Lisma – ministerin ja presidentin kylä

Lisman erämaakylän asukkaat olivat tuskin palanneet kotiinsa kymmenen kuukautta kestäneeltä evakkomatkaltaan Ruotsiin, kun eräänä heinäkuisena päivänä 1945, siis heti sodan jälkeen, heidän kyläänsä ilmestyi repaleisiin vaatteisiin pukeutunut mies. Harhailevia saksalaissotilaita Lapissa oli tuona kesänä tavattu, ja tämäkin outo mies kantoi kuluneen ruskean matkalaukun lisäksi sotilasreppua. Hän puhui kuitenkin selkeää ja väärentämätöntä suomea. Eikä hän esiintynyt lainkaan arasti, vaan hyvin itsevarmasti.

Kun kyläläiset näkivät miehen ensimmäisen kerran, tämä oli panemassa merkkejä maahan. Hän ei antanut kyläläisten häiritä vaan mittaili tärkeän näköisenä keppien välejä. Kyläläisillä riitti tietenkin ihmettelemistä siitä kuka mies oli ja mitä ihmeessä hän puuhaili.

Mies ilmoitti olevansa ministeri, ministeri Aalto. Jälkeenpäin kaikki eivät tosin varmuudella muistaneet oliko hän sanonut olevansa työministeri vai peräti pääministeri. Siihen aikaan Lismaan ei kuljetettu postia sati kannettu sanomalehtiä, joten kylän väki eli lähes täydellisessä uutispimennossa, mitä nyt tietoja tuli kulkijoiden mukana. Näiltäkin oli tapana vanhan tavan mukaan kysyä ”Onko maassa rauha, elääkö kuningas?”, vaikka oltiin oltu tasavallassa jo hyvät parikymmentä vuotta, ja olihan siinä välissä ollut tsaarinvaltakin karkeat sataviisikymmentä vuotta. Uutispimennon johdosta kukaan kyläläisistä ei tiennyt minkä niminen mies oli Suomen pää- tai työministeri, ja vielä vähemmän minkä näköisen hänen pitäisi olla.

Selvisi kuitenkin että miehen maahan pistämät merkkikepit oli sitä varten että kylästä oli määrä erottaa maata valtion tarpeisiin.

Ministerien vierailut eivät olleet Lismassa ihan jokapäiväinen tapahtuma, oltiinhan tiettömien taipaleiden takana Länsi-Inarin erämaissa. Korkealle vieraalle keitettiin oitis kahvit, ja ruokakin tuntui ministerille maistuvan. Siinä kun oli tutustuttu vähän niin kyläläiset vaivihkaa tiedustelemaan että oliko se lisämaan saanti valtiolle nyt niin tähdellistä, olihan valtiolla maata kylän ulkopuolella niin että luulisi yhdelle valtiolle piisaavan. Josko ministeri voisi järjestää asiat niin että juuri Lismasta ei tarvitsisi ottaa…?

Ministeri kuunteli arvokkaan näköisenä kyläläisten huolia eikä suoralta kädeltä torjunut esitettyjä ajatuksia. Vieras majoitettiin, jos ei nyt ministerihotellin tasoisesti, niin kuitenkin parhaaseen paikkaan mitä kylässä oli tarjolla. Ministerin housut olivat nuhrautuneet ja repeilleet, olisiko ollut näissä maanmittaustoimituksissa. Kun ei kenelläkään ollut kyllin tasokasta housukangasta, ministerille tehtiin pöksyt pehmeästä poron nahasta. Liituraidat tosin puuttuivat, mutta hyvin tuntuivat kelpaavan.

Lapin vanhan tavan mukaan matkalaista kestittiin, ja jostakin löytyi ihan kummasti kahvia ja tupakkaa. Pitää muistaa että elettiin sodan jälkeistä pulan ja säännöstelyn aikaa, mutta lismalaisilla olikin omat tuontireittinsä Ruotsista ja Norjasta.

Ministerin tulo Lismaan osui kyllä sikäli oikeaan ajankohtaan että kyläläiset olivat juuri palanneet evakosta. Monilla sodissa olleilla ei ollut maata, ja toki se lisämaa muitakin kiinnosti. Ja nyt toiveet pääsi esittämään suoraan ministerille. Olisiko lismalaisten avokätisellä kestitsemisellä ollut vaikutusta, joka tapauksessa ministeri oli jo jättänyt puheet maan erottamisesta valtiolle. Asia oli nyt kääntynyt niin että vieras lupasikin järjestää maata kaikille kylän maattomille miehille. Eikä tässä vielä kaikki, sillä ministeri antoi lisäksi sanansa siitä että Lismaan rakennettaisiin tie. Ensin piti tosin maantarvitsijat selvittää tarkoin, jaettavat maa-alueet kartoittaa ja vaihtoehtoiset tiensuunnatkin selvittää. Tämä vaati aikaa, kahvia ja tupakkaa. Kahvi ja tupakat maistuivat ministerismiehelle siihen tahtiin että kyläläisiä jo vähän hirvitti varsinkin kun vierailu tuntui venyvän pitkäksi, mutta ministeripä lupasi huolehtia siitä että lentokone toisi tilalle uutta tavaraa. Jahka hän ensin palaisi virkapaikalleen antamaan asianomaisen määräyksen, tietenkin.

Hankalaa kylläkin ministeri oli ajoittanut tulonsa niin että vain osa kylän miehistä oli paikalla. Useimmat olivat vasojen kesämerkinnässä Viibus- ja Marastotunturissa. Kylään vielä jääneet miehet tuumivat että merkitykseen lähtöä oli lykättävä, kun kerran kylään oli tullut tällainen napamies jakelemaan alustavasti metsäpalstoja ja käyttöoikeuksia. Ja olihan ne tiensuunnatkin katsottava tarkoin, ja omia etuja siinä sivussa.

Kyläläiset tosin koettivat selvittää ministerille että vasojen merkitys oli tärkeä toimitus. Ei auttanut, eihän sitä voi pyytää että Etelän mies ymmärtäisi porohommien päälle. Ministeri piti katselmustoimituksen valtion mailla kylän ulkopuolella, josta oli tarkoitus katsoa kaikille tarvitsijoille palstat.

Kun ministerin vierailu oli jo kallistumassa kohti loppuaan, hän otti puheeksi aivan uuden asian: kohta kaikki raha joka ei ole pankkitilillä menettää arvonsa. Pankkitalletukset säilyisivät, mutta kuukauden kuluttua käteisraha olisi täysin arvoton. Ministeri oli sikäli ajan hermolla, että 28.12.1945 säädetyllä lailla pantiin todella toimeen niin sanottu seteleiden leikkaus. Epätavallisen toimenpiteen tavoitteena oli hillitä sodanjälkeistä inflaatiota. Toimenpide kohdistettiin nimenomaan käteisvaroihin, jotta valtio saisi tietoonsa verotuksessa salatut varat. Lisäksi valtiovallalta puuttui myös käsitys siitä, olivatko Saksalaiset maasta poistuessaan vieneet mukanaan suuriakin määriä Suomen valuuttaa.  Seteleiden leikkausoperaatiolla ne saataisiin mitätöityä.

Kolme suurinta seteliä, arvoltaan 5 000, 1 000 ja 500 markkaa, leikattiin aivan konkreettisesti kahtia. Oikea puolikas piti luovuttaa valtiolle kahden prosentin korkoa vastaan pakkolainana joka oli määrä maksaa takaisin vasta 1949. Seteleiden vasemmat puoliskot olivat käypää rahaa 16.2.1946 asti, mutta vain puolesta arvostaan. Tämän päivän jälkeen ne piti vaihtaa uudenmallisiin seteleihin 1.3.1946 mennessä, sillä uhalla että ne menettivät arvonsa kokonaan. Sinä muutamana kuukautena joka kului setelien leikkauksesta, jatkuva inflaatio oli haukannut tästä säilyneestä puoliskosta reilun palan. Pienempiä seteleitä ei leikattu ja ne säilyttivät nimellisarvonsa mutta nekin oli vaihdettava uudenmallisiin 15.3.1946 mennessä.

Lismassa virkamatkalla oleva ministeri oli hyvää hyvyyttään paljastanut kyläläisille tulevan seteleiden arvonmenetyksen, mistäpä lieneekin tämän hyvin varjellun sisäpiiritiedon saanut. Jälkeenpäin kyläläiset muistelivat että eihän se ministeri keneltäkään rahoja pyytänyt, totesipahan vain että tällaiseen ikävään yllätykseen piti nyt varautua. Yhtä kaikki kyläläiset alkoivat kaivella rahoja kiisojensa kätköistä uskoen ne ministerin haltuun, josko hän laittaisi ne pankkitilille tai vaikkapa valtion obligaatioihin, niin että niiden arvo säilyisi.

Naapurikylässä Repojoellakin oli kuultu ministeristä, ja niin hänet haettiin veneellä varta vasten panemaan tämänkin kylän maa- ja tieasiat kertaheitolla kuntoon. Päivä oli kuuma ja venemiehillä kova työ sauvoa venettä Repojoen suulta vastavirtaan kyläänsä. Sääsket vaivasivat ministeriä kovasti, ja niinpä hän katsoi parhaaksi levätä veneen pohjalla rankisen suojassa.

Repojoella ministeri nousi saattajineen Repovaaralle, josta joka suuntaan aukeni näkymät asumattomaan erämaahan. Miehelle joka oli haetuttanut hänet kylään, ministeri määritti suuripiirteisesti maapalstaksi neljä kilometriä Repojoen suuntaan ja neljä kilometriä Ivalonjoen suuntaan, ja kysyipä vielä oliko tässä riittävästi vai laitetaanko lisää. Vaaralta laskeuduttaessa uusi suurmaanomistaja kyseli ministeriltä milloin passaisi aloittaa hakkuut uudella palstalla, kun olisi pientä rahan tarvetta juuri nyt. Vaikka huomenna voit aloittaa, lupasi ministeri.

Kun Repojoen kylän asiat oli selvitetty, ministeriä lähdettiin kuljettamaan veneellä ensin Repojokea ja sitten Ivalonjokea alavirtaan kohti maalikyliä ja pääkaupunkia, jossa häntä jo odotettiin.

*  *  *

Hiukan ennen kuin ministerin vierailu Lismassa oli loppumassa, hän oli ilmoittanut palaavansa jo kahden viikon kuluttua vesitasolentokoneella. Tätä varten häntä oli käytetty läheisellä Lismajärvellä jotta hän voisi henkilökohtaisesti varmistua siitä että koneella voisi laskeutua turvallisesti. Järven luona ministeri halusi seurueen nousevan vaaralle, jossa hän etsi korkeimman kuusen. Puuhun piti pystyttää salko ja sen päähän valkoinen liina lentäjälle merkiksi. Samalla merkillä oli toinenkin tärkeä tehtävä; sitä tähystettäisiin konekiikarilla Kittilän Puljusta niin että tielinja osattaisiin vetää oikein. Sieltä päin tietyöt alkaisivat, ja tarkoitusta varteen Puljuun rakennettaisiin ensi alkuun tallit työmaan hevosille ja tietenkin kaikki muut tarvittavat rakennukset.

Lismasta ei kuitenkaan löytynyt valkoista liinaa tai lakanaa, ja niin salon päähän sidottiin erään naisen valkoinen silkkihuivi. Hänen sulhasensa sai tehtäväkseen kavuta oravana korkean puun latvaan salko mukanaan. Salko sidottiin suopungilla kuuseen, ja sinne jäi valkoinen lippu liehumaan merkkinä ja lupauksena siitä että uusi aika oli tulossa Lismaan. Olihan ministeri sen luvannut.

*  *  *

Kun ne kaksi viikkoa olivat kuluneet, kokoontui kylän väki jo varhain aamulla järven rantaan odottamaan ministerinsä paluuta. Oli sunnuntai ja ilma oli toivoa täynnä. Mutta päivä vierähti iltaan, eikä ministeriä kuulunut. Eikä kuulunut sen jälkeenkään.

Lapissa on tuhat legendaa. Lisman ministeri on yksi niistä.

*  *  *

Kun Asunto- ja viestintäministeri Krista Kiuru (sd) syksyllä 2011 vieraili Lismassa tutustumassa kylän vielä puuttuviin puhelin- ja verkkoyhteyksiin hän ymmärsi olla lupailematta liikoja. Jos yhteydet eivät pelittäneet, kyläläisten piti ottaa yhteys Viestintävirastoon, neuvoi ministeri. Vuotta myöhemmin ministeri Kiuru palasi kuitenkin Lismaan – päin vastoin kuin edellinen ”ministeri” – vihkiäkseen käyttöön uuden antennimaston joka avasi kylälle kaksisuuntaiset tietoyhteydet muuhun maailmaan. Lismalaisten käsitys ministerien uskottavuudesta nousi heti kerralla roimasti.

Jonkinlaisena kuriositeettina mainittakoon, että Saamelaiskäräjien puheenjohtajalla Klemetti Näkkäläjärvellä kerrotaan olevan sukujuuria Lismassa. Näkkäläjärven suku voidaan johdatella Tornionjokivarren birkarlien eli Lapinmaiden veronkannosta huolehtineiden pirkkalaisten jälkelaisistä, Kyrö nimisistä asukkaista, joista yksi aikoinaan muutti nykyisen Näkkälän alueelle Ounasjoen latvoille ottaen itselleen Näkkäläjärven nimen. Osa tästä sukuhaarasta muutti Kyrö-nimisinä nykyisen Ivalon kylän alueelle.

Osa tästä Näkkäläjärven sukuhaarasta polveutuvista avioitui Inarin vanhojen saamelaissukuihin kuuluvien kanssa, ja osa heistä muutti tiettävästi Ivalonjoen Lismajoen latvoille 1930- luvulla.

Saamelaiskäräjien puheenjohtajalla on tapana kansainvälisissä yhteyksissä käyttää titteliä ”President of the Sami Parliament of Finland” eli Suomen saamelaisparlamentin presidentti.

Niinpä voidaan sanoa että Lismalla on paitsi ministerinsä myös presidenttinsä.

*  *  *

Kohtuuden nimissä on sanottava, että ihan kaikki lismalaiset eivät ministeriin uskoneet, siis ensimmäiseen, tähän Lisman ministeriin.  Jälkeenpäin lähes kaikki muistelivat kuuluneensa tähän epäilijöiden ryhmään, mutta ei se kuitenkaan ihan niinkään ollut, koskapa useimmat olivat antaneet käteisvaransa hänen matkaansa. Eipä siis ollut kovinkaan kummaa että koko ministeri ja hänen lupauksensa kuuluivat Lismassa niihin asioihin joita ei haluttu muistella.

Tarkoitus ei ollut tällä tarinalla mitenkään loukata lismalaisia, ei entisiä eikä nykyisiä. Jos joku Bernard L. Madoff onnistui huijaamaan Wall Streetin ja siinä ohessa heiluttamaan ei vain USA:n vaan lähes koko maailman finanssijärjestelmää, niin miksipä ei yksi liukas luikku olisi onnistunut huijaamaan maanälän vallassa olevan eristetyn kylän rehelliset asukkaat.

 Mutta jos halutaan, koko tarina voidaan tietenkin sovinnolla siirtää kuvitteelliselle puolelle, Sagajohkaan, niin kuin sitä koskevassa näytelmässä ja elokuvassa onkin ansiokkaasti tehty.  Kaikki yhdennäköisyydet todellisten tapahtumien ja henkilöiden, elävien tai kuolleiden, välillä ovat siis puhdas yhteensattuma. Tämä koskee myös mahdollisia yhtymäkohtia Lisman ministerin ja Lisman presidentin maanhankinta- ja jakopolitiikan välillä, jos nyt joku on sellaisia näkevinään.