Ruotsalainen ja saamelainen nationalismi

Ruotsissa alkoi joitakin päiviä sitten kiihkeä keskustelu saamelaisten ruotsalaisuudesta. Lähtölaukauksen ampui Ruotsidemokraattien (SD) puoluesihteeri ja valtiopäivien toinen varapuheenjohtaja Björn Söder pohtiessaan esitelmässään kansakuntaan, kansaa, kansallisuuteen jne liittyviä näkökohtia oikeistopopulistisen puolueensa nationalistisesta näkökulmasta. SD:n tilaisuudessa läsnä ollut Dagens Nyheter -lehden toimittaja teki laajan haastattelun, jonka kysymys-vastaussarjan Söder sai lukea läpi haastattelun jälkeen. Söder hyväksyi haastattelun, kaikki sitaatit olivat oikein.

SD:n kaadettua hallituksen Ruotsi on tunnetusti menossa kohti uusia vaaleja ensi maaliskuussa.. Viimeksi pidettyjen vaalien jälkeen muut puolueet boikotoivat kaikin tavoin SD:tä parlamentin toiminnassa. Niinpä ne käyttivät välittömästi hyväkseen Söderin tarjoamaa tilannetta ja hyökkäsivät hänen kimppuunsa niin valtamediassa kuin sosiaalisessa mediassa. Taktiikkana oli irrottaa Söderin sanomiset yhteydestään ja toitottaa, että Söder ja SD haluaavat ajaa saamelaiset ja juutalaiset maasta. Tätä väitettyä Söderin sanomaa vastaan hyökättiin sitten kaikilta mahdollisilta tahoilta demokratian ja vapaamielisen ajattelun poliittisiin perusteisiin nojaten.

Vaikka Söderin ajatuskulut edustivat konservatiivista nationalismia, niin kuin hän itse puolueen kannan myrskyn herättäneessä tekstissä määritteli, hän ei kuitenkaan sanonut haluavansa juutalaisia ja saamelaisia pois maasta. Kun Söder yritti protestoida että hänet on ymmärretty väärin ka täsmentää mitä hän tarkoitti, häntä syytettiin kiemurtelusta ja vähintäänkin äärimmäisen epäselvästä sanomasta. Söderin johtaessa puhetta valtiopäivillä vasemmistopuolueen valtiopäiväedustaja Rossana Dinamarca kieltäytyi aloittamasta puheenvuoroaan tavan vaatimalla fraasilla ”Herra puhemies”. Kun Söder puuttui heti asiaan, edustaja kieltäytyi edelleen ja sanoi Söderille ”Sinä et ole minun puhemieheni”. Puhuessan Dinamarca oli pukeutunut mustaan T-paitaan jossa oli selkeästi luettavissa teksti ”SD = RASISTEJA”.

* * *

Itse kirjoitin heti tuoreeltaan 15.12.2014 klo 10.51 Ruotsin aikaa Aftonbladet-lehteen uutiskommentin, jonka mukaan Ruotsin saamelaiskäräjien pääideologi Mattias Åhrén itse asiassa on samoilla linjoilla Björn Söderin kanssa. Korostin, etten yhdy kummankaan poissulkevan nationalistiseen käsitykseen. Tänään, 16.12.2014 klo 14.22 Ruotsin Saamelaisradio julkaisi laajan Åhrénin haastattelun, jossa otsikko kuului: ”Mattias Åhrén: Saamelaiset eivät ole ruotsalaisia”.

http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=2327&artikel=6047760

Haastattelussa Åhrén toteaa Söderin olevan asiallisesti ottaen oikeassa. Åhrénin mukaan on vaarallisempaa mennä sanomaan että saamelaiset ovat ruotsalaisia kuin sanoa että he eivät ole.

”Henkilökohtaisesti tunnen itseni lähes enemmän huolestuneeksi kun toiset puolueet oikealta vasemmalle käyvät väittelyyn (Söderin kanssa –GP.) ja sanovat että saamelaiset ovat ruotsalaisia – sillä sitä me emme ole. Siksipä meillä on saamelaiskäräjät, oikeus saamenkieliseen opetukseen ja siksi siksi meillä on erityisiä oikeuksia maa-alueisiin ja luonnonvaroihin”, sanoi Mattias Åhrén SR Sápmin haastattelussa.

Se, että olin näin hyvin perillä Åhrénin teorioista selittyi sillä, että minulla oli itse asiassa työn alla aihetta koskeva kirjoitus jo ennen kuin Björn Söder räjäytti poliittisen pomminsa Ruotsissa.

Törmäsin nimittäin jokin aika sitten mielenkiintoiseen asiakirjaan vuodelta 2004:

http://www.sametinget.se/1328

Asiakirja on otsikoitu: ” Betänkande av det svenska Sametingets kommitté med uppgift att ta fram ett förslag till strategi för en implementering av det samiska folkets rätt till självbestämmande på den svenska sidan av Sápmi”. Uskoisin että dokumentti on olemassa myös saamenkielisenä. Suomeksi pitkä otsikko kuuluisi ”Ruotsin Saamelaiskäräjien saamen kansan itsemäärämisoikeuden toteuttamiseen Sápmin ruotsinpuoleisessa osassa tähtäävän strategiaehdotuksen kehittämiseksi asettaman komitean mietintö”.

Vaikka asiakirjalla on ikää jo kymmenisen vuotta, se muodostaa yhä tärkeän teoreettisen perustan Ruotsin saamelaiskäräjien politiikalle. Kyse on Ruotsin saamelaiskäräjien komiteamietinnöstä. Komitean tehtävänä oli siis luoda ehdotus strategiasta jolla toteutetaan saamen kansan oikeus itsemääräämiseen Sápmin (Saamenmaan) Ruotsin puolella olevassa osassa. Komitea on myös laatinut ehdotuksen siitä miten saamelaisten itsemääräämisoikeus olisi kehitettävissä ja toteutettavissa pohjoismaisella ja venäläisellä tasolla. 22.5.2002 asetettua komiteaa on kutsuttu lyhyesti nimellä självbestämmandekommittén, itsemääräämiskomitea.

Komitean jäseninä toimivat Stefan Mikaelsson (pj), Johan Strömgren (vpj), Anders Erling Fjellås ja Lars-Willhelm Svonni, jonka myöhemmin korvasi Lars J:son Nutti. Sihteeriksi nimettiin Mattias Åhrén. Saamelainen Åhren väitteli vuonna 2010 tohtoriksi Tromssan yliopistossa aiheena Kuka omistaa alkuperäiskansojen kulttuurit. Saamelaisneuvoston (samerådet) ihmisoikeustyön johtajana hän on edustanut saamelaisia YK:ssa. Saamelaisneuvostoa ei tule sekoittaa parlamentaariseen saamelaisneuvostoon, jota ennen kutsuttiin pohjoismaiseksi saamelaisneuvostoksi. Parlamentaarinen saamelaisneuvosto on Norjan, Ruotsin ja Suomen saamelaiskäräjien yhteistyöelin.

Åhrén osallistui Pohjoismaisen saamelaissopimuksen luonnoksen valmistamiseen. Suomessa Åhrénin nimi tuli laajemmin tutuksi viimeistään 12.6.2014 kun YLE Sápmi esitteli Tromssan yliopiston oikeustieteiden apulaisprofessori ja filosofian tohtorini Mattias Åhrén ja Lapin yliopiston oikeustieteiden maisterin, tohtorikoulutettava Antti Aikion ”perkaamassa” Tanja Joonan väitöskirjaan väittämiä saamelaisista. Lokakuussa 2013 saamelaisten parlamentaarinen neuvosto asettui tukemaan Mattias Åhrénin valintaa YK:n alkuperäiskansojen oikeuksien erikoistarkkailijaksi. Hän oli yksi kolemsta loppusuoralle päässeistä ehdokkaista, mutta tehtävään valittiin filippiiniläinen Victoria Tauli-Corpuz.

* * *

Palatkaamme vuoteen 2004. Jo komitean toimeksianto ja sen mukainen mietinnön otsikointi sinänsä on mielenkiintoinen, koska siihen sisältyy olettamus, että on olemassa Ruotsin rajat ylittävä, kaikille saamelaisille yhteinen ja pohjimmiltaan yhtenäinen Saamenmaa, Sápmi. Ilmaisuni perusteella lukijani vetää epäilemättä johtopäätöksen, että en aivan yhdy tähän näkemykseen. Tai oikeammin, yhdyn kyllä, mutta näen sen loppuun asti menevän toteuttamisen vaativan hyvin joustavia ja luovia ratkaisuja ellei tarkoitus ole järjestää tilannetta joka vastaisi esim. Intian jakoa vuonna 1947, kaikkineen.

En tietenkään kiistä, ettei saamelaisia asu neljässä maassa – Norjassa, Ruotsissa, Suomessa ja Venäjällä. En tietenkään kiistä eri maissa asuvien saamelaisten kulttuurisia – sanan laajassa merkityksessä – yhteisiä piirteitä, tai saamelaisten oikeuttaa pitää yhteyksiä rajojen tai heidän oikeuttaan edustaa itseään kansainvälisissä yhteyksissä. Silti käsite Saamenmaa on ongelmallinen, muun muassa sekä maantieteellisiltä rajoiltaan että historiallisilta ulottuvuuksiltaan – niin taakse- kuin eteenpäin ajassa.

Saamenmaalla ei ole tarkoin määriteltyjä rajoja. Nimityksellä tarkoitetaan karkeasti sitä aluetta, jolla tällä hetkellä asuu saamelaisia suuremmassa määrin, mutta Saamenmaata saatetaan venyttää myös seuduille jossa saamelaiset ovat aikoja sitten muodostaneet pääosan väestöstä. Ainakin Suomen puolen osalta Sápmi venytetään kartoilla usein suuremmaksi kuin Suomen virallinen saamelaisten kotiseutualue. Norjassa Saamenmaanhan on tapana lukea maan pohjoisosa, Tröndelagenin (Tromssan) alue sekä määrätyt tätäkin eteläisemmät alueet. Eteläisempien alueiden saamelaiset ovat edelleenkin jossain määrin lapsipuolen asemassa, ainakaan he eivät pääse nauttimaan Finnmarkenin lain suomista eduista.

Huomattava määrä saamelaisia asuu ”Sápmin” ulkopuolella. Suomessa noin 70 % saamelaisista asuu saamelaisten kotiseutualueen ulkopuolella. Ruotsissa 20 % saamelaisista asuu kolmen pohjoisimman läänin ulkopuolella.

Kysymykseen Saamenmaassa asuvasta muusta väestöstä kuin saamelaisista palaan alempana.

Se. mikä tässä kohdin jätetään sanomatta, on että komiteaa elähdyttää katsantokanta, jonka mukaan alkuperäiskansat, ja tässä siis saamelaiset, eivät ole integroitu osa pääväestön yhteiskuntaa eivätkä halua sellaiseksi tulla. Alkuperäiskansan kohdalla siis torjutaan kaksoisidentiteetin malli, jonka mukaan alkuperäiskansan jäsen voisi olla identiteetiltään sekä alkuperäiskansan että kansallisvaltion jäsen. Tällainen kaksoisidentiteetti vastannee monen saamelaisenkin kokemusta, he tuntevat ja käsittävät olevansa saamelaisia ja samalla esimerkiksi hyviä norjalaisia. Komiteamietinnössä alkuperäiskansateoreetikot hylkäävät tämän mallin ja katsovat, että vaikkapa Norjassa asuva saamelainen ei ole kansallisidentiteetin kannalta lainkaan norjalainen, vaan ainoastaan saamelainen, minkä lisäksi hänellä on täysi- ja tasa-arvoinen Norjan kansalaisuus. Siis vielä kerran: vain kansalaisuus, mutta ei kansallisuutta.

Tästä seuraa mielenkiintoinen asetelma, joka asettaa saamelaisen alkuperäiskansan ja Ruotsin ”kansalliset vähemmistöt” kuten meänkieliset periaatteellisesti eri asemaan siinä. että vaikkapa meänkieliset pyrkisivät integroitumaan samalla kun he kehittävät omia yhteisöjään, kun taas saamelaiset eivät haluat integroitua millään tasolla tai tavalla. Pääväestön saamelaisiin aikoinaan kohdistaman integrointipolitiikan taustaa vasten tämä käsitys on ymmärrettävissä, mutta kuinka pitkälle se mahtaa vastata todellisuutta? Ensinnäkin Ruotsin valtio (ja Norjan, Suomen ja Venäjän) on kohdistanut vahvaa integraatiopainetta yhtä lailla muihin kansallisiin vähemmistöihinsä kuin saamelaisiin. Toiseksi ainakin juuri Ruotsissa suuntasi vahvan integrointipaineen nimenomaan metsälappalaisiin (Kyllä, tohtori Näkkäläjärvi, heitä on ollut olemassa), kun taas tunturisaamelaisten kohdalla virallisen saamelaispolitiikan tunnus ole ”Lapp skall vara lapp”; poroelinkeinon jatkuvuuden takaamiseksi saamelaisia ei saanut integroida vähänkään liikaa jota he eivät vieraantuisi paimentolaiselämästä.

Taaksepäin katsovassa historiallisessa perspektiivissä käsitteen Sápmi/Saamenmaa pääongelmallisuus piilee siinä, että se synnyttää kuvan historiallisesta valtiosta tai ainakin kansakunnasta. Tämä ei vastaa todellisuutta, koska muun muassa hyvin pienestä asukastiheydestä johtuen saamelaiset ovat eläneet ryhmissä ja kylissä, jotka kylläkin ovat olleet kosketuksessa toisiinsa, mutta jotka eivät ole menneisyyden missään vaiheessa muodostaneet vähänkään yhtenäistä kansaa, kansakunnasta ja valtiosta puhumattakaan. Saamelainen nationalsitinen historiankuva unohtaa tämän asian. Toinen, pienempi ongelma taaksepäin katsottaessa on, että saamelaisia on ennen asunut nykyistä laajemmalla alueella, siis nykyisen Sápmin ulkopuolella. Mitä kauemmas ajassa mennään taaksepäin, sen laajempi tämä alue on, mutta samalla riittävän tarkan kuvan muodostaminen muinaisasukkaiden tausta, kulttuuri ja identiteetti käy yhä epävarmemmaksi. Vaarana on tällöin että 1900-luvulla syntynyt saamelainen etnonationalismin myötä noussut käsitys saamelaisista yhtenäisenä kansana ja Saamen maasta heidän alueenaan heijastetaan muinaisuuteen maalaten kuvaa joka on niitten tietojen vastainen mitä tiede on eri menetelmillä kyennyt entisista ajoitsa luomaan.Tieteen menetelmiin ja sen piirissä yleisesti tunnustettuihin normeihin pidättäytyvät tutkijat tunnustavat epävarmuustekjät. Saamelaisen nationalismin vallassa olevat tutkijat ja muinaisasioihin vetoa tuntevat harrastelijat sen sijaan näkevät kaiken selvästi.

* * *

Saamelainen komiteamietintö todistelee, ett saamelaiset ovat alkuperäiskansa ja kansa "kansainoikeuden tarkoittamassa merkityksessä", mutta muut vähemmistöt vain vähemmistöjä. Tästä seuraa saamelaisesta näkökulmasta miellyttävä johtopäätös, jonka mukaan vain saamelaisilla on täysi itsemääräysoikeus ja oikeus maahan ja luonnonvaroihi. Tällä teroreettisella rakennelma meänkieliset pelataan pois.

Sitten komitea käy punnitsemaan ruotsalaisen kansan (josta komitea on ratkonut erilleen saamelaiset) ja saamelaisen kansan  asemaa, näitä toisiinsa verraten. Komiteamietinnössä korostetaan, englanninkielisten sitaattien ja tarkkojen viitteiden kautta, että alkuperäiskansojen itsemääräämisoikeus ei olemukseltaan millään lailla poikkea valtioita muodostaneiden kansojen itsemääräämisoikeudesta. Ainoa myönnytys joka on tehtävä sellaisten alkuperäiskansojen kohdalla jotka asuvat vähemmistönä yhden tai useamman muun kansan muodostamassa valtiossa, on että alkuperäiskansalla ei ole oikeutta irrottautumiseen (ruots. lösrivelse, engl. secession). Tämäkin selitetään johtuvaksi siitä valtiollisten rajojen stabiliteettivaatimuksesta joka oli tarpeellinen siinä sotien jälkeisessä tilanteessa jossa siirtomaajärjestelmä purkautui ja itsemääräämisoikeuden periaatteita kehiteltiin vahvasti eteenpäin. Alkuperäiskansojen itsemääräämisoikeuden muilta osin rajoittamattoman olemuksen vuoksi esimerkiksi Ruotsin saamelaisten kohdalla on mietinnön mukaan kyse tilanteesta, jossa saman valtion rajojen sisällä asuu kaksi kansaa, jolla kummallakin on oikeus omaan itsemääräämisoikeuteensa. Koska saamelaisen alkuperäiskansan itsemääräämisoikeus on irtautumisrajoitusta lukuun ottamatta rajoittamaton, sen supistaminen esim. kulttuuriautonomiaksi ei ole kansainvälisen oikeuden mukaista. Tämän mukaan myös Suomen saamelaisten perustuslaissa taattu oikeus kulttuuri-itsehallintoon edustaisi sallimatonta itsemääräämisoikeuden rajaamista liian suppeaksi.

Vuoden 2004 saamelaiskäräjien komitean käsitystä saamelaisten itsemääräämisoikeuden olemuksesta ja rajoista on mielenkiintoista verrata USA:ssa maan alkuperäisheimojen itsemääräämisoikeuteen eri aikakausina sovellettuihin tulkintoihin. Asia on kaikkea muuta kuin yksioikoinen, mutta siinä voidaan erottaa selvä trendi: alun perin liittovaltio solmi heimojen kanssa rauhansopimuksia, ja niitä kohdeltiin muodollisesti kuten muita valtioita. Heimokansakunnilta puuttui kuitenkin muun muassa oikeus omaan ulkopolitiikkaan ja rahan lyöntiin. Itsemäräämisoikeus oli myös olemassa vain muodollisesti, liittovaltio siirteli heimoja mielensä mukaan jopa puolen mantereen yli. Sitten itsemääräämisoikeutta lähdettiin nakertamaan osana häviämään tuomituiksi käsitettyjen heimojen amerikkalaistamista. Lopulta itsemääräämisoikeudelle palautettiin asteittain sisältöä, sitä kuitenkin edelleen rajoittaen. Vuosina 1823–1832, kolmessa korkeimman oikeuden puheenjohtaja John Marshallin aikana tekemässä osin ristiriitaisessa päätöksessä kehitelty "Marshallin määritelmä" kuvaa hyvin nykyistä tilannetta: sen mukaan intiaanien kansakuntia (nations) ei voi verrata itsenäisiin ulkovaltoihin, vaan ne ovat itsehallinnollisia, mutta sisäisiä, riippuvaisia kansakuntia (domestic dependent nations). Tässä ei ole mahdollista käsitellä USA:n tilanneetta tämän enempää, mutta ehkä palaan joskus aiheeseen.

* * *

Sápmissa asuu suuri määrä muuta väestöä kuin saamelaiset, niin että saamelaiset muodostavat vähemmistön omaksi katsomallaan alueella. Suomen saamelaisten kotiseutualueella on noin 10 400 asukasta. Näistä saamelaisia on noin 3 600 henkilöä eli noin 35 %. Osuus riippuu käytetystä saamelaismääritelmästä. Kun Väestörekisterikeskus laskee saamea äidinkielenään puhuvan henkilön saamelaiseksi, näyttää saamelaisten osuus saamelaisalueen eri kunnissa seuraavalta: Inari 5,7 %, Enontekiö 7,4 %, Utsjoki 46,7 % ja Sodankylä 1,4 %. Saamelaiskäräjät soveltaa viralliseen saamelaismääritelmään perustuvaa laskutapaa jossa jokainen joka on itse oppinut tai jonka vanhemmista tai isovanhemmista ainakin yksi on oppinut saamen kielen ensimmäisenä kielenään, katsotaan saamelaiseksi, jos hän itse itseään sellaisena pitää Tällöin saamelaisten osuus on seuraava: Inari 30 %, Enontekiö 19 %, Utsjoki 70 %, Sodankylä 4 % (Lähde: Wikipedia).

Norjan ja Finnmarkenin saamelaisten määrästä on heikosti tilastotietoa, jopa hallitus joutuu haarukoimaan heidän määränsä antaen luvut 40–80 000. (kts. http://www.sami-statistics.info/aefiles/Oversiktsnotat_antall_samer_%20Norge.pdf) Tilastotietojen puutteessa kohtuullisen realistinen arvio Norjan saamelaisten kokonaismääräksi voisi olla 45 000. Tätäkin karkeamman arvion mukaan Finnmarkenissa asuisi 15 000 saamelasita. Kun Finnmarkenissa on noin 75 000 asukasta, saamelaisten osuus olisi noin 20 %.

Ruotsillakaan ei ole tarkkoja tilastoja n.s. kansallisista vähemmistöistään. Saamelaisten määräksi on ilmoitettu 17–40 000, kohtuullisen käyttökelpoinen luku voisi olla noin 20 000. Näistä noin 8 300 ovat rekisteröitynä sikäläisten saamelaiskäräjien vaaliluetteloon. Noin 7 % maan saamelaisista asuu Tukholmassa. Kolmessa pohjoisimmassa läänissä on yhteensä noin 640 000 asukasta. Näistä saamelaisia on arviolta 36 000 eli noin 5,6 %.

Koko Sápmin osalta voidaan varmuudella sanoa, että vaikka on saamelaisenemmistöisiä kyliä, alueita ja kuntia, hiukan laajemmassa tarkastelussa saamelaiset muodostavat pääsääntöisesti määrällisesti vähemmistön Sápmissa. Ruotsin saamelaiskäräjien komiteamietinnössä korostetaan, että koska saamelaisia pidetään alkuperäiskansana, heitä ei kuitenkaan lasketa vähemmistöksi lukumääräisestä vähemmistöasemastaan huolimatta, vaan nimenomaan alkuperäiskansaksi. Itse muistutan tässä, että tämä muodollinen asema ei kuitenkaan muuta sitä, että saamelaiset muodostavat useimmissa tarkasteluissa tosiasiallisen vähemmistön.

Tämän vähemmistön tulisi siis saada haltuunsa esivanhempiensa maat. Mietinnössä selvitetään, että vähemmistöoikeudet eivät ole kollektiivisia vaan yksilöllisiä, eli oikeuksien haltijana ja harjoittajana ei ole vähemmistö ryhmänä, vaan vähemmistöön kuuluvat yksilöt. Alkuperäiskansaoikeudet taas ovat kollektiivisia, eli niiden haltijana ja harjoittajana on alkuperäiskansa kokonaisuudessaan. Oma vaistoni, joka tietenkin on oikeuslähteenä täysin mitätön, sanoo että jaottelussa on vahva skolastisen viisastelun maku. Joka tapauksessa mietinnössä todetaan, että vähemmistöoikeudet tähtäävät siihen että ”vähemmistöyksilöt” voisivat säilyttää ja kehittää erityisiä identiteettejään intregroituna osana pääväestön yhteiskuntaa ja kehittää yhteisöjään (ruots. samhällen, yhdyskuntiaan, yhteiskuntiaan) rinnan pääväestön yhteiskunnan kanssa.

Milloin alkuperäiskansa, kuten saamelaiset, ei asu yksin omalla, selkeästi rajatulla perinteisellä alueellaan, vaan lomittain ja sekaisin muun väestön kanssa, koko alueen maitten ja luonnonrikkauksien vaatiminen yksinomaan alkuperäiskansan hallintaan näyttäisi olevan ristiriidassa useiden YK:n sopimusten ja julistusten kanssa. Erityisen kohtuuttomilta tällaiset vaatimukset näyttävät milloin alkuperäiskansa muodostaa alueella vähemmistön, kuten saamelaiset tekevät. Tuomalla tämän esille en halua millään tavalla kiistää alkuperäiskansan oikeutta harjoittaa kulttuuriaan ja perinteisiä elinkeinojaan. Ainoa asia jota arvostelen, on pyrkimys alkuperäiskansan yksinvaltaan alueella, joka on jo tosiasiallisesti useamman väestöryhmän asuttama. En ole vielä perehtynyt asiaan, mutta uskoisin, että YK:n elinten suositusten joukossa on paljonkin tällaisia asetelmia käsittelevää, suuntaa antavaa materiaalia. Ymmärtäisin, että Norja Finnmarkenin laki perustuu etnisesti ja kulttuuriltaan erilaisten ryhmien tasa-arvoon, ja että YK:n elimet ovat todenneet, että juuri näin pitää olla, kunhan alkuperäiskansan oikeudet toteutuvat tasa-arvoisesti ja heidän erityistarpeensa huomioidaan. Yhtä kaikki ainakin Ruotsin ja Suomen saamelaiskäräjät ajavat linjaa jossa Saamenmaan maat, vedet ja luonnonrikkaudet on tarkoitus saattaa yksinomaan saamelaisten hallintaan, sillä perusteella että kyseessä on heidän ikiaikaiset ja perinteiset maansa, jollaisia tarkoitetaan ILOn alkuperäiskansasopimuksessa.

Tätä linjaa ajaessaan Suomen saamelaiskäräjät on tiukasti pitänyt kiinni siitä, että asiaa koskevat neuvottelut ovat vain saamelaiskäräjien ja Suomen valtion välinen asia, jossa alueen muulla väestöllä ei ole osaa eikä arpaa. Itse haluaisin herättää kysymykseen siitä, kummassakohan kahdesta asetelmassa saamelaisilla mahtaa olla paremmat mahdollisuudet turvata ja kehittää oikeutensa. Siinäkö, missä he ovat väärti-, klientti ja suosikkiasemassa Etelä-Suomen eliittiin ja kieltävät halveksien oman alueensa muun väestön, samalla kun eteläsuomalainen eliitti kohtelee koko Lappia väestöineen kolmannen luokan alusmaana – jota tehtävää saamelainen suosikkieliitti on helpottamassa ainakin metsähallituksen osalta? Vaiko siinä asetelmassa, jossa Lapin koko väestölle annetaan laajempi itsemääräämisoikeus oman maakuntansa asioissa, valtiovallan lähinnä varmistaessa saamelaisten edut taustalla? Etujen ajaminen viimemainitussa asetelmassa tosin vaatisi ylivaltahankkeista luopumisen.

* * *

110-sivuinen Ruotsin puolen saamelaisten komiteamietintö vuodelta 2004 on antoisa ja ansiokas vähintäänkin siksi, että itsemääräämisoikeuden problematiikkaa on siinä tarkasteltu ja pohdittu monipuolisesti. Mietinnöstä löytyy erittäin runsaasti YK-elinten englanninkielisiä kannanottoja lähdeviitteineen. Lainaukset ilmentävät tärkeitä periaatteita, mutta komitean tarjoamina suomalainen sanonta ”ajaa kuin käärmettä pyssyyn” tulee herkästi mieleen.

Pohdittuaan itsemääräämisoikeutta yleisesti ja erityisesti alkuperäiskansojen itsemääräämisoikeutta, komitea päätyy siihen että saamelaisten itsemääräämisoikeutta joudutaan harjoittamaan kansallisvaltioiden rajojen puitteissa, ilman irrottautumista (”lösrivelse”). Tämä todettuaan komitea suuntaa katseen Pohjoismaissa saamelaisalueen ulkopuolella toteutettuihin alueellisiin itsemääräämisoikeuksiin eli Home Rule -toteutuksiin (kuten Grönlanti, Ahvenanmaa ja Färsaaret) ja ottaa lisäksi esimerkiksi Espanjan Baskimaan. Tässä kuitenkin komitealta unohtuu yllä mainitsemani saamelaisten määrällinen vähemmistöasema ja se, että heidän esille tuomissaan Home Rule -toteutuksissa on kyse kyseisten alueiden koko väestön itsemääräämisoikeudesta. Komitea tutkailee itsemääräämisoikeuden periaatetta päätyen aina siihen, että alkuperäiskansalla on oikeus hallita perinteisiä maataan ja luonnonvarojaan, ja näin tehdessään komitea aina ikään kuin taikoo alueen muun väestön olemattomaksi. Komitean julkilausumattomat tunnot näkyisivät olevan sellaiset, että ei-saamelainen väestö edustaa kolonialisteja, joille ei olisi tarkoitus antaa Saamenmaan kansalaisoikeuksia eli osallisuutta Saamenmaan itsemääräämisoikeutta harjoittaviin elimiin. Koska komitean maailmankuvassa saamelaiset edustavat oikeudetonta ja sorrettua kansaa, itsemääräämisoikeuden toteuttaminen toisi mukanaan väestöryhmien osien vaihtumisen – oikeudettomista tulisi oikeuksien haltijoita ja harjoittajia, nykyisestä herraväestöstä oikeudettomia: ”Vain saamelaiset itse kykenevät isännöimään saamelaisia maa- ja vesialueita ja luonnonvaroja tavalla joka on tarkoituksenmukainen saamelaiselle yhteiskunnalle. Komitea katsoo että tälle sen kannalle on tuki kansainvälisessä oikeudessa (folkrätten) sen mukaan kuin yllä on selvitetty.” Linjaus tuo mieleen vastaitsenäistyneiden afrikkalaisten valtioiden politiikan joka tähtäsi valkoisen väestön karkoittamiseen.

* * *

Vaikka itsemääräämiskomitean mietintö vuodelta 2004 ei ole enää tuore, suosittelen siihen tutustumista, koska mietintö muodostaa tärkeän väliaskelen Ruotsin puolen saamelaisten itsemääräämishankkeen kehityksessä. Erityisen antoisa komiteamietinnön lukeminen on siinä valossa, jonka Norjan vuonna 2006 voimaan astunut Finnmarkenin laki muodostaa.

Dokumentista http://www.sametinget.se/8622 ilmenee, että Ruotsin saamelaiskäräjät hyväksyi komitean mietinnön ja siihen sisältyvät ehdotukset yleiskokouksessaan 23.2.2005. Edelleen Ruotsin saamelaiskäräjät asetti yleiskokouksessaan 18.5.2006 suhteellisilla vaaleilla valitun kolmihenkisen komitean joka sai tehtäväkseen selvittää, selvittää komiteamietintöön sisältyvät saamelaisen itsemääräämisoikeuden perusteet ja muodot. Muun ohella komitean tuli erityisesti paneutua Norjan ja Suomen puolen tilanteeseen. Komitean tuli kartoittaa kansainvälisiä kokemuksia alkuperäiskansojen itsehallinnosta, ja lisäksi alueellisesta itsehallinnosta.

Toukokuussa 2007 komitea esitteli osamietinnön ”Norsk samerätt, något för oss?” (suom. ”Norjan saamelaisoikeus, sopiiko se meille?”). Mietintö löytyy ruotsinkielisenä osoitteetsa

http://www.sametinget.se/6926

Työryhmien johtopäätösten selostamiseen ei tässä ole tilaa. Raportti on kuitenkin tärkeä kriittinen tutkielma Norjan valitsemasta tavasta toteuttaa ratifioimansa ILO-sopimus. Komitea tukeutuu paljolti Norjan Suurkäräjien vuonna 2003 kahdelta tutkijalta, hans petter Graverilta ja Geir Ulfsteinilta tilaamaan arvioon ehdotuksesta Finnmarkin laiksi kansainvälisen lain (folkretten, oikeastaan kansainoikeuden) näkökulmasta. Finnmarkin laki astui voimaan kesäkuussa 2006. Tutkijakaksikko suoritti siis ennakkoarvion lakiehdotuksesta, eikä arvioinut lain toteutumista.

Kun Ruotsin saamelaiskäräjien komitean mietintö valmistui, Finnmarkenin laki oli ollut voimassa vajaan vuoden. Ruotsalaisen komitean arvio perustuu kuitenkin niin vahvasti norjalaisen tutkijakaksikon ennakkoarvioon, että komiteamietintöä on ennemminkin luonnehdittava tutkijoiden arvion kriittiskesi referaatiksi kuin raportiksi Norjan mallin toteutumisesta.

Tämän rajallisen metodinsa perusteella Ruotsin saamelaiskäräjien komitea päätyy muun muassa toteamaan, ettei Finnmarkenin laki, sen perustella muodostettu Finnmakseeiendomen-kiinteistö (joka käsittää kaikki valtionmaat läänissä) ja kiinteistön ohjesääntö eivät anna saamelaiselle väestölle niitä omistus- ja hallintaoikeuksia joihin saamelaisilla alkuperäiskansana on ILO-sopimuksen 24. artiklan mukaan oikeus. Komitea asettaa kyseenalaiseksi onko Saamelasikäräjillä kompetenssi hyväksyä Finnmarkseiendomenin hallintojärjestyksen määräykset. Epäselväksi jää koskeeko kompetenssiepäily Norjan saamelaiskäräjiä vai Ruotsin saamelaiskäräjiä, mikäli Ruotsin valtio ehdottaisi vastaavaa ratkaisua Ruotsiin.

Ruotsin saamelaiskäräjät päätti kokouksessaan 17.2.2009 hyväksyä itsemääräämiskomitean osamietinnön todeten että saamelaiskäräjät yhtyy mietinnössä esitettyihin suuntaviivoihin ja jättäen sen uudelle saamelaiskäräjille. Finnmarkenin laki on nyt ollut voimassa noin kahdeksan vuotta. Tiedossani ei ole, onko Ruotsin saamelaiskäräjät sittemmin antanut arvioida Norjan mallin toimintaa käytännössä, tai hankkinut siitä Norjan saamelaiskäräjien näkemyksen.

* * *

Ruotsin saamelaiskäräjien vuoden 2004 komiteamietinnön ajatukset muodostavat edelleen pohjan Ruotsin saamelaiskäräjien politiikalle. Mietinnön ajatukset heijastuvat edelleen Ruotsin, Norjan ja Suomen saamelaiskäräjien politiikkaan, ja varsinkin pohjoismaisten (plus Venäjä) saamelaiskonferenssien julistuksiin eri vuosilta. Saamelaisen itsemääräämisoikeuden toteuttamismuotojen selvittely on vuonna 2014 edelleen Ruotsin saamelaiskäräjien esityslistoilla. Lokakuussa 2014 saamelaiskäräjät asetti kahdeksanhenkisen komitean, jonka tehtäviin kuulua laatia ehdotukset siitä miten saamelaiskäräjien vaikutusvaltaa ja osallisuutta päätöksenteossa lisättäisiin, miten saamelaiskäräjien mietintöä saamelaisten itsemääräämisoikeutta toteutettaisiin sekä miten YK:n alkuperäiskansojen oikeuksien julistus sisällytettäisiin Ruotsin valtion saamelaispolitiikkaan ja oikeusjärjestelmään. Komiteassa ovat edustettuina kaikki Ruotsin saamelaiskäräjillä edustetut saamelaispoliittiset puolueet: Skogssamerna, Guossonásti, Samerna, Jakt- och fiskesamerna, Albmut, Min Geadidnu ja Landspartiet Svenska Samer.

Ruotsin saamelaiskäräjien verkkosivuilla pidetään siis kiinni opista, jonka mukaan Ruotsissa asuu kaksi kansaa, joilla on kansainvälisen oikeuden mukaan yhtä vahva itsemääräämisoikeus. Molemmat kansat joutuvat harjoittamaan itsemääräämisoikeuttaan rinnatusten, jolloin kummankin kansan itsemäärämisoikeus saattaa rajoittaa toisen kansan itsemääräämisoikeutta. Asioista jotka koskevat vain tai pääasiassa vain saamelaisia saamelaisten tulee saada päättä yksin. Sekä ruotsalaista että saamelaista yhteiskuntaa koskettavien kysymysten käsittelyä varten tulee Ruotsin saamelaiskäräjien mukaan kehittää mainitun kahden yhteiskunnan välisiä yhteistoimintamuotoja. Yksi mahdollisuus olisi että saamelaisilla olisi oma edustus (Ruotsin) valtiopäivillä. (Tässä voimme muistaa että itsemääräämisoikeuden omaavalla Ahvenanmaalla on oma edustajansa Suomen eduskunnassa. –GP.) Ruotsin saamelaiskäräjät haluaa myös aloiteoikeuden valtiopäivillä.

* * *

Ruotsin valtaväestön ja ei-saamelaisten kansallisten ja ei-kansallisten vähemmistöjen demokraattisen ja liberaalisen myrskyisästi julistaman kannan mukaan on siis rasistista ja jopa fasistista sanoa, että saamelaiset eivät ole ruotsalaisia. Tätä edustavan kannanoton esille tuoneen valtiopäivien varapuheenjohtajan Björn Söderin olisi erottava tehtävistään. Ruotsin saamelaisten pääteoreetikko ja -ideologi, kansainvälisen ”kansanoikeuden” erikoisasiantuntija Mattias Åhrén sanoo että Söder on oikeassa, saamelaiset eivät ole ruotsalaisia.

Olisiko kyseessä vähän samasta asiasta kuin juutalaisvitsien kanssa? Juutalaisilla on vahva humoristinen perinne, joka kohdistuu myös juutalaisuuden erilaisia ilmentymiä kohtaa. Tämän huumorin esittäminen on poliittisesti sallittua juutalaisille, mutta ei muille. Saisiko siis saamelaiset sanoa että he eivät ole ruotsalaisia, mutta jos joku ei-saamelainen sanoo saman asian, sanoja on saamelaisvastainen rasisti?

Epäilemättä kannattaa tarkastella sanottua ja sanojaa laajemmassa yhteydessä ja tutkailla lausuntojen tarkoitusperiä – onko tavoitteena määritellä joku ulos ryhmän tai henkilön oikeuksien viemiseksi, vai niiden edistämiseksi?

Ehkäpä ihmeelliseltä tuntuva asetelma selittyy kuitenkin parhaiten sillä, että kaksi nationalismin ilmentymää ovat yksinkertaisesti paiskanneet kättä. Björn Söder edustaa Ruotsidemokraattien konservatiivista ruotsalaista nationalismia, Mattias Åhrén edustaa suursaamelaista nationalismia. Minusta molemmat nationalismin lajit ovat yhtä surullisia ja yhtä aikansa eläneitä. Jos Ruotsi tarvitsee nationalismia, sen tulee olla sellaista, että sen piirin mahtuvat kaikki, niin ”vanhat” kuin ”uudet” ruotsalaiset, juutalaiset ja saamelaiset mukaan lukien. Tarvitaan aktiivista integrointia tähän kansalliseen kulttuuriin, mutta integroinnin on rajoituttava tuhannen vuoden aikana hyviksi ja kestäviksi todettuihin perusarvoihin. Tähän perinteeseen eivät istu esimerkiksi lähiömellakat. Tällaisten – uskaltaisinko sanoa – epäkansallisten ilmiöiden lopettaminen vaatii kuitenkin paljon muutakin kuin vain poliisitoimia. Sisällyttävään nationalismiin (jonka arvoihin kuuluvat globalisimi, internationalisimi jne) ei istu myöskään se, että jokin maan rajojen sisällä asuva väestöryhmä, katsoipa se itsensä osaksi kansaa tai ei, syrjii tai sortaa toista, pienempää ryhmää sisällään tai ulkopuolellaan.

Kun maassa vallitsevista perusarvoista ja niiden käytännön toteuttammisesta vallitsee riittävä yksimielisyys, arkipäivän puitteissa rauhanomaisesti harjoitettu ja ainakin juhlahetkinä värikkäästi ilmaistu monikansallinen kulttuurien kirjo on rikkaus, joka vain vahvistaa kansakuntaa. Tämä koskee myös Suomea. Itse näen saamelaiset omana kansanaan, jolla on omat erityiset tarpeensa ja oikeutensa ja oma identiteettinsä. Samalla näen saamelaiset ruotsalaisina, suomalaisina jne, painottaen tässä täysiä kansalaisoikeuksia – muu vielä puuttuisi. Saamelaisuuden nimissä ei kuitenkaan tule vaatia oikeutta rikkoa pääväestön noin tuhannen vuoden aikana kovien kokemusten kautta hyväksi ja kestäviksi toteamia perusperiaatteita, jotka Suomen valtio on vahvistanut perustuslaissaan ja pitkässä rivissä kansainvälisiä sitoumuksia. – kuten demokratia ja syrjintäkielto. Minulla ei ole mitään syytä olla luottamatta siihen, etteivätkö saamelaisten laaja joukko jakaisi näitä perusarvoja. Kansakunnan jakaminen eri kansoihin jotta nämä kansat ja niihin kuuluvat yksilöt voitaisiin luokitella aitoihin ja vähemmän aitoihin edustaa eilispäivän arvoja ajavien hämärämiesten puuhia, olipa jakajana sitten joku Söder tai Åhrén.

* * *

P.S. Ruotsin radion saamelaisstoimituksen verkkosivuilla 9.1.2015
http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=2327&artikel=6063144
tutkija Charlotta Svonni tuo kuvaavasti esille kahden kansan teemaa. Svonni valmistelee tohtorinväitlösirjaansaUumajan yliopiston saamelaistutkimuksen kekskuksessa. Pinessä kirjoituksessa kouluopetuksessa otettaisiin kaikkien soveltuvien aineiden kohdalla käyttöön saamelainen tapa käsitell kaikkia kouluaineita Ruotsinkaikissa kouluissa. Tätä hän perustelee sillä, että maassa on kaksi kansaa, joista toinen on saamelaiset. Siksi matematiikan, historian, ruotsinkielen, yhteiskunta- ja luonnontietouden, lyhyesti sanoen kaikkien aineiden opetuksessa tulisi soveltaa saamelaisia teemoja.

Svonnin mukaan historian opetuksessa voidaan lähestyä aiheita vaihtelevista näkökumista. Tähän voitaisiin ottaa mukaan saamelainen näkökulma ja ottaa esille historiallisia henkilöitä, mutta myös muissa aineissa, kuten kotiseutuopissa voitaisiin ottaa esille miltä perinteisissä saamelaiskodeissa näyttää, mikä on tavallista saamelaista ruokaa, musiikin opetuksessa voidaan nostaa eesille joiku ja sen merkitys, ruotsinopetuksessa voidaan aina käyttää saamelaisia teemoja suullisen ja kirjallisen ilmaisun opetuksessa.

Charlotta Svonni sanoo artikelissa että on valtiopäivien asia muuttaa lainsäädäntöä ja opetussuunnitelmaa niin että saamelaisuus otetaan mukaan, mutta nopeimmat tulokset saavutetaan hänen mukaansa sillä että opettajat opetella enemmän saamelaisuudesta.

Tavoite lienee hyvinkin kiitettävä, mutta perustelu silmiinpistävä. Svonnin mukaan saamelaisuus on otettava opettajiksi opiskelevien oppimistavoitteisiin "jotta kaikki jotka on kirjattuina kansoiksi Ruotsissa huomioidaan". Artikkelin alussa hän muistutti, että saamelaiset kirjattiin Ruotsin perustuslakiin vuonna 2010. Tässä Swonni käyttää kahden kansan teoriaa  painottamaan, että Ruotsissa on kaksi kansaa, ruotsalaiset ja saamelaiset. Näiden kahden, toisistaan erillisen, kansan olemassaolo on otettava esille opetusohjelmissa ja -menetelmissä. Julki lausumattomana viestinä on, että muista ei sitten olekaan niin väliä, koska ne eivät ole kansoja. Kun Ruotsin valtiopäivät marraskuussa 2010 muutti maan perustuslakia muutettiin Hallitusmuodon 1 luvun 2 § 6. mom. kuuluvaksi “Saamelaisen kansan ja etnisten, kielellisten ja uskonnollisten mahdollisuudet säilyttää ja kehittää omaa kulttuuri- ja yhteisöelämäänsä tulee edistää". Hallituksen alkuperäisissä kaavailuissa oli ollut puhe saamelaisista alkuperäiskansana (ruots. urfolk), mutta saamelaiset katsoivat ettei tämä ollut kyllin. Niin kuin eräs professori kiteytti käsityksensä: "Alkuperäiskansoilla on kulttuurisia oikeuksia, kansoilla on oikeuksia". Kahden kansan teorian kannattajat katsoivat että valtiopäiät hyväksyessään muotoilun "saamelaisesta kansasta" oli antanut täyden kansainoikeudellisen tunnustuksen saamen kansalle. Avainsanana olisi siis ollut "kansa" (eikä varauksia sisältävä "alkuperäiskansa"), riippumatta siitä että Ruotsin perustuslaissa sanaa käytetään kohdassa jossa saamelaiselle kansan osalta todetaan vain että on edistettävä sen mahdollisuuksia säilyttää ja kehittää omaa kulttuuri- ja yhteisöelämäänsä. Tätä lainkohtaa kahden kansan teorian kannattajat käyttävät nyt sinä kiinteänä tukipisteenä, jolla Ruotsin saamelaiset vivutaan tasavertaiseen asemaan ruotsalaisten kanssa ei vain yksilöinä ja kulttuurisina ryhminä, vaan nimenomaan yhdeksi kaksikansaisen maan kansoista.Vähintäänkin mielenkiintoista.