Saamelaisliikkeen taimimaa

Ruotsin entisten lappalaiskoulujen
merkitys saamelaisliikkeen sävylle

Saamelaismääritelmästä ja koko ILO-sopimuksen 160 ratifioinnista käydyn ajoittain kärjekkään keskustelun syvemmän ymmärryksen saavuttamiseksi on lähes välttämätöntä tuntea saamelaisen kansalaisoikeus- ja kansallisliikkeen historia. Sen alkukoti on ollut Ruotsi. Suomen saamelaisliike on monista syistä heijastanut kaikuna Ruotsin vastaavan liikkeen äänensävyjä.

Tutustuminen saamelaisliikkeen alkukotiin on hyvä aloittaa Ruotsin lappalaiskouluista.

Ruotsin tunturisaamelaisille järjestettiin vuodesta 1913 lakisääteisiä paimentolaiskouluja (nomadskolor). Taustalla oli pääväestön eliitin keskuudessa vallitseva näkemys, jonka mukaan lappalaisalueita tuli kehittää kahden rinnakkaisen elinkeinon periaatteella, jolloin luonnosta saataisiin maksimaalinen tuotto: uudistilalliset vastaisivat maanviljelystä tähän sopivilla mailla ja lisäksi metsätyöstä, lappalaiset vastaisivat poronhoidosta alueilla jotka eivät kelvanneet maanviljelyyn.

Lappalaisten tuli siis pysyä lappalaisina, ja tätä helpotettiin omalta osaltaan nomadikouluilla, liikkuvilla alakouluilla. Opetuskielenä oli ruotsi, mutta määräysten mukaan opetuksen tuli tukeutua ympäristöön jossa lapset elivät. Pääväestön taholta painotettiin, ettei lapsia saanut vieroittaa nomadielämästä totuttamalla heitä mukavuuksiin.

Alkuperäinen ajatus oli että nomadikoulut, nimensä mukaisesti, liikkuisivat lapinkylien mukana, mutta ajanoloon koulut kehittyivät kiinteämpään suuntaan ja niiden nimi muutettiin kotakouluiksi. Naispuolisella opettajalla oli oma kotansa, kouluemäntä ja lapset asuivat omassa kodassaan ja opetusta varten saattoi olla vielä oma kotansa. Nomadikoulujen lisäksi kiinteiden koulujen yhteyteen perustettiin 1900-luvun alusta alkaen oppilasasuntoloita vanhemmille koululaisille.

Vuonna 1937 saamelaisten valtakunnallinen kokous vaati tasa-arvon nimessä että kotakoulut on korvattava kiinteillä kouluilla asuntoloineen. Kritiikin perusajatus oli että saamelaislapsilla oli oikeus yhtä korkeatasoiseen opetukseen kuin muillakin ruotsalaisilla lapsilla, ja oikeus oppia kaikki samat asiat. Kotakoulujen opetus nähtiin riittämättömänä ja holhoavana, osittaisessa pimennossa pitämisenä. Opintien jatkaminen rajoitetun saamelaisopetuksen pohjalta ei ollut helppoa, ja saamelaiset halusivat tähän muutoksen. He eivät enää nielleet sellaisenaan pääväestön linjaa, jonka mukaan lappalaiset oli pidettävä lappalaisina, vähään tyytyvinä paimentolaisina.

Yhdeksi ratkaisuksi nähtiin saamelainen kansankorkeakoulu. Kun tällainen perustettiin, siitä kehittyi varsin nopeasti saamelaisliikkeen kehto. Ohjelmaksi tuli saamelaisten kaikinpuolinen aineellinen ja henkinen nostaminen saamelaisuudesta tinkimättä.

Saamelaislasten koulujärjestelyt olivat kuitenkin koskeneet vain tunturisaamelaisia, metsäsaamelaisten lasten tuli mennä tavallisiin ruotsalaisiin kouluihin, missä he saivat muiden mukana kuulla että lappalaisrotuiset kulkivat kumarassa, liikkuivat vaappuen, olivat saitoja, itsepäisiä ja epäileviä, heillä oli ulkonevat korvat, outo vinkuva ääni ja pahanhajuiset vaatteet. He vanhenivat varhain saaden tällöin, varsinkin naiset, iljettäviä kasvonpiirteitä. Inhottavaa vaikutelmaa oli omiaan vahvistamaan villisti lentävä tukka ja likaisuus, kaunista vanhuutta lienee heidän keskuudessaan harvinainen. Näin tiesivät tuon ajan stereotypiat kertoa lappalaisista.

Lasten koulunkäynti tavallisissa ruotsalaisissa kouluissa oli omalta osaltaan edesauttamassa Ruotsin metsälappalaisten assimiloitumista ruotsalaisen pääväestön kulttuuriin. Samaan aikaan Ruotsin tunturilappalaiset elivät eristetympää elämää johon kuului olennaisena jutaaminen, vuotuiset siirtymiset talvilaitumilta kesälaitumille ja takaisin. Tämä edesauttoi lapin/saamenkielen ja lappalaisen/saamelaisen kulttuurin säilymistä nimenomaan tunturi- eli porolappalaisten keskuudessa.

Kun saamelaisliike lähti kehittymään Ruotsissa, se oli vahvasti, joskaan ei täysin tunturisaamelaisuuden leimaama. Tämä on tärkeä ymmärtää ja pitää mielessä: Myöhempi ja nykyinen saamelainen etnonationalismi on nimenomaan tunturisaamelaisten poronhoitajien kulttuurin ideologia, sen elämänmuodosta lähtevä, sen maailmankuva ja sen etuja tiedottomasti tai tietoisesti edustava aatteellinen ilmentymä, jonka tämä lappalaisen/saamelaisen väestöryhmän suurin alaryhmä esittää koko lappalaisen/saamelaisen väestön henkisenä perustana ja aarteena – mikäli ylipäätään hyväksyy ketkään muut kuin itsensä saamelaisiksi.