Metsähallituslain saamelaispykälistä

Urbaanisaamelaisten puheenjohtaja Pentti Pieski profiloituu vahvasti metsähallituslain saamelaispykälien asialla, tähtäimessä arvatenkin ajankohtaiset saamelaiskäräjien puheenjohtajavaalit, tai ainakin viimeistään neljän vuoden päästä koittavat seuraavat vaalit.

Jos saamelaiskulttuurin heikentämiskielto palautuisi ehdotukseen, saavutus vahvistaisi Pieskin poliittista profiilia samalla tavalla kuin vuoden 1961 noottikriisineuvottelut Urho Kekkosen asemia silloisissa presidentinvaaleissa..


Saamelaispykälien poistaminen lakiehdotuksesta voidaan tulkita vähintään kahdella tavalla. Se voidaan nähdä pyrkimyksenä tervehdyttää laki poistamalla siitä muita väestöryhmiä kuin maan laillisia omistajia, Suomen alkuperäisiä lappalaisia/saamelaisia, suosiva erityiskohtelu. Tällä en itse ota kantaa siihen pitääkö laissa olla nuo pykälät vai ei, vaan haluan vain sanoa että poistamispäätös on sinänsä linjassa sen kanssa että edellinen eduskunta hylkäsi viimeisinä töinään murskaluvuin edellisen hallituksen esityksen saamelaiskäräjälain muuttamiseksi.

En kuitenkaan oikein jaksa uskoa, että metsähallitus olisi tasa-arvon ja muiden ihmisoikeuksien asialla. Niinpä toinen tulkinta on, että metsähallitus käyttää tilaisuutta hyväkseen ja kelaa löysää siimaa sisälle, tai toisella vertauksella, lyhentää saamelaiskäräjien hihnaa, osoittamalla saamelaiskäräjille kuka on isäntä Lapin valtionmailla.

Mielessä kannattaa pitää kokonaiskuva: Metsähallitus pelauttaa pohjoissaamelaisia ja kolttia inarinsaamelaisia vastaan ja saa näin aikalisää taloudenpidolleen, jossa se hallitsee Ylä-Lapin maita ominaan. Valtiolla ei ole näyttöä laillisesta saannosta jolla inarinsaamelaisten  ja nykyisen Suomen alkuperäisten saamelaisten/lappalaisten n.s. alkuperäiseen saantoon perustuva  maanomistusoikeus olisi siirtynyt valtiolle. Vuosisatojen takainenkaan yksipuolinen valtion tai sen viranomaisen päätös ei ole siirtänyt omistusoikeutta laillisesti, ellei sillä aikoinaan ollut laillisia ja etenkin perustuslaillisia perusteita. Jopa muodollisesti täysin laillinen menettely voidaan kyseenalaistaa, esimerkiksi jos hallitsija tai hallitsijan valtaa käyttävä elin oli kerännyt itselleen valtaa ja oikeuksia yli maan tavan ja oikeusperinteen; Ruotsin valtakunnassa hallitsijanvaltaa sitoi kuninkaanvala, jossa tuleva hallitsija muun muassa vakuutti suojelevansa alamaistensa omistusoikeutta.

Alkuperäisen alkuperäiskansan sulkeminen Akwé Kon -menettelyn ulkopuolelle puhuu vahvasti metsähallituksen vilipittömyyttä vastaan. Tämä syrjintä salattiin tehokkaasti metsähallituksen esitellessä Akwé Kon-hankettaan kansainvälisen tason pilottihankkeena. Merkille pantavaa on, että nyt pidetyssä kuulemistilaisuudessa Pieski kehui estottomasti kyseistä Akwé Kon -hanketta, puhuen saamelaisten suku- ja perintömaista.

Kyynisen arvioni mukaan metsähallituksen tavoite sen ottaessa Akwé Kon-ryhmään vain pohjois- ja kolttasaamelaisia ei suinkaan ollut näiden ryhmien syvällinen kuuleminen ja niiden etujen huomioiminen, vaan perinteisen hajoita ja hallitse -taktiikan harjoittaminen. Samalla päästiin maailmalla mainostamaan miten hienosti Suomi ja etenkin metsähallitus hoitaa velvoitteensa alkuperäiskansaa kohtaan. Tämä kohentaa suomalaisen puun ja suomalaisten puutuotteiden imagoa maailmanmarkkinoilla jossa osa loppukuluttajista on oppinut kyselemään puun alkuperän perään. Samalla "Suomi-kuva" kohenee maailmalla laajemminkin, juuri nyt on tosin ajauduttu erityisvaikeuksiin pakolaisaallon vuoksi.

Vaikka valtio kuinka yrittäisi panna kysymyksen Lapissa olevien valtionmaiden omistamisesta taakseen, se on edessä. Se kytee pinnan alla, se on kuin hiljaa liikkuva oikeudellinen magma, jonka kumean jyrinän voi kuvitella hetkittäin kuulevansa. Tällä pohjalla liikuttaessa kaikki nykyiset lakihankkeet ovat vain halkeilevan pinnan paikkailua.

Vaikka kysymys valtionmaiden oikeasta omistajasta jäisi sen pitkän ja monipolvisen historian vuoksi vaille lopullista vastausta, jo itse kysymys puhuu sen puolesta että maan ja vesien hallinnan perinpohjainen uudistaminen on edessä. Mahdolliselta uudelta hallintomallilta ei  tule odottaa liikoja, eikä varsinkaan ihmeitä. Se ei ole tie taivaaseen, eikä se poista konkreettisia eturistiriitoja. Silti vaihtoetoisia maanhallintamalleja voitaisiin ja tulisi nostaa esille osana demokraattiseen aluehallintoon liittyviä kaavailuja. Tässä yhteydessä eri alkuperäiskansasyhteisöjen maankäyttöön liittyvien oikeuksien, etujen ja vaikutusmahdollisuuksien huomioiminen ja niiden tasapainottaminen muun paikallisen, alueellisen ja valtakunnallisen väestön etujen kanssa on ehdoton edellytys kestävälle lainsäädännölle. Tämä edellyttää kuitenkin kaikkien alkuperäiskansayhteisöjen itsehallinnollisen edustuksen järjestämistä. Oma ehdotukseni on ollut, että se lähtisi uusvanhalta lapin- ja saamelaiskylien pohjalta, saamelaiskäräjien mahdollisesti toimiessa kokoavana elimenä. Niin kauan kuin saamelaiskäräjien etnisesti syrjivä politiikka jatkuu, käräjät ei ole avain maankäyttöön liittyvien alkuperäiskansaoikeuksien ratkaisuun, vaan osa lukkoa, jonka avaimen valtio on pistänyt taskuunsa. Käräjien hallituksenmuodostus ja puheenjohtajien valinta tulee näyttämään mihin suuntaan mennään.