Pitkiä kaaria

Saamelaiskäräjien alkuperäiskansaoikeuden asiantuntijana profiloitunut professori Martin Scheinin on taas uudelleenaktivoitunut saamelaisten oikeuksien esipuolustajana.

http://yle.fi/uutiset/scheinin_cilgehusoassi_ilo-soahpamusas_ii_valdde_eret_sapmelaccaid_vuoigatvuoaid_eatnamiidda/7615523

Uutisen mukaan Scheinin katsoo, ettei Suomen hallituksen saamelaiskäräjille ILO-sopimuksen ehdoksi asettama, sopimuksen 14 artiklaan liittyvällä selityksellä ole juridista perustaa ja ettei se sido Suomen eduskuntaa. Scheinin toteaa, että saamelaiskäräjien puheenjohtaja on joutunut pakon edessä hyväksymään tällaisen menettelytavan. Tässä tilanteessa saamelaiskäräjille ei Scheininin mukaan jää muuta kuin pyrkiä vaikuttamaan YK:n elimiin.

Scheinin tämänkertaista ulostuloa voisi puolileikillisesti luonnehtia vähän ennenaikaiseksi. Veikko Väänänen oli blogissaan ennustanut, että Scheinin ilmestyisi julkisuuteen toteamaan "selityksen" mitättömäksi vasta kun sopimuksen ratifiointi olisi toteutunut.

Vaikka Martin Scheinin onkin kuvattu edellä mainitun uutisen kuvituskuvassa YK:n lippu taustanaan, hän ei toki ole puhunut YK:n edustajana kommentoidessaan viimeksi ILO-sopimuksen ratifiointiin kytkettyä selitysasiakirjaa. Professorin akateemisia meriittejä ja erityisesti YK-tehtävissä koeteltua kansalaiskuntoa ei kuitenkaan voi kieltää, eikä minulla niitä ole tarve vähätellä eikä lytätä.

Ansioistaan huolimatta professori Scheinin ei kuitenkaan voi pitää saamelaisten oikeuksien puolueettomana asiantuntijana, vaan hänet on nähtävä Suomen saamelaiskäräjien johdon epävirallisen taustatukiesikunnan alkuperäiskansaoikeuden erikoisasiantuntijana. Ilkeämpi ilmaisu voisi olla hoviasiantuntija. Tämän asemaan hän pääsi jo nuoruudessaan, eikä se näy muuttuneen. Saamelaisten oikeuksista ja laajemmin alkuperäiskansaoikeuksista ponnistaen hän on kuitenkin luonut kunnioitettavan uran ihmisoikeusasiantuntijana. Vuonna 2005 YK:n ihmisoikeuskomitea nimitti hänet erikoistarkkailijakseen vastuualueena perusoikeuksien ja -vapauksien suojeleminen terrorismin torjunnassa. Scheininin tarkkailijatoimi oli kolmivuotinen, mutta sitä jatkettiin toisella kolmivuotiskaudella vuoteen 2011.

Vaikka terrorismin torjunta sinänsä on tarpeellista ja oikeutettua, valtioilla on pyrkimys sen varjolla rajoittaa perusoikeuksia yli sen mikä on tarpeen. Terrorismistä epäiltyjen tai syytettyjen kohdalla oikeuksien riistäminen pyrkii olemaan totaalista. Tarkkailijana Scheinin tehtävänä oli siis pitää huoli siitä että perusoikeuksia ei poljettu vaikka terrorismia torjuttiin. Tätä tehtäväänsä Scheinin hoiti kiitoksen ansaitsevalla tavalla.

Alkuperäiskansaoikeuden ja ihmisoikeuden lisäksi professori Scheininin erikoisalana on valtiosääntöoikeus (perustuslakioikeus). Hänet valittiin 2007 Kansainvälisen perustuslakiliiton varapuheenjohtajaksi ja vuonna 2010 nelivuotiskaudeksi liiton puheenjohtajaksi. Tällä hetkellä Scheinin toimii tiettävästi kansainvälisen oikeuden ja ihmisoikeuksien professorina Firenzessä varttuneille tutkijoille suunnatussa oppiahjossa nimeltä European University Institute.

Ja nyt Scheinin on siis taas kastanut lusikkansa Ylä-Lapin maaoikeussoppaan. Voi kuinka paljon mieluummin näkisin professori Scheininin keskittyvän kokonaan valtiosääntö- ja perustuslakioikeuden sektorille, ja etenkin yleisemmän ihmisoikeusoikeuden sektorille, jolla hän on tehnyt todella arvokasta ja tunnustuksen ansaitsevaa työtä. Vanha suola näkyy kuitenkin vetävän Lappiin.

* * *

Kommentoin vastikään blogissani Kari Kyrön ajatusta jonka mukaan hallitus asettaisi vaalitarkkailijoita saamelaiskäräjien vaaleihin. Totesin, että ainakin oikeusministeriö on tehnyt itsestään mahdottoman tähän tehtävään osoittamalla järjestelmällisen puolueellisuutensa niin peitellysti kuin avoimesti. Se, että lienee turhaa odottaa poliittisin perustein nimetyn RKP-läisen vähemmistövaltuutetun nousevan syrjittyjen etuja suojaamaan kertoo osaltaan, kuinka syvään suohon Suomi on tässä asiassa itsensä ajanut. Koska oikeustieteen ylioppilas Eva Biaudetin virassaan tekemät kannanotot saamelaisasioissa muodostavat osan kompleksisesta RKP–saamelaiskäräjät -rakennelmasta, Biaudet ei ole osa ongelman ratkaisua vaan osa ongelmasta.

Tämä on sinänsä uskomaton asetelma, mutta sen ymmärtämiselle saattaa löytyä eväitä tausta-asetelmista. Wikipedia tietää kertoa, että kun Biaudet valittiin 2010 vähemmistövaltuutetuksi viiden vuoden määräajaksi, valinta edellytti erivapauden myöntämisen, koska häneltä puuttuu virkaan vaadittava loppututkinto. Esittelijä, kansliapäällikkö Ritva Viljasen (SDP) mukaan Biaudetin kokemus ja pätevyys olivat riittäviä vähemmistövaltuutetun virkaan.

Valinta herätti loppututkinnon puutteen vuoksi runsaasti keskustelua, ja Pakolaisneuvonta ry:n lakimies valitti valinnasta oikeuskanslerille. Sisäasiainministeriön selvityksen mukaisesti oikeuskanslerin päätöksessä todetaan että Biuadet nousi selkeästi esille haastattelussa olleiden hakijoiden joukosta. Hänellä todettiin laajin ja monipuolisin työ- ja johtamiskokemus virkaan liittyvistä tehtävistä. Hänen ansionsa sekä kansallisen että kansainvälisen tason yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta arvioitiin muihin hakijoihin verrattuna selvästi vahvimmiksi, ja haastattelu tuki tätä näkemystä. Loppuvertailussa Biuadetilla katsottiin olevan selvästi parhaat edellytykset toimia vähemmistövaltuutettuna. Oikeuskansleri viittasi nimittäjän harkintavaltaan eikä nähnyt lakeja rikotun, ja hylkäsi kantelut.

Oikeuskanslerin päätös Biaudetin nimitysasiassa löytyy täältä:

http://www.okv.fi/media/uploads/ratkaisut/arkisto_1997-2011/okv_670_1_2010.pdf

Viljanen itse oli nimitetty toiselle kaudelleen sisäasiainministeriön kansliapäälliköksi esittelijän ehdotuksesta poiketen. Nimityksen suorittanut silloinen tasavallan presidentti Tarja Halonen antoi merkitä valtioneuvoston pöytäkirjaan perusteluinaan että Viljasella oli pitkä kokemus joka antoi hänelle hyvät edellytykset viran hoitamiseen, ja että Viljanen oli hoitanut virkaa moitteetta koko ensimmäisen kautensa. 

Myös Viljasen valinnan johdosta oli tehty kanteluja, mutta ne eivät antaneet aihetta oikeuskanslerin toimenpiteisiin. Oikeuskanslerin päätös Viljasen nimitysasiassa löytyy täältä:

http://www.okv.fi/media/uploads/ratkaisut/ratkaisut_2012/okv_1215_1_2012.pdf

Päätöksen mukaan oikeuskanslerinvirastossa suoritetussa ennakollisessa tarkastuksessa tai valtioneuvoston yleisistunnossa ei tullut eikä jälkikäteenkään ollut tullut esiin sellaista, jonka perusteella oikeuskanslerilla olisi ollut oikeudellisia perusteita epäillä valtioneuvoston ylittäneen lainsäädännön asettaman harkintavallan rajat tai menetelleen muutoin lainvastaisesti sisäasiainministeriön kansliapäällikön virkaa täytettäessä. Oikeuskansleri muistutti ratkaisussaan, että nimittäjällä on oikeudellisten rajojen puitteissa harkintavaltaa muun muassa sen suhteen, miten virkaan kuuluvien tehtävien asettamia vaatimuksia ja hakijoiden ansioita painotetaan. Tämä koskee myös hakijoiden koulutuksen, työkokemuksen ja kyseiseen hallinnonalaan perehtyneisyyden keskinäistä painotusta hakijoita vertailtaessa. Ratkaisussaan oikeuskansleri kiinnitti vielä huomion siihen, että valtioneuvoston ohjesäännön 43 §:n 1 momentin 2 kohdan 1.6.2011 lukien voimaan tulleella muutoksella kansliapäällikön aikaisempi perehtyneisyyttä hallinnonalan toimintaan koskeva kelpoisuusvaatimus korvattiin tehtävän edellyttämää monipuolista kokemusta koskevalla kelpoisuusvaatimuksella. Viljasen voitiin katsoa omaavan nimitysperusteiden kokonaisharkinnan perusteella parhaat edellytykset sisäasiainministeriön kansliapäällikön viran menestykselliseen hoitamiseen.

En ole seurannut Biaudetin toimintaa vähemmistövaltuutettuna muilta osin kuin ILO-sopimukseen liittyen, mutta tällä sektorilla kansliapäällikkö Viljasen arvio Biaudetin pätevyydestä ei käsitykseni mukaan mennyt ihan nappiin. Pätevyysvaje ilmenee arvioni mukaan siinä että Biaudet on antanut poliittisten näkökohtien ohjata virkatoimintaansa, joita pitäisi ohjata Laki vähemmistövaltuutetusta ja syrjintälautakunnasta (13.7.2001/660) ja Yhdenvertaisuuslaki (20.1.2004/21).

* * *

On mahdoton sanoa, missä kaikkien pöytäkirjojen ja muodollisten menettelyjen ulkopuolella Viljasen ja Biaudetin nimityksiin on vaikuttanut se seikka, että niin Halonen, Viljanen kuin Biaudet ovat olleet aikoinaan aktiivisia Demokraattisiset lakimiehet r.y.:ssä, stalinistisen ohjaamassa järjestössä, joka nyttemmin on karistanut ainakin osan menneisyydestään ja muuttanut nimekseen Oikeuspoliittinen yhdistys DEMLA r.y. Vanhan toveruuden siteet taitavat kuitenkin olla sitkeää sorttia, ja demlalaiset pitävät hallussaan joukon tasavallan korkeista viroista niin että se johdattaa ajatuksen illuminaatteihin ja muihin salaliittoihin. Ei AKS:n jäseniäkään ollut järjestön koko toiminta-aikana kuin nelisen tuhatta, mutta silti he vaikuttivat vahvasti mm. valtakunnan politiikan suuntamiseen. Vaikea sanoa, kummanko seuran jäsenistö onnistui miehittämään korkeampia yhteiskunnallisia asemia. Molempien jäsen nousi presidentiksi. Kekkosen tullessa presidentiksi 1956 hänen nimensä lienee jo muuttunut kirosanaksi monien entisten AKS-veljien keskuudessa. Kekkonen oli eronnut järjestöstä 1932 sen saamien fasistisluonteisten vivahteiden vuoksi, ja sisäministerinä hän oli yrittänyt lakkauttaa äärioikeistolaisen IKL:n. Eduskunnan luottamusäänestys äänin 124-42 antoi Kekkoselle valtuudet lakkauttaa IKL:n, mutta lakkautus kumottiin raastuvan- ja hovioikeudessa.

* * *

DEMLA toimii edelleen. Sen taistelukauden aktiiveihin kuului muiden muassa myös saamelaiskäräjien alkuperäiskansasoikeuden asiantuntija Martin Scheinin, joka toimi jopa järjestön puheenjohtajana vuonna 1989. Kun muistelee nuoren Tarja Halosen ja nuoren Scheininin aktiivisuutta Ylä-Lapin maakiistoissa ennen Halosen vuonna 2000 alkanutta ensimmäistä presidentinkautta, voi nähdä mielenkiintoisen kaaren, joka alkaa Halosen ja Scheininin aikoinaan yhdessä omistamasta Angelin mökistä jossa saamelaisen maapolitiikan strategian perusteita hahmoteltiin. Kaaren tämänhetkisessä loppupäässä on se aktiviteetti jota vähemmistövaltuutetun viran nykyinen haltija harjoittaa. Toivottavasti olen vapaa vainoharhaisuudesta kun sanon, että Biaudetin saamelaispolitiikka ei ole irrallinen ja sattumanvarainen, vaan osa tuota saamelaisnationalistista strategiaa. Sen raskas tykistö on taas ajettu asemiin, ja jo ennen Scheininin tuoreinta kannanottoa olemme kuulleet Kaisa Korpijaakko-Labban näkemyksen ILO-sopimuksen ratifioinnista ja saamelaisten kollektiivisen maanomistuksesta. Ammukset ovat vanhaa varastoa, peräisin 1980-luvulta jolloin aiheesta vuonna 1989 tohtoriksi väitellyt Korpijaakko todisteli Lapin maiden kuuluvan saamelaisille yhteisomistuksena.

Kaarista puheen ollen voimme todeta, että DEMLA:n lehti "Oikeus" julkaisi aikoinaan kolme Kaisa Korpijaakkon artikkelia: "Saamelaisen omaisuudensuojan perusteista,(Oikeus 4/1977 s. 216-220), "Saamelaisten oikeudet maahan ja veteen perusoikeustulkinnassa ja oikeuskäytännössä" (Oikeus 3/1982 s. 201-203) ja "Saamelaisten oikeusasemasta - ajatuksia erään tutkimusprosessin varrelta" (Oikeus 4/1989 s. 321-324)

Kaaret sulkeutuvat. Elokuussa 2014 Kaisa Korpijaakko-Labba valittiin saamelaiskäräjien vaalilautakunnan sihteeriksi. Sihteerin tehtävänä on vaalilautakunnan alaisena valmistella ja toimeenpanna syksyn 2015 saamelaiskäräjävaalit sekä toimia vaalilautakunnan esittelijänä ja sihteerinä kokouksissa. Toimenkuvaan kuulunee näin myös hakijoiden saamelaisuuden arviointiin liittyvä valmistelu ja päätösehdotusten teko.

Huomautus 15.11.: Veikko Väänäsen blogissa on nimimerki Anonyymi :-)  (jonka käyttäjä ei tällä kertaa ollut minä) tehnyt seuraavan tärkeän huomautuksen:

Tarkennus: Kaisa Korpijaakko-Labba ei toimi vaalilautakunnan sihteerinä. Syy mikä lienee, ei ainakaan julkisuudessa perusteltu. Hänen tilalleen on vaivihkaa palkattu Antti (Pekanpoika?) Aikio ja vaalilautakunnan suunnittelijaksi on palkattu Inka Saara Arttijeff. Kumpikin on palkattu ilman hakumenettelyä. 

Tämän johdosta olen itse korjaillut alla olevaa tekstiä vastaavasti.

* * *

YLE Sápmin uutissivu 12.2.2014 kertoi että Kaisa Korpijaakko-Labba on laatinut saamelaiskäräjien puolesta lausunnon, jossa hän toteaa tutkineensa metsälappalaisten (tai niinkuin uutisessa sanotaan anakronistisesti "metsäsaamelaisten") esiintymistä asiakirjoissa 1600-luvulta lähtien. Korpijaakko-Labban mukaan käsitteellä metsälappalainen tai metsäsaamelainen ei ole tieteellistä merkitystä eikä yhtymäkohtaa saamelaisten tunnettuun historiaa. Korpijaakko-Labban mukaan termi metsäsaamelainen esiintyy asiakirjoissa ensimmäisen kerran vuonna 1845. Sitä ennen maa- ja verokirjoissa ei hänen mukaansa eritelty lappalaisia tarkemmin.

Lisätodisteeksi Korpijaakko-Labba vetää sen, ettei myöskään saamelaisessa folkloressa ole tietoa siitä, että Suomessa olisi ollut muinainen metsäsaamelaiskulttuuri ja mikä kyseisen kulttuurin kieli, kulttuurin piirteet ja elinkeinot olisivat olleet.

Todettuaan että metsäsaamelaisia ei yksilötasolla esiinny missään (asiakirjoissa - lisäys GP) Korpijaakko-Labba tai ainakin Yle Sápmin jutun otsikon laatija vetää johtopäätöksen "metsäsaamelaisia ei yksilötasolla esiinny missään". Muun muassa Suomen saamelaiskäräjien puheenjohtaja, tohtori Klemetti Näkkäläjärvi on selvästi tieteelliseen koulutukseensa vedoten tulkinnut tämän niin, etti metsäsaamelaisia ole koskaan ollut olemassa, koska heidän olemassaoloaan ei ole voitu vahvistaa "tieteellisin menetelmin".

Liekö tohtoreiden mieleen koskaan juolahtanut, että laajemmassa määrin lappalaisten/saamelaisten jakaminen kategorioihin kuten metsälappalaisiin/saamelaisiin, tunturilappalaisiin/saamelaisiin, merilappalaisiin/saamelaisiin jne on saattanut alkaa vasta suhteellisen myöhään? Kielitieteilijät tosin olisivat voineet kertoa heille suoralta kädeltä että ruotsinkielessä sana "skogslapp" (suom. metsälappalainen) esiintyi säilyneessä kirjallisessa lähteessä ensimmäisen kerran vuonna 1674 ja muodossa "skoglapp" vuonna 1774. Vuoden 1674 maininta koski Kemin-Lappia. Sana "fjellapp" (suom. tunturilappalainen) esiintyi ensimmäisen kerran 1551 muodossa "fieldlapper". Sana "fiskarlappar" (suom. kalastajalappalaiset, tarkoittaen sisävesikalastajia) esiintyi ensimmäisen kerran 1747 muodossa "fisk-lapp". Gustaf von Düben, jonka tohtorit epäilemättä tuntevat, kirjoitti 1873 senaikaista Ruotsin valtion saamelaispolitiikkaa ja tiedemiesten käsitystä heijastaen: "Fiskare-lapparne - - - äro i Sverige oftast blott utarmade, före detta ren-egande Lapp-individer." (suom. Kalastajalappalaiset ovat - - - Ruotsissa vain köyhtyneitä, aikaisemmin poroja omistaneita lappalaisyksilöitä.). Magnus Höjer kirjoitti 1883: "Med hänsyn till skiftningarna i lefnadssättet har man indelat de svenska lapparne i tre grupper, fiskarelappar, fjällappar och skogslappar." (suom. Elämäntapojen variaatioiden perusteella Ruotsin lappalaiset on jaettu kolmeen ryhmään, kalastajalappalaisiin, tunturilappalaisiin ja metsälappalaisiin.)

Mitä tulee Korpijaakko-Labban mainitseman folkloreen, hän ja eräät muut saamelaiskäräjäpiireihin kuuluvat tohtorit saattavat itse huomaamattaan ja tarkoittamattaan olla sitä tuottamassa, väittäessään ettei metsäsaamelaisia ole koskaan ollut olemassa. Tätä vanhemman saamelaisen folkloren lähdearvo ei toki ole olematon, mutta silti rajallinen. Tohtoreiden pirtaan käy varmasti hyvin että Suomen alueelle pääosin vuoden 1864 jälkeen muuttaneiden pohjoissaamelaisten jälkeläisten folkloren mukaan heidän esivanhempansa ovat asuneet täällä muinaisuudesta lähtien, ja heidän tullessaan nykyisen Suomen alueelle maa oli autio ja ennen kaikkea tyhjä, ja varsinkaan mitään lappalaisia tai saamelaisia ei täällä näkynyt edes vilaukselta. Uskallan olettaa, että vanhemman folklorensa mukaan nämä saamelaiset eivät edes tulleetkaan mistään, vaan saivat alkunsa yhden tai parin jumaluutensa tavalla tai toisella tapahtuneesta lisääntymisestä. Mitenkähän muuten inarinsaamelaisten/lappalaisten folklore, olisiko siinä mitään aineksia siitä mistä inarinsaamelaiset ovat alueelleen tulleet?

Sarkasmit ja leikki sikseen. Tekisi mieli sanoa, että nykyisten saamelaisten kristillinen jumala statuksettomia saamelaisia ja muita saamelaiskäräjien johdolle epämieluisia lappalais/saamelaisryhmiä ja niihin kuuluvia henkilöitä suojelkoon, mutta antaa olla. Ehkäpä mainittu voima tai joku saamelaisen mytologian lukemattomista hahmoista antaa vaalilautakunnalle ja sen palkatuille virkailijoille johdatusta toimia oikeudellisesti ja moraalisesti oikein.

* * *

Professori Scheininin kohdalla on siis otettava huomioon, että hän on useamman oikeusalan raskaan sarjan kansainvälisen tason asiantuntija. Lapin asioissa hän ei kuitenkaan näytä kykenevän säilyttämään puolueettomuuttaan, mikä on hyvin valitettavaa. Professori Scheininin korkea ammatillinen kompetenssi voisi tehdä hänestä keskeisen resurssin rakennettaessa etnisesti syrjimätöntä mallia jossa Suomen kaikkien saamelaisten/lappalaisten oikeudet varmistettaisiin samalla kuin alueen muunkin väestön itsehallintoa laajennettaisiin. Muiden kuin etnonationalistisesti suuntautuneiden rekisterisaamelaisten ja heidän poliittisen johtonsa kannalta professori Scheinin ei kuitenkaan ole toistaiseksi näyttäytynyt ongelman ratkaisijana, vaan osana ongelmaa, ollen Lapin osalta juuttunut vuosikymmenten takaisiin rintamalinjoihin ja asemiin. Jonkinasteisena kehitysoptimistina minun on kuitenkin hyvin vaikea uskoa etteikö nyt jo hyvin laajan ja korkeatasoisen kansainvälisen kokemuksen omaava professori pystyisi kokoamaan nykyisen ammatillisen itsensä myöskin Lapin asioissa ja siirtymään niissäkin nykyaikaan, yhdeksi myönteisten ratkaisujen tekijäksi. Vanhoiksi jääriksi muuttuneiden entisten taistelutoverien kamuna on tietenkin mukava turista vanhoja juttuja ja vetää vanhoja taistelulauluja tai joikuja. Mutta sittenkin jokaisen joka kykenee ajattelemaan kannattaisi miettiä vaatisiko uusi aika uusiutumista niin kauan kuin ruumiilliset ja henkiset voimat sen sallivat. Good old Thomas Paine totesi aikoinaan: "Väitteleminen sellaisen henkilön kanssa, joka on sanoutunut irti järjen käytöstä, on kuin antaisi lääkettä kuolleille". Tätä sietää itse kunkin ajatella vaikkapa kahvikupposen äärellä, kunhan siihen ei ole ujutettu ruumhinmultia. Ehkäpä rakentelen tuolta pohjalta joskus tekstin, jos saan elää ja järki pelittää.