Vielä kerran tytöt ja pojat!

Saamelaiskäräjälaki  uusiksi
– mutta nyt  uudelta pohjalta

Lapin Kansa on 19.2.2020 ottanut pääkirjoituksensa aiheeksi oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin lupauksen jonka mukaan hallitus tulee antamaan eduskunnalle esityksen uudeksi saamelaiskäräjälaista vielä tämän vuoden aikana. ”Luvassa on jälleen kompromissi, joka toivottavasti kelpaa kaikille”, opastaa pääkirjoituksen laatija.

Neuvo on epäilemättä annettu rakentavassa tarkoituksessa, mutta pääkirjoitus jää silmiinpistävän epäanalyyttiseksi. Pääkirjoitusformaatti on kylläkin pituutensa puolesta sen verran rajallinen, ettei siinä kovin yksityiskohtaiseen erittelyyn ole tilaa, mutta kompromissien sisällöllä on merkityksensä. Ministerikin on ilmoittanut, että hänen tavoitteenaan on löytää ”ratkaiseva kompromissi, joka sopii kaikille”. Vaikka kansan poliittinen muisti ei kyynikkojen mukaan ole kolmea kuukautta pitempi, kannattaisi pitää mielessä että jo pelkällä sanalla ”kompromissi” itsellään on ikävä kaiku kun on kyse saamelaiskäräjälain muuttamisesta. Sipilän hallituksen aikainen surullisen kuuluisa ”Lohen kompromissi” saattaa sittenkin olla aika monella hyvässä muistissa. Keskustan lappilainen kansanedustaja Markus Lohi puolusti kesällä 2018 lanseerattua ajatusrakennelmaa ”kompromissina, jonka kanssa pystytään elämään”. Muka historiallisena kompromissina ja ”nerokkaana” ratkaisuna kiistaan siitä kuka on saamelainen ja kuka sen päättää esitettiin, että silloin ja – uusimisyritysten kaaduttua – edelleenkin voimassa olevasta saamelaismääritelmä poistettaisiin kokonaan n.s. lappalaisperuste. Saamelaiskäräjien oli jatkossa määrä ratkaista saamelaiskäräjien vaaliluetteloon ottamista koskevat hakemukset yksinomaan kieliperusteeseen nojaten. Kompromissina esitettiin pehmeää laskua niin että lappalaisperuste olisi pidetty voimassa vuoden 2019 loppuun.

                                                          □ □ □

Jos tämä saamelaiskäräjälain uudistamishanke olisi vaikkapa "Afrikan tähti" -peli, niin pelattaisiin sääntöjen tulkintaversiolla jossa ollaan jo melkein Kairossa tai Tangerissa, mutta maaliin pääsemiseksi sinne on päästävä nopan juuri oikeilla silmämäärällä, tai sitten joutuu peruuttamaan "liikasilmien" verran. Siinä sitten rampataan pelinappulallalla hetki ees–taas, odottaen että joku lapsista pääsisi maaliin ennen aikuista, lapsille kun on sovittu annettavaksi sen verran ikähyvitystä että lapsipelaajalta ei vaadita että maaliin pääsee tasasilmin, eli ei haittaa että noppa vie metsään niin kuin ventissä. (Tähän väliin, että en ole pelimiehiä.) Olisiko saamelaiskäräjille ja eräille maakuntapoliitikoille suotu sen verran hyvitystä, että kun nämä saavat tahtonsa täysin läpi niin sitä kutsutaan kompromissiksi, vieläpä "historialliseksi kompromissiksi". Tai muistuttaako tämä sittenkin ennemminkin sellaista lautaseurapeliä jossa palaudutaan lähtöruutuun tai ainakin reilusti taaksepäin kun laudassa tai nostokortissa lukee teksti tyyliin "Saamelaiskäräjät hylkäsi itse jo neuvotteleman esityksen, palaa kymmenen nopan heittoa taaksepäin"? Tai "Kerran jo tämän asian täyteen poliittiseen fiaskoon ajanut oikeusministeri on valittu samaan virkaan ja puskee päätään samaan mäntyyn yrittämällä viedä asian samaan päätökseen samalla entisellä toimintatyylillä. Kaikki pelaajat siirtävät nappulansa lähtöruutuun"?

                                                          □ □ □

Aamuilmaa haistava Näkkäläjärvisiipi yrittää epäilemättä painaa päälle kaikin voimin rusauttaakseen vastaan pullikoivat inarinsaamelaiset, statuksettomat, metsäsaamelaiset ja sun muut joulupukkiuskoiset maan rakoon, kooten voimat ”viimeiseen taistoon”. Ja synkkä ennustukseni, jonka en soisi toteutuvan, on että syrjinnän uhreista ei ole vastustuskeinojen ja -voiman kehittäjiksi ja mobilisointiin, mitä nyt muutamia heikkoja ja tehottomiksi jääviä vastalauseita tulee esiintymään. Luoja suokoon että olen väärässä.

                                                          □ □ □

Naputtaisin vielä vähän LK:n pääkirjoituksesta. Siinä sanotaan, että Henriksson veti vuonna 2015 lakiehdotuksensa pois, koska eduskunnan enemmistö oli ilmaissut vastustavansa hallituksen ja saamelaiskäräjien neuvottelemaa mallia. Lehti sivuuttaa sen, että tätä ennen saamelaiskäräjien puheenjohtaja oli jo ilmaissut että hän ei seiso ehdotuksen takana. Eduskunnan puhujapöntöstä ministeri Henriksson kuitenkin, vastoin parempaa tietoaan, antoi ymmärtää tai sanoi (tarkat sananvaihdot on kirjattu eduskunnan pöytäkirjaan) että ehdotuksen takana on sekä käräjät että hänen arvovaltainen YK-lähteensä. Eduskunnan tahdonmuodostukseen vaikutti lisäksi tieto saamelaisaktivistipiireissä liikkunut viesti, jonka mukaan käräjien kannattaisi hyväksyä ILO-sopimuksen ratifiointiesitykseen lisäpöytäkirjan muodossa sisällytetyn varauksen, jonka mukaan maanomistus- ja maanhallintaolohin ei tulisi muutosta, koska viimeistään ensimmäisen vuosiraportin käsittelyssään YK toteaisi tämän varauksen mitättömäksi. Maan ratifioitua ILO:n alkuperäiskansasopimuksen se sitoo vähintään kymmeneksi vuodeksi.

                                                          □ □ □
 

Olkoonkin, että LK:n pääkirjoitus ei voi olla eduskuntahistoriaa tai saamelaispolitiikan historiaa käsittelevä tieteellinen, lähteisiin sidottu akateeminen tutkielma, kirjoituksesta puuttuu kuitenkin pureutuminen aiheen ydinkysymyksiin, kuten inarinsaamelaisten oikeuksiin oman alueensa alkuperäiskansana. Nykyinen saamelaiskäräjäjärjestelmä on juuttanut heidät lapsipuolen asemaan ja käräjät on vaalilautakuntansa kautta harjoittanut heitä kohtaan järjestelmällistä syrjintää. Nämä ovat asioita, joissa Peräpohjolan ja Lapin väestön äänenkannattajan soisi ennakoivan periaatteellisempaa kantaa ja osoittavan suuntaa, sen sijaan että se opastaa realismin nimissä hyväksymään jo etukäteen sen, että myös järjestyksessään kolmas esitysyritys saamelaiskäräjälain muuttamiseksi tulee olemaan kompromissi. LK muistuttaa, ettei politiikassa tunneta selkävoittoja. "Lopputulos on aina kompromissi, missä eri osapuolet saavat joitakin vaatimuksiaan läpi ja joutuvat vastaavasti tinkimään joistakin vaatimuksistaan". Mistähän inarinsaamelaisten pitäisi vielä tinkiä? Totuus- ja sovintokomissiotahan ollaan paraikaa asettamassa. Pitäisikö inarinsaamelaisten sen lopuksi esittää nöyrä anteeksipyyntö alueellaan asettuneille muille saamelaisille tyyliin "Sori että olemme syntyneet, anteeksi että olemme olemassa"?

                                                          □ □ □

Rakentaville ratkaisuille ja kompromisseille on kyllä tilaus ja niille on "malleja" tarjolla, mutta ne eivät ole löydettävissä suunnalta jossa pusketaan järjettömästi eteenpäin vahoilla urilla. Realismia totisesti tarvitaan, sillä saamelaisten oikeuksia parantavat ratkaisut on toteutettava Ylä-Lapin monikansallisessa todellisuudessa – ei maakuntaa voida puhaltaa tyhjäksi pelkästään saamelaisten asutettavaksi. Ei vaikka se tällainen tulevaisuudenkuva kiihkeimpien palavasieluisten saamelaisnationalistien märissä poliittisissa tulevaisuusunissa kangastelisikin. Kohtalaisen tuoreen tilastotoedon valossa saamelaisten osuus saamelaisten kotiseutualueen pääkunnista eli Enontekiön, Utsjoen ja Inarin väestöstä olisi karvan alle 30%, tarkemmin ottaen 29.730819639076522 %. Näin ainakin jos saamelaisten määrä poimitaan saamelaiskäräjien  18.2.2020 julkaisemasta eli vielä uunilämpimästä tilastosta "Saamelaisten lukumäärä  vuoden 2019 Saamelaiskäräjien vaaleissa". Kuntien asukasmärät on tyydytty poimimaan Wikipediasta, kun bloginpitäjä ei onnistunut niitä tilastokeskusken sivustasta löytämään. Saamelaiskäräjät lienee lukenut saamelaisten määrän hyväksymiensä perusteiden mukaisesti, ja tässä luvussa ovat sitten mukana ovat kaikki vauvoista vanhuksiin, vaikka äänestyskelpoisuus edellyttää täysi-ikäisyyttä. Ala-ikäisiä ei toki ole laskettu äänioikeutettujen lukuun ansiokkaasti kerätyssä tilastossa, jota olisi mielenkiintoista tarkastella tarkemminkin, mutta johon ei tässä ole aikaa, tilaa eikä tarpeeksi tietoja.

Vaikka saamelaisten 30 % keskimääräinen osuus saamelaisalueen kuntien väestöstä ei oikeuta etnisiin puhdistuksiin jossa ei-saamelainen väestö ajettaisiin pois tai alistettaisiin maaoikeuksia vailla olevaksi paariaksi, tuo osuus ei missään tapauksessa ole pieni. Kysymys vain kuuluu, minkälaisia ratkaisuja tarvittaisin siihen, että saamelaisten oikeudet toteutettaisiin ilman että se vaatisi tai loisi uutta herrakansaa. Kun lisäksi on puhuttava saamelaisten eduista, tarpeista ja oikeuksista myös saamelaisten kotiseutualueen ulkopuolella, tehtävän mittakaavan suuruusluokka alkaa hahmottua. Ja jotta ratkaisut voidaan toteuttaa, niiden on saatava myös muun väestön ymmärrys ja hyväksyntä. Siinäpä on tekemistä, mutta en pitäisi sitä täysin mahdottomana, kunhan lähdettäisiin etenemään pienempien askelten tietä, sen sijaan että yritetään panna ”koko prokrammi toimeksi” kertaheitolla.

Saamelaiskäräjien puheenjohtajan tehtävästä vuonna 2015 protestina eronnut Klemetti Näkkäläjärvi on itse puhunut saamelaiskyläjärjestelmän palauttamisesta, eikä hän ole ainoa. Ajatus toistuu useasta saamelaiskäräjälain aikaisemmista muutosehdotuksista annetuissa lausunnoissa. Sovellettuna nykyaikaan tämä ajatus tietäisi Suomen Lapin etnisissä oloissa että järjestelmän tulisi heijastaa täkäläisen saamelaisuuden monimuotoisuutta. Jos ”saamelaiskylät” olisivat ensisijaisesti pohjoissaamelaisten – jos tämä työnimike tässä kelpuutetaan – ruohonjuuritason demokraattisia päätöksenteko- ja edustusyksiköitä, niiden rinnalle muutkin saamelaisryhmät voisivat perustaa omat ”kylänsä”. Kolttakylät meillä on olemassa jo vanhastaan, ja miksi ei voisi olla vaikkapa metsälappalaiskyliä tai jokilappalaiskyliä? Kun oikeusministeriö tai jokin muu valtion ministeriöistä vahvistaisi kylien perustamisen ja niiden esittämät säännöt, ja korkein oikeus jatkaisi ylimpänä hallintovalitusten ratkaisijana, näiden perustason julkisoikeudellisten yksiköiden hyväksymisen ulkopuolelle saataisiin rajattua mahdolliset elämäntapaintiaaneja muistuttavat, polveutumiskriteeriä täyttämättömät yhteisöt.

                                                          □ □ □

 

Menemättä tässä tähän järjestelmärakenteluun se pitemmälle sanoisin, että tältä suunnalta olisi rakennettavissa demokraattinen verkosto jossa kaikki saamelaisyhteisöt pääsisivät muodostamaan ja tuomaan esille oman, väärentämättömän tahtonsa. Aikaa myöten voisi ehkä tulla ajankohtaiseksi niin poronhoidon kuin matkailun maan- ja vesistökäytön alueelliset uusjaot, mutta näkisin että ne ovat vasta tulevaisuuden asioita. Niissä vasta hyvää tahtoa, ymmärrystä ja kompromissien tekotaitoa tarvittaisiin. Olen joskus julistautunut kehitysoptimistiksi, ja niinpä toivon ja uskon että edellä mainittuja yhteistyötaitoja olisi jo siihen mennessä ehditty opiskella, oppia ja harjoitella. Laiskanläksy koskee sitten kaikkia, eli kaiken sortin saamelaisia ja ei-saamelaisia, valtion hallintohaaroja, poliitikoita, kuntatasolta ministeri- ja presidenttitasolle, ja kaikkia siitä väliltä.

P.S. Koska kehitysoptimismini kattaa myös ministerit, liitän tähän loppun yksityisviestin:Anna-Maja! Ja har ännu en Lapin Kulta i kylskåpi. Om du läser de här och för de här jobbet ti ett fint slut me heder, så skal du få hela ölkkin utå mig.

= = =  Tässä vähän luettavaa aiheesta: = = =

http://hirvasrumpu.blogspot.com/2018/04/ennen-nahtya.html

http://jounikitti.fi/suomi/politiikka/lapinkansanedustajat.html

Oma blogikirjoitukseni jossa referoin ministeri Henrikssonin taiteilua totuuden reunalla ja luisumista sen kaltevalle pinnalle marraskuussa 2014 löytyy osoitteella

http://hirvasrumpu.blogspot.com/2014/12/missa-mennaan-ilo-sopimus-ja.html

Eeva-Maria Maijalan blogikirjoitus ”En hyväksi saamelaiskäräjälain esitysluonnosta” 19.6.2018:
https://www.eeva-mariamaijala.fi/blogi/2018/06/19/25327

Ja tietenkin unohtamatta kaikkia asiaa koskevia kirjoituksia Veikko Väänäsen "Kollumeilta koilliseen" -blogissa:https://www.veikkovaananen.blogspot.comveikkovaananen.blogspot.com

... ja Jouni Kitin kotisivuilla:https://www.jounikitti.fi