Kirjoittaja Gunnar Pettersson on eläkkeellä oleva suomenruotsalainen toimittaja. Kirjoittaja pitää kiinni oikeudestaan muuttaa, korjata, kehitellä ja parantaa omia kirjoituksiaan uuden ja paremman tiedon ja kypsemmän näkemuksen mukaisiksi siitä erikseen mainitsematta.
Oikaisu- ja vastinepyynnöt pyydetään tekemään blogin kommenttitoiminnolla. Kommentit on moderoitu ja niitä julkaistaan toimitusaikataulun puitteissa.

sunnuntai 27. lokakuuta 2019

Jonkin asteen ilmestyskirja?

Tuoreen "Vastatuuleen" -kirjan vastaanotto on ollut niin täynnä ihailua ja intoa että heikompaa ja hitaampaa vähän hirvittää. Kirjaa hypetetään niin kuin pimeydessä vaeltaneet Suomen alistajakansa ja alistettu Saamen kansa ("huom kansa, ei vähemmistö") olisivat vasta nyt nähneet suuren valon ja vähän niin kuin kirjoittajat olisivat keksineet että saamelaisilla on historia, eli kirjoittajat siis kuvaannollisesti keksineet ruudin.

Turkulainen vihreä kaupunginvaltuutettuu Laura Rantanen twiittasi kirjan julkaisun alla täpinöissään: "Tänään! Vuoden tärkein tietokirja! Ihanin @rantakukka Oon ollut aikaisesta aamusta jo ihan tunnekuohussa, enää muutama tunti ja sitten!"

Sivumennen tähän väliin että joskus aikaisemmin @luomulaura-tunnusta käyttänyt, mutta nykyään @Kasvismafia-tunnuksella twiittailevan Rantasen pysyvä tunnuslause on "Tulin tänne viemään eläimet pois lautasiltanne". Voisi ajatella että poromiehet ja -naiset eivät oikein tästä missiosta tykkäisi, mutta toisaalta poronlihan hinta on valitettavasti vienyt sen jo aika monen lautaselta.

Olennaista ei ole ainoastaan mitä kirja sisältää, vaan myös miten se vastaanotetaan ja miten ja mihin tarkoituksiin sitä käytetään tai pyritään käyttämään. Tätä kannattaa jatkossa seurata. Vastatuue-kirjan kohdalla ennusmerkkejä voi jo nähdä.

Kirjaa koskevan keskustelun tiimoilta Laura Rantanen toisti Petra Laitin ajatuksen "Ei oo mielekästä edistää kielioikeuksia, jos maaoikeuksia ei samalla edistetä". Aija Salo raportoi twitterissä Petra Laitin ajatuksen muodossa "Ei ole mielekästä tehdä eroa maaoikeuksien, kielioikeuksien ja kulttuurioikeuksien välillä. Nämä ovat saamelaisille yhtä". Ajatuksen Petra Laiti esitti Nuoren Voiman Liiton järjestämässä saame-temaisessa klubitilaisuudessa, johon osallistui myös toinen Vastatuuleen-kirjan tekijöistä. Panelikeskustelussa Niillas Holmbergin kansa Petra Laiti totesi: "Vaikka alkuperäiskulttuurit näyttävät erilaiselta, niin sorron keinot ovat samat".

Ajatus kuulostaa ensikuulemalta tai -lukemalta järkeenkäyvältä ja etnosolidaarisuudessaan uljaalta - samalla tapaa kuin "La Cucarachan" kaunis säe "Kaikki maailman köyhät ovat minun lihaa ja verta". Mutta tarkemmin ajatellen alkuperäiskansoihin kohdistuvien sortokeinojen yhdenkaltaisuuden idea ei ole terävintä laatua. V
aikka määrätyt kuviot luonnollisesti toistuvat keinovalikoimassa, eri alkuperäiskulttuureihin kohdistuvat sorron keinot ovat todellisuudessa erilaisia. Jos vastarinta-, vastatuuli-, vastahanka- jne. vastakeinot valitaan ja mitoitetaan lähtien Petra Laitin paneelikeskustelussa esittämästä ajatuksesta "sorron keinot ovat samat", analysoimatta ja ymmärtämättä omaan alkuperäiskansakulttuuriin historiallisesti kohdistuneen ja nykyaikana mahdollisesti edelleen kohdistuvan sorron ilmentymiä, päädytään helposti siihen, että ainoa oikea strategia ja taktiikka on se, jota on sovellettu kun mitkään muut keinot eivät ole olleet mahdollisia, eli päädytään ihannoimaan aseellista taistelua. Tämä näkyi aikoinaan Mao- ja Ché Guevara -kulteissa, ja on näkynyt myös saamelaisliikkeen nuorten aktivistien toiminnassa; niinpä sekä Petra Laiti että hänen panelikeskustelukumppaninsa on nähty mm. kiipeämässä eteläamerikkalaisen sissin tavoin naamioituneena heiluttamassa saamenlippua tunnetun helsinkiläisen ratsastajapatsaan jalustalla, ja molemmat ovat jäseniä Suopunkiterrori- aktivistitaiteilijakollektiivissa joka otti nimiinsä tuonkin tempauksen.

Erityisesti kollektiivin jäsen Anders Sunna viljelee Guevaara-ikonikuvan lisäksi kuvataiteessaan erityisen runsaasti kuvia raivoa uhkuvista saamelaisista käsisään pommeja, ampuma-aseita, rpg-rakettiase, veitsiä, astaloita, hirttosilmukoita jne. Kuvissa on naamioiden takaa tunnistettavissa kollektiivin muita jäseniä, mutta jätettäköön nyt nimet tässä mainitsematta.


Anders Sunnan seinämaalaukset eli muraalit ovat lainanneet kokonsa ja kuvastonsa urbaanista ghettotaiteesta jossa usein ihaillaan jonkin taistelujärjestön sankareita ja marttyyrejä. Samantyylistä kuvastoa näkyy vaikkapa Etelä-Amerikassa tai Pohjois-Irlannissa. Nämä tyyliä luoneet kuvat liittyvät sisällyssotien veriseen todellisuuteen eri puolella maailmaa, maihin ja alueisiin jossa vastakkaiset poliittiset tai etniset liikkeet ja näiden väkivaltaryhmät ovat juuttuneet yhteiskuntaa syövän tavoin tuhoavaan väkivallan kierteeseen, jossa ihmishenki ei ole minkään arvoinen oman puolen aatteeseen ja liikkeeseen verrattuna, ja joissa liikkeet ovat todellisuudessa aikoja sitten muuttuneet itseisarvoisiksi, itseään ylläpitäviksi ja siviiliyhteiskunnan monet toiminnot kaapanneiksi gangsterijärjestöiksi. Sankaritaistelijoita esittävät seinämaalaukset ravitsevat molemmin puolin rintamalinjoja illuusiota että voitto ja kirkas huominen on nurkan takana tai ainakin saavutettavissa, mutta todellisuudessa ne lietsovat vihaa ja toivoa oikeuttaakseen itsearvoisen väkivallan. Tämä verinen todellisuus johon nämä kuvat liittyvät on kaukana Saamenmaasta, mutta kun kuviin sekoitetaan saamelaisia aineksia ja ne otetaan osaksi saamelaiskansallisen liikkeen "vapautustaistelua", ne ovat omiaan tuomaan tuollaisen todellisuuden yhä lähemmäksi. Tällaiset kuvat ovat raflaavia, ja kun sille tielle on lähdetty, siitä näkyy tulevan kuin huume tai vanhemman polven muistama Majesteetti-margariini, jonka mainoslause oli "Se oli sitä Majesteettia - sitä täytyy saada lisää". Joku vitsiniekka tosin kehitteli tarinan jonka mukaan lause olisi lähtöjään tilanteesta jossa Buckingham Palacen vartija tai siivoja varhain kesäkuisena aamuna vuonna 1953 näki prinssi Philipin tulevan venytellen kuningattaren yksityishuoneistosta päin lausuen itsekseen nuo sanat... 


Takaisin Vastatuulet-kirjaan. Blogissaan Laiti kirjoittaa: "Kun kirjaa lukee, se ei tunnu kirjoitetulta" ja jatkaa: "Itse tunnen monia haastateltuja henkilökohtaisesti ja siksi hätkähdin, miten paljon heidän persoonansa nousevat esiin kirjan sivuilta. Haastateltavat puhuvat omilla suillaan, ilman ulkopuolisen asettamaa viitekehystä."

Itse melkein erehdyin, ilmeisesti ennakkoluuloisuuttani, ohikiitäväksi hetkeksi ajattelemaan, että ilmaisu "kirja ei tunnu kirjoitetulta" tarkoitti ettei kirja tunnu ihmiskäden jäljeltä vaan on jonkin korkeamman voiman inspiroima. Vähän niin kuin risti vuonna 312 ilmeistyi taivaalle Augustustukselle eli Konstantinus Suurelle, tai kuten Dannebrogen, Tanskan ristilippu, tarinan toisinnossa leijaili taivaalta kuningas Valdemar II:lle Lindanisen taistelussa 15. kesäkuuta 1219. Sen verran ekstaattista (hurmioitunutta) tässä puheena olevan kirjan vastaanotto on nimittäin ollut.

Ainakin myydyllä painoksella mitaten kirjasta voi tulla menestys, ja uskonpa - tai paremminkin pelkäänpä - että kuulemme siitä vielä usein saamelaispoliittisessa keskustelussa. Tulisiko siitä peräti samanlainen kulttiteos kuin mitä Nils-Aslak Valkeapään, kaikella kunnioituksella, pohjimmiltaan varsin vaatimaton pamfletti "Terveisiä Lapista" oli omana aikanaan? Pitäisiköhän tämä Vastatuuleen-kirja peräti lukea? Vai olisiko ennen lukupäätöksen tekemistä hyvä odottaa vähemmän hurmioituneiden lukijoiden kriittisiä arvioita?

1 kommentti:

  1. En muista että kirjassa oli mitään Inarijärven kohtalosta, vaikka se kalastaville saamelaisille on ollut iso juttu. Käräjien nahistelutkin ovat esillä valikoiden. Annettiin ymmärtää, että Kari Kyrön yksi ainoa saamelainen sukulainen on 6 sukupolven takaa.

    VastaaPoista