Saamelaisten ikivanhat oikeudet yhä voimassa – mutta kenelle?

Vanhana toimittajana ja vanhana rovaniemeläisenä olen mielenkiinnolla seurannut Ruotsissa vuosia jatkunutta Girjasin saamelaiskylän valtiota vastaan nostamaa oikeusjuttua. Tuoreeseen tuomioon tullaan epäilemättä vetoamaan laajemmin Ruotsin saamelaisalueella. Ei ole mitenkään yllättävää, kun on herätelty ajatuksia päätöksen soveltamisesta myös Suomessa. Näitä näkymiä väläyttelee myös Lapin Kansan Saamelaisten kansallispäivänä 6.2. haastattelema tutkija Juha Joona. Jutussa Suomen saamelaiskäräjien puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikio sanoo pitävänsä Ruotsin päätöstä historiallisena koko Saamenmaalle ja saamelaisille. 

Ruotsin Girjas-tuomioon sisältyy ja liittyy kuitenkin näkökohtia, joilta ei ole syytä sulkea silmiään:

– Ruotsin valtio ei ole koko aikana katsonut, että metsästys- ja kalastusoikeus kuuluisi valtiolle, vaan on katsonut niiden kuuluvan saamelaisille. Valtio on ainoastaan katsonut, että sisäisesti riitaiset lapinkylät eivät olleet kykeneviä hallinnoimaan lupien myyntiä ulkopuolisille, vaan siirsi tämän toimen alun perin lääninhallituksille

.

– Sittemmin valtio siirsi luvanmyynnin keskushallinnon tasolle. Ei ole järin pitkää aikaa siitä kun valtio laajensi ulkopuolisten lupametsästystä saamelaisten paimennuskäytössä olevilla avoimilla tunturialueilla.

– Tuomion mukaan metsästys ja kalastusoikeudet, mukaan lukien mahdollinen lupamyynti ulkopuolisille, kuuluu nimenomaan ja vain saamelaiskylälle, joka on korvannut lapinkylän.

– Oikeuksien katsotaan kuuluvan alueen saamelaisille, joilla kuitenkin tarkoitetaan vain saamelaiskylän jäseniä. Ruotsissa tämä tarkoittaa poronomistajia, jotka Ruotsissa kaikki ovat saamelaisia. Ruotsin saamelaiskylät rinnastuvat Suomen paliskuntiin, sillä olennaisella erolla, että Ruotsissa poronhoito on saamelaisten yksinoikeus.

– Ruotsissa saamelaisuus yksin ei kuitenkaan millään tavoin oikeuta poronhoitoon ja sitä kautta saamelaiskylän jäseneksi. Oikeus poronhoitoon on periytyvä, eikä poroja ennestään omistamattomia saamelaisia hyväksytä saamelaiskylän (paliskunnan) jäseniksi.

– Tuomion mukaan oikeudet kuuluvat alueella kulloinkin asuville saamelaisille, rajaten nämä poronomistajiin. Laidunahtauden vuoksi Ruotsin valtio pakkosiirsi 1900-luvulla maan pohjoisimmista osista saamelaisperheitä poroineen etelämpänä asuvien, kieleltään, kulttuuriltaan ja poronhoitomenetelmiltään tulijoista eroavien saamelaisten lapinkylien alueelle. Tehokkaampien poronhoitomenetelmien ansiosta alueelle muuttaneet saamelaiset alkoivat dominoida alueen poronhoitoa. Alkuperäiset saamelaiset nuoremmasta päästä omaksuivat uudet menetelmät, mutta heidän suhteellinen asemansa alueen poronomistajina ja heidän kulttuurinsa alkoi hiipua.

– Ruotsin valtio oli jo 1800-luvun puolelta lähtien, ennen pakkosiirtoja, jakanut saamelaiset jyrkästi kahteen pääryhmään suosien suurimittakaavaista poronhoitoa harjoittavia tunturisaamelaisia. Muita saamelaisryhmiä, kuten metsäsaamelaisia, vastaavasti syrjittiin ja pakkoassimilointiin omaksumaan Ruotsin kieli ja kantaruotsalainen kulttuuri.

Edellä kuvatun kehityksen ja Ruotsin valtion saneleman saamelaislainsäädännön muutosten myötä kalastus- ja metsästysoikeudet ja niiden hallinnointi Girjasin alueella on pitkälti tai kokonaan siirretty pois alueen alkuperäisiltä saamelaisilta muualta pakkosiirrettyjen poronomistajien taloudelliselle yhteenliittymälle, jonka virallinen nimike on saamelaiskylä. Kokonaisuutena ottaen Girjasin saamelaiskylän voittamaa kannetta Ruotsin valtiota vastaan ja Ruotsin korkeimman oikeuden tuomiota voidaan tulkita myös Ruotsin valtion kolonialistisen saamelaispolitiikan ilmauksena ja jatkumona, jossa alkuperäiskansaa alistetaan ja hallinnoidaan jakamalla se osiin ja suosimalla toista muiden kustannuksella. Girjasin päätöksen periaatteet ja niiden soveltaminen muualle toimivat ikävästi alueidensa alkuperäisten, siellä yhä asuvien saamelaisten vahingoksi.