia lukemaan ja kirjoittamaan omaa äidinkieltään tai sitä kieltä, jota ryhmä, johon lapset kuuluvat, yleisimmin käyttää. [ILO 169 -sopimuksen 28 artiklan 1 kohta.] Suomessa puhutaan pohjoissaamea, inarinsaamea ja koltansaamea. Sopimuksessa korostetaan, että Suomen on ryhdyttävä toimiin saamen kielten kehityksen ja käytön edistämiseksi. [ILO 169 -sopimuksen 28 artiklan 3 kohta] Suomella on hyvät edellytykset täyttää sopimuksessa asetetut saamelaisten kielellisiä oikeuksia koskevat vähimmäisvaatimukset.

84. Mikä on saamen kielten tilanne Suomessa nykyään?

Suomessa puhuttavat saamen kielet luokitellaan nykyään uhanalaisiksi (pohjoissaame) tai erittäin uhanalaisiksi (inarin- ja koltansaame). Enemmistökielen paine on saanut monet saamelaiset menettämään äidinkielensä. [Saamelaisväestön määrä on yli kaksinkertaistunut vuoden 1970 jälkeen, mutta saamen äidinkielekseen ilmoittaneiden henkilöiden osuus on pienentynyt kaikissa kolmessa saamen kielessä. Vain noin puolella saamelaisista on saame äidinkielenä (vuoden 2011 saamelaiskäräjävaalien yhteydessä tehty tilasto)] Suomen saamelaislapsilla on oikeus oppia saamea joko opetuskielenä tai vieraana kielenä. [Perusopetuslaki (21.8.1998/628)] Saamelaislasten oikeus oppia lukemaan ja kirjoittamaan omaa äidinkieltään toteutuu Suomessa parhaiten saamelaisten kotiseutualueella. Saamelaiskäräjien mukaan 73,5 prosenttia alle 18-vuotiaista saamelaisista asuu kotiseutualueen ulkopuolella. [Vuoden 2011 saamelaiskäräjävaalien yhteydessä tehty tilasto]. Siksi onkin tärkeää, että Suomi turvaa saamelaislasten oikeuden oppia saamen kieltä asuinpaikasta riippumatta.

85. Onko saamen kielten tilannetta selvitetty Suomessa viime aikoina?

Opetus- ja kulttuuriministeriö asetti vuonna 2010 työryhmän, jonka tehtävänä oli pohtia saamen kielten nykytilannetta ja tarvittavia elvyttämistoimia. Työryhmä jätti mietintönsä opetusministerille sekä kulttuuri- ja urheiluministerille maaliskuussa 2011. Työryhmän suosituksia olivat muun muassa saamen kielen opetuksen kehittäminen koko maassa sekä saamen kieltä osaavan pätevän varhaiskasvatus- ja opetushenkilöstön lisääminen. [Toimenpideohjelma saamen kielen elvyttämiseksi. Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2012:7.] Valtioneuvosto hyväksynee esityksen saamen kielten elvytysohjelmaksi alkukeväästä 2014.

Kommentti: Valtioneuvosto hyväksyi VV:n mainitseman, kauan valmistellun saamen kielten elvytysohjelman kesällä 2014.

86. Eikö saamelaisten kansalliskielten taito kärsi, jos he keskittyvät vain oman kielensä oppimiseen?

Sopimuksessa korostetaan, että saamelaisten oma kieli on tärkeä ja arvokas osa heidän kulttuuriaan ja että heillä on oikeus oppia kirjoittamaan ja lukemaan omaa kieltään sekä ylläpitää ja kehittää sitä. Sopimuksessa korostetaan myös, että saamelaislapsilla on oikeus saavuttaa maan virallisten kielten, siis suomen ja ruotsin, hyvä taito.

Rajat ylittävä yhteistyö

87. Miten ILO 169 -sopimuksessa otetaan huomioon, että saamelaiset ovat neljässä eri maassa elävä kansa?

Saamelaiset ovat neljän valtion alueella elävä kansa. Liityttyään ILO 169 -sopimukseen Suomen on ryhdyttävä toimiin, muun muassa solmittava kansainvälisiä sopimuksia, jotka helpottavat saamelaisten rajat ylittävää yhteydenpitoa ja yhteistyötä. Rajat ylittävä yhteistyö ei rajoitu pelkästään samaan ryhmään kuuluvaan kansaan – eli kansaan, jonka maiden rajojen vetäminen on jakanut – vaan sen on myös annettava saamelaisille mahdollisuus toimia kansainvälisen solidaarisuuden puolesta muilla alueilla ja muissa maissa asuvien alkuperäiskansojen kanssa. [ILO 169 sopimuksen 32 artikla ”Governments shall take appropriate measures, including by means of international agreements, to facilitate contacts and co-operation between indigenous and tribal peoples across borders, including activities in the economic, social, cultural, spiritual and environmental fields.”]

88. Onko jo tehty aloitteita saamelaisten rajat ylittävän yhteistyön helpottamiseksi?

Saamelaisten rajat ylittävän yhteistyön helpottamiseksi Norja, Ruotsi ja Suomi neuvottelevat pohjoismaisesta saamelaissopimuksesta. Sopimuksen tavoitteena on luoda saamelaisten oikeusasemaa koskeva yhdenmukainen pohjoismainen sääntely. Sopimuksessa olisi määräyksiä muun muassa saamelaisten itsemääräämisoikeudesta, yhteis

työstä saamelaiskäräjien ja valtioiden välillä, saamelaisten kielellisistä ja kulttuurisista

oikeuksista sekä elinkeinojen harjoittamisesta. [Oikeusministeriö 12.11.2008: http://oikeusministerio.fi/fi/index/ajankohtaista/tiedotteet/2008/11/pohjoismainensaamelaissopimuse.html]

Jos sopimus hyväksytään, Suomella on hyvät edellytykset tuoda esiin hyviä käytäntöjä, joiden avulla valtiot voivat helpottaa

alkuperäiskansojen yhteistyötä. Pohjoismaista saamelaissopimusta koskevat neuvottelut saataneen päätökseen vuonna 2016.

Kommentti: VV toteaa pohjoismaisesta saamelaissopimuksesta ” Sopimuksessa olisi määräyksiä muun muassa saamelaisten itsemääräämisoikeudesta, yhteistyöstä saamelaiskäräjien ja valtioiden välillä, saamelaisten kielellisistä ja kulttuurisista oikeuksista sekä elinkeinojen harjoittamisesta.” Ottaen huomioon että nämä asiat sisältyvät ILO-sopimukseen ja kunkin valtion kansalliseen lainsäädäntöön, mainittujen asioiden ottaminen pohjoismaiseen sopimukseen tuntuu päällekkäisyydeltä. Mikäli joku kolmesta pohjoismaista joissa on saamelaisväestö ei sopimusta solmittaessa olisi ottanut eräitä asioita kansalliseen lainsäädäntöönsä, sen ajaminen pohjoismaisen sopimuksen kautta synnyttää tunteen asian tuomisesta takaoven kautta, nahdollisesti perustuslaissa säädetystä poliittisesta prosessista poiketen.

Hallinto

89. Kenen tehtävä on varmistaa, että ILO 169 -sopimusta sovelletaan Suomessa?

ILO 169 -sopimuksen määräykset koskevat lukuisia aihealueita. Niihin liittyviä kysymyksiä käsitellään nykyään useissa ministeriöissä ja yksiköissä. Sopimuksen suunnittelun, täytäntöönpanon ja arvioinnin yhteensovittaminen on tärkeää, jotta Suomi voisi soveltaa sopimusta tyydyttävällä tavalla. Esimerkiksi Norjassa – joka ratifioi sopimuksen vuonna 1990 ja on edelläkävijä ihmisoikeuskysymyksissä – saamelaisasioista vastaa uudistus-, hallinto- ja kirkkoministeriön (Fornyings-, administrasjons- og kirkedepartementet, FAD) alainen yksikkö. Sen tehtävänä on koordinoida saamelaisasioita eri ministeriöissä, hoitaa yhteydenpitoa saamelaiskäräjiin ja saamelaisjärjestöihin sekä laatia raportteja ILO 169 -sopimuksen soveltamisesta Norjassa. Nykytilanteessa Suomessa saamelaisasiat kuuluvat oikeusministeriön hallinnonalalle, ja koltta-asiat maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalle. [Oikeusministeriö 12.11.2008:

http://oikeusministerio.fi/fi/index/ajankohtaista/tiedotteet/2008/11/pohjoismainensaamelaissopimuse.html]

ILO 169 -sopimuksen ratifiointi ja täytäntöönpanon valvonta

90. Voivatko valtiot tehdä varaumia ILO 169 -sopimuksen ratifioinnin yhteydessä

Toisin kuin muihin kansainvälisiin sopimuksiin, ILOn yleissopimuksiin ei voi tehdä varaumia ratifioinnin yhteydessä. Valtiot saavat rajoittaa tai muuttaa joissain ILOn yleissopimuksissa asetettuja velvoitteita, mutta tämä ei koske ILO 169 -sopimusta. Sopimuksen 34 artikla sallii valtioille jonkin verran joustavuutta sopimuksen täytäntöönpanossa.

91. Kuinka paljon ILO 169 -sopimuksen soveltamisessa on tulkinnanvaraa?

Sopimuksen 34 artiklan mukaan sopimuksen täytäntöönpanemiseksi toteutettavien toimien laatu ja laajuus on ratkaistava joustavasti kunkin maan olosuhteet huomioon ottaen. Määräys ei tarkoita sitä, että hallitukset voivat soveltaa sopimusta haluamallaan tavalla. Artiklassa otetaan huomioon, että eri maiden olosuhteet, muun muassa yhteiskunnan muu kehitys, vaihtelevat. Maissa, joissa on pitkälle kehittynyt koulutusjärjestelmä ja oikeusjärjestelmä, voidaan asettaa tiukempia vaatimuksia kuin maissa, joissa nämä järjestelmät eivät ole niin kehittyneitä. [SOU 1999: 25.] Erityisolosuhteiden joustava huomioiminen ei saa kuitenkaan estää sopimuksen tavoitteiden toteutumista.

92. Kuinka kauan ILO 169 -sopimus sitoo valtioita?

ILO 169 -sopimus sitoo sopimuksen ratifioinutta valtiota vähintään kymmenen vuotta.

93. Voiko ILO ottaa kantaa ennen ratifiointia syntyneisiin Suomen lakeihin ja käytäntöihin? Voiko ILO ottaa kantaa esimerkiksi vanhoihin maaoikeustapauksiin?

ILO 169 -sopimusta ei sovelleta taannehtivasti, kun Suomi on ratifioinut sen. Sopimus ei siis voi vaikuttaa päätöksiin, jotka on tehty Suomessa ennen sen voimaantuloa. Sopimuksen määräykset vaikuttavat kuitenkin mahdollisiin saamelaisten elinehtoja koskeviin kielteisiin seurauksiin, joita aiemmilla päätöksillä ja käytännöillä voi edelleen olla.

Monet aiemmin tehdyt päätökset ovat vaikuttaneet kielteisesti saamelaisten elinoloihin. Tämä velvoittaa Suomea ryhtymään toimiin sellaisten seurausten korjaamiseksi, jotka eivät vastaa sopimuksen tarkoitusta. [Katso esimerkiksi ILO Governing Body, 276th session, November 1999, Mexico, GB.276/16/3, para. 36, sekä Report of the Committee Set Up to Examine the Representation Alleging Non-observance by Ecuador of the Indigenous and Tribal Peoples Convention, 1989 (No. 169), Made under Article 24 of the ILO Constitution by CEOSL (adopted by the Governing Body), ILOLEX 162000ECU169 (2001).]

94. Milloin ILO 169 -sopimus tulee voimaan Suomessa?

ILO 169 -sopimus tulee voimaan (muuttuu oikeudellisesti sitovaksi) Suomessa vuoden kuluttua sen ratifioinnista. Sopimuksen tultua voimaan Suomen on toimitettava ILOlle raportti sen soveltamisesta viiden vuoden välein (tai vaadittaessa useammin). Raportissa ei käsitellä pelkästään sitä, miten Suomen lait vastaavat sopimusta, vaan siinä on kerrottava myös, mitä Suomi on tehnyt taatakseen sopimuksen todellisen vaikutuksen saamelaisten oloihin.

95. Kuka valvoo, miten ILO 169 -sopimusta sovelletaan?

Suomen raportit sekä muiden ILOssa edustettuina olevien osapuolten (työmarkkinaosapuolten) ja muiden YK:n järjestöjen mahdolliset raportit tarkastaa ILOn asiantuntijakomitea. Komitea ottaa kantaa raportteihin ja pyytää tarvittaessa lisätietoja Suomelta. Asiantuntijakomiteaan kuuluu 20 kokenutta juristia, joilla on eri alojen asiantuntemusta. Komitea kokoontuu Genevessä vuosittain.

96. Saavatko myös alkuperäiskansat raportoida ILOlle?

Täytäntöönpanoa koskevien raporttien laatiminen ILOlle on valtioiden tehtävä. Alkuperäiskansoilla ei ole mahdollisuutta raportoida ILOlle sopimuksen soveltamisesta. Alkuperäiskansat voivat tehdä ILOlle kanteluja työnantaja- tai työntekijäjärjestöjen kautta, jotka osallistuvat ILOn työhön ja päätöksentekoon tasavertaisina jäsenmaiden hallitusten kanssa. Norja, joka liittyi ILO 169 -sopimukseen jo vuonna 1990, on päättänyt antaa Norjan saamelaiskäräjien osallistua ILOlle annettavien raporttien laadintaan. Käytännössä tämä tarkoittaa, että Norja lähettää raporttinsa saamelaiskäräjille lausuntoa varten ennen sen toimittamista ILOn tarkastettavaksi. ILO on suhtautunut myönteisesti Norjan käytäntöön ja kannustanut myös muita sopimukseen liittyneitä valtioita ottamaan alkuperäiskansat mukaan raportointiprosessiin. Nykyisin Ulkoasiainministeriö lähettää saamelaiskäräjille lausuttavaksi saamelaisia koskevia kv-sopimusten määräaikaisraportoinnin.

Kommentti: ILO:n historiakin tuntien työmarkkinajärjestöjen tällaisen roolin säilyttäminen tuntuu oudolta anakronismilta.

97. Voivatko saamelaiset kannella ILOlle, jos he katsovat, että Suomi ei sovella ILO 169 -sopimusta tyydyttävällä tavalla?

Kyllä. Valtioiden ILOlle antamien raporttien ja ILOn asiantuntijakomitean suorittaman raporttien tarkastuksen lisäksi käytössä on erityisiä mekanismeja sopimuksiin liittyneiden valtioiden väitettyjen rikkomusten käsittelyä varten. Nämä menettelyt koskevat kaikkia ILOn yleissopimuksia, myös ILO 169 -sopimusta.

98. Voivatko saamelaiset kannella suoraan ILOlle, vai onko heidän käännyttävä jonkin muun tahon puoleen?

ILOlle voidaan tehdä kanteluita ja suoria valituksia. Kantelun lähettää ILOlle työntekijä- tai työnantajajärjestö, ja sen tutkii kolmikantainen komitea, johon kuuluu kolme ILOssa edustettuina olevien kolmen osapuolen (hallitus, työnantajat ja työntekijät) edustajaa. Suomessa saamelaiset voivat siis pyytää Suomen työntekijä- tai työnantajajärjestöjä tekemään kantelun saamelaisten puolesta. Jäsenvaltio voi tehdä toista jäsenvaltiota vastaan valituksen, kun se katsoo, että kyseinen valtio on rikkonut sopimusta, johon molemmat ovat liittyneet.

Kommentti: ILO:n historiakin tuntien työmarkkinajärjestöjen tällaisen roolin säilyttäminen tuntuu, kuten sanottua, oudolta anakronismilta.

99. Milloin Suomi ratifioi ILO 169 -sopimuksen?

Saamelaisasioiden ministerityöryhmä keskustelee ILO 169 -sopimuksesta kevään [Kommentti: 2014] aikana, ja tarkoituksena on viedä asia eduskunnalle niin, että istuvalla eduskunnalla on aikaa käsitellä asiaa pääministeri Kataisen hallitusohjelman mukaisesti. [Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelma, 22.6.2011, s. 20]

Kommentaattorin loppukommentit, sisältäen saarnan tapaisen

Esipuheessaan VV totesi: ” Minusta se, miten yhteiskunta kohtelee vähemmistöjään, kertoo paljon siitä, miten yhteiskunta voi.” Ajatusta muunnellen voisi todeta myös ”Se, miten alkuperäiskansa kohtelee vähemmistöjään, kertoo paljon siitä, miten alkuperäiskansa voi ” ja ”Se, miten vähemmistövaltuutettu kohtelee alkuperäiskansan sisäisiä vähemmistöjä, kertoo paljon siitä, miten vähemmistövaluutetun virka voi nykyisen haltijansa käsissä”.

On lähes käsittämätöntä, että VV on nielaissut karvoineen kaikkineen sen saamelaiskäräjien katsantokannan, että ei ole saamelaisuuttaa käräjien ulkopuolella. Selitykseksi nousee VV:n puoluekanta, onhan hän RKP-läinen, samoin kuin saamaa saamelaispoliittista linjaa ajava oikeusministeri ja saamelaiskäräjien puheenjohtaja. Kaiken kaikkiaan parlamentarististen periaatteiden kannalta on hyvin outoa, yksinkertaisesti epäterveellistä, että yhden puolueen edustajat ovat saaneet hoitaa saamelaisiin liittyvien lakimuutosten valmistelua omana projektinaan.

Merkille pantava ero oikeusministerin ja vähemmistövaltuutetun kannanottojen välissä on, että siinä missä oikeusministeriä katsoo ettei ILO-sopimuksen rastifiointi edellytä lainmuutoksia, vähemmistövaltuutettu avaa näkymiä tuleviin lainmuutoksiin.

VV alkupuheessa: ” On syytä todeta, että joitakin osilta Suomi jo täyttää ILO 169 -sopimuksen ratifiointiedellytykset.” mutta jatkaa ”Ratkaisematta ovat erityisesti maaoikeus- ja luonnonvara-asiat.” Kysymyksen 93 kohdalla VV jättää vastaamatta omaan kysymykseensä voiko ILO ottaa kantaa esimerkiksi vanhoihin maaoikeustapauksiin. Hän vastaa että ILO 169 -sopimusta ei sovelleta taannehtivasti, mutta jatkaa ”Monet aiemmin tehdyt päätökset ovat vaikuttaneet kielteisesti saamelaisten elinoloihin. Tämä velvoittaa Suomea ryhtymään toimiin sellaisten seurausten korjaamiseksi, jotka eivät vastaa sopimuksen tarkoitusta.”. Kun VV alkupuheessaan sanoo ” ”Ratkaisematta ovat erityisesti maaoikeus- ja luonnonvara-asiat”, tämä kertoo siitä että hänen näkemyksensä mukaan maaoikeusrintamalla on edessä muutoksia. Kommentoitavana olevan asiakirjan julkaisemisen jälkeen Suomen valtio on painostanut saamelaiskäräjät sopimuksen ratifioinnin ehtona hyväksymään selitysosan, joka tosiasiallisesti sisältää ILO-sopimuksen kieltämiä varauksia sopimuksen. Näistä päällimmäisin on ”selitys” jonka mukaan valtionmaat Lapissa pysyvät ratifioinnista huolimatta valtion omistuksessa. On epätodennäköistä, vaikkakaan ei mahdotonta, että tämä varauma kestää ILO:ssa. Saamelaisten maankäyttö voidaan ehkä järjestää muuta kautta kuin omistusoikeuden kautta, onhan saamelaisilla jo samat jokamiehenoikeudet kuin muilla kansalaisilla, ja poronomistajina heillä on yhtäläiset laajat maan käyttöoikeudet muiden poronomistajien kanssa.

Kaiken kaikkiaan ILO-sopimuksen tämänhetkisessä ratifiointihankkeessa on vahva ”syyhyttä saunaan” -maku; pohjoissaamelaiset luovat itselleen etnistä erottelua laillistavan järjestelmän, jossa he erottelevat itsensä ei vaan pääväestöstä vaan myös siitä saamelais/lappalaisväestöstä, jota pohjoissaamelaiset eivät tunnista eivätkä tunnusta saamelaisiksi. Ratifiointi ilmaisee valtiovallan vahvan tuen saamelaiskäräjien harjoittamalle, näihin heikkoihin osapuoliin kohdistuvalle etniselle syrjinnälle. Tämä luo tulevaisuutta ajatellen kestämättömän tilanteen, kasvattaen jo nyt vallitsevaa oikeudettomuuden latausta.

Vaikkakaan statuksettomien saamelaisten heikkous ei välttämättä lopullinen asiaintila, se on tällä hetkellä tosiasia. Samoin saamelaiskäräjien vaaliluetteloon hyväksyttyjenkin inarinsaamelaisten on vaikea saada oma aito äänensä kuuluviin – koltat näkyvät tällä hetkellä solmineen poliittisen liiton pohjoissaamelaisten kanssa katsoen tämän turvaavan parhaimmin myös kolttien erityisintressit. Lukuun ottamatta saamelaiskäräjiä, joka ainakin toistaiseksi on tarkoitettu kaikille saamelaisille yhteiseksi edustuselimeksi, Suomen pienemmät saamelaisyhteisöt (paitsi koltat) eivät ole järjestäytyneet julkisyhteisöinä tai niiden kaltaisina. Ne ovat tyytyneet korkeintaan järjestömuotoon, mikä tuo järjestäytymiseen harrastustoimintaleiman ja avaa oven rinnakkaisille, kilpaileville järjestöille. Tässä voisi puhua etnopoliittisesta omavastuusta; ei pidä odottaa että joku muu tulee tuomaan vapauden ja hankkimaan oikeuden. Nähtäväksi jää, tapahtuuko tämän suhteen muutoksia, erityisesti jos ILO-sopimus ratifioidaan ja saamelaiskäräjät jatkaa syrjivää politiikkaansa, jossa sen keskeisimpänä roolina on toimia pohjoissaamelaisen etnonationalismin etuorganisaationa. Ottaen huomioon ILOn Gröönlantia koskeneen ratkaisun periaatteet (Governing Body, 280th Session, March 2001, Representation under Article 24 of the ILO Constitution, Denmark, GB.280/18/5) Suomen pienemmillä saamelais/lappalaisryhmillä ei näyttäisi olevan kovin hyvä edellytyksiä julistautua Suomen pohjoissaamelaisista erillisiksi alkuperäiskansoiksi. Sen sijaan niillä lienee hyvätkin edellytykset koota (konsolidoida) itsensä alueellisina tai paikallisina alkuperäiskansayhteisöinä ja julistautua sellaisiksi Tällaisilla yhteisöillä on omat, YK:n alkuperäiskansojen oikeuksien julistuksen suojaama oikeutensa valita itse jäsenensä ja tapansa jolla tämä tehdään (artikla 9). Tämä ei poista sitä ongelmaa että saamelaiskäräjät ei tunnustaisi kyseisiä henkilöitä eikä heidän yhteisöjään saamelaisiksi.

Mainitussa Grönlannin tapauksessa Thulen sotilastukikohdalle maansa menettänyt alkuperäiskansaryhmä halusi itselleen osoitettavaksi rajatun maa-alueen, mutta muut alkuperäisasukkaat vastustivat sitä sillä perusteella että kyseinen ryhmä ei poikennut muista inuiteista alkuperänsä, kielensä, perinteisten elinkeinojensa ja grönlantilaisiksi identifioitumisen osalta. Suomessa saamelaiset tosin tällä hetkellä ovat jakautuneet varsin vahvasti kahteen ryhmään, niihin, joiden juuret ovat Suomen ulkopuolella, ja niitä jotka ovat sisäsyntyisiä (engl. indigenous) sanan yleiskielisessä merkityksessä. Myös kulttuurien välissä on nähtävissä eroavaisuuksia, niin suuria, että saamelaiskäräjät katsoo niiden erottavan saamelaiset statuksettomista saamelaisista. Näin suuria erot kulttuurissa, elämäntavassa ja elinkeinoissa eivät ehkä ole, mutta ehkä ne yhdessä sen periaatteen kanssa että alkuperäiskansoilla on oikeus valita omat jäsenensä ja liittoutumansa ovat kyllin suuria perustelemaan useamman alkuperäiskansan mallin siinä tapauksessa että saamelaiskäräjät kieltäytyy hyväksymästä nämä muut yhteisöt saamelaisiksi. Jos saamelaiskäräjien etnopoliittinen linja jatkuu nykyisellään on vaikea nähdä, miten sen enempää Suomen valtio kuin ILO pystyisivät pakottamaan saamelaiskäräjät ottamaan tykönsä yksilöitä ja yhteisöjä joita se ei tunnusta, ja toisaalta, miten nyt statuksettomilta ja syrjityillä yksilöillä ja ryhmillä voitaisiin loputtomiin evätä alkuperäisstatus, mikäli he jatkossakin identifioituvat alkuperäiskansaan kuuluviksi ja vaativat tähän liittyvien oikeuksiensa ja asemansa muodollista tunnustamista kaikkine seurauksineen.

Eräitä merkkejä tällaisen tietoisuuden kasvamisesta on jo ilmassa, mutta hankkeet eivät ole olleet asetelmaan ja siitä nouseviin vaatimuksiin nähden kyllin itsetietoisia ja voimaperäisiä. Voidaan todeta että saamelaiset eivät toistaiseksi yhdessäkään pohjoismaassa erikseen tai useammassa yhteisesti ole olleet kyllin voimakkaita valtion perustamiseen, vaikka luonnokset pohjoismaiseksi saamelaissopimukseksi ja sitä koskevat saamelaiskonferenssien julistukset sisältävätkin saamelaisvaltiota jokseenkin suoraan julki lausuttuja tendenssejä. Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa pohjoissaamelaiset muiden saamelaisten kanssa liittoutuneina ovat olleet kyllin voimakkaita muodostamaan itsehallintoelimet kansallisvaltioiden osin vastustamina, mutta pääosin tukemina.

Verrattuina näihin yleissaamelaisuuden kaapuun verhottujen, mutta todellisuudessa pohjoissaamelaisten kulttuurisen hegemonian luomuksiin nähden muiden saamelaisryhmien konsolidoituminen itsehallinnollisiksi etnis-kulttuurisiksi ryhmiksi ovat jääneet selvästi heikommiksi hankkeiksi. Pohjoismaisena kokonaisuutena tarkastellen saamelaisten voimaantuminen ei ole perustunut erilaisten saamelaisryhmien voimaantumiseen, vaan pohjoissaamelaisen etnonationalistisen liikkeen sinänsä oikeutettuun oikeustaisteluun, johon muut saamelaisryhmät bandwagon-efektin vetäminä ovat kytkeytyneet tai ripustautuneet trustiperiaatteella: ”Luovuttakaa kaikki osakkeet emoyhtiön haltuun, niin emoyhtiö huolehtii kyllä teistä”. Erityisen voimakkaasti tämä tendenssi on vaikuttanut Suomessa, jossa suomalaiskansallisen snellmannilais-hegeliläisen perinteen mukaan on sijaa vain yhdelle aatteelle, yhdelle liitolle jne. Tämä on ilmennyt mm. siten että siinä missä muissa pohjoismaissa saamelaiskäräjillä on edustettuna useita saamelaispuolueita, Suomessa saamelaiskäräjät on haluttu pitää epäpoliittisina ja kuntakiintiöiden puitteissa edustajat ikään kuin edustavat vain vaalipiiriään. Vastaavasti muilla pohjoismailla on pohjoismaisessa saamelaisneuvostossa edustajia useista saamelaisjärjestöistä, myös samoilta ”saamelaissektoreilta”, kun taas Suomen edustus hoidetaan yhteisen kattojärjestön Suoma sámiid guovddášsearvin kautta. Suomen saamelaista maailmankuvaa ja sitä vastaavaa järjestäytymismallia voisi kutsua mm. monoliittiseksi.

Kun puhun pienempien saamelaisryhmien voimaantumisesta, en suinkaan peräänkuuluta radikalismia, voimakeinoista puhumattakaan. Pienten saamelais/lappalaisyhteisöjen otteessa omaan asemaansa on kuitenkin minun silmissäni vielä ratkaisevassa määrin liikaa nöyrää sivistyssaamelaisuutta, setätuomolaisuutta. Sivistystä ei toki tule heittää yli laidan ja kaikkein vähiten sitä tulee korvata utopistiradikaalilla historiasatuilulla. Se voidaan täysin jättää pohjoissaamelaisten etnonationalisti-ideologien harrastukseksi. Se mitä tarvitaan, on rauhallista päättäväisyyttä, sen pisteen osoittamista mistä ei enää peräännytä. Samaa henkeä kuin Martin Luther osoitti Wormsin valtiopäivillä keväällä 1521 todetessaan ”Tässä seison, Jumala minua auttakoon. Muuta en voi.”, tai jota Rosa Parks osoitti joulukuun 1. päivänä 1955 Alabaman Montgomeryssä kieltäytyessään jättämästä paikkaansa bussissa valkoiselle miehelle vain koska tämä oli valkoinen. Seistä, nousta, pysyä, koska muuta ei voi, eikä enää halua väistyä. Tätä pistettä ei Suomen pienten saamelaisyhteisöjen keskuudessa ole vielä saavutettu, ja tämä on omalta osaltaan myötävaikuttamassa tämänhetkisen tilanteen jatkumiseen.

Lainaan tähän muistutukseksi lapinkirjailija, kenraali K.M. Walleniuksen sanat: ”Nöyryys on väliaikaista.” Toivon että tämä koskee erityisesti pienempiä saamelais/lappalaisryhmiä, mutta sinänsä toivon menestystä myös pohjoissaamelaisten hankkeille Suomessa – tiettyyn rajaan asti. Se raja kulkee itsensä herrakansaksi nostamisen ja muiden syrjimisen kohdalla. Lapin tulevaisuus on etnisestä erottelusta vapaassa laajenevassa itsehallinnossa, jossa kaikki väestöryhmät voivat elää rinnan omia kulttuureitaan toteuttaen ja tarpeen mukaan rakentavasti sovitellen. Tämä edellyttää, että jokainen ryhmä voi tuoda oman äänensä esille vapaasti, ilman muitten heille asettamia edusmiehiä. Näin toimien myös pohjoissaamelaiset voivat voittaa takaisin poliitikkojensa ylivaltahankkeellaan tuhlaaman arvostuksen ja uskottavuuden neuvottelukumppaneina niin saamelais/lappalaisten vähemmistöryhmien kuin pääväestön keskuudessa, ei vain etelän väestön, vaan erityisesti myös Lapin suomalaisperäisen väestön keskuudessa. Pohjoissaamelaiset ovat tähän asti panostaneet etelän pääväestön tietämättömyyden ja pohjoisen pääväestön aavistamattomuuden varaan. Nämä ovat tuoneet keskipitkän aikavälin voittoja, mutta muodostavat kuitenkin kestämätön ponnahdusalustan pitkäjänteiselle politiikalle, ollen pikemminkin heikkouden kuin voiman lähde ponnistajille itselleen. Erilaisuus on voima, mutta sen kasvaminen edellyttää kyräilyn ja torjunnan sijaan erilaisten ihmisten ja ryhmien yhteistyötä. Yhteistyö taas edellyttää yhtyvien ja eriytyvien etujen avointa analyysiä ja aktiivista sovittamista. Voin hyvin kuvitella, että jos saamelaiskäräjät ja sen aktivistit saisi antaa minulle, täysin ulkopuoliselle, yhden neuvon – ja miksi eivät saisi – se kuuluisi: Vaikene! Jos minä saisin antaa yhden neuvon saamelaiskäräjille – mitä minulle ei tietenkään suoda – se kuuluisi: ”Avatkaa keskusteluyhteys ja neuvottelut niin statuksellisten kuin statuksettomien saamelaisten kanssa, ja saamelaisalueen ja koko Lapin pääväestön edustajien kanssa. Tulevaisuus on sillä suunnalla.

UUSI HIRVASRUMPU

tiistai 4. marraskuuta 2014

Noin 99 kommenttia vähemmistövaltuutetulle

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti