Maijala ja Lohi hoi, herätys!

Lapin keskustalaisten kansanedustajien Markus Lohen ja  Eeva-Maria Maijalan olisi korkea aika herätä takaisin todellisuuteen ja asemansa mukaiseen vastuunkantoon. Näyttäisi siltä, että saamelaiskäräjälain uudistamishankkeessa he ovat luistelleet jo jonkin aikaa aika ohuella jäällä jonkinlaisessa poliittisessa unitilassa, tehden outoja piruetteja aitosaamelaisten pillin tahtiin. Heräämällä pillipiipareiden lumosta ja palaamalla perusoikeudellisesti tukevalle maaperälle kaksikolla olisi edessään hyvä mahdollisuus arvokkaaseen suurtyöhön maakunnan ja kaikkien saamelaisten hyväksi.

"Tehdään yhdessä töitä saamelaisuuden eteen", kirjoittaa (LK 1.5.) keskustan kansanedustaja Eeva-Maria Maijala Lapin Kansassa 1.5., kutsuen kaikkia saamelaisia/lappalaisia yhteiseen työhön kulttuurinsa eteen. Saman tekstin tämä Lapista valittu kansanedustaja on julkaissut myös Uuden Suomen blogissaan.
http://emmaijala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254763-tehdaan-yhdessa-toita-saamelaisuuden-eteen

Kauniita sanoja, kovinkin kauniita. Kirjoituksen sanoma jää kuitenkin hiukan epäselväksi. Varsinkin tämä lause nostaa kysymyksiä:
"Laissa ei määritellä kuka on saamelainen. Saamelaiskäräjälain määritemällä laaditaan vain vaaliluettelo, jota ei saa käyttää kuin äänestykseen. Kaikkia ei siihen hyväksytä, eikä pidäkään hyväksyä, jos ei siihen ole riittävää näyttöä sidoksesta kulttuuriin."

Maijala on itse porotilallinen Savukosken Noususta. Hän on pitänyt esillä, että hän on juuriltaan ja identiteetiltään keminsaamelainen. Korkein hallinto-oikeus päätyi viime kierroksella kuitenkin siihen että Maijala ei ole esittänyt sellaista näyttöä saamelaisuudestaan että hänet tulisi sen perusteella merkitä saamelaiskäräjien vaaliluetteloon. Jotenkin hänen kirjoituksensa jättää epäselväksi onko tämä oikein (”Kaikkia ei siihen hyväksytä, eikä pidäkään hyväksyä - - -”.) Lause jatkuu: ”- - - jos ei siihen ole riittävää näyttöä sidoksesta kulttuuriin”.

Kansanedustaja Maijala ei ole saamelaiskäräjälain uudistamisessa pelkästään kansanedustaja, vaan peräti Hallbergin toimikunnan työtä seuraavan parlamentaarisen seurantaryhmän puheenjohtaja. Seurantaryhmän tehtäväksi oli annettu ”tukea lainmuutosten valmistelua sekä välittää eduskuntaryhmille oikea-aikaista tietoa lain valmistelusta ja siten edistää asiantuntevaa ja oikea-aikaista keskustelua aiheesta”. Lisäksi seurantaryhmän toimeksiantoon kuului seurata ja arvioida saamelaiskäräjistä annetun lain valmistelutyötä”.

Maijalalle uskottu tehtävä oli siis varsin painava ja vastuullinen. Vaikka olenkin välillä taipuvainen tunteiluun ja myös yhtenäisyyden ja yhteistyön saarnaamiseen, minua ei henkilökohtaisesti tässä asiayhteydessä niinkään kiinnosta edustaja Maijalan tunteilevat saarnat, vaan hänet asiapohjaiset kannanottonsa lain valmisteluun ja sen tuloksiin. Onko Maijala ottanut seurantaryhmän puheejohtajana ja jäsenenä kantaa siihen, että inarinsaamelaisten edustus sekä Hallbergin toimikunnassa että seurantaryhmässä on ollut olematon tai kyseenalainen? Samahan koskee Maijalan omaa saamelaisryhmää, keminsaamelaisia eli metsäsaamelaisia.

Ja mitä tulee Maijalan kirjoitukseen sisältyneeseen mainintaan ”- - - jos ei siihen ole riittävää näyttöä sidoksesta kulttuuriin”, niin hänen seurantavastuullaan oleva Hallbergin toimikunta on luotettavasta lähteestä peräisin olevien tietojen mukaan valmistellut nimenomaan sellaista muutosta saamelaiskäräjälakiin, että ainoa saamelaisuutta määrittävä tekijä olisi yhteydet saamen kieleen. Kultturisidoksista ei puhuttaisi mitään. Tämän mukaisesti määrittyisi siis myös tie käräjien vaaliluetteloon.

Tukeeko Maijala siis saamelaiskäräjälain uudistamista n.s. Hallberg-Lohen mallin mukaisesti? Jos julkisuuteen vuotaneet tiedot tulossa olevasta ehdotuksesta pitävät paikkansa, saamelaiset on tarkoitus jakaa virallisesti kahteen kastiin. Toiset säilyttäisivät äänioikeutensa kieliperusteella, mikä yhä useampien kohdalla ei tarkoita omaa elävää saamenkielen taitoa, vaan yhä kaukaisempien entisten sukupolvien kielitaitoa. Toiset jäisivät vaille äänioikeutta siksi, että heidän esivanhempansa saamenkielen taito jää liian monen sukupolven taakse. Epäonnekseen he kuuluvat saamelaisryhmiin, joissa saamenkielen menettäminen tapahtui yleisesti aikaisemmassa vaiheessa. Kielitaidon häviäminen johtui näiden saamelaisryhmien erilaisen historiasta. Osin olin kyse pääväestön kulttuurin paineesta, osin valtion harjoittamasta suomalaistamispolitiikasta. Nyt sama valtio on aikeissa erotella nämä saamelaiset saamelaisuudestaan lailla. Nämä statuksettomiksi jäävät saamelaiset saisivat jatkossa harrastaa saamelaisuuttaan mielin määrin, mutta vain virallisen saamelaisen itsehallinnon ulkopuolella. Tätä harrastelua säestäisi kuten tähänkin asti aitosaamelaisten syyttelyt feikkisaamelaisuudesta, saamelaisvastaisuudesta jne.

Laissa todellakin määritellään kuka on saamelainen. Tämän määritelmän muuttaminen on yksi kriittinen osa lain uudistamista valmistelevan Hallbergin toimikunnan työssä. Saamelaiskäräjälain muuttaminen tiettävästi tekeillä olevalla tavalla tarkoittaisi saamelaiskäräjien tähän asti vaaliluetteloon ottamisessa harjoittaman syrjinnän laillistamista. Tämä olisi Suomen hyväksymien ihmisoikeussopimusten vastaista. Lisäksi Hallbergin ehdotuksen syntyhistoriaan saattaa liittyä jääviysongelmia, jotka ilmenevät viimeistään sen edessä olevassa perutuslakivaliokuntavaiheessa.

Maijala käyttää kirjoituksessaan käsitettä saamelaisuus sekä suppeassa että laajassa merkityksessä. Tämä saamelaisuus-sanan monimerkityksellisyys on ongelmallista julkisen keskustelun, mutta ennen kaikkea lainsäädännön uusimisen kannalta. Suppeimmillaan saamelaisuus tarkoittaa Suomen oloista puhuttaessa poro- eli pohjoissaamelaista saamelaisryhmää, sen kieltä ja muuta kulttuuria. (Koska yhä harvempi saamelainen omistaa siinä määrin poroja että siitä olisi elinkeinoksi, käytän jatkossa ilmaisua pohjoissaamelainen.) Laajimmillan saamelaisuus käsittää koko saamelais/lappalaiskulttuurin kaikkine kulttuuriryhmineen, kielineen ja muine kulttuurisine ilmentymineen. Tuntuu yhä selvemmältä, että saamelaiset, tarkoittaen tässä nyt ainoastaan pohjoissaamelaisia, tarvitsevan omaperäisen kulttuurinsa suojaksi ja etujensa ajamiseksi aivan oman ja nimenomaan lakisääteisen eli julkisoikeudellisen itsehallintoelimen. Tähän heillä on kansainvälisen alkuperäiskansaoikeuden mukaan oikeus. Tällaista elintä tämä väestöryhmä tuntuu ja näyttää jo kauan ajaneen, vaikka ajatusta ei jostain syystä ole koskaan lausuttu julki sen puhtaassa muodossa. Päin vastoin, pohjoissaamelaisen itsehallintoelimen kehityshistoria ja siihen liittyvät poliittiset intohimot ja vaatimukset on vuosikymmeniä kudottu yleissaamelaiseen asuun. Pohjoissaamelaisia pyrkimyksiä on ajettu määrällisen enemmistön voimin yhteissaamelaisen saamelaiskäräjien puitteissa ja nimissä. Pienemmät saamelaisryhmät, inarinsaamelaiset ja koltat, ovat luottaneet suurimman saamelaisryhmän suojelukseen ja siihen, että niidenkin asema paranee pohjoissaamelaisten nosteen imussa.

Tästä pohjoissaamelaisuuden kietoutumisesta yleissaamelaiseen viittaan, sen sijaan että tämä ryhmä olisi puhunut omista eduistaan ja kannoistaan selkeästi omissa nimissään. on aiheutunut paljon turhaa harmia. Se on ollut omiaan vaikeuttamaan selkeän kuvan saamista koko asetelmasta. Tämä on koskenut niin laajaa kotimaista yleisöä, YK:n ja EU:n elimiä kuin kotimaisia päättäjiä, eduskuntaa ja Korkeinta hallnto-oikeutta myöten.

Hallbergin toimikunta, ja viimeistään eduskunta, on nyt todella temppelin harjalla. Vaihtoehtoina on sortuminen nykyisen saamelaiskäräjäjohdon tarjoamaan houkutukseen laillistaa saamelaisten sisäinen syrjintä, tai tajuta historiallinen vastuu ja tilaisuus, ja uudistaa Suomen alkuperäiskansalainsäädäntö perusteellisesti kestävälle pohjalle, joka kestää myös YK-elinten kriittisen tarkastelun.

Kestävä linja edellyttää, että Suomen alueella asuvat pohjoissaamelaiset saavat edellä mainitun oman itsehallintoelimensä. Mutta se edellyttää myös, että uudistettu laki vahvistaa oikeuden vastaavaan itsehallintoon myös muille saamelaisille/lappalaisille ryhmille ja -yhteisöille. Jotta uutta lakia ei tarvitsisi heti käydä muuttamaan, sen tulisi olla siinä mielessä avoin, että se ei määrittelisi kohderyhmiään poissulkevasti, vaan ainoastaan määrittelisi itsehallinnolle asetettavat perusvaatimukset niiden demokraattisuudesta, lainmukaisuudesta, rikosokeudellisesta ja poliittisesta vastuusta jne. sekä siitä, millä edellytyksillä ja menettelyillä valtio vahvistaisi itsehallinnon lailliseksi kunkin ryhmän osalta. Yksityiskohtaisten muotojen ja määräysten kohdalta itsehallinnon sisäisistä asioista päättäminen kuuluu kansainvälisen alkuperäiskansayhteisön mukaan kullekin ryhmälle itselleen.

Jos edellä ehdotettu kuulostaa jotenkin oudolta ja uudelta, se johtunee vain tähän asti vallinneesta sekavuudesta. Perustuslain kannalta asia ei ole kovinkaan tai lainkaan ongelmallinen. Perustuslain 17 § mukaan saamelaisilla on alkuperäiskansana oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan. Samassa pykälässä todetaan kuitenkin että tämä okeus taataan kuitenkin myös sekä romaneille että "muille ryhmille". Perustuslain 121 §:ssä todetaan: "Saamelaisilla on saamelaisten kotiseutualueella kieltään ja kulttuuriaan koskeva itsehallinto sen mukaan kuin lailla säädetään".

Jos perustuslaki kaipaa saamelaisten kohdalla pientä viilailua, niin siltä osin, että perustuslain tulisi mahdollistaa itsehallinnon toiminnan soveltuvin osin myös saamelaisalueen ulkopuolella. Samalla voisi harkita, onko ilmaisu "kieltään ja kulttuuriaan koskeva" liian rajaava. Tämä perustuslain viilailu on kuitenkin tulevaisuuden kysymys. Perustuslaki muodostaa tällaisenaankin hyvän pohjan myös saamelaiskäräjälain perusteellisemmallekin uudistamiselle. Ensinnäkin 17 § "muille ryhmille" tulee ottaa vakavasti. Toisekseen 121 §:n ilmaisu "saamelaisilla" on tähänkin asti käsitetty sanan laajassa merkityksessä, eli itsehallinto on tähänkin asti koskenut pohjois-saamelaisten lisäksi kolttia ja inarinsaamelaisia, vaikka viimeksi mainituilla ei olekaan ollut omaa itsehallintoa vaan ainoastaan huutolaislapsen osa pohjoissaamelaisten hallisemassa yhteisessä itsehallintoelimessä, saamelaiskäräjissä. Huutolaislapsen osasta puhuminen voi tuntua liioittelulta, mutta loppujen lopuksi ilmaisu on kohdallaan huomioiden, että  saamelaiskäräjät on sulkenut merkitsevän osan inarinsaamelaisia saamelaiskäräjien vaaliluettelon ulkopuolelle.

Perustuslain 121 §:n mukaan saamelaisten itsehallinnosta säädetään tarkemmin tavallisella lailla, ja tätä lakia, saamelaiskäräjälakia, ollaan nyt uusimassa. Mikään ei estä tulkitsemasta perustuslain saamelais-käsitettä vielä hiukan laajemmin, niin että se kattaa myös stereotyyppisestä saamelaiskuvasta kauimpana olevat saamelaiset eli keminsaamelaiset eli metsäsaamelaiset. Uudistettavan lain tulisi jättää tälle tila.

Punnittaessa kysymystä siitä, muodostaako väestönosa tai väestöryhmä alkuperäiskansan, ratkaisevaksi tulee kansainvälsien alkuperäiskansaoikeuden mukaan objektiivisten perusteiden lisäksi tämän väestön oma käsitys asiasta. Tähän asti Suomessa vallinneessa, valtiovallan suojaamassa käytännössä, päätösvalta on annettu pohjoissaamelaisen yhteisön poliittisille edustajille. Tämä käytäntö on kuitenkin alkuperäiskansaoikeuden kannalta kestämätön; päätösvalta siitä, katsooko ryhmä tai yhteisö olevansa alkuperäiskansa, kuuluu tosiaankin kyseiselle yhteisölle itselleen, eikö muille yhteisöille. Valtiovallan asiana on, ilman muiden yhteisöjen ratkaisuvaltaista väliintuloa, päättää objektiivisten tekijöiden ja ryhmän oman käsityksen perusteella, antaako valtio kyseiselle ryhmälle lainsäädännöllisen erityisaseman. Tasa-arvoisuus- eli syrjimättömyysvaatimuksen mukaan alkuperäiskansaryhmiä on kohdeltava tasavertaisesti, mikä ei sulje pois n.s. positiivista syrjintää sosiaalisilla perusteilla milloin tähän on tarve ja edellytykset.

Valtion ei ole sallittua pakottaa itsehallintoa yhdellekään väestöryhmälle, joka ei sitä itse halua. On todennäköistä, että joidenkin itsehallintoon oikeutettujen ryhmien keskuudessa esiintyy arkuutta ja haluttomuuttaa ottaa askelta omaan itsehallintoon. On myös todennäköistä, että pohjoissaamelaisten poliittisten johtajien keskuudessa ollaan haluttomia luopumaan siitä rakennelmasta, jota nykyinen saamelaiskäräjät edustaa. Onhan järjestelmä antanut tämän saamelaisryhmän edustajille laajennetun vipuvoiman, kun se on voinut puhua kaikkien maassa asuvien saamelaisten nimissä. Uudessa laissa pitäisi varata mahdollisuus tai säätää valmiiksi puitteet tulevien itsehallinnollisten saamelaisryhmien julkisoikeudelliselle yhteistoimintaelimelle, jonka nimen kehittely on edessäpäin. Olennaista tulee olemaan sen takaaminen, että pienempien ryhmien oma ääni ei huku tässä elimessä enemmistön äänen alle, vaan kantaa tarvittaessa väärentämättömänä eduskuntaan ja muihin valtionelimiin asti.

Uutta saamelaiskäräjälakia taotaan nyt, rauta on kuuma, eikä nyt ole hymistelyn aika. Eduskuntaa on varjeltava hullutuksilta. Suomen maineen pilaaminen syrjintälailla olisi onneton ratkaisu. Tässä niin edustaja Markus Lohen kuin edustaja Eeva-Maria Maijalan tulee nähdä vastuunsa. Kulissien takaisen suhmuroinnin tai julkisen hymistelyn sijaan tarvitaan selkeitä sanoja. Vielä on mahdollisuus historialliseen esitykseen, joka panee pisteen liian kauan jatkuneeseen syrjivään ja pohjimmiltaan kieroutuneeseen tilanteeseen. Maata on lailla rakennettava, ja tämä koskee myös Lappia. Ellei Hallbergin toimikunta ja sen parlamentaarinen seurantaryhmä ymmärrä vastuutaan ja mahdollisuuksiaan, niin ehkäpä sitten eduskunta tai ainakin sen perutuslakivaliokunta.

Vai olisivatko Hallbergin toimikunnan ehdotusta koskevat, julkisuuteen vuotaneet tiedot kuitenkin olleet ennenaikaisia? Jospa työryhmä olisi vuodon pohjalta saamansa palautteen pohjalta kuitenkin ottanut järjen kauniiseen käteensä ja sieltä olisi sittenkin tulossa kestävää kehitystä edustava lakiehdotus? Toimikunnanhan on määrä antaa ehdotuksensa hallituksen esityksen muodossa, ja sen tulisi päästä yksimielisyyteen esityksen sisällöstä. Jospa toimikunta sittenkin ehdottaisi oivaltavuudessaan veret seisauttavaa uuta lakia, joka maakysymystä lukuun ottamatta korjaisi Suomen ja saamelaisten väliset, ja saamelaisten sisäiset perusongelmat. Vähän sellainen laki, jota olen hahmotellut ja vaatimattomasti ehdottanut.