Kirjoittaja Gunnar Pettersson on eläkkeellä oleva suomenruotsalainen toimittaja. Kirjoittaja pitää kiinni oikeudestaan muuttaa, korjata, kehitellä ja parantaa omia kirjoituksiaan uuden ja paremman tiedon ja kypsemmän näkemuksen mukaisiksi siitä erikseen mainitsematta.
Oikaisu- ja vastinepyynnöt pyydetään tekemään blogin kommenttitoiminnolla. Kommentit on moderoitu ja niitä julkaistaan toimitusaikataulun puitteissa.

perjantai 24. toukokuuta 2013

Miten tähän on tultu



Oli aika, jolloin saamelaisia sanottiin lappalaisiksi. Sitten opimme, että lappalaiset ovatkin saamelaisia. Nyt tuntuu yhtäkkiä olevan sekä saamelaisia että lappalaisia. Mitä tämä on?

Olen omalta vaatimattomalta osaltani yrittänyt selvittää itselleni ja lukijoilleni mistä on kyse kun lappalainen ja saamelainen eivät yhtäkkiä olekaan sama asia, vaan ovatpa nämä peräti toistensa vastapuolia jossain ”Ylä-Lapin maaoikeuskiistassa”. Jope Ruonansuu sanoisi tähän että Täh?

Niin sanoin minäkin, kun ensimmäisen kerran kuulin jonkun puhuvan erikseen saamelaisista ja erikseen lappalaisista. Oli otettava selvä. Olen itse hidas käsittämään monia asioita, mutta luulen jotain siitä ymmärtäneeni. Ja koska tämä asia on osoittautunut erityisen vaikeatajuiseksi, väännän sen rautalangasta, jotta muutkin voisivat ymmärtää. Se ei vaadi erityistä älyä, mutta kyllä ennakkoluulotonta mieltä ja hiukan aikaa paneutua asiaan. Antakaa minun selittää.

Suomen Saamelaiskäräjät vaatii että Suomen valtio ratifioisi alkuperäis- ja heimokansoja koskevan YK:n alaisen Kansainvälisen työjärjestön ILO:n yleissopimuksen numero 169. Saamelaiskäräjät katsoo edustavansa Suomen alkuperäiskansaa ja vaatii sen puolesta ja sillä perusteella laajoja oikeuksia etenkin virallisella Saamelaisten kotiseutualueella.

Asiaa mutkistaa se, että tuolla alueella asuu myös paljon muita ihmisiä, itse asiassa saamelaiset ovat alueella selvästi vähemmistö. Näiden muiden ihmisten joukossa on ihmisiä jotka sanovat olevansa lappalaisia ja jotka katsovat että he jos ketkä ovat Suomen alkuperäisväestöä. Heillä on esittää asiakirjoja joilla he todistavat väittämänsä. Näitä ihmisiä Saamelaiskäräjät ei ole hyväksynyt vaaliluetteloonsa, jota kutsutaan ”saamelaisrekisteriksi”, vaikka laki ei tällaista termiä tunne. Laki jopa kieltää käyttämästä Saamelaiskäräjien vaaliluetteloa muihin tarkoituksiin ja antamasta siitä tietoja, pois lukien tilastolliset ja tieteelliset tarkoitukset. Silti Suomeen on muodostanut kahden kerroksen saamelaisia, ”rekisterisaamelaiset” ja statuksettomat saamelaiset.

Saamelaiskäräjät väittää ja pitää tiukasti kiinni siitä että vain sen kautta edustettuina olevat saamelaiset ovat alkuperäiskansaa, ja että näiden ei tarvitse esittää mitään asiakirjoja tuekseen, juuri koska ovat alkuperäiskansa – maa kaikkineen kuuluu silti heille.

Suomessa nykyisin asuvat, nykyisen Suomen alueella vuosisatoja ellei vuosituhansia asuneista lappalaisista polveutuvat lappalaiset ovat kuitenkin olleet osa Suomen, Ruotsin, Norjan ja Venäjän järjestäytynyttä yhteiskuntaa jo 1500-luvulta lähtien. Heidän oikeuksistaan sekä asemastaan on mitä parhaimmat, tiloihin ja henkilöihin sidotut asiakirjat, joilla itse kunkin oikeudet voidaan osoittaa. Kukaan ei osaa kertoa että he olisivat tulleet asuinsijoilleen jostakin tai joskus. Luonnollisesti hekin ovat joskus jostakin alueelle tulleet, mutta se on tapahtunut niinsanotusti ennen historiallisen ajan sarastusta alueella.  Lähtöpaikkaa ja tuloreittiä ei ole voitu varmentaa sen enemmän arkeologian, kielitieteen kuin genetiikan vulla.  Tämä väestöryhmä koostuu siis tosiasiallisesti alkuperäiskansan jälkeläisiä. Kutsun heitä tässä esitykseksi selvyyden vuoksi ”vanhoiksi lappalaisiksi”. Nimitys ei ole yleisessä käytössä.

ILO-sopimuksen välitöntä ratifioimista asiaa enemmälti tutkimatta vaativat saamelaiskäräjien aktivistit ovat pääosin vuoden 1852 jälkeen Norjasta Suomeen muuttaneiden tunturi- eli muutto- eli porolappalaisten jälkeläisiä ja heidän oikeuksiensa perijöitä, eli eivät suoranaisesti alkuperäiskansaa Suomessa. Heidän esivanhempansa ovat kylläkin eläneet Pohjoiskalotilla, ennen valtakuntien välisten rajojen muotoutumista, rajojen lopullista vetämistä ja rajojen sulkemista saamelaisten paimentolaiskierrolta.

Vuonna 1852 tapahtuneen Suomen ja Norjan välisen rajan sulkemisen jälkeen Suomeen siirtyneet saamelaiset ovat kuitenkin ennen Suomeen tuloaan eläneet pääasiassa muualla Pohjoiskalotilla kuin Suomessa, eli Norjassa ja osin Ruotsissa. He olivat näiden maiden alamaisia, vaikka heidän paimentolainen elämänmuotonsa veikin heitä vuotuiskierrossa vakiintuneita reittejä myöten sisämaasta rannikolle ja takaisin, yli valtakuntien rajojen. Kun myös Suomen ja Ruotsin välinen raja suljettiin myöhemmin saamelaisten porojen laidunkierrolta, Suomeen muutti porosaamelaisia myös Ruotsista. Osa heistä oli alunperin lähtenyt liikkeelle Norjasta. Varsinkin Käsivarren ja ”kainalon” kohdalla eräät saamelaisperheet siirtyivät rajan yli useitakin kertoja, ennen kuin asettuivat valitsemaansa maahan. Rajasulku ei estänyt maasta toiseen muuttamista, kun tarkoituksena on siirtyä pysyvästi toisen maan kansalaiseksi.

Suomeen asettuvat porosaamelaiset toivat mukanaan elinkeinonsa, suurimittakaavaisen poronhoidon, jolle oli ominaista intensiivinen porojen paimentaminen jossa porotokkaa eli eloa vartioitiin ja siirreltiin vuoden ympäri. Osa Suomen "vanhoista lappalaisista" harjoitti noihin aikoihin metsäsaamelaista poronhoitoa, jossa metsämaiden puitteissa tapahtuva vuotuiskierto oli lyhyempi eikä ylittänyt valtakunnanrajaa. Myös tokat olivat yleensä pienempiä kuin porosaamelaisilla. Paikoin peuranmetsästyksellä oli vielä merkitystä ravinnon lähteenä. Suurimittakaavainen poronhoito ja peuranmetsästys samalla alueella ei ole mahdollista.  Porotokat, porokoirat ja paimenet karkoittivat melullaan ja hajullaan peurat, jotka ovat erittäin arkoja ja tarkkavainuisia. Tokissa tai niiden liepeillä liikkuvat peurat synnyttivät rauhattomuutta tokassa ja houkuttelivat poroja omiin laumohinsa. Kun porosaameolaisen tapasi peuran hän näki siinä häiriötekijän ja vapaan riistan. "Vanhat lappalaiset" pyysivät peuroja silmukka-ansoilla, jotka porosaamelainen näki asetetuiksi hänen porojensa päänmenoksi. Niinpä hän hajoitti tapaamansa ansat. Peurakanta oli jo ollut heikoissa kantimissa, ja nyt se hupeni sukupuuttoon. "Vanhat saamelaiset" siirtyivät enenevissä määrin poronhoitoon.

Tulokassaamelaiset ovat jo kauan sitten kotiutuneet kansalliseksi vähemmistöksi Suomessa, ja kavahtavat sitä että heitä nimitetään  maahanmuuttajiksi. Tuskin kenelläkään olisi minkään valtakunnnan tarvetta muistuttaa asiasta, elleivät nämä tulokkaat itse pitäisi itseään Suomen ainoana alkuperäiskansana, sulkien huomattavan määrän "vanhoja lappalaisia" tämän aseman ulkopuolelle. Vaikka porosaamelaisten aatteellisia ja poliittisia johtajiaan elähdyttä pansaamelainen eli yleissaamelainen aate, siihen sisältyvä alkuperäiskansaidea on niin vahvasti esillä, että myös ruohonjuuritason porosaamelaiset torjuvat kaikki puheet maahanmuuttamisesta yhtä jyrkästi kuin Pietari hiilivalkealla kielsi tuntevansa Mestarinsa. Mitä! Eihän alkuperäiskansa ole mistään tullut, se on tietenkin ollut alueellaan aina! Näin siitä huolimatta, että perimätieto kunkin perheen alkuperästä siirtyy sukuyhteisön sisällä sukupolvelta toiselle. Lisäksi kirkonkirjoissa on perhe- ja yksilötasolla tarkat merkinnät kotakuntien muuttamisesta Suomen puolelle tänne asettumista varten. Muutto on tapahtunut rajasopimuksin tarkasti sovittujen ja maastoon merkittyjen valtakuntien välisten rajojen yli, ja Suomeen muuttaessaan näiden perheiden jäsenet ovat olleet Norjan tai Ruotsin alamaisia.

Suomen ”vanhat lappalaiset” asuvat siis alueella jossa heidän esivanhempansa ovat asuneet iät ajat, kun taas nykyiset Suomen tunturi- eli porosaamelaiset ovat siirtyneet maahan vuoden 1852 jälkeen, pääasiassa kaudella 1864-1910. Lisäksi on pantava merkille, että nämä myöhäiset tulokkaat ottivat käyttöönsä maat, jotka aiemmin olivat olleet Suomen ”vanhojen lappalaisten” veromaita eli omaisuutta. Valtio oli ominut näitä maita, kun lappalaiset perustivat uudistiloja omille veromailleen – uudistilasta tehtiin pienempi kuin mitä lappalaisen veromaat olivat olleet. Näitä maita valtio jakoi tunturi- eli porosaamelaisille edullisin ehdoin uudistiloiksi, ja heille annettiin myös oikeus laiduntaa porojaan vapaasti valtion mailla, siis valtion omimilla entisillä ”vanhojen lappalaisten” veromailla. Valtion pääintressi oli lisätä verotulojaan, joita odotettiin saatavan tulokkaiden suurimittakaavaisesta poroelinkeinosta. Myöhemmin porolappalaisille annettiin oikeus laiduntaa porojaan myös yksityisillä mailla ilman omistajan lupaa, pihamaata ja puutarhaa lukuun ottamatta. Tämä oikeus on nykyään kaikilla suomalaisilla poronomistajilla riippumatta etnisestä taustastaan.

Isojaon yhteydessä valtio omi itselleen kylien ulkopuolisia maita.Tätäkin maata on jaettu porosaamelaisille edullisin ehdoin erilaisiksi tiloiksi aina meidän päiviimme asti, minkä lisäksi valtio on käyttänyt maita moniin muihin tarkoituksiin, myös vuokraten ja myyden niitä eteenpäin.

Jos vuoden 1852 jälkeen asettuneet tunturisaamelaiset ovat Suomen alkuperäiskansaa, sen perusta ei voi olla siinä että heidän esivanhempansa olisivat asuttaneet tätä maata ikimuistoisista ajoista, koska sitä he eivät ole tehneet. He eivät myöskään ole omistaneet maata lukuunottamatta suhteellisen pieniä kotitilojaan. "Vanhoilla lappalaisilla" taas on esittää asiakirjat maanomistuksestaan. Sivumennen sanoen Suomen valtiollakaan ei ole esittää laillista saantoa "vanhojen lappalaisten" veromaihin, vaan on ominut nämä yksipuolisin oikeustoimin jonka kyseenalaisuutta lappalainen ei ole osannut epäillä kun hänelle on muodostettu tilalle vanhoille veromaille.

Kun tulokkaiden jälkeläiset katsovat olevansa Suomen alkuperäiskansaa, perustelun täytyy siis olla, että heidän esivanhempansa, tai jos halutaan, kansansa on asuttanut aluetta laajemmin ottaen, eli Pohjoiskalottia, vaikkakaan ei nykyisen Suomen aluetta.

Tässä tullaan tunturisaamelaisten kannalta heikolle jäälle. Heidän vaatimuksensa tulla hyväksytyksi nimenomaan Suomen alkuperäiskansana (Ruotsin, Norjan ja Venäjän ohella) perustuu pääosin, vaikkakin erittelemättä, siihen että saamelaisia on aina asunut myös Suomessa. Näin toki on, kutsuttakoon tätä kansaa tai väestönosaa sitten saamelaisiksi tai lappalaisiksi. He, eli ne joita tässä kutsutaan ”vanhoiksi lappalaisiksi”, eivät vain olleet näiden tunturisaamelaisten esivanhempia, vaan pääosin muita perheitä ja sukuja.

Myöhäisten tulokkaiden asettuessa Suomeen ja ottaessaan maan laidunkäyttöön se ei suinkaan ollut isännätöntä. He ottivat siis käyttöönsä toisten saamelaisten maat. Pääosin tämä tapahtui vastoin saamelaisten perinnäistapoja. Rajasulku kylläkin jakoi myös sukuja, ja rajasulun ollessa vielä tuore asia sukulaiset auttoivat toisiaan kiertämään rajasulkumääräyksiä hoitamalla toistensa poroja omalla puolellaan rajaa. Suomen ”vanhat lappalaiset” eivät kuitenkaan ole luovuttaneet maaoikeuksiaan tulokkaille sen enempää saamelaisia perinnäistapoja noudattaen kuin uudenaikaisemmillakaan sopimuksilla, yhtä vähän kuin he ovat luovuttaneet niitä Suomen valtiolle.

Suomessa asuvien pohjoissaamelaisten vahvimmaksi perusteeksi sille, että he ovat alkuperäiskansa Suomessa, jää se, että he itse käsittävänsä olevan alkuperäiskansa. ILO:n alkuperäiskansasopimuksen mukaan tämä on yksi useista luetelluista alkuperäiskansan tunnusmerkeistä, ja tulkinnassa on korostettu, että tämä peruste on "perustavaa laatua oleva" (engl. fundamental).

Suomen saamelaisilla on oma virallinen edustuselimensä, Saamelaiskäräjät. Sen vaaleihin saa osallistua vain henkilö, joka täyttää laissa olevan saamelaismääritelmän. Määritelmä on kuitenkin laadittu niin, että sen perusteella saamelaiseksi voidaan hyväksyä pääosin vain tunturisaamelainen, siis myöhäisten tulokkaiden jälkeläinen.

Saamelaiskäräjät vaativat, että Suomen on ratifioitava ILO:n alkuperäiskansasopimus eli ILO 169. Sen voimin he vaativat, että ”valtion saamelaisilta ryöstämä maa on palautettava saamelaisille”. Jos Suomen valtio on ominut maata saamelaisilta eli lappalaisilta, se ei kuitenkaan ole ominut maata Suomeen vuoden 1852 jälkeen siirtyneiltä tunturilappalaisilta, vaan Suomen ”vanhoilta lappalaisilta”.

Saamelaiskäräjien kautta edustettujen tunturilappalaisten ratkaisu tähän ”ongelmaan” on ollut, myötämielisten asiantuntijoiden avulla, väittää että Suomen vanhojen lappalaisten jälkeläiset eivät ole lainkaan saamelaisia, vaan ainoastaan lappalaisia, ja että merkintä ”lappalainen” vanhoissa asiakirjoissa ei tarkoita lainkaan saamelaista, vaan verotuksellista tai ammatillista nimikettä. Jos tulokassaamelaisten ideologian kulmakivi on että he ovat Suomen alkuperäiskansaa, niin sen varmistamiseksi lähes yhtä tärkeä teesi on että "vanhat lappalaiset" eivät ole saamelaisia, vaan suomalaisten uudisasukkaitten jälkeläisiä, ja että näiden pyrkiminen "saamelaisrekisteriin" on "saamelaisvastainen" hanke jonka toteutuminen tietäisi oikean saamelaisuuden loppua.

* * *

Lappalaisilla oli aikoinaan omat instituutionsa, lapinkylät, jotka olivat hoitaneet muun muassa verotukseen, maankäyttöön, hallintoon ja oikeudenkäyttöön liittyviä asioita. Lapinkylät olivat korvautuneet 1860-luvulta lähtien kunnallisella itsehallinnolla. Koska lapinkylät olivat vastanneet niin sanotusta lapinverosta kollektiivisesti, saamelaisliikkeen piirissä voitti alaa näkemys että ne olisivat myös omistaneet kaikki maat kollektiivisesti. Alustaakseen maaoikeuksien kaappauksen myöhäisten maahanmuuttajien valitut edustajat päättivät yhdessä vaiheessa herättää henkiin nämä jo autuaammille jäkälämaille menneet vanhat lapinkylät omina instituutioinaan.

Varmemmaksi vakuudeksi  oli henkiin herätettävien lapinkylien oikeutetut perijät , "vanhat lappalaiset", vielä työnnettävä kuvaannollisesti turpeen alle. Murhayritys oli luonteeltaan oikeusmurhayritys. Se tapahtui väittämällä, että nämä olivat lakanneet olemasta saamelaisia alettuaan talollisiksi ja viimeistään luopuessaan saamenkielestä. Jos nyt heitä oli edes ollut olemassakaan, taitavat kaikki olla suomalaisten uudisasukkaitten jälkipahnaa.

Tästä maanhankintayrityksestä myöhäisten tulokkaiden jälkeläisten dominoima Saamelaiskäräjät joutui kuitenkin luopumaan kun sille valkeni, että sitä dominoivilla suvuilla ei juuri ollut mitään kirjallista näyttöä siitä, että juuri he olivat lapinkylien oikeudenomistajia. Sen sijaan ”vanhoilla lappalaisilla” sitä oli riittävästi: vanhojen maakirjojen lisäksi verolappalaisten alueiden rajaus ilmeni tilojen muodostamisasiakirjoista ja niitäkin vanhemmista käräjäpöytäkirjoista. Luovuttuaan tästä toimintalinjasta Saamelaiskäräjät lähti uudelle linjalle, vetoamaan alkuperäiskansa-asemaansa, jonka perusteella maan tuli kuulua alkuperäiskansalle ilman mitään asiakirjoja. Asiakirjojen puute kun oli kansainvälisestikin tyypillistä alkuperäiskansoille.

* * *

Vastoin Saamelaiskäräjien ja sen asiantuntijoiden vakuuttelua päinvastaisesta "vanhat lappalaiset" ovat kuitenkin saamelaisia. Saamelaiset ovat vuosisatoja kutsuneet itseään saamelaisiksi, kun taas muut ovat kutsuneet heitä lappalaisiksi. Tunturi- eli porosaamelaiset eli muuttosaamelaiset ovat metsä- ja kalastajalappalaisten  eli -saamelaisten keskuudessa syntynyt, elinkeinollisesti eriytynyt ryhmä, jolle on kehittynyt oma kulttuuri ja identiteetti. Suomen ”vanhat lappalaiset” edustavat pääosin saamelaisuuden vanhempaa muotoa, metsä- ja kalastajalappalaisia. Saamelaisten pitkässä historiassa suurimittakaavainen poronhoito on suhteellisesti ottaen nuori ilmiö. Ennen poroa saamelaisille tärkein eläin oli sen villi kantamuoto, villipeura, jota hyödynnettiin metsästämällä. Kesytettyjä poroja pidettiin kauan ensisijaisesti vetojuhtina ja villipeurojen houkutuseläiminä, ja kukin perhe omisti vain kourallisen poroja. Jo 800-luvulta tunnetaan 600-päinen porotokka, mutta sen kokoinen tokka ei tänään olisi vielä kummoinenkaan. Kun poronhoito yleistyi ja alkoi korvata peuranmetsästyksen, se tapahtui aluksi omiin tarpeisiin. 1700-luvulta kiihtyvällä vauhdolla kehittyvä suurporonhoito tapahtui eri mittakaavassa ja suuntautui markkinoille, siis lihan ja muiden tuotteiden myyntiin. Tällöin yhdellä omistajalla saattoi olla jopa 20 000 poroa. Jo tätä paljon pienempi poroelo pakottaa omistajansa omaksumaan täysnomadismin, koska eloa on siirrettävä viimeistään sen kulutettua senhetkisen olinpaikan ravinnon loppuun.

Metsä-, kalastaja- ja tunturilappalaisten, eli niin kuin tänään halutaan sanoa, saamelaisten välillä on entisinä aikoina tapahtunut hiljattaista kiertoa, etupäässä niin että köyhtynyt tai ikääntynyt tunturilappalainen on voinut asettua metsä- tai kalastajalappalaiseksi. Tämä ilmiö on aikoinaan johtanut ulkopuoliset tarkkailijat, aikansa johtavat tutkijat mukaan lukien, väärään johtopäätkseen jonka mukaan suurporonhooito edustaisi alkuperäisempää ja korkeatasoisempaa saamelaista kulttuuria ja metsä- ja kalastajasaamelaisuus sen rappiomuotoja.

Eri elämänmuotoa edustavien saamelaisryhmien välillä on ollut myös kilpailua, ennen kaikkea siksi että poronhoito ja peuranmetsästys samalla alueella ei ota onnistuakseen; molemmat elinkeinot häiritsevästi pahasti toisiaan. Ryhmien välillä on esiintynyt myös elinkeinollisesta ja kulttuurisesta eriytymisestä johtuvia alemmuuden tunteita ja ylemmyyden ilmaisuja toisen ryhmän jäsenten suhteen, puolin ja toisin. Ryhmien välillä on kuitenkin ollut jatkuvaa myönteistä ja kummallekin osapuolelle hyödyllistä vaihdantaa, ja molemmat ovat lähiaikoihin asti vaivatta tunnistaneet ja tunnustaneet toisensa saamelaisiksi.

Suomessa tunturisaamelaisen identiteettien eriytyminen yleissaamelaisen etnonationalismin ilmiasussa on kuitenkin viimeisten vuosikymmenten aikana mennyt niin pitkälle, että tunturisaamelainen ei enää tunnista eikä tunnusta metsäsaamelaista saamelaisiksi lainkaan. Tähän on johtanut ennen kaikkea Saamelaiskäräjien ja sen edeltäjien aktiivinen ideologinen työ. Tämä muokkaus on suuntautunut toisaalta sisäänpäin ja toisaalta ulospäin. Sisäänpäin suuntautunut ideologinen muokkaus on nostanut nimenomaan tunturisaamelaista omakuvaa ja itsetuntoa, ja osana sitä on ollut oman ylemmän sosiaalisen position määrittäminen alemmaksi määritettyjen lappalaisten sekä ”lantalaisten”, siis muiden suomalaisten kautta. Ulospäin suuntautunut ideologinen muokkaus on kohdistunut niin kotimaisiin kuin kansainvälisiin vaikuttajiin ja päättäjiin. Sen sisältönä on ollut muun muassa saamelaisten, siis tunturisaamelaisten, kuvaaminen syrjittynä ja sorrettuna kansana, jolla on erityisen läheinen luontosuhde joka syvyydeltään lähenee mystistä tasoa. Erityisesti on pidetty esillä poroa ja poronhoitoa saamelaisen elämänmuodon, talouden, kulttuurin ja identiteetin kantajana. Tämän kautta on vahvistettu näkemystä, jonka mukaan tämän uhanalaisen alkuperäiskansan elämänonni ja jatkuvuus on riippuvainen siitä, että sille annetaan ne maat jotka ovat sille aina kuuluneet. Käytännössä tämä kuitenkin tarkoittaa Suomen ”vanhojen lappalaisten” eli toisten saamelaisten maita.

Tämä ideologinen muokkaus eli propaganda on tapahtunut hyvin laajalla skaalalla, aina hiljaisesta kulttuurityöstä upeisiin taiteellisiin ilmauksiin, ja siitä edelleen aina rasistisiin ilmentymiin asti. Yleisemmän ideologisen työn ohella Saamelaiskäräjät on harjoittanut poliitikkoihin suunnattua muokkausta. Keinoina on virallisten kannanottojen ja tilattujen asiantuntijaraporttien ohella käytetty niin vieraanvaraisuutta kuin vierailijoille syötettyä valikoitua tietoa ja hallitusti ohjattua kuvaa saamelaisten elinolosuhteista. Kokonaisuutena ottaen tämä muokkaus on ollut sekä sitkeää että massiivista. Se on myös kantanut hedelmää – tiedotusvälineiden kautta yleinen mielipide on asettunut varsin vahvasti Saamelaiskäräjien kautta edustettujen saamelaisten vaatimusten taakse, koska saamelaiset koetaan vääryyttä kärsineenä ja edelleenkin syrjityksi vähemmistöksi.

Osa Suomen ”vanhoista lappalaisista”, joista tuntuvaa osaa ei ole hyväksytty ”rekisterisaamelaisiksi”, ovat tunteneet saamelaisen aktivismin itselleen vieraaksi, sitä vieraammaksi mitä etnonationalistisempaa se on ollut ja mitä radikaalimpia sen muodot ovat olleet. Alun perin tämä oli sukupolvikysymys, lappalaiset olivat omaksuneet nöyrän kantsantokannan johon ei kapinointi kuulunut, ja jossa arvostettiin ahkeraa työtä ja siivoa käyttäytymistä. Meidän aikanamme vierastamiseen liittyi myös kasvava tietoisuus siitä, mihin Saamelaiskäräjien linja oli viemässä, ja siitä, että ”vanhoille lappalaisille” kuuluvat maaoikeudet ja koko heidän identiteettinsä oltiin viemässä. Koska tunturisaamelaisten etnonationalistinen liike oli tehnyt ”saamelaisuudesta” oman tunnusmerkkinsä, ”vanhat lappalaiset” eivät halunneet enää kutsua itseään saamelaisiksi, vaan ottivat uudelleen käyttöön vanhan lappalaisnimityksen. Vaikka tieteellinen tutkimus saattaa joskus osoittaa, että saamelaisilla olisi jotkin etniset juuret joita lappalaisilla ei ole, tällaisesta ei tällä hetkellä ole tieteellistä näyttöä. Niinpä edellä selostettu kulttuurinen ja poliittinen eriytimen on ainoa selitys sille, että meillä on tällä hetkellä sekä ”saamelaisia” että ”lappalaisia”. Kyse on siis yhdestä ja samasta kansasta, joka on tällä hetkellä jakautunut kahteen etnopoliittiseen suuntaukseen.

Tämä on se tilanne, jossa nyt ollaan, ja tien jota tähän on tultu, olen kuvannut yllä, niin hyvin kuin olen sen ymmärtänyt ja osannut.

12 kommenttia:

  1. Mukavaa, että aihe on nostettu esiin niin mediassa kuin yksityishenkilöidenkin tiimoilta näin suurella innokkuudella. Olen itse myös viime aikoina perehtynyt aiheeseen erittäin aktiivisesti, ja aihe on minulle myöskin jo entuudestaan hieman tuttu. Liitän tähän kommenttini monessa eri osassa, sillä se on hyvin pitkähkö.

    Haluan heti ennakkoon mainita, että en ole yhdenkään kansaa koskevan lappalais-, suomalais- tai saamelaisjärjestön jäsen, eikä tämän sopimuksen ratifiointi kosketa minua, minun yhteiskunnallistani tai elinkeinoasemaani millään tavalla. Tämä aihe vain on äärimäisen mielenkiintoinen. Olen kotoisin Lapista ja tunnen suuren määrän lappilaisia henkilöitä sekä sukuja puolin ja toisin. Mainitsen myöskin sen, että en koe itseäni saamelaiseksi. Seuraavat näkökohdat ovat puhtaasti omia havaintojani, eivätkä tietoisesti edusta minkään julkisen tahon kantaa aiheeseen. Eli olen siis kaikin tavoin erittäin puolueettomassa asemassa tämän asian tiimoilta. Tai ainakin pyrin olemaan.

    VastaaPoista
  2. Mielestäni tässä koko jupakassa ongelma on yksinkertaisesti kahdenlaisessa tulkintaristiriidassa.

    1)Kansainvälisessä työjärjestösopimuksessa nro. 169 puhutaan nimenomaan alkuperäiskansasta. Ei alkuperäisväestöstä. Se, että lappalaissuvut ovat asuneet Ylä-Lapin alueella 1500-luvulta lähtien, ei sinänsä ole mikään uutinen kenellekään aiheeseen perehtyneelle, sillä tästä aiheesta käytiin keskustelua kiivaasti mm. noin 20 vuotta sitten. Silloin taas puolestaan nämä samat – nyt saamelaisiksi itseään kutsuvat suvut – olivat tuolloin vahvasti nimenomaan lappalaisia, ja kuten nykypäivänäkin, myös silloin annettiin julkisesti erittäin saamelaisvastaisia lausuntoja. Oli olemassa jos minkäkin näköisiä lappalaisyhdistyksiä, joiden kautta kantaväestön etuja koetettiin parantaa. Se on mielestäni myös täysin oikein. Muita ihmisiä koskevia päätöksiä ei voida tehdä, ilman että heidän kantaansa kuullaan. Mutta se ei tee heistä alkuperäiskansaa. Paikallisista lapinkylistä periytyvät ihmiset ovat kaikesta huolimatta alkuperäisväestöä siinä missä vaikka karjalaiset tai oululaisetkin. Suomessa on tutkitusti asuttu jääkaudelta lähtien, joten ei ole ihme jos täällä on joku ollut ”ensin”.

    2) Toinen tulkintaristiriita, mikä mielestäni myös sekoittaa palettia suhteellisen mukavasti on ILO-sopimus nro. 169 ristiriitainen tulkinta tai sen puute. ILO-manuaalissa (Indigenous & Tribal Peoples’ Rights in Practice – A Guide to ILO Convention no. 169) käydään läpi käytännöntoteutukseen sovellettavia tapoja sekä ohjeistusta tulkintaan. Mm. sivuilla 29–30 selkeästi mainitaan:


    Convention No. 169, Article 2:

    Article 2(1)
    Governments shall have the responsibility for developing, with the participation of the peoples concerned, co-ordinated and systematic action to protect the rights of these peoples and to guarantee respect for their integrity.

    Article 2(2)
    Such action shall include measures for:

    (a) Ensuring that members of these peoples benefit on an equal footing from the rights and opportunities which national laws and regulations grant to other members of the population;
    (b) Promoting the full realisation of the social, economic and cultural rights of these peoples with respect for their social and cultural identity, their customs and traditions and their institutions;
    (c) Assisting the members of the peoples concerned to eliminate socio-economic gaps that may exist between indigenous and other members of the national community, in a manner compatible with their aspirations and ways of life.

    Artiklaa koskevassa tulkintaohjeessa myös jäljempänä mainitaan:

    “[…] Indigenous peoples’ rights are sometimes wrongly interpreted as providing more privileges and advantages to indigenous peoples than to other sectors of society”,

    jonka itse pähkinänkuoressa voisin vapaamuotoisesti kääntää, että sopimuksen ratifioituaan valtiolla on täydellinen velvollisuus auttaa kehittämään alkuperäiskansan kulttuuria ja auttaa poistamaan sosioekonomisia kuiluja kantaväestön väliltä.

    Pitää muistaa, että kyseessä on kansainvälinen sopimus, jota pyritään soveltamaan maailmanlaajuisesti, ja hyvin suuri osa sopimuksen kohdista on muotoiltu niin, että niitä voitaisiin soveltaa muuhunkin kuin länsimaalaiseen infrastruktuuriin. Tästä syystä sen kylkeen on laadittu myös tämä tulkintaopas.

    Pääpointti artiklassa 2 on kuitenkin se, että sopimusta ei tule tulkita väärin siten, että alkuperäiskansojen oikeuksia tulisi nostaa kantaväestön yläpuolelle. Täten mielestäni Saamelaiskäräjien antama julkinen lausunto, jossa esitettiin maiden ja vesien hallintaoikeuden siirtymistä saamelaisille, ei myöskään sopimuksen ratifioiduttua voi tulla käytännössä toteen. Se on epäreilua alkuperäisväestöä kohtaan, sillä he ovat asuttaneet sekä omistaneet samaiset maat virallisten asiakirjojen perusteella jo ainakin 1500-luvulta asti. Mitä todennäköisesti kauemminkin.

    VastaaPoista
  3. Henkilökohtaisesti olen toki sitä mieltä, että saamelaisten kulttuurille ominaisia luontaiselinkeinotapoja, joita Suomen lainsäädäntö ei tunnusta, kuten esim. vaikka kalastukseen, pyyntiin ja poronhoitoon liittyvä siida-järjestelmä, jonka säilyvyyttä sekä eheyttämistä tulisi pyrkiä laillistamaan Suomen lainsäädännössä tarvittavien menettelyjen tai kompromissien turvin.

    Syy minkä takia Saamelaiskäräjät eivät halua mukaanlukea kaikkia ”itsensä saamelaisiksi tuntevia” henkilöitä saamelaiskäräjien vaaliluetteloon on yksinkertaisesti se, että Saamelaiskäräjien pääsääntöinen tehtävä on saamelaisten hallintoelimenä pyrkiä vastaamaan saamelaisille ominaisen aineellisen ja hengellisen kulttuurin säilyvyydestä ja kehityksestä. Jos sinne päästettäisiin kaikki elinkeinoasemaan perustuvan veroluettelon mukaiset lappalaiset, niin Suomessa asuvien saamelaisten nykyinen arvio olisi varovaisestikin heitettynä n. 500 000, jolloin enemmistö Saamelaiskäräjien jäsenistä olisi tällöin suomalaisia. Tällaista skenaariota ajatellen voidaan spekuloida vaikka sitä, puhuttaisiinko Saamelaiskäräjien kokouksissa enää viidentoista vuoden päästä saamenkieltä ollenkaan ja kuinka hyvällä tolalla saamelaiskulttuurin säilyvyys olisi. Joten ei tämäkään mielestäni täysin epäreilua ole.


    Eli summa summarum: Tässä kahakassa on mielestäni nimenomaan olemassa kaksi eri ryhmää, joilla on selkeästi eri etninen tausta.

    Lappalaiset, eli lapinkylien alkuperäisväestöstä polveutuvat henkilöt ovat yksinkertaisesti asuneet maillansa ajanlaskun alusta alkaen, joten heillä on täysi oikeus myös pitää ja säilyttää maansa, sekä harjoittaa heille ominaista perinne-elinkeinoaan esteettömästi. Se on heidän ehdoton oikeutensa.

    Toinen ryhmä on saamelaiset, jotka ovat asuttaneet pohjoismaita myös tutkitusti läpi ihmiskunnan historian. Heille ominainen kulttuuripiirre on poropaimentolaisuus, jota toteutettiin heidän omissa siidoissaan nomadistisena elämänmuotona.

    Niin, entäs ne kielelliset tekijät sitten? Olen kuullut väittämiä, että joidenkin nykyisten metsäsaamelaisten henkilöiden isovanhemmat tai isoisovanhemmat ovat puhuneet myöskin saamea (tai lappia). Olen myös kuullut että heidän käyttämänsä saamenkieli on ollut suppeaa, ja sitä on käytetty nimenomaan vain jokapäiväisten askareiden yhteydessä.

    Virallisten saamelaisten isovanhempien tai isoisovanhempien käyttämä saamenkieli ei puolestaan taas ole ollut suppeaa, vaan se on ollut heidän pääsääntöinen kielensä.

    Voisiko tätä verrata kenties siihen, että esimerkiksi Ruotsin, Norjan tai Venäjän rajojen lähettyvillä myöskin on ihmisiä, jotka osaavat käyttää sujuvasti kumpaakin kieltä?

    Oli miten oli, lainsäädännöllisesti alkuperäisväestön edustajat ovat joka tapauksessa suomalaisia. Mieltäisivätpä he itsensä lappalaisiksi, statuksettomiksi saamelaisiksi tai metsäsaamelaisiksi. Asiasta on tehty tähän mennessä jo niin monta tutkimusta, jopa geenitutkimuksen keinoin, että mielestäni se ei lisätarkasteluja vaadi. Syystä tai toisesta virallinen saamelaisenemmistökin kokee asian näin.

    Joten mitä jos nyt lopetettaisiin tämä lapsellinen ”me kaikki olemme saamelaisia”-hömpötys, sillä kaikki eivät aina voi olla saamelaisia, vaikka haluaisivatkin. Ei noin 20 vuotta sittenkään haluttu. Eikä kaikilla myöskään ole pakonomaista tarvetta olla saamelainen, sillä ILO-sopimus on tehty suojaamaan samalla tavalla myös lappalaisten oikeudet.

    VastaaPoista
  4. Niin, ja lisättäköön vielä sekin, että en halua kommentillani loukata ketään ja painotan sitä, että kyseessä on pelkästään henkilökohtainen mielipide, joka perustuu omaan käsitykseeni aiheesta.

    VastaaPoista
  5. Hyvä Anonyymi,
    kiitän mielenkiinnosta blogiani kohtaan ja asiallisesta kommentista. Parikymmentä vuotta sitten, kun esiin pulpahteli erilaisia uuslappalaisyhdistyksiä, niin kuin asian silloin koin, olisin luultavasti allekirjoittanut lopputoteamuksesi "Joten mitä jos nyt lopetettaisiin tämä lapsellinen 'me kaikki olemme saamelaisia'-hömpötys". Osin sattumien kautta olen kuitenkin viime vuosien aikana joutunut paneutumaan asiaan tarkemmin, ja olen kallistunut päinvastaiselle kannalle.

    Saamelaisten erilaiset geneettiset, etniset, kielelliset jne juuret häviävät, kuten sanonta kuuluu, historian hämärään, mistä niitä toki on tutkittu ja kannattaa tutkia edelleen. Itse uskon, että juuria on enemmän kuin yksi, eli ei välttämättä ole ollut mitään yhtä ja ainoaa saamelaista alkukansaa joka on yhtenä joukkona ja samaa kieltä puhuen vaeltanut jostain alkukodista.

    Tällainen yhden alkukodin ja yhden alkukielen käsitys hiipii kovin helposti itse kunkin mieleen. Kielien kohdalla lienee enemminkin niin, että eri ryhmät ovat eri puolilla puhuneet vahvasti erilaisia kieliä, jotka sitten aikaa myöten ovat yhdentyneet, viimeistään kirjojen ja ortografioiden kehittelyn myötä. Englannin kielen kehityshistoria antaa tästä oivan oppitunnin.

    Historian eli ajan kuluessa myös kulttuurien muodot ovat vaihdelleet, eronneet, sekoittuneet ja yhtyneet. Ajatus saamelaisten ja lappalaisten erilaisesta alkuperästä on mielikuvitusta kiehtova, olen paraikaa lukemassa Schefferin "Lapponia" -kirjaa, ja juuri kohtaa jossa hän käy läpi muiden tutkijoiden kantoja lappalaisten alkuperästä. Jään kuitenkin odottamaan modernien tutkijoiden kannanottoja. Scheffer taisi olla ensimmäinen tai ainakin ensimmäisiä tukijoita, jotka kertoivat että lappalaiset kutsuvat itseään saameiksi ja maataan Sapmiksi.

    jaktuu...

    VastaaPoista
  6. …jatkoa

    Edelleen Anonyymille:

    Kotitarpeisiin tyydyn toistaiseksi käsitykseen, että lappalaiset ja saamelaiset ovat samaa kansaa, jota toiset ovat kutsuneet lappalaisiksi, ja jotka itse ovat kutsuneet itseään omalla kielellään saamelaisiksi. Lapinveroa ovat kylläkin maksaneet aikoinaan kaikki lapinmaihin asettuneet uudisasukkaat, mutta se ei tee heitä lappalaisiksi. Suomen hallintokieli oli kauan Ruotsi, ja sikäli kun tiedän, sanaa "lapp", lappalainen, ei ole koskaan käytetty etnisistä ruotsalaisista tai suomalaisista, vaikkakin he olisivat maksaneet lapinveroa. Tiedän, että sanotaan "lapp" -sanalla tarkoitetun muun muassa Etelä-Suomessa muitakin maattomia, kalastelevia ja metsästeleviä ryhmiä kuin "etnisiä lappalaisia". Se ei muuta sitä mitä äsken kirjoitin, että vanhoissa kirjoituksissa "lapp"-sana tarkoittaa etnisyyttä, ja näin sitä enemmän, mitä lähemmäs omaa aikaamme tullaan.

    En siis allekirjoita ajatusta että lappalaiset ja saamelaiset olisivat kaksi eri kansaa tai etnistä ryhmää, vaan ymmärrän asian niin, että saamelaisten keskuudessa on elinkeinollisen ja kulttuurisen eriytymisen kautta kehkeytynyt useita alaryhmiä, kulttuurimuotoja, joihin on liittynyt luonnollisena osana eriytyvän identiteetin muodostuminen. Tällaisia ryhmiä ovat tunturi- eli poro- eli muuttosaamelaiset, metsäsaamelaiset ja kalastajasaamelaiset.

    Tunturisaamelaisia ja heidän kulttuuriaan ei sellaisinaan ole ollut ikuisuudesta lähtein, vaan tälläkin kulttuurimuodolla on konkreettinen historiansa jota voidaan seurata eri kirjallisista lähteistä ja muilla historiatieteen keinoilla.

    Poropaimentolaisuus on kehittynyt peuranpyynnistä, ja nomadiksi ryhtyminen on välttämättömyys poroelon kasvaessa tiettyyn kokoon, yksinkertaisesti logistisista syistä; isoa poroeloa ei voi pitää samassa paikassa kauan, koska se syö tästä paikasta kaiken syötävissä olevan. Paimentolaisuus kehittyi ensin hitaammin, kiihtyen 1700- ja 1800-luvuilla niin että yksi saamelainen saattoi omistaa 20 000 poroa.

    Mitä tulee siida-järjestelmään ja sen elvyttämiseen, asettuu kysymys ketä siidaan kuuluisi ja mitä maita se omistaisi. Tunturisaamelaiset ovat yrittäneet saada "lappalaisten" maita haltuunsa tätä kautta, mutta joutuivat huomaamaan että Suomen vanhojen lapinkylien oikeudenomistajat olivat vielä elävien kirjoissa, ja että heillä on oikeudellisesti kestävä näyttö oikeuksistaan.

    Siteen vielä tämä luku 500 000 potentiaalista wannabe-saamelaista. Luku perustuu karkeaan laskelmaan jälkeläispolvien numeerisesta kasvusta. Mikäli lähdetään etsimään saamelaisia genetiikan avulla päädyttäneen vielä suuremman luokan lukuun. Tällaisiin lukuihin on kuitenkin sisällytetty olettama, että saamelaisuutta ei arvioitaisi minkään muun tekijän valossa. Uskon vahvasti, että mielikuvat saamelaisesta joukkohurmasta ovat vahvasti liioiteltuja, minkä Norjan esimerkki hyvin osoittaa.

    Kaiken kaikkiaan: alkuperäiskansojen oikeudet kaikessa kunniassaan, mutta pidän erittäin vahingollisena ja suorastaan vaarallisena sellaisia aatteita ja hankkeita, jolla ollaan tuomassa maahan etnisesti erottavia rakenteita, maahan, joka tähän asti on selvinnyt rotuerottelusta verraten lievin vahingoin.

    VastaaPoista
  7. Viitaten tähän kohtaan ominaisesta kulttuuripiirteestä (saamelainen=poropaimentolainen): "Toinen ryhmä on saamelaiset, jotka ovat asuttaneet pohjoismaita myös tutkitusti läpi ihmiskunnan historian. Heille ominainen kulttuuripiirre on poropaimentolaisuus, jota toteutettiin heidän omissa siidoissaan nomadistisena elämänmuotona."

    Kannattaa nostaa katsetta vähän kauemmaksi ja nähdä saamelaisuuden monet muodot. Pohjoissaame, kildinsaame, skolt/koltat, inarinsaame, luulajan saame, piitimensaame, eteläsaame - kielellisiä ja saaamenkulttuurin ryhmiä on monia ja suurporonhoito kuuluu lähinnä ja erityisesti tunturialueiden ryhmille.
    Ei pidä yksinkertaistaa tunturi-suurporonhoitoa "yleissaamelaisuudeksi" sentään, vaikka mieli kuinka tekisi. Metsä- ja kalastajasaamelaisia siis on, poronhoidon eri skaalojen rinnalla. Tunturiin viljelykelpoisen maan pohjoispuolella passaa suurporonhoito, metsäalueilla pienemmät karjat ja vesien läheisyyteen kalastus tärkeänä elinkeinona. Kalastussaamelaisia on Kalotin rannoilla myös.

    Jos puhutaan "kansasta" (usean kansallisvaltion alueella elävästä tässä tapauksessa) eikä paikallisväestöistä, on logiikan mukaan huomioitava tuo kokonaisuus, "kansa" eli saamenkansa kokonaisuudessaan, kieli ja kulttuuriryhmineen, muu vaihtoehto on apartheid-järjestelmä.
    Ottaisipa joku logiikan käyttöön tässä keskustelussa, sen saamelaiset ansaitsisivat, fanatismin sijaan puolin ja toisin.

    Tässä kielellisisstä ryhmistä länsinaapurisssa:
    20.000 av totalt ca 80.000 samer talar något av de samiska språken.
    17.000 talar Nordsamiska.
    700 personer talar Lulesamiska.
    700 personer talar Sydsamiska.
    500 personer talar Skoltsamiska.
    500 personer talar Enaresamiska.
    http://www.samer.se/1536

    http://commons.wikimedia.org/wiki/File:S%C3%A1mi_local_community_Siida.jpg

    ja

    Samiskan är generellt hotad, och några samiska språk är akut hotade.
    Samiska
    Västsamiska
    lulesamiska (1.500–2.000 talare)[31].
    nordsamiska (omkring 20.000 talare)
    pitesamiska eller arjeplogsamiska (30–50 talare)
    Sydsamiska språk
    sydsamiska (omkring 500 talare)
    umesamiska (omkring 20 talare)
    Östsamiska
    akkalasamiska (nästan utdött)
    enaresamiska (200–300 talare)
    kajanasamiska, eller kainuusamiska (utdött på 1700-talet)
    kemisamiska (utdött på 1800-talet)
    kildinsamiska (omkring 700 talare)
    skoltsamiska (omkring 300 talare)
    tersamiska (nästan utdött)
    http://sv.wikipedia.org/wiki/Samiska

    VastaaPoista
  8. Hyvä Anonyymi, kiitän kommentista, katseennostamiskehoitus on aivan paikallaan. En ole saamelaisuuden "erikoisasiantuntija" vaikka joskus kirjoittelen siihen tyylin kuin olisin. Merisaamelaiset ovat minulle tuttuja, mutta varsinkin mainitsemasti pohjoismaiden ulkopuoliset saamelaiset ovat minulle varsin tuntemattomia, oikeastaan tiedän vain että heitä on, ja että Castrén tutki heidän kieliään pioneerina.

    Suppeammin, pohjoismaiden ja Pohjoiskalotin alueen saamelaisia tarkastellen meillä on tietenkin "neljän valtakunnan alueella elävä kansa", ja kun ensijaisesti kirjoitellaan Suomen saamelaisista, saamelaiset kulttuuriset alaryhmät supistuvat lukumäärältään edelleen. Nämä muodostavat eräällä tasolla, ainakin retoorisesti, saamen kansan tai sanoisinko sen suomalaisen filiaalin, tai Saamenmaan piirikunnan väestön. Toiset heistä pitävät itseään sekä suomalaisina että saamelaisina, toiset kokevat kansallisuutensa pelkästään saamelaisena. En tarkoita mitään pahaa nyt sanoessani että identiteettiongelmat saattavat muistuttaa niitä jota kokee ihminen joka tuntemustensa mukaan on syntynyt väärän sukupuolen ruumiiseen.

    VastaaPoista
  9. En ole erityisasiantuntija minäkään, mutta debatin laatu tai laaduttomuus todella rasittaa, ihmetyttää, että eikö parempaan tosiaan pystytä vuonna 2013.
    Kun puhutaan alkuperäiskansasta tai -kansoista, puhutaan kokonaisuudesta (yli kansallisvaltiorajojen, jotka usein vedelty pitkin poikin ristiin ja yli alkuperäiskansojen asuttamien alueiden, piittaamatta kansasta, väestöstä, ihmisistä alueella tai maankäyttömuodoista). Kun näin on saamen kansankin osalta, on hyvin kummallista, ettei kysymystä ratkota yhteispohjoismaisesti & Venäjä, tai reaalimaailmassa edes pohjolan osalta, valtioiden ja saamenyhteisöjen kanssa yhdessä. Se muuttaisi toki positioita, ainakin käytävästä keskutelusta päätellen. Nykytilanne on luokaton.
    Kirjoita G.P. kernaasti jotain koontia tästä toisella kotimaisellakin, keskustelua voi silloin avata Sapmissa laajemminkin. Voisi vaikka tervehdyttää?

    VastaaPoista
  10. Olen joskus aikaisemmin kirjoittanut että estetty tai keskeneräinen kansallisvaltioprojekti on vahva voima, niin kauan kuin se ei ole saanut täyttymystään. Ajatus yhteissaamelaisesta kansallisvaltiosta omine alueineen, vaikka sillä voi nähdä olevan oikeutensa kansainvälisen oikeuden pohjalta, törmää kuitenkin nykyisiin kansallisvaltioihin ja niiden saamelaisten näkökannalta kaikenkarvaiseen väestöön (johon itse olen rovaniemeläisenä kuulunut ja varsinkin syksyisin kuulunkin aina uudestaan). Kansojen siirrot (vrt. Pakistanin synty) ja etnisesti puhtaat valtiot eivät ehkä sittenkään ole kaikkein tavoiteltavimpia asioita.

    Olisi ehkä viisasta osata erottaa kaksi (tai useamapikin) taso.

    1) Ylin taso voisi olla sinänsä oikeutettu ja perusteltu taso saamelaista kansallisvaltiosta. Rauhan, kansojen ystävyyden ja maitten sisäisen harmonian ja turvallsiuuden nimissä en kuitenkaan saamelaisena asettaisia tätä vähänkään ajankohtaiselle poliittiselle agendalleni. Tavoite on vähän sukua Suomen sodiaa menettämien Karjalan osien palauttamiselle, vaikka ehkä vielä etäisempi.

    2) Seuraava taso olisi yhteispohjoismainen taso. Tässä kannattaa olla sotkematta puurot ja vellit; ei kannata antaa 1-tason tavoitteiden ja asioiden antaa sotkea sitä tosiseikkaa, että kyse on todellakin eri valtioissa ja niiden rajojen yli toteutettavista asioista. Voidaan koordinoida, voidaan helpottaa ja edistää jne, mutta näiden tavoitteiden saavuttamista ei edistä asioiden vääntäminen saamelaisen valtiomuodostelmaan kehittämiseen, koska sellaiset suvereniteettipyrkimykset törmäisivät "emovaltioiden" suvereniteettiin.

    3) Seuraava, suppeampi taso on kansallinen, jossa voidaan hakea tukea pohjoismaisilta ja lähialueiden "heimoveljiltä ja -siskoilta" ja kansainvälisistä sopimuksista ja elimistä. Jos olisin saamelainen, mitä en, kuten kaikki tietävät, ole (ellei siten 1600-luvulla jotain tarttunut takkiin Torsby-Sundsvall -linjalla vai missä niitä Ruotsin puolen isoäitejä taas olikaan), niin en kuitenkaan käyttäisi näitä apuja liian voimalliseen vänkäämiseen, vaan pelaisin samalla kentällä muiden kotimaisten voimien kanssa. Nythän saamelaiskäräjät on kauan turvautunut strategiaan, jossa se suostuu samaan pelikaukaloon ainoastaan Suomen valtion kanssa, ja mieluiten nimenomaan oikeusministeriön. Saamelaisasiat kuuluvat lain mukaan nimen omaan oikeusministeriölle, mutta onpa sen johdossa myös Saamelaiskäräjien puheenjohtajan puoluesisko.

    Jatku...

    VastaaPoista
  11. ...jatkoa.

    Vaikka 1-taso on tieteellisesti ja periaatteessa oikea, lakimuutokset ja käytäntö koskevat 2- ja 3-tasoa.

    Lisää tätä "jos olisin saamelainen" -leikkiä: Pitäisin huolen oman saamelaisryhmäni ja Suomen kaikkien saamelaisryhmien kielellisistä ja kulttuurisista oikeuksista (sanan laajassa merkityksessä), mutta vaatisin niiden toteutumista kansallisvaltion rajojen ja yhtenäisvaltion puitteissa, enkä eristäen itseni; segregaatio ei tiedä hyvä, vaikka se olisi omatahtoista. oikeutettujen ja perustelluiden kielellisten ja kulttuuristen odotusten ja vaatimusten pitäisi toteutua kaikille yhteisissä palvelurakenteissa, ja erillisratkaisuja pitäisi rakentaa vain milloin siihen on erityiset perusteet, ja niitäkin toki on. Jos pääkieleni olisi saame, lääkärini pitäisi osata ja ainakin ymmärtää saamea hyvin. Jos olisin saamelainen lääkäri, en vaatisi saada mennä leikkaussaliin karvakengissä, mutta voisi ajatella että kirurginpäähineessäni olisi saamelaisuuttani ilmaiseva piirre, jos sen tärkeäksi tuntisin. Tulee mieleen sikhit ja heidän turbaaninsa, jota Suomessa ei muka voisi käyttää bussinkuljettajana oliko se turvallisuussyistä. Sikhimiehille on ymmärtääkseni kulttuurisesti tärkeä pitkä tukka ja parta, ja he ovat palvelleet ja kunnostautuneet sotilaina ja poliiseina eri valtioiden palveluksessa ilman että turbaani olisi ollut iso ongelma.

    4) Ehkä olisi syytä nähdä vielä suppeampi taso, oman saamelaisryhmän taso. Sen sijaan että yksi ryhmä pyrkii esiintymään ainoana saamelaisryhmänä, kokien itsensä muiden saamelaisiksi ilmoittautuvien uhkaamaksi, olisi ehkä reilumpaa ja viisaampaa rajata oma ryhmänsä ja antaa muiden muodostaa ja rajata omansa, minkä jälkeen yhtäläisyydet nähden ja erot tunnustaen aukeaisi mahdollisuudet dialogiin, joka olisi huomattavasti hedelmällisempää kuin nykyinen kahden linnoituksen torneista huutelu, johon toinen leiri ei edes suostu vastaamaan: yksipuolinen mykkäkoulu saamelaisessa parisuhteessa, niin sanoakseni.

    VastaaPoista
  12. Laajemmalla näkökulmalla, ilman mitään Sapmi-kansallisvaltio-tavoitetta yli valtiorajojen, tarkoitan nykytilannetta avarampaa, monipuolisempaa ja keskustelevampaa keskusteluilmastoa, tuo esittämäsi kohta 4 lähtökohtana ja siitä kehittäen.
    Segregaatio näivettää, katkeroittaa poteroihin - syy aina muualla ja yleistyökaluna "olen uhri" -asenne on hyvin epäkypsä, puolivalmis ja tosiasioita mustavalkoisesti pakeneva, muissakin yhteyksissä - pitäisi päästä siitä eteenpäin, omaehtoiseen näkökulmaan 100%:n uhriutumisen sijaan... On paljon kiistämätöntä vääryyttä, mutta myös myönteistä kehitystä.
    Itsereflektiota lisää, totuuskomissio tms. Muuten kuvaamasi saamelainen mykkäkoulu jatkuu vallankäytön välineenä.

    VastaaPoista