Saamelaiskäräjävaalien vaalitarkkailijat

Kari Kyrö on 9.11.2014 julkaisemassaan avoimessa kirjeessään kansanedustajille ehdottanut, Inarinmaan Lapinkyläyhdistyksen puolesta toimien, että valtio asettaisi vaalitarkkailijoita lähestyviin saamelaiskäräjien vaaleihin:

 http://vgdsamit.blogspot.fi/2014/11/vieraileva-kirjoittaja-avoin-kirje.html

Ajatus vaalitarkkailijoista on sinänsä mitä mainioin, mutta toteutustapa vaatii harkintaa.

Saamelaisasioita hoitaa Suomessa oikeusministeriö, jolle saamelaisasiat lienevät saamelaiskäräjien edeltäjien synnytysvaihessa tulleet siksi, että ministeriö hoitaa muutkin vaalit.

Nyt ollaan kuitenkin tilanteessa, jossa oikeusministeri, hänen poliittiset avustajansa ja eräät ministeriön virkamiehet ovat pahasti kompromettoineet itsensä esiintymällä kulissien takana ja edessä tavalla, joka osoittaa että heiltä puuttuu tässä asiassa ministeriltä ja virkamieheltä vaadittava puolueettomuus, jota myös vaalitarkkailijoiden asettaminen tai sellaisena toimiminen edellyttäisi. He ovat kyllä haluttuja yhteistoimintakumppaneita saamelaiskäräjien johdon ja monen saamelaisen silmissä, mutta toisten saamelaisten/lappalaisten silmissä taas toivottoman puolueellisten ennakkoasenteiden vallassa.

Symbolisella tasolla puolueellisuusvajeen osoittaa muun muassa oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin vastaanottama lahjaporo ja villahuivi kiinnityssolkineen. Lahjojen vastaanottaminen ja niiden esittely julkisuudessa kertoo pahasta harkintakyvyn heikkoudesta, etenkin kun on kyse oikeusministeristä. Paitsi että lahjoilla on tavanomaisen vieraanvaraisuuden ylittävä taloudellinen arvo, norjalaismallisen saamelaishuivin kantaminen julksisuudessa on selkeä poliittinen kannanotto ministerin vastuulla oleviin asioihin, jotka ovat paraikaa valmisteilla ministeriössä ja eduskunnassa. Saamelaisasioista vastaavan ministerin tulisi tuntea saamelaiskulttuuria ainakin sen verran että hän tietäisi perinteiseen väärttisuhteeseen sisältyvien lahjojen vaihdon perustuvan vastavuoroisuuteen. Kansainvälisesti tunnettu julma versio pohjimmiltaan samasta ilmiöstä on mafian perinne, jossa palvelus maksetaan aina vastapalveluksella, silloin kun vahvemmassa asemassa oleva sitä tarvitsee ja pyytää. Kun on kyse virkamiehistä ja poliitikoista tällaisilla lahjoijen ja palvelusten vaihdolla on aivan oma nimensä, korruptio. Oikeusministerikö ei sitä tiedä, vai onko hän vain täysin sokea omalle toiminnalleen ja asemalleen?

Saamelaiskäräjien arvovallan säilymisen ja kohentamisen kannalta, myös ei-saamelaisen väestön silmissä, olisi välttämätöntä että kaikenlaiset epäilyt vaalien ja etenkin vaaliluetteloon ottamisen osalta saataisiin, mikäli mahdollista, hälvennettyä.

Oikeusministerin ja hänen ministeriönsä pitkään ja avoimesti osoittaman puolueellisuuden vuoksi pätevät vaalitarkkailijat olisi löydettävä muulta taholta. Myös kansainväliset tarkkailijat voisivat tulla kyseeseen, ja miksipä ei myös naapurimaiden saamelaiset, sillä edellytyksellä että ainakin osan heistä kutsuisi joku muu taho kuin oikeusministeriö tai Suomen saamelaiskäräjät. Kun muiden maiden saamelaiset toimisivat vaalitarkkailijoina, estettäisiin tilanne jossa joku voisi katsoa että valtio puuttuu alkuperäiskansan sisäisiin asioihin. Ovathan saamelaiset neljän valtion alueella asuva kansa, eli myös naapurimaiden saamelaiset ovat osa samaa alkuperäiskansaa kuin Suomen saamelaiset.

Vaaleihin etukäteen liittyvät epäselvyys- ja vilppiepäilyt eivät kohdistu ensisijaisesti itse vaalitoimituksen eri vaiheisiin, vaikka niitäkin sietää tarkkailla, Suurimpana ongelmana on nähty vaaliluetteloon rekisteröitymisessä tai tarkemmin ottaen vallassaolijoita suosivassa valikoivassa rekisteröintien eväämisessä. Tämä taktiikka on tuttua eri puolilta maailmaa, ja kansalaisoikeusliikkeillä on laaja kokemus niistä esteistä jota ei-halutuille äänestäjille asetetaan ja millaisilla verukkeilla heidän reksiteröitymisensä äänestäjiksi evätään.

Yksi näistä menetelmistä on tehdä rekisteröitymisestä niin monimutkainen ja hankala prosessi, että monet ei-toivotut äänestäjät eivät selviä prosessista tai luopuvat siitä jo etukäteen nähdessään sen liian hankalaksi. Kari Kyrö kiinnittääkin avoimessa kirjeessään kansanedustajien huomion tällaisiin seikkoihin, ja siihen, että ainakaan vielä kirjeen  kirjoittamishetkellä tarvittavia kaavakkeita ei ollut saatavissa.

Vaalitarkkailijoiden kustannukset lankeavat luonnollisesti oikeusministeriölle. Tämä on paitsi oikeus myös kohtuus, ottaen huomioon että ministerö on ollut itse tukemassa sellaisen häpeällisen tilanteen kehittymiseen, että Suomessa toimitettaviin julkisiin vaaleihin ei voi luotta.