Täyttä hölynpölyä

Luin juuri Kansan Tahdon verkkosivuilta Vasemmistonuorten entisen puheenjohtajan Anni Ahlakorven kolumnin "Totuudenjälkeiset saamelaiset". Toiset ovat kuulemma siirtyneet jo vuosia sitten totuuden jälkeiseen aikaan. Toiset taas, mm. vanhan koulun toimittajat joihin nyt lehtialan eläkeläisenäkin yhä lukeudun, yrittävät kaivaa totuuden esille, roikkua siinä kynsin hampain ja jopa vähän julistaa sitä muillekin. Siitä, ketkä saamelaisasioisa ovat siirtyneet totuuden jälkeisyyteen, voidaan olla montaa mieltä.

Seuraava korostamani kohta Ahlakorven kolumnissa osui erityisesti silmiini:

" Lain mukaan henkilö on saamelainen, mikäli hän täyttää jonkin kolmesta objektiivisesta kriteeristä ja sen lisäksi tuntee olevansa saamelainen. Vuoteen 2011 SaKä:n vaalilautakunnalla ja KHO:lla oli lain tulkinnassa suunnilleen yhtenäinen linja, mutta sitten KHO muutti linjaansa ja otti käyttöön mm. kokonaisharkinnan ja hyväksyi äänestysluetteloon henkilöitä vastoin SaKä:n tahtoa. Nämä henkilöt eivät siis välttämättä täytä yhtäkään laissa määritellyistä objektiivisista kriteereistä, mutta syystä tai toisesta sanovat tuntevansa itsensä saamelaisiksi."

Ilmaisu "syystä tai toisesta" synnyttää mielikuvan siitä, että "nämä henkilöt" ovat lähinnä "elämäntapaintiaaneja", jonka tärkein tai ainoa side saamelaisuuteen on se, että he 1) syystä tai toisesta 2) sanovat 3) tuntevansa itsensä saamelaisisiksi".

Kuitenkin kaikki saamelaiskäräjien vaaliluetteloon merkityt ovat vaaliluetteloon ottamisen yhtenä lakisääteisenä ehtona kirjallisesti ilmoittaneet tuntevansa itsensä saamelaisiksi.

Anni Ahlakorpi vertaa kolumnissaan näennäisen näppärästi keksimäänsä omaa fiktiivistä(?) pispalalaisuuttaan kolumnissa mainittujen "näiden henkilöiden" pyrkimykseen saada saamelaisuudelleen virallinen tunnustus sen kautta että heidät merkittäisiin saamelaiskäräjien vaaliluetteloon. Käräjien vaalilautakunta on hylännyt heidän hakemuksensa, mitä kolumnisti pitää oikeana. Korkein hallinto-oikeus on hakijoiden valituksesta päätynyt siihen, että "nämä henkilöt" ovat saamelaiskäräjälain tarkoittamia saamelaisia, ja että heidät on merkittävä käräjien vaaliluetteloon. Tätä kolumnisti pitää vääränä. Kirjoittaen hassutellen pispalalaisuudesta mutta tarkoittaen täysin tosissaan saamelaiskäräjien vaalilautakunnan hylkäämiä hakijoita hän muotoilee: " Eihän nyt kukaan oikeasti voi julistautua joksikin ihan vain joidenkin kuviteltujen etujen vuoksi, tekaistuilla perusteilla."

* * *

Vaikka useinkin yritän kehitellä jotain pientä hauskaa kirjoituksiini, en häpeä tunnustautua tosikoksi, etenkin jos en ihan varmasti tiedä puhuuko toinen henkilö tosissaan vai onko kyseessä jonkinlainen huumorin laji. Olen sen verran sosiaalisesta epävarma, että minulle tuollaisissa tilanteissa sosiaalinen varmuus on tärkeämpi kuin sen piilottaminen, että en ehkä ymmärrä hyvää huumoria. Jos osoittautuu, että kyseessä on vaikkapa pikku jekutus, sen huumori ei minusta huonone sillä, että joudun pyytämään selitystä. Voin aina vedota siihen, että kulttuuritaustani on ehkä hiukan erilainen kuin puhujalla. Joskus on, joskus ei, mutta yleensä tämä selitys toimii.

Minäkin ymmärrän, että Ahlakorven kolumnissa oleva pispalalaisuuskoukkaus on humoristinen, tai joka tapauksessa retorinen keino jolla kirjoittaja tekee vakavan asian ymmärrettäväksi ja saa lukijan puolelleen. Edellä selittelemääni viitaten tarkastelen kuitenkin tätä pispalalaisuutta tosikkona, vaikka Ahlakorpi päättää kolumninsa pispalaisuusosion sanoihin ”Yllä oleva kirjoitus on, kuten arvata saattaa, täyttä hölynpölyä. Eihän nyt kukaan oikeasti voi julistautua joksikin ihan vain joidenkin kuviteltujen etujen vuoksi, tekaistuilla perusteilla.”

Tällä tyylikeinolla Ahlakorpi tuo siis selvästi esille näkemyksenään, että vaalilautakunnan hylkäämät, mutta KHO:n saamelaisiksi tulkitsemat hakijat ovat julistautuneet saamelaisiksi ”ihan vain joidenkin kuviteltujen etujen vuoksi, tekaistuilla perusteilla”.

Peruutan tosikkona tarkastelemaan millä perusteilla kolumnikirjoittaja A Utsjoelta kirjoituksessan, jota hän kylläkin itse luonnehtii ”täydeksi hölynpölyksi”, katsoi oikeudekseen julistautua pispalalaiseksi, jotta pääsisi tamperelaisena ajelemaan mielin määrin maksutta raitiovaunulla:

1) A. toteaa, että Pispala on punainen kaupunginosa, ja arvelee, että hänelläkin ehkä oli joku sukulainen sisällissodassa, tai ainakin sukulainen joka eli kyseisten sodan aikana, vaikka ei olisi taisteluihin osallistunutkaan. A toteaa, että asian voi tarkistaa sukuselvityksistä, ja lisää tahallisen naiivisti ”En siis keksi kerta kaikkiaan mitään, miksi muka en olisi pispalalainen”.

2) A kertoo aina tunteneensa itsensä pispalalaiseksi. Näytöksi tästä tunnesiteestä hän kertoo että koulussa yksi hänen lempiruuistaan oli verimakkara, joka paitsi maultaan myös väriltään muistuttaa tamperelaista perinneherkkua, mustaamakkaraa.

3) A kertoo kokevansa vahvasti, että hänellä on oikeus olla pispalalainen ja että hänelle kuuluvat ilmaiset raitiovaunuajelut. Hän pitää itsestään selvyytenä, että hänelle kuuluu myöa oikeus äänestää Tampereella kuntavaaleissa. A kertoo koko elämänsä aikana yöpyneensä Tampereella ”ehkä puolensataa kertaa”, myöntäen ettei päivävierailujakaan kovin paljoa enempää ole. Hän vetoaa kuitenkin siihen että juna aina pysähtyy Tampereella, joten paikka on sen kautta hänelle tuttu.

Kuvaamalla itseään retoorisessa huumorinumerossaan epäaidoksi pispalalaiseksi joka katsoo oikeudeksen edellä mainituilla perusteilla tulla merkityksi Tampereen kunnallisvaalien vaaliluetteloon, Ahlakorpi ”blackfeissaa” ehkä huomaamattaan niitä henkilöitä, jotka saamelaiskäräjien vaalilautakunta on kieltäytynyt ottamasta vaaliluetteloon. Näiden joukossa on huomattava määrä inarinsaamelaisia, joita Ahlakorpi tulee vertauksella luonnehtineeksi samantasoiseksi kuin hänen tarinansa wannabeevalepispalalaisensa, joka tahtoo ajella mielin määrin maksutta raitiovaunulla ja äänestää Tampereen kunnallisvaaleissa koska katsoo olevansa pispalalainen sillä perusteella että Pispala tunnetaan punaisena, ja koska tykkäsi koulussa verimakkarasta, ja koska tuntee Tampereen sillä perusteella että on siellä jossain määrin vierailut, ensisijaisesti yöpymistarkoituksessa, ja koska Tampereen läpi menevä juna, jossa tämä hölmö valepispalalainen on matkustanut tällöin kuitenkaan junasta poistumatta, kuitenkin aina pysähtyy kaupungin kohdalla. Ja joka nämä perustelut esitettyään ei keksi tai ymmärrä, miksi muka ei olisi pispalalainen. Aika veitikka. Sieluni silmillä näen tämän hauskan, taikauskoisen hahmon laiskanletkeät liikkeet, kähäräperuukin ja mujahtelevat silmät ja ennen kaikkea lankatut kasvot – ei kun hetkinen, kuva kirkastuu – näenkin noetut kasvot, neljäntuulenlakin alta törröttäviä heinänkorsia, umpitakin kätkössä on viinapullo. Edessämme on taitavasti maalattu mielikuva nunnukalaillajoikua kähisevästä varieteeteatterin sketsilappalaisesta, ilmetty blackface-lappalainen.

Mutta miten kolumnin alun valepispalalainen ja kolumnin todellisena kohteena olevat väitetyt valesaamelaiset suhtautuvat toisiinsa? Onko kolumnistin maalaama kuva osuva humoristinen kuva saamelaiskäräjien hylkäämistä ja KHO:n saamelaisiksi tulkitsemista henkilöistä? Tässä voisi olla hyvä panna piste huumorille – leikki leikkinä, mutta pylly pois tyynyltä. Näiden henkilöiden perusteet eivät ole olleet "tekaistuja", niin kuin ne Ahlakorven valepispalalaisella selvästi on. Tämän osoittaminenhan on nimenomaan kolumnistin tarkoitus.  Eivätkä vaaliluettelosta hylättyjen ​"syystä tai toisesta" esittämänsä perusteet ole ​ollet ​mitään tyhjästä tempaistuja​ tuntemuksia. Pääpaino perusteluissa on ollut Ahlakorven mainitsemissa saamelaiskäräjälaissa olevissa objektiivisissa kriteerisssä: hakijoiden vanhempien ja esivanhempien saamenkielisyys​ (3 § 1 mom.) ja n.s. lappalaisperuste (3 § 2 mom). Näitä perusteita hakijat ovat täydentäneet seikoilla jotka koskevat vaikkapa heidän elämäntapaansa saamelaisalueella, saamelaisiksi miellettyjen elinkeinojen ja käytäntöjen harjoittamista jne. Näin he ovat pyrkineet tukemaan sitä, että heidän identifioitumisensa saamelaiseksi ei lepää pelkkien tuntemusten varassa. Näiden perusteiden perusteella KHO on katsonut osan – ei kaikkien – valittajien täyttävän laissa asetetun saamelaismääritelmän, josta syystä KHO määräsi heidät merkittäväksi vaaliluetteloon. Tätä vastaan vaalilautakunta ja saamelaiskäräjien hallitus nyt potkivat, Ahlakorven antaessa tukea takavasemmalta.

* * *

Vielä muistuttaisin, yhdestä asiasta, enkä nyt puhu kolumnistin alter egosta, veijaripispalalaisesta, vaan tosimaailman ihmisitä jotka ovat lihaa ja luuta. Nämä ihmiset, tai ainakin suurin osa heistä, joiden saamelaisuutta saamelaiskäräjien vaalikautakunta ei tunnusta, ja jotka joutuvat hakemaan oikeuttaan KHO:lta, polveutuvat katkeamattomasti väestöstä joka on asuttanut aluettaan ennen kuin valtakuntien rajat piirrettiin ja käytiin, ja joka on asunut siellä jatkuvasti. Nämä ovat ILO:n alkuperäiskansasopimuksessa mainittuja keskeisiä alkuperäiskansan tunnusmerkkejä. Sen sijaan sopimus ei mainitse kieltä tunnusmerkkinä, koska on ennemminkin sääntö kuin poikkeus, että alkuperäiskansa on kolonialismin mukanaan tuomisssa paineissa ja muutoksissa vaihtanut kielensä, usein enemmän kuin vain yhden kerran. Vastoin tätä periaatetta vaalilautakunta on katsonut että hakija, jonka suhde saamenkieleen on liian etäinen, ei ole saamelainen. KHO on usein vaikeissa tulkintatilanteissa turvautunut kokonaisharkintaa päätyen toiseen ratkaisuun. Tässä kohdin jopa mustamakkaran saamelaiset vastineet voivat olla mukana kuvassa ja painaa vaakakupissa. Saamelaiskäräjät ja kolumnisti itse eivät tätä hyväksyä. Olen ehkä itse joskus edustanut samanlaista, sanoisinko mekaanista lainluku- ja tulkintatapaa kirjoittaessani lakeihin liittyvistä aiheista. Nykyään – ainakin kuvittelen – ymmärtäväni paremmin ja yritän itsekin harjoittaa "kokonaisharkitsemista", jonka ilmaisu Anni Ahlakorpi kolumnissaan niin hauskasti heittää KHO:n suuntaan. Suosittelen. Siis "kokonaisharkitsemista". Luonnollisesti suosittelen myös Ahlakorven kolumnin lukemista, vaikka se edustaakin käsitykseni mukaan täyttä hölynpölyä. Alusta loppuun.

* * *

Vasemmistoliitolla ja sen jäsenillä (Lapin politiikan veteraani Tennilä mukaan lukien) on vaistonvarainen imu tukea saamelaisia, joiden politiikkaa kuitenkin kauan ovat johtaneet ja muotoilleet etnonationalistit. Niin hienoa kuin sydämen äänen kuunteleminen politiikassa onkin, vasemmistoliiton politiikan tulisi kuitenkin myös saamelaisasioissa perustua tosiasioihin ja analyyttiseen ajatteluun, Sen kautta avautuu kyllä hyvä tie myös niihin asioihin joita sydän sanoo kuuluvan saamelaisille – tosin nimenomaan kaikille saamelaisille, niin kuin hallitusohjelmassa on asia muotoiltu. Jotta tuhoa kohti kulkeva nykyinen saamelaisen itsehallinnon kriisi ja oikeudellinen kaaos saataisiin paremille raiteille, on syytä olla yhteydessä Lapin kansanedustajiin – niihinkin, jotka edustavat muita puolueita kuin vasemmistoliittoa. Vaikka tietenkin ovat saamelaisia sortavia kamalia suomalaiskolonialisteja, kyllä ne silti jotain tietävät.

Mistäpä lisää tietoa? Saamelaista etnonationalismia edustavaa – oman näkemykseni mukaan tosin aika lailla totuuden jälkeistä – tietoa on tarjolla riittämiin. Koottuna sitä löytyy mm. Faktalavvu-sivustosta.

Tämän oman Hirvasrumpu-blogini pääasiallisena sisältönä on saamelaisasioita käsitteleviä analyyttisiä ja kantaaottavia kirjoituksiani vuodesta 2013 alkaen, "molemmilla kotimaisilla" ja on joukossa joku englanniksikin. Suosittelen blogiarkiston tekstejä vaikka matkalukemiseksi, koska ne avaavat romantisoivaa ja uhriutuvaa saamelaiskuvaa laajemman perspektiivin Suomessa asuvien saamelaisten alkuperään, asemaan ja ennen kaikkea saamelaiskäräjien hylkäämien väestöryhmien alkuperään ja suhteesta siihen alkuperäiskansa-asemaan jonka saamelaiskäräjät heiltä oikeudettomasti kiistävät. Romanttisten saamelaisystävien ja liihkosaamelaisuuden vallassa olevien lukijoiden tulee kuitenkin nauttia maailmankuvaansa ja aatteeseensa krittisesti suhtautuvia kirjoituksia vain pieninä annoksina, koske heille ne saattavat aiheuttaa voimakkaita vihantuntemuksia ja erilaisia vieroitusoireita.

Korostan että en missään nimessä ole saamelaisvastainen. Kritiikkini kohde on saamelainen etnonationalismi; "saamelaisveren puhtauteen" perustuva kansalliskiihkoinen "aitosaamelaisuus", joka asettaa saamelaiskäräjiä hallitsevan "poro"saamelaisten (eli ”pohjoissaamelaisten") ja kolttien saamelaispoliittisen koalition voimalla itsensä etenkin Inarin vanhan lapinkylän alueen tosiasiallisen alkuperäisväestön, inarinsaamelaisten, yläpuolelle, päättäen näiden puolesta kuka on inarinsaamelainen ja asettaen inarinsaamelaisten "edustajiksi" saamelaisia, jonka inarinsaamelaiset juuret voivat olla kaukaisia ja nykyiset kytkennät heikkoja.

Lisäeväitä löytyy myös Jouni Kitin kotisivuilta

jounikitti.fi

Kitti on eläkeiässä mutta kovassa iskussa oleva itsenäinen ajattelija. Hän on itse lapsuudessaan kotaelämää elänyt aito "poro"- eli pohjoissaamelainen kaikilla mittareilla mitaten, mutta ajaa ennen kaikkea inarinsaamelaisten tasavertaisen tunnustamisen asiaa. Hän on oman radikalismikautensa läpikäynyt saamelaispolitiikan ja saamelaisen itsehallinnon alkukauden veteraani ja omaa hyvän kontaktiverkon saamelaisten keskuudessa. Oma kiinnostukseni saamelaisten historiaan heräsi jo 1960-luvulla käydessäni koulua Rovaniemellä, ja suorittaessani asepalveluni Lapin rajavartiostossa. Kiinnostus ajankohtaisiin saamelaisasioihin sai kuitenkin alkunsa vasta vuosituhannenvaihteen jälkeen nimenomaan Jouni Kitin ansiosta.

Toinen hyvä, kriittinen ja luotettava lähde on Veikko Väänäsen blogi "Kollumeilta koilliseen". Inarissa asuva Veikko Väänänen on ammattitoimittaja, sanomalehti Lapin Kansan pitkäaikainen, nyt eläkkeellä oleva aluetoimittaja, jolla on pitkä kokemuksensa kautta hyvät tiedot saamelaispolitiikasta ja hyvä kontaktiverkosto alueella.

Uskaltaisinko sanoa taisteluterveisin

Gunnar Pettersson

 Toimittaja (eläkkeellä)