Minäkö saamelaisvastainen?

Olen näissä kirjoituksissani tarkastellut ja tulen jatkossakin tarkastelemaan kriittisesti etnonationalismista ideologiaansa ajavaa Saamelaiskäräjiä ja sen eri määrin oppineita tukijoukkoja, ja varsinkin eräiden keskeisten henkilöiden yhteiskunnallisia toimia ILO 169-sopimuksen ratifioimiseksi.  Joitakin henkilöitä olen kuitenkin eri syistä, jopa henkilökohtaisista, jättänyt tämän syynäilyn ulkopuolelle. Kirjoitukseni eivät edusta tieteellistä, vaan lähinnä journalistista näkökulmaa ja poleemista tyyliä. Joitakin kirjoituksistani voisi luonnehtia lajityypiltään poliittiseksi juorujournalistiikaksi, enkä pahastu jos joku haluaa sanaa käyttää. Olen kuitenkin tehnyt parhaani kutoakseni tekstin joukkoon myös runsaasti faktaa ja teoriaa, omaksi ja lukijain yhteiseksi ylösrakennukseksi.

Kirjoittaessani näitä blogitekstejäni mietin usein, olenko harjoittamassa kansanryhmään, saamelaisiin, kohdistuvaa kiihotusta. Kukaan ei vielä ole ehtinyt tai välittänyt leimata minua saamelaisvaistaiseksi. Muutenhan tämä leimasin tuntuu viuhahtavan herkästi jokaisen otsaan jonka mielipiteet tai tieteellinen tutkimus ei tue Saamelaiskäräjien linjaa. Oikeastaan olen hiukan kateellinen niille jotka ovat saamelaisvastaisuuden leiman jo otsaansa saaneet, koska monen kohdalla, ja etenkin jos kyseinen henkilö on itse saamelainen, merkki kertoo siitä että kyseinen henkilö ajattelee itsenäisesti.

Itse en näe asiaa niin että olisi millään lailla saamelaisvastainen, mutta pelkään, että asia voitaisiin näin tulkita ja että sen kautta päästäisiin riistämään minulta sananvapaus. Sanottakkoon sen tähden selkeästi, että minulla ei ole halua, tarvetta tai tarkoitusta kiihottaa ketään millään tavalla saamelaisia vastaan, puhumattakaan siitä että kehottaisin ketään yksilöä tai ryhmää väkivaltaan toista yksilöä tai ryhmää vastaan. Päinvastoin, olen useassa kohdin puhunut sellaisen moniarvoisen yhteiskunnan puolesta jossa etniset ja kulttuuriset kansanryhmät saavat ilmaista itseään vapaasti ja rikkaasti, enkä tarkoita vain sananvapautta.

Se mihin suhtaudun kriittisesti, on nimenomaan nationalistiselta tai etniseltä pohjalta lähtevä erotteleva, muut pois sulkeva ja syrjivä politiikka. Siis sellainen aate tai politiikka, joka ei tyydy oman ryhmän tasa-arvoon toisten kanssa, vaan haluaa nostaa oman ryhmän muiden yläpuolelle tai painaa joku ryhmä muita alemmas. Tämä koskee myös saamelaista etnonationalismia.

Uskon vakaasti siihen, että Suomen tulee olla kansakuntana yhtenäinen silloinkin kun erilaisuus on yksi sen voiman ja rikkauden lähde. Yhdyn ajatukseen, että eri väestö- ja kieliryhmien tulee saada palveluita omien kulttuuristen ja kielellisten tarpeidensa mukaisesti. Käsitykseni on kuitenkin myös, että Suomen valtion, otettuna valtiolaitoksena ja valtiovaltana, tulee niin pitkälle kuin mahdollista olla universaalinen yhtenäisvaltio, sen sijaan että meille rakennettaisiin esimerkiksi etnisten ryhmien rinnakkaisia ja päällekkäisiä valtionomaisia päätöksenteko-, hallinto-, oikeus- ja palveluelimiä yli perustellun tarpeen. Kun olemme päässeet näinkin pitkälle ilman tämän pahempaa etnistä erottelua, kun olemme tulleet tietoisiksi erottelun ja ennakkoluulojen turmiollisuudesta, miksi ihmeessä suosia segregaation luomista keskuuteemme, tänä päivänä? Se ei voi olla oikein, sitä ei tarvitse hyväksyä, ja se ei ole yhtään oikeutetumpaa siksi että se tapahtuu alkuperäiskansan lipun alla.

Lisäksi suhtaudun aina epäilevästi nationalismiin, silloinkin kun se pukeutuu uljaisiin ulkoisiin tunnusmerkkeihin tai vetoaa sentimentaalisiin tunteisiin, olivatpa nämä sitten sinivalkoisia tai kirjavimpia. Nationalismilla on tehtävänsä, mutta sen tulviessa yli äyräittensä ei yleensä hyvää seuraa. se ei tiedä hyvää kansalle jossa nationalismi kuohuu, eikä sen naapurikansoille eikä sen vähemmistöille.

Minulle on lapsesta pitäen ollut selviö, että Suomessa on lappalaisia, ja että heidän kulttuurinsa mahtuu ja kuuluu Suomeen ja rikastuttaa meitä kaikkia. Myöhemmin olen oppinut sanomaan lappalaisia poliittisesti korrektisti saamelaisiksi. Minut voidaan joidenkin asioiden osalta lukea niin sanotuksi vanhan liiton mieheksi; kotoani sain evääksi tasa-arvoisuuden ja suvaitsevaisuuden alkeet, mutta herra paratkoon, ensimmäisen mustan miehen näin ehkä siinä kahdeksanvuotiaana, ja sekin tapahtui Tukholmassa. Suomi oli silloin yksinkertaisesti erilainen kuin nyt. Silti yritän elää aikani mukana, ja sanon kyllä myös uudemmalle monikulttuurisuudelle, vaikka monet sen ilmentymät saavat minut kovasti ihmettelemään ajan rientoa ja kysymään missä mennään ja minne.

Sanon ehdottomasti kyllä saamelaisuudelle, silloinkin kun se lyö vähän yli, mutta en voi hyväksyä että kukaan asettaa jalkaansa toisen niskaan. Asiaa ei mitenkään muuta se että tuossa jalassa olisi kallokas tai muu karvakenkä, olkoon se kuinka perinteistä kulttuuria tahansa. Vähemmistöjä ei saa sortaa, ei saamelaisia, mutta ei muitakaan. Olen mielelläni mukana, ellei muuta niin veronmaksajana, auttamassa alakynnessä olevia nostamaan itsensä muiden kanssa samalle tasalle.. Mutta että hyväksyisin sen, että joku vetoamalla muka sorrettuun asemaansa olisi hilaamassa itseään aluetason herrakansaksi?

* * *

Paikoin käyttämistäni värikkäistä ilmaisuista huolimatta tarkoitukseni ei siis ole loukata ketään, sen enempää henkilöä kuin kansanryhmää, vaan herättää ja käydä yhteiskunnallista keskustelua. Muistutan uudestaan, että kirjoitukseni tässä blogissa eivät ole tieteellinen esitys tai asiaproosaa, vaan tosiaankin kannanottoja yhteiskunnallisessa keskustelussa, jolle on ominaista ajoittain hyvinkin kärjistyneet mielipide-erot ja ilmaisut. Sellainen lukija, jolla on sekä älyä että tallessa oleva moraali, ymmärtää että tarkoitukseni ei ole loukata ketään henkilöä, elävää tai kuollutta, vaan kärjistetyllä ilmaisulla nostaa esille itse keskustelun alla olevat asiat. Jos mikä on loukkaavaa, niin se on tällä hetkellä itseään lappalaisiksi kutsuvaan vähemmistöön, Suomen aitoon alkuperäiskansaan kohdistuva syrjintä. Tämä syrjintä on näitten kirjoitusten pääasiallinen maalitaulu sekä niiden kirjoittamisen vahvin vaikutin.