Kirjoittaja Gunnar Pettersson on eläkkeellä oleva suomenruotsalainen toimittaja. Kirjoittaja pitää kiinni oikeudestaan muuttaa, korjata, kehitellä ja parantaa omia kirjoituksiaan uuden ja paremman tiedon ja kypsemmän näkemuksen mukaisiksi siitä erikseen mainitsematta.
Oikaisu- ja vastinepyynnöt pyydetään tekemään blogin kommenttitoiminnolla. Kommentit on moderoitu ja niitä julkaistaan toimitusaikataulun puitteissa.

keskiviikko 25. huhtikuuta 2018

Ennen nähtyä


Hallbergin työryhmän valmisteilla olevasta ehdotuksesta on vuodatettu julkisuuteen tietoja, jotka Veikko Väänänen on journalismin ihanteille uskollisena julkaissut Kollumeilta koilliseen -blogissaan. Jos tiedot ovat oikeita, ne ovat huolestuttavia tai oikeammin tyrmistyttäviä. Tajusin yhtäkkiä, että vaikka "ehdotus on outo uus", siinä on samalla jotain kovin tuttua, ikään kuin olisin nähnyt sen jo ennen. 

Olen jo vuosia pannut merkille itselläni seuraavanlaisen aivotoiminnan mekanismin, jonka kuvittelen olevan aika yleinen. Näin se menee minulla: Olen päivällä, usein iltaan tai jopa yöhön asti, puurtanut jonkin ongelman kimpussa löytämättä hyvää ratkaisua. Yleensä on kyse jostain teknisestä värkkäyksestä, vaikkapa vanhojen autojen rassaukseen liittyvästä ongelmasta. Kun herään aamulla, mielessäni on ensimmäisenä täysin kirkkaana hyvä ja toimiva ratkaisu, usein aivan eri linjoilta kuin mitä olin edellisenä päivänä yrittänyt edetä pääsemättä tulokseen. 

Kun heräsin tänä aamuna, minulle iski samalla tavalla ajatus kuin tyhjästä. Tällä kertaa se koski Hallbergin toimikunnan kyh… korjaan! kehitelmää. Ajatus oli se, että tämän olen nähnyt ennenkin, eli elämys muistutti n.s. dejavu-ilmiötä.

Ilmaisu Déjà vu (lausutaan suunnilleen deshavyy) on ranskaa ja tarkoittaa jotain tyyliin "jo nähty" tai "tää on nähty". Kun ilmaisua käytetään täsmällisesti sen alkuperäisessä merkityksessä, sillä tarkoitetaan aivotoimintaan perustuvan mielen tuottamaa eräänlaista pikkuharhaa, missä todellisuudessa ensi kertaa koettu asia koetaankin jo ennen koetuksi. Jonkinlainen virheellinen takaisinkytkentä, jota voisi näin amatöörinä luonnehtia niin että jokin ajankohtaisten aistimusten kokonaisuus tuottaa ajankohtaisen havainnon, joka on matkalla painumaan pitkäaikaismuistiin sieltä mahdollisesti myöhemmin muisti- ja mielikuvana palautettavaksi. 

Samanaikaisesti samojen ärsykkeiden synnyttämät samat havainnot saattavat olla matkalla aivojen toiselle alueelle, jossa niistä on määrä muodostua mielikuva että jaha, tuollaista siis on ja tapahtuu. Tätä seuraa elämys siitä että havainnoitsija kokee asian. Seuraavaksi asia voi reflektoida monimutkaisemmin ja kokemusta analysoida ja arvottaa. Kaikki tämä edellyttää että sähkökemialliset ärsykkeet kulkevat haarautuvia hermoratoja aivojen eri alueille. Jostain syystä – tiettyjen aivovammojen ja muiden neurologisten häiriötilojen tiedetään aiheuttavan tällaista – joku ehkä vielä keskeneräinen ”viesti” saattaa kuitenkin edetä hitusen verran liian hitaasti tai palata välittömästi ja ehkä jopa ennen ajankohtaisen elämyksen vielä puoliraakoja havaintoja. Tämä sekoittaa mieltä joka vielä prosessoi tuoretta elämystä ja yrittää mieltää sen. Näin aivan tuore tapahtuma koetaankin vanhaksi muistoksi. Kyseessä ei siis ole varsinainen valemuisto, vaan ennemminkin aivon eri alueiden välinen synkronointiharha joka synnyttää muistoharhan. Dejavu-kokemusten tiedetään olevan yleisempiä tietyistä mielenterveyden ongelmista kärsivillä, mutta ne ovat siis yleisiä myös ihmisillä ilman että ne olisivat merkki sen enempää neurologisista kuin psyykkisistä ongelmista. Korostan, että kirjoitan tässä täysin maallikkona. Voimme kuitenkin miettiä, onko dejavu-ilmiöllä ja Lapissa tunnetuilla etiäisillä yhteys.

                                                    *  *  *

Tällä kertaa, tänä aamuna, kyse oli kuitenkin dejavu-ilmiöstä ainoastaan leikillisessä tai kuvaannollisessa mielessä. Tajusin kuin salaman valaistuksessa että olen kokenut tämän Hallbergin työryhmän puitteissa valtion (jota tässä tapauksessa edustavat oikeusministeriön virkamiehet ja Lapin kepulaisedustajat) ja saamelaiskäräjien neuvottelijoiden välille kyh---, ei kun kehitellyn "kompromissin" ennenkin, ja satavarmasti ihan oikeasti.

Muistelkaapa valtakunnan edellisen hallituksen loppusuoraa, jotka olivat vähän kuin Pompeijin viimeiset päivät. Ilmassa leijaili lopullisesti toteuttamatta jääneiden vaalilupausten tuhkaa ja tulikiven huuruja, kansanedustajat juoksivat kokouksesta toiseen, lakiesityksiä yritettiin nuijia läpi, kaatui, ja yritettiin pelastaa.

Saamealaiskäräjien puheenjohtaja Klemetti Näkkäläjärvi (ruots) erosi protestina sitä vastaan, että eduskunnan perustuslakivaliokunta oli uskaltautunut mennä palauttamaan lakiesitykseen saamelaismääritelmän lappalaisperusteen, jonka romukoppaan heittämisestä hän oli sopinut oikeusministeriön edustajien kanssa. Musta raito mateli Eduskuntatalon portailla naamat valkoisina kuin kalkkilaivan kapteenilla, silmänaluset goottityyliin mustattuina ja vetäen ahkiossa poron luurankoa.

Mitä oli tapahtunut, ja miten asiat olivat menneet?

Silloinkin oltiin uudistamassa saamelaiskäräjälakia, Saamelaiskäräjät oli oikeusministeriön kanssa neuvotellessaan saanut hallituksen ottamaan lakiesitykseensä saamelaismääritelmän, josta n.s. lappalaisperuste oli poistettu. Vastavuoroisesti ministeriö oli saanut saamelaiskäräjät taipumaan siihen että lakiin liitettyyn selitysasiakirjaan oli kirjattu selitys, jonka mukaan saamelaiset luopuvat maavaatimuksistaan.

Vakiintuneiden käytäntöjen mukaan valtiot voivat valtiosopimukseen sitoutumisen eli sen ratifioinnin yhteydessä antaa selityksen siitä, miten jotakin sen epäselvänä tai tulkinnanvaraisena pitämää sopimusmääräystä on kyseisessä maassa sovellettava. ILO-sopimus antaa tilaa ja edellyttää sen soveltamista kansallisten olosuhteiden mukaisesti, mutta ei kuitenkaan mahdollista n.s. varaumien tekemistä. Varauma tarkoittaa valtion ilmoitusta, jonka se sitoutuu sopimukseen, paitsi määrättyihin, yksilöityihin artikloihin tai niiden osaan. Vaikka ILO 169:n soveltamisratkaisut voivat olla ja niiden tulee olla sovitettuja kansallisiin oloihin, valtio joko sitoutuu sopimukseen kokonaan, tai sitten ei ollenkaan.

                                                   *  *  * 

Esitys saamelaiskäräjälain muuttamiseksi ja ILO-sopimukse ratifioimiseksi etenivät eduskunnassa ja myös sen perustuslakivaliokunnassa samanaikaisesti.

12.11.2014 YLE Sápmi julkaisi professori Martin Scheininin haastattelun. Koska saamelaiskäräjille ei annettu muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä hallituksen ehdotus selitysosineen, saamelaiskäräjät oli Scheininin mukaan pakotettu tai painostettu hyväksymään ILO-sopimukseen liitetty ”maaoikeusselitys”. Koska kyse ei ole selityksestä, vaan aivan selvästi varaumasta, joita ILO-sopimukseen ei voi tehdä, selitys on Scheininin mukaan oikeudellisesti mitätön. Jos Suomi päättää ratifioida ILO-sopimuksen hallituksen esittämässä muodossa, ILO poistaisi selityksen varaumana. “Heti ensimmäisellä kierroksella, kun Suomen sopimusvelvoitteita käsitellään, todettaisiin, että tämä selityksenä esitetty, mutta asiallisesti ottaen varauma on oikeudellisesti mitätön. Ja Suomi on täysimääräisesti artikla 14 sitoma”, ennakoi Scheinin haastattelussa.

Scheinin neuvoi haastattelussa että saamelaisten tulisi ratifioinnin jälkeen esittää ILO:n suuntaan, että heidän niin sanottu suostumuksensa on painostuksella saatu ehtona sopimuksen ratifioinnille, ja ettei se vastaa saamelaisten perinteistä kantaa, jonka mukaan artikla 14 on tärkeä. Kun ILO-sopimus ratifioidaan, siitä tulee myös Suomen oikeuden osa. Saamelaiset voivat siis vaatia maaoikeuksiaan sopimuksen 14 artiklan pohjalta myös suomalaisissa tuomioistuimissa. Silloin myös kotimaisten oikeusasteiden tulisi katsoa varauma pätemättömäksi, koska Suomi on 14 artiklan sitoma ja ILO-sopimuksiin ei saa tehdä varaumia. Scheninin mukaan asiaan ei vaikuta se, että saamelaiskäräjät ovat hyväksyneet koko hallituksen ILO-esityksen, mukaan lukien varauman sisältävän selitysasiakirjan, koska tämä on tapahtunut painostuksen alla.

13.11.2014, eli heti seuraavana päivänä siitä kun YLE Sápmi oli julkistanut professori Scheininin kannanoton ja neuvot saamelaiskäräjille, Enontekiön silloinen kunnanjohtaja Mikko Kärnä kommentoi 14. artiklaa koskevaa selitysasiakirjaa Enontekiön Sanomissa. Lainaan tässä varsin pitkälti lehden tekstiä sellaisenaan.

Kunnanjohtajan silloisen kannanoton mukaan kansalaisia johdetaan selityksellä harhaan, koska se ei hänen mielestään ole oikeudellisesti sitova.

Kärnä kertoi olleensa yhteydessä sekä ILO:n entiseen alkuperäiskansaoikeuksien erityisasiantuntijaan että oikeusministeriöön.

”Molemmilta tahoilta vahvistettiin, että laadittu selitys ei ole oikeudellisesti sitova. Näyttääkin valitettavasti siltä, että kyseessä on RKP:n ja saamelaiskäräjien bluffi, jolla ratifiointi yritetään saattaa maaliin ja aloittaa riitely maaoikeuksista vasta sen jälkeen”, sanoi Kärnä haastattelussa.

Kärnän mielestä oli hyvin hälyttävää ja demokratian kannalta arveluttavaa, että kukaan ei ole puhunut asiasta julkisuudessa. ”Eduskunnan tulee tietää, että sille aiotaan esittää ehdotus, joka ei sido kumpaakaan osapuolta oikeudellisesti. Tämä tarkoittaa, että kansainvälinen työjärjestö voi selityksestä huolimatta vapaasti puuttua sopimuksen soveltamiseen joko omasta aloitteestaan tai kenen tahansa osapuolen kantelun johdosta. Ihmisiä on nyt johdettu tarkoituksella harhaan puhumalla asiasta puolitotuuksia”, Kärnä totesi.

Samassa Enontekiön Sanomien haastattelussa lehti tiedusteli myös saamelaiskäräjien silloisen puheenjohtajan Klemetti Näkkäläjärven kantaa siihen, oliko 14. artiklaa koskeva selitysasiakirja oikeudellisesti sitova. Puheenjohtaja oli alkuun selkeän ärtynyt, todeten kärkeen että Enontekiön kunta ei ole osapuoli ILO 169 -sopimuksen ratifioinnissa. Näkkäläjärvi sanoi olevansa kiinnostunut siitä, oliko Kärnä esittänyt näkemyksensä Enontekiön kunnanjohtajan viran puolesta vai omissa nimissään kansanedustajaehdokkaana: ”Ihmettelen myös, miksi meiltä pyydetään näkemyksiä kunnanjohtaja-kansanedustaehdokas Kärnän tulkinnoille ILO 169 -sopimuksesta ja miksi Enontekiön Sanomat haluaa toimia Kärnän puolesta kysymysten esittäjinä”.

Näkkäläjärven mukaan selitykselle tultaisiin pyytämään eduskunnan hyväksyntä. Selitys liitettäisiin osaksi sopimuksen ratifiointiasiakirjoja ja olisi näin samalla tavalla sitova kuin hallituksen esitykset yleisestikin, ja se tulisi ohjaamaan sopimuksen toimeenpanoa. Näkkäläjärvi totesi, että hallituksen esityksistä ei voida valittaa eikä niitä voida muuttaa jälkikäteen. Sama koskisi myös selitystä.

Näkkäläjärven todettua, ettei sopimukseen saa tehdä varauksia, toimittaja kysyi suoraan, aikooko saamelaiskäräjät ILO 169 -yleissopimuksen mahdollisen ratifioinnin jälkeen valittaa 14. artiklan selityksestä kansainväliseen työjärjestöön ja nostaa maaoikeusasiat uudelleen esille? Tähän Näkkäläjärvi vastasi:

”Saamelaiskäräjät on hyväksynyt selityksen. Saamelaiskäräjäedustajat tekevät päätöksensä virkavastuussa ja ovat vastuussa päätöksestään, elleivät ole jättäneet eriävää mielipidettä.

Näkkäläjärvi muistutti siitä, että Suomen on raportoitava viimeistään viiden vuoden päästä sopimuksen ratifioimisesta ILO:n asiantuntijakomitealle sopimuksen toimeenpanosta, ellei asiantuntijakomitea pyydä tietoa jo aikaisemmin.

”Suomen on selvitettävä toimeenpano kaikkien sopimuksen artiklojen osalta. ILO 169 -sopimuksen ratifioinnin toimeenpanosta antaa oman näkemyksensä todennäköisesti vasta vuonna 2018 valittava saamelaiskäräjät.”

Näkkäläjärvi korosti, että komitea on riippumaton.
”Se, minkälaisen painoarvon ILO:n asiantuntijakomitea antaa selitykselle, on täysin asiantuntijakomitean omassa päätäntävallassa. Toisin sanoen valitusta koskevaan kysymykseen, vastauksena on ei.”


Näin jälkikäteistarkastelussa tämän vastauksen voi ja saanee tulkita niin, että selitysasiakirjaan sitoutunut saamelaiskäräjät ei itse valittaisi komitealle. Rivien välissä on kuitenkin luettavissa, että odotettavissa olisi että joku muu tekisi sen, tai että komitea ottaisi asian esille omasta aloitteestaan – saatuaan siihen ehkä epävirallisesti vihjeen ja evästystä saamelaiskäräjien tai saamelaisneuvoston suunnalta.

Klemetti Näkkäläjärven mukaan toimittajan toinen kysymys maaoikeuksien nostamisesta uudelleen esille oli epäselvä, ja hän vastasi siihen näin:

"Jos kysymyksellä tarkoitetaan artiklan 14 toimeenpanoa ja niistä keskustelemista julkisesti, niin vastaus on kyllä Suomen valtion ja saamelaiskäräjien osalta. Artikla 14 on osa sopimusta ja Suomen raportoitava sopimuksen toimeenpanosta myös sen osalta ILO:n elimille”.

Enontekiön Sanomat haastatteli myös Lapin yliopiston tutkijatohtori Tanja Joona. jonka kanta oli että selitys ei ole oikeudellisesti sitova.

”Se muistuttaa varaumaa, jota ILO-sopimuksiin ei ole mahdollista tehdä. Myöskään ILO:n piirissä ei tunneta ”selitys”-menettelyä. Sopimus on voimaanastuttuaan osa Suomen kansallista lainsäädäntöä ja sitä sovelletaan kokonaisuutena, kaikki artiklat huomioon ottaen. Omistusoikeusartiklaa ei voi jättää pois, kun sopimusta sovelletaan käytännössä”, Joona totesi lehdessä.

Joonan mukaan alkuperäiskansan maanomistukseen liittyvät artiklat ovat ILO-sopimuksen keskiössä ja muodostavat ytimen sopimuksen muiden artiklojen toteutumiselle.
                                                    *  *  *  

2.3.2015 Saamelaiskäräjät vaati perustuslakivaliokunnalle antamassaan lausunnossa että valiokunnan harkitsemilla muutoksilla saamelaiskäräjälakiin ei ole “saamelaisten tietoon perustuvaa ennakkosuostumusta”. Käräjien ehdoton kanta oli, että hallituksen lakiesitys on hyväksyttävä sellaisenaan.

5.3.2015 eli jo seuraavan päivänä perustuslakivaliokunta päätyi kuitenkin siihen, että saamelaiskäräjälakiin sisältyvä saamelaismääritelmä on hallituksen esityksestä poiketen säilytettävä ennallaan, mikä mm. tarkoitti että n.k. lappalaisperuste pysyisi laissa.ILO-sopimuksen osalta valiokunta päätyi tukemaan sen ratifiointia.

10.3.2018 eduskunta äänesti siitä, muutettaisiinko saamelaismääritelmä saamelaiskäräjien ja hallituksen neuvottelemaan uuteen muotoon, vai säilytettäisiinkö se perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaisesti ennallaan lappalaisperusteineen. Jälkimmäinen vaihtoehto voitti murskaluvuin 162–28. Tämän seurauksena oikeusministeri veti koko esityksen saamelaiskäräjälain muuttamiseksi pois eduskunnasta. ILO-sopimus jäi edelleen vireille.

Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Klemetti Näkkäläjärvi ilmoitti eroavansa tehtävistään vastalauseena sille, että eduskunta ei hyväksynyt saamelaismääritelmää sellaisena kuin oikeusministeriö oli sen saamelaiskäräjien kanssa neuvotellut. Samalla Näkkäläjärvi ilmoitti suhtautuvansa edelleen kielteisesti ILO-sopimuksen ratifiointiin. Hän oli aikaisemmin ilmoittanut vetävänsä pois tukensa ratifioinnille, jos saamelaiskäräjälakia ei hyväksytä siinä muodossa josta oli sovittu.

                                                    *  *  *
Tästä alkoi outo jälkinäytös, jonka tarkoitus oli saada saamelaiskäräjälaki takaisin eduskuntaan siellä hyväksyttäväksi – olkoonkin perustuslakivaliokunnan esittämässä muodossa niin että saamelaismääritelmä säilyisi ennallaan – ja ILO-sopimuksen ratifiointi vielä nopeasti loppuaan kohti kallistuvien valtiopäivien aikana.

Eräs yksittäinen saamelaisaktivisti vetosi omissa nimissään avoimessa kirjeessään oikeusministeriin että tämä palauttaisi pois vetämänsä esityksen saamelaiskäräjälain muuttamisesta eduskunnan käsittelyyn. Kirjoittaja aneli kuvaannollisesti polvillaan, että laki kyllä kelpaisi sellaisena kuin se oli laukaistessaan Klemetti N:n protestieron, pääasia olisi että laki sittenkin saataisiin ja että ILO-sopimuksen ratifiointi saataisiin vihdoin päätökseen.

Myös käräjien puheenjohtajan tehtäviä hoitamaan siirtyneet varapuheenjohtajat Tiina Sanila-Aikio ja ja Heikki Paltto ilmoittivat yllättäen julkisuudessa seisovansa ratifioinnin takana. ”Olen saanut sellaisen signaalin joiltakin saamelaiskäräjien jäseniltä, että ILO-sopimus täytyisi viedä loppuun asti ja minä myös olen sillä kannalla”, Sanila-Aikio sanoi YLE Sápmin 11.3.2015 julkaiseman uutisen mukaan.

Pohjoismainen saamelaisneuvosto oli – kas kuinka olikaan – vaatimassa ILO-sopimuksen ratifiointia vastoin Suomen saamelaiskäräjien luultavasti vielä muodollisesti voimassa ollutta kantaa. Kansanedustajille osoittamassaan vetoomuksessa saamelaisneuvosto vaati ratifioimaan sopimuksen.

12.3.2018 Saamelaisanarkistinen taiste… anteeksi taiteilijaryhmä Suohpanterror kehotti Inarilainen-lehden mukaan Facebook-sivullaan lähettämään viestejä suoraan kansanedustajille. Julkaisussa oli myös lista kansanedustajien sähköpostilistoista. FB-sivullaan ST-ryhmä riemuitsi ja yllytti: ”Eduskuntaryhmien johtajien sähköpostit ovat täyttyneet EI ILOlle viesteistä!! Kokoomus, SDP, vihreät, kristillisdemokraatit ja vasemmistoliitto ovat hajoamassa kannoistaan! Jotka vielä uskotte ILOon, näyttäkää väriä!!”

Näin jälkeenpäin herää vieno kysymys. Oliko suopunkikollektiivi pudonnut nopeassa käännöksessä pulkasta, vai eikö se ymmärtänyt kupletin juonta? Eikö se ollut pääsyt osalliseksi linjanmuutosviestistä, jonka mukaan nyt pitikin nimenomaan kannattaa ILO-sopimuksen ratifiointia? Vai olivatko anarkistit yksinkertaisesti eri mieltä kuin saamelaiskäräjien v.t. johto? Ei:n sanominen kun on tälle poliittiselle suuntauksella jotenkin verissä.

Samana päivänä Lapin Kansan painettu lehti kertoi, että saamelaiskäräjien virallinen kanta ILO-sopimukseen ei ole muuttunut myönteiseksi. Sen sijaan saamelaisnuorten yhdistys tiedotti toivovansa, että eduskunta kaikesta huolimatta ratifioisi sopimuksen, perustellen sitä näin: “Riippumatta saamelaiskäräjälakiuudistuksen surkeasta lopusta ILO 169 on edelleen vahva instrumentti kaikkien saamelaisten oikeusaseman vahvistamiseen”.

13.3.2015 oli tapahtumarikas päivä. Sanila-Aikion mainitseman ”signaalin” luonne ja sisältö selvisivät pian, kun julkisuuteen vuoti erään saamelaisaktivistin toverittarelleen lähettämä viesti, jonka mukaan eräältä saamelaisneuvoston pysyvältä alkuperäiskansaoikeuden asiantuntijalta oli tullut taktiikkaa koskeva neuvo, joka noudatti professori Scheinin ennakolta antamia neuvoja: Tärkeintä oli yrittää saada esitys saamelaiskäräjälain muuttamiseksi ja ILO-sopimuksen ratifiointi hyväksyttyä selitysosineen yksityiskohtiin takertumatta. ILO-sopimusrutiinien mukaisen ensimmäisen vuosikatsauksen myötä saamelaiskäräjät raportoisivat sopimuksen noudattamista valvovalle YK-elimelle, että saamelaiset oli Suomessa painostettu luopumaan maaoikeuksistaan. Tähän YK:n komitea toteaisi, että maaoikeuksista luopuminen ei ollut pätevää. Ratifioinnilla ILO-sopimus olisi saatu voimaan Suomea sitovana, ja sen selitysosan mitätöimisen jälkeen maaoikeuksien vaatiminen vasta todella alkaisi.

Yön yli nukuttuaan tai ehkäpä banderollitalkoissaan Suohpanterrorkin oli päivittänyt tunnuksensa – eduskuntatalon eteen kiemurtelevan raidon suuressa banderollissa luki ”ILO 129 NYT”. Aika veijareita. Edellisiltana tunnus oli vielä ”Ei ILOLLE!”. Mahtoiko tulla kiire maalata uusi NYT-banderolli ja menikö ehkä valmiiksi maalattu EI-versio haaskuuseen?

Oikeusministeri ei kuitenkaan vienyt hallituksen esitystä saamelaiskäräjälain uudistamiseksi takaisin eduskuntaan muutetussa eikä ylipäätään missään muodossa.

Voisi sanoa, että juonittelijat sortuivat omaan näppäryyteensä. Tieto julkisuuteen vuodatetusta juoniviestistä levisi myös eräiden eduskunnan päätöksenteon kannalta keskeisten kansaedustajien keskuuteen, eikä se voinut olla vaikuttamatta siihen että eduskunta päätti jättää ILO-sopimuksen ratifioinnin pöydälle odottamaan uuden vaalikauden kansanedustajia. Käytäntö on, että vireillä olevien kansainvälisten sopimusten, josta eroava eduskunta ei ole saanut aikaan päätöstä, periytyvät uudelle hallitukselle ja eduskunnalle – jotka eivät kuitenkaan ole velvollisia ottamaan asiaa käsittelyyn. Toteuttamatta jääneet tavallisia lakeja koskevat hallituksen esitykset sen sijaan raukeavat vanhan eduskunnan jättäessä tehtävänsä. Tilanne on nyt siis se, että ILO-sopimus nukkuu eräänlaista poliittista talviunta, josta hallitus sen kuitenkin voi herättää. Edellinen eduskunta ehti hyväksyä ratifiointilain ensimmäisessä käsittelyssä, mutta toinen käsittely jäi siltä tekemättä. Saamelaiskäräjälain uudistamishanke on herätetty uudestaan valmisteltavaksi pikavauhdilla työskentelevässä Hallbergin työryhmässä.

                                                    *  *  *

Ja miten tässä edellä kuvailtu vuosien 2014–15 poliittinen sirkus tragikoomisine pelleineen muistuttaa Hallbergin työryhmän ”kompromissia”?

No siten, että ensin pitää tunnistaa ajankohtaisen ”kompromissin” ja vuoden 2014 selitysasiakirjan samankaltaisuus ja eräät erot. Yksi ero on ainakin siinä, että 2014 saamelaiskäräjät ja valtio olisivat selitysasiakirjan mukaan sopineet siitä, että saamelaiskäräjät luopuu valtionmaihin kohdistuvista omistusvaatimuksista, kun taas Hallbergin ”kompromissin” yhteydessä valtion ja saamelaiskäräjien on määrä tiedottaa, että ”saamelaisten oikeuksien edistämisessä ei tavoitella yksityisoikeudellisia maaoikeuksia, vaan kyse on kaikkien saamelaisten kollektiivisten oikeuksien edistämisestä”. 

Otapa tuosta selvä.

                                                    *  *  *
   
Veikko Väänänen kirjoittaa 20.4.2018 julkaisemassaan blogikirjoituksessaan 

”Sikäli kun olen useammista työryhmän työtä valottaneista ja kommentoineista lähteistä voinut ymmärtää, nyt todennäköisesti sovittu kieliperuste liittyisi kokonaisvaltaiseen kompromissiratkaisuun, jonka on sanottu olleen työryhmään kuuluvan kansanedustaja Markus Lohen käsialaa, mutta jonka saamelaiskäräjien lähteistä on kerrottu syntyneen suurelta osin jo helmikuussa käräjien lakimiehen toimesta, hänen tunnettujen tausta-asiantuntijoidensa pohjustamana. Otapa näistä selvää, kun lakivalmistelua on tehty kovin hys-hys tapaan.”

Pitäisiköhän minun vielä muistella tähän, että kun perustuslakivaliokunta vuonna 2015 käsitteli saamelaiskäräjälain uudistusta ja ILO-sopimuksen ratifiointia, nimenomaan edustaja Lohi ehdotti, että laissa olevaa saamelaismääritelmää ei muutettaisi niin kuin hallitus oli esittänyt. Seuranneessa äänestyksessä Lohen ehdotus voitti ja tuli valiokunnan kannaksi. Lohi ehdotti myös, ettei ILO-sopimusta ratifioitaisi, mutta hävisi tämän äänestyksen.

                                                    *  *  *

Vihoviimeiseksi lopuksi on tähän vielä sanottava, että Hallbergin ryhmällä, tai sitten jollakin toisella työtä sen jälkeen jatkavalla selvityshenkilöllä tai työryhmällä, on vielä aikaa kehitellä uutta ratkaisumallia kestävään suuntaan. Olen hahmotellut tällaista ratkaisua jo aikaisemmin: (Poro)saamelaisten tulee minunkin mielestä saada sen mitä he ovat sitkeästi vaatineet, sellaisen oman itsehallinto- ja edustuselimen jonka vaaliluettelosta he saavat päättää itse ja josta he saavat torjua mielensä mukaan ja vaalilautakuntansa ”näkijöiden” voimin kaikki sinne tuppautuvat, jotka he kokevat uhaksi ja ei-saamelaisiksi. Sen keskuspaikkana voisi toimia vaikka Enontekiö.

Inarinsaamelaisille, tai jos he pitävät nimitystä parempana, inarinlappalaisille oma vastaava organisaatio, samoin metsäsaamelaisille tai keminsaamelaisille, tai miksi he itseään haluavat nimittää. Ja jos Utsjoen jokisaamelaiset haluavat oam itsehallinnon, niin samat pitää olla oikeudet heilläkin. Kaikki nämä organisaatiot, joiden rakenteet, yksityiskohtien muodot ja nimikkeet asianomaiset yhteisöt päättäisivät ILO-sopimuksen periaatteiden mukaan itse, olisivat julkisoikeudellisia. Kolttien kyläkokous nostettaisiin samalle tasolle palauttamalla sen tehtävä neuvoa-antavasta päättäväksi.

Valtion intressissä ja sen velvollisuus olisi säätää näille itsehallintoelimille puitelaki, joka takaisi toiminnan laillisuuden, syrjimättömyyden ja demokraattisuuden ja määrittelisi valitustiet ja luottamus- ja toimihenkilöiden rikosoikeudellisen vastuullisuuden. Saman tien tulisi säätää parlamentaarisesta vastuullisuudesta.

Kun yksikään ryhmä ei päättäisi millä perusteilla ja kuka kuuluu toiseen ryhmään eikä tekisi päätöksiä toisen ryhmän asioista sen yli eikä ylipäätään yksinomaan kullekin ryhmälle kuuluvista asioisa, syntyisi uusi pohja näiden porukoiden yhteistoiminnalle.

Siinäpä olisi tärkeimmät.

Maaoikeudet on sitten oma lukunsa, mutta kyllä siitäkin on tolkun ratkaisut kehiteltävissä.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti