Mohikaanien laki

Saamelaiseksi minusta ei ole, mutta olisiko minulla mahiksia mohikaaniksi?
Ei kun selvittämään!

Rekisteröinti Suomen vuoden 2015 saamelaiskäräjävaalien vaaliluetteloon on käynnissä. Rekisteröinti perustuu lakiin saamelaiskäräjistä. Rekisteröityminen on mahdollista määrättynä ajallisesti rajattuna kautena ennen vaaleja, siis joka neljäs vuosi. Kysymys on rekisteröitymisestä nimenomaan vain vaalien vaaliluetteloon, joka antaa oikeuden asettua ehdokkaaksi ja äänestää vaaleissa. Kyseinen laki nimenomaisesti kieltää vaaliluettelon käyttämisen muuhun tarkoitukseen, paitsi tieteellisiin tarkoituksiin milloin saamelaiskäräjät siihen suostuvat.

Vertauskohdaksi selvitän tässä kirjoituksessa erään amerikkalaisen intiaaniheimon periaatteet ja määrämuodot sille, miten heimon jäsenyyttä hakeva yksilö hyväksytään tai hylätään. Jäsenyys antaa myös äänioikeuden heimon erilaisissa vaaleissa. Kyseinen heimo on mohikaanien heimo, jonka nimi tuli kuolemattomaksi myös euroopassa kun kirjailija James Fennimoore Cooper (1789–1851) otti eräät heimon jäsenistä uraauurtavan Nahkasukka-”inkkariromaaniensa” henkilöiksi. Sarjan tunnetuiman kirjan nimi on Viimeiset mohikaanit (Last of the Mohicans). Kirjailija otti taiteellisia vapauksia muun muassa kuvatessaan historiallisia tapahtumia. Jälkiaikaa ajatellen niistä suurin oli että mohikaanien heimo muka olisi kuollut sukupuuttoon. Olen ennenkin kertonut kirjasta ja mohikaaneista blogissani:

http://hirvasrumpu.blogspot.fi/2013/05/ensimmaiset-mohikaanit.html

Mohikaanit elävät siis edelleen ja voivat suhteellisen hyvin, etenkin kun ottaa huomioon heimon vaikean menneisyyden. Heimon virallinen nimi on nykyään Mohican nation, Stockbridge-Munsee Band. Jäseniä on nykyään ympäri USA:ta ja maailmaa, mutta heimon ”kotiseutualue” on nykyään Wisconsinin osavaltiossa, missä sen omistuksessa on noin 6 600 hehtaaria maata, kasino, leirialue, nestekaasun jakeluyhtiö ym. Jäseniä heimossa on noin 1500. Mainittakoon että heimon kasinossa on 1200 peliautomaattia.

* * *

 USA:n historiasta johtuen intiaanien (siinä se nyt tuli!), siis alkuperäisten amerikkalaisten heimojen erityissuhde perustuu heimojen ja USA:n liittovaltion hallituksen (federal government) välisiin rauhansopimuksiin tai muihin sopimuksiin. USA:ssa sovittiin jo suhteellisen varhain, että suhteet alkuperäisasukkaisiin hoidetaan keskitetysti liittovaltion kautta, osavaltiotaso sivuttaen. Vuonna 1871 kongressi kielsi presidenttiä solmimasta uusia sopimuksia heimojen kanssa, mutta jo solmitut sopimukset jäivät voimaan.

Yksi seuraus tästä on, että eri heimoja koskevat toisistaan poikkeavat ehdot, aina sen mukaan, minkälaisiksi sopimukset laadittiin ja sovittiin. Liittovaltion ja osavaltion näille sopimuksille antama merkitys ja painoarvo on vaihdellut tietyllä trendillä. Trendin pääsuunta on ollut laskeva ja heimojen itsemäärämisoikeudelle annettu merkitys on käynyt lähellä nollaa, mutta sen jälkeen trendi on noussut lievästi nousevaksi, ehkä ensisijaisesti kansalaisoikeusliikkeen ponnistusten seurauksena. Tässä en kuitenkaan mene lainkaan siihen, missä määrin sopimukset oli pakotettu heimoille, ja missä määrin ne pidettiin tai rikottiin.

Solmimalla heimon kanssa sopimus USA:n katsotaan tunnustaneen heimon. Sen lisäksi on myös tunnustamattomia heimoja, joita voisimme ehkä kutsua statuksettomiksi heimoiksi, ja statuksettomia intiaaneja, tai, jos halutaan, statuksettomia alkuperäisiä amerikkalaisia. Nämä ovat yksilöitä tai ryhmiä, jotka katsovat että heillä olisi määrätyillä peusteilla oikeus kuulua heimoon, mutta joita hemio ei omista syystään tunnusta. Eräät heimot ovat rikkaita, esimerkiksi öljy- tai kasinotulojensa vuoksi, ja liittovaltio saattaa hallinnoida tätä varallisuutta heimon jäsenille. Kun tällaisen heimom jäsenille lankeaa tilille säännöllisesty rahaa kuin Manulle illallinen, ei ole ihme että varakkaiden heimojen jäsenyys voi olla haluttua, ja heimossa jo olevat vastaavasti haluttomia jakamaan osaansamuiden kanssa. Yksilöiden ja ryhmien statuksettomiksi jäämisen takana voi myös olla pitkiä ja monimutakaisia historiallisia suhteita, joista esimerkkinä mustat seminolit (Black Seminoles) ja muut n.s. mustat intiaanit.

Tunnustetuilla heimoilla on oma perustuslakinsa, jossa määritellään muun muassa sen itsehallintoelinten rakenne. Toisissa heimoissa heimolait (tribal bylaws, tribal codes, tribal ordinances jne) säätää valittu heimoneuvosto (tribal council tai tribal business committee), toisissa varsinaiset heimolait säädetään heimon yleisessä kokouksessa. Toimintaa johtaa yleensä heimon puhehenkilö (chair) tai puheenjohtaja (president). Useimmin nämä valitaan suorilla vaaleilla, mutta joissakin heimoissa johtajan valitsee heimoneuvosto.

Jo aikaisemmin totesin, että kullakin heimolla on oma, ainutlaatuinen rauhansopimuksensa tai muu sopimuksensa liittovaltion hallituksen kanssa, jossa sen itsehallintoelimet y.m. määritellään. Kun heimot lisäksi ovat itsemääräämisoikeuttaan käyttäen säätäneet omia lakejaan, lakien kirjo on suuri. Itse asiassa juridista erittelyä kaipaavissa tilanteissa on aina ensin selvitettävä mitä juuri kyseisen heimon lait sanovat asiasta.

USA:n korkein oikeus on todennut, että heimoilla on kiistämätön sisäisen itsehallinnon oikeus, mutta ei kansoille yleensä kuuluvaa täyttä itsehallinto-oikeutta. Heimoja ei luokitella ulkovalloiksi (engl. foreign nations, suom. ulkomaiset kansakunnat), vaan kotimaisiksi, riippuvaisiksi kansakunniksi (engl. domestic dependent nations).

Osavaltiot eivät voi säätä pakottavia lakeja jotka koskevat omalla (reservaatti)maallaan eläviä heimoja ja niiden siellä asuvia jäseniä. Sen sijaan osavaltiot voivat säätää lakeja esimerkiksi erilaisista tukiohjelmista, joihin heimot sitten voivat niin päättäessään osallistua. Näin jotta heimon itsemäärämisoikeutta ei loukattaisi.

Heimojen säätämät lait ovat pakottavia heimon alueella asuviin heimon jäseniin nähden. Sen sijaan heimoilla ei esimerkiksi ole rikosoikeudellista valtaa muihin kuin jäseniinsä nähden. Heimojäseniin kohdistuva rikosoikeudellinen valta ja sen maantieteellinen ulottuvuus riippuu kuitenkin aina kyseisen heimon rauhansopimuksesta, perustuslaista jne. Lisäksi joukko vakavimpia rikoksia on liittovaltion lailla siirretty pois heimojen tuomiovallan alaisuudesta. Ei ole tavatonta sekään, että heimot ovat siirtäneet niin rikosoikeudellisen kuin siviilioikeudellisen tuomiovallan osavaltion oikeuksille. Vuonna 1953 säädetty liittovaltion laki sekoitti kokonaiskuvaa entisestään siirtämällä niin siviili- kuin rikosoikeudellisen tuomivallan intiaaniheimojen mailla osavaltiolle tietyissä (mutta ei kaikissa) osavaltioissa, ja valtuuttamalla muut osavaltiot halutessaan toteuttamaan vastaavat järjestelyt. Laki koski myös lain ja järjestyksen ylläpitämistä (engl. Law Enforcement), jonka muodolliset näkökohdat ja käytännön toteuttaminen muodostavat nekin tilkkutäkin. Kun liittovaltiolla ja osavaltioilla lisäksi on eriasteisia poliisivaltuuksia omaavia organisaatioita jos ei lukematon määrä niin kuitenkin ylenpalttisesti, toimivaltakysymysten selvittäminen ja ratkominen ruohonjuuritasolla, jossa toiminnan on määrä tapahtua ainakin aluksi, on usein vaikeaa. Tämä lisää mahdollisuutta että alue- tai paikallistason pääväestöä edustava viranomainen niin sanotusti vetää mutkat suoriksi ja sivuuttaa heimon itsemääräämisoikeuden ja heimolait.

Tilastot osoittavat että tosiasiallisella tasolla oikeudenhoito ja lain ja järjestyksen ylläpitäminen ovat intiaanien mailla keskimäärin selvästi huonommalla tolalla kuin muualla. Tämä ei juurikaan vastaa alkuperäisväestön etuja tai tahtoa, vaan ”valkoisen miehen” toimesta tapahtuva itsemääräämisoikeuteen viittaaminen voi toimia tekosyynä sille että rajallisia resursseja suunnataan muualle. Mainittu Laki 280 olikin esimerkki nyt jo hylätyssä alkuperäiskansapolitiikan päälinjasta joka näki että sekä alkuperäiskansojen että pääväestön etu oli sulauttaa edelliset jälkimmäiseen. Tästä huolimatta laki on yhä voimassa heikentäen keskeisiä osia alkuperäisten amerikkalaisten heimojen itsemääräämisoikeudesta.

* * *

Tämän kirjoituksen aiheena on kuitenkin USA:n alkuperäiskansaheimoihin kuulumista sääntelevät määräykset ja menettelyt niiden vertaamiseksi Suomen vastaaviin. YK:n alkuperäis- ja heimokansojen oikeuksien julistuksen (tosin monimerkityksisen) 33. artiklan mukaan alkuperäiskansoilla ja heimoilla on oikeus perinteisiä tapojaan käyttäen itse päättää jäsenistään. Toisaalta, kun on kyse siitä onko henkilö katsottava kuuluvaksi tällaiseen yhteisöön, ensisijaisena kriteerinä on kyseisen henkilön itseidentifikaatio, eli käsitys siitä, kuuluko hän yhteisöön. Ryhmän ja yhteisön identifikaatiosuhde on kaksisuuntainen, voisi sanoa dialektinen. Asia käy hankalaksi viimeistään jos yksilö tuntee kuuluvansa yhteisöön joka ei hyväksy häntä. Siinäkin tapauksessa että alkuperäis- tai heimokansayhteisö hyväksyy yksilön, on oltava jonkinlainen selkeys siinä kuka on yhteisön jäsen ja kuka ei. Tähän tarvitaan muodollinen menettelytapa. Jäsenyyden perusteista ja menettelytavasta päättäminen on yhteisön asia, mutta kummankaan kautta ei kuitenkaan saa loukata syrjintäkieltoa eikä eräitä alkuperäiskansaoikeuksiakin pakottavampia ihmisoikeuksia. Yksilön anottua yhteisön muodollista jäsenyyttä asia ei voi jäädä roikkumaan ilmaan, vaan siihen on löydettävä vastaus, joko tai. Ainakin euroopan oloissa olisi ehkä ajateltavissa vaikkapa kaksiasteinen jäsenyys, jossa viimeistään seuraavan sukupolven edustajalla olisi märäehdoin mahdollisuus saavuttaa täysjäsenyys. Tämä menee kuitenkin jo vapaaksi ideoinniksi.

Menetelmätavat tulee joka tapauksessa laatia ja hio sellaisiksi, että sekä yhteisön että yksilön oikeudet tulevat huomioiduksi ja tyydytetyiksi. Niiden on tuettava syrjinnän välttämistä. Niiden on myös suojattava yhteisön pitkän tähtäimen etuja yksilöiden ja yhteisön sisäisten ryhmittymien valta- ja yksityisiä etupyrkimyksiä vastaan. Alempana selostettavia mohikaanien menettelytapoja heimon jäseneksi ottamisessa on vuosikymmenten mittaan, aina viime aikoihin asti, jatkuvasti paranneltu mm. nostamalla jäsenkomitean päälukua ja rytmittämällä komitean jäsenten valinta-aikataulua suhteessa heimoneuvoston ja sen puheenjohtajan vaaleihin, laajentamalla niiden asiakirjojen luetteloa joita komitea voi halutessaan hyväksyä näyttönä ja tekemällä luettelosta poissulkevan sijasta esimerkinomaisen.

* * *

Suomessa on kauan ollut käynnissä kissanhännänveto siitä miten saamelainen tulisi määritellä ja kenelle määrittelyvalta kuuluu. USA:ssa ei ole yhtä ainoaa määritelmää alkuperäiselle amerikkalaiselle, vaan liittovaltion ja osavaltioiden lait käyttävät erilaisia määritelmiä yhteydestä riippuen. Puhuttaessa yksilöstä ja tämän etnisestä taustasta virallisissa yhteyksissä vältetään vakiintuneen tavan mukaan kollektiivisia nimityksiä. Ei siis mielellään sanota että joku on ”intiaani” tai edes ”alkuperäinen amerikkalainen”. Sen sijaan käytetään konkreettista heimon nimeä – sanotaan, esimerkiksi että henkilö on mohikaani, cherokee, potawatomi jne.

Kuten kaikki hyvin tiedämme, poliittisesti korrekti (englanninkielinen lyhenne PC) nimitys ennen intiaaneiksi kutsutulle Pohjois-Amerikan väestölle on ”Native Americans”, syntyperäiset tai alkuperäiset amerikkalaiset. Useissa yhteyksissä käytetään lyhyempää muotoa ”native”. ”Alkuperäisten” heimoasioista puhuttaessa käytetään ilmaisua ”tribal”, (suom. ”heimollinen”). Jos minulta tässä kirjoituksessa lipsahtaa myös nimitys ”intiaanit” tai sen johdannainen, se ei tapahdu loukkaamistarkoituksessa vaan luontevamman suomenkielisen ilmaisun vuoksi, tai koska ilmaisua on käytetty USA:ssa määrätyssä yhteydessä.

Taas annos vapaata ideointia: Ehkäpä Suomessakin olisi syytä luopua saamelainen-nimityksen käyttämisestä Suomessa asuvan alkuperäiskansaan kuulumisen yleisnimikkeenä. Nimitys saamelainen voitaisiin palauttaa tarkoittamaan pohjoissaamelaisia, jotka tunnetusti haluavat varata nimikkeen ensisijaisesti itselleen ja lisäksi korkeintaan poliittisille liittolaisilleen koltille, ja historiallisten tosiasioiden paineen edessä inarinlappalaisille. Kukin nykyisistä virallisesti noteeratuista ja statuksettomista saamelaisryhmistä voisi päättää nimestään, omalla kielellään ja suomeksi. Ehkäpä meillä on tulevaisuudessa sellaisia alkuperäiskansoja tai alkuperäiskansaryhmiä kuten saamelaiset (tai tunturisaamelaiset, muuttosaamelaiset, porosaamelaiset, pohjoissaamelaiset tms), inarilaiset tai inarinlappalaiset tai inarinsaamelaiset, koltat tai kolttalappalaiset tai kolttasaamelaiset tai kolttakansa, ja vielä metsäsaamelaiset, tai kalastaja- ja metsäsaamelaiset tai Kuolajärven saamelaiset? Kuka tietää?

* * *

Alkuperäisten amerikkalaisten heimot itse eivät virallisissa yhteyksissä, mielellään puhu jäsenistään käyttämällä sanaa ”member” (suom. ”jäsen” ), ja varsinkaan ei jäsenyydestä (membership) ja sen myöntämisestä. Heimon luetteloon ottamista tarkoittava verbi on ”enroll” (suom. ”rulliin ottaminen”) ja kuuluminen heimoon ilmaistaan mieluiten sanomalla, että henkilö on merkittynä heimon luetteloon (Enrolled in the tribal rolls).

Se, että jäsenluettelosta käytetään nimikettä ”tribal rolls”, heimon rullat, kaipaa hiukan selitystä. Sotaväen miehistöluetteloita on vuosisatojen ajan pidetty pergamenttirullien muodossa (myöhemmin materiaali saattoi olla paperia ) ja sotaväkeen kirjoittamista on kutsuttu rulliin ottamiseksi. Myös laivastolla ja laivoilla oli omat rullansa. Suomalaisille TV-katsojille on tutut englanninkielinen ilmaisu ”Roll call”, joka tarkoittaa nimenhuutoa ja laajennetussa merkityksessä käskynjakoa.

Intiaanien kirjalliset heimoluettelot laadittiin alun perin ”valkoisen miehen” toimittamien väestönlaskentojen yhteydessä. Sotaministeriö hoiti intiaaniasioita USA:n perustamisesta aina vuoteen 1849, jolloin ne siirrettiin sisäasiainministeriöön. Tämänkin jälkeen keskeisestä osasta kenttätyötä vastasi tunnetulla tavalla sotaministeriö. Sivumennen sanoen heimoluetteloihin tuli käytettyjen menetelmien vuoksi paljon puutteita, jotka aiheuttavat kiistoja ja murheita vielä meidänkin aikanamme.

On paljon alkuperäisiä amerikkalaisia jotka eivät ole minkään heimon jäseniä. Toiset näistä eivät ole hakeneet jäsenyyttä tai he ovat eronneet heimosta, kun taas toiset ovat hakeneet jäsenyyttä mutta heidän hakemuksensa on hylätty.

Heimoihin kuuluvilla alkuperäisillä amerikkalaisilla on eräässä mielessä kaksoiskansalaisuus, tai jos osavaltiokin huomioidaan, kolmitasoinen kansalaisuus: Vuonna 1924 kongressi päätti antaa USA:n kansalaisuuden myös kaikille niille USA:ssa syntyneille intiaaneille joille sitä ei ollut taattu aikaisemmassa sopimuksessa tai julistuksessa. Tämän seurauksena kaikki USA:n intiaanit ovat USA:n täysiarvoisia kansalaisia ja osavaltionsa täysarvoisia asukkaita. Heimokansalaisuudesta ei kuitenkaan yleisesti käytetä nimitystä citizenship, kansalaisuus.

USA:n väestönlaskennassa henkilön kuuluminen amerikanintiaaneihin perustuu tämän itseidentifikaatioon.

Liittovaltion ja osavaltioiden erilaisten tukiohjelmien soveltamisessa henkilön kuuluminen amerikanintiaaneihin yleensä riippuu kyseiseen yksilön ”intiaaniveriosuudesta” (degree of Indian blood) ja siitä, onko hän heimon tunnustama heimon jäsen. Useissa yhteyksissä on lisäksi merkitys myös sillä, asuuko henkilö heimon maalla (reservaatissa) vai sen ulkopuolella.

* * *

Heimoluetteloiden lähtökohtana ovat siis ”valkoisen miehen” laatimat väestölaskennat ja niitä vastaavat luetteloinnit. Stockbridge-Munsee -mohikaanien vuoden 1839 luettelo perheiden ja evakkoryhmien päämiehistä, pääluvusta, maaomaisuudesta ja sen arvosta näyttivät tältä:

http://www.accessgenealogy.com/native/stockbridge-munsee-roll-schedule.htm

Noin sata vuotta myöhemmin Stockbridge-Munsee -mohikaanien vuoden 1938 väestölaskennan tulokset myöhemmin lisättyine veriosuuksineen löytyvät täältä:

http://wigenweb.org/shawano/1938_stockbridgemunsee.html

Jos joku haluaa laskea vaikkapa saamelaisverensä osuuden, apuväline löytyy täältä:

http://wigenweb.org/shawano/bloodquantumBIA.gif

Idea lienee että kun taulukkoriviä luetaan suoraan vaaka- tai pystytasossa lähtien kummankin vanhemman veriosuusluvusta, lapsen veriosuusluku näkyy rivien leikkauskohdassa. Samaa asiaa ajava eurooppalainen versio löytyy täältä:

http://en.wikipedia.org/wiki/Nuremberg_Laws#mediaviewer/File:Nuremberg_laws.jpg

Euroopassa veriosuuksien laskemista pidetään historiallisista syistä vähintäänkin epäilyttävänä. USA:ssa siinä ei tunnuta näkevän ongelmaa. Vaikka itse nykyeurooppalaisen ajatustavan edustajana näen rodullisen ja etnisen erottelun ja rekisteröinnin periaatteellisesti kyseenalaisena tai peräti vaarallisena, tämän kirjoitukseni tarkoituksena ei ole millään tavoin tuomita mohikaanien tai USA:n muiden alkuperäisasukkaiden heimojen heimoonottamiperusteita

* * *

Mohikaanien heimoneuvosto hyväksyi nykyiset jäseneksiottamissäännöt vuonna 1940. Eräiden lisäysten jälkeen liittovaltiotason Intiaaniasioiden toimisto hyväksyi säännöt 1949, minkä jälkeen sääntöihin on tehty muutamia lisäyksiä. Vuonna 1971 heimo päätti poistaa määräyksen jonka mukaan henkilö joka hankki vakituisen asunnon heimon yhdyskunnan (alueen) ulkopuolelta menetti jäsenyytensä.

Ja näin se käy:

Mohikaanien heimojäsenyys- ja maanjakoasioita hoitaa osasto nimeltään ”Land and Enrollment department”. Se vastaa myös näihin asioihin liittyvistä arkistoista, mukaan lukien heimon jäsenluettellot (Tribal Rolls) ja heimoon kirjaamiseen liittyneet yksilökohtaiset asiakirjat. Osaston virkailijat avustavat pyynnöstä heimon jäseniä sukupuun laadinnassa.

Osaston toimintaa ohjaavat Stockbridge-Munsee –heimon perustuslaki (Constitution) ja heimoonkirjaamissäännökset (Enrollment Ordinances). Heimon jäseneksi pääsy edellyttää että hakija on sellaisen henkilön jälkeläinen, jonka nimi on kirjoitettu vuoden 1871 heimoluetteloon tai sitä myöhempään heimoluetteloon mukaan lukien vuoden 1910 luettelo. Lisäksi vaaditaan todistusta siitä että hakija on vähintään 1/4 osuudelta Stockbridge-Munseen verta. Heimoon ei voida ottaa henkilöä joka on toisen heimon jäsen. On myös heimoja, jotka sallivat kaksoisjäsenyyden.

Edellä mainittujen vaatimusten lisäksi veriosuuden määrittämiseksi merkitystä voidaan antaa esimerkiksi sellaisille näytöille kuten (rauhan)sopimukset, vuoden 1838 maissilista, vuoden 1842 väestölaskenta, vuoden 1843 maanjakolista, määrätyt vanhat todistajalausunnot oikeudessa, perheraamatut, lähetysasemien päiväkirjat, perinnönjakoihin liittyvät sukuluettelot ja vuoden 1906 maanjakoluettelo. Nämä olivat siis esimerkkejä.

Kirjaamispyyntöhakemukseen on liitettävä sukupuu ja osavaltion vahvistama syntymätodistus. Hakijalta toivotaan mahdollisimman perusteellisia omatoimisia esitöitä ennen hakemuksen jättämistä. Hakemuksen saatuaan osasto laatii täydellisen sukupuun heimon jäsenluetteloiden ja muiden osaston arkistossa olevien tai hakijan sinne jättämien asiakirjojen perusteella. Tämän jälkeen osasto toimittaa hakemuksen edelleen heimon jäsenyyskomitealle (Membership Committee) arviota ja suosituksia varten.

Jäsenyyskomitea koostuu seitsemästä heimon jäsenestä, joista (vähintään) kaksi on heimovanhimpia, mikä tarkoittaa kaikkia heimoon kuuluvia yli 55-vuotiaita. Jäsenet valitaan kaksivuotiskausittain niin että komitean seitsemästä jäsenestä neljä, joista yksi on heimovanhimpia, on erovuorossa samanaikaisesti heimoneuvoston puheenjohtajan kanssa ja kolme, joista yksi on heimovanhimpia, määräpäivänä sinä vuonna kun heimoneuvoston puheenjohtajan vaaleja ei järjestetä. 

Heimoneuvoston jäsentä tai puheenjohtajaa ei voida valita jäsenyyskomitean jäseneksi. Komitea kokoontuu jokaisen kuukauden neljäntenä torstaina. Vähintään neljän jäsenen on allekirjoitettava päätös.

Komitea toimittaa hakemuksen yhdessä oman suosituksensa kanssa heimoneuvostolle (Tribal Council) harkintaa ja päätöstä varten. Stockbridge-Munsee -heimoneuvosto tekee lopulliset päätökset kaikissa heimoonottamistapauksissa. Myönteisissä tapauksissa edellä mainittu osasto toimittaa uudelle jäsenelle suostumusasiakirjan (Letter of acceptance, voisi suomentaa myös tunnustuskirjaksi) ja siihen liittyvän heimoluettelonumeron (Tribal enrollment number). Nämä saatuaan uusi jäsen voi hakea jäsenkorttinsa (enrollment card) jäsenyystoimistosta (Enrollment office).

Jos heimoneuvosto hylkää hakemuksen, tämä vaatii samansisältöisen päätöksen tekemistä kahdessa heimoneuvoston kokouksessa. Ensimmäisessä, säännönmukaisessa kokouksessaan heimoneuvoston on tuotava julki aikomuksensa hylätä määrätyn, nimetyn henkilön anomus. Tämän jälkeen kokouksen sihteeri tiedottaa päätöksestä hakijalle kirjallisesti kuitattua saantitodistusta vastaan, heimolaissa annettu kiinteää sananmuoto noudattaen. Hakijalle annetaan 30 päivän vastausaika. Hän saa myös tietää, että mikäli hän ei vasta tämän määräajan sisällä, heimoneuvosto saattaa hylätä hänen hakemuksensa seuraavassa säännönmukaisessa kokouksessaan ajan umpeuduttua.

Mikäli hylkäysuhan alainen hakija päättää haastaa heimoneuvoston päätöksen, hänelle annetaan mahdollisuus tutustua kaikkiin asiakirjoihin joiden perusteella neuvosto on tehnyt päätöksensä ja saada näistä jäljennökset. Heimoneuvosto ottaa hakijaan yhteyden sopiakseen missä neuvoston säännönmukaisessa kokouksessa hakemuksen jatkokäsittely tapahtuu.

Jatkokäsittelyssä todistustaakka on hakijalla. Heimoneuvoston kaikkien seitsemän jäsenen on oltava läsnä lopullista hylkäyspäätöstä tehtäessä. Päätöksestä ei voi valittaa mihinkään.

* * *

Luento on loppunut. Pyydän siirtymään Mohikaanien maille, seuraamaan toisenlaista veteraanien lippulinnaa ja heimon juhlakulkuetta. Milloinkahan kuulemme noita/seremoniarummun ja vielä vaikkapa joikua Ivalon sissikomppanian valatilaisuudessa, jos ei nyt kirkossa, niin marssissa tai Rajan pihalla? Saamen lippuhan siellä on jo vakio, vaikka saamenpukuja ei näkynyt, mitä sinänsä ihmettelen.  Suomen lippua ei kuitenkaan sovi unohtaa...

En tiedä mikä mohikaanien juhlassa tällä kertaa maksaa, mutta kelatkaa pikana kohtaan 9:45 Youtuben laskurissa niin kyllä alkaa tapahtua. Eläköön mohikaanien jo muutamaan otteeseen kuolleeksi julistettu heimo! Heimoipanoita kun katsoo näyttäisi siltä että tulevaisuutta on.

https://www.youtube.com/watch?v=vUMBMI26dsA